Tämä teos on pieni osa Taikurin matkasta ja kasvusta.

Koska piiras-sivusto on jo laajaksi kasvanut ja lukijan on sieltä vaikea löytää asioita, päätin kerätä matkan vaiheita erillisiksi "kirjoiksi" lukemista ja löytämistä helpottamaan.

Tämä kirja on ... menneiltä vuosilta, jostain 2000-luvun alkupuolelta

Niin, miltä elämä tuntuu ihanan rakkauden jälkeen. Kurjalta.

 Tervetuloa mukaan.

   

Suru ja ikävä Tässä alussa on ensin rakkauden surua ja ikävää. Tämän jälkeen se Rakkauden lakastuva puutarha. No, yhtä kaikki, samaa ruik... asiaa. _ _ _ _ 15.01.2007 Tummapukuinen nainen Minä katsoin sinua kun saavuit, tummassa puvussasi niin ryhdikkäänä, olemuksesi upea miehen silmälle. "Waauh", minä ajattelin, ja sinua silmiin katselin, …sinä olit totinen, huulesi väräjävät, kasvosi ilottomat, …itkit hiljaa. Mitä minä tein, ajattelin, sinua toiset jo lohdutti halaten, itseäni häpesin kun tajusin, …sinulla onkin suru… Tulin viereesi, kysyin, mikä sinun on? …isä kuollut, sen muilta kuulin. Anteeksi, huokaisin, toisella on suru ja minä vain leikkiä lasken, …en tiennyt, …anteeksi. Se on ihan oikein, sinä sopersit, kun mieltäsi virkistin. Elämää, elon hetkiä raskaita, sinulle voimia toivotan, olkaasi hiljaa puristan, mielessäni sanoin, sinua lohdutan, mitä voin muutakaan, kun toista tänään suru koskettaa. -harri ---      Otit pois Oi, Elämä, en tiedä kiroanko vai huudanko sua, kun eron raskaan etehein annoit. Miten kannoit pois mun rakkaani, jonka niin kauniisti ensin annoit. Oliko tiensä, kasvunsa, kesken, sitä muualla jatkaa täytyi, oliko kesken myös tieni mun, sen muualla jatkua täytyi. Annoit armahan sydämen rinnallein, annoit vaalean kehon niin kauniin, sain katsella, ihailla, aikani, sain silittää, kasvattaa, kauniiksi, mun vaalean kehoni kauniin. Otit pois, et sallinut yhteisen mennä, kuin sielumme syvällä tunsi, mikä syy, muu kuin kasvatus, min sielumme sisällään tunsi. Sanat kauniit on palkkana matkastain, jonka Elämä eteeni annoit, toisella muistot niin kauniit matkassaan, jotka Elämä eteemme annoit. -harri ---      17.09.2006 Sinä ikävöit Sinä ikävöit, kultaseni, vaikka taistelet sitä vastaan. Yrität oppia olemaan ikävöimättä, vaan minkäs ihminen tunteilleen, minkä peloilleen, minkä rakkaansa perään kaipaukselleen. Ei se ole ihmisen teko, ikävän poistuminen, ei ollut sen syntykään, tunteet annetaan, ne pois korjataan. Jos tunteet toista kohtaan annetaan, silloin rauha ja lepo itsenäisestä elämästä kaikkoaa. On vain toinen, tai toinen. Jos on ystävä rinnalle annettu, rakkaus synnytetty, ikävä toisen poissa ollessaan, kaipaus raastava rinnassaan. Ei sitä saa pois, ei oma mieli pysty sitä muuttamaan. Ei mikään, ellet toiseen ihan suutu, kiukussasi päätät: oi mieleni muutu! Se voi hieman helpottaa, vaan aika sen vasta ajallaan karkottaa. -harri ---     Ikävä on yhdistäjämme Hellä halaus, pieni poskisuudelma, …ja auto sinut vei, vilkutin perääsi: hei hei… Sinäkin vilkutit minulle bussin ikkunan läpi. Katsot minua aina kun eroamme, katsot niin pitkään kuin näyn. Se on ihana tapa. Se on ihana tapa, vaikka tiedänkin, eromme sinulle monesti kyyneliä tuottaa, murheellista mieltä ainakin, …silti sinä katsot perääni ja vilkutat. Samoin minäkin katson sinua, aina viimeiseen silmäykseen asti sinua katson. En hellitä otettani sinusta ennen kuin katoat näkyvistäni. Sitten, sen jälkeen, on ikävä yhdistäjämme, yhteytemme toisiimme, lämmön lähettäjä, ajatusten kohdistaja, sylissä olija, kaipaaja, uudelleen yhteen tuoja. Ikävä on se voima, joka onnelliset toinen toiselleen antaa. Voima joka antaa odottamisen uskon ja luottamuksen huomiseen, uuteen tapaamiseen. Kiitos, oi ikävä, sinä kuin mieleni riivaaja, ajatusteni sotkija, sydämeni värisyttäjä, mieleni herkistäjä. Vaan, ilman sinua olisin hukassa. Kuka hänet luokseni takaisin toisi ellet sinä, - sinä ikävä. -harri ---      Ikävän voima Vaik' ystävä lähti, ei lähtenyt ikävä, se rakkauden tilan täyttää, näyttää ett' voima suuri on siinäkin, viel' suurempi kuin hiipuvan rakkauden. Vaan rakkautta tulista ei ikävä voita, älä edes koita! Mutt' jos ikävä rakkaat yhteen tuo, silloin rakkaus kaiken voittaa ja onnea, onnea suurta taas suo. -harri ---     29.08.2006 Rakkaudellinen ero Rakkaudessa puhuttu, rehellisesti silmiin katsottu, sanoissa viel' rakastettu, kuinka antaa se kauniin uuden alun rinnalla kulkevan ystävän lailla, kun ihania muistoja on kaikkialla. Rakkauden sanat, toisen ymmärrys suuri, vapautta ihmisen ikävästä, vaik' ympäröi vielä surumuuri. Rakkaus murtaa surun, ystävä on elävä - ei kuollutkaan, hän elää ja arvostaa, sisällään viel' rakastaa. Se vapaaksi päästää toisen, sen heikomman, ja heikkokin vapauttaa syyllisyydestä vahvemman. Avaa eteen elämän uuden ja terveen tulevaisuuden. …Vaan kuinka sattuukaan…, se syli, minkä omistaa sain, jos sen joku toinen nyt omistaa vain. -harri ---     13.08.2006 Ontto sydän Tyhjiö ammottava täyttää mun sydämein, sieltä rakkaus repien lähti. Lähti tunteiden kohde, kosketuksien, ihailevien silmieni kirkas tähti. Millä täytän mä tyhjiön mi kirkuen hellyyttä huutaa, millä ruokin silmäni nälkäiset, millä kostutan huuleni tiukat ja viiruiset, hetki anna ei unelle ruokaa. Onttona kaikuu mun sisäisein, lempi polttava hetkessä lähti, mull' on kylmä, oi kylmä, rakkahin, millä peittelen revityn sydämen, joka vuotaa vain kylmää verta. -harri ---      12.08.2006 Räkätippoja kimmeltää mun lattiallain Räkätippoja kimmeltää mun lattiallain, kun huoneessani pyörin itkien, itkien vain. Ajattelin sinua, ajattelin minua, miten on asiat tänään, ja miten niin paljon oli viel' hetki sitten. Vaan jospa tipat nuo kiiltävät timantit, oiskin lupauksia rikkauden, sen ainoan oikean rikkauden, oikean elämän maallisen. -harri ---     08.08.2006 Sinä muistelet Sinä etsit tulevaisuudelta jotain muuta, haluat katsoa mitä se tarjoaa. Haluat olla yksin, et ymmärrä, miten se onnea varjoaa, kuinka kulkee siel' kanssasi tuhannet muistot, kaikki ihanat yhteiset tuoksuvat puistot. Kuinka nousee sun mieleesi yhteiset yöt, yhteiset katseet ja naurut, kaikki matkat ja mieleen piirtyneet unohtumattomat lammet ja metsäpolkujen taulut. Kaikki hetket kun toista katseltiin, silmin iloisin ja kirkkain, onnensekaisina ihan vatsanpohjasta naurettiin. Kuinka muistuu sun mieleesi iltaiset keskustelut yhteisellä vuoteella, tai viisastelut, jossain luonnon helmassa, kun järvien pinnat yhteisissä uinneissa kimmelsi, koko maailma vain meitä kahta palveli. Kuinka muistuu sun sieluusi jokainen askel, jokainen tanssi, jonka sinulle opettaa sain, kun yllättäen sinut ensi kertaa tanssimaan hain. Kaikki muistuu sun mieleesi yksinäisinä iltoinas', ja ajattelet, miss' mahtaa nyt kulkea mun kaunis ja rakas. tulisikohan hän vielä takas, ei kukaan maailmassa voi olla minulle enää niin rakas. -yksinäinen ---     Mun tapani käsitellä suruain Mun tapani käsitellä suruain on toisenlainen. Minä itken kerran tai päivän, tai yhden illan ja yön, sitten olen tehnyt surutyön. En jää kierimään menneitten iloihin, en menetettyjen tulevien ihaniin hetkiin, vaikka niistä muistutankin. Minä rakennan heti uutta, sillä edellinen oli yks' vaihe vain, …yksi välivaihe mun rakennuksessain. Rakennus jatkuu, kasvaa yhä kauniimmaksi, näkyvämmäksi ja kuuluvammaksi, onnen, ilon ja surun huutajaksi, auttajaksi, pienen ihmisen palvelijaksi. -harri - Ja höpöhöpö, toiveko tuo oli vain, pitkään kuljin tietä vaivain. Ei kadonnut mielestä ihminen ihana, en saavuttanut uutta onnea. Kärsiä täytyi ja palaen puhdistua, vähin erin elämään palautua. Ei ollutkaan suru helppo tie, vaan suuresti se eteen päin elämää vie. ---     07.08.2006 Hän on mennyt Minä katson sinua silmiin, rakas ystäväni: "Hän on mennyt, tai yrittää ainakin…" ja tunnen, miten silmäni kyynelistä täyttyvät. Sinunkin, sinä näet tuskani, sinä näet ikäväni, sinä elät rinnallani - sinä tunnet minut. Sinä näet että sylini on tyhjä, katseenikin, ja juuri hetki sitten hän sylissäni notkui, oli kuin pajun vitsa, ohut ja taipuisa, kuinka silmänsä nauroivat ja kehonsa tanssin riemusta hytkyi. Hän hytkyy nyt eron kyynelistä, yksinäisistä illoista, tuhansista ihanista muistoista, menneistä öistä, kesäisten puistojen rantavöistä. Kuinka siinä voi elää, minä mietin. Kuinka voi toinen olla noin kaukana - yksin, kun juuri kuljimme onnesta sekaisin käsityksin. Kuinka voi elämä olla julma, miks' antaa syliin niin kauniin, kun jo seuraavassa hetkessä taas ottaa pois. Kuinka siinä nyt onnellinen olla vois. Sinä kuuntelet mun katseeni kärsivän, suuni sanat sekavat. Et tarvitse sanoja, et katsettani harhailevaa, et silmiäni katseeltasi pois kulkevaa. Sinä itket mun kanssani tässä, yhteisessä hetkessä, kun sinulle asiani sopersin, kun sylissäsi tanssien hetken itkin. Hän on mennyt, ja elämä jatkuu… Niin, pakkohan sen on, uudet päivät ja uudet yöt, silmät sameat ja raskaat päiväin työt. -harri ---     Aika, aikasiko täyttyi Onnenko lähetit, sydämeni vapauttajan. Annoit rinnalle toisen joka toista muistuttaa. Liianko paljon, en tiedä. Sinäkö Aika, vaiko sinä Elämä, minulle hänet lähetit toiveeni mukaan. Lähetit rinnalleni toisen, uuden kuvan entisestä, sydämeni ikävästä. Hän samalta tuntuu kuin ikäväni kohde, tunteeni kaiken häneen siirrän, hän valon elämääni antaa. Minä huomaan, hän enemmän on kuin ikäväni kohde. Vaihtaako ikäväni kohdettaan, niin toivon, niin luulen. Vaan uuden ikävänkö kohta saan. Ikävän uuteen samanlaiseen, jota kauan olen kaivannut. Voi minua onnellista, kun ikäväni uudelleen rinnalleni sain. Voi minua onnetonta, jos uudelleen samaan ikävääni hänen jälkeensä putoan. En kestä sitä uudelleen, en kestä samaa ikävää kahteen samanlaiseen rakkaaseen. Yhdessäkin oli minulle jo liikaa. -harri ---   Miksi Aika ei armahda Aika, armahda jo. Etkö näe, minä kärsin. Anna apusi. Unohduksesi suloinen malja mun juoda. Unohdanhan minä muitakin asioita. Unohdan ikäviä, suloisiakin asioita. Miksi en unohda sinua, sinä elämäni rakas. Miksi en unohda sinua. Miksi, Aika, et hänen hyväkseen työtäsi tee. Minunkin. Miksi et unholaan vie häntä mennessäsi. Miksi yhä vain minua muistoilla piinaat. Näethän sinä, minä kärsin. Ja kaipaan aina vaan. Kaipaan häntä, elämäni rakasta, joka sydämeni palan mennessään vei. -harri ---     Elämäkö armahti hetken Rakas viereltä lähti. Emme toisiamme saaneet vaikka niin halusimme. Rakastimme kuin hullut. Kuin mielettömät. Tunteemme paloivat. Mekin. Vaan elämä olosuhteemme vaikeiksi teki. Emme tänään voi toisiamme tavoittaa. Emme toisiamme saa vaikka palavasti rakastamme. Erosimme rakkautemme vuorilta, sen korkeimmalta huipulta. Voi kuinka se sattuikaan. Edelleenkin sattuu. Vaan eilen sinut sain hetkeksi itselleni. Sinäkin minut. Olimme kuin mielettömät. Rakkautemme oli huipussaan. Tunsimme kaiken kuten ennenkin. Enemmänkin. Kuin välissä ei menneitä raskaita ollutkaan ois. Elimme, rakastimme, katsoimme silmiin, ymmärsimme. Nauroimme, itkimmekin aina välillä ja taas rakastimme. Sylimme syleiltä maistui. Niiltä ihanilta kuin aina ennenkin. Paremmiltakin viel' jos mahdollista. Ikävän jälkeen. Sydänikävän jälkeen. Mieletöntä tämä elämä. Ikuinen ikäväkö sinusta minulle. Minustakin sinulle. Nyt itken sisälläni tuskaani. Uloskin kyyneliä. Ikävästä ja pelosta. Ongelmistasi kerroit huulin väräjävin. Olet kaivannut kamalasti, ja sitten vielä muutkin elämän paineet. Olet ollut ihan loppu eromme jälkeen. Voi rakkaani. Katson sinua ja itken. Minä vasta omista vaivoistani vapautuneena, yhden helvetin jälkeen. Voi sinua, voi meitä. Voi meitä onnettomia. Rakkaita toisilleen aina vaan. Muuta etsit. Minäkin tänään vielä muuta. Elämääni rakennan. Hajalla tänään minäkin. Vielä huomennakin, sen tiedän. Minä odotan uutta päivää joka kaiken ratkoo. Elämän uusiksi kuin taikoo. Sinullakin. Vaan kuolemaanko asti sinua ikävöin ja vierellein kaipaan kuten eilenkin,  yhden yön, yhden ihanan yön ja päivän. Olet rakas. Voi miten rakas oletkaan. Voi minua. Voi sinua. Kerro aina mitä sinulle kuuluu. Olen osa sinua. Haluan elää kanssasi, rinnallasi. Tuli mitä tuli. Itken vuoksesi. Itsenikin vuoksi tätä hullua elämääni. Voi, miten kestän nää päivät. Miten ihmeessä sinä kestät, ikuinen rakkaani. Miten sinä kestät tään hetken. Ikäväsi minuun. Itsesikin. Tanssipaitaani pesen. Siinä vieläkin kosketuksesi jälki, tuoksusi mieto. Räkä nenästäni pesuveteen tippuu. Itken. Itken sinua ja kaipaan sinua kaiken elämäni keskellä. Rakkaani, et saa kuolla. Kehosi kaunis ei saa kadota. Kaipaan sinua, vaikka en koskaan sinua saisikaan. Silmäni itkusta punaiset. Käteni vapisevat. Huuleni turvonneet.. ...ja räkä nenästä pesuveteen roikkuu. --- Rakas, olen kaivannut sinua Rakas, et tiedä miten paljon olen sinua kaivannut. En vain ole sinulle kaikkea kertonut. Olen itkenyt iltoja, olen itkenyt öitä. Päivin en ole edes osannut tehdä töitä. Alussa, eromme jälkeen, itseni hukkasin. Elämältä, sen päivien kulusta, kokonaan kadotin. Hyvä kun itseni tunsin, nimeäni tiesin. Olin onneton. Kaipasin vain sinua. Kaikki kotonani sinusta muistuttaa. Teit tänne niin paljon töitä, ihania pieniä asioita elämääni helpottamaan. Ne kaikki ovat paikallaan edelleen ja perääni huutavat kun niiden ohi kuljen. Sinua ajattelen joka asiassa. Sinä olisit tehnyt tämän näin ja tuon noin. Olet läsnä kaikessa elämässäni aina vain. Lapsillekin olen sinua itkenyt. Pukenut itkuni vain toiseen aiheeseen. Heitäkin vähän syyttänyt ja siihen itkuuni kaiken sisällyttänyt. Sinutkin monta kertaa. Nytkin, vaikka erostamme jo yli kaksi kuukautta, elän kanssasi joka hetki. Ajattelen vain sinua koko ajan. Voitko uskoa, ymmärtää. Tiedän, sinäkin ajattelet minua. Olet sen kertonut ja kirjeissäsikin kuvannut miten minua kaipaat. Uskon sen toisinaan, en aina. Tapasimme yllättäen. Sinua seurasin. Ihailin katsettasi ja kulkuasi tanssilattialla. Kun hait minua tanssiman tulin syliisi kuin kotiini. Siinä lepäsin ja olin turvassa. Miten hyvältä sinä tunnuitkaan. Voi miten siinä nautinkaan sen hetken. Pelkäsin kun veit minua pois, vaikka itse halusinkin. Alkuun. Lopussa en enää. Jäin syliisi lepäämään. Se tuntui niin hyvältä. Kun kotimatkalla pidit minua kädestä ja kotiisi talutit olin pakahtua onnesta. Miten ihanalta sinä tunnuitkaan. Miten turvalliselta. Kun suostuit luokseni yöksi olin levoton ja onnellinen. Sain tuntea lämpösi ja ihanan vartalosi omaani vasten. Tuntea sinut taas sisälläni. Kehosi itsessäni. Kaikki ihanat hyväilysi. Minulle niin hyvää tekevät. Olit siinä kuten ennenkin. Miten niitä hetkiä olinkaan kaivannut. Kaipaan tänäänkin, kun taas olet poissa. Saimme hetkemme. Olit kuin ennenkin. Minäkin sinusta nautin, jokaisesta katseestasi, jokaisesta kosketuksestasi, henkäyksestäsi. Suudelmistakin jokaisesta. Yhteisistä ruokailuhetkistämme. Iltakävelystä tutulla polulla käsi kädessä. Olin sinun kokonaan. Hetken. Sinäkin olit minun. Hetken. Erosimme kuin kesken, vaikka kaikki valmista olikin, sen tunsin. Vahvistuin kestämään taas jotenkin. En osaa sitä selittää. Sain jotenkin käsittämättömän rauhan sinusta ja itsestänikin. Ikävöin kuitenkin. Se vain on nyt jotenkin erilaista. Sinä elät minulle nyt eri tavalla kuin viimeksi erotessamme. Nyt olet lähempänä. Silloin sinut kauaksi ajoin. Pakotin itseni siihen, kun näin että en sinua itselleni saa. Sinä elit vain päivääsi, minä kauemmas katsoin. Halusin tulevaisuuttani rakentaa, sinutkin siihen yhdistää. Et suostunut. Sanoit että et pysty, et voi. En ymmärrä sinua. Miksi et voi. Tiedän, onhan tämä tilanne vaikea lapsienkin tähden, vaan kuitenkin. Olisimme niin hyvät yhdessä. Tarvitsisin sinua joka päivä. Nyt olet poissa. Sainko tuntea sylisi viimeisen kerran. En tiedä. Ehkä joskus taas, en tiedä. Onko enää mahdollista. Pystynkö enää. Sinulle kait helpompaa tämä takaisin tulo ja taas lähteminen. Minä en siihen pysty. Kaikki alkaa kuin alusta ja taas joudun odottamaan turhaan. Pettymään taas uudelleen. Nyt sinua kaipaan. Kirjoitat liikuttavia kirjeitä minulle ja kuvaat tuntojasi ja vaikeuttasi erostamme. Et osaa elää ilman minua, sanot. Miksi et sitten elä kanssani. Miksi puhut tuollaisia, kun sinun kuitenkin on erossa elettävä. Senkin sanoit. Kyselet, miten voisimme jatkaa muulla tavoin. En minä tiedä. En tiedä enää mistään mitään. Minäkään ei osaa elää ilman sinua. Olen niin onneton ja surullinen kaikesta. Kaikesta, erostamme, menetyksestämme. En tiedä miten kestän tulevat päivät. Kotona on raskasta, olen yksin sen keskellä. Kukaan ei tue minua. Lapset kuluttavat minut loppuun. Työtäni en jaksa. Elämässä ei ole sisältöä. Kaikki kuin turhaa. Vain lapset. Onneksi edes he. Terveyskin lisänsä tähän kuormaan tuo. Sekin pelottaa, vaikka en sitä ajattele. Sinä sitä puolestani pelkäät. Kerroit siitä. Miksi pelkäät. Tänään, merkkipäivänämme, olen itkenyt sinua useaan otteeseen. Kirjeesikin minua pelottivat, vaikka kaikki ohi onkin. Kai. En tiedä siitäkään juuri nyt. Sinäkin ikävöit minua, kerroit kirjeessäsi, joka minua suuresti liikutti. Puhuit loppuikäsi ikävästä minuun. Miten lie sen kanssa. Sanojako vaan. Puhut joskus niin paljon, tai kirjoitat ainakin niin herkästi kaikenlaista. En aina usko sinua, vaikka tiedänkin että olet herkkä. Voi, olisitpa tässä nyt että voisin kainaloosi taas pujahtaa ja siinä turvassa olla. Ja voi kun voisin vielä siihen jäädä, enkä koskaan siitä herätä. Voisinpa jäädä siihen uneen. Samaan uneen, jossa yhdessä olimme muutama päivä sitten. Se oli kuin unta, ihanaa unta, vaikka mieleni siitä sekosikin taas hetkeksi. Olet niin ihana ja kultainen kuitenkin. Huomaavainen. Kilttikin. Vaan miksi et voi jäädä luokseni. Ottaa minua omaksesi. Se loukkaa minua, vaikka et sitä ymmärräkään. En ole kuin arvoisesi kun en sinulle kelpaa, näin tunnen. En voi sille mitään. Se minulle katkeruutta kohtaasi kasvattaa. Taistelen kuitenkin sitä vastaan, etten olisi sinulle vihainen millään tavalla. Kuinka voisinkaan olla, sillä elämäni on täynnä sinua. Sinua ja minua ja meidän ihanuuttamme. Ehkä maailmani loppuun asti, en tiedä. En osaa ajatella niin pitkälle. En ymmärrä. En tiedä mitä teen. En tiedä miten elän elämääni. Olen ihan hukassa ja onneton. Olen ilman sinua, ja se sattuu. --- Ikävääni itken Ikävääni itken. Menetettyä rakastani, joka kaikkensa minulle antoi. Minäkin hänelle. Niin yhtä olimme, ettei kukaan maailmassa ole sellaista tuntenut ja sillä tavalla ollut. Elämästä nautimme kuin juopumalla jokaisen yhteisen hetken jonka saimme. Kaikesta nautimme. Itsellemme nauroimme. Toisillemmekin. Voi, mitä kaikkea ihanaa yhdessä teimmekään. Vaan nyt tiet erilleen kulkivat. Vähäpätöisten asioiden tähden erkanivat. Vaiko lainkaan vähäpätöisten, en tiedä. Kysymyksiä kuitenkin, miten elää, miten olla oikein. Mitä tulevaisuus tarjoaa. Mitä elämältä odotan. Antaako toinen sen mitä kaipaan, vaikka niin ihana onkin. Sitä molemmat tahoillaan miettivät ja päätyivät: ei ole hän se oikea kuitenkaan, vaikka jo niin lähellä on. Monet kuvat kuin viimeistä piirtoa myöten sisällä olevaan kuvaan ja toivoon istuvat. Vaan ei kuitenkaan kokonaan. Joissain kohdin kuva ohi menee, ja niissä hiertää. Päivä päivältä vain lujemmin hiertää. Eilen jo kovemmin kuin edellisenä päivänä. Ne kuin kiihtyen hiertävämmiksi tulivat. Ensin alkuun vain vähän häiriten. Sitten enemmän. Nekin mielestäni karistin. Vaan en niiltä rauhaa saanut. Päivittäin näin niiden lisääntyvän. Kuvien toisistaan eriävän, toiveen ja unelman, ja hänen, oman rakkaani. Nyt sitä suren kun hän ei se ollutkaan. Olisin niin suonut. Toivoin ja odotin, hänestä niin pidin. Palavasti häntä rakastin, joka kerta... joka kerta. Nyt häntä ikävöin. En ymmärrä miksi erossa olemme, vaikka meillä oli niin hyvä yhdessä. En sellaista ollut koskaan ennen tuntenut. Liekö koskaan enää tuntea saankaan. Niin hyvä hän minulle oli. Vaan kuitenkin, maallinen kuva ei unelmaani vastaa. Kuvat toisistaan eriävät, enkä sille mitään voi. Aikansa hierrettyään meidät toisistamme erotti. Kyynelin peräänsä katsoin, unelmaani, joka hänessä melkein täyttyi. Melkein, vaan ei kuitenkaan ihan. Hän oli niin lähellä, voi, niin lähellä. Miten tästä selviän, oi miten, rakkaani. Älä minua hylkää. Yritetäänkö vielä, yritetäänkö. Jospa kuitenkin... Vaan ei... kuvat eivät täsmää. -harri --- Aamuinen hetki ikävän toi Aamuinen hetki, silmät väsyneet. Mieli haikea. Ikävä ystävää, joka viereltä lähti. Elämän kaveri, joka kanssain kulki ja elämän hetken jakoi. Sinua kaipaan, sen sinulle viestin. Tunteeni kuumat perääsi laitoin: "Aamuinen hetki ikävän sinuun mieleeni nosti. Muistot kauniit kuvina kulki. Elämä teitään etsii, vaan tunteet syvät ain' välillä silmiin julki. Sinua ikävöin, en sitä peitä, en itseltäni kiellä, en tunteita pois heitä." -harri --- En ole rinnallesi oikea mies Rakas, en ole rinnallesi oikea mies, yksin sinun täytyy nyt kulkea ties. Yksin vastaat kaikesta tästä, mikä on sun arkea elämästä. Vaan lähtöni jälkeen sä yksin oot vasta, ihan yksin yksin, et makua elämääsi saa hetkeen kuin karkista. Tietäni jatkan, sinä muualle katsot. Perääni seuraat,  muistoissa elämääsi ratkot. Minulla tieni nyt villi ja vapaa, jota runoilijan sielu ajaa takaa. Kiitän sinua menneistä hetkistä, ihanista, kauniista, elämän retkistä. En suurempaa matkaa taittanut oo. Sitä muistoissani jatkan, usein luonasi oon. Ystävän matkallesi minusta saat. Ei lopu yhteisemme, vaikka aikasi toisille jaat. Rinnallasi kuljen, sinua välillä tapaan. Teet, kahvit, nautimme, vaan emme enää yhdessä makaa. -harri ---     Voi helvetti tätä hiljaisuutta Ei viestiä toiselta, toinenkin on hiljaa. Toinen odottaa, toinen on hiljaa. Molemmat odottaa, molemmat on hiljaa. Kuin kilpaa odotetaan, kumpikin on hiljaa. Rakkautta mittaillaan, molemmat on hiljaa. Hiljaista, hiljaista, kumpikin on hiljaa. Huominen päivä, se yhdessäkö mennään. Mistä sen tietää, kun molemmat on hiljaa. Missä on toinen, missä on toinen, ei kumpikaan tiedä, kun kumpikin on hiljaa. -harri     Rakkauden lakastuva puutarha   Minä muistan sinut Minä muistan matkamme suloiset rannoille kesäisille, minä muistan kiihkeät suudelmat huulille huumaaville. Minä muistan ne valvotut kesäiset yöt, kun toistamme halailimme, minä muistan kiihkeät kehomme, kun rinnan makailimme. Minä muistan kesäiset aamukahvit, kaikki tuoksut mun sieluni täytti, minä muistan luontosi ihanan, kaikki sinussa niin kauniilta näytti. -harri ---      Muistojen ruusut Miss' oltiin me näitten ruusuin aikaan, miss' oltiin me kesällä kerran, kun käsi kädessä kuljimme sydämin lempein, sielumme rinta rinnan. Kuinka kaunis on uusi kesä, luonnon ihana tuoksu, elo yhteinen mennyt on menojaan, kuinka kaunis ol' lempemme suloinen aika, kuinka kuumat sydämemme, elää sisällä kaipauksemme, elo tehnyt on julmia tekojaan. -harri ---      Vieläkin mietin Minä vieläkin mietin itseäin, sisäiseni voimaa, helliä käsiäin, kuinka kauniin hellästä ja hennosta tein, jonka kerran sain kulkemaan rinnallein. Miten muuttui muotonsa ihanaksi, miten luonteensa lempeäksi, miten käyntinsä sulavaksi, miten elämänsä niin kauniiksi, …toisen poimia valmiiksi. Niin, toiselleko sinut kauniiksi tein, vaikk' itsellein niin toivoin, ymmärtääkö arvoa synnyttäjän, kauniin rinnalleen kasvattajan, sydänten kyynelten määrää mi jäljelle jäi, kun toisen toiselta lahjaksi sai. Katseeni seuraa sinua kun tapaamme, emme puhu toisillemme, et edes katso minua, minä vain seuraan ja ihailen sinua, ja mietin vieläkin itseäin, sisäiseni voimaa, helliä käsiäin, kuinka kauniin hellästä ja hennosta tein, jonka kerran sain kulkemaan rinnallein, kuinka ihanan tulevaisuuden hänen eteensä, …itseni muistojen maihin vein. -harri ---      Mahdoton suunnitelma Meidän piti, …niin me suunnittelimme, olla iloiset ystävät, kirjoitellaan ja välillä tavataan, …tanssitaankin, ettei tää ero niin sattuisi, ett' ikävä ain hetkin irrottaisi, kun toisen kasvot silmissään nähdä saisi. Vaan miksi jokainen sana niin sattuu, herättää toivetta mahdotonta, unelmaa uudesta alusta, että toinen mielensä muuttaisi, eikä rakas pitkään rinnalta puuttuisi. Et kestä, sanoit, en kestä minäkään sanojasi kauniita, toiveita herättäviä lukea, ne pyörryttävät. välillä kuin seinistä haettava ikävään tukea. Kasvoimme sopimukseen niin särkevään: emme kirjoittaa voi toisillemme, emme tavata, emme nähdä, sillä tuskahan se vain on, rakkaus välillämme viel' sammumaton. Joten, rakas, hyvää matkaa sinullekin, kulje elämäsi minun kuvani sielussasi, niin minäkin teen sinun kuvasi kanssa, …olet yhä rinnallani niin monessa paikassa. -kaipaava ---      Kaipuu Tuoss', katson mä vuodetta yhteistä, silmäni himmeät kaipaavat sua, näkevät, kuin oisit viel' siinä, miten kaipasitkaan rinnalles' mua. -yksinäinen ---      Jokin välillämme Puhelemme toisillemme, joskus toisiamme katselemme, kuuntelemme vain. Muistelemme kaikkea sitä kaunista mitä välillämme oli, …oli pitkään… Kuinka rakastimme, kuinka onnessa elimme ja elämästä nautimme. Nyt on välillämme jokin, …joku, lihaa ja verta, jokin mieli, jokin pää, joka yhteistämme estää. Ei estä rakkauttamme, estää tapaamistamme, yhdessä oloa, halaamistamme. Vaikka toisiamme kuulemme, molemmat viel' rakastamme, en sinuun kajota saa, en koskea kuten ennen, vain suudella hetken, silmiäsi, olemustasi kaunista ihailla. Voi kuinka se sattuukaan kun olet niin kaukana, ja kuitenkin niin lähellä, lähellä siinä, lähellä menneessä, sylissä viel' rakkaana, elämänä ainoana, kauniina. Olet kuin halvaantunut minulle, sairastunut jotenkin, muuttunut koskemattomaksi, eläväksi kuolleeksi, vierelläni kulkevaksi hiljaiseksi, menneen kaiken ihanan menettäneeksi. Olet kuin dementoitunut, …minäkin, näemme, vaan emme ymmärrä enää, emme muista, vaikk' muistamme, emme tunne, vaikk' tunnemme. Emme kosketusta tunne, vaikka kaikki meissä huutaa kosketusta, toisen, menneen rakkaan kosketusta, hänen, joka edelleen niin rakas on, …niin rakas kummallekin. Jokin välillämme, jokin… perkele, minä jo kiroan… jokin… ei ihmisen teko, ei ihmisen himo, ei halu, jokin…, jokin suurempi, joka kaiken esti, toisen kuin halvaannutti ja etäälle vei, toisen toiseen syliin vei, johonkin uuteen elämään, johonkin uuteen tulevaan, vaan säilytti yhteyden, säilytti rakkauden, säilytti kiiman ja ikävän, joka kaikki on nyt peitettävä, painettava jonnekin, hukutettava mun sisällein. Sinunkin, rakas, …sinunkin. Rakas, tuletko vielä takas, palaatko, paranetko, muistatko minua, minä jo taas niin kaipaan sinua. -yksin jäänyt ---       Tuulikaapin mittari Minä sanoin sinulle kerran, sen muistan: "Toivottavasti ei koskaan tule sitä päivää, että tämä tuulikaapissa halaaminen jää pois, …silloin rakkaus jo mennyttä ois." Se tapaamistemme, rakkautemme ja ikävämme mittarina toimii, jos se yhtäkkiä unohtuu, tai siihen ei ole kaipuu, silloin kaikki muukin yhteisemme loppuu. Ja tulihan se päivä, yhtenä sunnuntaina vain se oli edessäin, kaiken jo oven avauksessa silmistäsi näin. Oli tapahtunut jotain, olit totinen, levoton, jotenkin sanaton, kaikki ihana mennyt, jatko mahdoton. Mikä siihen tuli, sitä ymmärrä ei kukaan, miksi rakkaimmat toisilleen, eivät enää saa ottaa toista mukaan. Elämän käsi kosketti, yhteisen hetkessä lopetti, kaiken ihanan päälle, ja kesken suloisen kesän ja lemmen retken. Ei sitä ymmärrä kukaan, miksi toinen ei enää saa toista elämään mukaan. -harri ---       Kahdenlaiset rauniot Sinä seisot savuavilla raunioilla, ilon kyynelilläsi sen muistoja sammutat, kyynelilläsi menneitten suruja parannat. On se mahdollista, näköjään, rakentaa uutta vaik' vanha vielä vierellä vaivaa, vain hetkin uudelle onnelle pientä kuoppaa kaivaa. On se mahdollista. Toisella taas on kaikki putsattava, tarkasti menneet sisältä pois raivattava, oikein lakaistava siistiksi ja kiillotettava, ett' tupa ois tyhjä ja hohtava, raikas ja tuoksuva. Niinkin voi elää, vaan se puhdistustyö voimia vaatii, kun joku toinen, joku suurempi voima, kaiken puhtaaksi kaapii. Se sattuu, luovuttaa pois kaikki vanha ja entinen, kaikki ihana jokapäiväinen. Vaan voi kuinka ihana on toisen taas tupaan tulla, katsoa, onpas täällä puhdasta ja raikasta sulla. Ja sitt' on jo taas ilo ihana mulla. -harri ---       Oi, oisitpa kuollut Oi, jospa oisit kuollut, sinä rakkaani, joka teillesi lähdit, elämääsi jatkamaan, minut yksin jätit. Oi, jospa oisit sä kuollut, en surisi niin, kun nyt näen sinun matkaavan syliss' toisen onnesi pilviin. Minä huokaan, minä huudan: "Mun paikkani, mun paikkani! Sitä toinen nyt täyttää, voi miten pahalta se tuntuu… ja näyttää. Oi, oisitpa kuollut, en surisi niin kuin suren ma nyt, kun yhteinen ihanamme on päättynyt. Tai jos oisin kuollut minä, sinä minua toisin muistelisit, nyt… sydämes' jo lie kylmennyt. Oi, oisitpa silloin kuollut, kuin kuolin ma, …minä edelleen pidän sinusta. -harri ---      Vaikea paikka Rakas, minä paljastan… jos se vaikka sinua lohduttais, antais uskoa, vahvistais. Ei paikkaasi niin vain täytetä, sisälleni jäänyttä tyhjyyttä, joka lähtösi jälkeen sinne jäi, missä sydän viel' kaipaava nyyhkyttäi. Ei ota se vastaan uutta, ei hyväksy se ketään toista. Jos vaikka sille jotain tarjotaan, se hylkii, hylkii, vaan, etsii ees nähdä lähteneen varjoaan. Rakas, ei ole se tehtävä helppo, sisälle, paikallesi, uuden tulla, ett' ois elämä ihanaa, kuin oli kanssasi mulla. -harri ---      Vain yksi hius Odotan koko ajan, ett' elämä korjaisi tään tilanteen, antaisi uuden ajatuksen kohteen. Vaan mitä lie se aikoo kun viivyttää, olemustani riuduttaa…väsyttää. Onhan ympärillä naisia ihania, vaan ei vielä minuun tarttuvia… …ja juuri tässä kohdassa sen näin, makuualustamme pinnalla yksi hiuksesi tallella. Mistä lie siihen tuli ja silmiini osui. Viimeinen kosketukseni sinuun, rakas, viimeinen. Sen tässä kohdin löysin, miss' kanssasi luonnossa halasin, salaa ohikulkevilta sinua teltan suojassa rakastin. Tuossa on se paikka, tuossa ihan selän takana, sitä katselen nyt sisimpäni haikeana. Se on muistoja rakkaimpia minulla, ensi retkeltämme tänne, muistojemme puutarhalle. Tämä nyt viimeisemme, kun sinut on jo viereltäni pois korjattu, vain yksi hius muistoksi jätetty.   Hiuksesi nyt tuulessa liehuu, sen vihkoni kierrenauhaan solmin. Se sinusta muistuttaa, silitän sitä - sieluani satuttaa. Kuinka arvokas voikaan olla yksi hius, mi enää minut sinuun sitoo, kuinka mieltä liikuttava, kuinka sisintä satuttava voi olla yksi hius - yksi hius vain, jolla muistikuvan rakkaastani mieleeni sain. -harri ---      Kuinka kauniiksi kasvoit Kuinka kauniiksi kasvoit mun sylissäin, kuinka hiuksesi hellästi suorin, ihosi silitin siliäksi itsellein, silmäsi kirkastin silmillein, sylisi lämmitin sylillein, kaiken vanhan päältäsi kuorin, olit kuin naisista ihanin, nuorin. -harri ---     Muistojen teillä Sain itseni kiinni menneitten teiltä, siel' kuljeksin ja sinua salaa katselin, ...heräsin. Olin kanssasi mökillä, elin uudelleen yhteistä Vappua, matkasimme yhteistä onnea Hangossa… Siellä, kaikkialla sinua tarkkailin nyt uudelleen etäältä. Näen sinua jo vähän toisin, olet muuttunut, et olekaan ihan niin kuin silloin, kun siellä todellisuudessa olit ihanin illoin. Muututko sinä, rakkaani, mun muistoissain, kasvatko sinä siellä, vanhenetko, muuttuuko muotosi, silmilleni silloin niin kaunis. Voiko ihminen muistoissa muuttua. Eikö muistot kaikkea kultaakaan. Onko muistojen silmät tarkemmat, onko rakkauden sumuverho harvempi, poistuuko se pian kokonaan mun silmieni edestä. Mitä silloin näenkään, miten sinut silloin näenkään. -harri ---     Rakkautemme ruusu Rakkautemme ruusu sun pihallasi, kukki kuin hulluna vain, kun sen sinulle suhteemme alussa torilta lahjaksi hain. Ensi kesän se kukkia työnsi, ruusua ruusun viereen, oli ilona aina lumille asti. Uusi kevät…, mikä lie sille tuli, oli erilainen uuden kasvun tie. Kukat pieniä vain, vaikka tulivatkin, surkeita, ei oikein minkäänlaisia. Sitä yhdessä ihmettelimme, ei tehnyt kuolemaa, ei oikein elämääkään. Oliko sillä sielu, vai mitä se näki, edeltäkö ymmärsi, rakkautemme katkeaa, ei tunteet vaan yhteys, tulee molemmille yksinäisyys. Senkö se aavisti, ja sisällään koko kesän itki. Ei kauneuteensa puhjennut, vaikka me onnellisia olimmekin. Mutta nyt, muutama viikko eromme jälkeen sinä yhtäkkiä alatkin kukkia, kesän lopulla vasta kauneutesi esiin tuot. Kun minä en sinua enää nähdä voi, ellen sitten salaa käy sinua tervehtimässä, kyyneleet juurillesi ja lehdillesi vuodattamassa. Mitä sinä nyt elät, meidän kuolemaammeko, vai näetkö jo taas mitä edessämme on. Näetkö elämän uuden mi meitä odottaa, ei yhteistä vaan erillään. Näetkö sen? Siitäkö sinä iloiten kukit kuin merkiksi meille: menkää lapsoset, menkää uusille teille, siel' ilo ja onni teitä pian taas kantaa, ja elämä onnea runsain mitoin elettäväksi antaa. Näetkö sinä sen, näetkö sinä sen, minä kyynel poskellain nyt kyselen, ja sinua rakkaudella ostettua, yhdessä istutettua ruusuamme, muistelen, teitä molempia ruusujani taas yksinäisessä aamuhetkessäni kaipailen. -aamun yksinäinen ---      Tämmöistäkö on elämän yksinäisyys Tämmöistäkö tämä elämän yksinäisyys on, …yhtä helvettiä! Olin jo unohtanut miltä se tuntuu, vai liekö koskaan olen ollut näin yksin, näin yksin yksin. En osaa tätä! En osaa! - Olisiko nyt hyvä opetella hetki, kuin jokin ääni kysyy. - Ei! En halua opetella tällaista. En halua! Haluan ihmisen rinnalleni, haluan naisen mi hellyyttä antaa, katsoo silmiin ja koskettaa, antaa suudelman ja rakastaa. Ei tämä ole elämää! - Niin, sinulla hetkesi uusi, muutoksen jälkeinen. Ihminen tottuu, ihminen tottuu, ja opittuaan jo nauttii. Sellainen on ihminen. Vaan ihmisen ikävä ihmisen luo, ja varsinkin, jos elämä ei mennyttä enää takaisin tuo, se on kova paikka kaikille, ei yksin sinulle. Tottuneet, yksin eläneet, helpolla pääsevät. Elämä ei tapojaan huuda. Tarjoaa aamuun ihan muuta, oman elämän rakkautta. Vaan yksin jäänyt, hän yksin on, mieli muistoissa kulkee, kyynel silmän sulkee, rakkaan käsi, iho, äänikin viel', vierellä käy, vaikka mitään ei enää näy. Itke, poikani, itke itkusi vainen, on rinnallasi viel' uusi ihana nainen, sun uusi ainokainen, armahainen. Ole odotuksessasi onnellinen. -harri ---     Edes yksi vika Voi kun minun rakkaassani ois ollut edes yksi vika jota aattelisin, sitä sitt' mielessäni suurentelisin. Jokin vika, jolla ikävääni sammuttaisin. Vaan ei ollut vikaa ainuttakaan, noo…, olihan pari ryppyä, niitä nyt mielessäni suurentelen, vaan, oi kuinka kauniita ne rypytkin olla voi, ei kukaan, ei mikään, ota tätä ikävän surua minulta pois. -harri ---     Ei lupaa asettua Vaikka tiedän, minulla ei ole vielä lupaa asettua, paikalleen jäädä, rauhoittua, minä silti jo tuskani keskellä ajattelin, jos elämässä nyt ees tään kerran, ja ihan aidosti kosasen. Kun toivon kuin viimeisenä viiltona vain, jos vaikka näin sinut pitää sain. Ei kuitenkaan onnistu se minulle, villille ja vapaalle, ei onnistu se myöskään sinulle, iloiselle kauniille, sillä vapaahan sinäkin viel' olla tahdot, elää ja katsoa maailman ja oman mielesi rajat, kuten minunkin, ennen kuin kohtaamme rauhaisat majat. Jos vaik'… niin, jos vaikka sitten kun tiet villit, ajatukset ja unelmat kauniit on loppuun käyty, jos vaikka sitten me uudelleen tapaamme, rauhallisin mielin toisiamme halaamme, sanomme: "Nyt minä, rakas, sinun rinnallesi jään, elon hiljenevän loppua yhteisessä onnessa värisemään". Sanojen tähdenkö, sanojenko tähden vain, minun elää piti tää vaihe taas niin raskas, …sanojen tähden, sanojen tähdenkö vain, ja itseni, voi millaisen kasvun ja viisauden minä tästäkin hetkestä sain. Rakas, tämän sinulle yöllä viestin, minä valvon ja kirjoitan, kirjoitan vain, ja rakastan sinua iäti, iäti ain. -harri ---     Kasvavaa katkeruutta Voi kuinka kasvaa katkeruus mun sisälläin, vaikka tiedän, se on turhaa, teen kuin sieluni itsemurhaa. Vaan en voi, en kestä, nähdä sinua sylissä toisen, mun entistäni, jonka kanssa elin ajan niin suurenmoisen. -harri ---     Viimeinen tanssi Minä taistelin viel' viimeisen kerran kuin elämää vastaan, joka sanoo: "Riittää, riittää. Miksi et usko poika, miksi yrität aina vaan ja itseäsi kiusaat, se on mennyt, se on mennyt." Vaan silti minä toivoin kuin viimeiseen asti, kun minut tanssiin pyysit, viimeiseen iltaamme. Tanssimme kuten ennenkin, minä vielä paremmin, olen viime aikoina harjoitellut, saanut luovuutta ja ketteryyttä lisää tämän tilanteemme takia. Luovuus heijastuu kaikkeen, ei yksin kirjoituksiin ja sanoihin, myös tekoihin ja koko elämään. Ihmeellistä. Minä pyysin sinulta vielä seuraa yöksi, pidemmäksikin ajaksi, vaan kellot on käyneet jo loppuun. Ei synny jatkoa, ei synny jatkoa. Tämä on loppu. Ilta oli tanssia totisin kasvoin, puukko syvällä sisälläni vanhoissa haavoissa. Mun sieluni huusi: "Miksi toit minut tänne, en kestä enää yhtään silmien katsetta sisälle ulottuvaa." Kotimatkalla puhuimme elämästä, sinusta, minusta ja meidän menneistämme, tulevistakin, kummankin omista. "Seuraa mun elämääni, katso miten minulle käy", minä pyysin. Et ymmärtänyt minua ja unelmiani, sen jotenkin tunsin. Elit omissasi, teilläsi jo jossain. Et enää tässä, vaikka rakastatkin. Koko illan kanssani suutelit ja rakkauttasi todistit. Vaan silti, ei jatko ole mahdollista, molemmat sen tiesimme, minäkin, vaikka vastustan koko ajan, ja taistelen elämää vastaan: "Ei vielä, ei vielä..." Bussi tuli taas kerran, samaan paikkaan kuin viimeksi erotessamme samalla pysäkillä. Poistuit hiljaisesti pienten suudelmien jälkeen. - Olit poissa. Nyt lopullisesti, sen tunsin - ja siihen jotenkin sisälläni suostuin. Voi kuinka olet kaunis, minä ajattelin kun auto sinut vei, bussin ikkunan läpi viimeinen vilkutus: Rakas…kaipaan, hei hei. -harri ---     Taistelua elämää vastaan Minä taistelin vastaan, minä kapinoin, ett' elämä ei tahtoaan täyttäisi, ett' se näyttäisi, minä viel' vaikuttaa voin, toista viesteilläni ankarilla rusikoin. Minä taistelin kuin elämää vastaan, ett' vain minä olen toiselle ainoastaan se oikea mies, joka kuka ties, ois kaikki toiveensa täyttävä supermies. Elämä kellojaan kilkutti: "Varo poika, varo! Katso ketä vastaan sinä taistelet, säätämystä vastaan rimpuilet. Luulet ett' ero ihmisen teko on, ett' toinen vain huvikseen lähti, vaikk' edessään hälle kimmelsi jo toinen ohjaava tähti. Sinne loistamaan sen Voima laittoi, repimään irti sen mikä jo päättyvä oli, mikä aikansa päässä oli. Sinä rimpuilet nyt kuin tutkainta vastaan. Oman himosi ja halusi mukaan maailmaa syytät, muutosta pyydät mi mahdoton, kirjoissa ja kansissa on totuus ihmiselle niin toivoton, vaik' elämä niin viisas ja hyvä on. -harri ---     Rakkaudesta ystävyyteen Rakkaudessa puhuttu, rehellisesti silmiin katsottu, sanoissa vielä rakastettu, kuinka antaa se kauniin uuden alun, rinnalla kulkevan ystävän lailla, kun ihania muistoja ympärillä kaikkialla. Rakkauden sanat, toisen ymmärrys suuri, vapauttaa ihmisen ikävän, vaikka ympäröis vielä surumuuri. Rakkaus murtaa surun, ystävä on elävä - ei kuollutkaan, hän elää ja arvostaa, sisällään vielä rakastaa. Se vapaaksi päästää toisen, sen heikomman, ja heikkokin vapauttaa syyllisyydestä vahvemman, avaa eteen elämän uuden ja arvokkaan. Vaan kuinka sattuu se syli minkä omistaa sain, jos sen joku toinen nyt omistaa vain. -harri ---     Olet vielä minun En halua jakaa sinua kenenkään kanssa. Kukaan ei saa tehdä sinulle sitä, mitä minä olen sinulle tehnyt, miten ihanaa elämää rinnallasi elänyt. Olet minun, minäkin olen vielä sinun, …vai olenko? Etkö ajattele enää minua, niin kuin minä rakastan sinua. Hän on vielä minun! Minä omistan hänet, eikä kukaan muu. Oi, rakas, luokseni tuu… -harri ---     Ei onnistu ystävyys kuitenkaan Ei onnistu ystävyys, ajatus niin kaunis, miss' toinen toistamme tavattais', olis' mieli niin auttavainen aulis. Ei onnistu ystävyys, miss' toivoa viel' toisella on, tilanne ihan mahdoton. Jos ajatus kiertää vain entistä rataa, jos haluaa, että toisen viel' uudelleen samalla tavalla tapaa, ei onnistu se ystävyys, se vihaksi muuttuu, kun tapaamisen hetkestä ilo ja toivo puuttuu, kaikki muuttuu, rakkaus niin roihuava pian kumpaiseltakin puuttuu. -harri ---     Minua sattuu Minua sattuu tää ajatus, mun mieltäni kirveltää, jos toinen sinua hellään hetkeen käsin kiihkein valmistaa. Mun paikkani! Mun paikkani! Mun ihana pikku tehtäväni, armaani. Vaan toinen sen sinulle nyt tehdä saa… Entä toisin päin, jos minä jollekin toiselle, samoin kuin sinulle hyvää teen. Ei se asia sinuakaan säästä, ei helpommalla sinunkaan kaipaavaa mieltäsi päästä. -harri ---     Voi minua älytöntä Miks' menin minä kirjoittamaan tällaisen, kuin älyttömän sisäisen huokauksen. "Elämän arvaamattomuutta Yks' hetki vain, ja jokin paha on mun matkassain. Yks' hetki vain, ja hän ei enää ole mun rinnallain. Yks' hetki vain, ja kaikki on toisin. Yks' hetki vain, ja elän ihan toisin. Yks' hetki voi elämän muuttaa, kääntää sen suuntaa. Yks' hetki vain, ja olen surullinen, tai onnekkain." En tiennyt mikä eessäni seisoi, mikä kauhu minua ovella jo vartioi, avattu tie uuteen käydä, en sitä vain vielä nähnyt, vaan sanoissa, sanoissa, se jo kulki, vaikken tulevien päivien määrää tiennyt. Hän on mennyt... vain muutama hetki tuon kirjoitukseni jälkeen. Itsekö sen päälleni vedin vai aavistinko vain, kun tällaisen taakan harteilleni niin yllättäen sain. -harri ---      Minä nukun sinun puolellasi Minä nukun sinun puolella vuoteessani, pääni yksin tyynyysi painan, sinä nukut minun puolella vuoteessasi, pääsi yksin tyynyyni painat. Me nukumme nyt yksin vuoteilla, muistot rakkaat mielessä kiertää, kyyneleet sadat on toisen tyynyllä, mennyt ihana mielessä hiertää. Oi, miten rakastinkaan hänen tapaansa puhua ja liikkua, hänen helliä kosketuksiaan, miten ihana oli sylissään kiikkua, ihailla kauniita kasvojaan. -harri ---     Sanojenko tähden taas Sanojenko tähden tää kaikki taas, kun mieleni, mun kehoni, kaikkeni, on ihan maas'. Sanojenko tähden hänet luotani menetin, iäksi lähti mun rinnaltain nainen ihanin, jonka sylissäni naiseksi, tuntevaksi ja eläväksi kasvatin, unesta elämään herätin, kuin synnytin, uudeksi naiseksi hellin käsin ja silmin rakensin. Hän on mennyt - tiensä jatkuu. Minunkin, vaikken sitä juuri nyt tahtoisi. Olisin jo niin siihen jäädä halunnut, olla ja levätä tästä elämän tiestä, vaan ei sanat seisoen kulje, ei synny sisältö, ei kasva kosketus jos veet virtaavat vain paikallaan velloo, siihen ummehtuu, katoaa rakkaus , tunto ja taito, haipuu pian ihana elämä aito. Ihana... niin..., yks' ihana nyt taakse jäi, liekö uus' ihana piankin jo edessäin. Sanojen kasvattaja, synnyttäjä, levon antaja, rakastaja, joka rakentaa mun sisällein uudet virrat, kosken kuohuvan eteeni tuo. Oi, Elämä, tuo jo joutuin hänet mun luo. Tiedänhän minä, tiedänhän, hän vielä mun edessäin on... hän... vaan miten nyt kestän ensin tään... surun ja ikävän,  olen niin onneton. -harri ---     Et itseäsi tunne "Rakkautta lempeää, suloista, intohimoista. Onnen, kaipauksen, kyyneleitä. Kasvua samaksi ihoksi, yhdeksi sydämeksi." Näistä sanoistasi rakkaista, kaipaavista, eron kyynelistä, tapaamisen haikaavista, on kulunut vain kuukausi. Mikä sinulle tuli, rakkaani, et itseäsi tunne. En minäkään tunne sinua. Vaan, ei ole ihmisen teko tämä ero. Ei vastustaa saata hän kohtaloaan, tahtoa suuremman voiman, mi ihmiseen tarttuessaan ei kysele, ei soimaa. Hän ottaa niin kuin antoikin, hetkisen rinnalla käydä, nauttia elon ihanuutta, kasvaa sen kukkivaa kauneutta. Sitten kellonsa kilkatti päättyvää, matkan päätä lähestyvää. Tuli noutaja, kätehen tarttui rakkaista toiseen, otti erilleen, kuljetti elämään uuteen, puki molemmat surujen loimeen. Vaan ei kerro kohtalo kuitenkaan, miks' tekee ihmiselle outoja tekojaan. Miks' antoi, miks' otti rakkauden, miks' jätti pohjattoman ikävän, kaipauksen. Mikä järki, mikä järki, kyselee nyt ihminen, eikä ymmärrä teitä suurempien voimien. -harri ---     Ajatus elämästä "Kulta, kyllä me jaksetaan", sinä sanoit vienolla äänelläsi. Sinäkin olit valvonut. Silloin vilahti jokin ajatus hento mun mielessäin, outo uus, näkymä elämästä, uusi tuttavuus. Hän kasvun kumppani on vain, kasvattaja ja kasvaja mun rinnallain. Tää tie, tää elämän projekti on yhteinen, hän hetken kulki rinnallain siitä iloiten. Jokin kokonaisuus tässä toimi ja työtään teki, jonka takia ja eteen tää kaikki. Sen yhdessä teimme ja nautimme, osamme suoritimme ja kasvoimme. Se on tehty, matkattu ihana tie. Edessä jokin uusi kulku, minnehän se taas vie. Ajatus ehkä hetkiseksi helpottaa, vaan ei se ikävän surua poista, rakkaan, rinnalla kulkeneen kaipausta, jollaista ei ole toista. -harri ---     Et vihamieheksi muuttunut Et vihamieheksi muuttunut, et luotasi työntäväksi, näit vain tiesi jatkuvan, tään yhteisen nyt päättyväksi. Kuinka kaunis on äänesi edelleen, kuinka suloinen ikäväsi ininä. Kuinka samanlaisia olemmekaan, en unhoita sinua ikinä. -harri ---     Ei mitään voi elämässä rakentaa Ei tässä elämässä todellakaan, voi mitään minkään päälle rakentaa. Sen taas kerran todeta saan, kun mökille saavuin, ja kaiken yhteisen kauniin nyt yksin jaan. Täss' olit hetki sitten, ei montaa viikkoa oo kulunut . Pöydällä korttisi kauniit, joissa rakkauttasi julistat, miten kaipaat ja arvostat, miten iloiten rinnallani kuljet ja nautit, olet onnellinen. Ja nyt, yks' hetki vain, ja se kaikki on poissa. Kauniit sanat vain leijuvat jossain välitilassa ja etsivät sisältöään, kohdettaan. Rakastaako vielä, rakastanko todella, rakastinko todella, näitä pohdin itseksein, nyt kun elämääni taas kerran yksin jäin. "Valko- ja sinivuokkojen aikaan onnemme kukkuloilla", sinä kirjoitit. Siitäkin vain muutama kuukausi. Et valehdellut, sen tiedän, vaan voi miten murenevia ovatkaan nuo rakkauden kukkulat, kuinka arvaamattomia, kuin hetkessä pois otettavia, haipuvia, poistuvia, katoavia. Sitä tässä mietin taas tyhjässä mökissäin, josta emäntä otti ja lähti. Rakkauden tomut täällä vielä leijuvat, muistot niin armaiset, vuode järjestetty ja kaunis tuoksuva. Se minua yksinäistä nyt kutsuu, ja tyyny, sinun omasi, sinulle ostettu, tuossa kuin sinua ikävöi, ihanaa päätäsi siihen painautumaan. Omani siihen kohta lasken, tuoksusi siitä etsin ja tunteesi tunnistan, muiston niin armaan, vaalean. Sinua edelleen niin rakastan. - Itken. -harri ---      Minä tuntea saan tunteet Minä tuntea saan tunteet, mi tuntee nainen kun yksin jää. Kun mies lähtee, hän yksin jää. Minä tuntea saan tunteet mi tunsi hän, kun itse jouduin luotansa lähtemään. Minä tunnen sun tunteesi ystäväin, rakkaani rinnallain aina, joka lähtöni jälkeen yksin jäit, olit pitkään surusta kalpea. Minä tuntea saan mitä aiheuttaa ihmiselle ikävä, kaipaus, rakkaus, kun toisen eteen astuu johdatus, uuden elämän haikaus. Kun lähtee sanaa sanomatta, katsetta rakastavaa katsomatta, hellästi koskematta. Kun jokin sattuma, tilanne, ihminen uus, tarttui käteen, murskasi kaiken, rakentui muualle uusi tulevaisuus. -harri ---     Minä pelkään sun puolestasi Oi kuinka minä pelkään sun puolestasi, rakkaani, kun heräjät tajuamaan, mistä silmäsi suljettiin. Miltä kauneudelta mielesi lukittiin, mistä sinut kesken kaiken pois temmattiin. Minä pelkään puolestasi, rakkaani, kun valkenee se päivä kun näet taas, kun silmäsi kauniit elämään avataan, ja kaikki mennyt uudelleen eteesi tavataan, kun näet, mitä sylissäsi ollut on, kuinka oli tavaton se hetki mi yksissä kuljettiin, kun palava rakkaus syliimme suljettiin. - Kuka otti sinulta pois silmäsi katseen, näkökykysi tarkan, kuka rakensi eteesi uuden kartan mitä sinun seurattava oli. Vaan, minä pelkään, kun avautuu se päivä, kun karttasi on loppuun käyty, kaikki se tarpeellinen nähty, ja näet mitä sinulla oli silloin, kun onnessa elit, kun rinnallani ilossa kuljit. Sitten vasta sinä arvostaa voit, ymmärtää todellisen rakkauden, sen kauneuden aamun koit, jotka elämättä kerran jäi, näkemättä, tuntematta, kasvamatta, ain uutta aamua rakentamatta. Voi kuinka minä pelkään sitä päivää kun silmäsi avataan, ja tää kaikki eteesi uudelleen tavataan, ...kun rakas etsii rakastaan. -harri ---     Missä kuljet, oi rakkaani Missä kuljet, oi rakkaani. Onko syli toisen hellempi kuin minun. Pysyvätkö ajatuksesi kasassa, siinä missä olet, vai harhailevatko salaa mielesi sopukassa, vielä täällä missä minäkin sinua nyt ajattelen, ajatuksissani kutsuen huutelen. Muistatko minua, rakkaani, ihanani, elämäni naiseni. Muistatko miten yksissä kuljimme ja kaikkea ihanaa teimme. Täälläkin mökillä kuin kyltymättömät, kuin nuoret pantterit toistemme kimpuissa olimme ja rakastimme. Muistatko rakkaani. Miten elät jos sylissäsi on toinen. Osaatko olla, pystytkö olemaan ajattelematta, vertaamatta, kaipaamatta sun elämäsi miestä, joka teki sinusta sen mikä tänään olet - nainen. Suloinen kaunis nainen, mun rakkaimpani ainokainen. -harri ---     Olen niin yksin Olen niin yksin, sen yht'äkkiä keskellä yötä tajusin - taas kerran. Enkö osaa olla, vai elämän muutosko taas tepposiaan tekee. Ikävä ja kaipaus menneeseen, jonka viel' eilen tapasin ja sylissäin tunsin, sitten lopullisesti menetin. Olen yksin. Kuinka tärkeäksi ja rakkaaksi toinen ehtiikään rinnalle kasvaa, elämän tavaksi ja päivittäiseksi ajatukseksi, tapaamisen odotukseksi, turvalliseksi syliksi, rakkaaksi. Nyt ei ole ketään ketä ajatella. Poissa on ikävän kohden, vaik' jossain onkin. Poissa elämästäni. Ei tapaamisen odotusta, ei ajatuksen hellää kohdetta, ei vierelle käpertyvää tähän autioon vuoteeseen, ei lämmintä kehoa vierelle, ei huumaa lemmen, ei kiihkeyttä käsien kuumien, suudelmaisten huulien. Ei ystävää rinnalla, oi, miten pysyn tässä elämän pinnalla. Rakas, kaipaan sinua - itken, yksinäiseen vuoteeseen käperryn, ja kyyneleisen poskeni alle rutistan sun tuoksusi tyynyn. -harri ---     Katsoin pieneen huoneeseen Katsoin pieneen huoneeseen, missä vaatteitasi viimeksi vaihdoit. Seisoit siinä niin kauniina, lähes alastomana, ryhdikkäänä, vaaleana. Minä muistan sinun kuvasi, se mieleeni piirtyneenä nousee mieleeni, tarttuu kaipaukseeni, menetetty ihana toiveeni. Oi kuinka kaunis olit silloin, en silmiäni sinusta irti saanut. Taaksesi astuin ja kosketin, sinua hellästi halasin. Tuo muistikuva ihana mun mielessäni vilahti, kirveli, tunteeni vihasi... Miks' menit, rakkaani, ja mihin! Kuka seisoo nyt takanasi ja sinua koskettaa, kuka sinua halaa ja poskesi punoittaa. Ajatus sattuu taas... en ajattele enempää. On tämä kovaa, kun ihminen ihmisestä yksin jää, ja elämä kaikki ihanat muisto säilyttää. -harri ---     Kuinka kaunis on ihminen ihmiselle Kuinka kaunis on ihminen ihmiselle, kuinka suloinen rinnalla kulkevalla, kuinka katsoo hän toista haaveissaan, kuinka elää rinnalla toisen niin ajatuksissaan. Kuinka kaunis on ihminen ihmiselle, läheiselle, vierelleen lähetetylle, joka vastaa kaikkeen mi sydän sisällään toivoo, silmänsä ihailua ja kunnioitusta täynnä, elämä ei ole enää tyhjä. Kuinka kaunis on ihminen ihmiselle, rinnalla kulkevalle, jonka kanssa ajatus yksissä kulkee, kuinka rakas syli rakkaan sylin toiseensa sulkee. Kuinka kaunis on ihminen ihmiselle, rakkaaksi kasvaneelle, vierellä elävälle, armaalle. -harri ---     Yksinäinen aamu Aamu yksinäinen, hiljainen, ei vierellä hengitystä rauhaisaa, ei kasvoja kauniita, ei vartaloa kosketuksestani värähtävää, syttyvää, räjähtävää. Aamu yksinäinen, hiljainen, ei haavetta toisen sylin, ei odotusta kaipaavaa, ei viereeni, tuleeni syttyvää, haikaavaa. Aamu yksinäinen, hiljainen, ei kahville kanssani nousevaa, aamusuukkoa, kosketusta, antavaa, ei silmiin katsojaa, ei rakastajaa. Aamu yksinäinen, hiljainen, sen elän nyt yksin aatellen, miss' elää toinen, missä silmänsä avaa, kenen kanssa rakkauden aakkosia kiihkeänä tavaa... ...en ajattele enempää... Ajatus hiljaisen aamuni rauhan syö, sattuu, sattuu..., kaikki menneitten ihanat muistot minua vasten kasvoja lyö. Herääminen uuteen aamuun on raskas työ. -harri ---     Nousee sisälläin viha Vaikka minä kuinka taistelen, nousee sisälläin myös viha, petetty, hyljätty, halpana pidetty rakkaus, jonkin ymmärtämättömän tähden, jonkin vahingon tähden itsellesi, meille, ja minulle itselleni myös. Se vihaa synnyttää, katkeruutta kasvattaa siitä, kun meillä oli niin hyvä, kun tuntui ettei mikään riitä, ...ja nyt se kaikki on poissa. En voi sille mitään, rakkaani, vaikka ajattelen niin, sallimus, johdatus, kohtalo kenties, vaan jos välillämme onkin jokin toinen mies, ja sun halusi mennä. En voi sille mitään, en voi vihalleni mitään. Ystävyyttäkin yritimme yllä pitää, vaan ei se onnistu kun kaikki sattuu, kaikki molempia sattuu. Miksi, rakas, miksi pidit halpana meidän ihanan rakkauden, jollaista kumpikaan emme olleet ennen kokeneet. Olen petetty, olen pettynyt, en olisi uskonut, rakkaani, en olisi uskonut sinusta, olit niin rehellinen aina. Sinua kaikkein viimeksi olisin epäillyt tällaisesta käytöksestä, sinua, omaa kasvattiani, rakastani, armastani, ...ja se sattuu, kun niin luotin - ja petyin. Vaikka kuinka haluaisin toivoa sinulle vain hyvää, minä tunnustan, en aina siihen pysty. Ennemminkin vahinkoa sinulle nyt toivon, ja epäonnistumista, että näkisit todella mitä teit, mitä hylkäsit, mitä taaksesi jätit, mihin turhuuteen tartuit. Sitä toivon enimmäkseen, vaikka joskus ymmärrän kun katson kirjoituksiani, miten ne lähtösi jälkeen kulkevat, miten minua sillä siunattiin, kun toisaalla niin raskaasti lyötiin ja kasvatettiin. En osaa sanoa enää mitään. -harri ---     Elämän päätös Tapasimme sovittuun aikaan, monen päivän eromme jälkeen, helvetillisten iltojen ja yksinäisten öittemme jälkeen. Eilen puhelimessa pitkään puhuimme, sovimme että tapaamme. Minä odotin ja toivoin, sinä mielesi muuttaisit, poistuisi mielestäsi uuden elämän hinku, jatkaisit mun rinnallain, oisit edelleen mun pikkuinen vinku. Aurinkoinen ilta kauniissa puistossa, jo kaukaa sinut näin. Olit kaunis, katsoin sinua vaikka miten päin. "Olet kaunis", minä sanoin ja sinua hellästi halasin. "Niin sinäkin", ja painauduit minua vasten. Olimme kuin rakastavaiset, tulleet onnensa tapaamiseen ihan vartavasten. Vaan, me emme siihen tulleetkaan rakkauden syystä vaan eron, lopullisen päätöksen teon. Kuljimme käsityksin kasvitieteelliseen puutarhaan ja toisiamme katselimme, välillä hymyilimme, hetkin jopa nauroimme. Aurinko lämmitti, kukat kirkkaina kukki, illan tuuli vienosti käi, puhelimme, puntaroimme, minne kaikki ihana niin yhtäkkiä jäi. Sinulle halu tuli elämään toiseen, enkä toisen rinnalle johonkin vaikk' suurenmoiseen, vaikkei meiltäkään ole mitään puuttunut, ennemminkin, kaikkea oli niin paljon, elämäkö onnestamme uupunut. Kukat sinua hieman kiinnosti, minua ei tippaakaan. Sinä kukkia katselit, minä sinua ihailin, sisälläni hiljaa itkin, …sinäkin. Penkillä aatteet ilmoille heitimme, kaiken onnemme ja tilamme eteemme levitimme. Kuinka ihana on ollut tää yhteinen tie, vaan mihin lie vie tää hingun uusi tie. Ymmärsin kyllä, vaikken halunnut, tilanne tuttu jo ennestään, elämän on annettava edetä, toinen on päästettävä menemään, elämään omaan elämään. Luin runoja riistäviltä päiviltäni, öiltäkin. Sinä kaiken ymmärsit, niihin piirtyneen uhkankin. Ei elämä aina onnea tuo, jos vaikka veisikin toisen luo. Aikansa kaikella taivaan alla, sitten on taas suru rinnan alla, elämä pimeätä kaikkialla. Sinä rakastat minua ja haluaisit jatkaa, vaan et voi, jokin sisälläsi sinua vetää, suorastaan käskee, et enää rinnalleni tulla voi. Itkimme hetkin, nauroimme toisin, miten tämän kaiken käsittää voisin. Ei mielesi muuttunut, sen jo aavistellut olin, tilanteelle sisälläni jalkaa polin. Vaan elämän on jatkuttava, tie on kuljettava loppuun ja kasvettava, ilon jälkeen kärsimyskin vastaan otettava. Olimme yhtä mieltä, näin elämä kulkee, ja minulla virkani naisten suhteen, sylini ain uuden sylin syleilyynsä sulkee. Ajatus sattuu, samoin kun sinun, jos joku täyttää sylissäsi paikkani minun. Viimeisen runoni viel' itkien luin, sen tapaamisen lähtöhetkellä kiirusti muotoonsa puin: - "Anna vielä yksi yö, anna yksi ihana yö nukkua sun rinnallas. Katsella kauniita kasvojasi, kuunnella levollista hengitystäsi, nähdä ja tuntea, että olet siinä, jos vaikka aamulla oisitkin poissa, matkaten jossain muualla, sielusi, ajatustesi, sopukoissa. Vaan, anna, rakas, yksi ihana ilta mun kanssasi olla, katsella silmiäsi elokuisella kuutamolla, jossa kanssasi olisi niin ihana olla. Mikä ois yks' ilta enää, yks' yö satojen öiden perään, jos vaikka siitä aamulla yksinäisyyteeni herään, ja hiljaisesti itseni luotasi pois kerään." - Ei muuttunut mieli, ei muutosta jatkolle syntynyt. Käsi kädessä puistosta poistuimme, käytävällä viel' pitkään halasimme, toisiamme ja toistemme sylejä niin kaipasimme. Kysyin: "Kun tiesi on käyty, jos uutesi loppuu ja yksin jäät, tuletko takaisin mun elämään." "Tulen jos tulla saan, rakastanhan sinua aina vaan. Vaan miten lie elämä silloin, miten kestämme kaiken tään välillä syntyneen, miten kehomme matkoilla ryvettyneen." Bussipysäkillä iloisina juttelimme, toisiamme silitimme, suutelimme. Suunnittelimme, jos vielä lammille uimaan, tai vaikk' tanssimaan, sen minulle velkaa oot, viime lomamatkastamme Hankoon. Sinua pysäkillä viivytin, kuin loppuun asti kiusasin: Ootetaan seuraava bussi, sitten vasta… sinua vielä ihailla tahdoin, olit niin kaunis. Bussi tuli, suutelimme, vilkutimme ja hymyilimme, voi kuinka onnellisilta näytimme. Pysäkillä eräs rouva meitä kaihoten katsoi, ihaili, muisteli omaa mennyttään, keski-iän rakkauttaan. "Hei hei, rakas", ja bussi sinut vei. Oliko se lie viimeinen "hei-hei". Kävelin luo pysäkin rouvan, katsoin häntä rauhaisasti silmiin ja sanoin: "Kuule…, me erottiin". Hän katsoi ihmeissään… "Näytitte niin ihanilta rakastavaisilta… Muistan kuinka itse rakastuin keski-iässä erääseen mieheen…" "Niin, mutta me juuri erottiin", minä vielä toistin, ja kyynelet silmäni täytti, kasvoni jo itkuisilta näytti. "No mikä teille tuli", hän ihmetellen kysyi. "En tiedä", minä vastasin, "En tiedä"…vaikk' tiedänkin, minä yksinäiseen kotiini kuljin - itkin. -yksinäinen ---