Aamuisia ajatuksia 2007-2009

 Aa

14.12.2009
Haluanko tietää sen

Aina sama kysymys:
haluanko tietää tulevani hetket.
Tahdonko tietää, mitä elämä eteeni kantaa,
onko rakkautta, terveyttä, eloni rauhaisaa.

Jos tietäisin sen,
olisinko onnellinen?

Niin,
jos hyvää lupaisivat tulevat päivät,
ei ikäviä asioita lain,
-jopas minä hyvän viestin sain, aattelen.

Vaan, entäs jos tulossa murheita,
kipuja, sairautta,
sydänsuruja, onnettomuutta.

Se tietohan jo pilaisi onnelliset päiväni,
tois' pian surun jo ennen aikojaan,
- tekikö joku minulle taikojaan.

Tää riski elämässä aina,
ja tulevan tietämisessä myös,
kuinka kauan saat
onnellisena tehdä päivätyös.

Ja rakas rinnalla,
entä jos lähteekin pois,
olisiko parempi jos
onneton siitä tietämätön ois.

Ettei murehtisi jo ennen aikojaan,
hukkaisi onnen hetkiään,
mit' päällänsä juuri makaa,
sydän tulevista jo huolissaan hakkaa.

Mikä hyväksi ihmisen,
kuka kertoisi salaisuuden,
toiselle tieto turvaksi,
toiselle turmioksi.

Toiselle iloa jo ennen ilon alkua,
toiselle surua jo ennen kyyneleitä,
onnesi kuin kesken pois heitä.

Miks' tietää mä tahdoin tulevan, huokaa hän,
toinen onnellisena kiittää,
näen hyvien päivien kestävän, lähestyvän.

On kuin kääntelisi lanttia,
jossa toinen puoli on hyvää, toinen pahaa,
toinen kurjuutta, toinen rahaa.

Haluaisinko tietää sen,
- tulevaisuuden.

-harri

---

08.11.2009
Isänpäivän aamuna

Isänpäivänä hiljaista,
koneen hurina nurkassa,
sanojen rapina näppäimillä,
mieli hellä.

Ei aamukahvia vuoteelle,
ei lahjaa, ei laulua,
ei halausta kaulalle,
ei silmiin katsomista, silmäkulman kostumista,

vain hiljaista,
kaikk' menneet ympäriltäni pois,
…elämä toisenlaistakin olla vois.

Vaan, kuinka nautinkaan hetkestä tästä,
muistoista,
suudelmista menneistä,
kirkkaista katseista, jotka mieleni löysi,
jokin vahva köysi viel' kantavi kauas aikain taa,
…elämä vie, aika ratsastaa,

kuljettanut uusille niityille,
metsiin, puistoihin,
saleihin kirkkaisiin,
purojen suistoihin, vesiin raikkaisiin,

ja enkelit hellät mua kantaneet,
hyvyyttään antaneet,
siipensä ylleni kietoneet,
sanoneet:
minä rakastan sinua, runoilija,
olet niin ihana.

-runoilija-isä

--- 

6.11.2009
Kaarisillan rakentaja

Tään runon minä parissa minuutissa kirjasin,
sängystä ylös pomppasin keskellä yötä,
kun sanat lintuparven lailla mua kiertelivät,
nokkivat - sanoivat:
kirjoita, kirjoita jo vihdoin,
kirjoita sydämesi taakka,
anna kuulua sen taivaisiin saakka.

Tahdon kirjoittaa kauniita sanoja,
etsiä vanhoja muotoja,
kulkea teille menneitten mestarein,
sielujen levätä runo-askelein.

En kirjoittaa tahdo uutta:

          riikuvat, rääkyvät, riivatut,
          ei lepoa hetkeksi anna,
          ei ees omaa ääntä kuule,
          ja jos jonkin rivin jo putkelle saisin,
          vaimo mustasukkainen
          takaa selkäni katsoen,
          josko jotain vierasta sanoillani naisin.

Minä kirjoittaa tahdon kaunista,
rakentaa herkkää luonnetta,
kantaa ihmistä yli synkän virran,
rakentaa kaarisillan mantereelle uudelle,
rakkauden säikein sen vahvistaa,
turvaa tulevaisuudelle.

Ei rakenna mielestäni ihmistä huuto,
ei rumat sanat,
vaan armollisesti silmiin katsoen,
pestä vieraatkin janoavat jalat.

-kaarisillan rakentaja

--- 

8.11.2009
Mitä kaipaa ihminen

Sanokaa mitä sanotte,
jossain sisällään ihminen
kaipaa hellyyttä, rakkautta ja rauhaa,
kun maailma ympärillä pauhaa,

ja turvaa arjen keskeen,
päiviinsä kysymyksiä täynnä,
ei elämä ole tyhjä, tarkoitusta vailla,

eikä lähdön hetki täältä,
ett' lähdettäis' pelokkaina.

Turvaa eloon, sen iloon ja suruun,
vuorille korkeille ja tummaan kuruun,
ja portille, mi kerran eessämme on:
ole turvassa, ihminen,
sinulla turvasi silloinkin on.

-runoilija

--- 

08.11.2009
Näky

Älä pyydä, että panisin sanojani tahtosi perään,
kun aamulla herään
seuraa minua sanojen parvi:

Nouse, nouse,
kirjoita, kirjoita,
aloita uusi sanojen varvi.

En kirjoita sanoja tahtosi lailla,
kuin mieltä vailla,

en kirjoita tuuleen,
kuin löysään huuleen,

minä kirjoitan sanoja kantavia,
turvaa antavia,
sydämen syvyyksiin koskettavia,
elossa johdattavia.

-harri

--- 

08.11.2009
Kiitos

Minä kiitän sinua, Elämä,
kun ruokaa ei puutu,
ei kodin turvaa,
ei elämän hurmaa:

rakkautta,
liikunnan riemua, työtä,
hyvin nukuttua yötä.

Anna viel' terveyttä,
elämän hyvyyttä,
katsella maailman kauneutta,
tuntea elon ihanuutta.

Minä kiitän sinua, Elämä,
ei oikeasti puutu mitään, mitä arkeeni tarvitsen,
ja sunnuntain levossa
kaikesta hyvyydestä iloitsen.

-harri

--- 

25.9.2009
Uudelleen ja uudelleen

Aamuyöstä jo varhain,
jokin vain, työjuttu, mun herätti,
ystävän kaukaisen kiitos pysäytti:
'sanasi arvokkaat'…

Vaan tuntuu,
ett' sanottu jo kaikki on
elämässä moneen kertaan,
ja monen toimesta eri tavoin,
ja eri sanoin.

Miks' kuin uudelleen ja uudelleen
sanoihin palata täytyisi,
eikö riitä, ett' ihminen vain vanhoja tutkisi,
lukisi niistä ja vahvistuisi,
taas kerran ilahtuisi?

-Ei , ei se riitä,
ett' kerran sanottu,
asia iloinen tai raskas esille punottu.

Ei ihminen ole sellainen,
ett' tyytyisi vain sanoihin menneitten,
sanottava on uudelleen,
uus' kulma esille tuotava,
raikkaasta virrasta tai syvästä kaivosta
ajatus luotava.

Eri tavoin se vaikuttaa voi,
uusi aika,
uudet tavat,
tarpeen esille toi,
jokaista koskettaa voi vaikk' yksi sananen vain,
sanojen virrasta jo ilon, lohdun sai.

Siks' älä sinä väsy, runoilija raukka,
anna kiitää sanojesi laukka,
jos ei sovikaan toiselle,
toinen jo vierellä kiittää,
onnen, lohdun, sanoistasi niittää.

Sillä eihän kaikki ole kaikille,
vaan jokainen sana on elämälle,
aikanaan tavoittaa sydämen,
antaa ilon, poistaa raskauden.

-runoilija raukka

--- 

Elämän ilo

Elämän ilo,
elämän halu,
pyri säilyttämään ne,
sillä ilman niitä ei ole elämää,

on vain olemista,
valumista,
kulkeutumista,
elämän värittömyyttä,
elämää elämätöntä.

Elämän ilo,
elämän halu,
ne vastustavat,
puuttumiset altistavat
väsymiselle,
katoamiselle,
kuolemalle ennen aikojaan,
turhaan tekevät lääkärit "taikojaan"
ja kalliita hoitojaan.

Millä säilytän sen,
elämän halun, elon merkityksen, ellei sitä ole,
jos kaikki katoaa, valuu sormista pois,
mielessä vain huokaus:
'Oi, jospa tämä jo päättyvä ois.'

Yksinäisyys on pahasta,
kyse ei ole rahasta, vaikk' luulla vois,
voimaton sekin,
jos elämän halu on mielestä pois.

Katsoa, miettiä,
mitä viel' etsin elämältä,
löytyykö tarkoitus koluamattomilta teiltä,
löytyisikö jotain sieltä,

sillä asia, pienikin vaikka,
ihminen,
musiikki,
soitto,
sanojen matka, liikunnan riemuvoitto…

Pienestä voi kasvaa suurta,
rakentaa uutta elämän juurta,
kaikkoaa masennus,
pelko, saamattomuus,
aukeaa eteen elämä uus'.

Ja ihminen,
uusi ihana tuttavuus on voimallinen,
ajatukset kääntää,
mielen muuttaa,
palaa halu etsiä elämälle suuntaa.

Yks' ihminen!
Yksi ihminen vain,
suuren lahjan taas elämältä sain.

-harri

---

11.9.2009
Runojumala

Kun annoit tehtävän kirjoittaa runo,
lähettää omia sielun lauluja sinulle,
nosti se minulle yöllisiä ajatuksia:

Kun luet, sinä tulkitset,
arvostelet,
annat ohjauksen oikealle tielle,

tai, kuten sanoit myös,
jos runo jo täydellinen oisi,
sanoja ei kauniimmin asetella voisi,
sinä jättäisit sen, et puuttuisi lain,
hiljaisesti hyväksyisit vain.

Keskeneräistä toivot,
sellaista, missä vaikeuksia kirjoittajalla,
joka ei kerro, ei syty kulkemaan,
ei sytytä lukemaan,

siihen sinä sitten tarttua taitaisit,
kääntelisit, vääntelisit,
...ja taas ohjaisit oikealle tielle.

Annatko kuin vettä niskaan,
riisuisit huonot osat pois,
vaikka…niin,
niissä juuri saattoi olla se raukan syvin,
hän näin tuskansa huutanut ois.

Runo on kirjoittajan sisäinen ääni,
tarve, halu, purkaa tuskainen olo,
puhdistaa itseä,
saada sisälleen uusi puhdas valo.

Runo jo tehtävänsä teki,
kantoi kulkijan pahimman yli,
sanoista, riimeistä, löytyi se hellä ja parantava syli.

                 Älä sellaista hyli.

Katsos, runo on salaisuus,
sisäisen maailman ovi ulkoiseen ulottuvuuteen,
tunteiden purkautumiseen.

Ovi seljälleen vain! ja sanat pauhulla ulos,
kiitoksin, kirouksin, nauruin, kyynelin,
ja oi, …mikä ihana tulos:

                 olen päässyt umpisolmustani ulos.

Ja vielä,
jos joku jossain oman solmunsa kanssa,
tavoittaa kirjoittajan, löysi auttajansa,

näki, tunsi, koki tuskansa saman,
sydän sanoissa kulki,
silmät kyyneleiset toisen riveillä,
…oman solmuisen ovensa takanaan sulki.

-harri

--- 

07.09.2009
Aamun ensi ajatus.
Sinulleko joku ystäväni kaukainen,
elämän hetkeäsi tarpomassa,
ajattelemassa, muistelemassa...
 

Tärkeätä on elää nyt ja tässä

Tärkeätä on ajatella,
mielessään suunnitella ja rakennella uutta,
katsella tulevaisuutta,

ja hetkin vain kurkata,
mitä menneessä oli,
nauttia tovi iloisista hetkistä,
muistaa murhekin, ikävä,
sitten sulkea ovi.

Tärkeätä on elää tässä hetkessä kulkevassa,
ei kummassakaan liiaksi,
ei eessä, mi arvoitus viel' on,
ei takana, se tie kuin loppumaton,
vaan tässä,
juuri tässä hetkessä,
ja nauttia kaikki elämän kauneus,
sen ystävät, kukkaset,
työrukkaset,
iloita kaikesta, surrakin hetkin,

…vain juuri nyt ja tässä,
muista, olet ylen aikaa
uuteen elämään lähtemässä,
ja tämänkin hetken ovi
on juuri taakse jäämässä.

Alkoi juuri sataa vettä,
ihana ropina ja ilman raikkaus,
….ja ilmaiset kyyneleet.

-harri

--- 

04.08.2009
Ilman sanoja

Kesä on rauhallista,
ei huolia,
ei sanoja,
vain pieniä ajatuksia,
lentäviä lauseita, joita en tavoita,
lentävät niin kaukana.

Rauhallista,
elon hetki ilman ongelmia,
ilman suunnitelmia,
hetki ilman sanoja.

-hiljainen runoilija

---

06.07.2009 (Eino Leinon päivänä)
Runojen mestari

Joku viisas juuri määritteli,
sen radiosta kuulin,...

runoilija on sellainen,
joka kurkottaa tunnetun ja tuntemattoman rajan taa,
siis sinne,
mikä silmiltä ja järjeltä kauas katoaa,
maihin, puutarhoihin, kuiluihin syviin ,
ain' tulevain turvallisiin syliin.

Miks' runoilija sinne,
vaikk' ympärillä niin paljon kaunista,
elämää, luontoa, aurinkoa,
niin,…ja maallisia vaivoja.

Miks' sinne kaukaisuuksiin tähytä täytyy?
-Vain runoilija siihen pystyy:
etsiä sielun näkymättömät sopukat,
kuvata menneet tuntemattomat,
tulevan kuvat ja unelmat.

Se runoilijalle onnistuu,
sillä sanojaan saattele itse ei,
suurempi hänet sanojen matkalle vei.

Näytteli paikat, puheli hiljalleen,
kulkijan hetkiseksi kuin valkeisiin puki,
kuljetti äärillä salaisuuksien, …sormellaan osoitti:
-Katso tuota, kokeile tätä,
mielikuvaasi älä kirjaamatta jätä
kun matkaltasi palajat sanojen tien,
…valmistu välillä,
sinut pian taas uudelleen mukanani vien.

Onhan ajassakin kaunista,
oikein on niitäkin kuvata,
kertoa se, mi silmiin ei herkästi osu,
kuuntelun äärellä älä sinä hoppuinen hosu.

Ja runoilijan päivänä viel' kuulla voit,
miten yks' mestari sanojen kulkevien,
herkkien, kauas kantavien,
miten herkkyys hajotti, ei kovuus lain,
kehonsa mureneva
alla polttavien sanojen vain.

Ei runoilijan tie ollut helppo,
jokainen sananen
söi miehestä palasen,

ja jos ilo sanojen kiitävien, kulkevien,
voimaa hetkeksi antoi,
hän sanojen kauniiden taakan
yksin kantoi.

Ei sanojen taakkaan toinen tarttua voi,
miten sellaiseen,
mikä vain korvissa alvariinsa kuin julmana soi.

Yksinäinen on runoilijan tie,
yksin hän sanoja tuo
ja paljon viel' mukanaan pois vie,

mikä kirjaamatta näkyville jäi
voimainsa uupuvin,
järkensä ymmärtämättömin,
vain kuvina kerallaan kulki,
joiltakin peloissaan suunsa sulki.

Mestari kirjasi,
maailman kauneuden kuvasi sanoin taitavin,
ja kaukaisen tulevan
sydämen kyynelin.

Vaan, esikuvaksi käy hän runoilijan tien,
uuden runoilijan minä perässään perille vien.

Mestaria kunnioittaen

-harri

29.04.2009
Ei ystäviä vuodet oo ihmisen

Ei ystäviä vuodet oo ihmisen,
ei ystäviä teot menneitten,
ei muistot ihanat, mi elämä soi,
yön hiljaisuus muisto-murheen päälle toi.

Kuinka katoavi kauneus, voima ja nuoruus,
kuinka katoavi ulkoinen komeus,

mutt' jos katseen me siirrämme kuvasta pois,
elämä kauniimpaa jo olla vois.

Katsos', sisällä kasvavi aarre se,
minkä vuoksi tänne tulemme.

Miks' synnymme pieninä ruttuina vain,
lapsina kasvamme askelin kiivain,

nuorina saavutamme perustan,
sille aikuisuuden rakennan,
opimme elämän tien,
sillä matkalla sisäiseni sinne vien mikä tarkoitus elämän,
miksi tänne tulla,
tie helppo tai kova voi olla sulla.

Vaan, ei säästä ihmistä elon tie,
jos ulkoista katsomme vain,
ja kulkua vanhuuden,
tie monien vaivain.

Mutt' sisäinen,
tähän itsekin turvaan ain,
sisäinen kasvaa, vaikk' tie ois aleneva,
vähin erin vain katoaa, tää näkyvä maailma.

Siirto uuteen kuin sotkee sen,
silmille näkyvän, tien salaisen.

Kasvua silloinkin ain' loppuun saakka,
vaikk' toinen jo ympärilleen ois raskas,
tai huvittava takka.

Ympyrä sulkeutuu…
jokeltelusta kuin jokelteluun,
hapuilevista askelista hapuileviin,
mielikuvitusmaailmasta uusiin kuviin,
palataan tuttuihin turvallisiin tupiin.

Mennessään vie, min keräsi kerran,
matkaltaan täältä, kesti vain hetkisen verran.

Vaan, …miten paljon,
miten paljon jo mahtuikaan
päiviinsä kymmeniin tuhansiin:
kiivaita hetkiä,
ihania öitä,
elämän monenlaisia töitä,

ja ihmisiä ihania rakkaita,
rinnalla viipyviä, ja kadotettuja.

Kuinka paljon onkaan kaikkea,
saa jossain rauhassa viel' selata
elon ihania muistoja.

-harri

--- 

25.03.2009
Pitäis' kukkia poimia

Puutarha kutsuu...

pitäis kukkia poimia,
kauniisiin nippuihin laittaa,
kirjeisiin taittaa.

Vaan ymmärtävätkö lie kukkieni tuoksun,
elämäni juoksun,
mi kukkien kauniitten edestä käy,
ain' laajenevan puutarhan reunoja
ei missään näy.

Kukkien tuoksu kuin valikoiva,
toisille tuoksuvat, toisille ei,
moni kukka turhia suitsutti,
tuuli mennessään tuoksut vei.

Vaan, minä tiedän,
ken tuoksuista kukkien nauttia voi,
omat muistot jo mieleen toi,
siin' kulki kukkaset rintaansa vasten,
eli uudelleen hetkiä ilon
...ja vaivaisten.

-puutarhuri

---

18.03.2009
Oottelin penkillä

Jo pitkään ma istuskelin taas,
oottelin penkillä

ja katselin kaukaisuuteen,
katselin päivään uuteen.

Tein töitä,
kiireessä sanani hukkasin,
toisia muistin vain kukkasin,
ei sanoja lain,
kuuntelin omia huokailujain.

Sitt' yhtenä yönä
mun neljältä piti pystyyn kavuta,
kone avata,
mielessäni vellovat sekalaiset sanat,
…sormet sai näppäimillä ravata.

Eivät olleetkaan kuolleet,
ne kulkevat taas elon keskeen,
hiljaiseen yön hetkeen.

-harri

Ja ma kirjoitin näin   >>

---

19.03.2009
Oi, miten kaunis aamu

Oi, miten kaunis aamu,

aurinko paistaa,
lumi sulaa,
tuuli katuja kuivaa,
mielialaa kirkkaus nostaa,

tulee kevätkin kohta,

Paciusta muistamme,
Minna Canthia liputamme,

…hetkinen pelkojen unohdusta.

-harri

--- 

19.03.2009
Kuinka piirrellä tulevaa

Kuinka piirrellä tulevaa,
kuinka arvioida, miten maa makaa
vuoden-kahden päästä,
…tää aika ei nyt ihmistä säästä.

Uhkia kasvattaa,
uusia päätöksiä,
elämä tuo muutoksia,
tee tässä sitten
pitkälle kantavia suunnitelmia,
kun eilinen päätös
jo aamulla on toinen,
ja tilanne, juuri niin vakaa,
hetken päästä ei mihinkään rahaa.

Ja jos jo suunnittelit
elosi ehtoon vapautta,
joku keksi tuoda
siihenkin raskautta.

Mitä teen huomenna,
miten rakennan tulevaa,
kun jokaisen päivän uutiset
nakertaa mun tulevani unelmaa,

ja pelolla tään hetken onnea syö,
elämän epävarmuus
herkkää ihmistä lyö.

-harri

--- 

05.02.2009
Runoilijan päivänä

Runoilijan päivää vois' runoilija kiittää,
sanoja niittää, mit elämä kasvattanut on,
matkallaan onnellinen, onneton.

Runoilijan päivää vois' runoilija kiittää,
siittää runoja, miss' elämä keralla käy,
ilonsa, tuskansa, ei kasvoilta näy.

Runoilijan päivää vois' runoilija kiittää,
riittää jo, hän huokaista voi,
aiheet kovien teitten kautta loi.

Runoilijan päivää vois' runoilija kiittää,
niittää sanoja, elämä kuljetti,
sanan, runon, ...timantin esille puristi.

(Runoilija runoilijan päivään taas kiireesti huristi.)

-harri

---

23.01.2009
Ei täydellinen

Ei täydellinen lie enkeli,
ei täydellinen keijukaan,
ei täydellinen ihminen,
vajavaisia kaikki tavallaan.

Vaikka tahto ois hyvään, kauneuteen,
sopusointuun, kunnioitukseen,
ei omaa minää voittaa voi,
inhimillisyys puutteen esiin toi.

Oli enkeli rinnalla Jumalan,
osan tahtoi suuremman,
ja keiju pienoinen päällä maan,
enemmän hänkin tavoittaa.

Kuinka ihminen täydellinen olla vois,
jos suuruuskin virheitä tehnyt ois.

Vai, …tarkoitusko lie,
ett' ois kivisempi tie,
mi kehityksen antaisi paremman,
sisäisen kasvun aidomman.

Kuljettaa kautta virheiden,
kohti täydellisen suuruuden,
ett' suunnitelma suuri toteutua vois,
kaiken kautta ihminen,
vast' aikanaan ois täydellinen.

Siks', älä sure, sinä ihminen,
ole virheinesi onnellinen,
ei toinen rinnalla sua parempi,
puutteensa sinulta vain piilotti.

Sopu itsen kanssa,
olen omani, kuvani, vain,
sen syntyissä matkaani sain,

hyvineni, puutteineni,
piirteineni, lahjoineni,
elon ymmärrystä parempaa hain.

-virheellinen enkeli

--- 

27.01.2009
Pienet valinnat

Kuinka pienistä teoista ,
valinnoista ja ratkaisuista,
päätöksistä pitkälle kantavista,
kaikkeen vaikuttavista,
on elämä kiinni.

Toiko valinta hyvää,
toiko pahaa,
menetyksiä, vaiko lie rahaa,
toiko rakkaan rinnalla kulkevan,
vaiko kaiken entisen kadottavan.

Pieni päätös vain,
hetkessä syntynyt, nopea valinta,
elämä jatkuu ilossa,
tai tosi raskaana.

-harri

--- 

27.01.2009
Ryhdy rakastamaan

Rakkauden tunne jos tarjolla on,
ja kohde mihin liittyä,
…kiintymys pohjaton.

Ja jos viel' on halua,
kontrolli jo mennyttä kalua.

Mutta, anna mennä vaan,
ryhdy rakastamaan oikein olan takaa,
siin' toinen toiselleen kaiken antaa,
tunteet roihuten palaa.

Voi, miten paljon voimaa ja energiaa,
se tunne antaa.

Silmissä kiilto,
huulissa hymy,

…sydämessä hirmuinen viilto,
jos toinen ei tunteiden matkassa pysy.

-harri

12.01.2009
Toivoa ja tyhjää

On olemassa toinenkin kanta,
moni sitä puolustaa,
ett' elämä ois pelkkää sattumaa,
ja kuollessa kaikki tyhjään katoaa.

Jos ajattelen toivoa,
lähimmäisten kaipausta,
viel' kerran jossain tapaamista,
…se toive turha ois,
jos kaikki pyyhittäis kerralla pois.

Vaan, oli niin tai näin,
aikanaan selviää, kummin päin.

Vaan, usko, toivo, rakkaus,
on tässäkin hyvä perustus,
sen varassa elämä voimansa saa,
toivo kantaa kulkijaa,

toisessa ikuinen hiljaisuus,
…niin, …ikuinen hiljaisuus,
ikuisuuden toivottomuus.

-harri

--- 

09.01.2009
Kaukaisiss' kuljen

Kaukaisiss' kuljen,
kaukana maa,
kaukana tähdet,
mieli tuntematonta tavoittaa.

Miks' kuljen ma teillä niin kaukaisilla,
menneillä ja tulevilla,
miks' kiehtoo tie, mikä uusiin vie,
mikä on ihmisen ajatuksen tie.

Onko yhteys menneitten kanssa,
onko yhteys tuleviin,
säilyykö, katoaako, kaikki,
sulanko vain omiin unelmiin.

Kuka kertoa vois, kuka ratkoa,
teitä ihmisten, ja elon tarkoitusta,

kuka nähnyt ois aikoja ennen tätä,
lähtenyt ei meille merkkejä jätä.

...Miks' mietin ma kaikkea tätä.

-harri

--- 

09.01.2009
Niin vähän ihminen voi

Katselit kauas kautta toisen,
katselit vuos'kymmenten taa,
...mitä kaikkea arki mukanaan raahaa.

Hetki hiljainen, ihminen epätoivoinen,
voimansa vähäiset,
taitonsa turhat edessä viimeisen viivan,
mikä tärkeää,
mikä tavoiteltavaa,
mikä parannettavaa,

...niin vähän ihminen voi,
niin vähän rinnalla toisen.

Vaan, yks' silmän katse,
yksi vierähtävä kyynel,
käden hellä kosketus,
hiljainen huokaus,
...jo parani moni vamma ja haava,
mitä kantanut raskaana.

Mikä voima hiljaisilla sanoilla,
koskettavilla, kantavilla,
sydämestä lausutuilla,
toivotuilla:

sanoilla kaikki alkuunsa,
sanoilla saatellaan loppuunsa,
sanoilla koskettaa,
sanoilla parantaa,
sanoilla rakentaa,
sanoilla hajottaa,
sanoista matkalle monet vammat,
sanoilla poistaa sanojen haavat.

Mikä tärkeätä ihmiselämässä,
mihin täällä pyrkimässä,
niin paljon matkalla kaikenlaista,
lopussa vaivaista.

Vaan, teki minkä teki,
eli minkä eli,
joku suunnitteli, toinen kulki,
elämän totuus ei tule julki.

Paikkansa kaikella taivaan alla,
paikkansa vaivoilla,
paikkansa haavoilla,
paikkansa haavoittaa,
paikkansa haavat parantaa.

Kuinka kasvaakaan ihminen kaiken kautta,
kuinka koskettaa haava,
kuinka koskettaa parantaa haava,
kuinka koskettaa vihata ja rakastaa,
kuinka koskettaa antaa anteeksi ja olla vapaa.

Kaikkea tätä elämä mukanaan kantaa,
niin paljon se antaa, ja ottaa taas pois,
…minkäs ihminen elämälleen vois.

-harri

--- 

22.12.2008
Salaisuuden portaalla

Suuruutta joulun alla,
aamuvarhaisella.

Joulun laulut soi,
kaukaisuus mietteitä mieleeni toi.

Rakentui päälle menneitten päivien,
kaukaisten kaipauksien,
keskustelujen ja
ihmisten kohtaamisien.

Joulun suuruuden edessä,
tuntemattoman,
tutkimattoman, äärellä,
säällä myrskyävällä.

-

Myrskyn lailla,
lasit ryskyen,
murtaudut läpi vuosituhanten, sinä Joulu,
sen tähän päivään tuot,
perinteet elomme matkan,
…juhlan meille suot.

Juhlan, mit' emme käsitä,
sen tunnetta,
salaista kaipausta kauas aikain taa,
salaisuus verhoaan raottaa,

salaisuutta,
kauan kasvanutta,
muotonsa saavuttanutta.

Vaan, tunnetta sisäisen ihmisen
emme näe, se piilottaa selityksen,
voiman, mi takana kaiken tään,
vain valoja, lahjoja,
nykyhetken menoa, nään.

Jokainen sana,
jokainen sävel, laulu,
kaunis taulu,
piirtää eteemme kuvaa salaisuuden,
sisäisen kaipauksen,

ylittää rajan salaisen,
paljastaa taivaisen ripauksen,
mistä tulimme,
minne menemme,
missä tarkoituksen saavutamme
elon ilojen ja surujen.

-

Etsin ma muotoja viisaitten,
menneitten sukupolvien,
miten kuvata kaikkeutta, salaisuutta sen,
löytöjään arvellen,

enkä ymmärrä,
että sanan innoitti ilmoille toinen,
suurempi, mi salaisuuttaan paloissa paljastaa,
kaikkeuttaan ain' hetkin avaa.

Ei ennen nähty kuin annettu matka,
ei väärä se lain,
hän tietoa antaa kasvattain.

Ei suuruutta kerralla avata voi,
yks' kyyhkynen, sulkanen, sanan toi,
siit' ihminen rakensi itselleen näkymän,
vain hetken säilyvän.

Uusi aika uutta tietoa avaa,
kyyhkyt ja sulkaset matkaansa ravaa,
tietoa kiiruusti uusille kantaen,
ymmärtämätöntä salaisuutta avaten.

Siks' rakenna päälle vanhojen,
korkealle kasva kera uusien,
vaan, totuus on kaukana,
et tavoita sitä lain,
pienen ripauksen vain yllättäen sain.

Joulun ma lasken salaisuuksien sarjaan,
suureen voimaan, mi päällemme käy,
ydin ei meille,
pienoisille,
vieläkään näy.

Joku menneitten päälle rakentaa,
hän sillä tulevaisuutta avaa,
selittää elämän salaisuutta,
kauaskantoisuutta.

Elämän tahto on eteneminen,
uusien ikkunoiden ja luukkujen avaaminen,
viisauden kasvatus päälle maan,
sitä tänään rakennetaan.

-

Ei raha lie viisauden mittari,
enemmänkin onni ja lahja,
viisaus monelle taakka,
sitä kantaa perille saakka,
palkitsematta,
arvostamatta.

Vast' aikain takaa arvonsa saa,
matkansa jo maassa makaa.

Ei ihminen itse tietoansa,
ei kuvaansa uutta näkyvää,
hän hiljaisuudessaan
kaukaisuuteen tähyää.

Sieltä vastasi arvoitus,
salaisuus maailman,
antoi aiheen,
kehityksen tulevan vaiheen.

Hän sen vain sai,
ei ymmärtänyt muuta,
kasvoi saamaansa,
ain' ihmettelee kuuta.

Oppinsa sai,
sen sallimus antoi,
kehitykseen oman osansa kantoi,
annettuna vain,
kokonaisuutta kasvattain.

-

Miks' mietin ma suuria joulun alla.
salaisuuden portaalla,

miksi katselen suuruutta,
näkymätöntä kauneutta?

-Ettei ois ihminen viisas,
ei itseään korottaisi,
ettei suuria luulisi omastaan,
mi lahjaksi annettu vainen,
salaisuus on kaukainen.

Ettei ihmisen ylpeys suureksi kasvaisi,
ettei luulisi:
Enemmän kuin toinen,
olen niin suurenmoinen.

Kuin hetkessä annettu,
on hetkessä poissa,
jos siinä välissä ehdit jo suuruutta olla,
ryvet pian ylpeyden rapakoissa.

Etkä pitää kuitenkaan sitä saa,
minkä luulee, ett' viisaudessaan omistaa,
hyvä ois muistaa,
ett' kaikki katoaa ja tulee uutta,
rakennetaanhan koko ajan tulevaisuutta.

Ja, muistettava on aina,
suuruuden voima,
ja vastassa maailma:

-Tuohan on aina elänyt keskuudessamme,
mehän tunnemme hänet,
vain puusepän poika,
eihän hän voi olla mitään.
Hän on päästänsä sekaisin.

-harri

*

31.08.2008
Oot tarpeen, sa ihminen

Oot tarpeen, sa ihminen,
loppuusi saakka,

oot tarpeen monelle,
vaikka kannettavanas'
ois millainen taakka.

Eikä tarve todellinen
ole aina näkyväinen,
vaikka lähellä ois läheinen,
...elämän kulku näet on salainen,

yksinäinen, hyljättykin,
viel' tarpeellinen,
vaikka sitä ei itse nää,
kun elää hiljaisen elämää.

Kaikella aikansa taivaan alla,
kaikella aikansa elämää katsella ja kuunnella,

aikansa iloita, onnesta huudella,
murheen alla huokailla
ja voimia suuremmalta rukoilla.

kaikella aikansa,
kaikella,
tulemisella ja lähtemisellä,
eikä muuttaa kumpaakaan
voi ihminen itse,

alun valmisti toinen,
ja loppuun piirretty jo ennalta piste,

sen välin elit,
elämäsi kasvoit ja taistelit,
kaiken koit itse.

-harri

--- 

20.11.2008
Vaiva mun jalkaani

Vaiva mun jalkaani
nukkuessa vain,
kävikö vierellä joku,
viipyikö rinnallain.

Hyväksikö näki
teitäni rajoittaa,
minut paikalleni
hiljaiseksi asettaa.

Ei vahingon kautta,
ei onnettomuuden,
vaan unien maan,
kaukaisuuden.

Sielläkö kuljin,
en muista lain,
onnestako hyppelin,
nilkkani satuttain.

Olisiko parannus lie
samaisen tien,
jos vaivani takaisin
unten maahan vien.

Olisiko lääkäri siellä,
mi koskettaisi minua,
antaisi taas ajassa
kepeästi liikkua.

-harri

--- 

20.11.2008
Unien portilla

Tämän yöllä kirjasin,
vuoteella pyöriessäin,
kun unien porttia turhaan tavoitin:


Miks' vanhenin ma, Herra,
miksen nuorena olla saanut,
miksen terveenä, onnekkaana.

Miksi kadotan kaiken ympäriltäin,
miks' kadotan voimani mun,
miksei ikuinen nuoruus
ollut osani mun.

Miksei viisaus lisääntyvä vain,
ettei katoaisi koskaan pois,
miksi vähenevä osani,
…tuleva helpompi olla vois.

-Ei osa ole ihmisen
ikuisesti maata kiertää,
tulevat toiset, taakkaasi tarttuvat,
elämäsi alkaa jo hiertää.

-Vapaus se on, täältä päästä pois,
turha on tulevaan mitään säästää,
vaikka niinkin tehdä vois.

Alusta voimaan
ja voimasta alas,
se on ihmisen osa,
ja viisaus paras.

Hetki vain, on matka tää,
sen määränpää on upea portti,
ken siitä käy hän yllättyy,
mihin se todella johti,
…ilon päivä hänelle koitti.

-harri

No, älä pelästy, en itselleni tätä kirjannut,
en itselleni...kai,
jollekin jossain, ma luulen,
joka sanoista jo lohdun sai.

-harri

--- 

10.11.2008
Ainutkertainen elo

Taas kerran ma mietin tätä kaikkinaisuutta,
suurta järjestystä ja jumaluutta,
miss' ihminen pieni matkaansa käy,
elämän tarkoitus ei hänelle näy.

Salaisesti osaansa suurta toteuttaa,
näkyvästi elää jotain uutta,
mit' koskaan ennen ei käyty lain,
ainutkertainen oon matkallain.

Ainutkertainen on elo tää,
sitten poistuu, häviää.
Se on kehon osa, mureneva,
vain pienen hetken kulkeva.

Sielunsa sisäinen,
mi ymmärtää enemmän,
salaisuuden kestävän,
siin' matkassaan ihme ol',
toteutti ennakoidun kohtalon.

Siin' oli taas matkallaan iäisyyden säde,
maanpäällinen kipinä, hetken väre.
Miks' kulki se täällä,
miks' muodon uuden sai,
yks' ajan rahtunen vain matkallain?

Eteenpäin vei osasen pienen vain,
ihminen kyselee tarkoitustain.

Järjestys, kasvu suuruuden,
suunta suuren järjestyksen,
voi, pienistä,
kuinka pienistä palasista
kokoaa seitin sen,
ihmisen kulku kuin iäinen.

Vaikk' katoavat toistensa perään pois,
ei kokonaisuuden kannalta
osa tärkeämpi olla vois.

Syntyy kudelma upea,
ihmisen sisäinen unelma,
min sisällään kantoi, ei tiennyt lain,
niin pienen osan toteutti vain.

Jälkensä jätti,
tekonsa kauaksi kantava,
kaiken min eli ja koki matkalla,
sen kirjasi mielensä pankkiin ja muualle vei,
läheisilleen sanoi viimeisen "hei!".

Läheltä viel' katselee kaipaavain perään,
sydän ikuisuuden,
ja rakkauden suuri voima,
iankaikkisuuteen uudelleen herää,

Ei siis kadonnut yksikään,
ei yksikään tekonsa turha,
oli se iloa, onnea,
tai suuri ja julma.

Eteni elämä, kasvoi kudos,
on tämä ihmisten elämä ihmeellinen punos.

Tässä oli sun tään aamuinen runos.

-harri

--- 

07.11.2008
Vaiennut viulu

Aamulla mietin sanojani,
kahvikupposen äärellä, kuin niin monesti ennen
vuotten mennen.

Sanat ovat olleet hiljaa jo pari päivää,
vaikka niin toivoisin, ett' jotain soisin,
laulua kaunista, runollista,
tai asiaa tarpeellista.

Kun tarkoin kuuntelin,
kuulin vain sanat:
"On viulu vaiennut",
monelle tuttua Konsta Jylhää,
näin kuvasi omaa hetkeään tyhjää.

Ja sitten muistin kirjoittamani sanat
muutaman päivän takaa:
"Jos mitään ei tule, odota."

Minä tiedän,
parhaat sanat syntyvät
hiljaisuuden odottamisen koulun kautta,

ne ikään kuin valmistuvat,
liekö viel' hioutuvat,
ennen kuin vuotavat aikaan, miss' julki tulla,
…odottamisen osa taas minulla.

Miksi silti kirjoitan, jos mitään ei tule?
Mitä sitten ovat nämä,
tyhjänäkö helisevänä?

Kuin portin raoista pien' valo kajastaisi,
pieni ääni kuuluisi,
opastaisi odottamaan,
rohkaisisi uskomaan ja toivomaan:
siell' valo on,
elo takana portin sammumaton.

Ja taas, kun portti avataan,
valo kirkkaana loistaa,
torvet kajahtaa,
valuvat sanat, sävelet,
elämän kauneus ja voima,
häikäisyn hedelmiä tavoittaa koita.

Yhden ehdit, ehkä viel' toisenkin,
valo jakautuu laajemmin,
kuin hyönteisten parvi se ilmoille käy,
määränpää ei kelleen näy.

Yksi nappasi sanasen,
toinen kauniin sävelen,
yhdelle kirkas kuva tauluun,
joku tavoitti ajatuksen ihanaan lauluun.

Nyt valoviivoja katselen vain,
portin raoista vilahtain,
voima jo niissäkin,
samaa valoahan se,

vaan, jotakin aivan muuta,
kun mestari porttinsa avaa,
herkät kiiruusti voiman aakkosia vasta tavaa.

-harri

--- 

 
25.10.2008
Minä uskon

Vaikka sinä et uskoisikaan tähän minun juttuuni,
tähän kirjoittamiseen,
minä silti itse uskon,

ja silloinkin, kun itsekään en enää uskoa jaksa,
minä uskon viel' kuitenkin.

Minä uskon loppuun saakka,
vaikka tästä ei koskaan tulisi mitään,
jäisi vain kasat papereita,
tietokonemuotoisia runoja ja lauseita,

senkin jälkeen minä vielä uskon,
uskon jossain toisella puolen:
muut pitävät runoistani huolen.

Jos vaikka silloin toteutuisi se,
mitä minulle ei ajassa suotu,
ruusuketta runoistani tuotu,

ett' joku jostain vain sai kuulla
ja nähdä, mun runojeni puutarhan
ja sinne käydä,

viipyä ja ihmetellä,
millainen oikein oli tää mies,
ja millainen olikaan sun ties',
sinä menneitten sanojen mestari,
tunteiden syvien tulkki,
hän ihmeissään maailmaa kurkki.

Näin pitkälle uskoni kasvaa,
näin pitkälle se kantaa,
ja tuo, kuin hullu usko,
minulle voimia antaa,

kirjoittaa ja taistella eteen sanojen,
koettujen tunteiden kuvauksien,
elämän ilojen ja surujen,

ja rakkauden,
mi voittavi kaiken pahan,
…minä taas, heti aamusta,
kirjoittaa alan.

-

Miten on, sinä mestarini mun,
sanojeni kaivatun,

miten käy minulle uskoni kanssa,
kestääkö kukaan mun rinnalla,
kun kiivailen tietäni joksikin tulla,
…oi, oisipa runoilijan osa minulla.

-Runoilijan osa on runoilijan osa,
ei siihen tunnustusta tarvita,
tarvitaan vain sanoja ja uskoa,

ja sitten kirjoittaa se,
mikä voimassa annetaan,
mikä syliisi valmiina kannetaan,
vain kirjoittaa ja totella,
jos mitään ei tule, odotella.

Sellainen on runoilijan osa,
se sinulla on,
kuin kädestä kohtalon.

-

Vaan entäs leipä, runoilijan tiellä,
millä elän sanojeni kanssa,
ei ruoka tipu taivaasta?

-Miks'ei tipu se taivaasta,
tai muusta paikasta,
samahan tuo,
jos elon sinulle kuitenkin suo.

Onko jotain puuttunut,
onko unohtunut tarpeesi täyttää,
onko tarvinnut nähdä nälkää?

-Noo, eei…

-Niin, eikö huolenpito ole hoidettu,
eikö kaikki muukin ole eteesi annettu,
vaatteet,
ruoka, rakkaus,
koti, ja kaikki elon kauneus.

Mitä enemmän viel' pyytää tarvitset,
kun päiviäsi nytkin jo iloitset,

vaikk' hetkin kiukuttelet
ja luulet että jotain puuttuu,
turhaan mielesi siitä suuttuu,
ihan turhaan,
…ja kyllä kaikki vielä muuttuu.

Vaan, elämä on sellaista,
aina kuin jotakin puuttuu.

-

-Vaan toteutuihan kaikki,
vaikka veihän se aikaa,
piti niin paljon matkalla kasvaa,
oppia uusia sanoja ja asioita,
kokea suuria tunteita.

Veihän se aikaa
sen kymmenet vuodet,
ja viimeiset viel' kovat,
hionta-lomat,
jotka yksin kasvoit ja teitäsi käit,
niillä niin paljon sanoja näit.

Sinä opit vihdoin,
opit kuulemaan sanoja sanojen maan,
tavoitit sanoillasi taivaan,

vaan, kuulematta viel' paljon on,
matka kuin loppumaton,
sinulle hyvä osa annettu on.

-harri

---

29.10.2008
Kirjamöhkäle

Jokainen ihminen on kirjan arvoinen,
jokainen elämä on tärkeä,
jokainen ihminen elää hetken sen,
min kohtalo on hälle määräävä,
Veikko Lavia hieman mukaillen.

No, minä ostin kirjasen,
ihmisen elämän kuvauksen,
Pentti Saarikosken.

Kirjasen?…
Mieluummin möhkälen,
yli kilon, ma luulen,
neljä senttiä ja kuusisataa sivua,
riveiltään kaukaisia kuulen.

Ja nuoruusvuodet tässä vasta,
alkaen kaukaa Karjalasta,
Impilahden Pitkärannasta
aina 26 vuoden ikään saakka,
ma huokaan, kausi vasta lapsekasta.

Viis' vuotta Pekka Tarkka aineistoa keräsi,
viis' vuotta perhettään aiheella rasitti,
näin itse työnsä kuvaa,
neron muistelot paljon lupaa.

Silmäni käännän,
eteeni oman nuoruuden,
…hmmm, kyllä siitäkin pienen vihkosen,
tai, ehkä vain pienen esikuvauksen:

koti, tarhat koulut,
ensi rakkaudet ja itkuiset erot,
intti ja nuoruuden pikku kolhut,
ekat työt, ylitöiden raskaat verot,
uran alku, sen upea nousu,
…ja ensimmäinen vaimo.

No, eihän noista juuri enempää,
sen esisivun ehkä,

vaan, minä luulen,
ett' kirjan sivuilta myös oman ääneni kuulen,
kun runoilijaksi, kirjailijaksi, tahtoi vain,
saman taakan minäkin
myöhemmällä iällä sain.

Miten eli tapansa kirjoittaa,
miten elämän tuntoja kuvata,
historian hahmot riveillään
tuntojensa tukena.

Ehkäpä, minä intuitiivisesti luulen,
kun tulevat päivät rinnallaan kuljen,
kasvaa myös omien sivujeni määrä,
ei kait minunkaan tieni ole väärä,

tiedä vaikka joskus laulun arvoinen,
tai vaikka pienen kirjasen,

…vaan, mikä lie ois hinta,
varmaan halvempi kuin tämä,
mist' maksoin 50 senttisen.

Luulen, että sivuilta
kohtaan etsijän ikuisen,
ilonsa ja surunsa,
ja elon julmuuden.

-harri

--- 

28.10.2008
Usko, toivo, rakkaus

Uskon minä ymmärtää taidan,
sitä itse en takoa voi,
sen joku suurempi jostain minulle soi.

Toivo,
sitä uskossani aattelen,
ajatukseni tulevaan saattelen,

sen voimassa, min usko minulle antoi,
uskon toinen minulle kantoi.

Vaan rakkaus,
sitä vielä ymmärrä en,
en usko senkään olevan
taito ihmisen.

Voin rakastaa ma ihmistä,
ihastua tavaraan tai taloon,
auringon valoon,

vaan, se ei lie rakkautta,
ikuista kauneutta.

Kauneutta?

Siin' huomaan,
on osa rakkautta,

ja ikuisuus
kuvaa kaukaisuutta.

Mutt' riitä ei se viel'
kuvata voima,
…oi, sanojeni riittämätön kiel'.

Sydän,
sen sanan sisälläni kuulen,
vaan, ei sekään lie ihmisen, niin luulen.

Vaan, sydän selittämätön suuri,
rakkaudelle jo alkujuuri.

Unohdus,
senkin sanan kuulen.

Unohdus?
miten olla voi merkitys sen,
osa sisältöä rakkauden?

Kaipaus,
ihan muuta on kuin haikaus,

tuonkin kuulin, kun kirjoitin tätä,
rakkauden määritys
ei minua vieläkään rauhaan jätä.

"Unohda mennyt ja etsi uutta,
kaipaa kaunista tulevaisuutta."

Jo lauseen kuulin eteenpäin katsovan,
arjesta pois ojentuvan.

Silmä,
tätä en ymmärrä.

Silmä katsoo sinua.
Katsooko joku minua?

Odotus,
johon liittyy tuo kaipaus.

Odotanko minä jotakin?
Odottaako joku minua?
Odotus on pala rakkautta,
…kaipaan sinua.

Kosketus,
käsi hellä ihmisen,
rakkautta ilmentäen,

vaan, suurempi viel' on
kosketus suuren rakkauden,
koskettajaa tunne ma en.

Kuulla,
ei vain luulla,
…siis, kuulla,

kuulla voit toista, mit puhuu hän,
olla rinnalla ystävän, kärsivän.

Vaan, rakkaus kuulee sinua,
hän kaipaa kuulla minua.

Jo kauaksi kantaa tää rakkaus,
maan päältä irtautuen,
tunnen käden kosketuksen,
kaipauksen ja kaipaavan,
odotan sisäiseni kasvavan,

hän kuulee,
hän valvoo,
huolestuu tähteni mun,
sydämensä kaivatun.

Siin' rakkaus muotoaan,
kuulla hieman sain,
voima, mit käsin et kosketa lain.

Vaan, oi ihminen,
osaton voimasta sen,
arjessaan kulkee
voimaa tihkuen,

voimaa, mitä toisella on,
toinen kuin voimasta osaton.

Vaan, älä arvele, ihminen,
et silmin ymmärrä tarkoitusta sen,

rakkautta olla voi pahakin paikallaan,
kaikki kantaa tulevaan,
suuren sydämen unelmaan.

Kauemmas katsoo
kautta tämän maan,
kohti suureen kudelmaan.

Sinne usko, toivo, rakkaus,
kaikessa kaukainen kosketus,
unohdus, mi muistele ei,
koetukset kasvun
hän pois jo vei.

-aamukahvikupposta hörppivä

--- 

27.10.2008
Ja myrsky se käy

Yötäni valvon,
muistelen eilistä päivää,
kirjoja, viiniä, hyvää elämää…

ja myrskyä, mi ulkona käy,
syysmyrskyä,
siks' monia ei vaaliuurnilla näy.

Viikossa viis' kirjaa kirjasin,
elämäni leikattua viljaa kokosin,
öisin jo varhain heräsin ja valvoin,
tietämättä, miks' sellainen palo,
runoilijan tuvassa yksinäinen valo.

Viimein valmiiksi,
viisi kaunista huokausta,
elämän aurinkoa, rakkautta,
surua ja kyyneleitä,
rinnalla kulkua, vanhuuden taakkaa,
…ja kuolemaa, aihetta arkaa,

elämän pohdintaa yksinäisellä runokivellä,
kesäisellä mökillä,
huokauksia kuin rajan takaa,
levollinen mies levotonna yötänsä mataa.

Helmeni, aarteeni,
elämän huokaukseni,
nyt matkassa miehen, mi hiljaista ymmärsi,
samoja toivoi,
hetken kanssain puheli:

-sijaa ois sanoille koskettaville,
ilossa, surussa, kantaville.

Onko niistä lie pulaa
tässä kiihkeässä pinnallisessa ajassa,
josta kuolemakin niin kaukana,
ja sanat, millä surevia lohduttaa,
surevan läheisyys pelottaa:
mitä toivotan, mitä lupaan,
etten lupaisi tietä tuulen tupaan.

Ja aatami, yks' hullutus,
kuvaus aikuisen miehen,
vähän villin mielen,
se alimmaksi kasaan jäi,
mielestäni pelottavin,
pelottavin vieraalle esittää,
se piankin voi kaiken vesittää.

Vaan, kirkastui silmä vieraan miehen,
suu hymyyn vaihtui,
kansilehden kuvauksesta,
aatamin elämän munauksesta,
...pelkoni haihtui.

Nyt yötäni valvon, ajattelen,
kirjojen kauneutta ja kuvia,
ihmisen suurta janoa
itseään kirjoilla ravita,

ja käytävän toisella puolella viiniä,
elämän ihania makuja,
niitä jaksoin nauttia, kun laukkuni keveni,
kirjoista mit kiirusti messuille tein,
tuntemattomaan syliin
ne yllättäen vein,

miehen mi elämää ymmärsi,
kanssani samoja kaipasi,

…viini helpotti,
maut elämän auringon ja suuni makea,
monenlaista herkkua ja suklaata,
kuinka hyvä olikaan mieli
kotiin palata.

Ja myrsky se jatkuu ja viima käy,
kunnille uudet päättäjät,
asiat tärkeät,
…unelmilleni ei päätä näy:

koskettaa ihmistä,
koskettaa sydäntä,
jakaa elämän uskoa ja lämpöä.

Sanoilla viipyä rinnalla kiireisen, raskautetun,
siihen viel' palaa tää hullu uskoni mun.

Laantuu jo myrsky aamun tullen,
poskellain tunnen yön suutelun.

-harri

24.10.2008
Aamu-unelmissa

Yksi ainoa runo vain,
yksi laulu,
tai jokin kaunis taulu,

minut nostaisi tuntemattomuuden yöstä,
vapauttaisi päivieni työstä siihen lepoon,
siihen sanojen lepoon, joss' olla haluaisin,
sydämessäni kaipaisin.

Olla esillä sanojen kanssa,
lauluilla ihmisiä viihdyttää,
sydämiä koskettaa, kiihdyttää,
kuin omistaa sijan sen,
runoilijan merkityksen.

-

Näin haaveilen nyt,
aamukahvikupposen äärellä,
pääni viel' pyörällä eilisistä sanoista ja tapahtumista,
yön tunneista unettomista.

Aatokseni ajallisissa kulki,
minua valvotti ja kuin piiskalla löi,
ajalliset uneni söi.

-

Vaan, miks' ei, minä jatkan viel',
ei tuntemattomuuden muurin puhkaisu vaadi kuin yhden kauniin lennon,
runon hennon,
mi sydämiä koskettaisi,
avaisi ovia sisälle käydä,
sanoa: minä olen tässä,
tuhannet runoni sylissä värisemässä,
minä olen tässä,

…aamutunnelmissa,
viel' hämärässä.

-harri

--- 

20.10.2008
Ei kuollutkaan

Ähäkutti,
ei tää runoilija kuollutkaan,
entistä ehompana nousi vaivoistaan,
mi painoi maahan ja voimia söi,
kuin jokin suurempi ois suuttunut
ja vaivoilla löi.

Aikansa kaikella,
aikansa vaivoilla,
voimattomuus voimaksi,
kysymykset avoimiksi.

Aurinko paistaa taas,
runoilijan sisimmässä
on rauha maass'.

-harri

--- 

Sanojen päivänä 10.10.2008

Näen lippujen liehuvan kunniaksi kirjallisuuden,
Aleksis Kiven syntymän muiston,
sanojen mestarin suuren.

Mitä takana tämän päivän,
kaupallisuutta,
yhden kärsineen miehen elämän,
mi kunnian vasta kuoltuaan,
kansa arvostaa sanojaan.

Miksi minua väsyttää…,

kunniaksiko esikuvan,
tunnen lähtöni lähenevän,
kehoni vähenevän.

Mikä vaivaa runoilijaa,
mikä olemusta köyryyn painaa,
jokin, mitä tiedä en,
…olen niin vähäinen.

Sanat ympärilläni häärivät,
liitävät kuin hermostuneet perhoset:
"Kirjoita tämä, piirrä muistiin tuo",
päivä niin raskas ja voimaton,
synkästä maljasta juon.

Takana yö painajaisineen,
tuhansine kuvineen,
kuin eloni matka yhdessä yössä,
koko yö raskaassa työssä.

Mitä tapahtuu mun tuhansille runoilleni, jos tänään kuolen,
kuka muistaisi ne, kuka kuulisi ne,
kuka kaipaa meitä, jos katoamme?

Minua väsyttää…

Vuoteellani tunsin silmistäni virtaavan kyynelen,
peilistä näen miehen väsyneen,
tunnen mieleni huolestuneen: Mitä tapahtuu mun runoille?

Tuhansille ihanille runoille eloni päivistä:
rakkaudesta ja onnelliseen sylin sulkeneille,
syvissä vesissä kulkeneille,
monesti jo kuolleille,
uudelleen eloon nousseille.

Ymmärsikö kukaan,
kulkiko rinnalla ees yksi jossain,
saiko lohdun, saiko avun,
kun matkasin rinnallaan hetken karun?

Osasiko iloita kanssani iloni hetkestä,
onnellisesta retkestä rinnalla rakkaan ystävän.
Kokiko onneni, min sanoiksi kirjasin,
hellistä hetkistä vihjasin?

Iloitsiko, vai oliko kenties kateellinen,
vai näkikö hetkisen omansa, menneissä kulkien?

Jalkojani paleltaa…

Miten paljon vielä tekemättä, minä huokaan,
kuinka paljon toiveita, unelmia.
Kuka tietäisi niistä, jos ne kesken jää,
oi, tämä voimattomuus, …minua väsyttää.

-Ruikuta, ruikata.. sanat kuulen,
väsymys vain,
voimasi poissa, elosi hetki vaivain.

Syntyisikö runoilija, jos minä tänään kuolen.
Saan muistoksi lippujen rivistöt, jos siirryn toiselle puolen.
Ois toinenkin syntymä lippujen kera,
katkeaisi kaikki, olisinko katkera.

Ymmärsikö ihmiset, näkivätkö vaivani turhan,
sanojen tähden, kuin oman elämän murhan.
Ymmärsikö pienet lapset tätä kiivailijan tietä,
kun pian mikään ei enää yhdistä meitä.

Sanojen tähden olen menettänyt kaiken,
jostain ihmeen armosta
onneksi saanut jokapäiväisen leivän.
Ei mitään ole puuttunut,
ja kuinka monesti olenkaan itse sanoihini suuttunut.

…Ja nyt olen huolissani niistä,

joiden tähden olen kuin tyhmänä kiivaillut,
etsinyt tapoja sanoa ja riveillä kulkea,
kuin varoen käynyt,
etten olisi liian julkea.

Tahtonut rakentaa, en hajottaa,
toisia vahvistaa, en pahaan pakottaa.
Kuin toisille, toisille, vain,
sanani kohdistain.

…Mikä ihmeen testamentti tämä on?

Huokaus raskaan päivän,
huokaus sanojen hengen,
huokausko kauttani muistojen päivän,
min juuri ja vaiva muistetaan vain ohimennen.

Kärsinkö tuskani, pelkoni, kuin toisen tähden,
vangitsinko menneen huokauksen,
väsyneen miehen kyynelen,
kun kukaan ei tunnustanut, vastusti vain,
kuoleman kautta vast' seppeleen sai.

Sitäkö vaivani, väsymykseni tämän hetkinen,
siihenkö valmisti minua öinen taakka,
kun pelkoja kannoin, raukka.

…Tunnen voimieni palajavan,
huolieni katoavan.

Miksi tällaiset sanat, minä jo huokaan,
kuin itseäni aatellut oisin,
suostuinkin jo, minä tänään kuolla voisin?

-Niin, se salaisuus,
miks' tunsit sa vaivasi suuren,
miksi pelko ylitsesi käi,
kun toiseltakin vielä niin paljon sanomatta jäi.

Maailma on yhteinen, menneitten ja tulevain,
ei poistunut, vaikk' poistui pois,
näkyväisestä, mutt' elo sellaisena liian lyhyt ollut ois.

Mistä tiedät, vaikka sanat jatkuisivat toisella puolen,
ei päätykään tie, jos vaikka kuolen,
mutt' pelosta, vaivasta, ei ihminen vapaa oo milloinkaan,
suurempi voima saa kaiken jatkumaan,

elon tunteet ja tuoksut,
kivut ja pelokkaat juoksut,
ne kartuttavat ikuisuuden laaria,
rakentaen viel' näkymättömiä sateenkaaria.

Ja liput liehuvat,
lippuin rivit vapaan maan,
sanojen vapaitten vaiva ja arvo,
tavoittaa maan ja taivaan.

-harri

--- 

04.10.2008
Taistelun tie

Olen seurannut, uskonut, toivonut,
rinnallasi hetkin huokaillut,
miten onkaan prosessi raskas,
katkaista mennyt tie,
uskaltaa astua uuteen,
tietämättä, minne se vie.

Kuinka onkaan ihmisen luonne heikko,
ellei näe, ei usko,
vaikka sisällä ois millainen toivo hyvää ja oikeaan,
muutos rakentaisi uuteen tulevaan.

Kuinka roikkua tahtoo vanhoissa turvissa,
vaikka jo kadonneet kaikki tyynni,
ei turvaakaan, kuin luullen vain,
elämästä jo raskaan kuorman sai.

Nähdä, tämä toimi ei,
elämästä elämä onnen vei,
on ensi askel muutokseen,
elämän taisteluun suureen,

min tantereella kaikki monesti viel' punnitaan,
tuskaisesti huudetaan,
muutoksen suuntaa kiukutellaan,
yöt huonosti nukutaan.

Vaan, suunta kuin elon kohtalon,
vastaan taistelu toivoton,
elämä vie, jos tilaa sille annat,
eteensä kannat huolesi, toiveesi kaikki,
kasvaa rinnallesi kuin hiljainen kulkija,
pian on mennyt kulkusi katki.

Mikä laittoi liikkeelle muutoksen,
mikä mieltä jo muuttaa alkoi,
mikä halkoi välejä ihmisten,
mikä repi erilleen sydämestä sydämen?

Elämän muutos,
sen tahto ihmisessä kasvaa,
tuoda uutta rohkealle,
kasvattaa tietä korkealle.

Se tarttui kuin hetkeen otolliseen,
näki kellojen käyneen määräänsä päähän,
keksi kuin tyhjästä, turhasta, kimmokkeen,
asian ymmärryksen antoi väärän.

Siitä lähti muutoksen tie eteenpäin mennä,
kuin taistelu; voitto siellä, häviö täällä,
elo kuin liukkaalla, ohuella, jäällä.

Vaan, kantaa se, se muutoksen voima,
vaikka upottaa maa,
särkyy yllä taivas,
omien syytösten ryöpyt kuin syysmyrskyt,
toisen raivoavat merten tyrskyt,

siin' kantaa se ihmistä muutoksen tiellä,
aikansa taisteltuaan on perillä siellä,
miss' kajastaa uusi aamuinen koi,
auringon nousun jo nähdä voi.

Uuden päivän aukeavan,
elämän taistelijaa rakastavan,
tuovan eteen kaiken sen,
min tähden vaivaa näki,
sydämessään kiittää, kun matkalleen lähti.

Omassa voimassaanko tietä käi,
omassaanko kaiken menneen sylistä vei,
eei omassa, …muutoksessa,
sen voimassa kaikki kävi,
oman voiman loppuvan jo niin monesti näki.

Vaan, kun kajastaa uusi,
kajastaa myös uudet tiet,
ne mitkä piilossa myrskyin alla,
kun pelko, epätoivo, kaikkialla,

silloin näkee, ei elo loppunutkaan,
ei päättynyt vaikka jo pelkäsi,
hetkin muutoksen tien jo hylkäsi.

Asiat löytävät muotonsa,
kaikelle uudessakin paikkansa,
menneetkin ovat siellä, vaan toisin on tie,
vanhoja nyt toiset tiet eteenpäin vie.

Taisteluiden jälkeen alkaa voittajan tie,
voittajan tie, min tähden kaikki se vaiva ja huuto ja parku,
elämälle on nyt uusi alku.

-harri

--- 

16.7.2008
Sielun vaihto

Vain hetkeksi sijaa antaa,
heikkoa hetken kantaa.

Ei sielua vaihtaa voi ihminen,
sehän on ihmisen kuvajainen,
sen sisäisen,
ulkoinenhan on vain kuori,
elämän päätteissään
sen päältään kuori.

Tään kävellessä kirjasin,
kun eilisiä puheitamme muistelin,
ett' jollain ois sielu vaihtunut,
kun oli liian raskasta,
ladattu haulikko
jo rannan yksinäisyydessä matkassa.

Palasikin takaisin voimissaan,
muuttuneessa kuosissaan.

Vielä mä mietin ihmistä,
jolla sisällään kuin monta henkeä,
miten jakautua voi persoona moneksi hahmoksi,
toinen toisellensa viel' tuntemattomaksi,
ja itselle myös,
kuka milloinkin kehossa
suoritti päivänsä työn.

Jakautua ihminen moneen voi,
pelko uuden kuoren päälle toi,
päälle oman herkän,
mik' kestänyt ei taakkaa sen oman ihmisen.

Pakeni taakse vahvemman,
etsi turvaa suojaavan,
pääsi hetkeksi pälkähästä,
kuin koira veräjästä,

vapauden tunteen toi,
uuden kuoren sielulleen,
sisäiselle hahmolleen loi.

Vaihtaa voi viel' paikkaansa,
itse tahtomattansa.

Miten palata takaisin,
miten pelokas uudelleen esiin?

Hetkin kurkkii paikkaansa,
takaisin palaa suojaansa,
kysymys on vaikea,
jos rakentuu moniin pesiin.

-harri

-

25.08.2008
Viisaan miehen ongelma

Viisaan miehen ongelma:
mikään ei riitä,

ja oma kasvaa kaiken aikaa,
toisen teko…,
no joo, se siitä.

Sinä itse sen jo paremmin teit,
ei kelvannut min toinen teki,
huomautit siitä heti.

Itse tehdä saat kaiken alusta loppuun,
ei toinen visiotasi näe,

ei ymmärrä, minkä sinä jo kaukaa edessäsi näät,
toisen ymmärrys hämärtää,
…hän edessäsi jo pelkää.

Ja kuinka vaikea onkaan kuvaa edelleen siirtää,
toiselle piirtää ja sanoa:
-Vie eteenpäin tätä,
älä siitä mitään tekemättä jätä,

ja sitouttaa unelmaan, mi sinun yksin on,
viisaan miehen osa hetkin kuin toivoton,
rinnalla kapulaan tarttuvan,
joka kuin onneton,

hänellä kun elämässään muutakin on,
kuin vain unelmasi sun.

Miten saisit aikaan sen,
et huokaisi myös toinen:

-Tää on unelmani mun.

-harri

--- 

17.08.2008
Sunnuntaiaamuna

Tää sanojen myrsky ei laannu lain,
jo varhaisesta runoilijan vaipan ylleni sain.

…Miten päivä,
se minutko pelastaa,
sanojen tulvasta hetkeksi vapahtaa.

-harri

--- 

Selittämättömät tunteet

02.07.2008
Miten selitän sen

Oletko odotellut,
kaivannut sanojani kuulla,
silmieni katsetta,
käsieni kosketusta,
ehkä jotain, mit ei selittää taida,
muistikuvat kaukaiset rakkaina.

Ihminen lähellä ihmisen
sanoittakin siin' olo turvallinen,

tai toisin,
jos en siedä lain,
toisesta jo taakan sain.

Mikä rakentaa ihmisen ihmiselle,
miks' toinen niin hellä sydämelle,

miks' toinen niin sielua jäätää,
jo olemuskin kauaksi häätää.

Niin, …mikä siinä on,
ett' toinen on rakkaampi toista,
katsella jaksais' vaikk' kuin,
ja haaveilla kuutamoista,

ja joku toinen taas toiselle,
niin, … pelkkä nimikin…
jo silmiäni siristin.

Vaan, onko tunnetta ihanampaa,
kun toista voi sanoittakin rakastaa,

ja ajatus kaukainen voi yhteen liittää,
illalla ystävyydestä Korkeinta kiittää,
…siitä ihminen niin paljon voimia niittää.

Miten selittää sen,
tään tunteen oudon,
vihan,
…ja rakkauden.

-harri



…jatkuu...

02.07.2008
Miss' kulkivat aattehes'

Miss' kulki sun mieles' ja aattehes',
miss' kulkivat menneitten teillä,

kulkiko vihoissa,
riitojen kipunoissa,

vai muistitko,
miten ihanaa oli yhteinen meillä.

Toinen muisto voimaksi,
toinen voimia syö,

toinen viel' kaukaakin silittää,
toinen ain uudelleen ja uudelleen toista lyö.

-harri

*

24.06.2008
Suudelma poskelle

Oppia sain unten maista,
ei olekaan niin kaukaista,
eivät niitä maita, miss' totuus ja valhe erottuu,
ei se, miss' salaisuudet paljastuu.

Onkin kuin toinen elämäni muoto vain,
samoja ihmisiä ja maisemia matkassain,
asiat vain vaihtuvat,
aamulla toisen maailman edessä haihtuvat.

Mutta, minä olin siellä,
kuljin tutuilla teillä, miss' käynyt oon aiemminkin,
ovilla, ihmisillä,
tutuilla ja tuntemattomilla,

vaan, yllätti mun,
tuo kysymyksesi hieman ivallinen sun:
"Eikö kirjasi etene lain".
Hän ei tiennyt, ett' juuri tänään
siitä ensi version valmiiksi sain.

Siitä kerroin, …siis aika on sama,
molemmissa maissa
kirjani on puheenaiheena,

sitt' palasin takaisin tähän aikaan,
tai maailmaan,
missä tätä kaikkea nyt muistiin kirjaan.

Oli siellä tuttua,
vaan oli myös outoa,
on tunteita, …ja rakkautta,

…entäs, jos joku siellä mulle vaikk' suostuis',
sitäkin yhdelle kauniille ehdotin,
kun nuoria piirteitään ihailin.

Ei käynyt,
oli kait mielessä muuta,
poskelleen kuitenkin annoin lempeää suuta.

-harri

--- 

08.06.2008
Tiet muuttuvat

Tiet muuttuvat usein riidan kautta,
jokin pikku juttu,
tai suurempi kauna,
hetkestä arvaamattomasta
ero edessä raskaana.

Elon tiet vaativat sen,
muutoksen,
ett' eteen vois' tulla se seuraava vaihe,
mist' et ees tiennyt lain,
sen nyt eteeni sain.

Et muuten ois
osannut lähteä menneestä pois,
vaikka kuinka raskasta,
tai ihanaa, se ollut ois,
se vaihe on nyt elämästäsi pois.

Ja uusi elämä,
sinua kasvattava,
odottaa, ett' siihen tarttuisit,
tielläsi taas varttuisit.

Raskas hetki aina,
muutos, taistelu, riita,
vaan väliäkö sen,
se vaati sen,
elämäsi muutoksen,

joka sinua kutsuen,
rakenteita hetken järkyttäen vanhasta pysäytti,
näytti,
katso, ei elämä ollut tässä,
riidan hetkessä särkevässä,
vaan elämä on edessä uusin kuvin,
uusin unin,
uusin ihanin töin,
ehkä uusin lemmen öin,
…riippuu erosta,
jos ero ihmisestä,

vaan muutos kuitenkin nyt sinua kutsuu,
huolten ja murheitten kautta
ihminen pian taas yönsä hyvin nukkuu.

-harri

--- 

20.05.2008
Ei runoilija ole kuollut

Ei runoilija ole kuollut, hän elää,
sanansa helää, vaik' arki armoton,
elo turvaton,
niin uskomaton on sanojen tie,
runoilijaa vie, vaikk' hetki ois hiljainen,

elämän sointu, sanaton laulu,
piirtyy edelleen eteen se unelmien taulu,
tulevan kuva, miss' sanoilla valta ja kauneus,
tyynen elon huokaus,
menneitten kirjaus,
punoa yhteen kuljettu ja koettu,
elämässä käyty,

kun aika on,
katsoa mitä kaikkea
täss' elossa haaveksittu ja nähty.

-harri

--- 

12.03.2008  (aamukahvipöydässä)
"Pikkuinen" aamun ajatelma

Kun ajattelen elämää ja ihmistä,
elon tietä rankkaa tai suloista, minä mietin,
…toisin kuin silmä näkee,
toisin voi olla arvo sen,
kuka kertoa vois elon tarkoituksen.

Toinen voi elää onnessa,
kuunnella, katsella, kauneutta maan,
iloiten turvata tulevaan,
toinen saa taistella aamusta iltaan saakka,
huonosti nukuttu yö viel' lisätaakka.

Toisella kaikkea min maailma tarjota voi,
toisella ei mitään,
ei kotia, ei perhettä, työtä,
milloin missäkin hytistä saa yksinäistä yötä.

Toisella rahaa tilit pullollaan,
toinen kadulla anoo rahaa ees vähäiseen ruokaan,
tai juomaan, mihin lie,
käy armon-lantti kourassaan hiljaisen tie.

Kestäisitkö olla rikas ja omistaa kaiken min toivot saavasi,
kestäisitkö olla köyhä ja kurja,
näyttää ohi meneville elon haavasi.

Kuka nyt ei rikkaana viihtyisi, voisi ajatella,
vaan kuka köyhyyden ja puutteen kantaa jaksaisi,
kuka suostuisi ottamaan taakan sen,
kulkea kurjan viitta harteilla roikkuen,
ihmisiltä anoa ees pientä apua,
saada päälleen outoja katseita.

Vaan kuka sanoa voi, mikä elo arvokas,
millä suurempi vaikutus tulevaan,
ihmisen kasvuun ja unelmaan,
maailmankaikkeuden kudelmaan.

Kuka sen sanoa voisi,
lohdun toisi vähäisen osalle,
rikas siit' ei huoli lain,
kun kaiken tarpeellisen elossaan sai.

Vaan jälkeen päivien elettyjen, näin ajattelen,
jossain lasketaan matkan hinta ja saavutus sen,
miten kuljit tiesi,
saitko, annoitko apusi,
miten olit, mitä ajattelit,
miten kasvoit, mitä opit,
miten kannoit osasi, jonka sait matkalle.

Sitä hait, minkä lahjaksi sait,
toinen jo lähteissä rikkautta kohti,
toisella tuleva vain kylmyyttä hohki.
Kuka päätti sen,
ihmisen tulevaisuuden.

Perillä jossain… jossain, kun katsotaan,
taakkaasi lasketaan ja tasataan,
kuka kantoi suuremman kuorman,
kuka ihmiselle enemmän antoi,
ihmiselle, katso luomakunnalle,
koko ihmisrodulle ja sen kehitykselle.

Antoiko rikas, tai toimeensa tuleva,
vaiko hän, ken aamusta alkaen oli vain
tyhjiä näppejä nuoleva.

Suunnitelma on kokonaisuus, näin ajattelen nyt,
jokainen osansa antaa,
kaikilla tiensä arvokas,
sen yhteiseen kekoon kantaa.

Toisella vain kuin osa helpompi,
toisen niin säälittävältä näyttää,
kukin kuitenkin kohdallaan
kokonaisuutta täyttää.

-harri

--- 

02.02.2008
Riitojen seass' ihminen

Riitojen seass' ihminen
niin herkkä on ja hauras,
huudot min kuulee,
todeksi luulee,
syytökset julmat ja pelokkaat,
silmät säkenöivät, raivokkaat.

Ei kestä ihminen ihmisen ääntä,
mi huutaen päällensä syöksee,
ei katseensa muotoa julmuuden,
nyrkkiä, rystyiksi kivettyen,
pelosta hiljalleen sisälleen kuolee.

Katoaa herkkyys,
elon kauneus myötä pelon sen,
ihminen ennen niin iloinen,
katoaa maahan totisien kasvojen,
raahustaa raskaasti
seass' elon pitkien päivien.

-harri

--- 

03.02.2008
Pippurisalmiakki

Tyttö kuin pippurisalmiakki,
ja voi miten kiihkeästi tanssi,
miten voimaa hennossa kehossa,
säihkyä silmissä,
hymynsä vieno,
ja kaulassa koru niin hieno.

Tyttö kaukaisen pohjoisen maan,
etelän poikaa kiivaasti tanssittaa,

tyttö kaukaisen maan,
elämää rakastaa.

…Vaan, pieni tanssihetki niin paljon toi mennyttä julki,
sanat hetkin syvissä mietteissä kulki,
aamuinen runoni, jota mietin kelle se lie,  (alla)
hälle se olikin niin tuttu tie,
miten rinnalta rakas lopullisesti pois, ei enää takaisin tulla voi,
viel' kaukaisempiin maihin, surun kaunoiselle toi.

Elämäkö julma, pelottava,
eikö uskalla enää tarttua,
pelkona sisällään kulkee salainen ajatus,
jos se ei ollutkaan viel' viimeinen luopumus.

Onko parempi, jos en tartu lain,
jos iloisissa seuroissa tanssin vain.

Mutt' entäs sydän,
sydän niin herkkä ja hento,
yksinäisyyden tunteva,
tanssi sen hetkiksi ulos sulkeva,

vaan iloisenkin illan jälkeen voi kuulua
sisäinen huokaus hiljainen:
"Oi, miksi oon niin yksinäinen",
ei kait elämän tahtona pelko,
ja ikuinen painajainen.

-harri

--- 

02.02.2008
Elämä ja kuolema

Sanoihin alkaviin unestani kesken heräsin,
silmiäni nukkuvia raotin:
"Mikä sana tämä nyt on, kenelle kuuluva?",
raskaasti kirjasin hämys aamu varhaisen,
mieleni huokaava:

Kuinka onkaan elämä katala,
kuinka onkaan kuolema julma,
kun ihminen löytää rinnalleen ihmisen,
tulee kuolema,
elämän veli, ja tien täyttää,
kuolemalla elon tien päättää.

Kuinka onkaan elämä katala,
ei armahda kahta aikuista,
jotka onnensa kukkuloilla toistansa sai,
kuoleman töitäkö erokin ain.

Ei veitsellä katkaisekaan elämän lankaa,
vaan julmasti erottain kaksi kaulaa,
siin' esittäytymässä vain kävi,
vaikk' elon pitkän viel' eessä näki.

Näin elämä kaunis kasvattaja,
kuolema kaiken katkoja,
tehtäväjako sisarusten,
toteutuu määrä pienten ihmisten,
tarkoitus elämän ajallisen.

-viel' uninen

---

28.01.2008
Pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa laukes' mun lauluni aamuisessa pöydässä,
kahvikupposen ääressä,
hiljaisten äänien maassa, jota kurkkia hetkisen sain,
uudet äänet olivat ilonain,
siteistäni vapauttain…

Ainako oltava keskellä toisten,
keskellä tapahtumain ja elon hetkien,
seass' ihmisten kasvaa sanojen lailla,
noukkia liitävät silmin ja korvin,
käsin herkin tuntea,
koko keholla kuulla,
oikeaksi elämäksi luulla ja uskoa,
nää kaukaisia ovat sanoja.

Sanat syntyvät sateen lailla,
synnyttää suurempi mi ilmat säätää,
sanojen sateenkin päättää,
katsoo paikan miss' tarvetta kastella,
pisaroina ripsutella,
tai jos oikein on kuivana maa,
sadetta rankkaa ropsuttaa
ihmisten kuulla ja kastua,
uuteen päivään virkistyneenä astua.

Maata on kuivaa, maata on märkää,
maata on sanoja kaipaavaa,
sanojen voimalla,
hengellä,
värinällä,
vaikka ihan pienen pienellä hyrinällä,
hoitaa voi sielua sisäistä, herkkää,
koskettaa kaukaista ihmistä,
joka niin monenlaista elämässä pelkää.

-harri

--- 

28.01.2008
Kaukaiset äänet

Kuljen maissa,
kuljen avaruuksissa,
kuljen äänien ulottuvuuksissa,

kuljen mieleni sisällä,
kuljen ulkona ulkoisissa,
kuljen maailmoissa muissa,
musiikissa,
äänissä,
värähtelyissä,
elämän syvissä äänissä, joita kuulla en voi,
jotka elämän synnyn soi.

Soi ääniä avaruus,
soi ääniä maa,
soi ääniä ajatus, tunteet,
sydän rakastaa,

vaan ääni kaukainen kaukaiseksi jää,
se kaukana häämöttää,
ihmistä väräyttää.

Äänet avaruuden,
sen voimat näkymättömät,
planeetat, tähdet,
suuruudet käsittämättömät,
ne värähdyksensä antavat,
ihmisen elossa kantavat,
vaikuttavat ain aikain alusta saakka
kaukaiseen tulevaan.

Ääni min kuulet,
sen todeksi luulet,
vaikk' kaukana takana äänien 
lepää äärettömyys,
värähdys, mi alkuna kaikelle, piilossa makaa,
sitä salaisuutta ihminen pieni ain ajaa takaa.

Pienen äänen,
pienen värin, värähdyksen, jostain vain saavuttaa,
suuruutta etsii ja rakastaa,
pienestäkin löydöstä havahtaa.

-harri

--- 

28.01.2008
Äänien arvoitus

Piirtelin, katselin, kuuntelin,
…ihmettelin,
äänien maita maistelin.

Kaukainen maa, lähellä kulkeva,
kaikkeen vaikuttava, syliinsä sulkeva.

Musiikki, sana äänille, ihmisen antama,
väri ja värähdys, kaikkeen vaikuttava,
lepoa antava.

Ihminen pilaa, vaan osaa myös käyttää,
muuttaa rahaksi ja taskunsa täyttää,
vaikk' kauneus äänien ilmainen lie,
löytäen rauhan, se lepohon vie,
oikea ääni on onnen tie.

-harri

--- 

28.01.2008
Äänessä on aina liike mukana

…se liikuttaa,
rauhattomuutta kasvattaa.

Vaikk' ääni kaunoinen,
sisään ihmisen tunkeutuen,

siks' katsottava tarkoin on äänien maata,
kuunneltava, katsottava taivaita, miss' rauha on,
…sävel rauhan loppumaton.

-harri

--- 

27.01.2008
Rumuuden ääni

Vaikk' ääni kuin ois kaunoinen,
sois' heleämmin kuin taivainen himmel',
ain suurempi ääni on särkevä sen,
suurempi, …ääni rumuuden.

Ei heleä voita voimaa sen,
vaikk' oiskin se ääni iäinen.

Maailma, katsos, maailma on sellainen,
siell' ihminen takana äänien.

Vaan miss' luonto itse äänensä antaa,
pauhut ja paukkeet, räjähteet,
ei niille pärjää ihmiset.

Mutt' kuitenkin,
oi huokaa, sa ihminen pienoinen,
maailman synnyn sävelen
suuruus on iki-iäinen.

-harri

--- 

07.01.2008
Juhla-aika on päättynyt

Joulu on takana,
Uusi Vuosi, ja Loppiainenkin nyt,
juhla-aika siis päättynyt.

Oi, anna ajatus oikea,
anna ymmärtää elämän tie,
ett' juhlaa on jokainen päivä,
mi terveenä eteenpäin vie.

-harri

--- 

07.01.2008
Sinä tulit, viipyvä

No jo! …sinä viipyvä,
hitaasti hiipivä,
sinä tulit vihdoin, sinä talvi.

Miksi et aiemmin suvainnut,
miksi et joulua valkeaa,
uutta vuotta kirkasta ja kuivaa,

miksi Loppiaisena vasta
pakkasta ja maahan valkoista,
jäätä kirkasta varoen kantavaa,

...heräsi unelma oikeasta talvesta.

-harri

--- 

07.01.2008
Aamun kaukainen muisto

Minä muistan sinun kasvosi kauniit,
vuosia täytät jossain kaukana,
aikaa jo siitä, kun olimme toisillemme rakkaita.

Vaan miksi näytät niin murheelliselta,
pari kertaa vastaani tulleena,
totisena ja ohi katsovana,
uusi mies rinnalla.

Eikö hänkään tuo sinulle kaikkea,
eikö toteudu unelma onnesta,
kaikkensa antaen rinnalla kulkevasta,

...voi, elämä on niin mutkikasta.

-harri

--- 

04.01.2008 
(aamukahvipöydässä)
Katastrofin alla

Mikä elämässä tärkeää,
jos rakennelma allamme pettää,
tämä maailma, mi ympärillemme kuin itsestään kasvanut,
jokapäiväisen turvan antanut,

ain' uutta uuden päälle,
asioita ja tavaroita,
tulevan suunnitelmia ja tavoitteita.

Vaan mikä elämässä jää tärkeäksi,
jos pettää tuo rakenne alta,
jos arvot muuttuvat:
arvokkaat arvottomiksi,
kuin arvottomat arvollisiksi.

Jos ruoka, mi itsestään selvyys,
tai vesi, loppuvat yllättäen,
katoaa sen mukana kaikki muu haikaus,
jää vain yksi ainoa kaipaus:
suuhun jotain ja äkkiä,
ja ensin vesi, niin tärkeä.

Tämän ajattelin katastrofikuvauksen jälkeen,
kun maailma muuttuu,
ihmisten teoista suuttuu,
tai jos muuten vain kuin itsestään,
jokin paikka räjähtää,
järjestelmä ihan pikkuisen värähtää.

Jos lämpötila viel' muutaman asteen nousee,
muutaman asteen vain,
aamulla herään yksi ainoa ajatus seuranain,
miten elän tämän päiväni iltaan saakka,
ruoka ja juoma eloni suurin taakka.

Ja tässä olin vain minä itse itselleni,
miten käy läheisilleni,
yhdistääkö hätä meitä, vai erottaako,
suostummeko puutteeseen vai taistelemmeko,
sodimmeko sinne missä vielä jotakin on,
voima hallinnut läpi kohtalon.

Ja nyt taas jo aamulla mietin tätä,
elämäni hetkeä,
töitä, toimia, tavoitteita,
tulevan päiväni askareita,
miten olisin tänään enemmän kuin eilen,
miten veisin eteenpäin kaikkea tätä,
murehdin, vaikka oikeasti ei ole kovinkaan suuri hätä.

Kas, mitäs mietit sinä, tirpunen,
silmin tuimin, katseesi polttava,
vatsasi täynnä marjoja,
mitä mietit sinä?

"Lunta, pakkasta, talven raikkautta!"

Nii'in, sitähän tässä minäkin,
vaan kun tuo ilma on niin lämmin,
siksikin kait tässä niin monenlaisia mietin.

-harri

--- 

02.01.2008
Kohti uusia sanoja

Siis, taas kerran:
ei sanat suunnittelemalla,
ei kauneus käskien kuulijaa kumarra,
ei mielen hurmaa sanojen lennosta,
toiveista ajatuksista.

Lintu on vapaa,
sanojen lintu ei sanojaa kaipaa,
vain runoilija kaipaa kosketusta sanojen,
kuulla sisällään hellän huokauksen:

oi kuule, nyt kirjoita,
sinulle tulossa on sanoja,
sitä ennen
elä kärsien hiljaisuudesta,
kuulumattomasta kuuluvaisuudesta,

kunnes taas avataan sinulle sanojen portit,
virtana päällesi valua,
ajatuksia kaukaisia.

-harri

--- 

02.01.2008
Kohti uutta vuotta

Vuosi uusi edessäsi,
vuosi tehtävää täynnä,

näytä,
tämä totta on,
tämä elämän lanka hento,
oi, miten kaunis on ihmisen lento.

Kuinka maailma voi rakentua unelman päälle,
miten tekonsa kantavat heikolle jäälle,

vaan kestää se unelma,
kestää se jää,
sielu hellyydestä väräjää.

Ei uppoa mi annettu on,
ei uppoa unelma kylmyyteen,

ei petä tie jalkojen alla,
anna ritistä,
anna ritistä vain,
kulje tietäsi sanoja kantain,
…ja antain.

-harri

--- 

31.12.2007
Naamiot

Piiloudumme maailmalta naamioiden taa,
naamio itsen piilottaa,

vaan silmiä ei ihminen peittää voi,
ei naamio niitä sulje,
silmin kirkkain, avoimin,
elosi rohkeasti kulje.

-harri

--- 

17.12.2007
Tuntematon

Edelleenkin väittää uskallan,
ei tunne ihmistä toinen ihminen,

vaikk' ois sylissään kannellut,
vaippojaan vaihdellut,
lapselle tai aikuiselle,

ei tunne toista toinen,
ain sisäisensä salainen.

-tuntematon

--- 

14.12.2007
Olet jo perillä

Kaukainen ajatus, vuorilla kiitävä,
katsoo kauas eteen ja taa,
tulevia tavoittaa,
mieltänsä rasittaa.

Tuleva on salaisuus, hyvä ettei sitä nää,
jalka pian jo edelle kiirehtää,
matka on tärkein, ei olo perillä,
kun kaikki jo tehtynä.

Matka on tärkein, olet jo perillä,
kullakin päivällä oma tehtävä.

Katso näin ja rauhoitu,
tulevan haaveista vapaudu,
anna niiden olla suuntana vain,
tätä päivää nyt tavoittain,

silloin ei ole liian raskasta,
…ja elo kaunista.

-harri

--- 

12.12.2007
Elämä pieni on kiinni

Väsymys painaa elämän,
teiden turhuuden tietävän,
teiden turhuuden voimia syövän,
voimattomuudella lyövän.

Painaa, painaa, niskaa alas,
painaa silmiä kiinni,
ajatus vain kulkevi,
sanoissa tarpovi,
elämä pieni on kiinni.

En ymmärrä, miksi.

Ma kiroan vain tätä tilaani,
kiroan ja samalla pelkään,
pelkää, että jään turhuuden selkään,
tulevaani pelkään.

On kuin ois myllyn kivi kaulaan pantu,
päätä painaa, askel pieni,
huokaus vain: meni taas hukkaan elon hetki.

Vai menikö?

Toiko sanoja pohtivia,
mursiko sisäisiä esteitä,
rakensiko salaisesti tulevia,
avasiko uusia ovia sisään käydä,
elämästä uutta nähdä,
...oliko tämä hetki sittenkin tärkeä.

-harri

--- 

12.12.2007
Kaukana toisistaan

Ma mietin,
olenko enemmän runoilija
kuin maailma,

maailma niin kaukana,

runoilija vailla sanoja,
ne vei maailma.

Olenko kuitenkin enemmän runoilija,
kaukana maailma,
vaikk' maailma onkin runoja,
ja runoilija maailma.

Oi, miksi olet niin kaukana maailma,
runoilijan maailmasta,

miksi olet niin kaukana runoilija,
maailmasta,
sanojen valtakunnasta.

-harri

--- 

11.12.2007
Hiljainen runoilija

Ei kulje sanani kaunoiset,
ei kuvat mielessäni,
ei ajatuksia kaukaisia,
kauneutta silmissäni.

Katosivat sanat kiireen myötä,
ei avaudu herkkä mieli,
ei käske, ei pyydä piirtämään,
ei liiku iloinen kieli.

Minne lähdit, sinä sanojen taitaja,
miksi jätit minun yksin tänne,
etkö näe mieleni tyhjyyttä,
en ees tiedä minne mennä.

Oletko jättänyt minut yksinäin,
hyljännyt hiljaisille teille,
unohtanut aamuihin sanattomiin,
päiviin hoippuville.

Kuinka paljon oli sanoja viel' hetki sitten,
ei sormeni ehtineet kaikkiin,
nyt kynä vain välissä sormien,
oottaa käskyä mestarien,
pyörii ees, pyörii taa,
terä vaimeana napsuaa,
tyhjyys hiipinyt silmiin.

-hiljainen

--- 

04.12.2007
Sanat syövät

Tämän runon kirjasin auton ratissa,
Lahden tiellä, ajelin melkein satasta,
ihmettelin, miksi olen niin väsynyt,
minne kaikki voimani häipynyt.

Kuus' runoa aamulla kirjasin,
kuudella runolla onnea toivotin,
monta aikaisempaa viel' tavoitin,
niitä uudelleen elin ja muistelin.

Näin rattia vasten
keltaiselle liimalapulle kirjasin:

Kirjoitin runoja, väsyin,
miksi, minähän olen vain kanava?

Ei sellaista kanavaa olekaan,
ettei omaa osuutta,

vaikka ajatus tulisikin valmiina,
kaipaa se vielä sanoja,
ja elämä mi sanoihin pukeutuu,
niihin voima sulautuu.

Sanat raapivat tullessaan,
mukaansa vaativat energiaa,
elämää ja lihaa,
monia tunteita, joskus vihaa.

Se kaikki ihmistä syö,
ja vielä enemmän,
jos sanat samalla itseä lyö.

-harri

--- 

04.12.2007
Aamuinen kauneus

Katson kaunista aamua,
syksyistä, sumuista.

Mitä kaunista siinä,
hämärässä?

Kauneus on sydämessä,
silmissä katsovissa,
ihmisen sisäisessä tilassa,
onnellisuudessa.

Surullinen mieli auringonkin pimentää,
iloinen mieli ei ilmaa edes nää,
kaikki onnea väräjää.

Ystävä rinnalla ymmärtävä,
katoaa kauheus elämän hetken.

Ystävä silmiin katsova,
loistaa kaksi aurinkoa.

-harri

--- 

16.11.2007
Sanojen voima

Sanat voimia syövät,
lyövät sanat viel' enemmän.

Kirjoita sana, voimaa lähti,
kirjoita kirja, kuin kaukainen tähti,
kuinka paljon voimaa siinä lähti.

Kuuntele sanoja kauniita,
kantavia, rakkaita,
kuinka paljon voimaa ne antavatkaan,
kuinka kantavat hetkissä raskaissa.

Kuuntele sanoja julmia,
eteen kääntäviä raskaan elämän kulmia,
kuinka voimani vähäiset entisestään väheni,
loppuni sanoista läheni.

-harri

--- 

14.11.2007
Kaukaiset sanat

Näitkö lie, sinä ystäväni kaukainen,
ei ole helppo tie tämä kasvun tie,
joka aikanaan kirjailijaksi vie, …jos vie.

Et sitä silloin sanonut vaikka paljon näitkin,
omasit tietoja, voimia salaisia
ihmistä lukea ja tuntea,
nähdä mitä tuokaan tuleva.

Vuodesta piirsit eteeni horoskoopin,
siinä Uranus kulki huoneitteni läpi,
sen tulkitsit: kaikki muuttuu elämässäni,
ja näin kävi,
sinä vuotena kaikki meni,

ja vielä sen jälkeenkin jatkui se riisumisen tie,
tänä päivänäkin se sama tie minua vie.

Onhan se pukenutkin, ei turhaa kaikki,
muuttanut miehen toisenlaiseksi,
kasvattanut, kypsyttänyt,
elämää näyttänyt uusilta puolilta,
sen lukea voi kasvojen juovilta.

Yhden lauseen vain lausuit,
kun kirjoituksiani sinulle silloin näytin:
"En lue nyt, vaan kun alat oikeasti julkaista
silloin minä sinua lue",
siihen asti sinua salaisesti tuen.

Tuota viimeistä et sanonut, sen vain tässä aattelin,
kun sinua aamuisen kahvikupposen äärellä muistelin,
ja huomaan nyt,
nuo vähäiset sanasi kantavat ain kaukaiseen aamuun,
tähän aamuun asti, kun runojani selaan,
tulevien kirjojen aiheita mielessäni kelaan.

-harri

--- 

13.11.2007
Puolusta ihmistä

Puolusta ihmistä,
oikeutta olla omaa mieltä,
ajatella tavallaan,
olla onnellinen matkallaan,
sitä on hyvä puolustaa, ei ajatusta,
vaan ajatuksen vapautta.

Loukata ei saisi toista,
turhaksi tehdä,
rikkoa tulevan unelma,
toista kantava voima.

Vaan, voi miten vaikea onkaan tuo tie,
kun toinen on matkalla muualle,
mihin toisen ajatus vie.

Kuinka vaikea onkaan se tie,
miss' ois ymmärrys ystävän, läheisen, rinnalla,
vaikk' elämä toista toisin vie.

-harri

--- 

12.11.2007
Melkoinen väite

Silmin tuimin, sanoin loukkaavin väitit:
"Uskovien paskaa,
se on kaikki turhaa!"

Sekin pois riisutaan,
ennen kuin täältä matkaa jatketaan,
…tai, siis ei jatketa,
siinä olit tiukkana.

Ei ole mitään muuta,
elämä kullakin vain sattuma,
tarkoitukseton elo ja tapahtuma.

Haluat loukata kaikkia, joilla usko johonkin,
sen monesti sanoit kasvoin totisin.

Melkoinen väite!

Millä oikeudella korotat itsesi loukkaajan asemaan,
nostat oman tietosi yläpuolelle muiden,
korotat itsesi kuin jumalaksi
tuomita toisten teot ja ajatukset.

Etkö ymmärrä,
sinä loukkaat syvältä,
horjutat sanoillasi herkän ihmisen herkkää mieltä,
kun hän aamusta alkaen etsii voimaa ja turvaa sieltä, minne sinä et näe,
ja illalla viimeisenä kaikkensa käsiin suurempiin jättää,
yön yli kantaa turvallinen rakkauden säie.

Kuinka voit olla niin sokea,
omassa viisaudessasi mahtava,
kuinka voit olla niin julma,

sanoillasi lyödä läheistä,
tasapainoista, onnellista,
elonsa turvassa matkaavaa,
sydämessään johonkin suurempaan uskovaa,
…se kaikki on sinulle paskaa.

En usko, että ihminen joutuu kaikestaan luopumaan.
Vaikka maallinen kaikki riisutaan, usko ja toivo jää,
kaipaus jatkuvaan ja luottamus tulevaan, vaikkei sitä nää,
tämä kaikki on lähtöhetkellä tärkeää.

Vaan toivonpa kuitenkin, että oikeassa oisit vaikk' itsesi suhteen,
kun sinusta aika jättää ja joudut luopumaan kaikesta,
myös tuosta uskomattomasta uskosta,
mitä sinulle sitten jää, kun se otetaan pois,
joku suurempi vierelläsi vaikk' yllättäen ois,

kuin Paavalilla aikanaan,
näkönsä sokeaksi,
suunsa hiljaiseksi,
ajatuksensa uusiksi,
uudet puheensa mahtaviksi.

Reunast' reunaan vei Paavalin tie,
mihin lie sinua, ystäväin,
tuo kiivas uskomattoman usko vie,
liekö eessäs' viel' kovakin tie,
joka sinut uudenlaiseen rauhaan sisälläsi vie.

-harri

--- 

05.11.2007
Tuulahdus ihmisen

Elon hetki on tuulahdus,
samoin koko elämä on,
ei tässä eläessä ehkä,
mutta lähtöhetkellä sen huomaa,
miten nopeasti kaikki menikään,
kuinka moni ennen minua täältä lähtikään.

Ja mitä kauemmas katson taakseni,
sukupolvien menneitten taa,
sitä nopeammin ne edessäni tuulahtaa,

ja mitä jäljelle ihmisestä,
jossain hän tietään käi,
vain nimi, jokin arvo ehkä, jäljelle jäi,

kaikki muu vain katosi pois,
ja se tuulahdus vähäinen,
on mittari sukupolvien,

niin kuin se tuulahdus mennessään vie tämänkin,
ympärillä häärivän,
silmilleni näkyvän,

ja hetkessä tässä paikallani jo seisoo toinen,
mitä minusta tuleville,
jääkö maininta kuin eräästä menneestä, "loinen",
menneitä tutkiville.

-harri

Loinen, tarkoittaa Suomessa tilattoman väestönosan alinta kerrostumaa, joka eli toisen tuvassa, saunassa tai muissa tiloissa ja sai pääsääntöisen palkkansa luontaistuotteina (Wikipedia).

--- 

01.11.2007
Nimi

Onhan nimi tärkeä antaa lapselle,
vaan ensin on oltava lapsi,
sitten vasta nimi,
sillä ilman nimeä
ei ole lapsen identiteettiä.

Mikä nimeksi lapselle,
syntyneelle kaunoiselle,
mikä nimi lapselle,
uudelle ihmiselle.

Nimi kulkee aikain takaa,
kertoo kuka ol' ihminen,
kuka eli, kulki, työnsä täytti,
itsensä maailmalle näytti.

Samoin kulkee nimi uus,
piirtyy kirjoihin,
on omaisten, ystäväin, suus,

piirtää kartalle ihmisen,
ihmiskunnan kehityksen.

Samoin on maailmassa kaiken kanssa,
nimi pitää olla matkassa,
ei ole viel' kuin olemassa, ellei nimeä,
ei omaa identiteettiä.

Siks' kaikelle annettava nimi,
nimi viel' kuvaava,
ihan hirveä vaikka, tai sitten hurmaava,
mutt' nimi on oltava,
nimestä muodon kantaja.

-

Ja nyt, mikä nimeksi kirjalle,
mi elämän sisäänsä sulkee,
yhden matkan näkemyksen,
sanojen salaisten tuulahduksen.

Mikä nimeksi hetkille,
ilon, surun, elon retkille,
rakkauksille, kaukaisille kaipauksille,
ymmärtämättömille vastauksille.

Elämä on hetkiä vain,
yks' tuulahdus,
tuli tuolta, meni tuonne,
oli hetken tässä,
värisemässä,

katosi pois, kuin mitään ei ollut ois,
jäi vain muisto, teko pienoinen,
kävi keskellämme ihminen suloinen,
…kulki unelmoiden.

-harri

Identiteetti = kokonaiskäsitys, joka yksilölle syntyy omasta itsestään toimivana yksilönä ja omien ja toisten yksilöiden havaintojen kohteena (Nykysuomen käyttötieto)

--- 

27.10.2007 öinen miete
Toisen maailma toisenlainen

Kuinka monipuolinen on maailma,
toiselle niin avara,
toiselle vain muutama kadun kulma.

Toinen rientää maailman ääret
kaikkea ihaillen ja tavoittaen,
toinen katselee kotirantoja,
omia ovia vain,
vaivaisia puita ja peltoja.

Toinen tutkii maailmoja,
syviä ja korkeita,
toinen taivaita,
maita ja meren pohjia.

Toiselle kaikki elämä on tässä,
silmien edessä näkyvässä,
toisen mieli kaukana kulkee,
näkymättömissä.

Kaikilla omansa silmät nähdä,
katsella elämän kauneutta,
uskoa, toivoa, päiviä rakentaa,
omalla tavallaan katsastaa.

Ei väärässä toinen,
ei toinen toista oikeammass',
katsella, kuunnella, sydämensä ääntä,
täss' ihmeellisess' maailmass'.

-harri

--- 

27.10.2007 öinen miete
Aina eri mieltä!

Aina eri mieltä!…ärsyttääkö?
Eikö ajatuksiasi hyväksy, suututko?

Omistasiko?
Toisenko?

Ei ole pahasta ajatella toisin,
se on rikkautta,
elämän monimuotoisuutta,
katsoa asioita toisin, kuin on toiselle suotu,
elämän kuva ja maailma eteen tuotu.

Rikkaus se on kun toinen vastustaa
tuttua ajatusrataa,
pakottaa ajattelemaan,
asioita toisin katsomaan.

Se on elämää,
sopu tärkeä säilyttää,

se avaa kuvaa myös itselle,
toisen kuvaaman laajemman,
…ja luonteen kasvun paremman.

-harri

--- 

23.10.2007 aamulla
Oikukas elämä

Kuinka onkaan elämä oikukas,
ja voimakas,

antaa ihmiselle taidon, tekee suureksi,
ottaa taidon pois, tai terveyden,
tekee takaisin pieneksi.

Mikä voima sillä onkaan,
ihmistä kuljettaa ja kasvattaa,
pienuuden kautta suureksi, kaiken antaa,
suuruuden kautta pieneksi, siitä murhetta kantaa.

Ja viel' käännellä kaikkea mullin mallin,
suuruus mi suurelta näyttää, onkin pienuutta,
ja pienuus vaatimaton, onkin yhtäkkiä suuruutta,
jotain tavatonta.

On elämällä kädessään, mikä suurta mikä pientä,
ei sitä silmin nää,
molemmat tärkeää,
molemmat on elämää.

-harri

---

23.10.2007
Huuto on kiviä rattaisiin

Huuto on kiviä rattaisiin,
herkän ihmisen herkkiin sisäisiin.

Huuto pysäyttää elämän virran,
sulkee korvan kauneutta kuulla,
silmästä ilon,
…elämän ilon,

synnyttää pelon, onnen söi,
sanoilla huudetuilla,
rakkauden kadotetuilla,
huuto on piikki,
kuin puukko, min toinen toiseen löi.

Piikki pinnassaan,
puukko rinnassaan,
vuotaa haava,
vuotaa silmät,

huudosta arvet hitaasti haipuvat,
muiston mukanaan kantavat.

-harri

--- 

22.10.2007
Yksinäinen sydän

Yksinäisyys valtaa sydämen,
jokin mennyt, vaiko hetki nykyinen,
yksinäisyys sisäisen,
sydämen.

Kyynelten voima kaukainen,
vaiko hetken nykyisen,
yksinäisyys sisäisen,
sydämen.

Kaipaus, muisto kaukainen,
vaiko hetki läheinen,
yksinäisyys sisäisen,
sydämen.

-harri

---

20.10.2007



Huusit

Huusit minulle jostain mitä en tehnyt,

en tarkoittanut,

jostain jota en sanonut,

jostain jota en heti ymmärtänyt,

sinä huusit minulle siitä.

Minä vaikenin,

näitkö miten silmäni sammuivat,

näitkö miten huuleni viiruiksi, kasvoni kalvakkaiksi,

näitkö miten katosin vuorten taa,

…mies muistoja mukanaan kantaa.

Huudosta hiljaisuus,

hiljaisuudesta himmeät silmät,

kylmät kädet, kosketukset kaukaiset osumattomat,

toista tavoittamattomat.

Huomasitko, kun sinä huusit,

kuinka paljon sanoja,

kuinka paljon kosketuksia,

kuinka paljon rinnalla kulkevaa ymmärrystä tarvitaan

kutsua mies takaisin vuoren takaa,

muistoinsa kaukaisten seasta pois nostaa,

huutojen merestä, jossa uiskenteli hetken ja maisteli,

…tätä en enää koskaan tahdo.

Tuleehan se sieltä,

hiljaisin askelin, aristavin katsein,

hermostunein huulin ja katselee miss' mennään,

vaan kuinka pitkä onkaan tie takaisin tulla,

minne vilauksessa katosi,

yhdestä hetkestä lähti,

huudosta ymmärtämättömästä,

sanoista sopimattomista.

Onko matka sama sinne ja takas,

löydänkö vielä tien luoksesi, rakas.

-harri

---

20.10.2007
Ymmärrätköhän

En millään tekemilläni töillä,
en millään yrityksilläni,
kirjoittaa voi nimeäni taivaitten kansiin,
en ylettyä ylemmäs kuin sanoillani,
kaukaa tulevilla.

En millään työlläni sitä iloa,
en sitä rauhaa sisälleni saa,
kuin sanojeni levollisilla kuluilla,
vapaasti lentävillä aatoksilla.

Sanani lentävät lintuin lailla,
kulkevat kauas ain korville kuuleville,
aatoksille kaipaaville,
elämän hymyn kadottaville.

Vain sanoillani voin piirtää itseni kaukaisiin tähtiin,
tuleviin silmiin ja mieliin,
sanoillani, hiljaisilla pienillä ajatusten kuluilla,
elämän muruilla,
ruokkia nälkäisiä suita,
kuin luvata kuuta suurilla lupauksilla,
…ja niin pienillä sanoilla,
minulle rakkailla.

-harri

--- 

15.10.2007
Oi, ihminen

Avata käsin,
voima ihmisen läpi kulkea,
kuinka onkaan hän julkea,

sitoa voima iäinen
ihmisen kosketuksen
avauksen taakse,
…kuin lukon taakse.

Miksi se kuin salaisuus olla pitäisi,
riitin takana,
avautua vain annettuna,
ihmisen itsensä valittuna,
ja voima kuitenkin on tässä,
ympärillä,
sen kuin ottaa vain käteensä ja parantaa,
ihmistä rinnallaan armahtaa.

Miks' sitoa pitäisi myytin taa,
miksi suuruus vangita täytyisi,
…ettei vain paljastuisi.

Kuka sellaisen käski,
ihminen itse,
keksi ja löysi, piilotti.

Aseman itselleen jotain olla,
ylitse toisen,
suurempi,
voimassaan mahtavampi,
taitavampi.

Ei tarkoitus lie
ole vangita vaan vapauttaa,
kahleita hajottaa,
olla läsnä ja palvella,
ihmistä kasvattaa,
ei rajoittaa.

Elämä on yksinkertainen,
ihminen siitä tekee monimutkaisen,
ihminen sitä haluaa,
monimutkaisuuden taakse vangiten.

Ken lukee tämän ja ymmärtää,
rakkauden teon käsittää,
ei vangitse toista vaan vapauttaa,
voima voimaa armahtaa,
…ihmistä rakastaa.

---

Nuo sanat on suuret käsittää,
ett' joku ihmistä niin rakastaa,
kaiken keskellä armahtaa,

ett' suunnitelman valmistanut,
sen eteen avannut,
ett' ohjaa, miten kulkea edelleen,
suureen rakkauteen.

Sanat ei riitä, mitä tuo rakkaus on,
sanat ei riitä, miten suunnitelma rajaton,
sanat ei riitä arvoituksen ratkaisemiseen,
sanat ei riitä ikuiseen terveyteen.

Päivän hän käy, kiukuttelee,
päivän hän käy, iloitsee,
päivän hän käy, etsien toista,
suunnitelman toista puolikasta.

Päivän hän käy, …oi, ihminen,
viisautesi niin rajallinen,
ei se ole mittari, minne ymmärrys yltää,
ei sekään minne katse kantaa,
ei se minkä taaksesi katsoen näät,
ei se, mihin huomenna tähtäät.

Et tiedä, et tunne, sinä tiesi määrää,
eikä siinä ole mitään väärää,
ei tarkoitus olekaan nähdä ja tietää,
tarkoitus on päiviä elää.

Vaan nähdä ja uskoa, on suurempi viel',
kaukana siel', sun aatostesi takana,
ja viel' takana sen niin kaukana,
monien maailmoitten takana,
on rakkaus, voima, niin suunnaton,
älä ole onneton, älä toivoton,
sinussa itsessäsi siitä palanen on.

---

Näiden sananiko tähden itkin eilisen päivän,
näiden sanainko esille tulla,
ja luulla että minä kuolen taas,
vaikk' kuolinkin,
tyhjyyttä, pelkoa, nuolin,
hetken kuolin.

Näiden sanainko tähden, ett' kuulisin,
ett' aamulla turvonnein kasvoin kirjaisin,
kuin suurena salaisuutena vain,
...lahjaksi jostain sain.

-harri

--- 

13.10.2007
Olento

Sanoja,
voimia, ajatuksia,
katseita, helliä kosketuksia,
salaisuuksia vaikuttaa ihmiseen,
syvälle sisäiseen.

Ei ihminen ole vain kuori,
se mikä silmin näkyy,
ihminen on olento,
sisäisensä heijastuma,
sen ulkoinen muoto.

Paljon kulkee elämä ulkoisen mukaan,
sen koristelusta,
sen kunnosta, pääasia tulee,
vaikka tärkein on ihmisen sisin,
sen tarkoitus, teko, kaikkineen,
kasvunsa kehityksineen.

Onhan ne yhtä, toisiinsa heijastuvat,
sisäinen jalous, pyrkimys, ulkoiseen,
ulkoisen huolehtiminen sisäiseen,

vaan unohtaa,
unohtaa ei saisi sitä,
ett' ihminen vasta on sitä, mitä sisäisensä kasvuna kantaa,
mitä sen kautta maailmalle takaisin antaa.

-harri

--- 

13.10.2007
Ihmisen arvo

Auton ratissa,
matkalla Sörkasta Jakomäkeen,
…vaarallista!
vaan minkäs tees,
sanoilla nopsat askeleet,
ei aikaa kysynyt, ei paikkaakaan,
sanoja piirteli vasten rattiaan.

-

Palkkako ihmisen mittari,
asemako sanoo, olet toista parempi,
kouluko sinusta vasta hyvän tekee,
vai koko hommanko elämän kokemus pesee?

Niinpä,
arvosi euroissa,
arvoni euroissa,

entä käsissä,
teoissa lempeissä,
silmissä silmiin katsovissa,
rinnalla kulkevissa,

mikä arvo niille,
teoille kuin arvottomille,
mikä arvo niille,
ihmisen teoille suurille?

Pitäisikö sanoa vastaus:

On vastassa kaksi maailmaa,
toinen enemmän ihmistä,
toinen enemmän rahaa,
molemmat elämää rakastaa,
arvoa ihmisen tavoittaa.

-vauhtiajattelija

--- 

12.10.2007
Sanojen voima

Voi kuinka uskaltaisin kirjoittaa,
elämää haavemaan,

voisiko niillä toista koskettaa,
jos vaikka olisikin vain tarinaa?

-Ei väliä sen,
tarinan ja merkityksien,
arvo on sanojen,
voimaan kasvaneiden.

Sanojen kosketus sisälle käy,
vaikka kulkuaan ei silmille näy.

Sanat ovat voimia,
näkymättömiä, kutovat kuin loimia,
lämmittävät ja hoitavat,
oman elämän hetkiä koskettavat,
niitä liikauttavat,

ja unelmat viel' toteutumattomat,
niistä upean ratsun saavat,
salaiseen seikkailuun matkaavat.

Jos jossain on voimia, niin sanoissa,
ei välttämättä tarinoissa,
vaan niissä mielikuvissa, kosketuksissa,
hoitavien sanojen hipaisuissa.

Kuinka nosti tuo sana esille muiston,
kuinka nuo sanat yhdessä kauniin rantapuiston,

tuo painotus, värähdys,
tai valituksen särähdys,
se jo kosketuksensa kaukaa,
syvälle sisälle tiedostamattomaan matkaa.

Siksi, sanoissa on voima,
yhdessä sanassakin vain,
"Tulkoon!", muistathan, ja tuli,
"Lähde!", ja silloin lähti,
"Rakastakaa!", ja rakkaus kasvoi,
yhdellä sanalla vain, voiman matkalle sai.

Sanojen paljous voi sotkea,
ristiriitaisuus sanoman maahan polkea,
voiman kadottaa,
ihmisen turhuuteen hukuttaa.

Siksi onkin ero sanoilla,
ja sanojen sisältämillä voimilla,

pahat sanat sisältävät pahaa,
se ihmistä lannistaa,
kauniit sanat kantaa,
ihmistä rakastaa.

Yksi sana vain:
"Tule", …ja minä rohkaistuin,
"Mene", …minä vahvistuin.

"Perkele!", …minä vajosin,
"Jumalauta!", …minä jo maahan katosin,

"Suloinen" jo poskeni punottamaan saa,
"Haluan rakastaa", …voi miten ihanaa.

-harri

--- 

11.10.2007
Mihin sinä suostuit

Mihin sinä suostuit, mitä tarkoitit tuolla,
suostumisella ja kuololla?

Annas kun minä selitän:

Tie runoilijan…,
-Mitä outoa siinä?

…tulee olla herkkä,
kuunnella, kuulla ja katsella,
asioita syvemmin ajatella,

tulee olla rohkea,
hetkin kärsiä ja elämälle kuolla,
kulkea kuin elämän tuolla puolla,

tavoittaa korkeuksia, syvyyksiä,
ottaa vastaan elon yllätyksiä,

kokea ja elää syvästi,
kirjata muistoon pysyvästi.

Vaan miten, …korkealle ja syvälle,
miten perimmäisille kysymyksille,
miten kuulla kuulematonta,
miten ymmärtää ymmärtämätöntä?

Sisäisen tilan kautta,
karkean luonnon jalostuksen kautta,
puristuksen, polton, raapimisen,
turhan pois kaapimisen,

esteiden polton sanojen tulla,
kuulevien korvien avautua ja kuulla,
sydämensä murskaantua, luulla:
minä kuolen tähän,
oi, elämä, hellitä vähän,
säästä, oi säästä mun rankaani,
kevennä taakkaani,
älä enää lyö,
älä minulta enempää syö.

Anna ilokin matkaini sekaan,
anna rauha ja rakkaus,
anna lepo ja huokaus,

sinä vapahdit tuskasta tunnetusta,
nostit iloon painuneen,
matkoillaan maahan vaipuneen,
annoit onnea hetken elää,
laulaa niin että luonto helää,
…annat hetken elää.

Kunnes taas sinä saavut,
sinä sanojen mestari, ja tartut,
otat tykösi ja karistat,
kaiken turhan maahan varistat,

…ja näin sinä jatkat mun voimani mukaan,
eihän tällaista voi ymmärtää kukaan,
…ei kukaan,

en itsekään tajua, en osaa ajatella,
miks' tärkeätä on luonnetta koetella,
miks' muututtava sisimpiä sopukoita myöten,
ennen kuin tavoitan sanat,
mi syntyivät kuin lyöden.

Syntyihän sanoja iloissakin,
keikutti venettä, aurinko paistoi ja ilolaulu soi,
oli elämän kaunis uusi aamun,
mikä sen yhtäkkiä eteen toi.

Se sama, se sama mi sinua kovuudella koetteli,
se nyt sinua taas ilolla voiteli,
ett' jaksaisit käydä runoilijan tiesi,
jaksaisit käydä, ja olla pieni,

niin pieni, ett' sanat suuret sun ylläsi väristä voivat,
sanat surun ja ilon rinnan karkeloivat,
matkasi sanat eteesi toivat.

-harri

--- 

11.10.2007
Suostuin

Suostuin tielle runoilijan,
suostuin tielle vaivain,
suostuin kuoloon monesti ennen,
kunnes kuolen viimein.

-harri

--- 

10.10.2007
Aleksis Kiven päivänä

Taas kerran olet tässä,
minun edessäni, sinä sanojen mestari,
voinko tuntea henkesi,
sanojesi mahdin mi voimaansa kasvoi kynäisi kautta,

sanojesi hetkinen laukka mielesi poltti,
sinusta jäljen jälkipolville jätti,
sanat uudet toit,
tavat kertoa ja kuvata,
…elämää kuvata.

Miten kulkivat sanasi, minkä tuskan tunsit,
niiden lävitsesi tunkevan,
valoss' kynttilän ja pärehen,
kirjoitit säihkyvän säkehen.

Ei tunnettu, ei uskottu, sun sanaisi voimia,
sait taistella, raskaita sanoja kuunnella,
eivät olleet mitään, eivät mistään,
eivät kelvanneet,
eivät silmät auenneet.

Vaan mikä lie silmät aukaisi,
uudelleen sanoja katseli,
kuunteli sydämesi ääntä ja sanomaa,
alkoivat arvostaa,

tuoss' on jotain, tuoss' tavassa min mies esille tuopi,
sisällön uuden kielelle suopi,
raskasta maljaa runoilija juo,
ken sen määrää, milloin onnen eteen tuo.

Taistella vain tapansa puolesta,
uskoa omaan ääneensä, kynäänsä, mi sanoja piirtää,
tunnelmia, kuvia, tuleville siirtää,
uskoa vain ja toteuttaa,
omaa sisäistä unelmaa.

Sinä teit sen ystäväni kaukainen,
sanojen juuri tulevien mestarien,
sinä teit sen,
toteutit toivehen sisäisen,
unelman kaukaisen.

Ei kauan sun palosi kestänyt,
ei elosi säihkynyt silloin,
näetkö lie milloin,
minkä työn sinä teit silloin.

-harri

--- 

10.10.2007
Jos ajan virtaa katsella saisin

Elämä, milloin sinä alat,
minä odotan.

Milloin sinä tulet ja tuot sen
mitä minä toivon.

Onko jo matkalla, onhan,
ihan selän takana jo,
koputtaako olkaani.

En tunne.

Jos ajan virtaa katsella saisin,
jos voisin nähdä päiväni, yön,
nähdä ain uudelleen mitä tein minä silloin,
milloin saan kaipaamani työn.

Jos ajan virtaa katsella saisin,
kuinka paljon lie toivoisin, ett' tehnyt toisin,
…oi, jos jotain viel' muuttaa voisin.

Vaan kosketus sinne, tois uuden ajan tänne,
ois toinen tämä hetki, jos toisin tein,
itse itseltänikö elämän vein,
tähän päivään näin toin.

Siin' peuhaisin menneitten teoissa kuin pelissä vain,
katselisin, miten muuttuisi mistäkin mun tulevain,
…ja muuttuisihan siitä toistenkin elo,
jos viisaampi ollut ois menneitteni teko,

kuin ketju se oisi, jo kolmatta tekoni muuttaisi,
hänen elämänsä kulkua koskettaisi.

Kuinka pitkälle yltäisikään yksi muutettu päivä ja hetki,
sana valittu toinen,
jos muutoksen viel' tehdä voinen.

Ja jos ajan virtaa viel' katsella voisin eteenkin päin,
silloin jo seuraukset suuremmin näin,
…aai, se teko kaukainen toikin tämän mun etehen,
ja vältin tuon, surkean kohtalon.

Ei tekoa tekemättömäksi,
ei mennyttä, ei tulevaa,
mikä tekojani ohjaa.

Mikä päätti, että tänään on näin,
mikä päättää, ett' huomenna kaikki jo toisin päin.

Miksi sen päätti, jos elämä yksin jätti,
mikä sen päätti, jos tuleva toiveeni vihdoin täytti.

Jos ajan virtaa katsella saisin,
varmaan ihmettelisin,
miten hienosti meni se elämän hetki,
miten hyvin kaiken muutti,
tuoss' vauhtia antoi, tuossa jo jarrutti taas,

mikä on se mahti, mi ihmistä ohjaa,
tääll' ihmeellisess' maass'.

-harri

--- 

09.10.2007
Elämä on muuttuvaista

Elämä on muuttuvaista,
juuri kun opit yhteen tapaan,
aloit tyytyväisin mielin katsella vain omaan napaan,
tuli muutos,

potkaisi sinut raiteilta,
turvallisiksi tulleilta,
kuin ikuisiksi luulluilta.

Elämä on! …kasvua kaikkineen,
tuo muutoskin raskauksineen,

onhan se joskus ilokin, vaikkei sitä heti huomaa,
myöhemmin vasta,
muutos olikin arvokasta,

löysit sen mitä sisimpäsi eniten kaipasi,
jo salaisesti peräänsä katseli,

sinä sen vasta muutoksesta itsellesi sait,
ehkä syvänkin montun kautta onnea hait.

Niin, mikä hyvää maailmassa, mikä pahaa,
kun niin pahalta näyttävä onnea toi,
ja turvallinen huomaamatta voimia ja elämää tyhjäksi joi.

-harri

--- 

08.10.2007
Kaikella matkansa taivaan alla

Intoilin seurassa mestarien, hetkisen vierellä kuljin,
polkuja raskaita menneitten, lauluja kauniita kuulin.

He elävät keskellä nykyisten, sanoissa sormensa liikkuvi viel',
teotko intona ihmisien, vai henkikö kurkkivi siell'.

Henki voi tarttua hengelle, sormet sormia hipaista hiljaa,
tunne tuttua mielelle, kieli maustetta lipaista.

Vaan, mennyt on mennyt, sankarit mullissa huoaten makaa,
tehneet on tekonsa, sanat iloa, onnea, jakaa.

Aika on uuden, ei vanhat saa, uusien sydämiä tavoittaa,
aika on uusi, uusi on maa, sanat vaihtuvat kasvattaa.

Siks' kulje ei runotkaan menneitten teillä, yks' tehtävä vain on ihmisen,
kaikella matkansa taivaan alla, omaa aikaansa kuvaten.

-harri

--- 

05.10.2007
Mikä hulluus

Mikä hulluus mun valtaa,
sanoja kantaa kuin laarista rapisten,
kirjoitan kiirusti käsin vapisten.

Mist' kiirivät sanaset,
mist' ajatukset niin kirkkaat, kaukaiset,
mist' kiirivät kaikki, en tunne heitä,

tulevat vain,
jotain tahtovat sanoa, vikkelästi vilkuttain,
tuntuu kuin en oisi ma yksin lain.

Jos vilkaisen Leinoa, jo lentelen Leinon lailla,
jos Kivehen kurkotan, kummuille kirkkahille kerallaan,
miss' keinut keinuvat, miss' nuoret kirkassilmät karkeloi,
kaikki niin onnellisna, ei elämä kenkään rusikoi.

Kuin muihin maihin ma lennän,
menneisin aikain taa jonnekin mitä aikaa en tunne,
en tiennyt olevankaan, niin nuori oon viel'
he jo jossain kaukana kulkevat runojen taivostiel',

jatkuuko tämä siellä,
mietin sitä hetken sekavalla miellä,
kun kuuntelen sisäiseni ihmeellisiä ääniä,
en perässään tahdo keritä,

ovatko he siellä, ajassa, tilassa toisessa,
pirruuttaanko minua vain sanoillaan viskelevät,
naureskelevat mulle, nuorelle jullille,
mi suuria sydämensä etsii ja teitä mestarein,
menneitten polvien sankarein.

-harri

--- 

05.10.2007
Niin, runoni vähän erilaisia

"Runosi olivat vähän erilaisia…"

Se vast' alku ol' kultasein, se vast' alkua vain,
Kivestä hetken suuntaa hain,...ja sain.

Voima ja taito menneitten taitajain,
tarttuu kun piki, ikuisesti paidassain,

lähtee viemään, lentoon, tavoittaa hetkess' nuo menneitten mestarit,
kuin yhteys salainen ois heihin käynyt,
...ovatko lie minut nähnyt,

jos vaikk' taputtavat käsiään kalmojen maassa,
tai missä lie taivaisen puistoiss' istuskelevat,

tirkkiivät jostain penkkinsä rakosesta ja nauravat mullen,
annetaan nyt pojalle vähän sanoja ja suuntia,
sydämensä niin murhetulle.

-oppipoika

--- 

04.10.2007
Ihmeellinen ihmisten maailma

Ihmiset täällä maailmassa,
lentelevät kuin suunnitelmaa vailla,

yks sinne kiireessä kivahti,
toinen tuonne kauas maan ääriin vilahti.

Yhdellä on hinku ihmeellisiin tekoihin,
suuruuksiin maita kaataviin,

toisella mieli niin rauhainen,
itsekseen istuskelee,
piippua tupruttelee,

antaa maailman mennä menojaan,
hyräilee jotain omiaan.

Kiire on toisella hirmuinen,
ei ehdi ketään tavata,

toinen vain miettii miten päivänsä täyttää,
koko maailmaa haluaisi halata.

Kaikilla lie paikkansa, vaikka kuin järjetön ois tää,
maailmaa joku kai pyörittää,

vaan ei ymmärrä ihminen, ei tekojensa teitä,
mikä hulluna heittelee toisia,
toisia säästelee lie taivaalle,
mihinkään ei kilpaile.

Outo on tämä ihmisten maa,
jokainen kai jotain puolustaa,
se piippukin mielensä ilmoille päästää,
sanoo, "pitäis' jo maailmaa säästää",

ja kiireinen meni ett' vilaus käi,
piippumiehen sauhu hetken rinnalla käi.

-harri

--- 

14.10.2007
Mistä tietää

Mistä tietää, mikä on se kaunis sana,
se kulku hellä runossa,
irrallisissa sanoissa,

mistä sen tietää, mikä sydämeen käy,
ei se päälle näy.

Sitä sydän odotti, toivoi, kaipasi,
sen sanassa yhtäkkiä vain kuuli,

tuli kuin tuuli, jostain vain,
heitteli kepeästi sinne tänne,

kulki mutkia, meni outoja teitä,
etsi heitä, joill' sydän ois valmis ottamaan,
valmistettu vastaan,

sitt' sattui sana kohdallen,
tuli lähellen,

osui siihen miss' kaipaus suuri jo ootteli salaa,
ootteli, ootteli, salaa,
minun sydämeni palaa, ja huokaa hän,
kun suree särkynyttä lemmen valaa,

minun sydämeni palaa!

Sana sattui ja sammutti palosen,
pienen ihmisen pienen tuskasen,

ei pieni, ei pieni ollut se,
suru suurempi kuin nähdä voi,
ympärillä kaikki rusikoi,

siihen sana keikkuen lenteli,
tuli luo, kosketti,
jotain, jostainko vapautti,
sydämen palon sammutti,

pienenpieni sananen vain,
pieni sananen vain,

kaukaa kulki mun aatoksistain,
salaisuuksia matkallaan koskettain.

-harri

--- 

04.10.2007 Kadulla kävellessä
Unelma  -  Toivo horjumaton

Yks' olut,
uskon hetkisen,

kaks' olutta,
minä jo melkein tein sen,

jos viel' otan enemmän,
näen edessäni jo kehän sädehtivän.

Minä uskon, minä uskon,
…auta minua epäuskossani
mi taas minut valtaa kun juttelen,
unelmaani muille ihailen
 ja kuvittelen,

tämä eräänä päivänä totta on,
voi, miksi olen tänään taas
ihanan unelmani keskellä niin onneton,
vaikka minulla viel' toivo horjumaton.

-unelmoija

--- 

04.10.2007
Lupauksia, mistä?

Valkoinen risti katolla,

lupauksia,
jonkin pelastuksen toiveita.

Minkä,
sehän maatuu mihin kaatuu?

Mikä lupaus, mistä?

Kadotuksesta.

…mistä?

-?

---

04.10.2007
Toteutin haaveen - Runopuhelimen

Toteutin haaveen,
Runopuhelimen,

jossa runo vois kulkea keralla matkojen,
miss' aikaa ois hetkinen,

vaikk'
   bussia odotellessa,
      junassa matkatessa,
         tai rauhaisassa luonnon helmassa,
miksei, yön sylissä omassa petissä,

…kännykässä.

Runoni laitan esille ottaa,
vaikka kadulla kävellessä.

Ehkä joku jossain sanani saa,
toiselle vierellä jakaa,
ehkä runolla mielensä rauhoittaa.

-harri

---

03.10.2007
Góreckin sävellys

Kuva mi mieleeni piirtyi,
kuunnellessa osaa Góreckin surullisten laulujen sinfoniasta,

kuva muodostui sanoista,
sen hetken synnyttämästä runosta:

Alussa maa oli autio ja tyhjä.

Hän saapui,
          tarttui,
          …ja jyrisi maa.

Kasvoi kaikki valmihiksi,
elo syntyi kaunihiksi.

Ja niin kaunis oli maa,
lauloi elämän hymniä suloista, onnellista.

Vaimeni väki väkevä,
          …taivainen jatkumo.

-harri

--- 

03.10.2007
Ihmisen kurkotus

Filosofisen luennon innoittamana:

Ihminen,
tavoittaa jumaluutta sanoilla,
kuvalla, laululla, musiikilla,

etsii tietä minne mennä,
tutkii mistä tullut,

arvelee, luulee löytävänsä,
uskoo ratkovansa.

Ei sanat, sävel,
ei kuvatkaan,
tavoittaa voi suuruuttaan,
kaukaista kauneuttaan.

Anna olla vain,
Hän on läsnä ja katselee,
ihmistä auttaa ja palvelee.

-harri

--- 

03.10.2007
Tämä päivä on lahja

Et pettänyt aamu tänäänkään,
et pettänyt aamu, et kahvi,

vaikk' roikkuvin silmin kasvoin harmain,
päiväni aloin jo aamusta varhain.

Mittasin matkaa eilisestä,
tähysin kaukaiseen tulevaan,

eiliset menneet on menojaan,
eivät palaa uudestaan.

Tämä päivä on tässä, sitä kiitollisena halaa,
joku opettaa.

Onhan tämä lahja, tämä päivä uus',
se hyväksesi käytä, sen mahdollisuus,
kuin rajaton ulottuvuus.

Miten paljon tänäänkin tehdään maailmassa,
miten paljon rakennetaan, puretaan,
kasvetaan, maahan kaadutaan,

miten paljon iloitaan ja surraan,
rakastetaan… tunteita pakastetaan.

Oliko päivä hyvä, sen illalla nähdä voit,
toiko tullessaan sen, mitä aamulla toivoit,

oliko se lahja, vai taakkako vain,
ilon huntu, vai kuorma harteillain.

Lahjako ilo, lahjako taakka,
lahjaisi keskellä vaivoinesi kasva.

Mitä jää sinulle lahjastasi tänään,
min vielä huomenna muistat,

löysitkö onnen, menetitkö turvan,
elitkö surussa, koitko elämisen hurman,

…muistitko kaiken keskellä
katoavaisuutesi julman.

-harri

--- 

03.10.2007
Kulkevat kaikki rinnakkain

Katselen kaarta, katselen kantta taivaan,
mihin on ihminen matkalla,

anteeksi elämä, jos sinua nyt vaivaan,
jalkani elämästä rakoilla.

Tällä pienellä pallolla,
suljetussa tilassa,
on meillä kaikki;
elon liekki ja vähäisen matkamme pää,
pieni muisto vain hetkeksi jäljelle jää.

Tulevat uudet, lähtevät vanhat,
uudet tavat ja vanhat parrat,

kaikki tällä samalla pallolla vain,
menestys, köyhyys, itku ja nauru,
elämän kauneus, sotien synkeä pauhu,

…tällä samalla pallolla vain,
kulkevat kaikki rinnakkain.

-harri

--- 

02.10.2007
Ei sanaa ainuttakaan

Ei sanaa ainuttakaan kun aamulla heräsin,
ei runon alkuakaan.

Se oli hetki sitten,
seass' aamukahvikupposen,
sanat kulkivat arjesta muistoihin,
kesäisiin metsäpuistoihin.

Takaisin palasivat aamuni arkeen,
rauhaisaan kahvihetkeen.

Muistelen kaikkea missä eilen liitelin,
mitä kaipasin, tavoittelin,

jatkanko siitä vai annanko sijaa uusille
viel' syntymättömille ajatuksille.

Katson kaukaiselle kukkulalle,
siellä elin ennen tätä,
sieltä matkasin tälle rinteelle,
monta asiaa jäi sille.

Katselen uutta vuortani ylemmäs,
voi, onhan sinne matkaa,
paljon saa vielä jalkaa nostaa,

vaan, jokainen askelma kait jotain uutta tuo,
runoilijan vuori, sekö tämä onkin,
…ja tuoss' vierellä virtaa puro…,
sanojen virrasta runoja juo.

-harri

--- 

02.10.2007
Aamuinen kahvihetki

Mikä sinussa on, kahvikupponen,
kun äärelläsi taas kirjoitin
pienen aamurunosen.

Tuoksusiko mielen rauhoittaa,
vai ajatukseniko vauhdittaa,

annoit aikaa sen kupposen verran,
sain tauon taukoni keskeen.

Toinen kuppi, toinen runo,
ajatus jostain kaukaa, vai kuvittelinko vain,
uusi runo maailmaan, tässä nyt seuranain.

Uuden kupin vielä haen, ja makean keksin,
yhden runon vielä ehdin,

muut polttaa jo mielessä
luettavaksi siirtää,

tulihan se kolmaskin,
sitä runoilija juuri eteensä piirtää,

se on tää,
….kylläpäs kahvi olikin tänä aamuna hyvää.

-harri

--- 

02.10.2007
Kommunikaation vaikeus

Sanoit yhtä, kerroit ja kuvasit,
sormin, käsin, piirtelit,

toinen kuunteli toista,
rakensi mielensä kuvia sanoista ja eleistä,
tutuista viitteistä.

Sama sana, sisältö toisella jo toinen,
kuvauskin ihan muuta,

muisteli, jokin ajatus rataansa siirteli,
miten ihanasti sainkaan aamulla
rakkaalta aamusuuta.

Tai jokin muu,
maksamaton lasku,
kiireinen lähtö jonnekin,

vai jostain muualtako sinut kaiken keskeen kerättiin,
ajatuksesi viel' entisessä,
ei toisen kuvauksessa kiireisessä.

Sitten vastasit kysymykseen,
teit jotain minkä ymmärsit,
parhaasi mukaan vastasit.

Ei ollut se sitä mitä kysyttiin,
…ei sinne päinkään.

-Miss' oli sun ajatuksesi, jo toinen kysyy,
etkö ymmärtänyt lain,

niin,…sanoistasi ihan toisenlaisen kuvan sain.

Vai, unohtiko toinen kertoa,
mikä oleellista ollut ois, jotain oletti,

kiireinen hänkin, ajatuksensa tulevassa,
hetiheti-tehtävässä,

tai illan riennossa ihanassa,
sydäntä värisyttävässä.

Miks' ymmärrä ei ihminen ihmistä,
miksei sanansa vuolaat tarttuneet,
piirretyt kaaret uponneet,
tahto ja tarkoitus siirtynyt,
toisen ajatuksiin piirtynyt.

Nii'i, …sanos se!

-mä luulin että sä tarkotit että

--- 

02.10.2007
Metsätiellä

Kuljen kaunista metsätietä,
katselen oksia puun,
sinitaivasta ikuisuuteen siintyvää,
tuuli metsään sulkeutuu.

Loistaa lammen pinta kirkkaana,
auringon säteitä,
häikäisee hetki, kuva ihana,
kesäisiä muistoja.

Siin' kävelläänn sanatonna,
sormet sormien lomassa,

kerroit jotain, kuvasit asiaa kaukaista,
näytät jotain ohi lentävää,

ajatuksistani heräsin
kuuntelin, nyökkäsin,
luonto ihmistä hiljentää.

Ei kauneus tarvitse sanoja, kosketuksen vain,
käden käteen, tai hipaisun hihassain.

Olet siinä, en matkaa yksin,
yksinäisin ajatuksin.

-Oi, millainen mäki.
-Katso, miten kaunis puu.
-Voi, miten tuo kaareva koivu kuuseen kurkottuu.

Jakaa hetki, kuva yhteinen,
pieni asia, vaan niin suloinen.

Siin' kulkevat kaksin yhdessä,
metsäpolkua,

toinen on hiljaa,
toinen pienesti puhelee,
hetkin molemmat omiaan kuuntelee.

Vaan, jokin yhteys,
joku puhuu ja kuuntelee,
lämpö rinnassa, hyvä mieli toisesta,
sydän sydäntä suutelee.

-hiljainen rinnalla

--- 

01.10.2007
Ei katoa yksikään

Jos maa on äiti,
on isä joku muu.

Maa ihmisen näkyväksi,
muu syntyväksi.

Ihminen maasta muotonsa,
muusta tarkoituksensa,

minkä sisällään tuntee,
enemmän on kuin tää maallinen,
ajatus vähäinen pään sisäinen.

Jossain on suurempi tieto,
jossain ymmärrys ylempi,
jossain aate viel' korkeampi,
tavoite jalompi,
kattavampi, min ajassa omaksumme,
salaisesti matkassamme.

Kun ruumis kuolee,
se maahan maatuu,
isästä irronnut jatkuu,

iankaikkinen ei katoa,
kantaa ruumiin muistoa,

yhdistää kaiken viisauden,
ihmiselon kokemuksen,

tallessa on, ei katoa lain,
min elon aikana tuntea sai,
kehonsa kanssa rinnakkain,

Onko tässä toivoa toivottoman,
ihmisen katoavan,
oliko tässä tämä elon tie,
minne jatko minua vie.

Loppuuko kaikki,
missä rakkaat ystävät,
missä omat, mitkä matkallaan teki ja kasvatti,
kaikenko kuolleissa menetti.

Ei katoa yksikään maallinen teko,
ei yksikään ihminen ihana,

ei myöskään sorrettu hetki,
ei tunne, min koki pahana.

Kaikki on matkassa, ne toisin näkee,
ei surun kautta, ei tuskan,
ei tunteiden vyöryn, epäoikeuden,

katselee elonsa kaarta ihanaa,
näkee tarkoituksen.

Antaa arvon min maassa teki,
minkä taisteli, minkä sai, menetti.

Näkee kaiken suuruuden,
elämän arvon uuden,
saa rauhan, kiitollisuuden,

miksi voitti tai hävisi, ei väliä sen,
eli osansa kokonaisuuden.

Salaisuus aukeaa aikain takana,
muu jatkaa kasvavana,

ruumis maassa,
sitä kantaa alati matkassa,
salaisesti omana.

-aamuinen ajattelija

---

28.09.2007
Ajatuksen voima

Kuten kirjoitin, hetki elämän onnellisen,
on omista ajatuksista kiinni,

milloin kulkee mietteissään,
vetää kuin raskasta kuormaa perässään,

milloin ilossa leijuu, ei mikään paina,
murhe jäi, se oli vain hetkisen laina.

Mikä ilon toi, …ajatus onnellinen,
miks' murhe rusikoi, …ajatus senkin toi.

Ilossa pelko unohtuu,
murheessa pelko muistuu,
ja mikään ei välillä muuttunut,
ajatus vain suuntaa vaihtanut.

Mikä ohjasi ajatuksen iloon, en tiedä,
mikä vaivutti mielen suruun, en tiedä sitäkään,
jokin vain liikautti,
jompaankumpaan kuljetti.

Mikä aamulla ilon toi, vielä illalla murheessa kierin,
mikä murheisen aamun soi, elin iltaa niin onnellisin mielin.

Elo ihmisen huolineen, murheineen,
ja ilon hetkineen, näin lauletaan,
väliaikaista kaikki on vaan,

…miten onkaan taas aamulla, kun silmäni avaan.

-harri

--- 

28.09.2007
Se nuor'

Taisto eilinen viel' aamulla kehossa tuntui,
hengen voimia heikolta paljon söi,
sanojen maassa utuisin uskoin,
sen horjuva puoleni minussa möi.

Aamulla katseli taivaan rantaa,
se harmaata päivää jakeli vain,
herätteli väsynyttä jäykkää rankaa,
puntaroin kaukaisia unelmiain,

Sanat pöydällä silmiini sattuivat,
ääni kaukaisuudesta kantava,
mies taistoin, sanain mahtavin,
seisoi eteeni: -Myös minä taistelin.
Auttaa alkuun sanoin, sävelin,
uutta voimaa aamun antava:

"Ken uskovi toteen, ken unelmaan,
sama se, kun täysin sa uskot vaan!
Sun uskos se juuri on totuutes.
Usko poikani unehes!"
                                     (Eino Leino, Hymyilevä Apollo)

Hullu, ken unehen uskovi vain,
ma aattelen, ei kanna se arjessa lain,
vaan jos uni on usko vaikk' utuinen,
arjen taistoissa kantaen,
silloin se usko jo kantaa voi,
vaikk' elämä uskoa rusikoi.

Jos uskoni kasvais ain uudelleen,
nousisi lovesta maan maatuneen,
siin' voima ois taistella sanojen lailla,
min mies kirjoitti uhman lailla:

"Nyt tulkaa te murheet ja vastukset,
niin saatte te vasten suuta!
Nyt raudasta mulla on jänteret,
nyt luuni on yhtä puuta..
Kas, Apolloa, joka hymyilee…
…hymyn voima on voittamaton."

Mikä voima on uskossa, se kaiken kantaa,
epäuskoa jaksaa vastustaa,
ei lannistu jaloiss' arkisen pauhun,
ei tulisten koetusten synnyttämän sauhun,
se hymysuin vain kaiken kohtaa,
sammumaton usko ympärille toivoa hohtaa.

"Meri pauhaa, ukkonen jylisee,
Apollo saapuu ja hymyy.
Ja katso! Ukkonen vaikenee,
tuul' laantuu. lainehet lymyy.
Hän hymyllä maailman hallitsee,
hän laululla valtansa vallitsee,
ja laulunsa korkea, lempeä on.
Lemmen voima on voittamaton."

Tää antiikin voimako miestä kantoi,
joka minulle aamulla sanoja eteeni antoi?
Eikö sanat, ei voimakaan, Leinosta noussut,
vaan Apollon armaan, sanojen ja sävelten taitajan,
maan kaukaisen mystiikan.

"Kun aavehet mieltäsi ahdistaa,
niin lemmi! - ja aavehet haihtuu.
Kun murheet sun sielusi mustaks saa,
niin lemmi! - ja iloks ne vaihtuu."

Tuon voiman jo tunnen minäkin,
tuon voiman mi kantavi mua,
voimaa antaa ain aamusta iltaan,
kun hellin, niin hellin ma sua.

Tää voima ei keltään kadota sais,
tää voima, ett' alati lempiä vois.
Jos lempi on viereltä pois,
vaikk' toinen siin' rinnalla ois,
lemmetön lempi vie voimia pois.

"Kuka taitavi lempeä vastustaa?
Ketä voita ei lemmen kieli?
Sitä kuulee taivas ja kuulee maa
ja ilma ja ihmismieli."

Sen maassa jo tuntea ain hetkin saa,
miten lempeä kieli sydämen tavoittaa,
miten katse hellä ja ymmärtävä,
miten kosketus herkkä ja kantava,
toiselle rinnalla niin paljon jo antava.

Ja lempi mi leiskuvi kahden kesken,
se leiskuvi ain taivaisiin asti,
luottamus, kunnioitus ja anteeks'anto,
katoaa elon kaskesta jo monikin kanto,
eloon virkoo maatunut runko.

Kyll' sanoja helliä ain maailmaan mahtuu,
mahtuu vaikk' kuinka ja paljon,
vaan miten kulkevat korville kaipaaville,
miten saisivat silmille sammuville,
miten onnea, lempeä, etsiville?

Siin' Apollo jo voimansa näyttää saa,
saa tarttua ihmiseen mi arvostaa,
hellyyden voimia, herkkyyden,
käsien hellien kosketuksien,
sanojen voimaan niin pienien,
elon ahjossa kasvaen.

Täss' kulkivat hetken rinnakkain,
kolme miestä ajast'aikaa välillä vain,

yksi niin kaukainen, ei katse kanna,
toinen kuin matkalla viel',
hällä patsaskin tääll' keskustatiel,

ja kolmas, ...tää nuor'
mi eilen taas kerran kuol',

min aamulla herätti sankarit menneitten matkain,
koskivat hellin sormin, vierelleen nostain:
-Anna mennä poikasein, sanasi alussa vasta,
kasva, kestä, vahvistu vain,
elä sanojen elämää onnekasta.

-se nuor'

--- 

27.09.2007
Yksi päivä

No enhän ma muuta tahdokaan,
kuin kirjoittaa, kirjoittaa runoja,

tään päiväni päätteeksi huokaista,
oli sanat kuin virtaavia puroja.

Välillä väsyin keskeen mun taistelon,
meni usko, mi eilen viel' horjumaton,

tänään hiljaa se maillensa mateli vain,
värisevin sydämin tulevaa ahdistain.

Runot lauleli lauluja onnesta vain,
kuunteli hetkiä elämän alkujain,

muisteli naisia sylin niin kauniita,
taakkoja menneitten matkojen raskaita.

Vaan illalla ehtyi jo sanojeni juoksu,
raskas tuoksu vain leijui mun vierellä,

meni päivä, sen vietin taistoissa sanojen,
vuoroin kirous, kiitos, kielellä.

-harri

--- 

27.09.2007
Onnellisuus 2 - Tyytyväisyys

Onnellinen ihminen on päiväänsä tyytyväinen.

Tyytyväisyys tuo onnellisuuden.

Tyytyväisyys on suostumista, sopeutumista siihen,
missä milloinkin on,

ja jos elämä riittää niin kuin se on,
siinä onnellinen ihminen on.

Onnellisuus on kuin sana rakkaus,
molemmat vaikeita selittää,
mitä sanat sisältää.

Toinen on onnellinen siin', miss' toinen on onneton,
vaikka elämä ihan samoin on.

Onnellisuus on sisäinen tila, ei ulkoinen asema tai tavara,
ei matka maailman ääriin,
ei uus' ihminen ihana.

Onnellinen ihminen on sovussa itsensä kanssa,
nauttii siitä mitä elämä hänelle tarjoaa nyt,
ei ole siihen pettynyt.

Mitään ei puutu,
ei elämään suutu,

ja jos jotain puuttuisikin,
onko tarpeellista se, mitä ilman on.

Älä vertaa itseäsi toiseen,
toisella aina jokin paremmin,
toisten kanssa kilpaileva on aina onneton.

Maailman hamuaminen onnettoman mielen tuo,
ja jos kaikki tuleekin kovan työn jälkeen sun luo,
oletko siinä onnellinen,
vai, oletko kaiken saamasi keskellä kuitenkin onneton,
...niin paljon viel' saamatta on.

-

Herätä aamulla terveenä,
keittiöstä kantautuu kahvin tuoksu lempeä,
rinnalla olevalta kaunis sana, aamuinen hetki hempeä,
käsi silittävä,
tunnen,… sanat alkavat jo mielessä vilistä.

Siin' kuvaus yhden onnellisen elämän hetken,
…puuttuiko jotain, vai oliko siinä kaikki,

ehkä puuttui paljonkin,
mutta nyt siinä oli kaikki.

-

Siin' salaisuus vilahti aamussain,
onnellisuus on hetki onnellinen,

ja onnellinen elämä,
yhteen punottu retki onnellisten, tyytyväisten, hetkien.

-

Siin' köyhä kulkee kuin rikaskin,
samanlaisin askelin,

kumpi sovussa itsensä kanssa,
kummalla tyytyväinen mieli,
se onnellisempi on kuin toinen on,
toisella niin paljon viel' saamatta on,

tyytyväisellä onnellinen kieli.

-

Kuten huomaat,
tämä onnellisuus ei yhdessä istunnossa ratkennut,
ei viel' täss' toisessakaan, ma luulen,
jospa huomenna lisää sanoja kuulen.

Asia onkin vaikea,
se on ihmisen sisäinen tila,

milloin on mieli iloinen, onnellinen,
toisessa hetkessä jo haikea, murheellinen,

välissä ei ehkä mikään muuttunut,
ei tullut lisää, ei enempää puuttunut,
mieli vain jostain uupunut,
suuttunut.

-harri

--- 

26.9.2007
Onnellisuus 1  - Onnellisuuden etsintää  (R)

Ystävä hyvä,

ei ole se onnellisuus helppo tie,
ei sormen napsaus vain,
ei temppu, min ottaa voisin, jakaisin ihmisille lahjanain.

Ei kulje tie onnellisuuden helposti,
ei palkka kevyesti,

sen saavuttaa vain matkan päässä,
elämän mäkiä sisällä.

Muu onnellisuus vain harhaa,
kevyttä pinnan unelmaa,
hetkisen kestävää komediaa,
tai muuta ihmisen keksimää ohjelmaa,

…sillä sisäistä kaipausta korvaa.

Aikanaan, jos elämä suo,
tulee onni kaiken kautta kuin lahjana ihmisen luo.

Tulee toisen luo, hän huomaa sen, … on onnellinen,

tulee toisen luo, yhä enemmän vain kaivaten,
ei osaa olla onnellinen kun ei nää,
mikä elämässä tärkeää,

…aika arvoja vääristää,
vaikea elää onnellista elämää.

-harri

...jatkuu alla...

Näin kulki mun etsintäni sanojen,
onnellisuuden arvoituksen:

(...ja päätyen tuohon yllä olevaan kuin tiivistyen)

Varo lupaamasta sanoja,
ne ovat aina lahjoja, arvoituksia.

Tulevat itsellään, eivät käskystä laula,
katkeaa komentamalla laulujoutsenen kaula.

Kuuntele vain hiljaa mielesi ääntä,
ole avoin ajatuksille,
kaukaa tuleville oivalluksille.

Siin' on se sanojen tie,
vapaus,
elämän tahto ja tarkoitus,
sanojen tien lupaus:

Et sanoja vangita voi,
et häkkejä niille rakentaa,
ne vain ohitsesi liitävät,
itseään koskettaa sinulle voiman soi.

-

Aiheen voit antaa, et sanoja lain,
kasvavat kauttasi, sen lahjan sait,

kuulevat korvat, mitkä kuulevat ain herkemmin ja hellemmin,
tunteen sisäisen, näet ajatuksen.

Vaan sanoja älä käske kulkemaan,
älä vaadi salamana saapumaan,

sanoilla vapaus ain oltava on,
aikansa ajaton.

-

Onni omanasi, lahja vain,
samoin suru, mi seuraa vaivanain.

Ilo min ihmisille itse päästit,
toisen surulta säästit.

Ilo hetken ain kestää voi,
suru ihmistä rusikoi.

Mistä otit ilon, ellet sitä itse saanut,
mistä surun, ellet omistanut.

Tulivat kuin lahjana kaukaisen maan,
mi kulkua ihmisen rakentaa.

Ei ilo itsestä nouse, ei surukaan,
sen aika tuo mukanaan,

et huomannut,
et aamulla herätessä tiennyt,
ett' ilo sinua odotti ja hetkisen kantoi,
ett' suru kyyneltä vuotti, sen toinen antoi.

-

Onnellisuuden lupaus, vai sisäinen pyrkimys.
Salaisuus.

Onnelle,
onnellisuudelle, voi raamin antaa,
näin se kulkee ja tältä näyttää,
mitä antaa, millä elämän täyttää,

vaan miten saada onni,
miten onnellisuus saavuttaa,
...miten ihminen itse itseään parantaa.

Mik' on onnen tarkoitus,
mihin onnellisuus ihmistä vie,
entä jos parempi onkin toinen tie.

Onniko autuaaksi,
onnellisuus iloksi,
eikö ennemmin suru kasvuksi,
murhe rakennukseksi,

ilo hetkisen kestävä,
ilon kyynel silmistä pestävä,
meni menojaan,

suru kestävä,
mieltä rakentava,
odotus harhaileva, etsivä,
ihminen vahva, kestävä.

Surulla juuret suuremmat, laajalle levinneet,
Ilolla kuin huituvat vain, tuulet mukanaan vieneet.

Ilolla paikkansa elossa, surullakin,
murheellisella mielellä, onnen murullakin.

Onnellisuus seast' elämän nousee,
miss' ilo, suru, murhe, rinnan käyvät.

Onnellinen olkoon onnessaan,
kasvussaan, kukoistuksessaan,
min suru, murhe, aikaan sai,
kaikki tärkeitä, tottakai.

-

Ei ratkennut arvoitus onnellisuuden,
min sanoja uskalsin etsiä.

En saanut työkalua, tee niin, tee näin,
silloin elämä jo oikein päin.

Ei kulje se tempuilla, malleilla, ratkaisuilla,
arvoitus suurempi kaikkeudella.

Ei kasvu ilossa tapahdu,
ei yksin surussa,
ei onnellisuuden murussa.

Kasvua kokonaisuus elämän,
pitkään kestävän,
se rakentaa ihmisen onnellisen,
tai pettyneen, kyynisen.

-

Sisäinen onni ihmisen,
se on lahja kaukainen,

jos on, se vain on,
et ymmärrä sitä, miksi ja miten,

miksi osaksesi hyvän osan sait,
oisit voinut saada surunkin,
…tai vain sen onnellisuuden murunkin.

Osa se on, kell' onni on,
osa se on, kell' suru,

vaan, osana kaikilla kasvu elämän,
tarkoitus tärkeimmän tehtävän.

Siin' kasvussaan nauttia saa kaikesta tuosta,
milloin suru, silloin suru,
milloin ilo, silloin ilo,

milloin elo onnekas,
ilo, suru, vuoroin vieraanas.

-harri

--- 

26.09.2007 (kävellessä Kalliosta keskustaan)
Sinä toivot nostetta

Sinä toivot minulle nostetta,
virtauksen nousua,
joka veisi minut mennessään,
yhä laajemmin ja kauemmas näkemään.

Toivot myös, että näkisin syvemmälle,
tarkoitatko lie ihmisen ja elämän alkulähteille,

ett' sanani irtoisivat itsestäin,
kehostain, omistain.

Toiveesi on oikein, suunta sen,
se on tie kehityksen.

Se kasvua vaatii, voimia, koetuksia,
irtirepimisiä julmia.

Kun vihdoin irtoan itsestäin,
silloin sen kaiken näen, minkä toivot,

näkisin kauas ain tähtien taa,
rajoita ei ihminen, ei elämä, ei maa,

…sitä kohti tää kulkija raahustaa.

-harri

---

25.09.2007
Kaksi unten maailmaa

Yö seurassa tuttujen ihmisten,
kera todellisten juttujen.

Jo vuosia tapaamisista,
pois luovutuista,

olitte vierellä,
kylässä unteni elämässä.

Elinkö elämää todellista,
olinko oikeasti kuvissa,
vai jokin ajatusko vain,
askelemme yöksi sai rinnakkain.

Elänkö unta, kun aamulla heräsin,
öisien kuvien hapsuja
elämäni muistiin keräsin.

Katoavat kohta, minä tiedän sen,
eikä tämänkään unen,
missä hereillä nyt kuljen,
kuvat uniini muistu,
nukahduksessa jonnekin kadoten.

Unissa kuitenkin,
oli valveen muisto kaukaisten menneiden?

Elinkö valvetta silloin, vai untako muistoni vain,
onko valve ja uni varmasti oikein päin?

-tukka pystyssä sängyn reunalla, mietteissä

--- 

25.09.2007
Unten todellisuus

Olisinko voinut untani jatkaa,
jäädä sinne,
elää elämää toisenlaista,
todellisen tuntuista, huolista vapaata.

Kerran, sen nyt muistan…

elin unessa tulevani polkuja,
pohjautui menneisiin tapahtumiin,
vuosikymmenen takaisiin.

Unessa olin aikeissa hakea tuttua työtä,
viikkoa myöhemmin uni jatkui, työtä hain,
seuraavassa unessa sen sain.

Uudessa unessa firman saunaa katselin,
seuraavassa olin jo työssä, tuttuja kohtasin.

Unisarjani viimeisessä vanhalle työkaverille kerroin
miten kaiken edeltä näin,
miten unteni palasissa matkasin tänne päin.

Unteni jälkeen paikkaa valveilla hain,
sen heti sain,

yöni nukuin firman saunassa,
ei vielä asuntoa,
kaukana kotoa,
…aina ajoissa työpaikalla.

Muistan kuinka kerroin tutulle kaverilleni miten tulin,
miten täällä jo unissa olin,
miten sinullekin tämän aikaa sitten kerroin.

Unet ja valve yhteen punoutui,
todellisuus elämään sulautui.

-

…Vai, ettei vain ois sittenkin toisin päin,
etten vain ois unessa edelleen,
niin outoa elämäni hetkin on,

olisinko onneton,
jos heräisinkin uudelleen.

-harri

--- 

21.09.2007
Unelma  -  Toinen näkee, toinen ei usko

Sinä huolehdit tulevaisuutta,
katselet kauas, näet vain uhkia.

Minä katson huomista,
mietin, mitä sillä teen,
mihin ehkä meen.

Pelotat minua,
vaikka tarvitsen rohkaisua,
unelman eteen tukea.

Kuinka vaikea on unelmaa toiselle siirtää,
piirtää eteensä kuvia,
omissa silmissä kimmeltäviä.

…sanoillasi niitä sammutat.

Miten kuvata toiselle unelma,
miten kertoa kantava voima, usko,
sisäinen intuitio.

Ei usko kun ei nää,
toiselle muu elämässä tärkeää.

Vaadinko liikaa,
toinen näkisi sen minkä itse näen,
kuulisi sanat joita itse kuulen.

Jos kuulo ja usko vain itsellä on,
toinen rinnalla pelkää, onneton.

-harri

--- 

21.09.2007
Unelma  -  Kiiltosilmä

Uskonut on unelmaansa kell' unelma ollut on,
tulevan kuva kuin mahdoton.

Ympärillä arvosteltu,
hiekkaa heitelty rattaisiin,
kiiltosilmäistä takana naurettu,

…myöhemmin selkään taputettu,
suosiota onnistuneelta haettu.

Näinhän se menee.

Näin unelma kulkee,
sääntönsä silläkin elämässä,
sääntönsä unelmassa.

Voi kuinka pienestä unelmasta
moni tänään saa ruokansa,

yhden hullun uskosta johonkin, jonka vain itse näki,
ympärillä epäuskoinen väki.

Moni nauttia saa, kun vihdoin edessä se,
minkä toinen jo kaukaa näki,
...esiin taisteli.

-harri

--- 

20.09.2007
Kiertävät ja nyppivät

Ymmärrätkö, kultasein,
miten sanat käskevät minua,

kiertävät, nyppivät,
ympärilläni leijuvat,

odottavat,
ota minut, ota minut, sanovat.

Eivät rauhaa anna, vaativat vain:
kirjoita, kirjoita, rakkainpain,

…ja minä kun niin sanoja hain.

-harri

--- 

19.09.2007
Ajattelin lähettää runon

Ajattelin lähettää runoni ihmiselle, jonka tiedän viisaaksi.

Kuunnellut pari iltaa,
katsellut muotoaan vaatimatonta,
ääntänsä hiljaista,
sanojaan painokkaita,
tietojaan arvokkaita.

Lähestyä ja sanoa, katso mitä minulla on,
mihin ajatukseni kiirivät kun sinua kuuntelin,
miten mieleni lentoosi tarttui,
miten ajatus varttui.

Sinut netistä löysin,
…hui kamala, minä pelästyin,

miten paljon sinä oletkaan,
miten paljon tiedät,
missä kaikessa oletkaan mukana,
mitä kaikkea tehnyt.

Pelottaa…

Enkö uskallakaan lähestyä sinua pienellä runollani,
enkö ilahduttaa mieltäsi sanoillani,

…vaatimattomilla, nyt mietin,
kun taustojasi tutkien hetken vietin.

Sitten katson kirjoitustani,
runoa, jonka juuri kirjoitin, (alla)
sen sinulle antaisin.

…Jos pelkään jo ihmistä tietäväistä,
miten uskallan toivoa näkeväni maailmaa,
jota runoni kuvaa.

Hänhän on vain ihminen, olkoonkin paljon oppinut,
silti hän on vain ihminen, vajavainen.

Uskallanko, uskaltaisinko, sittenkään katsoa maailmaa,
min toivoin eteeni piirtyvän,
itsestäni kaiken näyttävän,
puutteistani piiitkän listan tekevän.

Olisiko ihminen armahtava,
olisiko armahtava se maa, jota mieleni kurkottaa.

Kestäisivätkö sanani katsettaan,
kestäisivätkö silmäni kauneuttaan.

Minä mietin,
…uskallanko lähestyä ihmistä,
vaikka niin uhosin lähestyä kirkkautta,
maailmaa mi takanani suurena aukeaisi,
kaiken minulle paljastaisi.

Olenko rohkea, olenko pelkuri,
olenko vain tyhmä,

joka totuuden edessä pyörtää paikallaan,
…jos en nyt sitten kuitenkaan…

-harri

--- 

19.09.2007
Oi, missä on tämä maa?

Kulkea sisällään,
tuntea itsensä,
sopukkansa arvaamattomat,
äänensä kuulumattomat.

Tavata sisäiset tarpeensa,
tukahdetut toiveensa,
haaveitten maailmat loppumattomat,
ikuiset unelmat.

Voi, millainen olisikaan se maailma,
jos sen nähdä saisin,
kulkea siellä ja katsella,
ihmetellä ja ihailla.

Millainen onkaan alitajunta,
jolle ei loppua lain,
raapaisin oudon pintaa vain,

kuinka syvä,
kuinka korkea,
kuinka kaunis se on,
kuinka rohkea,

kuinka kauas,
kuinka etäälle eteen ja taa
voikaan siellä matkustaa.

-

Mikä on tämä ihminen mi peilistä katsoo,
näkee itsensä rapisevana kuvana.

Oi, kunpa näkisit, sinä ihminen,
kunpa näkisit vuoren taa,
joka ruumiinasi eteen heijastaa,

sen takana on todellisuus viel' suurempi,
maailma kaunis ja ihmeellinen,
käsin koskematon,
loppumaton.

Oi, näkisitpä sinä sen,
ohi arkisten puutteiden.

Oi, näkisitpä sen,
ihmisen suuruuden, kokonaisuuden.

Kuinka vallata kaikki,
kuinka saada käyttöön tuo näkymätön,
mi ruumiini rajan takana piileksii,
puutteeni tuota kaikkea hyljeksii.

Kuinka tavoittaisin kaiken sen,
sisällä piilevän totuuden,

sen maailman, jonka oikeasti omistan,
sisälläni matkassa kulkevan,

kuinka saisin sen itselleni ees hetkeksi vain,
rohkaisuksi matkallain.

-

Minä tiedän sen,
sitä hetkisen arvuuttelen,
kaukaa, …oi, niin kaukaa, katselen.

On maailma suuri sisälläin,
suurempi kuin ymmärtää saatan,
miten sen voimia, sen maisemia, raotan.

Siellä piilisi, ma luulen,
kaikki se mitä tarvitsen,
millä puutteeni paikkaisin,

millä voimalla voisin olla viel' enemmän,
tuntea tunteen syvemmän,

kauneuden kukoistavan uudella tasolla,
osata asioita taidolla, jota kehoni ei ilmi saa,
jokin yhteyttämme rajoittaa.

Oi, saisinpa sukeltaa sisälle omaan maailmaani,
kulkea ees hetken sen katuja,
kokea sen kauneutta,
uskoa kaikki unelmani tosiksi,
haaveeni todellisiksi.

Nähdä miten mahdollista minulle kaikki ois,
se vähäinenkin mistä haaveksin,
…vaan en tehdyksi saa,

oi, jos sen kaiken saisin itsellein,
esteeni ratkeaa.

-

Kuinka kulkisin sisäiseni sisällä,
mistä avaisin ovensa salaperäisen,
mistä silmät nähdä se kaikki kauneus,
usko, toivo, rohkeus,

tuoda se kaikki tähän arkeeni mun,
…olen niin vähäinen,
peloissani sulkeudun.

-

Missä on tämä maa,
missä on tämä ihmeiden maa,
jossa kaikki mahdollista,
unelmat ja haaveet todellista,

menneet ja tulevat rinnan käyvät,
ongelmien ratkaisut näkyvät.

Onko se minun allani, itse kuin jäävuoren huippuna sen,
vaiko ylläni, jonnekin taivaalle kaareutuen,

vai levittäytyykö ympärilleni ollen näkymätön,
minä itse sen keskellä näkyvä,
muiden maailmoihin yhtyvä.

Vai onko maailma tuo salaperäinen,
jokin osa tutkimattomien aivojen,
sielläkö se olisi, soluissa miljardeissa piileksien.

Jossain se on,
jossain maailmani sisäinen,
arjesta niin kaukainen,

jossain se on,
arvoituksiaan arkeeni vain tihkuen.

Minä ymmärrän sanat pitkälle ehtineiden,
kulkeneet elon tarkoitusta etsien,

yrittäneet päästä perille,
salaisuus vain kaikkoaa etsijän edelle.

Perillä onkin tässä, arjen elämässä,
elo tässä ja nyt,
tarkoitus elämän täyttynyt.

Silti minä kurkotan edemmäs,
etsintä ihmiseen piirretty on,
tarkoitus ohittamaton.

Missä on tuo ihana maa,
joka sanat, sävelet, antaa,

jossa tieto, taito, ymmärrys,
ihmisen toiveiden täyttymys.

Liekö portti sinne vain intuitio,
ken sen kautta kulkea saa,
hän hetkin suuruutta tavoittaa,

kuinka pieni sen rinnalla ihminen,
kuinka pieni sen rinnalla maa,

onnellinen hän, ken suuruutta
edes hetken pienen saa koskettaa.

-harri

---

19.09.2007
Unten mailla

Unten maailma todellinen,
todellisuus kuin unta,

hiljalleen tupruttaa lunta,
taakseen verhoaa totuuden,
silmän näkemyksen.

Näkikö silmä päivällä oikein,
näkikö katse yön,
tunsin kuristavan vyön.

Jos kuristaa päivällä, teinkö raskaan työn?

Uni unesta vapauttaa,
pelastaa kulkijan pälkähästä,
yön, päivän, painajaisesta.

Iloitsin niin että nauruni helisi,
nukkuja havahtui, heräsi.

Untako lie, vai tottako vain,
kumpi on totta matkassain,

toisen muistan, toista en lain,
matkaanko kahta elämää kehossain,

…kaksiko vaivaa matkassain.

-harri

--- 

19.09.2007
Missä on unten maailma

Missä on unten maailma,
missä sen maailma avara.

Ei rajoja maallisia, painoja sen,
pitkin yötä lentelen,
outoja katselen.

En tunne paikkoja, en ihmisiä,
vastaan tulevia asioita,
monet aivan outoja.

Joku tuttu päivästäin,
tottako unessani näin?

Heräsin,
hetken haikua katselin,
katosi sumu, jäljet peitti,
aamu unisen arkeen heitti.

Missä minä olin, mitä minä näin,
elin elämää toisin päin.

En ymmärrä mitä kohtasin,
outoja ihmisiä tapasin.

Peilikö päivästäni,
vai päiväkö peilinäni unten maan,

…aamulla, illalla, kaikki taas katoaa.

-harri

--- 

13.09.2007
Sanat ja sävel

Ennen kuvittelin,
sanat suuremmat kuin sävellys ilman sanoja,
selkeitä ajatuksia.

Kuuntelin Chopinia, sisäiseni murtui,
sanoilla ei tavoittaa voi säveltä,
juoksua melodian ihanan,
arvaamattoman.

Mikä kepeys,
mikä juoksutus,
mikä sanomaton kauneus,
ei kuvata voi sanoilla,
en edes uskalla.

Kuinka karkeilta tuntuvat sanat,
kuinka arkisilta,
sävel ei sisällä rajoitteita.

Yksi painallus vain, yksi sävel,
tuhat sanaa sisältää,
sävellys tuhat miljoonaa,
tunteet väräjää.

Voi, miksi sanoja sain, miksen saanut säveltä,
miksen soittamisen taitoa,
sanoillani saan vain ylistää sävelten kauneutta aitoa.

Voisinko etsiä sanoja,
jotka olisivat niin kauniita,
soisivat kuin musiikki vain,
ihmisen sisintä koskettain.

Laulaisinko runoillani,
etsisinkö juoksua vilkasta,
sydäntä koskettavaa runollista.

Sanoilla kauniilla,
toivon, voisin ratsastaa kuin musiikilla.

Tähän huokaukseen piiskasi Chopin,
häntä kuuntelin,
ajatukseni pieniksi tunsin.

Arvon annan kauneimmalle,
sävelten taitajalle,

suuremmin soi sävel kuin sanani vain,
säveltäjän osako onnekkaampi,
kuin sanoilla taiteilijain.

Sanoilla voi musiikkia täydentää,
sen päällä iloa, surua, ilmentää,

vaan sanatko lie musiikista voiman syövät,
asettavat sille rajat,
katoaa kauneus mi nuoteissa salaisesti piirtyi,
ajatus muualle siirtyi,
sanojen rataa kulkemaan,
pientä osaa kuvaamaan.

Antaa ajatusten sanoitta virrata,
avautuu moni maailma,

yksi sävel jo sata maailmaa,
sanoilla hetkiä tavoittaa.

On kiirehdittävä sanomaan toisinkin päin,
ihanuus kauniiden sanojen,
katoaa taakse renkutuksien,

mieleen vain kokonaisuus,
sanat musiikkiin kadoten.

Siinäkin sävel sanat voitti,
kuulijaa hetken tavoitti,
sanojen ihanuuden karkotti.

Vaatisi työtä ja vaivaa,
saada musiikki sanoilla soimaan.

Mahdotontako lie,
kuka sen sanoo, millainen voi olla sanojen tie,

kulkea kautta kokonaisten vuorien,
tulevain, menneitten,

kaivaen esiin ajat ja paikat,
ihmisten ihanat muistot,
suruisat suistot, ikuiset onnelliset puistot.

Onni olla voi omanasi sanoista ja sävelistä,
kehosi herkkä värähtää,

äänestä sanain, sävelten,
hiljaisesti helähtää.

-harri

--- 

Miten katselee mies

Mitkä miehen aattehet,
miten katselee kaunista naista,

arvostaako vain ulkoista,
vai sitä oikeata, sisäistä arvokasta.

-harri

--- 

18.09.2007
Ihmettelee pieni ihminen

Kuinka näkeekään täältä kauas,
ain kaukaisiin tähtiin saakka,

valovuosia tuhansia,
matkoja arvaamattomia,
syntyjä syviä,
ratkaisemattomia mysteereitä.

Tulimmeko kaukaa, vai luotujako vain,
paikan päälle istuttain.

Seuraako joku meitä,
kehityksemme outoja teitä.

Suuri arvoitus tämä maailma,
suuri ihme jo ihminen,
tulos lyhyen kehityksen.

Katsoo taivaalle, sanoo miten kaikki on ollut,
mistä tullut,
pienuudessaan suureksi tullut,

hetkessä ymmärtää kaiken tämän näkyvän,
ohittaa näkymättömän
mi viel' suurempi on kuin näkyvä maailma,
arvoitus avara.

Mitä ihminen jo löytänyt, päätäni pyörryttää,
tuntemattoman suuruus ihmistä nöyrryttää.

Kysymys kuuluu varovainen,
olenko omillani täällä,
vai kulkeeko matkassa kohtalo kunkin päällä.

Onko Jumalaa mihin turvata,
kun koen vastuksia,
vai yksinkö taistelen tieni,
määrään itse eloni.

Jos tänään näihin vastaamaan kiiruhdan ja viisaalta vaikutan,
huomenna avautuu uusi kulma, ajatukseni muutan.

Onko kaikki yhtä, 
tuhansien tuhannet tähdetkin,
vai sattumako vain, 
ohjaajana matkassain.

Mistä tulin, 
mikä osa minusta suuruuteen sulautuu,
mihin matkaan kun kuolen,
kaikkiko maatuu.

Miksi ihminen ain viisaampi on kuin edellinen polvi,
miten ajatuksensa enemmän ymmärtää,
mikä kehitystä ohjaa, mihin päätyy kaikki tää.

Katson ihmisiä,
kaikki erilaisia,
kullakin luontonsa oma, taipumuksensa,
osaamisensa, arvoituksensa.

Rakenne vaihtelee paikkain mukaan,
muotonsa toisenlainen,
sisäisesti samanlainen.

Mikä elämän rakensi toisenlaisen,
mikä kulttuurin erilaisen keksi,
mikä asenteet ja tavat muutti,
paikan erilaisilla asutti.

Eläimet erilaiset,
pienen pienestä näkymättömästä ain suureen dinosaurukseen,
kalat kauniit, ihmeelliset kaikkineen,
muotonsa kirkkaine väreineen.

Miten ihminen keksinyt kaiken,
miten löysi tulen, sähkön,
mistä polttoaineen, sen rähähtävän voiman,
monenlaisen matkaamisen,
tietoliikenteen ja bittiavaruuden.

Taivaita katselin vuorellain,
sen suuruutta hetkisen pohdin,
kuinka suurta onkaan kaikki,
kuinka pieni ihminen.

Tulen minä tähän toistekin,
taivaita katselen,
elämän arvoituksia arvelen,
viisautta kyselen.

Kuka sanoo, miten kaikki on,
valtamerikin viel' tutkimaton.

Niin, ja tällä pienellä pallolla kaikki,
…tällä pienellä pallolla kaikki.

Yksi pieni ihmetteli.

-harri

--- 

13.09.2007
Ain taakkaa kantaen

Eräs filosofi on sanonut,
ihminen tarvitsee taakan,
ollakseen kiinnitettynä maahan,

muuten hän leijuu ilmassa, ties missä,
asioissa, tiloissa, käsittämättömissä.

Kenellä taakkana sairaus,
kenellä kova työ, perhe ja lapset,
jollain köyhyys,
toisella harmaat hapset.

Entä omaisuus ja rikkaus,
onko sekin rasitus,
valvoa ettei katoa,
tyhmyyttään köyhyys palaja.

Voiko sekin olla taakka,
kulkea kuin taakkaa vailla,
saada aina kaikkea.

Vaan, ma luulen,
kyllä ihminen aina taakkansa löytää,
puuttuu vielä tuo ja tämä,

ahneusko taakan antaa,
vai arvaamaton elämä.

-harri

---

09.09.2007
Oikea kylvö

Maa myllätty,
ympäri kahteen kertaan käännetty,
sadon antaa runsahan,
elannon, turvahan.

Maan päälle kylvetty
oraalle ilman kasvua jää,
linnut paikalle viilettää.

Toiset kuolee kuivuuteen,
toiset lintuin ravinnoksi,
taivaalle matkaksi.

Siksi tärkeä on kyntää, ja kylvää sitten vasta,
kun maa on vastaanottavaista.

Vaivansa kaikella aina,
kestää tuo vaivan aika.

-harri

--- 

07.09.2007
Runojen maa

Runojen maassa kuljeksin,
sulkien ääniä kuuntelin.

Kuinka kaukana arki, elämä todellinen,
runojen maa, maa kuin haaveiden,

sinne kadota voi mieli,
laulaa lempeitä lauluja ihmisen kieli.

Runojen maa, kuin ihmemaa,
siellä aika ei aikaa tunne,
mennyt on tässä, ja tuleva,
ihmisen oma unelma.

Siell' lentävät aatteet kuin perhoset vain,
asiat keveät ja raskaat rinnakkain.

Siell' haave on täyttynyt unelmien,
näen edessäni toteutuneen toiveiden.

Runojen maa ihmeellinen,
ihmisen tila sisäinen,
siellä levätä saa,
kuulla kaunista sanomaa:

-Oi ihminen, pysähdy,
viivähdä hetkinen vielä,
maailma oottaa sua kaukana siellä,

runojen tiellä,
sisällä jossain,

näet lepopaikan elämäsi menosta,
näet virran vapaana virtaavan,
kukat kauniit kukkivan,
kuulet lintuin laulavan,
äänen hiljaisen sinulle puhuvan,

-Istu vierelle, istu kaiteelle,
lepää hetkisen verran ja nauti,
kuvista, jotka sisälläsi kulki,
äänistä, joita korvasi kuuli,

…kosketti poskeasi runoilijan huuli.

       >

-harri

--- 

07.09.2007 (edellisen runon lopulla)
Kuului ääni kaukainen

Kuului ääni kaukainen,
viesti ystävällinen:
-Miten sinulla menee?

Ne sanat kuin ois sinitaivaalle kirjautuneet.

-Täällä olen, täällä alhaalla,
runojen maassa matkalla.

-En tiedä, miten minulla menee,
en jalkojani tunne,
en arkea tavoita,
edessäni näen vain sanoja,
päättymättömiä sanoja ja kuvia,
…runoilijan huvia.

Ei auennut maa itsellään,
ei portti ollut avoinna,
eilinen piti taistella,
illalla viel' pelkoja kuunnella,

vaan kun aamu sai,
portti avoinna edessäni huokas:

-Tule, lepää taistelusi jälkeen,
anna sanojen virrata jälleen.

-Kuinka portti voi puhua, minä epäilevä aattelin,
arjen aamua huokailin.

Ääni kauempaa kuului,
poluilta kauniin maan,
sinne jalkani ohjasin,
aamua raikasta katsomaan,

...näen edessäni runojen maan.

-harri

--- 

07.09.2007
Unelman taistelut

Unelman eteen on taisteltu paljon,
vuodatettu verta, kyyneltä kuivattu,
erottu usea kerta.

Nähty miten kaukainen kaukana kulkee,
väsytty, kaaduttu, luovuttu,
taas noustu, jatkettu, …uudellen taisteltu.

Ei unelma eteen taisteluitta tule,
ei ilmaiseksi suuria saada.

Voimat menneet, uskokin pois,
toivo viimeisenä ei venettä kaada.

Usko matkassa, usko horjuvainen,
toivo suurempi, hiuksen hienokin vain,
toivo kantavainen.

Rakkaus johonkin, rakkaus suureen,
rakkaus unelman juureen,
se voimista suurin on,
voimana tuntematon.

Kestää tie unelman eteen käydä,
kantaen, elämään tarkoitusta antaen.

Unelma nuo kaikki sisältää,
vuorotellen voimia taistelijalle lisää.

-harri

--- 

06.09.2007
Yksi ainut elämä

Sanoit kuin huomaamattasi,
-meillä on tämä yksi ja ainut elämä,
pitää tehdä sitä mistä pitää.

Kuinka oikeassa oletkaan,
elämästä tulisi nauttia,
annetusta lahjasta.

Iloiten kulkea päivänsä uudet,
nähdä ruusuiset tulevaisuudet.

Jos olet onneton päiväsi töissä,
elät elämääsi kuin kireissä vöissä,
et iloissa,
et elämän nautinnoissa.

Murhe mielesi ja kehosi kyyristää
ilta, ei yö, anna sisimmälle rauhaa,
…elämä painaa.

Olet pian murheen vainaa.

Nauttia siinä missä kulloinkin on,
tehdä tekoja joissa mieli elää,
iloinen laulu huulilta nauravilta helää.

Sielusi keveä, ryhtisi suora,
katseesi kirkas, luottava,
tulevaisuuteen naurava.

Se sinulle voimia lisää,
ei pelko matkaasi ehdi,

iltasi ilossa, yösi rauhassa,
aamulla hymyilevä mieli,
…suussa onnellinen kieli.

-harri

--- 

06.09.2007
Toivo

Mikä on turva ihmisen, jos pettää turva maallinen,
ei uskoa parempaan,
ei tietä rauhaan sydämen,
…ei ole onnellinen.

Mikä on turva hauraan mielen, jos katoaa kaikki,
tyhjyys jää, ja syyttävä mieli,
sisällä pauhaa epätoivon kieli.

Mikä on turva kadotetun,
elämästä upotetun,
hiljaisen ja sokean,
kadonnut mieli rohkean.

Turhaanko, turhaanko haaveilee,
kaukaisuuteen katselee?

On toivo viel',
joku jossain siell',
usko suurempaan mi minua katsoo,
tietäni valvoo,

ajatusteni, pelkojeni takana,
näkee minut ahdistuksessa.

Jos edes päivän,
tämän harmaan alkaneen päivän minulle voimia soisi,
kantaisi pahimman yli,
…ehkä jo huomenna minua kohtaa onnen syli.

-harri

--- 

21.08.2007
On elämä kasvua kaikkineen

On elämä kasvua kaikkineen,
ain pienestä hautaan saakka.

Vaikk' oiskin se menoa tulvillaan,
kannettava on myös elon taakka.

Ei hellitä otettaan ihmisen,
vie hetkin läpi harmaan kiven sen,

ja taas paistaa valo herkkään sydämeen,
päästää iloon, vapauteen.

Vaan, elo kasvua kaikessa aina,
ilossa, onnessa,
turvana päivinä raskaina.

Mikä kasvattaa ihmistä kestämään,
mikä elämään voimia antaa?

Se on suru, vastoinkäyminen,
kun sydän on raskaana.

Siinä kasvaa ihminen,
saa voimia kantaa taakkaa min elämä eteensä tuo,

mutta ilo, min jälkeensä jälleen suo,
siitä maljasta ain kiitollisemmin juo.

Oi, tule ilo,
oi, tule suru mun luo,
huokaa ihminen sisällään,

sillä kaipuu on kasvaa uuteen,
taistella, katsella maailmaa,
kasvaa johonkin sisällään suureen.

-harri

--- 

15.08.2007
Kuulin äänen kaukaisen

Kuulin äänen kaukaisen,
kuljetti minulle tervehdyksen,

sanani koskettaneet, kantaneet,
voimia elämään antaneet.

Kuinka lämmittää tervehdys tuntemattoman,
kuinka lähelle hän tulla saattaa,

kuinka onnelliseksi tekee ihmisen,
yksinäiselle voimia antaa.

En ole kirjoittanut turhaan, sanat elää matkallaan,
kulkevat teitä omiaan,

löytää sydämen mi hellyyttä kaipaa,
paikalleen asettuu ja levon antaa.

-harri

--- 

15.08.2007
Keskiviikon kaipaus

Ikäihmisten luona kylässä,
ystäviä tervehtimässä.

Pöydän ääressä kirjoitin:

Kaipasin,
luoksenne astelin,
pitkän tauon jälkeen.

Koko aamun ajatellut,
sisälläin jossain kaivannut.

Kuka ajatteli minua, kuka luokseen kutsui,
äänesi hiljainen sisälläni jo aamusta kuului.

Tässä olette kuin ennenkin,
kun päiviä yhdessä vietettiin,
iloille naurettiin, suruille hiljaisesti itkettiin.

Nyt olen tässä, keskellänne,
teistä voimaa itseeni imemässä,
halaamassa ja silmiinne nauramassa.

Kuinka ihana olikaan eteenne tulla,
nähdä silmänne säihkyvät,
minua kaivanneet, edelleen hyväksyvät.

Annoinko jotain, vai sainko vain,
yhteys kanssanne on aina mun matkassain.

-harri

--- 

30.07.2007
Muutoksen kynnyksellä

Kuinka lohduttaa voi toista sekin, kun toinen on hiljaa eikä kirjoita,
kun sanani seisoo ja odotan vain,
jotain uutta haaveissain.

Olet inhimillinen, hän huokaa,
et kirjoitakaan yhtä päätä kuin ennen,
silloin kun sanat kulkivat kuin ohimennen.

Sanojen tahti laannut, sen avoimesti tunnustin,
jostain uudesta haaveilin,
joitain sanojen ja rimpsujen pätkiä kirjoitin,
…eivät jatkuneetkaan, alkuunsa päättyivät, lopetin.

Vaan tänään aamulla, kun loma tekee päätöstään,
ajatukset palaavat sanojen äärelle etsimään,
josko jo ois aika taas aloittaa,
sanojen vilkkaiden aallonharjalla ratsastaa.

Ja kulkevathan ne, kun aiheita eteen asettuu,
huomaan, asiat muuttuu,
sanatkin, tavatkin,
uutta jo aamusta tapailin.

Ystävän hautajaiset sanoja taas toi,
syvä hetki liikautti, elämää uudeksi loi,
seuraavan runon aamun ensi ajatus mieleeni toi:

28.07.2007
Kivettyneet kasvot

Katsoin kasvojasi kivettyneitä,
ilmettäsi ilman sisintä,
olemustasi liikkumatonta, eleetöntä…

Tulit eteeni yllättäen,
en ollut varautunut sinua vielä kerran näkemään,
kasvojasi kohtaamaan.

Luulin sinut vain suljetussa arkussa siunattavan,
mutta sinä olitkin siinä vielä kerran,
katselin sinua hetken verran,
sanatonna,
levotonna.

Kosketin olkaasi varoen, mutisin jotain,
toivoin, avaa silmäsi ja katso minua…
…ei… ei sittenkään,
se voisi olla kammottavaa,
ikuisesti unissani kulkevaa.

Kunhan nyt kestän ees tään,
eleettömän, kivettyneen, pään.

Lähdin pois silmin kostein,
...vapisin.

Hetken itseäni selvitin kuin tyhjässä tilassa,
viereesi palasin, 
nyt jo juttelin kuin oisit ollut siinä,
elävänä minun edessä.

Kiitin sinua yhteisestä matkastamme,
muistelin viime puheitamme sairasvuoteesi äärellä,
toivoin viel', että poikkeaisit mun vierellä,
vaikka ilmoittamassa, ett' tää elo jatkuu vain,

sellainen ajatus minua itseäni lohduttaa,
ja kulkee puheissani ain.

Arkkusi äärelle olin varannut viimeisimmän kirjeeni sinulle,
sen siinä lukisin,
…jotain ihan muuta liikutuksen huuliltani mutisin.

Sanani sinulle vasta muistotilaisuudessa lausuin,
kun näkemästäni ja kokemastani ensin rauhoituin,

…ja näin minä sinulle luin:

Sinä lähdit, ystäväin,
sinun vähenevän näin.

Maailma kutistui vain itsesi ympärille,
taistelit viime hetkesi meille, sinun rakkaille.

Viimeinen soittoni sinulle, ...heräsit jostain syvältä,
vaivoin viel' juttelit minulle, tunsin, ei näytä hyvältä.

Sinun vain nukkua täytyisi, olit ohjeen saanut,
jo viikkoja muutenkin maannut...

se kirjoitus tähän loppui, en kai uskaltanut pitemmälle.

Jatkan sitä nyt myöhemmin eräässä aamuhetkessä:

...ja nyt sinä olet poissa, sen eilen kuulin,
vielä tällä viikolla sinut tapaavani luulin, vaikka tunsinkin,
ei aikaa enää paljon tällä matkalla täällä,
maan päällä.

Nyt olet poissa. 

Taas kerran on mietittävä tätä elämän tietä ja tarkoitusta,
lähtöä täältä, jonnekin, joku osa meistä,
se, joka ehkä huokasi kera viime henkäyksen, vihdoinkin vapaa elämän teistä.

Vaan mitä lie on se vapaus jonka sait,
jota viime hetkille asti myös Raamattusi sivuilta hait.

Minä uskon, ja luotan, sait enemmän kuin uskoitkaan,
sait uuden jatkon jossain muualla,
uudessa tilassa,
vaivoista vapaana.

Saat hengittää uusin keuhkoin uutta ilmaa ja uutta maailmaa,
jatkaa jotain vielä käsittämätöntä matkaa jonnekin,

...uskon, olet tänään onnellisin meistä,
jotka saamme vielä arkkusi äärellä seistä ja miettiä menneitä,
ja tulevia,
elämän päiviä niin arvaamattomia.

Hyvää matkaa ystäväni. Älä unohda minua, ja toiveitani, jotka mukaasi laitoin.

--- 

   Voit katsoa muutkin tähän liittyvät kirjoitukset,  (Kaksi peiliä, Aamulla meitä mietin, Portit, Outo hetki.)

-harri

---