Keltainen maa

-Sinä tarvitset rinnallesi kulkijan,
tunnelissa auttajan,
minut lähetettiin tähän
auttamaan sinua vähän.

-Enkeli rinnallesi,
voimaksesi,
kulkea tää hiljainen tie,
joka portista perille vie.
Katso, se näkyy jo - tuo valo -

Kaksi maata,
kaksi maailmaa,
toinen toistaan peilaa,
- vaik' peilikuvia,
kuitenkin kuin samoja.

Ja samat säännöt täälläkin,
kuin oli tullessa…silloin talvella…
edetään pienin askelin.

-Kuin alusta alkava täälläkin,
on askellus lapsosen,
kuin alusta alkava
on näkymät uusien kuvien.

Anna aikaa itsellesi,
kasvaa uusiin askeliin,
tutustua kuviin,
jotka vastaasi tulevat,
jotka täyttävät
sun kaukaiset unelmat.

Et kiiruhtaa voi
askeltasi täälläkään,
matka kuin valmiiksi piirretty on,
- tie loputon.

Tahto ois moneen,
   runoihin,
      sanoihin,
         keltaisen maan salaisuuksiin,
koneen äärelle…

vaan, ei kiinnosta riittävästi,
tämänkin ilmaa vasten kirjoitan,
sylissäni,
vuoteella maaten,
sanoja kaipaan, odotan…

Tämä matka portille,
matka uuteen maahan vaaleaan
on rankka,
muutos on suuri,
läpäistävä kuin paksu muuri,

vaikuttavat voimat maalliset
mi auttavat sinua toipumaan,
uuteen vähin erin astumaan,

Esikuviakin muistele,
miss' kuoltava oli,
mentävä hetkeksi pois,
ett' takaisin tullessa
uusi voima voimassaan ois.

Kuin laiksi tämä:
ei kättä kääntämällä,
uudet hetkessä esiin vääntämällä.

Siks' vahvistu,
kasva
ja puhdistu,
sillä tämä on kuitenkin se tie,
joka uuteen voimaan vie.

siks' synnytys uuden
ei synnytys lihan,
vaan synnytys tyhjän
on synnytys vihan,
mi voittaisi lihan.

Viha ei ole viha,
min ihminen tuntee,
se on vastavoima lihan,
min ihminen tuntee.

Ei ihmisen rakkauskaan ole rakkautta,
ei uuden maan vihakaan ole vihaa,
tätä ei ymmärrä ihminen,
joka on vain lihaa.

Vaan, viha vastustaa lihan voimaa,
sen rakkautta,
ja näin viha on suurempaa rakkautta.
Kuulkoon, ken kuulla voi,
vihan rakkaus uusia sanoja soi.

Kuten näet jo tästä,
kyse erilaisista maista,
ja mitä kirkkaammaksi valo käy,
sinne ei näkyväinen näy.

Asiat kääntyvät toisin päin,
ei väärin, vaan oikein päin,
se, min näkyväinen kääntänyt ympäri näkyväisessä,
on toisin päin näkymättömissä.

Olet tunnelissa vasta,
ja tämän jo valon kajo aikaan saa,
vaan odota,
kun varjot katoaa
ja maailma uusi silmäsi avaa,
näet, mitä on rakastaa.

koala: - Oho!
Harri: Joo, sanos muuta.
koala: Mitä se oikeen sano sulle?
Harri: Ett' kaikki on jotenkin väärin päin.
koala: Jaa…ooksäki nyt väärin päin?
Harri: Niin, tai sinä? Niin muuten...kun katson sinua, sinun vasen puoli onkin oikeasti sun oikea puoli.
koala: Hä?

koala: Mä en kyllä nyt ymmärrä mitään.
Harri: En minäkään. Aika kumma tunneli.
koala: Joo…hyvä ku oot siinä. Se sun sininen maas oli jo ihan…himmee,
mutt' tää, tai siis…tää miss' me ny ollaan…tää se vast pimee…

Harri: No katsotaan nyt ensin.
koala: Joo, katsotaan. - Anna käsi.

Kuinka vaikeata se onkaan,
   kuin irrota itsestänsä,
      olla riippumaton,
         kadota pois,
kuin ei olemassa ois.

Vaan luopumalla,
   irrottautumalla,
      vetäytymällä erilleen
jää tilaa itselleen,
   löytää,
       etsiä uutta,
rakentaa kuin huomaamattaan tulevaisuutta,
joss' kukkivat uudet puut,
kasvavat kauniit pensaat, kukkaset,
saat käsiisi uudet rukkaset,
joilla tehdä tekoja,
   toteuttaa unelmia,
       miettiä kuvitelmia,
   - joista lisää unelmia.

Taistella yksinänsä,
   löytää oma tie,
      uskoa,
         toivoa,
se oikeaan suuntaan vie.

Olla riippumaton,
   sitoutumaton,
      monesta osaton,
         varjella oma tie,
kulkea,
minne ikinä se vie.

Päivä lähempänä
                  porttia
vielä porras
                  lähempänä ovea.

Ei kestäisi silmät,
ei kestäisi pää,
jos kirkkaus kerralla
eteesi ryöpsähtää.

Ne kukkivat vain hetken,
yks' kerrallaan voimansa antoi,
päänsä taivutti, poistui.

Nyt kuluneet on pimeät päivät,
tunnelin suulla seison,
häikäistynein silmin ihmettelen…

- ja vierelläni ruusut
voimansa antaneet,
minua salaisesti kantaneet.

Yks' vielä kuin kurkkii,
viime voimillaan urkkii:
-Pääsihän se varmasti perille. Pääsihän.

Kävi veitsi mun ylitseni,
uhkan poisti,
sanoja lupasi,
lupasi uuden maan,
joss' salaisuuksia käydä saan ratkomaan.

Sellaisia lupasi
ja voimat vei,
- lupasi nekin palauttaa.

Olen juuri vasta tullut tunnelista,
sen sinisen maan jälkeisestä,
ei siitä suoraan tähän kirkkaaseen,

...siinä olikin portin jälkeen tunneli,
joka runoilijaa puhdisti ja muovasi.

Nyt seison tunnelin suulla,
ja silmin häikäistynein uutta tihruilen,
menneestä,
sen kivuista
ja oudoista kuluista kiittelen.

Vaan valmiina tulla
ei uuteen maahan,
ei vanhoista sijaa tänne,
uudessa alusta alkavi taas,
kasvusi uudessa maass',
jok' salainen ystävänne.

Pienestä, pienestä,
alkavi taival,
uudeksi opittava kaikki,
kuin ihmisen pienen alku,
joss' ensin on
mielikuvien leikki.

Ja kasvussa kasvavi viisaus,
lisääntyvi ymmärrys ylempi,
kuuliaisen kulkijan poluilla
tietoviisaus syvempi.

Ja kasvusi päässä
tämän keltaisen maan
vanhuutta matkalainen tavoittaa
ja huokaa:
- Minä tein sen työn,
minä kuljin sen tien,
ja loput minä mukanani
kirkkauksiin vien.

Nyt minä lepään,
teen sijaa minä muille,
jotka perässäni kulkevat,
aikanaan tänne saapuvat,
tekevät kunniaa
mun väsyneille luille.

Ja merkkejä jätin
minä mutkiin ja soille,
   vuoren rinteille,
      mäen harjoille
         ja vuorille korkeille.

Siel' istuin ja kirjasin
tien edeltä min kuljin,
kaiken kauniin
tuleville kirjoihin suljin.

En olisi tahtonut käydä portista,
se sattui,
ja kipua kesti muutaman viikon,
vieläkin - hetken -
sitten palaan, ma luulen,
korvissani jo lupauksien äänen kuulen.

En olisi tahtonut,
se sattui,
vaan en arvannut lähteissä,
vaik' uumoilin kyllä, en helpolla.

Vaan käyty mikä käyty,
   ei vaihtoehtoja,
      ei annettu ohitusta,
         ei kiertotietä, ei pakoa,
vaan kohti kuin tulipaloa,
            sammuta sammuta!

En olisi tahtonut tätä porttia,
vaan, kun oli niin paljon lupauksia,
jos, tai kun, kuljet sen,
saat ajan uuden,
   paremman,
      terveemmän,
         vahvemman…mitä lie se tarkoittaa,

ja ennen kaikkea,
   saan sanoja ja sanojen sisältöjä,
      uusia valoja ja mielikuvia,
         uusia maailmoja,
uusia uusia… - mitä kaikkea uutta -
            melkoisia lupauksia.

Niin, kuka antoi? En tiedä.
Minä vain uskoin,
ja nyt olen tässä,
portin toisella puolella,
kuin uudessa elämässä,

ja sanoja on,
ne toisin kulkevat,
aivan kuin itsestään sanovat:
-Anna mennä vaan, kyllä meitä riittää,
niillä elämäsi viljaa niittää,
anna mennä vaan,
sinua rakastetaan.

vaan, kun ei vaihtoehtoja ollut,
minä menin,
vähän kärsin, vähän taistelin,
voitin - voitin paljon, ma luulen,
ja lupauksen täyttyvän kuulen.

Taisin minä sittenkin… vähän tahtoa,
kuin jossain sisälläni
uskoin lupauksia.

Minä palaan
   takaisin maailmaan
askel pitenee
   matka vahvistuu
      uudistuu voimat
aloittaa kaikki uudestaan.

Jos askel on uusi kaukaisen
on askel uusi myös läheisen
niin lähellä on taivas
niin lähellä on maa
joka näkymättömiä
tavoittaa
ja toinen toisesta
voimansa saa
käsi kädessä taivaltaa.

Vaan, ei se tarkoita
   sairasta
      tai voimatonta
         elämän halutonta

Sillä katso,
tahto
      on heikossa heikko
voimaton
      on voimaton
ajatus ajallisen
      on ajallinen
ylempi viisaus
      on ajaton

Siis,
tavoita tahtoa
   voimaa
      viisautta ylempää
se rakentaa ajatonta
   joka maailmaa ymmärtää.

Heräsin jo neljältä,
varttia yli
kirjoitin ensimmäisen runon
puolelta toisen
taas tasalta jo kolmannen
ja juuri ennen kuutta
tämän, joka tässä kulkee.

Koneelle siirtelin
halusin näkyville
ne samalla julkaisin
- itse julkaisin
ja pari muutakin menneiltä päiviltä.

Löysin sattumalta hyllystäni kirjan
"Kaukana laskeutuu lähelle".
90-luvun alun ajatuksia
monia kirjoittajia.

Ällös itke
   ja itke vaan
itkusi taivaita tavoittaa
   taivaita
      sisältä syvältä

Ällös itke, ystäväin
ja oi, itke sä kuitenkin,
sillä itku sun huuhtelee huolistas
saa sinut uudeksi puhtahaks.

Eilen viel'
   kaulansa korkealla
      siipensä kauniina kekona
         mielensä rohkeana.

Orpo tunne
   yksinänsä
      hetkin toivo hetkin päivä
                                   kirkkautta

Hän ei ole enää täällä,
täällä kirkkauden maassa,
hän on muualla,
jossain viel' kirkkaammassa.

Uusi maa
   uudeksi kaikki
opeteltava kuin
   elämän perusteet
katsottava paikka
   johon sulkeutua
jossa luoda
   löytää
elämää uutta

Ja kuinka paljon
   mahtuukaan
yhden elon matkalle
   työtä
      toimia
         ihmisiä
aikoja
   paikkoja
      ajatuksia

Ja vaik' heiluu
   kuin viikatemies ympärilläsi

- se tehtävä hänellä on -

hän karttaa sua
   vaik' moni jo luotasi
      otetaan suuremman luo.

Onko vielä
   paljon portteja
      joista kulkea
joissa elämä
   yhä uudelleen uusia?

Mutta on ikkunoita
   mistä kurkkia
      outoja urkkia
ja niiden kuvia
   muistiin kirjata.

      kuin aukkoja
         joista kulkea
ja niiden takaisia maita
   hetki tutkia

Oli välillä mustakin
ja muutama harmaa,
niitä vain katselin kaukaa,
en kuunnella tahtonut,
mitä ois kertonut.

Vaan, sinulta minä kyselen:
      -Miks' eteeni lennähdit
         ja viel niin monen sulan voimalla
            tahdotte mua kohdata.

-Aika ohi, kärsimyksen,
aika ohi hiljaisen tien,
sen tulin sanomaan:
-Minä sinua nyt eteenpäin vien.

Sulan poimin
sen hattuuni merkiksi
on ystäviä minulla kaukaisia
hentoja valkoisia

ja ain kuunnella voin
sinun sanojasi helliä
saat hattuni nauhassa
matkata maailmoitten meriä.

-Olen tämän maan kansalainen.
Sinut tervetulleeks' toivotan
sanoillani suuntaasi johdatan.

ja siellä kohtaavat sinut
kaikki maani ihmeet
näet iloja ja suruja
monia merkilliset ilmeitä
kuulet outoja juttuja.

-Riipu kädessä ystäväsi,
hän on hyvä sinulle,
yhdessä seikkailette tuleville.

-Leikkiähän se vain,
hän on sinulle ystävä parhain,
ja sinä myös hänelle.

vain pari sanaa
ja olet jo kaukana
jossain taivaitten takana
tai maassa,
jossa et koskaan käynyt
unelmissa.

Sanojen maailma
   sielun vapaa kulku
välissä huntu
   jonka taakse ei näe
      kajastus vain

Toinen on maa
toinen on voima
toinen on teko maallinen
toinen on voima ylempien.

Jos toisessa
            tanssi laulu
                        käden taito
toisesta sisältö
            taidollisuus aito.

Siks’ ei muutu
            vain toinen maa
ajallinen
            ajatonta rakentaa

ja ajattoman unelmatie
            ajallisissa uusiin vie.

Jos avaat
            kuin hanat
tiedolle
taidolle
     viisaudelle
koittaa jo pian
   uudet ajat
      uudet tavat
            kauneudelle.

koala: Pitääks munkin tonne...kuumaan...kuivaan? Karvat siellä palaa.
Harri: Ota karvat pois.
koala: Hä ! mrrrmrrr...
Harri: No eei, leikkiä vain. Ei siellä ole oikeasti kuumaa. Ei se polta.

koala: Mist sä tiedät...ooksä juskus muka ollu täällä?
Harri: En ole...en tiedä, jotenkin vain minulla on sellainen intuitio että...
koala: Mikä tintui?
Harri: No, sellainen jokin alitajuinen tunne että...

koala: Alitunne tintui...? Et kais-sä ala sekoon. Miten täält pääsee takas?
Harri: Ei täältä ole paluuta, muistatkos...portit meni kiinni kun tultiin.
koala: Onks-sulla ees mitään sellast varjoo...tai jotain?
Harri: Ai, jotain päivänvarjoa...hmmm... katsotaan, josko löytyis. No, tules nyt, lähdetääs matkaa.
koala: Juu juu... mut se varjo... muista sit se varjo.

Ei polta maa jalkojen alla
ei pala karvat vaik' näyttäisi
ett' ois kuuma ja polttava.

Siin' matkaavat
   pienet seikkailijat
      käsi kädessä
          ihmetellen hiljaa
ilma kuin täynnä odotusta
   mitä onkaan eteen luvattuna.

Jokin suurempi
   sisällä puhui
jokin suurempi
   eri hahmoissa itseään näyttäen
todelliset kasvonsa
   peittäen.

Vaan, kohtaako kerran
   matkalainen
kohtaako suuruuden
   jok' antanut
      matkan lupauksen.

koala: Mitä sä oikein horiset siinä?
Harri: Een mitään... aattelin vaan itsekseni. Tuus nyt sieltä.
koala: Joo joo... tullaan tullaan. Anna se käsi!

Jotenkin yksinäinen tunne
niin paljon muutoksia
epävarmoja ajatuksia
tunteita.

koala: Mikä onneton sä ny oot? Ala tulla sieltä…ohan sulla mut! Nyt mennään - tonne - kato nyt - tonne! Tonne miss paistaa toi valo. Tul-Enn-YT!
Harri: Tullaan tullaan… täss' hetken vain huokailin.
koala: Joo… mä huomasin…"kädessä kohtalon". Mun kädessä tää kohta on…MUN! Tartus kii… nyt mennään taas!

Harri: On se…sittenkin…aika hyvä tyyppi toi koala. Hyvä kun otin sen mukaan.
koala: Mitä sä hourit siellä? Sä otit? Mä tulin! ... ja nyt mennään!

Vaan ei,
kuin väsymys menneestä,
epävarmuus tulevasta
näkymättömästä tuntemattomasta.

Mikä siinä on?
Eikö voimat riitä,
eikö tahto kanna,
ei lupaus tulevasta kuin päivän kerrallaan.

koala: Mitä kättä sä siinä ny venaat?
Harri: No kun…
koala: Tässä se on…mun käsi… tartu siihen ja sit mennään! Noh! Ota kiin-ny!
Harri: Joo joo…
koala: Noni, tulihan se sieltä…mokomaki... mytty. Katon-ny miten kaunista tuoll-o. Kato!

jotka elävät,
kulkevat täällä,
uudella maalla,
   luovuuden,
      kuvitelmien
         ja keksintöjen ihmemaassa
   - kaukaisissa unelmissa.

koala: Heei, oha täs tää mun käpälä… tartu siihe!
Harri: Koala älä häiritse nyt.
koala: Höh…miks mun käsi ei sit kelpaa.

sen suuremman,
korkeamman johdatus,
joka täällä maassa
kuin etenemisen edellytys.

-En hiljennyt,
vaan odota viel' hetki,
katsele, kuuntele maailmaa,
ja vahvistu kohtaamaan uutta.

koala: Em-mÄ raahusta!...tää vaan upottaa…tämmöne hötö.
Harri: Juu, onhan tämä vähän outo tie,
mihinkähän tää oikein vie?
koala: Apua! Eksä sit tiedäkkäää!
Harri: Tota… tiedän tiedän… odotellaan vielä hetkinen.
koala: Joo joo…odotellaan odotellaan…lompsis lompsis…
iha kumma paikka…

Keltainen maa
vähin erin itseään avaa
   - ja millainen vilinä,
millainen hahmojen joukko,
   - ja kuinka paljon tietoa, taitoa,
      elämän perustaa aitoa...

Ei täällä kaikilla
tuttuja muotoja.
Ei muotomme täytä unelmia
salaisen maan,
monet täällä
voi kauhistuttaa.

Eikä ihminen näe oikein
muotoja sen,
jotka lähteinä ovat
monen mielikuvituksen.

Ei tämä ole ihmisten maailma,
ei myöskään maa örkkyjen,
tämä on lähde mielikuvien,
monien kertomusten
ja hauskojen tarinoitten.

Vaan,
täällä ei ole kauhua,
on vain hahmoja,
joiden kautta kuvitelmia:
on iloa ja surua,
on rakkautta
ja kaikenkarvaisia olioita.

Ja minä olen oppaasi täällä,
esittelen esikuvia,
jotka muotojaan saavat
maan päällä.

koala: Hui kauheeta! Kato ny! Kato! Kato millane nenä… ja millaset silm…

Harri: Shh…hiljaa koala.
koala: No-mut KATO!
Harri: Joo joo, mutta tämä onkin tällainen mielikuvien maa… ei todellinen…
koala: Herätä mut! HETI!

28.09.2010 Pieniä portteja Väki vastaan tulevi meitä iloiten tervehti: -Hei! Minä olen enkeli esikuva enkelten kuuleville enkel-taruja kertoilen.
-Ja minä olen nalle esikuva nalleille muodon minulta saaneet ja lempeät luonteet. Minulla on yksi uusi tarinakin …rap…rap..mitenkäs se nyt…
-Ja minä olen lukija talvisten tarinoitten esikuva lumiukkojen. Hattuni kellon kilkatus kauaksi kuuluu hymyyn käännän suut. Hei, kohta on taas talvi!
-Minut sinä kohtasit jo sisään tullessa sua tervehdin välkettä ripottelin. Keijut kauttani näkyvän maan muotonsa saavat.
-Ja katsos tänne, ylös! Minä olen se hirmuinen lisko, lohikäärmeeksi kutsuttu, mistä lie nimeni sellaiseksi. Tulta syöksen ja savua, tarinoissa pelottelen, tuon niihin kauhun ja jännityksen.
-Ja mä oon peikko. Toikin on. Muodot meistä; karvat, pörröt, kaikki, ja nenät mahtavat välitämme peikko-tarinat.
-Ja minä olen kissa keikistelevä. Tarinoita haaveilen niitä sopiville jakelen kissa-tarinoihin siemenen.
-Minut sinä jo tunnetkin. Harri: Aai, tietäjä, sinua jo kaipailinkin, oisin halunnut kysyä että… -Täältä minäkin näistä maista kaukaisista esikuvaksi tietäjille hyville ja pahoille vaan muista, tarinoita ne ovat vain, eivät tosia, vaikka annankin monia jännittäviä mielikuvia.
-Ja minä edustan villejä eläimiä, hurjia ja vaarallisia silmistäni, sarvistani, voimistani, virinnyt monia tarinoita.
-Ja meitä kauniita neitoja on täällä monia, meistä prinsessoille malleja.
-Ja kauneus olen minä - naiskauneus. Innoitukset säädän ja määrään, mikä milloinkin on vallalla niihin suuresti vaikutan.
-Ja minä, katsos tänne ylös, minä edustan suloisia eläimiä kaukaisten maiden olen takana ajatusten viisaitten …siis eläinmaailman totta kai… koala: Hei kato!...hei…toi on jotenkin tuttu. Harri: No niin näkyy olevan. Ketähän se oikein…muistuttaa? koala: Hö! Ketä! No katon-Ny! Mua… se muistuttaa ... MUA! -Niin, ja ystäväsi rinnallasi on saanut minulta monia ajatuksia. koala: Noni…siinäs kuulit. Moon viksu! Tai siis.. ett' toi… Harri: (huokaus) Juujuu…ja nyt sit selvis tuokin.
-Ja minä olen pelle. Tehtäväni on antaa pelle-tarinoita. kerrankin keksin erään Hermannin, siitä kovin nautin itsekin.
-Heei, ja arvaas mistä pienet lapset! Katsos tänne, alas,…täällä meiltä mallit heille, iloisille sirkeäsilmille, ...ja nuo tossa, vähän isompia, muistatko Hannua ja Kerttua? ...ja toi tossa huuii ! ...on noita pelottava, sillä on paljon kauhutarinoita.
-Ja oletkos nähnyt meitä? Meistä on lähtenyt kauniita rakkauskertomuksia.
-Mulla on kaikenlaisia löpinöitä, pikku rupatteluja ja hassuja juttuja, niistä hetken iloja.
-Naamioni taakse minä kätken salaisuuksia, ulottuvuuksia ulottuman taa, salaisuudet aina kiinnostaa.
-Ja minä kerron monenlaisia salaperäisiä tarinoita, joilla rakennan hurjia mielikuvia.
-Ja minä… -Ja minä… -Minullakin on tällainen… -Entäs sitten minä, katso tänne… täällä!
-No niin, annetaan matkalaisten jatkaa matkaa tutustua uusiin ulottuvuuksiin. Läpikulkumatkalla ovat vain, matka viel' pitkä tulevain. koala: Eiksme jäädäkkään tänne…tääll-ois paljo kavereita. Toi ykski …. vähä … mun näköne. No eei-tosin näin komee mut… Harri: Juu juu, eiku siis…ei me kait sitten jäädä tänne. Oishan täällä vilskettä ja tarinaa monenlaista rakentaa... koala: No...minness-si?

Kuvaus on ikuinen:
    se on tämän näköinen
       näin toimiva.
Se on unelma
   jonka rakentaa kuva
      se on tuleva.

Jos olisi tarkoitus,
että kirjoittaisin tarinoita,
minä kirjoittaisin tarinoita
- jos se olisi tarkoitus.

Minä piirrän kuvia
   lupaan tulevia
se on tarkoitus
   - kuvata tuleva
      uskoa oleva
         ja unelmoida unelma suuri
ratkaista
   löytää
         kaiken alkujuuri.

Tarinoita mahtuu maailmaan
   vaan syntyjä syviä
      elämän lähteitä
         kuoleman tähteitä
- kuka kuvaisi niitä.

Kuka kertoisi, että tuonne!
Tuonne sun matkasi
määräsi pää
ilman että totuus
järkyttää.

Luoda uskoa
   luottamusta
      elämään olevaan
         tulevaan
luoda ihanaa mielikuvaa
         unelmaan.

-Kerro sinä ja ole rohkea,

katsele suuria kuvia ja kiitä
niistä myös itsellesi
onnea niitä.

runossa on tilaa
   voimaa
      energiaa
synnyttää lukijalle kuvaa
   jotka nousevat sanojen takaa.

Sillä sanat
eivät riitä kuvaamaan
vain avaamaan
ja sanalla avattu ikkuna
on monien unelma.

Unelma
   alussa tullessa
matkalla
   salaisesti sitä tavoitella
lähteissä huomata
   toteutettu unelma.

Vaan, mikä onkaan
   se unelma
se jo kantaa salaisuutta
sillä unelma
ei ole aina kaunista
   se on tarkoitusta
      tehtävää
         usein silmin pettävää

unelma on taistella
   elää
      kuolla
         löytää voima
            viisaus
               ymmärrys ylempi uus
ei useinkaan
elon mukavuus.

Siksi unelma
on monesti raskas taakka
eikä selittää
ymmärtää
sitä toinen taida.

Ja kun katsot näitä hahmoja
ne ovat vain
   porttien kuvia, joiden takana
       avautuu ain' uusi maailma
joista ihmisille mielikuvia
   tarinoita
      ihania unia unelmia.

Ja kaksi on porttia
kuin suurinta;
   on elämä
     ja kuolema
niistä teemme vielä
   monia matkoja
       saat syntyjen syviä ratkoa
ja kuoleman koskettavuutta kuvata
   - itsekin siihen kerran tarttua.

Viisauden porttia kyselet.

Ei sellaista yksinänsä
se sidottu on aina elämään
ja elämän mystiikkaan:
   mistä tultu
      minne menty
         miksi avaruus
            miksi tähdet kuu
auringon osuus
   helposti unohtuu
vaik' siinä on ehto näkyvän
vaan, ei ehto
   näkymättömän.

Ja minä rauhoituin
   aamulla kello seitsemän
kun kirjasin ylös mun tehtävän
etten hapuile sinne, tuonne
   en liikoja vaadi itseltäin

      - kaikki on hyvin näin.

koala: Ni! ...niinhä mä sanoin. Mä en oo kyll iha varma.. .ett kestäksämä sua... kauaa...