|
16.08.2003 Kun niitä katsot, niissä itsesi näet, aivan niin kuin olet kuvitellutkin. Ne sinua kuvaavat, sinun olemustasi ja tekemisiäsi. Sitä missä nyt olet ja seisot. Vanhempi on viisaampi, elämää nähnyt ja edelleenkin näkee. Harkiten kulkee ja määränpää on tarkalleen tiedossa. On kellot ja kiikarit, joilla paikka ja aika selvittää. Siinä on sinun ulkoisesi tänään, ja se on hyvä. Vaan tämä pienempi, se on sisäinen minäsi. Se virkeä ja vallaton, joka maailmoja tavoittelee. Eteenpäin ennakkoluulottomasti katselee ja siellä jotain näkee. Ei apuneuvoja tarvitse, näön mukaan kulkee, sen mikä silmiin osuu. Sen hän näkee ja sinne suunnistaa, tietää minne ollaan menossa, ei apuvälineitä tarvitse. Kuitenkin hän on vielä nuori ja vallaton, ei kaikki asiat ole hallussa, ei ollenkaan. On vain suuri hinku ja seikkailun mieli, joka rohkeutta antaa ja eteenpäin vie. Se on sinun sisäisesi, se tilasi, jossa sisäisesti olet, ja joka sinua nyt kuljettaa. Vie kohti seikkailuja, kohti näkyvään päämäärään, sillä näkyyhän se jo, vaikka kuitenkin vain sumuisena edessä. Mutta osat vaihtuvat. Sisäinen nuoresi kasvaa vanhemmaksi. Viisastuu ja oppii kulkemaan, apuvälineitäkin käyttämään, sillä tarpeellisiahan ne ovat aina. Silloin ne vain ovat eri asiaa, vaikka apuvälineitä kuitenkin, sen sitten näet. Niitä tarvitaan silloin, kun olet nuoresta vanhaksi kasvanut ja kaikki on tuttua ja varmaa. Kuten nyt tuolle toiselle, joka siihen mennessä taas taantuu ja kohti nuoruuttaan palaa. Ihmisen kulkua siis. Tähän on vain suostuttava. Mutta molemmat sinulla on loppuun saakka, paikat vain vaihtuvat. Kuvat samoina pysyvät. Viisas muuttuu tyhmäksi ja tyhmä viisaaksi ja näin on hyvä, sillä se on se kasvu - sen kasvun tie, jolle nyt vanhempi sinut vie. Ja jossa aikanaan uudempi, tämä nuori, ottaa vallan ja edelleen kuljettaa, itse taas sillä tiellä vanhetakseen. Näin kulkee elämäsi nyt ja tulevassa. Ei hätää. Hyvät ovat osat molemmat. Molemmilla on paikkansa ja molempia tarvitaan - koko ajan. -se joka kantaa -harri
|