Laskeuduit polvelleni

Sinä putosit,
taivaasta jostain,
leijuit hetken edessäni, sinua väistelin,
luulin kärpäsen minua piirittävän,
kädelläni huiskin, sitten näin:

se olitkin sinä, pieni sulkanen,
niin pieni, etten ennen nähnyt,
niin kevyt, etten kiinni saanut, en kädelläni osunut,
vaikka kuinka oisin hosunut,

laskeuduit polvelleni,
maastopukuni housulle,
siihen jäit kuin huomaamattomana henkäyksenä,
hiljaisena tuulenvireenä.

Sanomako sinulla,
noin pienellä,
ei suuri voi olla taakka,
olethan vielä niin pikkuinen, raukka.

Vaan kaunis, kaunis sinä olet,
en ennen moista sulkaa nähnyt.
Miten olet tänne päässyt,
ja mistä kaukaa on tiesi tullut?

Ja miten juuri minulle sinä laskit,
noin hentoinen tuulen vievä,
puihin, pensaihin, katoava,
herkästi hajoava.

-En hajoa tuulessa,
muotoni lujempi kuin luulet,
sanoja kaukaisia kuule.

Ei matkani ollut sattuma,
ei päällesi suunnittelematon laskeutuma.
Minut lähetettiin luoksesi kertomaan,
kaukaista sanaa kuulemaan.

Näithän, miten minä pyörin,
miten ylläsi hyörin,
etsin paikkaa mihin tulla,
vaikk' huidoit kovin,
kiemursin hetken, olin sun polvella.

Sitten jo arvasit sinäkin,
olin lähetetty sanansaattaja mahtavin.

Etkö muista arvoja sulkien maista,
miss' pieni on suurta ja suuri voi olla pientä,
ei koko ole mittari lain,
sanojan taakan minä pieni, matkalleni sain.

Ja hyvin minä löysin, löysin sun,
sanojeni kaivatun.

-No, mitä sinä kerrot kesäni keskeen,
aurinko täällä paistelee, kuten huomaat,
hetkin sataa,
yöllä kylmää ja päivällä kuumasti paistaa.

-Minä tunsin kelit matkallain,
tuulen mukana kulkeissain,
nousin sinne, nousin tuonne,
laskin alas,
sen mukaan kuin tuuli oli paras.

Ihmettele vain, kuinka matkani taittui,
miten muotoni hento kuin tuulen haihtui,
ihmettele vain,
tarkan suunnan lähteissäni sain.

Sinulle, sinä runoilija poloinen,
sinulle sanoja sanomattomia,
korvin kuulemattomia,
sinulle lähetettiin, sinulle,
näin sanottiin minulle:

Kuuntele huolella, sana on tarkka,
ettei olisi ollut turha tämä matka.

Kokoni hento ja pienoinen,
on kuvausta sanojen, aikojen,
hento on hetki,
hento monen sydämen,
monen sydämen koetuksen.

Jos suuri ollut oisin,
voisit luulla: suurella voimalla pyyhkiä vois,
aikanne ongelmat pois,

vaan, kun olen pieni,
pieni sulkanen vain,
myös pieneltä ja hennolta
vastauksen sain.

Kuinka onkaan vaikeaa,
uudelleen lepoa tavoittaa,
vaikka aika ei koskekaan kaikkia,
se koskettaa herkkää ja pienoista.

Pienin teoin, pienin ja herkin,
kokoni kautta tuon merkin,
hennosti, teoin pienin koskettavin,
on apu parahin.

-Kielikuvasi oudot on, ystäväin,
en ymmärrä sanojasi lain,
oudon ohjeen kuulla sain.

-Se tarkoittaa,
pienin teoin tulee uutta rakentaa,
aikaa ankaraa vastustaa,
pienin teoin, lähellä ihmisen,
kuulla läheisen huokauksen.

Se vaikeata on, kukin omiaan,
vetää tykönsä tarpeitaan,
toinen on vieras, kaukainen,
ajassa vain harva on läheinen.

Siks' aika tää,
tekee tärkeää tehtävää,
lähentää ihmistä ihmiseen,
pehmittää sydämen,
avaa silmän näkemään näkemätöntä,
korvan kuulemaan kuulematonta,
olemaan olemassa vähäisen kanssa,
olemaan vähäinen vähäisen kanssa.

Ei aika hellitä hetkeen,
ei katoa koetus kova,
ei armahda aikaan, vaikk' toiveita ois,
pohja kaikelta on otettu pois.

Kasvaahan kaikki ja uudeksi luo,
hyvä aika tulee viel' takaisin kaipaavan luo,
vaan tulee toisin,
tulee toisin kuin luulivat vain,
maailmaa suuresti muuttain.

Moni kuin pysynyt paikallaan,
moni mennyt on menojaan,
uusi on sijaan tullut,
…uusi on sijaan tullut,
taisteli kuin hullut vastaan sen,
elämän muutoksen.

-harri

--- 

Sulka mökin lattialla

Viesti kesällä 2009

-Hei mutta katsos, koala, pieni vaalea sulkanen. Mitähän sillä ois viestiä meille?

 
-Nonni, se sitte taas niistä tarinoista.

-Mitä sanoit?
-Sun sulkatarinoitas, …sä hourit taas.
-Enkä… sillä on ihan selvästi asiaa, kun on rämpinyt itsensä tänne mökin lattialle.
-Joo, onneksi sekin on saanu rämpiä…
-Mitä sanoit, koala, en kuullut?

-Mä sanoin että voi raukkaa kun on saanut rämpiä (koala katselee silmillään ylös kattoon ja vähän pyörittää päätään)
-Nii'in , voi raukkaa.
-Höh…nii just, voi raukkaa.

-Vai, onkohan se irronnut sinusta?
-NO EEI-O! EI MULLA OO SULKIA!
-No ei ei, leikkiähän minä vain. Kuunnellaas ensin tuo sulan sanoma, jooko?
-(huokaus) joojoo, värises ny raukka. Iha himmee…oikee runoilijan haju.
-Mitä sanoit, sä puhut niin hiljaa, koala?

-Sanoin jotta, täss' sun kanssans jännittäessä menee ihan kohta taju.
-Jaa, juu, tää onkin aika jännittävää… No, sulkanen, sulkani pienoinen, minkä toit sa viestin sen?
-(huokaus) Anna mun kaikki kestää…
 

Sulkanen:
Katso minua,
olen vaalea, kaunoinen,
tai olin, sitt' taistelin,
läpi ankean ajan tään,
ihmisten hädän ja pelon nään.

koala: Just joo…

-Älä häiritse, koala.

Onhan tämä kovaa aikaa,
se monia koettelee,
kun kovalla kädellä lyö,
ja elämää muuttelee.

koala: Hohhoijaa… ei mua ainakaan…

-Hiljaa nyt, koala, kuuntele…

Mutta kuten huomaat värini mun,
se valkea edelleen on,
vaikka muotoni kuin muodoton.

Väri säilyy ihmisen,
vahvistuu usko ja toivo,
ja jälkeen tään koetuksen,
muutoksen myllerryksen,
koittaa taas aika ihana uus,
valoisampi tulevaisuus,
miss' voima on suurempi,
elo monella muuttunut uuteen,
sydämen kaipuuseen.

Paikkansa löytävät,
kasvaa tuhkasta uusi aika,
mennyt oli kuin muuttava taika.

koala: Että justiin…

-Koala! Ole nyt kunnolla! Kiitos sulkanen, toit sanan ja paremman tulevan lupauksen.

koala: Hohhoijaa…. aits! älä nypi mua!

-Nypinpäs. Ja kohta sun kaikki sulkas mä nypin.
-EI MULLA OO SULKIAA!
-Kohta on… tai siis, ei ookkaan…kohta.

-Heei... älä nyt masennu pikkuinen... leikkiähän minä vain.

---

17.12.2008
Ripaus taivaista

Mistä lensit sa sulkanen,
pienen pieni valkea,
lattialleni joulun alla,
kannatko sanomaa kaukaista.

-Sanomaa kannan jouluista,
koette rakkautta,
aikaa herkkää ja kaunista,
siinä ripaus taivaista,
sulkien maista.

Siell' elävät onnelliset,
vaivoista vapaat,
aikanasi monet tutut siellä tapaat.

Siellä elämä toisenlaista,
rakkaudellista ja avointa aina,
ei ainoastaan jouluina.

Palanen taivasta,
palanen sulkien maata,
lähestyy nyt maata,
katoaa hetkiseksi kylmä ja raaka.

Sitä kannoin ma matkassani,
sitä pientä sanomaa:
ei toista ihmistä saa unohtaa,
ei hiljaista, yksin asuvaa,
tai elon rajoittamaa.

-harri

*

01.02.2008
Miten meidän oikein käy

Pitäisikö jo taas Welholta kysellä,
vaiko sulilta suloisilta udella,
miten on tää maa,
joka tänään niin raskaasti huokaa,

miten taloutta laman uhka,
miten luontoa kylmyys, kuumuus,
tuulet ja tuhka,

miten meidän oikein käy,
meidän pienten ihmisten,
vaikka viisautta jo on, ei hallita aikoja, suuntia, voi,
sattumako kaiken taas eteen toi.

-Ei sattuman satoa, vaan ihmisten omaa tahtoa,
ahneus takana laman aaltojen,
itsekkyys ilman kehityksen,
...mutta se on vain ihmistä,
ihmistä inhimillistä.

Nyt kysyttäisiin jo taas,
miten ois rauha maass',
onko tahtoa tasata kaikki,
onko halua omastaan jakaa,
oma napa ihmistä ain ajaa takaa,

kun vaikeuksienkin kynnyksellä ain enemmän on saatava,
kaikkea vain parannettava,
enemmän ja enemmän haalittava,
jo saavutettua vaalittava.

Miten siitä pois,
että kaikilla helpompi ois,
miten siitä pois,
että hyvää kaikille olla vois.

Suureksi kaikki jo käynyt,
suuntaa kuin mahdoton muuttaa,
raha vain muuttaa suuntaa,

vaan sekin vääräksi käy,
ei sen tien päässä onnea näy,
enemmän vain ottaa niiltä, joilla viel' vähemmän on,
ratkaisu kuin mahdoton.

Vaan löytymättä on vielä
yks' ratkaisu tällä tuntemattomalla tiellä,
sen kun löytää, keksii, ihminen,
helpotus inhimillinen,

se muuttaa,
vaikuttaa uutta suuntaa,
vaikka joku jo siitäkin itselleen kahmii,
ylenpalttisuutta ahmii,

kuitenkin, se rauhaa ja lepoa tuo,
onnellisuutta ihmiselle suo.

Ei ratkaisu ole vaikea,
se on vain ratkaistava,
joukossanne on jo osaava,
hän piankin saa sulkansa,
mi kantaa matkassaan kuin aarretta,
pienen pientä ajatusta, mikä suureksi kasvaa ja vahvistuu,
köyhä ja heikkokin ravittuu,
kaikki vihdoin onnistuu.

-harri

--- 

01.02.2008
Huutojen jälkeen

Yksinäisen onnea hiljaista,
musiikkia,
nuotteja,
kauniita sanoja, joita sormeni piirtävät,
rauhoittuneista ajatuksista eteeni siirtävät.

Kuinka kuolivat kaikki,
kuinka kuolivat sanani hellät ja lempeät,
kuinka kosketukseni kylmeni sanoista julmista,
silmistä kiivaista, salamoivista,
huudoista luihin asti ulottuvista.

Kuinka kylmeni hellä henki,
katosi kauneus sanojen maan,
...sulat jo ylläni huokaamaan:

"Kuinka pääsisimme läpi tuon muurin,
kiireen ja huolien värisevän muurin,
kuinka kuulisi meitä tuo herkkä ja hento,
ois sanoja, ois sanoja niin paljon,
ja niiden vapaa lento."

...ja alla mun suloinen uskollisein,
hän huokaa kantaen,
minulle kaiken antaen ajattelee lämmöllä minua:
"Kaikesta huolimatta ja kaikki huomioiden - rakastan sinua."

-harri

--- 

18.11.2007
Ihmisen tiet ja tulevat
     … ja tulevien unelmat

Katselen eilisiä sanoja,
samalla maistelen aamuista kahvia,
olin eilen taas rajalla,
me täällä, maan päällä,
kuolleet lie kaukana,
vaiko ihan lähellä, kaipaavien sisintä.

Saarnaa kuuntelin, kaunista,
ihmisen maanpäällistä kuvausta,
sanat varmasti oikeita, mutta,
...nyt vetelee pitkiä unia.

Oisko sulalla sanomaa tähän,
jos oottelisin vaik' vähän ja kuuntelisin,
jospa ymmärtäisin taas enemmän.

-"Rajalla katselet maailmaa,
silmiesi eessä näkyvää, ja kaukaista tulevaa,
kuin unelmaa monelle, rajaa lähestyvälle.

Elämässä viel' kiinni olevalle asia ei kovin tärkeä,
hetkin vain, kun läheinen ylitti rajan,
pohtii, kuin oli matkansa, missä lie taivaansa."

Mutta nukkua sen tuhannen vuotta ja odottaa jotain…?

-"Niin, toiset toisia nukuttaa,
toiset onnea matkaan toivottaa,
toiset näkee, että kaikki oli tässä,
silmien edessä näkyvässä,
toiset uskoo, tää oli vain kokonaisuuden pieni pätkä,
tämä maallinen elämä, vaikka kovin tärkeä.

Suuntia paljon ihmisillä, …ja ihmisille,
sanoja paljon kaipaaville, pelkääville sydämille.

Kuka nukkua haluaa, nukkukoon,
kuka matkaa jatkaa, jatkakoon,
onhan täällä tilaa, kukin omansa omistakoon.

Jos jollain oli kaikki tässä, näkyvässä,
olkoon tässä,
turha siitä olla väittelemässä.

Aikanaan näkee oliko näin,
kuin myös näkevät muut, miten matkansa jatkuu,
totuus miten päin.

Vastaan sinulle nyt näin:

Sanoilla on hyvä lohduttaa,
vaan, monien suuntien tähden se on vaikeaa,

yhtä kun lohduttaa suunta toinen,
jollakin toisin, turvansa suurenmoinen,
kolmas jo ahdistuu, kun toivoo ihan muuta,
viisautta lie varoa sanojen suuta,

ettei toista loukkaisi,
jotain muuta toivottaisi, minne uskoo matkansa,
sydämessään kaipuunsa.

-harri

---

12.11.2007
Ihmisen kiihko

Mitä sanoisit sinä, sulkani pieni,
aamuisesta kiihkeydestä,
elämän jatkon väittelystä,
ojennuksesta loukkaajalle,
avusta loukatulle?

-Voi, kiihkoa paljon maailmassa,
mielipiteitä summittain,
on tietoa, tietäviä,
on toivoa, toivojia,
on näkyä, näkeviä,
uskoa ja uskovia,
on luuloja ja luulevia,
kaikkea…

kaikkea mahtuu, on maailma suuri,
ihminen itse monen alkujuuri.

-Niin, vaan miten on sulkien maassa,
miten siellä on ajatusten kanssa,
onko kiihkeys matkassa?

-Ei kiihkeyttä, ei tarpeen taistella,
kaikki sovussa ja rauhassa,
siellä näkyy mikä ihmisellä matkassa.

Se on sanojen maa,
sanoissa mennyttä ja tulevaa
sanat kiertävät maailmaa,
sanojen viisaus avartaa.

Sanojen maa ei ihmisille avaudu,
pieninä palasina, mi kulki matkassain,
tiedosta vain osanen, 
tuomisen tehtäväksi sain.

Sana on apu, ihminen taitava,
sanasta avautuu jo pieni maailma,
mutta sana ei ole maailma, yksi ajatus vain
suuresta sanojen maailmasta.

-Siis…?

-Niin, kiihko on ihmisten,
ajatus vahva ihmisen,
näkemys, viisaus, elämän tien:
näin kulkien elämäni perille vien,

vaan perille ei vie yksikään, tämä on salaisuus,
perillä on tässä,
elämän hetkessä näkyvässä,
elämä on tässä,
myös menneessä ja tulevassa hetkessä.

-harri

--- 

07.11.2007
Tuleva kiinnostaa aina

Ihmistä kiinnostaa ain tuleva,
mitä tapahtuukaan huomenna,
toteutuuko unelma,
missä kulkee rakas,
tuleeko milloin takas.

Ja raha, totta kai,
se vois olla hyvä, tai sitten paha,
ratkaiseeko kaiken raha.

Mitä sanot tähän, sinä sulkani suuri,
tulit juuri vastaani, liityit matkaani,
mikä viisaus sinulla,
suurella ja mahtavalla?

-Ei viisaus suurempi suurella,
suurella sulalla,
ei tekonsa parempi kuin pienellä,
ei voimansa mahtavampi,
ei kykynsä kestävämpi.

Miksi sitten olet noin suuri,
eikö suurempi ja kauniimpi aina mahtavampi?

-Ihmisten silmissä ehkä,
ei aina niinkään,
ei meillä varsinkaan,

vaan vastaus kysymyksen,
sen kertoa vois myös sulkamme pienoinen,

kaikki on edessä täällä sanojen maassa,
katsella mennyt ja tuleva,
annettu sana matkassa,
vastaus viisas auttava.

Apu voi ratkoa menneitä, mi joskus kesken jäi,
tää hetkikin tärkeä,
monesti tuomme siihen järkeä,
tulevankin kuva hyvä nähdä,
tieto edeltää päätöstä,

mistä muuten sanaset, ohjaavat arvoitukset,
ellei niitä tiedossa olisi,
ihminen kaikenlaista kokisi,
ei suuresti kasvaisi, pienin askelin vain,
kulkisi tietä vaivain,

vaan vaivansa kullakin, vaivansa aina,
toiset surussa, toiset onnekkaina,
kullakin sulkansa vieraina.

-harri

---

25.10.2007
Miks' herätit

Miks' herätit sanoja kirjaamaan,
ois uni viel' makeaa ollut,
ja tarpeenkin,
nyt kirjaan silmin särkevin.

-Hereille hipaisin,
sanat esille laittaa ja matkaan taittaa
min kirjannut rauhassasi oot,
tarkoitetut eloon,
ei paperilla viipymään,
silmille, sydämille siirtymään.

Aamuhetki hiljainen,
aamukahvin tuoksuinen,
kellon raksutus vain, näppäimien,
rauha sisäinen.

Kertoi sulkaset tarinaa
käsin lämpöisin, polttavin, matkaan kiirehdin,
jos joku lämpönsä tuntea saa,
huokaa,
tavoittaa sanojen maan,
sulka kuljettaa,
eloon sisäisen kasvattaa.

-harri

---

24.10.2007
Sulan sydän

On sydän meillä, vaikka matka tehty,
sana perille toimitettu,
salaisuus paljastettu.

Jäi sydän meille, lähtöpaikan salaisuus,
valtakunnan kaukaisen ulottuvuus,

kuinka kaukana se onkaan, kuinka lähellä,
tärkeä kuulla ihmistä,
kuin aikain takaa, vaikk' aikaa ei oo,
tulevaisuus ihmistä vartoo.

Voi sinua, sinä sulkani hentoinen väräjävä,
kuinka annettu hennolle teko tärkeä,
eikö löytynyt rautainen,
luja kivinen saattaja sanoillen,
miks' hennon piti tehtävään,
tuulien armoille lähettää.

-Siin' salaisuus, oi ihminen,
siin' salaisuus, ihminen niin inhimillinen,
arvostaa kovuutta, ankaruutta, painoja,
sulkain maassa, muistathan,
sulkain maassa on muita arvoja.

Ei terillä, ei kovilla, ei kestävillä metalleilla,
ei juonilla, ei oman tavoittamilla,
siell' hento ja heikko on voimassaan,
hyvyys, oikeus, seuranaan,
siell' rauha ja lepo, huoli toisista,
suurempi vaiko pienempi, se on poissa,
arvonsa kaikella ja sanoja
kunkin tehtävä palvella.

Ei kukaan usko näitä maita,
sulkien ja sanojen taivaita.

-Ei usko niitä teekään, ei tieto yllä pidä,
on paljon mit ihminen ei tunne lain,
salaisuus kulkee matkassain,
salaisuus sulassa, sisällä sen,
arvoitus iäinen.

Mistä saitte te tiedon, viisauden,
mistä keksinnöt kaikki tyynni,
mistä ratkaisut ylimaalliset,
mistä taidon,
mistä avun aidon vaikeaan hetkeen,
suunnan kehitykseen.

Sanoja sattuvia oikeille,
etsiville taidollisille,

joku aina sanan sai, ei huomannut ehkä,
sen sulka hälle salaa toi kuin raikasta vettä.

Oi näkisitpä ystäväin,
kuin paljon on sanoja ilmassa,
kuinka paljon sulkien vilskettä ja suhinaa
kohti maata matkustaa,

ja kiire, kuin kova kiire viel' kullakin,
viedä apunsa suloisin,
etenee kehitys suurin askelin.

-harri

---

24.10.2007
Menneitten maailma

Missä on kuolleiden maailma,
täältä lähteneitten,
elämästä erinneitten,
menneitten?

-Asiaa suurta mielesi tavoittaa,
se onkin vaikeaa,
ei vastausta sanoa,
vaan vastaanottaa.

Yhteys sinnekin on maasta sanojen,
yhteys maahan miss' kulkevat siell'
uusilla teill'.

On sanoja tuoneet sulkaset,
kuljettaneet tervehdykset,
ikävät kertoneet,
matkaansa sulkeneet,

ripauttaneet,
uneen sulauttaneet,
muiston jostain herättäneet hipaisulla vain,
muistot kulki rinnakkain,
sen sanalla aikaan sain,
min kuljetin mukanain.

Täss' usko jo koville käy,
kun ihmiselle ei mikään näy,
uskottava jotain näkymätöntä,
korvin kuulematonta,

vaikka joku aina äänenkin kuulla sai,
tuntea tuoksun, rinnalla kävi,
vilaukselta menneen näki.

Sana synnytti eläväksi,
teki hetken todelliseksi.

Kaikki kuin sulkien, sanojen maan,
vallassa, elo vie tulevaan…

-Niin, ratkaisu suuri, merkittävä,
ois ihmisille niin tärkeä,
vaan vastustus nähdä ja uskoa
on suuri maailmassa,
siks' lienee parasta,
enemmästä nyt vaieta.

-harri

---

24.10.2007
Sulkien matka

Kaunis sulka kauniin sanan toi,
vaalea onnea, rakkautta,
tumma surua, koetusta,

sulka mi matkansa taistella sai,
muotonsa ruma,
sanansa lie arvokkain.

Yks' matka on sulalla vain,
yks' matka kaukaa maasta taivain,
kulkea, muuttua näkyväksi,
sanat saattaa eläväksi,
löytää perille ihmiselle,
kaipaavalla sydämelle.

-harri

---

23.10.2007 klo 03.20
Sanojen hallinta

Sanoi eräs viisas: hallitse sanasi,
älä anna niiden tulla, elämääsi häiritä,
ota valta itsellesi, oma elosi tärkeä.

Mitä sanot siihen sinä, vuoreni velho,
mitä vastaat siihen,
onko oma elämä tärkeä?

-Onhan oma elo tärkeä, se elettävä,
kasvettava, kuunneltava, opittava,
toteutettava oma unelma, jos sellainen on,
sitä kunnioitettava, kuunneltava,
elämä hallittava,
synnyttävä, rakastettava, kuoltava,
jostain tultava, jonnekin matkattava.

Vaan sanoja hallittava,
lentäviä, vapaita,
niillekö sanottava:
-En ehdi nyt, tule uudelleen huomenna.

Se sana meni kuin lehti tuulen mukana ohi,
ellet sitä ottanut, haaviisi saavuttanut,
se meni menojaan,
jatkoi matkojaan.

Putosiko jonnekin ja maatui,
palasiko takaisin, vaiko toisen haaviin,
sitä et koskaan tietää saa,
se on mystiikkaa.

Jos annat mennä vaikk' tavoitit,
sen hallinnallasi kadotit,
et tietää enää voi,
mitä se matkassaan toi,
meni menojaan,
ei aikaan saanut tekojaan.

Valitse siitä, hallinta ja kadotus,
vaiko sanojen vapaiden saavutus,
oivallus min matkassaan kantoi,
päästitkö ohi, vai otitko min sinulle antoi,
minkä mukaansa lähteissään sai,
tarkoitti saatavaksi, totta kai.

-harri

---

23.10.2007 klo 04.00
Ja sanoi toinen viisas

Ja toinen viisas sanoi:
-Kirjoita kaikki min kohtaat matkalla,
kirjoita kaikki, ne tarvitaan,
kätköistään viel' kaivetaan.

Niin, …toinen on viisas,
toinen viisaampi toista,
näkee arvon sanojen,
tuntee tien kuuliaisuuden.

Miten on sulkain maassa, sinä sulkani uus,
miten sanojen kulku siellä,
tiettömillä teillä?

-Sulkain maassa on vapaus,
sanojen kepeä kulku, ei oman kaipaus,

jaettavaksi kaikki, ja viel' ilman palkkaa,
kaikki on lahjaa, min tuuli mukanaan kantaa.

Sulan kosketus ihmisen,
sisälsi tarkoituksen,
hellä hipaisu vain,
tuulahdus valtakunnasta sanain.

Sulkain maassa sulka sanoihin sattuu,
niihin tarttuu,
auttaa lentämään ohjaus matkallaan,
nöyrää sydäntä tavoittaa mi kuulla tahtoo,
korvansa auki,
haluaa kertoa saamansa julki.

Siin' ohjas sulka sanasen maailmaan,
virkeyttä, voimaa, antamaan,
ilossa, surussa, kantamaan.

Sulkain maa on maassa sanojen,
sisältää suuren arvoituksen,
sanojen matkan opastuksen,
hellän kosketuksen.

-harri

---

23.10.2007
Älä untasi mieti

Älä untasi mieti jos sanat sua piirittää,
jos sulat silittää, herättää,

älä untasi mieti, nuku huomenna,
kun uudet sanat vielä matkalla.

Ja onhan sanoissa myös energiaa,
antaa voimaa, kestävyyttä,
elon hyvyyttä, tyyneyttä,
kulkea rinnalla uuden päivän,
luvaten myös leivän.

-harri

--- 

22.10.2007
Unien valtakunnassa

Unien valtakunnassa minulla on kaikki,
asunto ihana, taiteilijalle sopiva,
sanojeni unelma,

ja rahaa, …sitä ei puutu,
sen viime yönä kokea sain,
päävoitto arvonnasta,
aseman automaatista.

Paksu nippu kahisevaa,
pomppasi syliini koneesta,
kuljin onnellisena rahatukko taskussa ja mietin,
mitä kaikkea sillä tekisin,
mitkä ongelmani voitolla ratkaisisin.

En kertonut kelleen, yks' ystävä vain,
näki kaiken mun rinnallain.

Aamulla harmissain hereille havahduin,
unesta arjen todellisuuteen palauduin ja tajusin,
olin hetken onnellisin.

Nyt aamukahvipöydässä,
ihanien muistojen äärellä runoa hiljalleen kirjaan,
ja ajattelen,

mitä tarkoittaa tuo kaikki, mit huolet karkottavat,
mitä tarkoittaa asunto, tila niin ihana,
siihen mahtui koko eloni ja tää unelma,

mitä rahanippu merkittävä,
sen omistaminen ois tällä hetkellä tärkeä.

Ovatko sisäiseni haaveita vain,
vaiko enteitä tulevain,

tuovatko ratkaisun huolieni päiviin,
vaiko jotain sisäistä kasvua vain,

lennänkö vaikk' onneni pilviin
tällä oudolla matkallain.

Mitä sanot siihen sinä, sulkani kaunoisin,
min maasta löysin kotiin tullessain.

-Tulinhan minä kertomaan sinulle,
vastauksia unille ja unelmille.

Sulkain maa on rinnan unien maan,
siellä toinen toistaan tavoittaa,

siell' kepeys, asiain vallaton kulku,
unelmien ja mielikuvien,
haaveiden ja tulevain
ymmärrys toisin kulkee kuin maassa,
ei ole eessään sulku.

Talosi kaunoinen, huoneesi ihana ja taiteita täynnä
se on sinun unelma,

siell' elät jo, vaikka et sitä nähdä saata,
kulkea, vaan et kosketella.

Se on sinun ympärilläsi, et sitä nää,
eläthän silmin nähtävää elämää.

Unessa, kun silmäsi kiinni saa,
avautuu maailma, joka on sinun sisäisesi unelmaa,

ne kulkevat molemmat ympärilläsi,
näet vain toisen, tään arjen,
yöllä mielesi näkymätöntä tavoittaa.

Ja tämä raha,
se kuvaa palkintoa,
se yllättäen eteesi tulee kuin sattuma,
kuitenkin oikeassa ajassa ja paikassa.

Se huolesi poistaa hetkiseksi taskuasi polttaen,
ajatuksesi siihen supistaen,
saat kokea onnettoman rikkauden.

-Voi sinua sulka, min kirjoitat,
eikö täytykään mun unelma,
leipä leveä, elo keveä…

-Ei sen mukaan kasva tää taiteen tie,
seass' leveän ja keveän,

pien puute on kuitenkin ihana,
pitää sinut aisoissa,
ja elämä rakastaa
vaatimatonta taiteilijaa.

-harri

--- 

24.09.2007
Runoilija huokailee

Voi runoilija parka,
huokaillen katselee vanhoja kirjoituksia.

Kuinka suloiset olivat silloin,
iloiten kirjoitin aamuin illoin,

kuinka kauniisti kulkivat,
kuulijat silmänsä tunnelmassa sulkivat.

Kun katson nyt,
olen hämmästynyt,

Enkö enää tunnetta tavoita,
onko sisäiseni kylmennyt,
silmäni vääristyneet,
…toisin kirjoitan nyt.

-Oli toinen aika, toinen vuori,
toiset kukkaset,
toisenlaiset tuulet,
samat korvat, toisin nyt kuulet.

Kukkaset kauniita sielläkin,
kirkkaat virtaavat veet,
kaikki nyt hiljenneet.

Eivät kuulu tänne,
uuden vuoren rinteille.

Ei laakson kylmyys sormiasi jähmetä,
ei vapisten kätesi kulje,

täällä ohjaavat hennot sulat,
sormissa uusi tunne.

Ei sulilla kannata menneisiin kajota,
ei viihdy ne hetkissä sen,
kosketuksissa toisenlaisten sormien.

Yksi sipaisu vain sulan kärjellä,
muuttuu sana, tunne jäljellä.

Ei sotkea saa aikoja, sanoja, tunteita,
vanhaan viedä uusia ajatuksia,

katoaa mennyt min vangitsit riveille,
varisi päällesi rantakiville,
missä ikinä kuljitkaan,
mitä syliisi suljitkaan.

Sulka on armelias, armahtaa,
vanhasta vapahtaa,

sanoo: Katso, elämä edessäsi uutta täynnä,
vanha on mennyt,
ei paljon jäljellä.

Rakentuu sulista siipi,
pien' hentoinen siipi vain,
se kantaa uudella vuorellain.

-harri

--- 

20.09.2007
Sipaisu sulkien

Sipaisu sulkien, kosketus hellä,
sanat kulkevat keveydellä.

Aiemmin kuultu,
kauniiksi luultu,

sulan hennon kosketuksella muodon uuden saa,
sulkain maassa, katsohan, sanat rauhoittaa.

Se valkea lintu, muistathan,
oli Lokki Joonatan.

-harri

--- 

19.09.2007
Tervehdys sulkain maasta

Huomaatko, miten sanasi muuttui,
pieni sulkanen niihin puuttui,

kosketti hiljaa, sormia silitti,
mielesi uusiin sanoihin viritti,

toi tervehdyksen maista ihmeellisistä,
kaukaisista silmäin takaisista.

Siell' asiat aukeavat aidommin,
siell' arvot kulkevat toisin,

voi, jos ihmiselokin kulkisi hellemmin, 
niin soisin.

Vastauksia paljon on sulkain maassa,
vastauksia mit ei uskalla julkaista,

vaan, maa pieni sekin rinnalla sen,
mitä katsot taivaihin kaareutuen.

Ei maailma ole taivaissa,
ei sisällä maan uumenissa,

ei hengissä, ei elämässä näkyvässä,
vaan suuressa näkymättömässä.

Hetki tää näkyvä vain rahtunen on,
sen matkaat kuin kädestä kohtalon,

viet osasi, kokonaisuuden osasen vain,
ihminen huokaa:
kuinka tällaisen osan elettäväksi sain.

Ei vastaus vaikea, vaan mysteeriksi jää,
mikä elämässä tärkeää,

monelle on moni,
jollekin yksi ainoa vain,

joku kantaa kuormaa suurta,
toisella osa huilailijain.

Ei tasan käy päivät täällä,
ei samoin matka maan päällä,

vaan kaikki kun yhteen liitetään,
siitä suunnitelma kaunis niitetään,
…lopussa kaikesta kiitetään.

-pikku hurmaavasulka

--- 

04.09.2007
Untuva

Minä näin sinun irtoavan suuresta valkeasta lokista
aamuisella rannalla,
värisit asfaltilla.

Miksi irtosit eteeni,
mikset hetkeä ennen,
tuulen mukana kadoten pois,
sinusta tietämätön mieleni ois.

Sinut poimin,
sanoillani ikuistin,
vaikka maailman äärin saakka
kuljet sanojen matkassa.

Miksi irtosit eteeni tänä sulkien aikana,
kun sanojaan kuulen,
hiljaisen äänen sisälläni luulen.

Mikä sanoma sinulla,
pienellä sulalla,
mikä sanoma sinulla, untuvalla.

"Alku aina pieni ja kaunis,
se on minun sanomani vain,
alku on kaunein ja haurain.

Suuri saa alkunsa pienestä alusta,
sulkakin untuvasta,

siin' kaikki jo kätkössä tulevan,
arvaamattoman maailman.

Samoin ajatus ihmisen,
alku vaikka suuren tulevaisuuden.

Ajatus alussa kuin untuva vainen,
vähäinen ja vaivainen,

siinä kasvun siemen on tulevan,
vaikka toteutuvan unelman.

Katso ajatustasi, katso untuvaa,
voit sormissasi helliä tulevaa,
mi kasvaa ajatuksesta ajatuksen päälle,
kuljettaa upean vuoren laelle.

Tai, voihan käydä kuin kävi minulle,
irtosin sanomaksi sinulle.

En itse enää kasvaa voi,
vaikutukseni toiselle onnea toi.

Irtosin, uskalsin parvesta eritä,
uusille teille lähteä,

oikealla hetkellä ponnistin,
itseni sormiisi asetin.

Siinä kasvan sanojen kautta,
kasvan kasvua toisenlaista,

en sulaksi suureksi, mahtavaksi,
vain ajatuksia arvokasta.

-harri

--- 

24.08.2007
Voi kun sinä olet pieni

Sinä jaloissamme pyörit kesken Linnanmäen tanssiharjoituksen.
Yhtäkkiä vain olit siinä, minun edessä.

En edes itse sinua huomannut,
sylini kaunotar, joka etsintäni tiesi,
sinut näki, olit maassa niin pieni,
sormellaan osoitti ja sanoi: "Siin on sun sulkas".

Nooin, pieni, minä huokasin. Sen pitää olla isompi. Sellainen kunnon sulka, josta saa kunnolla kiinni.

Sinut kuitenkin poimin,
rintataskuni uumeniin harjoituksen lomassa sujautin,
sinne hukkasin.

Kotimatkalla sinua yhteistuumin taskusta kaivelimme,
et sormiimme osunut, sinun jo pudonneen luulimme.

Voi harmi, matkalla ajattelin,
olisihan se nyt ollut enemmän kuin ei sulkaa lain,
sinua hiljaisesti kaipasin.

Illalla kotona paitani riisuin,
sinut pienen sulan viel' muistin,
käteni taskuun sujautin, sormeni oikein venytin,
ja… olethan siellä sittenkin…

-Niin, sauman rakoon itseni piilotin,
pelkäsin että putoan,
puiston tuulissa katoan.

Siksi itseni taskusi saumaan upotin,
sinne kadotin ja varoin,
ettet viel' ois leikitellyt minulla vain,
vahingossa kadottain.

Aamulla kun heräsin,
sinua heti ajattelin ja kamerallani kuvasin.
voi miten sinä oletkaan pieni,
minä niin toivoin, että olisit ollut kauniimpi, …ja suuri.

-Voi, etkö sinä ymmärrä sulkien kieltä, etkö kasvua kaikessa,
ei suureen heti tarttua voi, salaisuus on kasvussa.

-Sinähän puhut, minä ihmettelen,
korvillani, sisäisilläni, sinua kuuntelen.
-Sinähän puhut?

-Etkö kaivannut puhuvaa sulkaa,
etkö huokaillut, oikein parvea jo tavoitellut,
että ne kaikki sinulle puhuisivat,
sanoja kauniita kaukaisia aukaisisivat,
matkassasi kulkisivat.

Eihän tarkoitus lie, että sormesi minua vie,
minähän viemässä olen,
minulla sanat, kauneus,
elämän arvaamaton tuulahdus.

Et tiedä mistä olen tullut,
eilisen huokauksesi joku on kuullut,
minut irrotti lentävästä,
kaukana taivaalla kiitävästä,
eteesi ohjasi jalkaisi juureen,
taskuusi minulle niin suureen,

sormiisi karkeisiin, jotka hennon sulkani oli ensi kosketuksesta rikki repiä,
sinähän toivoit, tekisimme sormiisi sulkien pesiä.

-Oi, minä ihmettelen…

-Niin, sinä ihmettelet, miten minulla kirjoittaa taitaisit,
miten sormiesi väliin taivuttaisit,
sanoja paperiin painaisit, kun olen näin hento,
kuin pieni ajatuksen lento.

-Etkö sitäkin eilen toivonut,
että "olisin niin hento, että yhdestä kiitävästä ajatuksesta vain,
sanat eteesi sain".

-Toivoin toivoin, niin piirtelin eilen haaveissa,
vaan en arvannut, jo illalla kuljet matkassa.

-Ja suuruus mitä sulalta toivot, on piirre niin inhimillinen,
ei sulkain maassa tarpeellinen,
vaikka olenkin pieni, sanojen kulun matkaani sain,
vain hellästi sormin koskettain.

Vielä toivot, ma huomaan, kädessäsi kasvaisin,
suureksi sulaksi, jolla koko maailman tavoittaisit,

sulkain maassa on toisin,
pieni ain pehmein ja kaunein,
ei asioita katsota silmin.

Minulla osani käteesi antaa,
mieleesi, mielesi kuviin, sanoja taivailta kantaa,

vaikka olen pieni sulkanen vain,
se olen minä, joka sinut poimin matkallain,

muista tämä, oi pikku runoilija, muista tämä ain,
ole elämässäsi onnekkain.

-harri

--- 

23.08.2007
Hurmaavasulka

Sulkaa etsin, joka sanoja piirtäisi,
elon teitä muistiin siirtäisi.

Jossa ois elämän kepeys, tuulen hento kosketus,
taivaallinen lempeä tuulahdus,
joka pienestä ajatuksen vireestäkin ymmärtää,
siitä värähtää,
kaunis jälki muistoon jää.

Missä olet sulkani, harmaa hurmaava sulkani mun,
mistä löydän vartesi hennon eloss' taivutetun.

Olet lentänyt ilmojen halki, maailmat nähnyt,
olet levännyt monenlaisissa maissa,
huojunut mahtavissa latvoissa,
kellunut lempeillä laineilla,
värissyt pakkashuuruisilla oksilla, 
olet tuntenut syksyiset tuulet,
...edeltä tulevia kuulet.

Sinua kaipaan sulkani harmainen,
etsi tiesi mun hellään kätehen.

Sinulle nimenkin jo illalla aattelin,
...hurmaavasulka,
sinua kaivaten itseni uneen saattelin.

-harri

--- 

23.08.2007
Sulkien parvi

Tai, voisihan sulkia olla enemmän,
kullekin antaisin oman tehtävän,

hurmaava katselee kaukaisuuteen,
harmaa arkea tavoittaa,

valkea rakkaudessa mukana kulkee,
musta loppua raottaa.

Yks' sulka ois repaleinen,
myrskyn silmästä pelastunut,

toinen kuin ranka vainen,
työnsä tehnyt, arvoon kasvanut.

Oi, mistä löydän nuo kaikki sulat,
mistä suorat, taivutetut,
kovasti koetellut,

jotka piirtää voisivat matkojen muistot,
lampien rannat ja ihanat puistot,
kun itsestä toiselle kaikkeni annoin,
hellin käsin sylissäni kannoin.

Ei sulat nuo yhdestä irrota saata,
nähty paljon, monta outoa maata.

Yks' parviko sulkia päälleni etsii,
kättäni herkkää, siihen pesii,

kaikkia hoitaisin,
silittäisin, suorisin hennot,
kanssanne uudelleen eläisin menneitten lennot,

ratsastaisin selissä sulkain niin viisaitten, jänteväin
elämän koulussa kasvaneitten, järkeväin,
…kauttanne elämään kuin ikuisesti jäin.

-harri

Ja mitä ajatuksesta aatelikaan pikku-koala >>

koala: Emmä-oo mikään "pikku".
Harri: No juu, ..et et... sinähän olet iso ja...
k: Nih.

---