31.08.2008

Oot tarpeen, sa ihminen

Oot tarpeen, sa ihminen,
loppuusi saakka,

oot tarpeen monelle,
vaikka kannettavanas'
ois millainen taakka.

Eikä tarve todellinen
ole aina näkyväinen,
vaikka lähellä ois läheinen,
...elämän kulku näet on salainen,

yksinäinen, hyljättykin,
viel' tarpeellinen,
vaikka sitä ei itse nää,
kun elää hiljaisen elämää.

Kaikella aikansa taivaan alla,
kaikella aikansa elämää katsella ja kuunnella,

aikansa iloita, onnesta huudella,
murheen alla huokailla
ja voimia suuremmalta rukoilla.

kaikella aikansa,
kaikella,
tulemisella ja lähtemisellä,
eikä muuttaa kumpaakaan
voi ihminen itse,

alun valmisti toinen,
ja loppuun piirretty jo ennalta piste,

sen välin elit,
elämäsi kasvoit ja taistelit,
kaiken koit itse.

-harri

--- 

06.09.2007

Yksi ainut elämä

Sanoit kuin huomaamattasi,
-meillä on tämä yksi ja ainut elämä,
pitää tehdä sitä mistä pitää.

Kuinka oikeassa oletkaan,
elämästä tulisi nauttia,
annetusta lahjasta.

Iloiten kulkea päivänsä uudet,
nähdä ruusuiset tulevaisuudet.

Jos olet onneton päiväsi töissä,
elät elämääsi kireissä vöissä,
et iloissa,
et elämän nautinnoissa.

Murhe mielesi ja kehosi kyyristää
ilta, ei yö, anna sisimmälle rauhaa,
…elämä painaa.

Olet pian murheen vainaa.

Nauttia siinä missä kulloinkin on,
tehdä tekoja joissa mieli elää,
iloinen laulu huulilta nauravilta helää.

Sielusi keveä, ryhtisi suora,
katseesi kirkas, luottava,
tulevaisuuteen naurava.

Se sinulle voimia lisää,
ei pelko matkaasi ehdi,

iltasi ilossa, yösi rauhassa,
aamulla hymyilevä mieli,
…suussa onnellinen kieli.

-harri

--- 

 

06.09.2007

Toivo

Mikä on turva ihmisen, jos pettää turva maallinen,
ei uskoa parempaan,
ei tietä rauhaan sydämen,
…ei ole onnellinen.

Mikä on turva hauraan mielen, jos katoaa kaikki,
tyhjyys jää, ja syyttävä mieli,
sisällä pauhaa epätoivon kieli.

Mikä on turva kadotetun,
elämästä upotetun,
hiljaisen ja sokean,
kadonnut mieli rohkean.

Turhaanko, turhaanko haaveilee,
kaukaisuuteen katselee?

On toivo viel',
joku jossain siell',
usko suurempaan mi minua katsoo,
tietäni valvoo,

ajatusteni, pelkojeni takana,
näkee minut ahdistuksessa.

Jos edes päivän,
tämän harmaan alkaneen päivän minulle voimia soisi,
kantaisi pahimman yli,
…ehkä jo huomenna minua kohtaa onnen syli.

-harri

--- 

17.04.2007

Yks' ehto ihanan elämän

Minä mietin tässä puistossa istuessain,
yks' ehto ihanan elämän on terveys vankka,
ilman sitä elämä vois olla tosi rankka.

Jos kulkea en saisi ominani,
mennä kuin itse tahdon.

Jos maattava vain ois vuoteella illasta aamuun
ja aamusta iltaan.

Jos ajatus ei enää terveen lailla kulkisi,
olisiko lie rinnalla ihmistä,
joka rakkaudessa syliinsä sulkisi.

Tuli puistossa vastaan mies,
sähköisellä pyörätuolillaan huristi,

minä keveästi reppu selässä vastaan viuhdoin,
paitani hiessä, otsani myös,
kävellen painelen paikasta paikkaan.

…Jo miettii tässä taas ihminen onneaan,

jos oisin minä kuin olet sinä nyt,
pyörätuoliin päätynyt,

miten jaksaisin tietäni tarpoa,
rakentaa elämän ihania arvoja.

En tiedä, vaikka tiedänkin,
elämä elettävä silloinkin,

muututtava,
muovattava elämä uusiksi käydä,
löytää tarkoitus kaikelle ja sitten nähdä,

tässä sittenkin, tässä sittenkin on jokin järki,
vaikka katoaisi elämästä iloisuuden kärki.

Voi, niin paljon voi sattua,
elämän hetkessä muuttaa,

se hetki voi kääntää suuntaa,
aamulla vielä ihanalta näytti,
ilon elämä surulla täytti.

Toisinkin olla voi,
herätessä oli suru,
aamu aukeava ilon sijaan toi.

-harri

--- 

15.04.2007

Onko kaivettava tietäjä kolostaan

Onko kaivettava tietäjä kolostaan,
avattava salainen arkku,

onko etsittävä vastauksia ylitse tiedon,
löydettävä salaisuuden kurkku.

On asioita joita ei silmä nää,
asioita joita ei tieto paljasta,

on asioita asioiden takana,
tietoa herkkää ja haurasta.

On silmä ain silmää suurempi,
tietoa tiedon yllä,

on osuutta ihmisellä,
joka lepää kaiken yllä.

Onko kaivettava tietäjä kolostaan,
ratkaistava tekojen tie,

onko paljastettava asia outo,
totuus pimeyteen vie.

-harri

--- 

 

15.04.2007

Miks' toinen huijaa toista

Uskoa hyvää, tulla petetyksi,
luottaa ihmiseen, tulla hylätyksi,
väärinkäytetyksi,
huijatuksi.

Mistä rakentaa ystävyyttä uutta,
turvallista tulevaisuutta.

Mistä luottamus ihmisiin,
mielessä välkkyy muistot huijauksiin.

Miksi toinen huijaa toista,
miksi käyttää toista väärin,

siinä kysymyksiä herkän mielen,
ajatuksissani häärin.

Mikä kasvattaa ihmistä luottamukseen,
mikä lisää rakkautta?

Luottamus, turvallisuus,
sanainsa pitäminen, oikeudenmukaisuus.

Mikä vähentää luottamusta,
mikä uskoa ihmisen hyvyyteen?

Vääryys, valehtelu, ystävyyden halpana pito,
siinä on herkän luottamus syöty,
tuli tilalle varuillaan olo.

-harri

--- 

 

27.03.2007

Miksi toinen on aina viisaampi

Ihmisen mieli voi järkkyä pienestä,
pienen ihmisen pienestä sanasta,

vaikka olikin hän oikeassa omissaan.
toisesta jo toiselta näyttää,
sanaa erilaisen näkemyksen toiseen käyttää.

Haluaa näyttää,
minä olen viisaampi kuin sinä,
minun tietoni oikea, sinun itsesi väärä,
 asiaa ei korjaa mikään sanojen määrä.

Toinen on oikeassa, tuo toinen pieni,
omissa silmissään jo niin suuri,

otti vallan omavoimaisen olla toista parempi,
tiedossa taidossa mahtavampi,

olla kaikella tavalla viisaampi,
toisen omatkin paremmin taitavampi.

Näin voi "se viisas" toisen mieltä lyödä,
tasapainoaan ja onneaan syödä,

vaikka toinen vain eli omiaan,
teki omia tekojaan,
oman elämänsä sisällä ja kulmista,
yritti selvitä päivittäisistä pulmista.

Mikä toisesta tekee ain viisaan toisen asioissa,
mistä tietonsa, taitonsa, suuri,
miten näkee suoraan mikä toisella on,
missä ongelman alkujuuri.

Niin, ...miksi helppo on nähdä toisessa vikoja,
miten viisaus niihin toisella on.

Kas kun ne ei asianosaiselle itselle aukea,
miksi on hän omissaan onneton.

Ja oliko toisen asiat niin hyvin,
ei niissä moitteen sijaa ollut,

aikaa oli puuttua toisen omaan,
niissä hetkessä viisaaksi tullut.

-harri

--- 

22.03.2007

Mitä on ystävyys

Oi Luoja!

Anna minulle sanat ystävyyteen,
kun minua sillä niin lyödään,
siinä väännössä kuin kaikki aikani syödään.

Mitä se on mitä minulta vaaditaan, en ymmärrä,
…enkö osaa olla ystävä.

-

Ystävä ystävän tuntee,

muut on vain tuttuja,
puhekavereita,
kirjeystäviä.

Ei kirjeystävä ole vielä ystävä ollenkaan, ellei siinä ole muuta,
ellei tavatessa yhdessä riemuittu,
onnessa maisteltu toisen suuta,

oltu lähellä siis,
muusta elämästä välitetty viis.

Siin' on ystävä missä sydän sydämessä kuljetaan,
tavatessa toinen hellästi syliin suljetaan.

Jos ei ole syliä hellää toiselle antaa,
ei olla lähellä,
ei sellainen ystävyys voi kauas kantaa.

Siis, ystävyys on ihan muuta,
kuin kirjoittaa kirje ja kaksi,
puhua iltoja puhelimessa yhteiseksi ratoksi.

Ystävyys on asia, joka kasvaa vuosien myötä,
toista ei koko ajan syödä, eikä lyödä.

Ei vaadita sitä, ei vaadita tätä,
kannetaan rinnalla kulkien,
vaikka toinen ois etäällä,
ei sydän toista jätä.

Siinä on ystävän piirre selvä,
ymmärtää, auttaa, palvelee,
antaa aikaa rauhassa olla,
hellästi aattelee.

On paikalla kun tarvitaan,
tuo rinnalle sydämen, silmät ja korvat,
olan, johon yhdessä halataan,

… siinä toinen toistaan hiljaa halataan.

Siinä on ystävä, min seurassa silmä saa kyynelen turvasta,
ihana on rinnallaan huokaista:

"Hyvä kun olet siinä tarvitessa aina".

Tunteet käsityksen ystävyydestä muuttaa,
rakkaus muuttaa sen suuntaa,

Jos rakkaus sekoittuu ystävyyteen,
ystävyys jo katoaa,
alkaa vaatimus omistaa.

Silloin ei puhuta ystävyydestä enää,
se meni menojaan,
alkoi kasvaa muuta,
…sotkee päätä ja suuta.

Luullaan ystävyyden varjossa kuljettavan,
vaikka toive on rakkauden,

jos toinen oli ystävä ystävälle,
toinen odotti rakkautta,
sellaisella ystävyydellä ei ole kantavuutta.

Tässä on taidolla kuljettava,
nähtävä ystävä ystävänä,
rinnalla kulkevana apuna ja turvana.

Rakkaus ystävään asiat sotkee,
kaiken kauniin maahan polkee rakkauden tuntein
toive jo muualle käy,

ystävyyden merkit katoaa, ei niitä enää näy.

-harri

No nyt minä ymmärrän..

--- 

Vapaus

Vapaus mi liitää saa kotkan lailla,
kulkea aatoksensa kaikkialla,

sanoa, kirjoittaa kyselemättä,
olla omien sanojensa seppä,

siin' uljas on sanojen taitajan tie,
sanat osuvat maailmalle vie.

Siin' on sananvapaus Suomen maan,
saa laulaa omia laulujaan.

Tuoda julki ajatuksensa kauniit, koskettavat,
kantaa ottavat hajottavat.

Siihen ihmisellä vapaus maassa niin kauniissa,
Suomessa, turvassa, perustuslaissa,
sanan vapautta puolustavassa.

-harri

--- 

01.03.2007
Hei, kirjoita runo onnellisuuden tasa-arvosta.

Jaa… no odotas hetki, katsotaan…

Kävisikö tämä:

-

Olla elämässä onnellinen

Katsella kaunista maata,
kulkea rinnalla ihmisen, toinen onneen saata.

On rinnalla mies tai nainen, hän on ihminen,
…tee hänestä onnellinen.

Ei väliä lie puolella, miesten vai naisten,
tärkeätä on elää keralla toisten,

olla onnellinen aamusta asti,
kantaa iloiten päivänsä lasti,

katsoa illalla silmiin toista,
ihmistä rinnallaan suurenmoista.

Siin' onnellinen on mies sekä nainen,
sielunsa samanlainen,
elon tähden vain mies tai nainen.
-

Mistä nää sanat, en tiedä, ne vain kuulen,
kun pyysit:
"Kirjoita runo tasa-arvosta onnellisuuden".

-harri

--- 

 

20.02.2007

Kuinka vaikea on kirjoittaa runoa

Kuinka vaikea on kirjoittaa runoa tai tarinaa,
kun aina joku suuttuu,
luulee että juuri häneltä jotain puuttuu.

Miksi tarinoitten maassa,
kirjoittajan ois aina itse oltava matkassa.

Ei uskota että sanat vois olla vain tarinaa,
sisällä virtaavia kauniiden runojen puroja tai marinaa.

Eei…., aina ois oltava itse läsnä ja hetket ilon ja surun oikeasti elää,
kun sanat niin kauniina edessään helää.

Oi…, miten voisin kirjoittaa runoa vain,
joka ei ois syntynyt eloni matkallain.

-harri

--- 

20.02.2007

Yksinäisen iltakahvin ohikiitävä ajatus

Voi kuinka minä rakastinkaan sitä elämäntapaa,
sitä turvaa, jonka toinen ihminen rinnalla toi,
kuinka ihana toinen oikeasti olla voi.

Kuinka hellästi katsoi kirkkailla silmillään,
kuinka iloiten kosketti käsillään,
mieluusti lepäsin sylissään.

Kuinka ihana oli suunnitella huomista,
rakentaa yhteistä tulevaisuutta,
menoja sinne ja tuonne,
kuinka ihana lempeä luonne.

Kuinka ihana oli ihailla kauneutta
mi sylissäni tansseissa taipui,
kasvonsa hymyilevät,
vartalonsa norja,
…hän oli niin kaunis ...voi kuinka sorja.

Kuinka ihana oli elää suhdetta toimivaa,
pitää sylissä ihmistä rakasta ja arvostavaa,

…voi kuinka ihanaa se olikaan.

Vaan jotainko silti vielä puuttui,
elämä meihin suuttui,

löi hetkessä pirstaleiksi kaiken kauniin,
poisti turvat,
poisti hurmat,
…ihanan elämän hurmat.

Repi irti rakkaat ja sydämet kuumat,
toisen toisaalle viskas itkemään,
toisen toisaalle polttavia muistoja pois kitkemään…

Mikä vielä puuttui, kun elämä meille suuttui,
hetkessä toinen oli toiselta poissa,
kaikki taas puuttui.

-harri

--- 

07.02.2007

Tavatessa

Katsella,
kuunnella,
mitata toista,
ihmistä suurenmoista,

elänyttä,
kasvanutta,
oppinutta,

elämää etsivää,
onnellisuutta.

-harri

--- 

04.02.2007

Yks' kuva ystävyyden

Sinä pyysit sanoja ystävyyden,
kuvata runolla sen rakkauden:

Ystävyys,
voi mikä ihanuus,
omata ystävä joka ei väsähdä,
ei vierelle lysähdä,
kiukuistani minulle jyrähdä.

Omata ystävä, joka vierellä katsoo,
vastaa kun pyydän,
on hiljaa kun syytöksiäni hänelle syydän,
kuuntelee vain,… ymmärtää,
ei pakene, vaikka kannoillaan pyörähtää,

palaa…ja armahtaa,
ymmärtää, ystävää rakastaa.

Vaan rakkaus ystävään ihan muuta on,
kuin rakkaus rakkaaseen kera taistelon,

siin' rakkaus lisäkseen tunteet kuumat saa,
toinen jo toisen omistaa,
paikalleen sitoa haluaa,
mustat sukat kuristaa.

Siks' ystävyys, ah' ystävyys ihana, voi kestää vain,
ajan saaton, koetuksen,
likaämpärinkin kaadon ain,

toinen silmänsä kuivaa sanoista loukkaavista,
nousee jaloilleen vaikka toinen löi,
pelko tunteet herkät toiselta söi,

tuli ystävä takas sanan pienen jälkeen,
älä mene, olet minulle rakas,
minä hajosin hetkeksi, itseni kadotin,
päällesi kaiken omani kaadoin ja kasasin.

Suo anteeksi, ystäväin,
kuljin hetkisen allapäin,

sinä menit… et mennytkään,
olet siinä, sinut jälleen nään,

kätesi hellät minua koskettaa,
sanasi kauniit lohduttaa,
antaa turvaa ja arvostaa,
…ystävää ystävänä rakastaa.

-harri

--- 

01.02.2007

Kiireen kesytyksestä

Miksi kiire pois,
onhan kiireessä myös elämän syke,
elämässä mukana olo:

minulla on tekemistä,
...minä elän!

Kiireettömyys voi olla ulkopuolella olemista,
yksinäisyyttä,
avuttomuutta,
elämän kaipausta.

Siksi kiire on myös merkki:
minä olen,
minä vaikutan,
olen elämässä kiinni ja siitä nautin.

Jos elämästä lähtee kiire,
lähtee osittain myös elämän tarkoitus,
ehkä ulkomaailman ulottuvuus.

Lepo kiireen keskellä,
löytää levollinen hetki ja nautinto
joka voi olla todella totta, kun sen siihen väliin saa,
sitä osaa oikein rakastaa.

Kiireettömyydestä ei tuohon iloon pääse,
ei ole vastakohtaa mitä ihminen elossaan tarvitsee,
ei vaihtelua, 
ei rajojensa kokemusta,
ei elämän kauneutta, rakkautta.

-harri

--- 

 
09.01.2007

Ystävä ja vapaus

Tee ihmisestä itsellesi ystävä,
katso häntä silmiin ja rakasta,
hellästi kosketa,

ja hän on sinulle apuna,
elämän turvana kauniina.

Mutta jollet sinä ihmisestä pidä,
ellet häntä rakasta,
jollet kanssaan yhteistä halua,

anna hänen mennä omaan elämäänsä,
kasvamaan ja haluamaan,
uutta eteensä katsomaan,

ei ole oikein sitoa toista,
vaikka kuinka suurenmoista,
ellet todella häntä rakasta,
oikeasti rinnallesi halua.

Siinä on vapaus kummankin,
vapaus mennä ja olla,
katsella toisia ja uusia haaveilla.

-harri

--- 

18.12.2006

Suurta elämässä

Tieto, että joku jossain lämmöllä ajattelee,
on suurta elämässä,
sen arjessa raskaassa,
joku jossain mielessään rakastamassa,

yhteisissä ihanissa muistoissa,
hetkissä tunnelmaisissa,
tulevaisuuteen katsovissa.

Tieto toisesta rauhoittaa mielen ja sydämen,
vaimentaa levottoman kaipauksen,

antaa rauhan katsella elämäänsä,
elää levollisesti hetkeänsä.

-harri

--- 

04.12.2006

Ei kuuntele ihmistä elämän voima

Ei kuuntele ihmistä elämän voima,
toteuttaa tahtonsa mi hyvä on,
siinä koulussa, siinä tiellä, on ihminen voimaton.

Hän menee ja elää, luulee itse päättävänsä,
toinen on suurempi, kaiken näkee,
tie ihmisen säätämänsä.

Kuka uskoo, että tie kuin ennalta piirretty ois,
kaikki oma tahto ois otettu pois.

Joku uskoo, että itse itselleen jumala on,
tie toteutuva ulkopuolella kohtalon.

Ajatella saa kukin niin tai näin,
asiat, koko elämä, kulkee kuitenkin oikein päin.

Paikkansa kullekin piirretty,
uskoo sen, tai on uskomaton,

oman tehtävänsä kuitenkin täyttää,
näyttää että paikka tarpeen on.

Mistä tuli, miten sen sai,
niin, sano se, sinä ihminen,
kun viisautesi on niin suunnaton.

-harri

---  

03.12.2006

Ihmisen arvostaminen

Arvosta ihmistä, lähelläsi kulkevaa,
elämää mukanaan kantavaa,
…kuten sinäkin.

Anna apusi, ole rinnalla,
kaikkea ei voi mitata hinnalla.

Arvo suuri vierellä kulkevalla,
apuansa antavalla,
läheistä arvostavalla,
rakastavalla.

-harri

--- 

01.12.2006
Ensimmäisenä adventtina

Oikea turva

Hoosianna,
anna minulle apua,

auta minua,
minä tarvitsen sinua,
päivittäistä apua.

Hoosianna,
anna minulle apua,
…minä tarvitsen sinua.

-

Kuinka koskettaa sydäntä,
jostain niin syvältä,

ei ajatus, ei ymmärrys yllä,
muodon sai joskus, kutsuttiin "ylkä".

Sana meille vieras ja vanha,
kaipaus elää sisälläni aina.

Tietämättä, ymmärtämättä,
piilossa elämältä.

Vaan aikain päässä, matkalla,
kasvaa kaipaus syvemmäksi,
tärkeäksi, arvoksi arkiseksi,
omaksi turvaksi, iloksi,
rinnalle yöksi ja päiväksi.

Kasvaa turva tutuksi,
omaksi jutuksi,
jouluna muuttuu joulupukiksi:

iloa, lahjoja,
ystävällisyyttä, läheisyyttä,
rakkautta antavaksi ystäväksi,

Herran vertauskuvaksi,
oikeaksi turvaksi.

-harri

--- 

18.11.2006

Kirkas pimeä aamu

Kuinka kirkas voi olla pimeä talviaamu,
kuinka näkyvä päivä jälkeen sumuisten,
raskaitten ikävöityjen kaipaavien hetkien.

Yks' aamu armainen voi kaiken muuttaa,
antaa elämälle uutta suuntaa,

kasvattaa sisälle elämän ihanan, uuden,
antaa toivon ja tulevaisuuden,

yksi ihminen, yksi ihminen vain,
jonka rinnalleni yllättäen sain,
jälkeen raskaan kasvun ja vaivain.

-kirkassilmä

--- 

18.11.2006

Kasvoi uudeksi uus

Jos lähti kuollessa kaikki,
tuli uudeksi uudessa uus,
kasvoi hetkessä eteen elämän tulevaisuus,

rakentuu uusi tie,
uusi toive,
…mihin ikinä elävän vie.

-harri

--- 

09.11.2006

Särkynyt sydän

Katsoin filmin, ymmärsin,
mikä on merkki oikean rakkauden.

…

Ihmisen toive rakkauden,
löytää ihminen, joka särkee sydämen,

…sitten hän särkee sen,
tekee toisesta onnettoman, onnellisen.

Tavata ihminen, jolla on tuo särkemisen voima,
hän on juuri se oikea jota etsinyt oot,
kaikki muu jää vierellään varjoon.

Etsi siis ihminen joka rikkoo sydämen,
ilman sydäntä vuotavaa ei ole elämää rakastavaa.

-harri

--- 

04.11.2006

Maailmaa voi katsella monenlaisin silmin

Maailmaa voi katsella monenlaisin silmin.

Voit katsella sitä kiukussa,
voit ajatella pahoja,
sen läpi kaikkea punnita,
hyvätkin asiat sen myötä hukata.

Tai voit katsella kauneutta mi edessäsi pilkottaa,
ajatella miten kaikki elämää kaunistaa,
miten se on kuitenkin suurta,
vaikka juuri nyt näyttää ihan muulta.

Voit purkaa kiukkuasi kaikkiin ja kaikkeen,
kirota ja pärmentää,
myrkkykeittoa happamin kasvoin hämmentää.

Tai sitten voit iloiten kaikelle hymyillä,
vaikk' ois vastusta, ei sitäkään tarvi lymytä.

Näe, tämä elämän raskas hetki vain on,
huomenna voi olla toisin,
et olekaan enää onneton,
kuinka kiittää enemmän voisin.

Jos eilen sitä kirosit, mistä tänään jo kiität,
oisko ollut parempi vaieta siitä, mitä tänään onnessasi niität.

-harri

--- 

(runo pyhäinpäivään)

Ihmisen kauneus 

Ihmisen kauneus, kuin jumaluus,
on salattu meiltä,
jotka viel' matkaamme täällä elämän teillä.

Me olemme kuin pyhiä kuollessamme,
kun muutamme muotoamme,
vapaudumme taakastamme,
maallisesta kuvastamme.

Sillä eihän ihminen ole se ihmisen kuva,
jonka me silmin näemme.
Ihminen itse kulkee sisällämme.

Siinä on ihmisen kauneus,
siinä on ihmisen hyvyys, ikuisuus,
jumaluus mi osa suuruutta,
maan päällä piiloutunutta.

Ihminen elää kehonsa kautta,
näkyvän osan mi meissä on.

Se päiviimme vaikuttaa töihin ja tekemisiimme,
vain heijastumaa on sen hyvyyden
mikä sisällämme kulkee,
kehomme kautta näkyviin tunkee.

Pahakaan ei ole pahuutta aidosti,
vain tehtävää, osaa, jonka elää raskaasti.

Pahuuskin on osa hyvyyttä,
ihmisen kasvun syvyyttä.

Onhan kaikkea oltava kaikillen,
että toteutuu maailman laki,
kasvu täällä, minkä ihminen ykseydessään maassa haki,
toteutuu suuruuden käsittämätön suunnitelma ja mahti.

-harri

--- 

15.10.2006

Ihmisen ikävä ihmiseen

Ihmisen ikävä ihmiseen,
matka ihmisen sisäiseen.

Se sinne kirjoitettu on,
tie outo kohtalon.

Siellä kirjattuna olla voi ihmisiä monta,
ei se ole tavatonta.

Jollain vain yksi ainoa,
toiselle moni voi olla se oikea.

Hän tietään käy ja kuvaansa odottaa,
sitä sisäisensä iloa,
joka kuin käskynä hohtaa,
yhtäkkiä jossain oma omansa kohtaa.

Näin kulkee tie,
eikä kukaan pysty sanomaan,
minne mikäkin tie oikeasti vie.

Jolla on kuvia monta,
elämä kuin onnetonta.

Kun yhden löytää ja siihen jää,
toinen jo sisällään päätänsä pilkistää.

On löydettävä vielä se toinenkin,
rinnalleen kasvettava hylkäyksin.

Tie raskaampi eroineen,
elämän suruineen, pettymyksineen,

antaahan se myös ja kasvattaa,
epävarmuus sydäntä rinnassa raastaa.

Elo alkuja ja loppuja,
uusia ihmisiä, löytämisen hoppuja.

Taas kun löytyy sisäiseni kuva ihana,
minä elän, minä elän,
onni kukkii, vaikka elo niin kihara.

Kuka osansa saanut ystäviin moniin,
uusiin alkuihin somiin,
saanut myös taakan raskaamman,
rinnalleen saavan viel' rakkaamman,

kasvaahan ihminen sen kaiken kautta,
ei turha ole koetuksen tie.

Hän oppii arvostamaan ja rakastamaan,
rinnallaan kulkevaa yhä enemmän arvostamaan.

Sitt' onni suurinta mi matkassaan on,
kun viimeisin kuva saapuu, 
sulaa sydän rauhaton,
katoaa pelot ja katkeruus hoitumaton,
kuvista parhaimman syliin pää viimein taipuu.

-harri

--- 

 
Ihminen kaukainen

Saanko kokea nyt sen julmuuden,
kun toisen oli sotaan lähteminen,

toinen kotiin jäi,
sydän syrjällään, elämä väärin päin.

Saanko nyt tuntea tuskan, kun rakas ei rinnalla oo,
vaikka juuri yöllä nautin turvaisaa kainaloo.

Hän kaukana, kaukana kulkee,
ajatukseni hänet syliin sulkee.

Huolehdin, ajattelen, miten hän voi,
olenko edelleen hänelle merkittävä,

mitä ajattelee yksin ollessaan,
mitä illoissaan touhuaa,
tuleeko lie pian viesti tyrmäävä.

Ei outoa sekään,
joku alttarilta suoraan matkaansa lähti,
katosi kuin taivaan tähti aamun tullessa,
molemmilla sydän itkevä, elämä ummessa.

Kauhea ikävä vain, pelkokin,
onhan hän koko elämäni, minun rakkahin.

-harri

--- 

Ihmisen kohtaaminen

Ihmisen kohtaaminen ei ole ihmisen teko,
vaikka halu olisikin kova.
Toisen syliin tulee olla veto.

Se istutettu on ihmiseen aikoja sitten,
tullessa, vaiko ennen sitä,
kuka sen sanoo, miten ja missä.

Täällä kulkevat kaksi ja toistansa etsivät,
sisäisesti kaipaavat, tietävät:
hän jossain on,
sylini lämpö, viel' tuntematon.

Ei auta ihmisen teko,
ei juoksunsa suunnaton,
aika ja paikka ratkaisevat,
oikealla hetkellä edessäsi on.

Ajatus kuin lohduton,
oma osako toivoton:
Miten löydän ellen etsi,
mistä tiedän, ellen ole paikalla,
kohtaamiselle mahdollisuutta rakenna.

Löytyy se mahdollisuus aina,
aika ja paikka yhteen punoa,
sen jälkeen elämä kuin kaunista runoa.

Kuinka monesti kuin sattuma vain,
toisen eteen toisen toi,

yksi katse, yksi sana tuntemattoman,
lämmön sisällä tuntea voi.

Ei auttanut tahto, ei pyrkimys elämästä päättää,
joku sen järjesti, molemmat yhteen lähetti,
kaiken ennalta säätää.

Ihmiset ohjaa paikoilleen,
toisen toisensa lähelleen,

jokin sisällä käskee katsomaan,
vierelleen asettumaan.

Avautuu kuva piilostaan,
katsoo kaivattu rakas rakastaan.

-harri

---

Arkielämän kestävä rakkaus

Katselee silmiin,
katselee kohti,

sanoo kauniin sanan,
ilo, onni sanoissa hohti.

Tulee rinnalle, koskettaa toista,
ihmistä arvokasta, suurenmoista.

Antaa suukon,
unohtaa sanan puukon.

Etsii hellyyttä pienestä hetkestä,
nauttii rinnallaan yksinkertaisesta retkestä.

Elää päivän, tulee luo ja kantaa,
toiselle hellän sylin illalla antaa.

Sanoo sanan "rakas" tahtomattaan,
toisen pyytämättä.

Valvoo rinnalla kun toinen on heikko,
elämä musertaa, toinen kuin peikko.

Iloitsee vierellä elämän hellän,
käden kosketus viimeisen hetken,
suukko poskelle jälkeen elämän retken.

-harri

--- 

Ikävä onkin voimaton

Ma huomaan,
vaikka ikävän voima on niin suuri,
jokin muu voima on vielä suurempi.

Vaikka ikävä ihmiset yhteen tahtoisi,
tuo toinen, voima tuntematon,
voi aikeet estää,
miten sen voi ikävöivät ikävissään kestää.

Oi ikävä, minä toivon,
näytä voimasi suuri,
tuhoa, poista, tuo toinen voima,
joka yllätti, rakentui rakkaitten välille ylittämätön muuri.

Ikävä, minä sinuun luotin,
sinun varaasi rakkaani laitoin,
tiellensä lähetin…

minä luotin,
sinä hänet myös tuot takaisin.

Et tuonutkaan enää.
Mikä voimasi vei, vaikka tunteesi surevissa säilytit.

Mikä voimasi vei,
jokuko sinua suurempi,
voimattomuudellasi minut kaipaavan säikytit.

-harri

---

Sinä pelkäät haavojasi

Sinä pelkäät, sun haavasi vuotaa.

Pelkäät uusia haavoja,
ett' niistä tulee sun päivittäistä ruokaa.

Eikö haavojen kuulukin vuotaa,
eikö elämän kuulukin koskettaa, satuttaa,
elämää uutta synnyttää,
haavoilla vuotavilla kostuttaa.

Muistele miestä menneitten aikain,
joka ristillä roikkui ja huokaili: "Ota pois, ota pois nää haavani mun",
pelkäsi itsensä kadotetun.

Vaan haavansa vuosi,
suuret haavansa verta vuosi,

ja haavainsa kautta me paranimme,
levon monesta saimme,

vuotavien haavojen kautta,
vuotavien haavojen kautta.

Siis, anna, ystäväin, haavasi vuotaa,
niiden kautta sanasi olla voi monelle elämän ruokaa.

-harri

--- 

 
Vanhustyön projekti, kun kyseessä kaltoinkohtelu

Kätketyt äänet

Tästä otsikosta virisi yllättäen seuraava runo:

"Kätketyt äänet" on omaisuutta kaikkien,
ei yksin tiettyjen ihmisten.

Kätketyt äänet on matkassain mulla,
myös sulla, sulla, sulla…sulla…

Kätketyt äänet ovat sisällä jossain.
salaisuuksien kammiossain.

Siel' huutoa on, parkua, raivoa paljon,
ilon purkauksia ja lempien maljoja.

Me sisällämme kannamme ääniä paljon,
kestämme,
väliin itkemme,
joskus niitä ääneen nauramme,
jonkun onneksi jonnekin hukkaamme.

Kätketyt äänet ovat meidän ruokaamme,
elämämme suolaa,
sillä ilman niitä ääniä ois sisin tyhjä,
elämä elämätön, tylsä.

-harri

---

Ihminen on osa kokonaisuuden

Yks' ihminen on ihminen elämän,
osa suuren kokonaisuuden.

Yks' apu annettu ihmisen,
on apu annettu suuren kokonaisuuden.

Ei irti siitä ole yksikään,
ei kukaan kulje yksinään.

Siks' teko hyvä kaikkineen,
on palasen kosketus kaikkeuteen,
sen vaikutus yltää ikuisuuteen,
…rakkaus kantaa rakkauteen.

-harri

---

 
Elämä on uskollinen

Sinä herätit mun taitelijan luontoni, 
sinä, elämä, minut synnytit uuteen,

annoit julman mielen, lujuuden,
kun valvoin kanssasi aamukuuteen.

Sinä näytit: Katso poika, käytä voimasi oikein,
kaiva kirveesi, peitsesi terävä,
älä anna itsesi levätä,
tie edessä taistoinen.

Ei elämä helpolla päästä, jos jotain on kasvettava,
jos jotain opittava, uskottava,
ja ain uudelleen ja uudelleen luotettava.

Ei elämä helpolla päästä.

Jos toinen on uskollinen, sitä elämä on,
ei periksi anna,
ei selässä kanna,
raahaa sinut läpi vaikka millaisen vuoren,
välillä luulet: Tähän minä kuolen!

Se on elämä, sun uskollinen rinnallasi käydä.

Hän kaiken näkee, kaiken tuntee,
kaiken valmiiksi aprikoi,
sinut päätteeksi perille jonnekin toi.

Sellainen on elämä, kuin armahtamaton,
niin kiivas, niin päättäväinen ja viisas,

jos otti pois, ei anna takas,
vaan on kuitenkin rinnallasi sun ainoa rakas.

-harri

---

Kohtalo ja suunnitelma

Onko kohtalo ennenkään kysellyt ihmisen tahtoa,
onko istunut neuvottelupöytään yhdessä puntaroimaan,
mikä lie olisi hyväksi ihmisen elämässä, maailmassa.

Onko esittänyt eteen vaihtoehtoja, tee niin tai tee näin,
kumpi ois mielestäsi oikein päin.

Ei ole.

Ei kohtalo mitään kysele, ei keneltäkään.

Ja nimikin asialle kuin väärä,
ei kyseessä ole kohtalo vaan suunnitelma, minkä mukaan elämää eletään,
minkä mukaan kaikki maailman asiat tapahtuu.

Siinä seassa yhden ihmisen pienet ja suuret asiat.

Näin toimii kohtalo,
näin toteutuu suunnitelma,
joka on niin hyvä kuitenkin.

Ihminen arvioi suunnitelmaa oman lihansa kautta,
oman viisautensa ja ymmärryksensä kautta,
eikä näe mitään.

Luulee joskus näkevänsä ja ymmärtävänsä jotain,
vaan todellisuudessa ei näe mitään.

Ei voi ymmärtää, sillä se suunnitelma on niin suuri,
kaiken kattava,
kaiken mukaansa ottava,
kaiken huomioiva.

Osansa kullakin auringon alla,
jotta suunnitelma toteutuisi kaikkialla,
edistyisi se kokonaisuus,
joka tarkoitettu on jo aikain alussa.

Ja jos nyt katsotaan ympärille, miltä näyttää,
onko suunnitelma ollut hyvä,
onko toteutunut kaikki mi tähän mennessä tuli toteuttaa.

Onko ihminen kasvanut,
onko kehittynyt,
onko elämään oppinut.

Onko tekniikka kehittynyt,
ovatko avut mi ihmistä palvelee,
rakastaa ja päivissänsä auttelee.

Onko annettu ikää lisää,
onko poistettu monta mi esti ikää lisää.

Onko talot, elämä kaikkineen,
kehittyneet edelleen.

Onko sodat,
onko ihminen muuttunut,
onko luonne ihmisen parantunut.

Kaikki on tarpeen, sotakin,
suunnitelman eteen sekin,

vaikka sitä ihminen ei usko, ei nää,
mihin kaikki kokonaisuudessa tähtää.

Ei valitse paikkaansa kauhun välittäjä,
ei rakkauden sanan tuoja,

paikka annetaan,
että tapahtuisi kehitys ihmisen,
luonne korjaantuisi ain pienen askelen,

ett' viisaus sisälleen tekojen kautta kasvaisi,
ett' ymmärrys silmien kautta lisääntyisi.

Pienin askelin kasvaa hän,
siis ihminen, joka on yks' yhteinen.

Sitä tää suunnitelma jalostaa,
yhtä ihmistä päällä maan,

jossa kaikki on yksi vaan,
joka matkaa tietään tulevaan,
missä ratkeaa tää kysymys,
elämän suuri arvoitus:

Miks' oli tää kaikki paikallaan,
miks' tärkeätä teot kauniit ja julmat,
miksi leikata piti niin monet kulmat,
elää päivät raskaat, julmat,

ja kuitenkin,
...ratkesi vähin erin kaikki pienen ihmisen pulmat.

-harri

---

Musiikki vs. sanat

Kuuntelen pianokonserttia,
kauniita sävelmiä.

Olen aina halunnut soittaa,
osata soittaa,
vaan ei ole ollut aikaa.

Nyt mietin, kun taiteilijan ihanat sävelmät täyttävät hiljaisen salin,
ihmiset kuuntelevat:
koskettaako,
koskettaako kuitenkaan, vaikka hetki onkin niin kaunis ja hellä,
kun ei ole sanoja.

Viekö sävelmä sisällä jonnekin,
löytääkö kaiun oman,
kauniin, tai surun hoitamattoman.

Minä epäilen, kun sanat puuttuu,
ihminen sanoja tarvitsee, sitten vasta muuttuu,

silloin vasta voi sielunsa tilaa tavoittaa,
kun sanat koskettavat ja asiat aukeaa.

Ei ilman sanoja,
ei ilman sanoja, vaikka musiikki kaunis onkin,
huumaava,
rauhoittava, nukuttava.

Jos asia on näin kuin ajattelen,
silloin olen kiitollinen.

Minulla on sanat, vaikka musiikki puuttuu,
minulla on sanat, joista joku myös aina suuttuu jos koskettaa,
sattuu arkaan paikkaan,
johonkin hoitamattomaan,
vanhaan aikaan.

Minä edelleen mietin,
jos sanani musiikkiin yhtyy,
yltyykö syvemmä,
pystyykö enemmä.

Ei pysty, musiikki sanat pian syö,
vaikka tapauksia herkistä lauluista onkin.

Silti, vaikka iskelmissä, sanoma kaunis taakse jää,
sydän kuullun jälkeen vain kylmää.

Sanat yksinäiset,
elävät ja taitavat,
jostain kuin kaukaisuudesta tulevat,
ne hoitavat ja koskettavat,
rakastavat.

Tulevat luo,
vievät mennessään uudelleen vaik' rakkaan luo.
Jumala matkan onnellisen suo.

-harri

---

Illalla yksin kotona

Onko väärin

Rakas, onko väärin pelätä, että menettäisin sinut,
että kaipaamalleni naiselle sattuisi jotain pahaa,
jotain ikävää, joka vaikka poistaisi sinut elämästäni.

Tai hetkessä vain muuttaisi kaiken toisenlaiseksi
vaikka onnettomuuden kautta,
tai vaikka jonkun toisen ihmisen kautta.

Onko se väärin jos pelkään pahaa päivää,
tai sanomaa jostain pahasta,
jostain ikävästä sattumasta,
joka murtaisi sydämeni,
herkän ja jo niin monesti paljon menettäneen sydämeni.

Onko se väärin, jos pelkään taas menettäväni jotain,
sinut, minun ihanan naiseni,
ihmisen rinnallani, jota niin kaipaan ja rakastan,
joka merkitsee minulle enemmän kuin mikään muu juuri nyt..

Onko se väärin, jos olen huolestunut ja ajattelen kaikenlaista,
vaihtoehtoja tulla loukatuksi,
elämän loukkaamaksi,
koskettamaksi taas kerran,
satuttamaksi,
kuin lyödyksi,
isketyksi,
…maahan isketyksi.

Onko se väärin jos pelkään hetken, kun olet hiljaa,
kun en kuullut sinusta moneen tuntiin, lähes koko päivään,
vaikka tiesit että odotan viestiäsi.

Onko väärin olla rakkaasta onneton,
pelokas,
epävarma,
huolissaan.

Onko väärin huolestua.

Onko väärin rakastaa, ja tuntea tuskaa toisen vuoksi,
kaivata,
etsiä sanoja,
kasvoja,
kosketusta,
hellää hetkeä,
edes yhtä hellää sanaa jostain kaukaa.

Onko väärin tuntea ikävää, jonka päivien ero synnyttää.

Onko väärin olla heikko tunteittensa edessä,
kun tietää kohdanneensa elämänsä naisen,
olla rakastunut,
olla ihastunut,
olla onnellinen,
olla elossa,
elää tätä päivää ja hetkeä elävällä sydämellä ja mielellä.

Onko se oikein.

Eikö minulla ole lupa tuohon kaikkeen,
lupa kaivata rakastettuani,
huolestua hänen tähtensä,
kaivata ja kuulla sanojaan,
nähdä tunteensa edessäni.

Kaivata syliini ja siinä silittää ja hyvänä pitää.

Eikö minulla ole lupa tuohon kaikkeen.
Eikö melkein velvollisuus, jos kerran olen rakastunut.

Velvollisuus olla onnellinen,
velvollisuus kaivata ja olla huolissani,
velvollisuus kantaa tuskaa, jonka tunteet toista kohtaan synnyttävät.

Kuin pakko.

Ellen tunne, tee, tai toimi kuten minulla on velvollisuus,
enhän silloin ole edes rakastunut.

Ja ellen ole rakastunut, en omista mitään tuosta.
Ehkä velvollisuus vain,
näytellä tunteita ja tekoja,
joita nyt kuin tahtomattani teen.

Ihmettelit minua.
Miksi ihmettelet,
etkö itse ole rakastunut,
etkö itse ole tuntenut samaa iloa,
samaa tuskaa,
samaa kärsimystä ja epätietoisuutta.

Olet, minä tiedän, sinä olet.

Anna siis minun olla huolestunut perääsi,
sillä se on merkki tunteistani, ja minusta,
siitä että olen sinun,
ja sinä merkitset minulle niin paljon.

Anna anteeksi jos huoleni sinut huolestutti.

Ole onnellinen huolestani, joka on rakkautta kohtaasi.

Rakkautta,
jota ei voi näytellä eikä tehdä vain muodon vuoksi,
jota ei voi piilotella,
jota ei voi sammuttaa,
jota ei voi rajoittaa,
jota ei voi karkottaa,

jota ilman en voi elää, jos kerran olen sinuun rakastunut.

-

Ja kului vain muutama päivä,
kun huoleni todeksi muuttui,
elämäni suunta, sen sisältö kaikkineen
sinun vuoksesi kuin helvetiksi muuttui.

Elämäkö minulle tunteistani suuttui.

-harri

---

Kustantajalle

Minä kirjoitan - minä elän.

Elämäni sanoissa kulkee.

Päivän arkisen,
ihmisen pienen,
maailman ihmeellisen ja suuren,
oudon tulevaisuuden,
herkkä sydämeni tuntee.

Ihmisille iloksi ja sisäisen levoksi,
kuin elämän evääksi,
olen rakentanut keitaan,
missä voi levätä, syödä ja juoda,
itselleen lepohetken suoda.

Toisille rakentanut vaikka itse elänyt.
Toisia aatellut, vaik' itse iloinnut ja kärsinyt.

Olen kasvanut,
herkkää sydäntäni kuunnellut, palvellut.

Nyt mietin,
miten sanani elävän tavoittaisi.
miten sisälleen kuolleen virvoittaisi,
miten toisen onnessa mukana iloitsisi,

miten kärsivän rinnalla itkisi,
turhat murheet pois kitkisi.

-harri

---

Maailman laki

Maailmassa on yks' laki,
metsän vastaamisen laki.

Kun huudat metsään,
se sinulle vastaa,
omia sanojasi ainoastaan.

Ei muuta se muotoaan,
ei sisältöään, ei suruaan,
ei kauneuttaan,
ei kiukkuaan, ei parkuaan.

Siks', mitä metsään huudat
ole varmana vain,
omat sanasi vastaasi sait.

-harri

---

Voisko ajatella vaikka näin

Jos se elämää helpottaisi,
vois' ajatella vaikka näin:

Ihminen, elämä kaikkineen,
on suurta lahjaa vainen.

Ja kaiken min matkallaan sai,
on suurta armoa vain.

Kaikki hyvä mikä matkalla annetaan,
on varustusta päälle maan.

Kaikki paha, minkä kohdata voit,
kasvuksi vain, vaikka sen raskaana koit.

Myös ihmiset rinnallesi annetut,
ovat aiemmin valmiiksi katsotut,

he tulevat vierellesi aikanaan,
tekevät kanssasi tekojaan,
tietä yhdessä tai erilleen jatketaan.

Samoin on työt kaaresi varrella,
jossain on ilo,
toisessa palat pohjaan, olet ihan karrella.

Sekin oli sinulle lahja ja huomaat vielä,
se polttava ja tuskaisin,
rakensi outoa tietä,
vahvisti herkkää mieltä.

Ilollakin sijansa matkalla on,
aikansa silläkin vain, ei ole se loputon.

Ilon jälkeiset kyyneleet,
tuskat, irti toisesta repineet,
hioi sisäistä timanttiasi,
teki sinua kirkkaaksi.

Kuumuus poltti ja puristi,
kun onni ohitsesi huristi.

Vaan sitten kuin elämän loukut,
on pahat puheet, katkeruus,
viha, julmuus, ankaruus.

Ne matkalla syntyvät,
elämän tavat ja tapahtumat synnyttävät.

Ne on outoja ihmisen käsittää,
vaikka voihan senkin yrittää ymmärtää.

Annettuja ovat nekin piirteet,
vaikk' toivoisi, ett' ois toisin,
vain hyvää tehden elää voisin.

Pahallakin paikkansa auringon alla,
kenellä siihen on osa annettu,
kenelle sellainen kuorma syliin kannettu,

hänkin tekee vain tehtävänsä,
elää outoa elämäänsä,

toteuttaa suunnitelmaa suurta,
edistää kaiken alkujuurta,

vie eteenpäin ihmisen kasvua kaikkineen,
jossa kaikki on vain yksi,
…jos vaikka tulit nyt yllätetyksi.

Eihän tällaiseen kukaan suostu,
kuin pois ois oman valinnan mahdollisuus,
oman elämän rakentamisen tahto ja suloisuus.

Itsehän sinä kaiken teetkin, älä ole huolissasi,
itse suunnittelet,
itse toteutat,
itse aloitat,
…aina et itse päätä.

Et päätä, etkä päätä.

Suunnitelma suuri takana kuitenkin kulkee,
joskus on ilot matkassa,
monesti surut,
hankit tietoa ja taitoa,
saat tuntea maailman tiedon pienet murut.

Elät elämäsi, toteutat tehtäväsi.

Rinnalla kulki ystäväsi ja työsi,
elit päiväsi, nukuit yösi.

Asiat annettiin aikanaan,
otettiin pois tavallaan.

Ihminen suurennettiin,
pienennettiin lopullaan,
pois tehtävänsä tehneenä korjattiin, 
jossain kaikesta vaivasta iloittiin - ja kauniisti kiitettiin.

-harri

---

  
Ihmistä ei voi omistaa

Kyllä minä taas ajattelen,
näitten ikuisten luopumisten jälkeen,

toista ihmistä ei voi omistaa,
ei omakseen sitoa millään.

Tunteet pitää yhdessä,
tapa jo erillään.

Ei ihmistä voi omistaa,
hän elää omaa tietään.

Jos onkin siin' rinnalla rakkaudessaan,
jokin saattaa vapauttaa rakkaudestaan,
jokin yllättävä, outo ihminen,
tai vain kuin kohtalo ilmeinen.

Ei ihmistä voi omistaa,
hän elää omaa tietään,
jos vaik' onkin rinnalla ainainen,
on hän silti itsenäinen.

Omistus on silloin kun yksi on sydän,
sen jälkeen eriävä,
rinnallaan yksinäinen vapaa ihminen.

-harri

---

Luovuuden lähde

Mikä on lähde luovuuden,
mikä virtana kulkevien sanojen ja ajatuksien.

Se on liikunta kaikkineen,
jumppa,
ja tanssi ihanine naisineen,
pienine puheineen ja kosketuksineen,
helline katseineen ja suudelmineen.

Vaan, viel' suurempi syy on elämä itse,
min ihmisen rinnalle antaa,
onnessa, levossa, hetkin kantaa.

Ottaa pois kun aika on täysi,
kun sydän onnesta pian pakahtunut ois,
…onkin toinen rinnalta yhtäkkiä pois.

Miten välillä sormensa sattuu,
jotain kohtaa ihmisen koskettaa,
satuttaa, sairastuttaa,
sitt' taas avuksi kiitää ja parkuvan armahtaa.

Siinä syntyy nää sanat,
tää sanojen tulva, jota ei hillitä voi,
oli päivä tai ilta, tai aikainen aamun koi.

-harri

---

Mitä hyötyä on elämästä, jos...

Mitä hyötyä on tästä maailmasta, jos puuttuu elämisen taito.
Ellei osaa olla, tai rinnalta puuttuu ihminen aito.

Mitä hyötyä on elämästä,
vaikka ois rikkautta yllin kyllin jos sydän on tyhjä,
jos elämän tavoite puuttuu,
jos ei ymmärrä miten ja miksi kaikki muuttuu,
tai jos jotain puuttuu.

Miten voi ymmärtää elämää ihminen,
joka ei ole elämää elänyt,
ellei ole kasvanut maailman päällä,
omassa sisällään,
jos ollut on vain ominaan,
vaikka kuinka paljon ois viisautta päällä maan.

Jos vaikk' ois hankkinut ihminen kaiken tiedon ja taidon,
eikä omaisi itsellään elämän sydäntä sykkivää,
ei syliä rakastavaa,
ei silmiä armahtavaa,
miten sellainen ihminen ois ihminen ihmiselle,
toiselle vajavaiselle,
pienelle pololle jollainen itsekin kuitenkin on,
välillä kaikesta niin onneton.

Mitä hyötyä on olla ihminen, ellei ihminen kasva.
Jos vain on paikallaan, eikä saanut ole yhtään lasta.
Silloin elämä on kasvattavaa vasta.

Siks' on se asia tärkeä,
vaikka moni sitäkin koulua ilman jää,
jokin muu elämässä tärkeää.

Elämän rikkaus, surujen summa,
ja viel' tuskakin tumma,

…siinä on ohje lyhykäinen,
nämä ihmisestä tekee ihmisen,
murtaa mielen,
antaa kauniin kielen,
opettaa näkemään elämää,
auttaa armahtamaan,
valmistaa rakastamaan.

Mitä hyötyä on elämästä jos tuo kaikki rikkaus puuttuu,
tuo elämän rikkaus mi yllä on.

Ei raha, ei tavara, ole oikeata rikkautta maan,
vaan elämä, sen tie ja koulu, ovat rikkautta maan.

Sillä rikkaudella ihmisen rinnalla kulje,
armahtavin silmin ja kuulevin korvin hänet syliisi sulje.

Ei tärkeintä ole omata tietoa ja taitoa,
tärkeintä on ymmärtää elämää, ja ihmistä aitoa.

Siin' on sun määräsi pää,
sun elämäsi tie, sen kasvu ja kaikki,
ja rakkaus syvä tuon kaiken päällä on kuin armahtava meikki.

-harri

---

Olen opettanut elämään tässä ja nyt

Olen opettanut elämään elämää tässä ja nyt,
että elämä on vain tässä hetkessä ja tänään,
muu kaikki kuva on vääristynyt.

Mennyt on mennyt menojaan,
tuleva on arvoitus,
sitä ei ole vielä,
eikä ole varmaa onko sitä ollenkaan tai millainen se on,
onko eessä vaik' täydellinen unohdus.

Siis nyt pitäisi elää elämää vain tässä ja nyt,
ajattelematta mitä kaikkea ihanaa ollut on,
mitä lie huominen mukanaan tuo,
onko vaik' kyynelten kirkas vuo.

Minä kokeilen… minä yritän..

No elätkös sitä? joku kuin pilkallaan kysyy,
kun rakkaasi on tässä sylissäs vain nyt,
eikä mitään varmuutta ole että pysyy.

Et tiedä sitä, onko enää huomenna edessäsi,
sinua halaamassa rinnallasi.

Eläpä nyt sitä elämää, että se on vain tässä ja nyt.

En pysty!  Ellen tiedä huomista, en pysty!

Rakkaani sovittaa kaupassa vaatteita,
minä makutuomarina häärin ja kirjoitan,
kauhuni paperille hiljaksiin piirustan.

En pysty!

Vaan jos elänkin sen mukaan kuin elettävä on,
niin nyt sen teen...

minä kopissa sanoin kuin yllättäin,
hänelle ja itsellein:
Rakas, suostuisitko vaimoksein,

ja taas, lie monennenko kerran täällä kaupassa,
suutelimme - suutelimme surua eroa vain.

Rakas, minä kosin sinua, huomasitko.
Tuletko vaimokseni, en halua mitään muuta.
Tää hetki on tässä,
huominen on kaukana ties missä.

Hän hymyili vain: "Ei näin rakas, ei tänään näin,
nautitaan vain tää päivä, ei ajatella muuta",
sain maistaa viel' kerran mun suloista ruususensuuta.

-pikku shakespeare

---

Vastaus

Mun kolmelta yöllä piti nousta tää kirjoittamaan,
en tätä viel' illalla tajunnut,
kun puistoja yksissä kuljettiin,
toisemme tuskaisiin syleihin suljettiin.

Sinä lähdit, minä palkkani sain,
se kuitenkin on minulle arvokkain.

En ajatella saa itseäin, jos tehtävä on tehtäväksi tehty.
Kädet taas kerran puhtaiksi pesty.

On otettu pois ajallista,
annettu sijaan ajattomuutta.

En käsittänyt, että nää vastakkaisia olivat,
toisen oli poistuttava jotta toinen voi tulla,
sitten on taas hyvä mulla.

Kuten huomaat, et itse sinä valintaasi tehnyt,
sen teki jossain joku toinen,
heitti onnemme päälle surujen loimen.

Vaan heitti sen päälle myös uuden loimen,
se ilolta näyttää,
ja monella tavalla tehtävänsä täyttää,

se parantaa haavat mi elämä antaa, antaa ikävän kestää,
antaa voiman jatkaa uuteen päivää, kun ikävän kasvoja pestään,

se antaa myös uuden voiman ja tulevaisuuden,
minulle elämän ihan uuden.

-

Ja tämän minä kirjoitin, selityksen tään elämän hetken:

Sun lähtösi kuin pumppaa mut kiihkoon,
kuin näyttämään,
kuin kilpasille sen kanssa, mitä minulla on,
ja mitä minulla ei ole.

Sillä sitä vastaanhan tässä vastakkain joudun,
sen kanssa mitä minulla ei ole,
vastaan se mitä omistan,
mitä haluan,
mitä kuin itsessäni kasvatan,
mitä itse eniten arvostan.

Sinä arvostat niitä mitä minulla ei ole,
etkä huomaa enää mitä minulla on,
mikä tärkeätä minulle on,
mikä tavoiteltavaa,
mikä kurkoteltavaa,
mikä kantavaa viel' pidemmäs' kuin se, mitä minulla ei ole.

Siksi olen minä kuin kilpasilla itseni kanssa,
ja siinä jo sinut menetin.

Vaan ethän todellasi arvostanut minun omaani,
minun taitoani, osaamistani,
vaikka kaikesta ain' hetkin nautitkin,
ja ihmettelit mitä se oikein on.

Sanonko minä mitä se on:
Se on ajattomuutta,
se on katoamattomuutta,
se on tavoittamattomuutta tavalliselle,
se on kasvamattomuutta heikolle,
se on mahdottomuutta monelle.

Minulle se on mahdollista,
rakentaa elämä tuon ajattomuuden varaan,
nähdä miten se kantaa,
mitä kaikkea se itselle antaa,
mitä antaa se toiselle,
pienelle ihmispololle.

Minä taistelen eteen sen mikä on arvokasta itselleni,
arvokasta myös ystävälle rinnalla,
näkymättömälle kulkijalle.

Sinä arvostat muuta,
ne ovat ajallisia,
ajassa olevia,
ajassa katoavia,
pian jo poissa olevia.

Minun rakentamani säilyy.
Niissä on voima viel' silloinkin, kun ajallinen hervottaa ajallisen menon,
kun minkään päälle ei enää jää mitään.

Vaan ajattoman päälle jää aina ajattomuuden leima,
kantavuus kaukaisuuteen,
sukupolveen ain uuteen,
tulevaisuuteen,
silloin kun oma otteeni jo hervonnut on,
kun olen vanha ja voimaton,
tai kun olen jo olematon,

silloinkin vielä mun omani pysyy ja säilyy,
kantaa ystävää rinnalla vaikka olen poissa,
jossain kuoleman kartanoissa.

Siin' on mun taisteluni, jonka minä tänään häviän,
kuljenko maallisen mukaan, sen mitä minulla ei ole,
vai kuljenko ajattoman mukaan, jonka kuin lahjaksi sain,
ja joka kulkee rakkaana osana matkallain.

-

Sinun lähtösi,
sinun valintasi etsiä muuta,
vaikka annatkin minulle vielä suloista suuta,
minut kuin hulluuteen piiskaa,
antaa salpojen kirvota taivaista,
räjäyttää muurit pois ympäriltäni,
aukaisee maailman eteeni,
maailman, jolla ei ole rajoja, ei ajallisia arvoja.

Sinun lähtösi mun vaakaani heilutti,
sen melkein ympäri heitti,
kun toisesta kupista, siitä ilon kupista,
lähti melkoinen osa ja vaaka kuin pystyyn helähti,
kun ilon punnus tyhjeni.

Nyt, jotta tasapaino elossa säilyisi,
jotta ei surun punnus liian raskaaksi kävisi,
jotta puntarin pohja ei maata raapisi,
vinossa seisoisi,

antaa tilalle ilon punnuksen,
arvoja maailman uuden.

Annetaan tapa elää,
annetaan sanat painavat, arvokkaat,
annetaan soljuva sanojen virta,
jolla taas puntari tasataan,
ilolla suru voitetaan,
arvoilla uusilla maata katsotaan ja parannetaan,
ihmistäkin viel' rinnalla autetaan.

Siin' on taas puntari suorassa,
arvot ja asiat tasapainossa.

Sitä arvostan kuitenkin enemmän,
kuin maailmassa mitään muuta,
saada sanoja taivaallisia eteeni asettaa,
antaa kulkea sen virran mi jostain yltä tulee,
alas pitkin maita menee.

Sitä arvostan minä enemmän kuin maallista menoa,
kiertoa pitkin maita ja mantuja,
harrastuksia hienoja hetkellisiä,
tekoja pian editse pois kiitäviä.

Minä arvostan enemmän ajattomuutta,
tätä lahjaa, joka nyt lähtösi hetkellä uuden voiman sai.
Sitä tässä jo salaisesti kaipasin kai.

Vaan en tiennyt millä hinnalla se tarjolla oli,
se olikin tarjolla ihmisen hinnalla,
mun vierelläni olleen rakkaimpani hinnalla.

Sen hinnan nyt maksoin ja palkaksi sain
tään hulluuden uuden, minkä edessäni nyt lukea sain.

Kulkee näköjään tää eloni voitosta voittoon kautta vaivain,
nytkin lähti rinnalta arvokkain, mun ikioma rakkain.

--- 

Kallion terveyskeskuksessa

Elämän arvaamattomuutta

Yks' hetki vain,
ja jokin paha on mun rinnallain.

Yks' hetki vain,
ja hän ei enää ole mun matkassain.

Yks' hetki vain,
ja kaikki on toisin.

Yks' hetki vain,
ja elän ihan toisin.

Yks' hetki voi elämän muuttaa,
kääntää sen suuntaa.

Yks' hetki vain,
ja olen surullinen, tai onnekkain.

-harri

---

Elämää tässä ja nyt  (kalliin hankinnan jälkeen)

Ei maailmassa tarpeen ole monikaan asia.
Ilman pärjätään aina.

Olla tekemättä osataan.
Olla harrastamatta pystytään.

Olla onnellinen onnessaan,
vaatimattomuudessaan, tuskassaan.

Kaikki on mahdollista.

Vaan mikä on hyödyksi, mikä hyväksi,
mikä iloksi, mikä suruksi…kuka sen sanoo.

Elää elämäänsä,
nauttia vähäisistä päivistään.
Kulkea onnellisena matkallaan…

Eikö siinä ois ihmisen ilo,
elämän tarkoitus tänään.

Iloita nyt, kun sen aika on.
Olla onnessa ja ylellisyydessä, kun sen aika on.
Olla onnellinen, kun sen aika on.

Vaikka ei mitään puutukaan,
ei tarpeita olisikaan.

Voisiko olla viel' onnekkaampi,
voisiko olla autuaampi,
voisiko olla luottavampi,
voisiko olla uskovampi,
voisiko olla elämään turvaavampi.

Ja toisinpäin:

Milloin nautit päivistäsi ellet sitä tänään tee.
Milloin juhlit, kuljet iloisena tietäsi, ellet sitä tänään tee.

Milloin matkustat maailmaan, ellet tänään matkusta.

Milloin ratsastat tyylikkäästi, ellet sitä terveenä tee,
kuin nuorena vielä,
pystyvänä, kauniina,
elämän uutena ihanana aamuna.

Milloin nautit päivästäsi, ellet siitä nuorena nauti.

Vanhana moni mahdollisuus on poissa,
vaatimattomuus seuranasi,
pystymättömyys,
köyhyys vaik', tyhjyys.

Nyt, nuorena, on elämä tässä,
sinun ympärilläsi, sylissä.

Silloin siitä on nautittava,
silloin on mentävä,
silloin on onnessa oltava.

Ehtii sitä sitten löysäillä ja säästellä,
ajatuksissa vain upeasti päästellä.

Muistella niitä hetkiä,
suloisia rantaretkiä kullan sylissä, kun arvokkaasti mentiin ja kauniita oltiin.
Uskottiin ja rakastettiin,
upealla ruunalla ratsastettiin.

Silloin sitä voi muistella, kun ei enää voi tehdä.
Ei muuta kuin paikallaan olla, ja kyyneleisiä kasvojaan pestä.

Mutta tänään, katso ulos…
Elämä!
Aurinko!
Kesä!

Olishan se ihana,
uusi liikkuva kaunis pesä, miss' mennä ja rakastaa.

Nauttia toisesta joka rinnalla elää,
päätöstä viel' arvostaa - ja yhä enemmän rakastaa.

---

Kuinka pitkälle pitää päätöstä ajatella,
sen seurauksia, vaikutuksia,
kaikenlaisia mahdollisuuksia.

Elämä on vain tässä ja tänään,
mistä tiedät huomisesta,
paremmasta tai huonommasta,
tai onko sitä enää.

Mistä tiedät siitä todella,
miten osaisit sitä ajatella.

Eikö hetki tää… ole elämää.

---

Laskea(ko) aina kaukaisuuteen,
miettiä päätöstä tulevaisuuteen.

Peilata kuin elämää eteenpäin.

Arvioida sitä ja tätä,
jokin asia siksi tekemättä jätä.

Silloin et päivästäsi nauttinut.
Estit itse elämän mahdollisuuden, kun pohdit niin kauas.

Laskit ja luulit,
mielesi vaihtelevia ääniä kuulit.

Luovuitko onnesi hetkestä siksi,
vai tartuitko onnesi siipiin ymmärtämättä oikein, miksi.

Siksi, uusi tapako tämä lie elää on.
Luottaa vain tähän hetkeen ja (yrittää) olla onneton.
Vaiko katsella kaukaisuuteen luottavaisin mielin,
laulaa turvassa iloisin kielin.

Olla onnellinen tänään tään kaiken keskellä.
Iloita elämässä ja uudessa kesässä.

---

Ja vielä, mä huomaan itsessäin,
ei nuoruus ole ikuista,
ei tämän päivän teot mitkään.
Mistä tiedän mitä vielä voin tehdä, ja kuinka pitkään.

Siksi lie hyväksi tehdä tänään se, mitä viel' tehdä tahtoo.
Kyllä elämä aikanaan kaikki ongelmat ratkoo.

Ottaa pois turhat teot,
pienentää, vähentää paikalleen,
pysäyttää ihmisen menon kohdalleen.

Sitten on myöhäistä kaikki tämän päivän ihanat teot,
joita nyt mietin ja arvuuttelin,
oisko oikein vai väärin silmäin alla olevat ihanat menot.

---

Ja katson myös toista, mun rinnallain.
Elämän arvokkuutta haluaa hänkin.

Olla arvolleen sovelias,
olla tyylikäs,
näyttää, on minulla ja olla ulkoisesti onnekas.

Inhimillistä kaikki, ei tuomittavaa lainkaan.
Kuinka ihanan elämän syliini sainkaan.

Siksi, miksi evätä myös toiselta näkymän mahdollisuus,
olla hieno tään hetken, nauttia tulevaisuus.

---

Myyjä miettii - odotan:

Mitä sanoo, se ota.
Ei ratkaisu ole huono, ei ollenkaan.
Vaikea laskea tulevaan.

Niin monet seikat on matkallaan,
elämä kulkee tavallaan.

Antaa hyvää,
ottaa pahaa.
Kaikkeen liittyy rahaa.

On sitä, on ollut aina.
On tänäänkin, kesäisenä lauantaina,
kun mitään ei puutu sun elämästäsi,
ei mitään arvokasta.

Enemmänkin, kaikkea on,
ja elämä niin kaunista.

Siksi, tartu vain uuteen,
ihan uuteen tilaisuuteen.

Sitä toinenkin arvostaa, rakastaa,
haluaa kanssasi matkustaa,
elämää yhdessä taivaltaa.

On siinä tyyli toisenlainen,
vaikuttaa kyllä kaikkeen.

Antaa iloa, antaa turvaa,
antaa matkanteon ja elämän hurmaa.

Pikkuraha, sen toisaalta säästät.
Kadut, jos tilaisuuden tään ohitsesi päästät.

Ei elämä ole tässä, mikä tänään silmissäsi on.
Älä ole onneton, uskoton.
Edessä viel' ihan muuta, elon tie kuin loputon.

Siks', nauti ja kulje viisaasti,
kauniisti rinnalla rakkaan,
jonka päätös sun rinnalles' viel' tiukemmin naulitsi.

Päätös..., niin, 
katso, päätäsi pyörryttää.
Hän on siinä (myyjä), ja itsensä nöyrryttää.

---

Minä katsoin sinun silmiäsi, kuuntelin sanojasi tarkkaan.
Luin käytöksestäsi, mitä tämä asia sinulle merkkaa.

Olet onnellinen kanssani nyt ja tässä,
vaan ei se poista sitä, ett' voisit olla viel' onnellisempi elämässä.

Minä eleistäsi luin, silmistäsi, sanoistasi,
sinä päätöstäni tuet, ajatustani.

Sinä toivoit.

Rakas, sinun toiveesi sanaton, sinun tunteesi piilotettu,
ei ole minulle mahdoton, itsellenikin toivottu.

Minä päätöksen tein,
sen itselleni sadoin sanoin muistiin kirjasin.

Ajattelin sinua,
kaikkea minkä salassa vihjasit, sen sisälläni ymmärsin.

Rakas, tää päätös, elää hetki vähän hienommin,
on yhteinen, jota et olisi voinut tukea vienommin.

---

Loppuun:

Kuinka kalliit olivat nää sanat,
kuinka paljon mun miettiä täytyi.

Vaan, on niitä ollut kalliimpiakin,
nekin mun elää täytyi.

Kaikella hintansa, viisaudellakin,
joka elämän hetkistä nousee.

Vaan ellei ole niitä hetkiä,
mistä silloin viisaus nousee.

---

Voiko elää yli varojen, jos silloin todella elää.
Nauttia elämästä ajallaan.

Ei miettiä menneitä, ei tulevia, kun elämää ei ole enää.

---

Näin perustelin itselleni päätöksen, jonka kesäni hurmassa tein.
Ei yltänyt ymmärrys merkitykseen, järjenkin kauaksi vei.

Uskossa tehty, perustui luottamukseen,
tulevat päivät sen viisaaksi näyttää.

Eletään hetki, eletään päivä,
elämä onnella tieni voi täyttää.

-harri, kova päättäjä

--- 

 

Aamu aikainen ylös herätti  (edellisten jatkoa)

Aamu aikainen ylös herätti,
kesää katsomaan - elämään.

"Älä nuku, poika. Älä nuku!" se kuin sanoo.
"Nouse ja elämää katsele,
kirjoita ja ihmettele.

Monet asiat mun päässäni pyörii,
ostos, sekin siellä vielä oikein möyrii.

Olinko viisas vai olinko tyhmä kun siihen tartuin,
vaan onhan se komia,
sen taas ohimennessäin katsoin.

Niin, kyllähän elämässä pärjäisi vähemmällä,
kaikesta vois luopua pois.
Vaan millaista elämä silloin, riisuttuna, ois.

Ja sitten jo palaan mun kysymykseen,
elämän tapaan ja tarkoitukseen.

Jos kaiken kauniin ja ihanan elämästäni pois laitan,
jos kaikessa säästän ja pihistän,
jos kaikessa aina järjellä asioitani lasken…

niin, onko siinä elämän maku,
onko se elämää, jos siitä kuin kirkkaan terän taitan.
Entäs, jos se loppuukin jotenkin kesken.

Jäi elämättä moni vaihe mikä mielessä virisi,
moni ihana ajatus, joka innosta hetken niin lirisi.

Jäi elämättä!
Jäi elämättä kun säästin ja laskin.
Elämäni hiljaisesti kuin ohi päästin.

Mikä tässä oikein on, kun tätä näin pitää pohtia,
kirjailla ja filosofoida.

Miks' piti maksaa tää hinta,
tehdä tää teko,
tää päätös,
ja sitä nyt tässä aprikoida?

Elämän tavasta on kysymys,
myös luottamuksesta kohdallasi, mihin turvaat.

Turvaatko vain siihen, mikä silmiisi nyt tänään näkyy, 
vai uskallatko, voitko heittäytyä kuin suuremman varaan.

Sen suuremman ja oikean turvan varaan,
jolla on kaikki maailman varat ja tavarat.

Siitä on kyse myös.

Elämän tavasta kaikkineen.
Arvosta elää ja olla tää aika, mikä on elämäksi tarkoitettu.

Kasvamistahan tämä vaatii kaiken aikaa.
Kasvamista ja opettelua, ei yksin sinulle,
vaan voi, niin monelle.

Monet tämän elämän tavan osaavat, todella elävät.
Kuluttavat ja käyttävät, ja iloiselta näyttävät.

He elävät! Ja tekevät!

Sinä tahdot niin herkästi kuoppiisi jäädä,
vaikka elämä edessäsi kutsuu, haluaa antaa viel' enemmän.

Sinä lasket missä kulkee sun rajasi,
minne asti uskallat tarttua.
Onko turvallista ja mihin yllät.

Ja entä jos menee sen yli mihin oman pääsi turvalaskelma yltää,
hermostut ja mietit,
kadut ja seilaat ajatuksin edes ja takas.

Siitä on kysymys nyt.
Heittää pois tuo laskeminen, tuo luottamus omaan taskuun, 
onko siellä jotain, vai eikö ole riittävästi.
Ja se sitten kaiken tekemisesi ja elämäsi rajaa.

Luonnollinen tapahan se on elää, sinä ajattelet.
Niin…
vaan, jospa vois' olla toinenkin tapa elämää katsoa ja siihen tarttua.

Ei kyse ole vain kuluttamisesta, vaan tavasta elää, 
asenteesta olla vapaa ja uskaltaa,
elämää toisella tavalla matkustaa.

Tämä on se syy pohdinnoillesi nyt, sanoillesi tässä hetkessä.

Katsoa eteenpäin luottavaisin mielin ja uskaltaa elää. 
Etsiä elämän tarkoitus ja kuin tehtävä toinen.
Elää viel' elämä suurenmoinen.

Irrota maallisen pelosta ja rasituksesta,
nousta kuin lentoon, elämän vapauteen,
kasvaa elämän tapaan uuteen.

Siitä on kysymys pohdiskeluissasi tänään. Viisaudeksi kaikki.
Viisaudeksi ja elämäksi.

-jälkiviisas

--- 

 

Kun ihminen ei tule toimeen itsensä kanssa

Sanoja mietin yöllä vuoteellain, sanontaa:
kun ihminen ei toimeen tule itsensä kanssa,
mitä ihmettä se tarkoittaa.

Miten voi olla mahdollista,
olla toimeen tulematta, elää epäsovussa, itsensä kanssa.

Sitä mietin ja se minulle kuin uuden maailman avasi,
mieleni asiaa hiljalleen tavasi:

Siis, minun sisimpäni, jokin syvällä sisälläni oleva,
ei tule toimeen mun ulkoiseni kanssa,
tämän näkyvän, joka minua peilistä katsoo.

Sisimpäni tahtoo jotain ihan muuta kuin tämä keho kaikkineen on halukas tekemään.

Mieli mennä tahtoo, keho huutaa ja vaatii omaansa,
ja jokin sisälläni kaipaa jo kolmatta.
Siinä ei ihminen ole sovussa itsensä kanssa.

Jos sopua ei synnyt, on ihmisen sisällä kuin jatkuva ristiriita siitä,
mitä tehdä tulisi,
mikä olisi oikein,
mihin elämässä tulisi pyrkiä,
mihin kasvaa ja mihin kurkottaa,
mikä ehkä olisi tarkoitus saavuttaa,
mitä tutkia ja paljastaa.

Onko lie ihmisen sisälle piirretty kuin kartta, miten tulisi elämässä mennä,
mitä elämässä etsiä,
missä voisi levon saavuttaa,
missä vapauden itselleen valjastaa.

Muu kaikki itsessä ja ympäristössä muualle vetää.
Vaimentaa tuon sisäisen äänen,
sen kutsun paremmasta,
sen toiveen elämän tarkoituksesta.

Silloin on ihminen epäsovussa itsensä kanssa,
jatkuvassa taistelussa elämänsä keskellä etsiessään jotain muuta,
ja kaluaakin tietämättään ihan väärää puuta.

Kun elämän tarkoitus tai tehtävä ei löydy,
on pian selkä köyry,
elämä painaa ja rasittaa,
ilo poistuu ja kaikki harmittaa.

Elämä ei löydä tarkoitustaan, ei mieli iloisena kulje.
Päivät ei vie minnekään,
eikä elämä ihmistä rauhaisaan syliinsä sulje.

Tässä oli vasta tuo ristiriidan kuvaus, ihmisen kuin eri osien epäsopusointu.

Siitä vielä suurempaan kysymykseen ensin, ihmiseen kaikkineen,
aivan uuteen selitykseen, mikä on ihminen,
mikä on mies ja mikä nainen (Matt 19:4-6).
Onko siis toinen toiselleen kuin vastakkainen.

Mitä tarkoittavatkaan sanat, kun Jumala loi ihmisen,
kun loi hänet omaksi kuvakseen,
Hengeksi hänet loi.

Siitäkö se henki, se sisäinen, mistä edellä puhuin.
Se sisäinen, joka etsii ja tahtoo muuta kuin tämä ulkoinen.

Jumala loi naisenkin, miehen kylkiluusta sanotaan.
Siis hengen osasta, jotta olisi se yhteinen osa, joka yhdistää toisen puolen toiseen.
Ja sitten, jotta ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.

Ovatko siis mies ja nainen ihmisen kaksi puolta. Se hengen osa jota mieheksi kutsutaan, on se sisäinen, ja nainen, vaimo, se ulkoisempi osa, mieli. Keho on sitten se liha, noiden kahden yhdistäjä ja toteutusväline tässä elämässä. Valtansa kait silläkin, tahtonsa ja tuntonsa.

Ja sitten: mies erotkoon isästään ja äidistään, eli siitä Hengestä, josta hän on osa, ja liittyköön vaimoonsa, eli tähän hengen osaan joka on tehty hänestä itsestään. Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha.

Ja minkä Jumala on näin yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako. Siis näitä ihmisen osia, sisäistä ja ulkoista, ihmisen sisällä olevaa miestä ja naista. Eikä siihen ihminen pystykään. Vasta kuolema voi heidät toisistaan aikanaan erottaa.

Näin meissä ihmisissä kulkee sisällä Jumalan Hengen osa miehenä, ja hänestä tehtynä toinen osa naisena, ihmisen mielenä.

Avioliiton kanssa tällä yhdistämisellä ei ole mitään tekemistä. Tätä miestä ja naista ei ihminen voi erottaa, sillä ne ovat ihmisessä itsessään olevat kaksi puolta. Jos ne ovat sovussa keskenään niin hyvä, vaan jos nuo ovat epäsovussa keskenään, on ihminen silloin epäsovussa, eikä siis tule toimeen itsensä kanssa, mistä tämä ajatus  alkujaan kulkemaan lähti.

Jos ihminen eroaa toisesta ihmisestä, siis maallisesta avioliitostaan, se on ihan muuta. Se on ihmisten välinen asia ja solmittu jonkin hengellisen opin tai muun säädöksen mukaisesti. Jos siitä liitosta ihminen joutuu jostain syystä eroamaan, se on ihan inhimillistä elämää vain.

Jos asiaa näin katselee, Raamattu pitää hyvin paikkansa, eikä ihminenkään tee väärin erotessaan toisesta ihmisestä, jos elämä sellaisen asian eteen rakentaa.

Edelleen näin katsoen, ihmisen lepo elämässä lisääntyy ja moni syyllisyys ihmissuhteiden kariutuessa ja elämän kasvatuskoulun jatkuessa poistuu. Sijaan tulee elämän vapaus. Löytyy vielä vaikka elämän tarkoitus.

Tällaisen asian minä päähäni sain, kun illalla unta hain.

Ajatelma vain, jonka jostain yllättäen vuoteella maatessa lahjaksi sain.

-harri

--- 

 

 
Silmien katse

Mitä voi ihminen enemmän rakastaa,
kuin silmien katsetta suoraa.

Se kertoo hyväksynnästä, kohdata toinen ihminen,
halusta olla yhtä, jakaa hetki yhteinen.

Jos katse kiertelee taivaitten rannat,
jos lattian raoissa kiirii,
sanoo katseellaan:
En hyväksy sinua, en ehkä itseäin,
haluan elää vain mun omaa piirii.

Tai korottaa haluaa vain itseään,
ei toista minään pidä,
ei uskalla katsoa kohti,
asemansako horjuisi siinä.

Voihan ihminen olla ujokin,
vaan silloin on katseensa hento,
sanansa hiljaiset, äänensä sävy vieno.

Silmien katseessa on sisäinen tila,
kuin tunnus ihmisen,
onko vahva vai herkkä,
terve, vaiko sisältä rikkinäinen.

Yks' silmäys riittää sen kertomaan,
toisesta kaiken paljastamaan,
ystävällisyyden, vihamielisyyden, osoittamaan,
rakkauden ilmaisemaan.

Yksi pieni katse, yksi pieni katse vain,
ohikiitävä hetki, jonka silmiltäsi sain.

-harri

---

Unelma

On onni omata unelma,
tavoite elämässä kantava.

Unelma tuo päiviin tarkoituksen,
elämän sisällön, tulevan aivoituksen.

Unelmissa kuljetaan muissa maissa,
tulevissa hetkissä kaukaisissa.

Siellä jo askel käy,
vaikka määränpää ei vielä tänään näy.

Jolla on unelma, hän on jo siellä,
mielensä kuvissa sisällä.

Hän kulkee ja katselee kaikkea,
unelmaan sovittaa joka askelta.

Ihmisen on hyvä omata yks' unelma,
johon elämässään pyrkii,
se arjen vastoinkäymisiä hylkii.

Kun katse on aina kaukaisissa,
paine pienempi on arjen askareissa.

Onko ihmisellä unelma aina.
Onko matkassaan kuva suuremmasta, paremmasta,
elämästä tai elämän tavasta uudesta.

Aina on unelma, jos unelmaa kysytään.
Mitä elämältä viel' toivoo,
mihin matkata tahtoo.

Aina on unelma, ihan pienikin vaikka.
Siinä on elämän voima,
lupaus, missä on sun tulevasi paikka.

-harri

---

aamukahvia juodessa

Näen edessäni monta elämää
(vanhuksia katsellessa)

Mistä tullut on tähän,
kuka sen tietää.

Millaisen tien matkannut,
kuka sen kuulla sietää.

Vaan elämä yksi kullakin,
yksi maailmankuva,
yksi kuin suuri arvoitus,
ihmeellinen vaellus.

"Jokainen ihminen on laulun arvoinen",
laulaa Veikko Lavi.

No, vähintään.
Vaan mikä on yksi laulu ihmisestä.
olkoon miten ihana tahansa.
Mikä yks' runo.

Siihenkö ihminen puettaisiin,
silläkö upea elämä kuvattaisiin,
siihenkö mahdutettaisiin…
…yhteen lauluun,
…tai onnistuneeseen tauluun.

Ei, ei ihminen ole sanoilla kuvattavissa, ei kuvallakaan.
Yhdellä maailmankuvalla ainoastaan.

Miten näytän maailmankuvan mi ihmisen kertoo.
Elämän kaikkineen,
tien iloineen, suruineen,
saavutuksineen, ihmeineen.

Sillä yksi ihme ain ihminen on.
Tapaus, elämän välähdys, kaikkineen.
Sisältö suunnaton.
Suuruus kirkkaine väreineen.

Onko nyt huoli siitä, minne menee ihminen kun täältä lähtee.
Katoaako kaikki tuo kauneus,
eletyn elämän ihana arvoitus.

Ei katoa!
Ei katoa minnekään,
piirtyy talteen kaikki, min teki matkallaan.

Hyvät ja pahat tallessa on.
Kuin pankissa, piilossa, kulku loputon.

Ne joskus saa katsella uudelleen,
jokaisen hetken elää, tutustua matkalleen.

Elää ja oppia rauhassa,
kun matkaa tietään turvassa.

Kasvaa kaikesta viel' uudelleen,
puntaroida tekojaan,
nauraa ilojaan,
surra uudelleen surujaan.

Nähdä, oli se melkoinen seikkailu,
kulkea tuo maallinen tie.

Matkata tilassa uudessa,
arvuutella, mihin tää kaikki ihan todella vie.

-pikku filosofi

---

Meissä on siemen kaikkeen

Meissä pieni on siemen kaikkeen,
synnyinlahjaksi saatu,
ja seuraus taattu.

On minussa viisaus, ymmärrys,
on pituus, vyötärön ympärys.

On elämä, on kuolema,
elänkö pitkään, vai lähdenkö jo nuorena.

Minussa kasvaa menevä mieli,
on liukas kieli.

On perheen perustus ja suvun jatko,
ellei määrätty kohdalleni ole sen katko.

Myös ikä, ja vanhuus, on piirretty sisällein,
samoin kuin äidille, isällein.

Kaikki siis minulla matkassa kulkee jo pienestä,
vaiko jo ennen sitä.

Sisälleni valmiiksi piirretty vaikka mitä.

-runoilijan sielu

---

Kiire, katala kaveri

Kuinka kiire onkaan katala kaveri

Vaikka se pitää niin maassa kiinni,
kertoo että elän.

Olen tärkeä, luulen,
käännän monelle asialle selän.

Niin kuitenkin,
kiire ajaa onnea ulos,
siinäkö kiirehtimisen tulos.

Ei aikaa rakkaalle,
ei aikaa rakastaa,
ei aikaa vanhuksille,
ei aikaa harrastaa.

Voi sinä ihminen kiireines, missä aikasi lentää.
Mitä kaikkea sisäisesi pelkää.

Et tavoita toista, et kohta itseäsi tunne,
hiljaisuus ja rauha on outo tunne.

-runoilijan tuoksu

--- 

Elämän arvaamattomuus

Yöllä valvon, elämää,
mietin olevaa, tulevaa.
Olen yksin.

Katselen elämän päiviä,
sen menneitä hetkiä, tulevan häiviä.

Kuinka hento onkaan ihmisen mieli,
kuinka vähäinen kieli,
vaan mihin yltääkään suuruuksiin,
millaisiin sanoihin, julmuuksiin.

Vaikk' niin pieni on ihminen,
hän voi hetkessä suureksi tulla,

ja suurikin ihminen suuruudessaan,
voi yhdessä yössä olla nolla.

Arvioi päiväsi oikein, sinä onneton,
laske hetkesi viisaasti, sinä onnellinen.

Sillä onni voi hetkessä muualle mennä,
ilo murheeseen mukaan tulla.

Mistä tiedät, sinä ihminen itsessäs,
mitä huominen eteesi antaa,

tuoko iloa lisää matkalles,
vaiko suruhuntua kantaa.

-runoilijan tuoksu

---

Tärkeät sanat

Kuinka tärkeitä ovatkaan sanat,
itselle kirjoitetut.

En tiedä kenelle tarkoitetut kuitenkaan,
kenelle osuvat aikanaan,
kenelle kohdistetut tullessaan,
ketä viemään mukanaan.

Mistä tiedän sanojeni voiman kun kirjoitan,
niiden itselleni uskon olevan.

Eivät olleetkaan, 
jossain kaukana ne toista kosketti,
toiselle onnea antoi, lohdutti.

Kantoi hetken selässään,
vei lepoon mennessään.

Mistä tiedän, mitä oikeasti kirjoitan, 
sanat hiljaiset mielessäni kuulen,
sisällön toiseksi luulen.

Joku jossain sanani näkee,
hän sisällään puheen kuulee kuin itselleen olevan,
niiden vain hänelle puhuvan,
tukea antavan,
mukaansa ottavan ja kantavan.

-runoilijan tuoksu

---

Elämä on tässä ja nyt

Elämä on tässä ja nyt.

Ihan oikeasti, ei ole muuta,
vaikka onkin mielessä muistot,
elämän kokemukset,
tulevien päivien odotukset.

Mutta kuitenkin,
ainoa oikea hetki elää on tässä ja nyt.

Miten sen käsittäisin,
miten tämän todeksi elää osaisin,
miten tuo ajatus minulle levon antaisi,
miten se minut elämän vapauteen kantaisi.

En tiedä,
jotenkin vain tunnen, se on näin.

-runoilijan tuoksu

---

Elämä on vaarallista

Elämä on vaarallista,
yhtenä hetkenä voi kaikki murskaksi mennä

Voi lähteä viereltä perhe,
voi sattua liikenteessä pieni erhe,
voi lähteä työ alta,
tulee sairaus, katoaa turva kaikkialta.

Elämä on vaarallista.

Vaaraa ei näe ei ymmärrä ennen kuin se kohdalle sattuu,
silloin vasta silmät avautuu.

Huomaa, miten vähästä elämän rauha olikaan kiinni,
kun kaikki hetkessä katoaa.

Ja kuinka usein ne ei yksittäin tulekaan.
Yhden vielä jotenkin taistelis,
siitä oppisi ja sitä vielä mieluusti hetken maistelis.

Vaan jos toinen toisensa perään ne päälle vyöryy,
napsii sieltä, riipii täältä,
koko ajan ottaa pois turvaa ihmisen päältä,

silloin jo hätä suureksi kasvaa,
missään ei ole lohduttavaa sanaa, ei hoitavaa rasvaa.

Kestettävä, taisteltava, hetkensä yksin,
ellei rinnalla joku joka kuuntelis, kulkisi kanssasi käsityksin.

Elämä vaaroissa kasvattaa,
maailman kuvaa avartaa,

opettaa luottamaan,
menneitä toisin arvostamaan,
tulevaa uudella tavalla katsomaan.

Siinä on sinun kova paikkasi ihminen,
kasvusi koulu kivinen.

Jos sinä joskus elämässäsi jotenkin muutut,
niin tässä,
ja kaikkeen niin monesti suutut.

Se hioo sinun sisintäsi,
koettelee kehoasi,
ravistelee mieltäsi,
sulkee kieltäsi.

Opettaa arvostamaan elämää,
näkemään arvoja muita,

kasvattaa ymmärrystä ihmisiin,
arvostamaan hymyileviä suita.

-runoilijan tuoksu

--- 

Missä on sinun paikkasi ihminen

Missä on sinun paikkasi ihminen,
etkö tiedä elämäsi tietä.

Koetteleeko, puristaako, sisintäsi,
onko hetkesi kuin ilman mieltä.

Katselet eteen, et mitään nää.
Katselet taakse, et tavoita enää.

Katselet sivuille, ei kätesi yllä.
Katselet ylös, ei uskosi yllä.

Puristaa, painostaa, sattuu sisälle.
Kysymyksiä, huokauksia, Taivaan Isälle.

Mikä on sinun paikkasi ihminen,
missä olisit onnellinen.

Niin, sano se, kun et itsekään tiedä.
On toiveita, on haaveita elämästä.

Kuvia mielessä, mitä vielä tahtoisi.
Jospa kaikki ois toisin, jotenkin paremmin,
joku kaiken uusiksi taikoisi.

Vaan jos ei elämä liiku,
ei elon keinu kiiku.

Jos kaikki vain seisoo paikallaan,
hetket samanlaiset matkassaan.

Minkäs teet, sinä ihminen itselles,
ellei asiat muuttua taida.

Vaikka kyselet, katselet, kurkotat mahdollisuuksiin uusin,
allasi vain elämän tie kaita.

-runoilijan tuoksu

---

Tunteet voittaa kaiken

Miksi tunteet ovat niin vahvat,
miksei niitä viisaus voita,
miksei ymmärrys selitetty,
miksei tieto vahvistettu.

Miksi tunteet aina vain päällimmäiseksi nousee.
Miksei ne ymmärrä, vaikka tietoa on, luottamustakin.

Miksi tunteet ovat niin vahvat.

Niin, niissä voima on suurempi kuin viisaudessa.
Niissä voima suurempi kuin ymmärryksen ymmärryksessä.
Ne aina myös tiedon voittaa,
jos joku uskaltaa näitä voimia toisiinsa koittaa.

Aina tunteet edelle menevät, vaikka kuinka selitettäisiin,
uskoteltaisiin, vakuutettaisiin.

Tunteet aina voittaa! Mikä siinä on.

Se kuuluu maailman voimiin,
kuin sen alkuvoimiin.

Tunteilla suuria tehdään,
tunteilla maailmaa rakennetaan,
tunteilla ihminen rinnalle halutaan,
tunteilla viereltä karkotetaan.

Ei pelkkä viisaus vie eteenpäin,
ei ymmärrys, ei taito, tieto.

Vain tunne, ja tunteet jostain.
Kuin intuitio, sekin on tunne.

Näin tunteet ovat aina suuremmat,
ja, ettei totuus unohtuisi…, rakkauskin on tunne.

Kuka sen selittää,
kuka sen voiman puntaroi,
kuka sen ymmärtää,
vaik' jokainen sen nähnyt ja tuntenut,
voiman itsessään kokenut.

Eikö se voittanutkin, vaik' kuinka sinua varoitettiin,
vaikka kuinka sua peloteltiin,
vaikka kuinka vedottiin järkeesi,
vaikka vääräksi väitettiin,
niin silti, tunteet vei voiton.

Viisaus ja ymmärrys vasta kaukana perässä tulivat,
sitten kaikki yhteen sulivat.

-harri

---

Ihmisen tavoite

Ihmisen tavoite lie kasvaa ihmisen tuntemisessa,
elämän käsittämisessä,
itseään suuremman ymmärtämisessä.

Päästä itsessään syvemmälle,
upota maailman salaisuuksien käsittämiseen ja
tuntemattoman tunnistamiseen.

Päästä syvälle itsessään
ja löytää itsensä kautta portti,
jossa ymmärtää ymmärtämätöntä,
näkee näkymätöntä,
tuntee tuntematonta,
käsittää käsittämätöntä.

Siinä on viisaan ihmisen tie.

Vaan se tie ei ole oman voiman tie,
ei valmiiksi rakennettu tie,
ei olemassa oleva tie,
ei merkitty tie, ei viitoin, ei lapuin.

Se on salaisuuksien tie, jonka ihminen voi löytää johdettuna
ja kasvatettuna kulkemaan nöyryydessä
etsijän sydämellä,
toivon tuntemisella,
uskon näkemisellä,
kuulon luulemalla.

-harri

---

Rakennat tulevaa tänään

Kuinka totta se onkaan, että tulevien päivien menestys rakennetaan tänään,
näinä juuri nyt elettävinä päivinä.

Jos sen aina muistaisi, kuinka paljon se, jo se, motivoisi päivän askareissa.
Nähdä, minä rakennan tänään huomista.

Sama tietysti myös toisin päin.
Tämän päivän teoilla ja päätöksillä voit syödä tulevasi mahdollisuudet onneen ja hyvään elämään.

Jos tiesi on raskas tänään, se ei tarkoita, että tulevasi olisi raskas, ei ollenkaan.
Kyseessä voi siinäkin tapauksessa olla hionta- ja kasvatuskoulu tulevien päivien onnea varten.

-harri

---

Onnistuja

Joku sanoo että olen sankari, kun omaa tietäni taistelen, omaa luovuuttani esiin yritän.
Annan sille tilaa tulla. Annan aikaa ja rahaa, menetyksiä ja kustannuksia. 
Välillä näen pieniä onnistumisiakin. Olenko siis sankari. Olenko onnistuja.

Näinkin neuvotaan: "Yritä nähdä tavoitteesi jo toteutuneena. Unelmat ja haaveet tekevät sinusta aikanaan sen mitä haaveilet." Uskon siihenkin, vaan voi kuinka kovaa on taistella unelman eteen. Uskoa, että se on eräänä päivänä totta.

Katsoin artikkelin onnistujasta, joka oman unelmansa taistelleena pyörittää nyt menestyvää yritystä. Ei helpolla päässyt. Uskojat ja rahoittajat harvassa kuten aina. Kannustajia kylläkin. Myi omistamansa kodin ja sen unelmaansa upotti. Hänellä se kannatti. On tänään onnistuja.

Vaan, olisiko onnistuja jo se, jolla on unelma. Sitä tässä mietin. Olisiko se jo onnistuja, joka taistelee sen eteen ja (aina hetkin) uskoo eräänä päivänä näkynsä myös totta olevan. Onhan se jo paljon, omata unelma jostain paremmasta.

Mielestäni suurin hetki onnistumisessa on unelma, sillä ilman unelmaa, toivoa ja uskoa paremmasta, ei ole lopullista onnistumistakaan.

Joku sanoo, että ilman unelmia ei ole oikein elämääkään. Näin ajatellen olemme pian kaikki onnistujia. Onhan meillä unelmamme itse kullakin.

Jokaisen on taisteltava oman unelmansa kanssa ja maksettava elämän kustannukset, jotta päämäärän saavuttaisi. Sitä tässä taas tänään opettelen. Oikein pääni väännän katsomaan huomiseen, missä näen unelmani toteutuneena. Ja jossa voin iloita ihan oikeasti - olen onnistuja.

Vielä tänään sen kuvittelen - unelmastani vain unelmoin. Onhan se jo paljon. Onhan.

Olenko siis onnistuja, kun omaan unelman, jonka eteen elän ja taistelen joka päivä.

Onnistuminen seisoo unelman päällä.
Unelma kantaa joka säällä.

-harri

---

Runoilijan tie

Ei runoilijan tie ole helppo tie,
se on kuin ahjo.

Toiset saavat vain ihailla sen tuloksia,
kauniita taottuja muotoja.

Vaan, takoja on ankara,
taottava vain pieni raukka.

-harri

---

(mökin satoa)

Mikä kantaa

Mikä antaa voiman aina uuteen päivään,
mikä luo uskoa tulevaan.

Mikä kantaa elämässä yli ohuen ritisevän jään,
mikä vie uskollisesti unelmaan.

Into, yhdessä rohkeuden kanssa,
pelko, yhdessä toivon kanssa,
rukous, yhdessä epätoivon kanssa,
neuvokkuus, yhdessä ahkeruuden kanssa.

Ne kaikki vie eteenpäin,
helpottaa päivinä raskaina,

kun tuntuu, ett' mikään ei muutu,
en enää päivääkään tätä tietäni laahusta.

Sitt', mikä se on tässä ihmisen elämässä.
Jokin minun sisälläni aina vain uskoo,
sanoo: "Jaksa, jaksa, etsi viel' päivä,
huomenna on edessäs' unelmasi häivä."

Vaan tuo huominen, se tulevaan viittaa,
ei tulevaan aamuun.

Kuitenkin se auttaa pahimman yli,
huomenna taas sukellan uusin innoin tulevani sumuun.

…jatkuu…

Minä kannan

Vai liekö vastaus kaikkeen vain kaksi sanaa:

"Minä kannan", 
ja siten sinulle kaiken annan.

Nuo sanat ovat suuret, jos ne oikein arvaa.
Ei hylkää, ei ajattele kuin vastakarvaa.

Hengellinen sävy niillä lie,
vaan enemmän ne ovat kuin hengellinen tie.

Niissä on usko sisäinen, vaikka uskoa ei olisikaan,
niissä on toivo, vaikka toivoa ei olisikaan,
niissä on elämän turva, vaikka ei turvaa olisikaan.

Se on luottamus, joka sinusta nousee:
Joku auttaa sinua aamussas,
joku suurempi on rinnallas,
joku rauhoittaa sinua illassas.

Joku voima sinut pelosta nostaa,
joku vihamiehellesi kostaa.

Joku on sinun rinnallasi, vaikka et häntä nää,
sanoo sinulle hiljaa sanat nää.

"Minä kannan,
ja kaiken muunkin sinulle annan mitä elämääsi tarvitset,
siihen elämään, mikä sinulle hyväksi on,
mikä kohdallesi annettu on.

Siinä sinulla on kaikki,
sillä minä ne sinulle annan",

ja lupaa taas kerran: "Minä sinua kannan."

-harri

---

Kirjoitettu Prisman hyllyjen välissä

Velipuolet veljekset

Rakkaani,
toivon ett' osaat erottaa,
nää kaks' persoonaa toisistaan.

Toinen on sinun oma nallesi vaan,
toinen kirjoittaa runojaan.

Vaik' kulkee ne samassa kehossa,
ovat kuin veljiä keskenään,
eivät veljeksiä kuitenkaan,
velipuolia ainoastaan.

Toinen on isä toisella,
toinen on lähde toisella.

Ne sotkeutuu ain hetkin,
luulee vierellä toinen toiseksi.
Kuuntelee sanojaan,
luulee toista toiseksi.

Toinen on lihaa - hän elää ja nauttii,
toinen on luova - hän sanoja noukkii.

Voi miten kuitenkin ne häiritsee toistaan.
Toinen joutuu kuin sietämään toistaan.

Toinen toistansa auttelevat,
yhdessä elämää palvelevat.

Ymmärrystä pyydän, rakkaani,
vaan en oikein tiedä kummalle,
vaik' sille rakkaammalle, nallelle.

Pitäisikö toisen sanoa toiselle:
"Älä sotke minun rakkaani päätä,
hän ei usko sinun sanojasi kuitenkaan,
nehän kulkevat teitään omia,
eivät aina ole edes somia."

Vaikka, oothan sinä monesti auttanut,
ihania sanoja ja viisauksia toisen sydämelle antanut.

Onhan kait sinullakin osasi tään toisen tiellä,
vaikka juuri tänään ei näytä tietävän,
missä on menossa siellä.

-harri

jatkuu alla...

Kolmas veli, vai mikä…

Vaan mikä, tai kuka, on tää kolmas, joka veljiä katselee,
seuraa tekemisiään - ihmettelee.

Suree milloin toisen, milloin toisen, perään.
Arvio kummankin elämää.

Mutt' kuka on tää, joka kaikkea seuraa,
yrittää välissä sovitella et sopu säilyisi,
ettei veljet toinen toiselleen suuttuisi.

Ei lähtis toinen toisaalle,
ei toinen hukkuis sanoinsa soille.

Kuka on tää kolmas?

Onko lie veli, vai eikö veli lainkaan.
Ainakaan ei isä, ei äitikään.

Mistä tää hullu ajatus nyt liikkeelle lähtikään…

-harri

---

Olit kylmä

Minä luoksesi saavuin väristen,
pitkän matkan jälkeen. 
Emme olleet tavanneet aikaan.

Otit minut vastaan - olit kylmä.

Minä tulin sisääsi ja sinua lämmitin.
Pukeuduin lämpimästi, ettei kylmyytesi tuntuisi.
Nukuin makuupussissa, sillä olit pitkään huuruinen.

Vähin erin lämpenit.
Minulle sanojesi salaisen arkun aukaisit.
Olit yhtä kanssani.

Tarjosit minulle hyviä juomia ja maukasta ruokaa.
Tarjosit hiljaisuutta,
sen lempeää huokaa.

Minä ihailin sinua.
Koristelin sinut valoilla ja koruilla.
Tein sinusta itselleni ystävän.

Minä hikoilin kanssasi kuumassa löylyssä.
Piehtaroin hangessa melkoisessa höyryssä.

Hiihtelin järven selkää.
Sauvakävelin rinnallasi,
en sitäkään näyttää pelkää.

Tarjosit minulle turvan, ilon ja onnen.
Muutaman päivän minua hellit ja hoidit.

Lähtöpäivänä haikeana toisiamme katsoimme:
Minä sinut lämmitin.
Sinä minulle sivukaupalla sanoja ja runoja annoit.

Olit ystävä minulle.
Minäkin sinulle.

Lähdin pois, sinut yksin jätin kylmenemään.
Talven keskelle yksinäisyyteen kärsimään.

Minä muistan sinua, kuvat mielessäni elää.
Runot sylissäsi syntyneet täällä kotona viel' helää.

Kunhan keväthanget sun tienoosi täyttää.
Kun aurinko voimansa näyttää.

Silloin taas sisälläin syliisi palan.
Runomökiksi sinua kutsua alan.

-harri

---

(mökin satoa)

Ei kylmyyttä suurempaa

Vaikka ihminen tuntenut ois luonnon julman talven.
Siinä palellut, sormensa valkeiks' kylmännyt.

Ei voita se kylmyyttä sydämen,
katsetta kaunaisen kadehtivan mielen,
kun toinen on sisällään hyljännyt.

Ei kylmyyttä suurempaa.
Ei tuskaa polttavampaa.
Ei ikävää suurempaa.

Kuin rakkaan hylkäävät ohikatsovat silmät,
joita et nää.

Voi hyljätyn elämää!

-harri

---

(mökin satoa)

Kahta ei voi peittää

Kaks' asiaa mitä ihminen ei voi peittää.

Rakkautta toiseen,
kateutta, vihaa, toiseen.

Sen kuulla voi sanasta pelkästä,
sen nähdä voi silmän liikkeestä herkästä.

Rakastan, hyväksyn - sinun silmäsi kirkkaina kohti katsoo.
En hyväksy, vihaan - ei katse katsetta kohtaa.

Vaikka silmä silmän näkisikin,
pyrkii julmuus esiin väkisin.

-harri

---

(mökin satoa)

Turha on…

Turha on tunteettomalle tunteista höpistä,
ei ymmärrä, suuttuu vain.

Näkee mitä puuttuu, mitä ilman itse on.

Turha on rakkaudettomalle rakkaudesta puhua,
suuttuu vain kun mahdottoman tapaa.

Turha on kuolleelle helliä sanoja lausua,
ei löydä, ei tavoita, sanojen taa,
kadonnut on elämästään rakkauden, onnen, maa.

Sijaan on tullut kylmyys, julmuus,
karkotus elämän kauneuden.

Silmillä kovilla elämänsä täyttää,
torjuu kaiken mi ihanalta, kauniilta, näyttää.

-harri

---

(mökin satoa)

Kuollut viisaus

Viisaus ilman rakkautta on kuollut.

Vaikka sanat ois oikeat,
ne ilman rakkautta lyövät.

Vaikka sanat ois kiittävät,
ne ilman rakkautta toista vain syövät.

Eivät kiitä ilman rakkautta,
eivät ojenna,
eivät rinnalla kulje,

eivät toista syliinsä sulje - ellei rakkautta sanoissa oo, 
turha on etsiä rakkaudettoman viisaan kainaloo.

-harri

---

Kun vangittu vapaata arvostelee

Miten voi vangittu vapaata ymmärtää. Miten voi tavoittaa toisen maailmaa, joka ihan muualla liitää. Muissa maailmoissa matkaansa tekee.

Miten voi sanojen ja oppien vanki arvostella vapaata. Vapaahan elää jotain ihan muuta.

Vangittu katsoo vapaata, ei ymmärrä. Ei ymmärrä miksi on tietoa, taitoa, jota vangitullakin on, vaikka on vapaa. Miten vapaa voi vapaudessaan katsella kauemmas kuin mihin vangittu yltää.

Vangittu elää vankilassaan. Hänellä on rajansa. Tietonsa ja omat taitonsa. Niissä on hänen rajansa. Nuo rajat ovat hänen vankilansa rajat.

Missä ovat vapaan rajat. Ei niitä ole. Hän on vapaa kaikkeen. Vapaa sanomaan, vapaa kuulemaan, vapaa toisin ymmärtämään. Vapaa uusia rajoja etsimään ja löytämään. Häntä ei sido mikään.

Hän ei kiellä mitään pysyvää. Hän ei ole kahlehdittu maailman osaamiseen ja sen mittareihin. Hän ei ole kuin kieltäjä, kelkkansa kääntäjä, ymmärtäessään jotain uutta. Jotain sellaista, joka tuhoaa vanhat perustat. Tai kumoaa vanhaa tietoa, jonka päällä itse seisoisi, koska hän ei seiso minkään päällä.

Ja se vapaus, se vapaan vapaus, vangittua ihmetyttää.

Vangittu turvaa vangitun tietoon ja sen kautta tulleeseen ymmärrykseen. Hän on kuin vapaa omassa vankilassaan. Eihän hän vankilaansa näe. Turvallinen ja hyvä paikka.

Vapaa taas puolestaan on aina kuin varuillaan. Koskaan ei tiedä mitä eteen tulee. Hän voi ottaa kaiken avoimesti vastaan, kun se ei koskaan murskaa mitään hänen perustaansa. Se ei rajoitu hänen omistamaansa taitoon ja osaamiseen, koska sellaista ei kuin ole. On vain koko ajan uudistuva ja kasvava kuva maailmasta, jossa ei ole rajoja.

Tässä on ero vapaan ja vangitun. Jos nyt vangittu rupeaa vapaata arvioimaan, miten siinä käy. Ymmärtämättömyyshän siinä vain on päällimmäisenä. Ja toisen loukkaaminen ja vähättely, kun vapaus ei mahdu vangitun elämään. Vangitun elämään ei mahdu vapaan maailma.

No, näkeekö vapaa sitten vangitun. Näkee. Hän vapaudessaan saattaa nähdä sen vankilan ja ymmärtää sen vankilan rajat. Kuulla sen vankilan sanat, joista vangitulla ei ole oikeutta poiketa. Ei kieltää, eikä tyhjäksi väittää. Silloinhan hän kaivaisi omaa kuoppaansa. Asettaisi kyseenalaiseksi kaiken minkä päälle elämänsä rakentuu.

Voi vangittua. Voi vapaata. Pysykää kaukana toisistanne.

-harri

---

Hurman hinta

Illan filmistä pari välähdystä:

"Jos hurman hinta on kärsimyksen vuori, pitäisikö se maksaa" ja
"Kaikki suuri taide on syntynyt kärsimyksestä".

Jonkun viisaan lausuntoja siinä lainattiin.
Viisaan, joka aikanaan on tietä käynyt.
Vai käykö edelleen, en tiedä.

Uskon, että tiesi mistä puhui.
Mitä sanoja suustaan ulos päästi.

Toiset ovat ihailleet kättensä töitä.
Maalausta, kuvaa, ehkä runoa,
ehkä sävellystä taivaita hipovaa.

Niinhän se on.
Katsoja näkee tuloksen.
Pitää tai ei pidä, ei sillä väliä.

Vaan miten on syntynyt tuo luovuus,
tuo purkaus taiteellinen,
kuva koskettava,
sanat kirpaisevat tai hoitavat.

Ahjosta ne ovat syntyneet,
elämän ahjon koetuksista,
yksinäisistä hetkistä,
tuskaisista punnerruksista,
odottamisen kovasta koulusta,
itkun poskien pehmeiltä mättäiltä,
joiss' yksin istunut on.

Joss' usko ja luottamus toivoton,
ehkä viel' toivo onneton.

Sieltä on noussut kuva,
sieltä on viimein lirissyt se sana tai sointu,
joka katsojaa ja kuulijaa koskettaa,
lukijaa liikuttaa.

Sieltä se on tullut, kaukaa.
Voi miten kaukaa yksinäisyyden ja tuskien rauhaisilta vuorilta,
tai synkistä laaksoista.

Kuinka vaikea onkaan onnistumisen hurmasta iloita,
kuinka vaikea on toisten kanss' sanoille kauniille nauraa,

kun hampaitten väliss' viel' välkkyy kärsimyksen kauraa.

-harri

---

Vanhus nukkui pois

Vanhus nukkui pois,

lähti jonnekin keskeltämme.

Oli vielä hetki sitten tässä,

nyt ei ole enää kanssamme elämässä.

Mietimme, mitä sitten,

minne lähti,

mistä tuli, ennen kuin nyt lähti.

Ihmisen elämä mennyt on majoilleen, sanotaan.

Missä ovat ne majat,

missä ovat näkyvän ja näkymättömän rajat.

Hän on mennyt aikain taa, niinkin sanotaan,

vaan missä on se aika minkä taa hän meni.

Onko siellä aikaa lainkaan,

vai onko takaisin päässyt ajattomaan.

Miten elämä jatkuu ajattomassa.

Miten jatkuu mihin meni.

Menikö sinne mistä tuli,

elämä hetkessä pois suli.

Vaikka olihan tuota taipaletta ja elämän tietä jo kyllin,

melkein sata vuotta kaikkea kertyä ehti,

tyhjästä aloitti, tyhjään lopetti.

Vähäinen oli ihmisen alku,

vähäinen oli lähtiessään

.

Elämä ja lähtemisen läheisyys kaiken pois riisui jo ennen päivää,

mistä ei enää jää ees näkyvän häivää.

Missä on nyt, mitä tekee,

onko onnellinen, onko vapaa.

Saiko takaisin sen mitä joskus oli,

unohtiko kaiken mitä täällä teki.

Onko matkassa muistot, jotka hankki,

tiedot, osaamiset arvokkaat,

ystävät rakkaat, kaipaavat.

Onko yhteys viel' meidän syliin,

tuleeko salaa käymään tuttuihin kyliin.

Kuka sen sanoo, kuka tietää,

kuka ajatusta jatkosta sietää.

Joku uskoo tulevaan,

joku katsoo vain menneeseen.

Täss' oli kaikki ja sitten loppu,

jollakin on toiselle puolelle kova hoppu.

Uskoo, ett' elämä jatkuu,

toinen siihen, ett' lahoo mihin kaatuu.

Voi, paljon on kysymyksiä ihmisellä,

vastauksia harvassa,

...ja oikeita lie ani harvassa.

-harri

---

 

Etsi kohtaavat tarpeet työnhaussa

Katsotko itseäsi.
Minä en riitä, minä en riitä, ajattelet.

Miten niin et riitä.
Itsessäsi vain itseäsi mittaat.
Mistä tiedät, miten sinua toinen katsoo.
Mitä hän sinussa arvostaa.

Itse katsot itseäsi jonkin kuvitellun läpi.
Jonkin mittarin, jonkin kaavan, 
joka kuin mahdottomaksi itsellesi kasvaa.

Mistä tiedät miten toinen sinut näkee.
Mitä hän sinussa arvostaa.
Mitä hän sinusta ehkä löytää.

Jotain sellaista, jota et itse osaa arvostaa.
Sokeudessasi et huomaa.
Tai vain väheksyt mittareinesi.

Kuka sen tietää, mitä kaikkea sisälläsi olet.
Mitä kaikkea ominaisuutta sinuun on kätketty.
Mihin kaikkeen pystyt kun tosi paikka on.
Tai kun sinua vähän käännellään, eri puolilta katsellaan.

Itsekin itseäsi vain kuin peilistä katsot.
Et näe sisällesi.
Et näe kaikkea mitä sinussa on.
Et näe itseäsi kuten toiset sinut näkevät.

Ole siis rohkea etenemisessäsi.
Älä itse itseäsi jo ennakkoon tuomitse.

Kerro vain mitä etsit, mitä haluat elämältä.
Tehkööt toiset sen valinnan, tarvitsevatko vai eivät.
Ei se ole sinun tehtäväsi heidän puolestaan päättää.
Sinä vain olet siinä.

Jos olet oikeassa paikassa, he juuri sinua tarvitsevat.
Jos olet väärässä paikassa, he vain eivät sinua tarvitse.

Ei vika ole sinussa vaan tarpeissa, jotka eivät sinussa kohdanneet.

Etsi rohkeasti tarpeet, jotka sinuun kohdistuvat.
Silloin olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Silloin olet ihminen kohdallasi.
Ominaisuutesi tarpeisiin kohdistuu, ja valinta on helppo.

-harri

---

Sanojen voima

Missä voima maailmassa suurempi ois,
kuin sanoissa kantavissa,
umpikujista pois nostavissa,
elämän suuntaa antavissa.

Sanat sisältää viisauden,
sanat sisältää ratkaisun.

Sanat sisältää suunnitelman uuden,
sanat sisältää tulevaisuuden.

Sanat vie suuriin unelmiin,
sanat vie viel' suurempiin suuruuksiin.

Sanat vie pieniin ihmisiin,
hellien hetkien ihmeisiin.

Murheisten syliin huokaaviin,
ylös nostaviin.

-harri

---

Yön hiljainen hetki  (kokonaisuus 1-5)

1.  Miksi valvon yötäni yksinäin

Miks' valvon yötäni yksinäin,
kellon jo neljän ohittavan näin.

Miksi valvon, ei syytä oo.
Ei murhetta tänään,
ei mitään puutu,
eikä kukaan minulle suutu.

Vaan, miksi valvon,
miksi turhaan ootan, ett' uni tulis,
että mieleni levoton sen syliin vihdoin sulais.

Sanoja, sanoja…
ne minua piirittää kaiken aikaa.

Sanat, sanat… oi rakkaat sanat.

Kiitos kun vierellä käytte ja kanssain valvotte.
Mitä muuta elämältä odottaa voisin,
kuin teitä, pieniä sanoja elämän matkan.

Sanoja kuin olemattomia.
Ja kuitenkin,
oikein sommiteltuina, oikein aseteltuina,
te ihmeitä teette.

Autatte minua,
autatte lähelläin kulkevaa,
toisen herkän syliin sulkemaan.

Opetatte hellälle tielle,
etsitte kipeälle mielelle,
autatte itkun maahan,
poistatte tuskan, parannatte haavan.

Vain te, pienet sanat,
sen kaikenko te teette.

Ja minä teidän tähtenne tässä valvon.

No, kiitos kun valvotatte.
Voisiko olla suurempaa virkaa, kuin valvoa teidän kanssanne.
Teidät ylös kirjata, vihkoon kiivaasti piirtää yön hiljaisuudessa.

Rakkaille kanssakulkijoille välittää,
itsensä yöllä valvoen näännyttää.

Vaan, en minä väsy.
Otetaan uni päivällä, samahan se milloin,
otetaan vaikka silloin…tai illoin.

Pääasia että elämä työtään tekee,
kantaa heikkoja hellien.
Rohkaisee pelokkaita.

On vierellä aamussa uudessa,
kantaa tulevaisuudessa.

Vain pienet sanat,
vain pienet sanat.

Oi, anna niille järjestys oikea,
painotus hellä, sydämissä soiva, kasvava.

-harri

2.  Hellät sanat

Jos joku ihmistä kantaa,
niin ne ovat hellät sanat.

Hyväksyvät sanat.
Sanat jotka silittävät sisältä.
Kantavat heikkoa hetkellä raskaalla.
Ilossakin vierellä käyvät.

Rakkaus kaikkeen mahtuu.
Jokaiseen elämän hetkeen istuu.

Pois tuomio!
Pois jyrkkyys!
Pois vaatimus arvoton!
Pois uhkaus armoton!

Sana kaunis ihmiseen sulaa.
Mielen keventää.
Kireyden vapauttaa.
Lepoon vaivuttaa.
Terveyteen johdattaa.

Vain sanat. - Ajatella!
Kauniit sanat.
Rakkauden sanat.

Niin vähästä se on kiinni ihmisen hyvinvointi.
Niin harvassa kauniit sanat.
Niin harvassa hyvä terveys.

Mikä meitä oikein vaivaa?

-harri

 
3.  Kulje rinnalla toisen

Kulje rinnalla toisen, samanmoisen.

Ellet tänään samassa kuljekaan.
Minä vierelläsi oleva raukka.

Jo huomenna voi osasi olla toinen.
Sinusta murhe kiinni ottaa,
olet sen selässä kuin houkka.

Siinä toinen ois hyväksi rinnalla käydä.
Kantaa sinua vuorostaan.

Olla osa sinua,
kuten sinä olit eilen osa minua.

-harri

 
4.  Miten pian

Miten pian se käykään.
Miten pian kaksi yhdeksi kasvaa.
Miten pian elämä yhteen liittyy.
Miten pian toinen toisen sylissä viihtyy.

Miten pian on yhteistä tekemistä.
Yhteisiä harrastuksia.
Yhteisiä ajatuksia.

Miten pian toista kaipaa.
Miten pian vain toisen viereen haikaa.

Miten pian pienetkin asiat suuria ovat.
Kaikki yhteiset niin tärkeitä.

Miten pian kaikki tapahtuukaan, vaikka kuin eilen vasta tavattiin.
Ensi kertaa ovellasi halattiin.

Nyt päiväni sinusta täyttyvät, iltani, yöni.
Ajatukseni.

Ja vasta hetki sitten sinua etsin ja rinnalleni toivon.
Tuntematta, tietämättä, että jo edessäni seisoit.

Kasvoit siihen sinäkin tavallasi, teilläsi valmistuit.

Molemmat teillämme kasvoimme,
jotka joku näki hyväksi yhdistää.

Ja nyt jo tässä,
syvällä toisen sylissä.

-harri

 
5.  Nytkö työni tein

Valvoin kanssasi melkein tunnin.

Itseni sanoilla juovutin.
Glögilläkin, ett' uni vihdoin tulis.

En vielä ole oppinut, että unen ajalla ei väliä.
Napsitaan hetket, missä uni paikalla on.
Ei minun pitäisi olla lainkaan onneton.

En olekaan.
Näitä vartenhan minä elän ja kasvan.
Yksinäisyydessä tornistani ihmisiä kuin valvon.
Heitän ylleen kuin suojaavan kalvon.

-

Tuolla se uni taas kurkkii.
Ei elettäkään tee että luokseni saapuisi.
Kello jo viis.

- Ähäkutti, ei minua edes väsytä.
Mutta…, kohta on taas uusi aamu.

- Mitä, etkö oppinut tästä mitään. Etkö vieläkään.

- Opin, opin…Nukutaan silloin kun nukuttaa.
Valvotaan kun ei nukuta.
Sanoja kirjoitan kun sanat elävät ja vilkkaina liikkuvat.
Minulle kuin iloissaan ilkkuvat.

Kun näkevät yön hiljaisuuden.
Ihmisten öiset ajatukset.
Valvomisen kuritukset.
Tuskan ja ahdistuksen.

Silloin sanat liikkuvat.
Silloin ne ovat irrallaan.
Silloin ne on kiinni saatava.
Silloin on autettava.
Silloin on haavat parannettava.

Silloin. Yöllä.

- Siksi on yö sinun aikaasi,
kuunnella herkkiä sieluja.
Kuunnella ilon, lemmen, luritukset.
Kuunnella itkut, ikävän huokaukset.
Tuntea elämän tuska ja hätä.
Oltava kynines läsnä.

-harri

---

Elä elämää

Ihmisen elämä on kuin katoava kukkanen, tänään täällä, huomenna jo jossain poissa.

Elämän lyhyys on hämmentävää, kun sen tajuaa. Siksi on elettävä ne vähäisetkin päivät. Oikein ELETTÄVÄ, ei vain oltava.

Katso, elämällä elämästä saa irti sen, mikä sille on tarkoitettu. Ellei elämää elä, jää moni hyvä asia saavuttamatta ja murhe on ainainen vieras.

Älä murehdi, käy elämään elämääsi. Tartu hetkiin ja tilanteisiin. Tee niistä itsellesi palvelijoita, jotka auttavat sinut elämään kiinni ja kantavat sinut elämän valoisiin hetkiin uudelleen, niihin, joista jo luulit luopuneesi.

Tartu tilaisuuksiin minne nyt vetoa tunnet, ja mene palvelijasi mukana. Hän näyttää sinulle elämän valon uudelleen.

---

Tuskasta tuli nousee, sanat kuin taotut

Tuskasta tuli nousee.

Sanat sorvatut kuin ennakkoon. Oikeasti palavat. Tunteet mukaan ottavat. Koskettavat ja kuumat. Tuskasta ja kuin tulen poltosta sanat kirpeät, käsissä polttavat, mielissä kihertävät, sisällä sulavat. Toisen sisälle ulottuvat, minne ovat lähetetyt.

Tuskasta sanat nousevat. Pätsistä ankarasta. Ja sinä, kirjoittaja, olet se pätsi, jossa sanat muovataan lopulliseen muotoonsa. Asiat kuin muualta tulevat, vaan sinun kauttasi niihin koskettavuus ja voima. Siksi on ihmisen osa tärkeä, olla kuin ahjo, kuin alasin, jolla sanat viimeiseen muotoonsa taotaan. Kovat sanat vielä kylmällä karkaistaan, jotta elämän koulussa muotonsa säilyttävät, tehonsa ja tarkkuutensa.

Sellainen on ihminen joka kirjoittaa. Ei helpolla pääse. On kuumaa, on vasaraa, on kylmää suihkuakin, on vettä ja liejua upottavaa. Sellainen on ihminen, kirjailija, joka sanoja työstää elämää varten. Elämän kovista paineista ja kuumuuden hehkusta ne noukkii kuin kekäleet, joihin ei koskea taitaisi.

Vaan pakkohan jonkun on ne poimia ja siinä sormensa polttaa. Kasvonsa kuumentaa ja mustata. Vaikeroivalta näyttää. Sattuuhan se aina, kuumat sanat. Ja kuuma ahjo, kun se on päällä. Työssä ankarassa, sanoja synnyttävässä. Sattuuhan se silloin.

Jos ahjo on kylmänä, välillä sellaisiakin aikoja, silloin ei satu. Silloin viluttaa se kylmyys. Se tapahtumattomuus. Se ikävä sanoihin, joita vain lämmin ahjo synnyttää.

Ei kylmässä mitään synny. Siinähän vain kaikki on paikallaan.

Siinä on se kirjailija, elämän sanojen takoja. Elää kylmät päivät ja värisee. Elää kuumat päivät tuskia tuntien ja marisee. Aina vaikeroi ja itseään itkee.

Sellainen on kirjailija sanojen, joiden kesto on suuri, kuin loputon, kuin ajaton.

Sellaiseksiko haluat, ahjoksi polttavaksi, alasimeksi perään antamattomaksi. Vedeksi karkaisuun, kylmäksi toimettomaksi aikanaan. Sellaiseksiko haluat.

Huh... älä kysy. Sinä kysyjä jo sen itsekin tiedät. Kysymättäkin. Kun kerran sellaisen palon olet sydämeeni rakentanut, miksi turhaan kyselet. Ahjo päälle vain, ja sanoja sorvaamaan, takomaan, ja karkaisemaan.

Kyllä se tästä taas muotonsa saa, elämän näytelmä ihana ja koskettava. Kuuma tunteineen. Kyllä se tästä.

-harri

---

Sanoissa on voima

Sanoissa on voima koskettaa.
Sanoissa on voima saavuttaa.

Sanoissa on voima uutta synnyttää.
Sanoissa on voima maailmaa rakentaa.

Sanoissa on voima toista kantaa
ja voimia antaa.
Toinen ihminen omaksi ottaa.

Sanoissa on voima toinen karkottaa,
toisen elämää satuttaa.

Sanoissa on voima rakastaa.
Toiselle rakkaus tunnustaa.

-harri

---

Elämän näytelmä 1-3

1. Koko elämä kuin teatteria

Koko elämä on kuin teatteria. Tässä itseäni näyttelen. Joskus tunteitanikin, sen huomaan.

Tämä ajatus mieleen kerran auton ratissa jostain pölähti. Rakastanko todella, vai näyttelenkö vain. Haaveilenko vain ja haaveet sanojani ja tekojani ohjaavat.

Kas' siinä iso kysymys.

Itseä on tässä tutkittava. Tekoja mietittävä. Sanoja sanottuja puntaroitava.

Tee sinäkin niin, nyt edes hetkisen.

Muistatko, olitko silloin rehellinen kun sanoja sanoit. Tarkoititko todella, vai sanoitko vain toista miellyttääksesi. Rauhan säilyttääksesi. Edes jotenkin kaiken kasassa pitääksesi sanomalla: "Rakastan rakastan - totta kai rakastan", silleen monotonisesti, tiedäthän.

Vakuutat ehkä sanomalla: "Kyllähän sinä sen tiedät". "Tietysti, mitä sinä nyt turhia kyselet".

Ehkä laulat ja tapailet kauniin laulun sanoja. Niitä itseesi ja toiseen sovitat: "Näin meilläkin on, rakkaani. Näin meilläkin".

Kun toista rakkaudestasi vakuutat, huomaamattasi vakuutat sitä myös itsellesi. Rakastanhan minä. Enkö rakastakin. Kyllä kai.

Mitä se rakkaus oikein on, kysyt ehkä viimekädessä itseltäsi. Et toiselta tietenkään, sillä siitähän se hulabaloo heti alkaisi: "Mitä tarkoitat !?"

Niinpä, rakkaus, vaikea sana selittää.

Helpotan sinua hetken. Jos pidät toisesta, silloin häntä jo rakastat. Ellet toisesta pidä, et rakasta. Siitähän siinä kuitenkin perimmiltään on kyse. Tästä voi sitten väitellä vaikka maan ääriin, mutta kuitenkin, kuin ydin tämä on.

Jos toisesta pidän, silloin rakkauskin, se mitä sillä yleisesti ymmärretään, on mahdollista.

Jos et toisesta pidä, turha on silloin rakkaudesta höpistä.

2. Kuin näytelmää elän

Elän kuin näytelmää ja sen tarkkaa käsikirjoitusta.

Näyttelen itseäni ja ihmettelen.

Tarkat sanat ja vuorosanat. Tapahtumatkin. Ne kaikki ovat kuin ennalta jossain kirjoitetut. Ne kuin itsestään minuun siirtyvät. Välillä kuin vyöryvät päälleni.

Elän kuin ennen suunniteltua, minulle valmistettua, elämää. Edeltä tehtyä. Sen tekstit ja tapahtumat ovat olemassa jossain näkymättömissä. Minä vain elän ja tanssin kuin sen pillin mukaan mikä siellä, jossain viisaudessa, jo aikojen alussa on kirjattu.

Tällaiselta tuntuu juuri nyt kun kaikkea ympärilläni katson. Elämääni nyt. Mennyttä. Tulevaa jota toivon.

Hassua lienee se, että kuin näytelmän kautta sitä käsikirjoitusta uudelleen kirjalliseen muotoon saatan. Kuin näkyville pitäisi tulla kaikki se, mikä on jo kirjoitettu. Ja tuleehan se näin, pienet pätkät kerrallaan. Elämän koulussa näytellessä syntyvät.

En tiedä näytteleväni, sehän tässä niin outoa onkin. En näyttele. Minähän elän!

Elän jokaisen hetken täysillä, niin ilot kuin surut. Iloista iloja kirjaan, suruista ja ikävistä kohdista surullisia tekstejä. Vastoinkäymisistä niihin liittyvää. Kaikesta kirjoitan ja kaikki kirjoitukset elämän hetkien kautta sisältönsä ja voimansa saavat.

Sitä tässä ihmettelen, elämää uutta ja outoa.

3. Näyttelijä mikä näyttelijä

Vaan tarvitseeko tähän näytelmään, tähän rooliin, niin upota, että kaiken muun kuin unohtaa. Sen niin totisesti ottaa omakseen, ettei enää muuta elämästä erota.

Mutta tämähän on sitä elämää, elämän näytelmää, miten sen voisi muuten ottaa kuin tosissaan.

Millainen olisi se näytelmä, jossa näyttelijä ei rooliinsa uppoaisi. Antaisiko se tyydytystä elävälle roolin esittäjälle. Vaikuttaisiko se aidolta, ellei näyttelijä kaikkeaan siihen ihanaan, alati muuttuvaan ja vaihtelevaan näytelmään, antaisi.

Oikea näytelmä on aito ja luonnollinen. Muutoinhan se olisi kuin vain harjoitus, jossa vuorosanoja ja kohtauksia tankataan, jotta vihdoin jotenkin menisi.

On elämässä sitäkin, kun kaikkea harjoitellaan. Vaan kun vauhtiin päästään ei siinä enää tankata eikä ajatella, silloin mennään täysillä vuorosanoja muistelematta, hahmoon niin paneutuneena, että kaikki kuin itsestään soljuu.

Tällainen on elämän näyttelijä. Kaikkensa antaa ja on luonnollinen. Ei rooliaan epäile, ei piilottele. Tunteensakin siihen etsii ja siihen niin uppoaa. Ei enää kuin itseään tunne kaiken antaneena, elämän näytelleenä, roolikuvan loppuun asti saattaneena. Siinä hyvin onnistuneena. Ja kun toiset sen näkevät, he eivät epäile toden ja näytellyn eroa, sillä niin aitoa se on.

Silloin on oikein eletty, hyvin näytelty. Silloin on kaikki annettu. Mieli on kirkas ja puhdas roolista ja eletystä elämästä. Teoista ja kuvauksista, joita siihen kuului.

Näin on näyttelijä työnsä tehnyt. Elämänsä elänyt. Roolin niin itseensä pukenut, että kuin yhtä oli esittämänsä kanssa. Niin kuin todellisuudessa olikin.

On tämä upea rooli ja hieno näytelmä. Elä, ja näyttele itseäsi. Silloin se antaa parhaan tuloksen. Olet onnellinen elettyäsi ja roolin läpi vietyäsi.

Sinä osasit. Näyttelit ja elit näytelmän, jossa itse itseäsi esitit. Ketäs muutakaan.

-harri

----

Salaisuuden paljastan

Salaisuuden paljasta. Unelman omistan. Haluaisin kirjoittaa elämästä ja kuolemasta. Sanoja elämästä ja kuolemasta.

"Sanoja elämään, sen alusta loppuun ja lopusta alkuun", olivat myös kotisivuni ensi sanat.

Vaan kestänkö tämän kirjoittamisen haaveen, tämän unelmani, kun näyttää siltä, ja siinä sen salaisuus, kaikesta kirjoitan vasta koettuani, asiaa jotenkin raapaistuani. En muuten osaisi, en tietenkään. Mistä tunteet, mistä voima kirjoituksiin, mistä kauniit sanat, mistä tuskan parahdus, mistä oikea pelko, mistä menettämisen pelko. Mistä sen saisin ellen sitä kokisi todellisesti. Keksisinkö vain päästäni. Ei, ei aitoa olisi, ei koskettavaa.

Vaan nyt kun kaikki on ensin koettava, sitten vasta sanat oivat ja lohduttavat. Ehkä lääkitsevät. Joillekin ehkä apua ja iloa, kiroustakin. Mene ja tiedä miten kukin sanani lukee. Mihin oman mielensä johdattaa.

Niin, nyt mietin, kestänkö itse sanat, jotka ensin on koettava ja elettävä. Mielelläni kirjoitan, vaan kokemusten kauttako aina. Ainakin tähän mennessä aina. Ei keksittyä taida olla yksikään. Jotenkin on elämäni asiaa sivunnut. Ehkä vain vähän, onneksi, ja kiitokseksi jollekin. Mutta kuitenkin koskettanut, itseäni sisältä liikauttanut, pelon synnyttänyt. Ajatuksetkin ympäri pyöräyttänyt ajatuksella "entä jos", entä jos kuitenkin.

Niin, en tiedä. Ainoa haave on kirjoittaa ja ihmisiä siten palvella. Elämän tien kulkijoita rinnalla tukea. Heille apua antaa omiin kysymyksiinsä, elämänsä hetkiin, iloihin ja suruihin, rakkauteen ja menetyksiin, kaikkeen.

Vaan pitääkö minun kuin edeltä kaikki kokea, jotta niistä voin toisille eläviä sanoja kirjoittaa. Näköjään, se kuin virkani on. Voi minua.

Mistä saan voiman kestää kaiken kokemani. Miten kestän edeltä elää kaiken kirjoittamani ja sitten vasta siitä kirjoittaa. Sanat kuin ylimaalliset ylös kirjata.

Ei kirjoittaminen raskasta ole, ei ollenkaan. Yön hiljaisina hetkinä pientä naputusta kaikessa rauhassa. Valvoa jaksan kyllä. Ja sormet naputtavat omaa rataansa kuin itsestään.

Vaan siinäpä tämä ironia onkin. On unelma kirjoittamisesta. Se minua täällä kuin viivyttää ja kiinni pitää elävien kirjoissa. Vaan näinkö aina, kärsi ja koe, sitten vasta kirjoita. Eikö ole muuta tapaa, ujosti kyselen.

"Ei ole muuta tapaa oikein kirjoittaa, ihmisiä palvella, koskettavasti koskettaa, rinnalla kulkea edes hetken matkaa, toisen sisäistä liikauttaa, elämää toiselle helpottaa. Ei ole muuta tapaa. Sitäkö haluat kuitenkin, kirjoittaa", minulta kuin kysytään.

Haluan, kuitenkin. Tuo unelma helpottaa elämän vastoinkäymisissä. Vastoinkäymisissä? Niitäkö ne ovat. Vaiko tarkoitus, kuin ainoa keino toisia auttaa ja palvella.

Niin se on. Siis kestän. Ymmärrän vaikka toivon, ota minulta pois tämä taakka, enkä sydämessäni kuitenkaan sitä toivo. Siis jossain syvällä syvällä sisälläni, jonka tunteisiin ja toiveisiin en saata vaikuttaa.

Ulkoinen olemus, tämä peilistä näkyvä minä, se ihan toista toivoo. Ei sille ole mieleen tämä tällainen tie. Tällainen avun antaminen. Tällainen auttamisen tie. Vaan jonnekin sisälle siitä tyydytys tulee.

Vaikka en kaikkea ymmärrä, suostun. Elän unelmaani kuitenkin. Auttaa haluan tavallani, jos se vain on mahdollista. Siihen voimaa anon joka päivä jostain, en tarkalleen tiedä mistä. Ja uskon jossain jonkun minua kuulevan ja voimaa myös antavan.

Voimaa etsin ja taivaalle katselen. Se luonnollinen suunta on vahvistusta anoa. Sinne nytkin katselen ja kuin ihmeitä odottelen. Joskus tulee, toisinaan taas ei. Vaan siellä se on, anomisteni kohde, jossain ylhäällä, tai alhaalla, tai sivulla, tai ihan vieressä. En vain näe sitä, uskon ainoastaan.

Monesti on apuansa antanut. Ymmärrystä ja viisautta ongelmat ratkoa ja vastoinkäymiset selittää. Yliluonnollisuuttakin tarjonnut.

Vaan monesti on hiljaakin ollut, ah' liian monesti. Se raskainta on.

Kuin yksin olla ja taistella elämää vastaan.

-harri

---

Suostu elämään

Suostu elämään kovinakin hetkinäsi. Suostuthan sinä iloon ja onneenkin. Sitä aina etsit ja tavoittelet. Se kuin elämäsi tärkein päämäärä on alusta pitäen: iloa, onnea, tavaraa, minulle, minulle, minulle, kaikki minulle. Eikä mikään edes näytä riittävän. Kaiken haluan... kaiken!

Niin, siinä sitä on tavoitetta ihmiselle kun tänne synnytään. Kaikki minulle, kaikki. Sehän se on kannustin ja voima etenemiselle ja asioiden kehittymiselle koko ihmiskunnalla.

Kaikki onnea haluavat. Kaikkea hyvää ja kaikkea ihanaa. Ja aina vain enemmän ja enemmän. Mikään kuin ei riittäisi, ei mikään.

Näin on ihmisen elämä. Elämästä vain irti kaikki ilo ja onni. Moni siinä onnistuukin, kuin kaiken saa. Vaikkakin, mitä enemmän saa, sitä edemmäs hamuaa. Tarpeet kun eivät tahdo millään täyttyä. Ne vain yhä edemmäs kaikkoavat ja tavoitteet yhä suuremmiksi kasvavat.

Siinä se sitten onkin. Se kuin kirouksen suuruus, kun juoksu tuon hyvän perään loppuu. Kun huomaa, että ei enää olekaan mahdollista tämä ja tuo. Tuo hyvä, tuo tavoite, tuo ilo ja tapa elää.

Silloin alkaa riisuminen, pois ottaminen, ihmisen väheneminen. Kuin alkuun palaaminen, avuttomuuteen, vähäisyyteen. Siihen mistä tänne tultiin - tyhjiin käsiin.

Sehän se kova koulu onkin. Ja mitä enemmän on hyvää ollut, sitä kovempi on elämän koulun tämä puoli. Tämä pois ottaminen.

Riisumisen kaikki kestää, vaan pois ottaminen jo tuskaa tuottaa. Riisuminen kun hiljakseen tapahtuu, siihen saa aikaa tottua. Pois ottaminen tapahtuu äkisti ja se on kolaus monelle. Menikö tuokin... ja tuo.. voi ei!

Nuorena yleensä puetaan ja elämästä nautitaan, nykyään pitkäänkin. Mutta ei elämä ketään helpolla päästä. Mitä pitempään on puettu, sitä raskaampi on riisumisen koetus. Se vain on niin.

Ja se tie ei ole helppo, ei ollenkaan. Vaan ihmiseen sekin kuuluu. Se on elämän järjestystä.

-harri

---

Kiitävät päivät

Päivät nauhana lipuvat. Ei kiinni saa yhdestäkään.

Kiitävät vauhdilla menneeseen, kuin kaiken elämän tarkoituksen mukanaan vievät.

Ei ehdi täss' muuta kun huokaista, ja jo taas päivä katos jonnekin rajan taa.

Minä tässä rajalla seuraan tätä päivien vilinää silmieni eessä.

Hetken nukuin - ja taas yksi ehti mennä.

Vain sen hännän vilahtavan näin.

-harri

---

Kotiin ei ole pitkä matka

Katselen kotia,
katselen tähtien taa.

Sieltä minä tuun,
sinne minä meen.

Aika vain matkat toiselta näyttää,
kaikki niin kaukaiselta näyttää.

Ei tähtien taa matka pitkä lie,
jos tiedossa on oikea tie.

Aika ja tila kaiken uudelleen ratkoo.
Antaa viisauden,
antaa ymmärryksen.

En kotoani niin kaukana oo.

-harri

---

 
Junamatkalla Tuuriin

Koko päivä on aikaa etsiä ja miettiä,
mikä on minun elämäni juttu.

Mihin minä pyrin,
mitä todella etsin ja kaipaan.

Missä oikein meen.
Mitä tällä elämälläni vielä teen.

Eikö pohjaa, perustaa vielä kyllin oo tullut,
minkä päälle voisin uuden elämäni rakentaa.

Eikö vielä riitä tämä elämän koulu.
Eikö opit, tunteet, tään matkan.

Ei. Ei riitä sinun tietosi, ei elämäsi määrä.
Ei osaamisesi toivoton yritys.

Ei riitä se siihen mitä ajattelet ja toivot.
Et omallasi pärjää, et sillä auttaa osaa.

Ei riitä vielä kelleen elämän suolaksi.

Mutta, jos intuitioon luotat.
Voimaan suurempaan, jolla tavoittaa voit kaiken sen mitä sisäisesi haluaa, silloin kaikki on sinulle avoinna.
Kaikki ihana edessäsi sellaisena kuin sisäisesi toivoo.

Siinä on sinun ristiriitasi tänään.

Ulkoisellasi katsot päiviäsi tulevia.
Ulkoisellasi mietit mihin sinä riität, mitä kaipaat.
Ulkoisesi toivoo ja väsyy toiveeseen,
koska se näkee myös kaiken toivottomuuden.

Vaan jos sisäisesi mukaan katselet,
siihen, sen voimaan turvaat,
silloin ylität kaiken lihan mahdottomuuden,
joka kuin jarruna kaikkeen on.

Siis, etsi sisäisesi voimaa.
Palaa sen turviin ja elä sen vapautta ja voimaa.

Silloin sinulla on kaikki se mitä kaipaat.
Mitä sydämesi ja sisäisesi tehdäkseen haikaa.

Anna olemuksesi suostua kuin toisen johtoon,
toisen tahtoon, toisen toiveeseen,
välittää edelleen kaikki se, mikä sillä voimalla on tarjottavana.

Ei omassasi ole kuitenkaan mitään annettavaa.
Mitään sellaista, millä todellista arvoa olisi.

Vaan tuo sisäinen voimasi,
sisään lukittu voimavara,
yhteys johonkin vielä suurempaan,
se on se voima, millä kaikki tavoitteesi saavutat.

Siis kuin vastauksena huokailuuni,
etsintäni määrään on:

Olen suistunut pois voimastani.,
siitä todellisesta, jolla jotain tehdä voisin. 
Jossa viisaus ja ymmärrys on kätkettynä.
Ja liukunut oman voimani varaan,
sen mukaan päiviäni laskemaan,
sen turhautumaan kaatunut
ja siihen hetkellisesti maatunut.

Niin, minne sinä katosit voimastasi.
Minne lähdit siitä palosta, siitä sydämen valosta,
jolla kaikki oli sinulle avoinna, kaikki mahdollista.
Kaikki kuin taivaita myöten avoinna.

Minne sinä lähdit, ja omaan voimaasi upposit.
Omaan arvioosi katosit elämää pohtimaan.
Sen mahdollisuuksia omassa voimassasi arvioimaan.

Sinä väsyit tiehesi menestyvään ja halusit kuin normaali olla.
Kaipasit tavanomaista.
Olla kuin muut.
Olla tavallinen.

Nyt olet nähnyt sen voiman mikä tavallisuudessa on.
Mihin kaikkeen se kantaa.
Minkälaista voimaa sinun tavallisuutesi antaa.

Ei siinä ole muuta tarjolla kuin tavanomaisuutta.
Tavallisen voiman tavallisuutta.
Mihin se kantaa.
Mihin kaikkeen se voimia antaa.

Nyt, jos sinä palaat takaisin voimasi luo.
Sen voima, joka sinulle voimia ja onnea tuo.
Se voima on ainoa millä tehdä voit tekoja suuria.
Tarjota sanoja voiman, jotka olla voi uusia.

Katso nyt voimasi määrää.
Mihin riittää omasi, sinun tahtosi mukainen.
Ja katso mihin riittää se voima, joka voimaton on.
Jolla ei voimaa ole.
Se vain on.

Sen voima on olevaisuudessa,
sen iäisyydessä,
sen ulottumattomuudessa,
sen iankaikkisuudessa,
sen kuin taivaallisuudessa,
vaikka ei taivasta olekaan.

Sen voima on voimattomuudessa,
sen täyteydessä OLLA.

Jos sitä taas etsit ja sen sanoihin luotat,
sen kautta onnea toisille ja itsellesi tuotat.

Silloin sinulta ei mitään puutu.
Ei sanoja, ei tekoja, ei tiedon muruja.
Ei tietä, ei määrää, ei määränpäätä.

---

 

 

Uskonko johonkin suurempaan

Katso, minä rakastan.

Jos uskon, minä uskon.

Ellen usko, en voi uskoa.

Siis, älä näytä (näyttele uskovasi).

Ole elävä uskossasi.
Se sinulle kaiken antaa.

Jos luulet uskovasi, olet poissa.
Jos kaipaat uskoa, olet kaukana.

Jos et tiedä uskovasi,
olet lähempänä kuin nuo, jotka toivovat uskovansa.

Siis, jos sydämesi uskoo, olet autuas.

Ellet usko sydämessäsi, olet kaukana.

Jos on tarve näyttää,
olet kaukana.

-harri

---

 
Aamuisia ajatuksia kahvikupin äärellä

Miksi hyvät teot maailmassa niin usein pahalla palkitaan.
Miksi niin moni kaunis ajatus vahingoksi vaihtuu.
Miksi hellä kosketus rumaksi muuttuu toisen silmissä.
Miksi joku hyvän tahdon väärin tulkitsee.

Mikä tässä maailmassa on vikana.

Miksi sydämen hellä ajatus tuomitaan.
Miksi moni herkku, hyvän olon lähde, onkin väärää.
Miksi moni hyvä yritys vääräksi väitetään.

Mikä on tämä maailma,
joka kaiken kauniin vääräksi vaihtaa.

Miksi moni paha hyvältä näyttää.
Miksi moni riisto ja vääryys oikeaksi verhotaan.
Miksi ankaruus, pahanteko, ihmisten huono kohtelu,
niin usein kiitosta saa. Arvon nousua toisten silmissä.
Miksi uskollisuus ja ahkeruus irtisanomisella palkitaan.

Miksi tässä maailmassa ei hyvä saa palkkaansa.
Ei pahakaan, vaikka sen helposti sille soisi.

Mikä on tämä maailma järjestyksineen,
joka kuin järjestyksetöntä on.

Uskallanko pyrkiä hyvään, jos minut pahana maahan painetaan.
Uskallanko rakastaa, jos se vaikka väärin tulkitaan.
Uskallanko sanoa kauniita sanoja,
jos ne toisen mielessä vain haisua saavat.

Miksi pyrkisin hyvään.
Miksi kauneutta etsisin.
Miksi auttaa haluaisin,
jos kaikki hyvä tarkoitus vain vahinkoa itselleni tuottaa.

Miksi, nyt kysyn, miksi.

Miksi en vain pahojani tekisi.
Olisin hyvää yrittämättä, toivomatta, tahtomatta.

Pahasta voi olla yhtä hyvin saamatta palkkaansa kuin hyvästäkin.

Niin, omantunnon tähden.
Sisäisen halun ja auttamisen tähden.
Sisäisen ihmiseni sisäisen tahdon tähden,
jota en voi vastustaa.

Jos sisälläni on tahto hyvään, en muuta voi,
vaikka tietäisinkin siitä vain vahinkoa itselleni tulevan.
En voi sitä itsessäni vastustaa.
Olen sen vanki.

Sisäinen lepo ja rauha on kannustimeni kaikkeen.

Se lienee suurin tyytyväisyys tässä maailmassa.
Sisäinen sopusointu ja mielen rauha.

Siihen nyt pyrin kuin hinnalla millä hyvänsä.

En pahaan taivu kuin suuttumuksessani ehkä hetken.
En pahaan edes vihassani pysty, en ryhdy.

Mitä teen tämän kuin tyhmän itseni kanssa,
joka vain kauneutta etsii,
elämän sopusointua,
avun antoa toiselle.

Kaiken rohkeuden suuntaamista muiden heikkojen eteen.

Ja vaikka tiedän, tämä tie raskautta tuo,
väärin ymmärrystä, soimaakin,
rumia sanoja ja kritiikkiä,
niin sittenkin…

…tämän tien kuljen ja tuon hyvän palkkaa itselleni odotan.
Sisäistä sopusointua ja itseni arvostusta ehkä.

Sitten muu kai pahalla palkitaan.

-harri

 ---

Elämäntieni hintaa mietin

On tämä kallis tie.

Sitä nyt mietin ja huokaan, kun poikani kirjeeseen vastasin. Kirjeeseen, jossa minua moitti ja itsestään kuin isättömän sanoillaan teki. Minustakin yhdestä pojasta pojattoman.

Jos tämän tien päässä todellakin on ihminen, joka elämästä ymmärtää. On elämää nähnyt ja kokenut, niin hyvä sitten. Ja jos sen ymmärtävän ihmisen tehtävä on jotain sanoja kirjoittaa elämän kaarestaan, ja kaaressaan, niin hyvä on sitten.

Vaan sitä mietin, mikä onkaan tämän kaiken hinta. Sanojen hinta. Koskettavuuden ja toisten kantamisen hinta sanoillani kasvaneilla. Elämän koulussa kasvatetuilla. Elämän kuin rusikoimilla. Sitä mietin ja huokaan: "On tätä tässä ollut, ja on nähtävästi edelleen".

Vaan mietin edelleen, kun palo kirjoittamiseen on näin kova. Se on kuin elämäni ainoa tärkeä asia tänään, että... jos kirjoittaminen ei muuten ole mahdollista kuin kaiken tämän elämäntien kautta, niin suostun. O'kei. Haluan kirjoittajana kasvaa. Elämästä oppia. Sen vastoinkäymisetkin kokea. Kaiken vaikka uudelleen, jos se tarpeen olisi, jotta sen saavuttaisin mitä mieleni nyt halajaa. Mitä jokin jossain syvälläni halajaa, ja jonka eteen joka päivä ajatukseni säätää ja kaikkeen kaikessa tähtää. Kirjailijaksi, kirjailijaksi... tai ainakin kirjoittajaksi. Kirjoittaa haluan. Sanoja taitavia ja selkeitä. Suoria ja koskettavia. Toisille avuksi olevia.

Mistä on tämä hulluus. Mistä on tämä luopumus. Mistä se voimansa saa. Mikä tekee miehestä tällaisen, että kaikesta on valmis luopumaan, jotta toteutuu se sydämen haave, unelma, kuin pakottava tie, johon joka päivä on valmis astumaan uudelleen ja uudelleen. Oli vastassa mitä tahansa. Ihan mitä tahansa.

Eikä näytä asioita puuttuvan. Voi tätä elämän kevättä. Voi tätä elämää. Millainen onkaan elämän talvi, jos jo kevät on tällainen!

Olen kuin mikäkin paska, jälleen kerran totean. Kannustajat harvassa, haukkujia enemmän. Yhteiskunnasta kuin ulkopuolella.

Kaikki mitä omistan kulkee kuin mukanani. Siis, joilla jotain arvoa elämässäni on tällä hetkellä, kulkee mukanani. Pääni ajatukset ja sormeni, jotka niitä ylös kirjaavat. Ja elämä, joka minua vie asiasta asiaan, paikasta paikkaan, kuin sattumasta sattumaan, koskettavuudesta toiseen. Itkustakin uuteen itkuun. On iloakin, siis ilosta iloon myös. Ja ne ilot tämän tien keskellä todella iloilta tuntuvatkin.

On kontrasti surun ja ilon kesken sen verran suuri.

---

Olen voittaja

Minä mietin,
tässä muutaman paukun jälkeen

Niin, jos minä nyt kuolen,
olenko häviäjä vai voittaja.

Jos täältä eriämään joudun,
olenko häviäjä vaiko voittaja.

Minä olen voittaja,
vaikka yleinen käsitys lienee,
ihminen hävisi ja joutui lähtemään.

Tiedä vaikka vielä saatellen jollekin:
"Hyvä kun kuoli. Siitäs sai."

Kuin jokin oikeudenmukaisuuden loppuhuipennus:
"Sai palkkansa ja kuoli."

Minä lähden voittajana, kun minun aikani on lähteä.
Sen juuri äsken itsekseni pähkäilin.
Auton ratissa matkalla mökille.
Sen rauhaan ja hiljaisuuteen.
Sen leposyliin yksinäisyyteen.

Vaan vaikea on tänään tämä asia näin nähdä,
kun niin monet asiat ovat kesken elämässäni.
Monet myös jo päätökseensä kulkeneet.

Terveys, se kuin kortilla on.
Työ, mennyt menojaan jo aikaa sitten.
Ystävät, mitä ne ovat. Menneet valtaosin. Vähäisetkin.
Rakas, hän rinnallani elää ja minusta nauttii kaikessa omituisuudessani.

Vaan tämän pohdinnan ydin lie se,
voittajana täältä lähden.
En häviäjänä,
näytti tieni sitten miltä tahansa ulkopuolisen katsoen.

Kuka minun teistäni tietää.
Kuka minut tuntee.
Kuka minua todellisuudessa ymmärtää.
Ei kukaan.
En juuri nyt itsekään.
Kirjoitan vain ja elämääni ihmettelen.

Ei kukaan meistä lie häviäjä ole kohdallaan,
vaan voittaja.
Oman tiensä loppuun kulkija,
ja kulkenut, kun päivät loppunsa täällä maan päällä saivat.

Ajatusrakennelma tämäkin.
Uudeksi tee kaikki ennalta nähdyt mallit.

-harri

---

Ihmiselämää mietin

(jälleensyntymää sivuavien keskustelujen jälkeen)

Myös tätä ihmiselämää mietin

Miksi tulla tänne yhä uudelleen ja uudelleen elämää elämään.
Miksi ei kerta riittäisi.

Nähty mikä nähty.
Koettu mikä koettu.

Eikö tämä yksi kerta riittäisi.

Miksi pitäisi ihmisenä kuin jalostua yhä vain paremmaksi ja paremmaksi.
Miksi tulisi kasvaa jumalaksi,
joka kuitenkin jotain ihan muuta on mihin ihminen saattaa yltää.

Miksi tavoitella jumaluutta, jota hän ei kuitenkaan voi saavuttaa.
Ei oikeasti.
Omien mittapuittensa mukaan ehkä, vaan ei oikeasti.

Joka tällaista kuvittelee, ei Jumalaa tunne.
Luulee enemmän olevansa kuin Jumala sallii.

Vaan ihmisen mieli lie aina vain enemmän haluaa.
Olla enemmän ja enemmän toisten silmissä.
Olla jotain suurta.
Olla jumala muiden keskellä.
Sehän se ihmistä miellyttäisi.
Saada korkea asema toisten keskellä.

Vaan näinhän ei ihmisen elämä kulje.
Ei ollenkaan.

Riittää kun kerran elämä eletään.
Elämä nähdään ja kokemukset elämästä hankitaan.

Nähdään mitä elämä on kaikessa komeudessaan.
Tai raadollisuudessaan.

Nähty mikä nähty, voi kuollessa sanoa.
Kukin tehtävänsä teki.
Osansa suoritti kaikessa kaikkeudessa.
Suunnitelmassa käsittämättömässä.

Millä selität sinä ihminen tämän suunnitelman suuruuden.
Millä etsit viisauden kaiken kehityksen.
Millä selität suuruudet, jotka itsesi ylittävät,
oman suuruutesi käsityskyvyn.
Millä selität sellaisen,
josta sinulla ei ole harmainta aavistusta.

Viisastelet vain omissasi,
siinä minkä näet ja silmilläsi ymmärrät.
Aivosi on mittarina kaikkeen.
Oikein tai väärin. Niillä sen puntaroit.

Mikä on ihmisaivo Suuren Ajatuksen rinnalla.
Mikä on ihminen Luojansa edessä, voisi kysyä.

Mitä ymmärtää ihminen tekijästään.
Ei mitään.

Tekijä on tekijä. Ihminen on ihminen.
Tehty mikä tehty.
Sanooko tehty tekijälleen: "Sinä et ymmärrä mitään."

Sanooko kuin lapsi,
joka oikuttelee vanhempiaan vastaan käsittämättä vielä mistään mitään.
Kaiken napa kuvittelee olevansa
tietämättään, ymmärtämättään.

Samoin on ihminen tekijänsä edessä,
Kuin pieni lapsi isänsä edessä.
Ei ymmärrä mistään mitään.
Oman mielensä mukaan vain kiukuttelee ja asioista päättelee.

Joten, antakaa olla viisastelu.
Päättäjä on päättäjä.
Suunnittelija on suunnittelija.
Näkijä on näkijä.
Tekijä on tekijä.

Ihminen on vain eläjä tässä maailmassa,
jonka toiset ovat luoneet.

Mitä siitä sanoa voisit, sinä nykyihminen,
rajallisine tietoinesi.

Joka jumalaa leikit niin monella tavalla.

-harri

---

Opas

(jälleensyntymää sivuavien keskustelujen jälkeen)

Opastakin mietin, viikolla olleiden keskustelujen jälkeen.

Opas jokaisella, näin uskotaan.
Näin kerrotaan.
Näin eletään.

Vaan mietin sitäkin,
miksi täytyisi olla opas.
Miksi jokin kuin henkilö, joskus ennen täällä elänyt ihminen,
ois ohjaamassa tässä elämän tiellä.

Tuntuisihan se turvalliselta.
Kuin enkeli konsanaan.
Niitäkin tässä ympärillä leijuu. Kuulemma.

Vaan miksi henkilökohtainen opas.
Ja millainen opas.
Kuka sen antaa.
Mistä se valitaan.
Siis, jos sellainen on.

Ja onko viisas. Kuka sen sanoo.
Vaikka nyt ymmärtäisikin valtakuntien rajat.
Elämän ja kuoleman mysteerin.
Niin riittääkö se ihmiselle täällä.
Riittääkö se oppaalle siellä,
se viisaus että tuon käsittää, kun on itse sen kokenut.
Täällä ollut aikanaan ja täältä sitten uuteen ulottuvuuteen erinnyt.

Vaan onko muuta viisautta.
Sellaista jolla auttaa tämän ajan kulkijaa.
Onko käynyt kouluja lisää.
Onko teknisiä valmiuksia.
Onko ymmärrystä tästä ajasta,
jos itse on vaikka sadan vuoden takaa. Kauempaakin.

Voiko oppaaseen luottaa.
Entä jos itse olen jo viisaampi kuin tuo opas.
Entä jos ajatuksillaan ohjaakin harhaan.

Vaikuttaa niin inhimilliseltä.
Kuin vain viisas ihminen täällä, joka ohjeitaan antaa.

Vaan nähnyt olen senkin, vaikka kuinka ois ajassa viisas,
ohjeet kuitenkin ontuvia.
Eivät välttämättä oikeaan vieviä.
Joskus hyviäkin,
vaan mistä tietää elämän tien ja tarkoituksen vaikeissa kysymyksissä.

Onko opas sen viisaampi.
Onko vastauksensa aina luotettava.

Vaikka sanotaankin, lopullinen päätös jää ihmiselle.
Mikä se sellainen opas on, kun vain ajatuksia heittelee ja sanoo kuin:
"Valitse noista jokin. Ole viisas itse."
Eikö opas ollutkaan viisas.

Miksi ei sano suoraan, että teen noin. Ja se olisi oikea tie ja ratkaisu.
Helpottaisi heikkoa elämän tien kulkijaa.

Juu, sanotaan: "Lopullinen päätös on aina ihmisellä."
Vaan jos se ihmisen päätös viekin ojaan.
Tai ojasta tien kautta yhdellä loikalla takaisin toisen puolen allikkoon.

Eikö siinä jo olisi oppaan paikka
vähän kulkijaan tarttua ja toisen elämää helpottaa.

Vaan tiedänhän minä,
ei missään niin viisaus, tieto ja kokemus kasva
kuin ojissa ja allikoissa.

Nyt mietin tään oppaan inhimillisyyttä.
Niin ihmisen aivoon sopivaa ja istuvaa.
Niin yksinkertaista ratkaisua nimineen ja ikineen.

Ettei vain olis ihmisten keksimää kaikki tyynni.

Kun ei ole ymmärretty, miten kaikki ihan oikeasti kulkee,
on keksitty yksinkertaisuudessaan tällainen opas,
joka vierellä kulkee ja asiat ratkoo.
Jos ratkoo.
Tai jos osaa.
Tai viitsii.

Voisikohan olla jokin muukin mahdollisuus tämä asia selittää.
Tämä opas-kysymys toisin tulkita.

Sillä onhan jossain joku apu aina.
Vaan onko se tuo inhimillinen opas,
vaiko jokin ihan muu voima,
joka kaikki kaikessa vaikuttaa.

Voi meitä pieniä,
kun ihmisen ajatus ei riitä.

Ei muuhun kun selittää sitä,
mitä joku toinen jossain on selittänyt.
Tai keksinyt.
Tai jotenkin ymmärtänyt.

-harri

---

Olenko tärkeä  (lintuinfluenssasta)

Olenko tärkeä, nyt mietin,
kun eilisen uutisen kuulin.

Jos väestämme vaik' joka neljäs kuolis,
tai kolme neljästä jouduttais jotenkin turvaamaan.

Miten minulle siinä käy.

Mietinkö ehkä liikaa, en tiedä.
Ajattelin kuitenkin.

Niin, olenko minä mitenkään tärkeä sille,
että "yhteiskunnan pyörät voivat jatkaa pyörimistään",
kuten uutisessa pelottavasti kuvattiin.

Voiko työtön olla tärkeä,
vaikka ammattitaitoa ja osaamista joltain alalta olisikin.

Onko vanhus lie tärkeä yhteiskunnalle,
kun tässä äitiäkin hetken mietin.

Miten eläkeikää lähestyvät ystäväni ja omaiseni.
Tai juuri eläkkeelle siirtyneet.

Onko heillä mitään mahdollisuuksia.
Eihän yhteiskunta heistä enää suuresti hyödy.
Verovaroista kylläkin.

Entä entiset vaikuttajat ja korkeissa asemissa olleet.
Ovatko he ehkä verkostojensa kautta turvassa.
Pelastettavien joukossa.

Entä pienet lapset. Omanikin.
Kouluaan vielä käyvät.
Miten lie heidän laitansa.
Vaikka tulevaisuus ehkä heidän turvansa.

Vaan, entä minä, rakkaani.
Olen tarpeellinen vain sinulle.
Se ei kyllä tässä operaatiossa mitään paina.

Sinäkin olet tärkeä minulle,
vaan sinun paikkasi lie turvatumpi asemasi ja koulutuksesi tähden.

Vai riittääkö sekään.
Oletko kyllin tärkeä yhteiskunnalle,
sen pyöriville rattaille.

Niin, kultaseni. Miten meille käy.
Toisillemme niin tärkeille,

jos lintuinfluenssa etenee
ja yhteiskuntaa aletaan arvioimaan.
Kuka tärkeä,
kuka vähemmän tärkeä,
kehityksen turvaamiselle ja jatkuvuudelle.

Vaan, minun turvani…
tätäkin tässä nyt hiljakseen mietin.

Minun turvani lie nämä sanat.
Ei taida muuta olla.

Tai, eihän nämä sanat mitään ole, tai turvaa,
vaan lähettäjä, joka nämä sanat maailmalle tarkoittaa.

Jos näitä sanojani joku kaipaa,
tai ne vaikka avuksi olla voisivat,
niin niiden tähden lie minua tarvittaisiin.

Vaikka samaan hetkeen kyllä tiedänkin,
onhan maailmassa kirjoittajia.
Taitaviakin.
Ja paljon.

Tällaiseenkin uskon jossain syvällä sisälläni.

No, onhan tuokin nyt jokin turva,
kun en tässä hetkessäni voi muuhunkaan korteen takertua.

Onko se vain korsi, kuka sen sanoo.

-harri

---

Pohdiskelua Tervasaaressa, 
kevään aurinkoisella kylmänviimaisella penkillä

Monta kuolemaa, monta elämää, monta uudesti syntymää.

Elämä tappaa meitä aina välillä. Sitten taas synnyttää uudelleen. Se lie elämän tahto, kun sellaista rataa meitä kuljettaa. Halusimme tai emme.

Minäkin kuollut olen monta kertaa. Puoli vuotta sitten viimeisestä. Vuosi edellisestä. Kolme vuotta sitä edellisestä. Ai niin, ja reilu vuosi yhdestä laatuaan.

Tänään tuntuu siltä, että kaikki minua tappaa. Jokainen tapahtuma elämästä riisuu. Vaikka välillä elämä pukee myös uuteen, niin kuolema silti näkyy vielä voitolla olevan.

Elän siis kuolemassa enemmän kuin elämässä, johon kuitenkin aina välillä esiin putkahdan. Ilo takaisin elämään palaamisesta ja kuoleman hetkellisestä taakse jättämisestä on aina suuri asia.

Saa toivoa taas.
Toivoa, että elämä tarttuis.
Antaisi onnea,
jossa sielu ees hetken varttuis.

On tämä elämä kummaa. Vaikka kuinka rakentaisi, aina kuolema kaiken korjaa. Ja ennen sitä lopullista, elämä täynnään on sen pieniä alkuja. Kuin kuoleman pisaroita, jotka tulevasta muistuttaa.

Menetetty työ on yksi pisara. Menetetty perhe ja lapset jo melkoinen lätäkkö. Menetetty rakas ystävä on aina suuri menetys. Varsinkin jälkeenpäin, kun vähin erin selviää, mitä todella viereltä lähti. Kuolema sekin. Hetkellinen sisäinen pimeys. Ehkä pitempikin, kuka sen tietää.
Terveyden menetys tai sen horjuminen tappaa hetkessä kuin pystyyn. Heittää ehkä mielen pimeyteen ja kokonaan elämän ulkopuolelle Siinäkin kyynelvirrat melkoiset.

Syntyyhän tässä elämässä uuttakin, joka kuolemasta hetkin nostaa ja ilon sijaan antaa. Silloin se ilo vasta iloa onkin, kun siihen pimeyden kuiluista nousta saa. Se ilo näkyy ja heijastuu ympäristöön ja koko elämään.

Vaan mitä tästä pohdinnasta käteen nyt jäi. Elämää kuin kuolemassa.

Vaan jo illalla taas ilolla kuoleman voitan. Sen taakseni torjun. Sylissä onnen keinun ja hetkestä nautin. Synnyn taas uudelleen. Taas kerran. Ja odotan ihmettä, joka kuoleman niin voittaisi, että se minut rauhaan vaikka pidemmäksi aikaa jättäisi.

---

Vapautta Tervasaaren keväisellä penkillä

On vapautta istua päivä itseksensä,
on vapautta ajatella, olla mietteissänsä.

On vapautta katsella muiden elämää,
on vapautta olla muista irrallaan.

Minulla vapaus on tehdä omia tekojani.
Vapaus nukkua aamulla pitkään, valvoa yöt läpeensä.

Minulla on vapaus, ja aikaa, katsella keväisiä kukkia,
nähdä luonnon puhkeaminen.

Vapaus istua puiston penkillä ventovieraan viereen
ja pyytää anteeksi toisen vapaan häirintää.

Minulla vapaus on päätäni ruskistaa kauniissa kevätauringossa.

Vapautta lie sekin,
kun saan katsella toisia, kiireisiä,
rahan ja elämäntehtävänsä perässä kiitäviä.

Minulla on vapaus kaikkeen.

Olla tässä tai tästä lähteä.
Mennä laivalle, mennä mökille.
Tanssia vaikka yöt läpeensä.

Minulla on vapaus rakastaa,
etsiä rinnalleni ihminen kenen kanssa elämäni jakaa.

Vapaus olla myös jakamatta,
olla vain yksin jos huvittaa.

Vapaus liikkua minne haluan,
tai sängyssä kelliä aamusta iltaan.

Vapaus kirjoittaa runo tai tarina kenenkään häiritsemättä.

Minulla on vapaus!

Vaan kuitenkin,
miksi minä en vapaudestani nauti.

Miksi kuljen allapäin,
miksi olen onneton.

Miksi ei minulle tämä vapaus kelpaa.
Miksi vapaudestani syyllisyyttä tunnen.
Miksi olen kuin kaikelle ulkopuolinen silloin,
niinä päivinäni, kun kaikkeen vapaa olen.

Miksi en elämästäni nauti.

Miksi en osaa olla,
vaikka juuri tänään ei minulta mitään puutu.

Miksi mieleni on niin herkkä,
että se kyynelen synnyttää pienestä ajatuksen poikasesta,
menneen muistosta,
kaipauksesta johonkin toiseen,
pelosta elämän päivien.
Ikävästä johonkin, milloin mihinkin.

Yksinäisyydestäkin,
vaikka en yksin olekaan.

Miksi pelkään.
Mitä minä kaipaan.
Mitä elämässäni oikein haikaan.

Rahaako.
Sekö mielessä vain pyörii,
sen riittävyys,
tai sen loppuminen.

Tulevan epävarmuusko.
Työkö, vai työttömyys.

Rakkausko,
sen kestäminen vai kasvu.
Vaiko loppuminen taas johonkin typerään tunteeseen,
toiveeseen täyttymättömään,
kuvaan koskettamattomaan,
sisäistä kaipaustani liikuttamattomaan.

Minä pelkään elämää.
Se kai tässä huolta aiheuttaa,
vaikka juuri nyt kaikki onkin hyvin.

On rahaa,
on rakas rinnalle kasvamassa,
on unelmia hänestä,
on unelmia itsestä,
on unelmia elämästä.

Ja aurinko päätäni lämmittää ja kasvojani ruskistaa,
minusta terveen näköisen tekee.

Vaan silti,
jotain sisälläni kaipaan.

Olla kai jotain tässä elämässä,
olla tärkeä,
olla tarpeellinen,
olla lähellä toista,
olla osa tämän elämän kokonaisuutta,
olla osa ihmiskuntaa,
josta tämä vapauteni tahtoo minut pois sysätä.

Onko vapaus sittenkään onnellista.

Onko kuuluminen johonkin suurempaa kuin vapaus,
vaikka kaikki vapautta haikaavat.
Olla vapaa ja kuulua kuitenkin johonkin lie viel' suurempaa,
kuin pelkkä vapaus olla kuulumatta mihinkään.

Kuulua toiselle ihmiselle,
sitä nyt haluan.
Se minut, vapaan, taas tähän kaikkeen jotenkin kiinnittää.

Vaan miksi kuitenkin vapaudessani usein itken.

Miksi en osaa olla.
Olla vain ja elämästä nauttia,
uudesta keväästä taas terveenä.
Miksi en osaa.

Mikä minua vaivaa.

Tapako elämästä poiketa,
tapa muuttaa tyyliä,
tapa olla toisenlainen,
elää toisenlaista elämää.

Irrota tavanomaisesta.
Siitä mitä olen ikäni tehnyt.
Sekö lihassa niin kiinni on, että se ei siitä irtoa.
Ei millään, vaikka vapaus sille sanookin:
"Älä välitä. Elä vain.
Anna maailman vaikka hetken vain mennä.
Elä ja nauti."

Vaan miksi minun lihani,
minun ajatukseni,
minun elämäni tapa,
ei tähän suostu.

Miksi se aina vain kaipaa sellaista,
mitä se ei kuitenkaan todellisuudessa kaipaa.
Tapaa vain, ja kuulua johonkin.

Vaan, entäpä jos kuitenkin…

Nyt syvemmälle tähän ongelmaan uppoan.
Jos kuitenkin on jokin vielä suurempi suunnitelma,
kuin vain istua täsä puiston penkillä ja auringosta nauttia.
Lukea tää tarina ja pohdinta vieressä istuvalle.

Jos silti on jotain suurempaa kuin vain tämä hetki.

Jospa tällä vaik' lie tarkoitus. Viedä minua jonnekin.

Kasvattaa minut yli tämän kaiken toivottomuuden,
vaikka en toivoton olekaan.

Jospa tämä onkin vain hetken vaihe,
jonka kautta taas elämään kiinnityn.

Kasvan tarpeelliseksi,
tulen joksikin,
ja sitten taas olen jotain tässä elämässäni.

Ehkä kiireinen taas.

Ja kaiken kiireen päälle illalla haikaan:
"Jospa ees hetken vapaa oisin,
tehdä omiani saisin,
itsekseni ajatella.

Oi jospa saisin olla vapaa taas."

---

En niin valmis ollutkaan

Voi minua!
Miten nyt eletään. Miten elämä jatkuu. Entisellenikö enää palaudun.
Näitä mietin nyt itsekseni. Itkenkin.

Valmis olin vaikka lähtemään. Siitä aiheesta muutama päivä sitten keskusteluun ajauduin. Elämä on ollut ihanaa. Siksi kait ääneen ajattelin: "Jos nyt joutuisin lähtemään, lähtisin tyytyväisenä."

Nytpä kuin totuus eteen tulikin yllättäen, äkkiarvaamatta. Minut sanoistaniko kiinni otettiin. Keskustellessa olin vielä terve ja kaikesta tietämätön, oireeton. Täynnä elämän intoa.

Nyt tänään, vain muutama päivä tuon keskustelun jälkeen, itseäni tarkkailen ja tunnustelen. Paikkojani koettelen. Pahalta tuntuu. Vähän sattuu. Jomottaakin. Netistäkin tarkistin ja merkit täsmäävät, ne syöpään viittaa.

Voi, mitä teen. Mitä lääkäri huomenna sanoo. Tänään jo äänensävyt toisenlaisia olivat kuin eilen. Itsekin asiaan vakavammin suhtaudun kuin eilen, jolloin vielä kaiken pieneksi jutuksi kuvittelin. Jopa niin, että aamulla herätessä merkit ovat poissa ja oireet tipotiessään.

Eipä niin käynytkään. Tuntemukset vain kasvamistaan kasvavat. Ajatukset pyörivät pientä rataansa jalkovälin palluran ympärillä. Koskettaa en enää henno, sen verran jo arka ja ikävän tuntuinen.

Mutta, "entä jos", jälleen kerran. Entä jos tämä vakavaa onkin. Miten silloin suu pannaa. Itkuun vääntyy, en muuta voi. Ei se mitään auta, vaan luonnollista kuitenkin.

Itken.

Rakas, sinä rinnallani kulje. Ethän jätä minua tämän takia. Silloin vasta yksin olen, jos yksin tarpomaan joudun läpi tämän tuntemattoman, osaamattoman, kokemattoman.

Vaan elänhän tänään. Huomisenkin vielä, sen uskon. Ei tästä niin nopsaan lähdetä, vaikka valmis sanoinkin olevani.

Olenko kuitenkaan.

Vielä haluaisin sitä ja tätä. Monta unelmaakin toteuttamatta, jopa vielä alkamatta. Mitä niille sitten tapahtuisi. Hautaan kanssani menisivät, eikä kukaan niistä saisi tietää.

Huomiseen elän ja lääkäriin luotan. Hänen taitoihinsa ja lääkkeisiin nykyään ihmeitä tekeviin.

Turvani on kuitenkin suurempi. Jonnekin korkeuksiin katson, niin kuin jokainen tässä paikallaan. Sieltä apua ja kuin ihmettä odotan elämääni jälleen kerran.

Saanko, en tiedä. Toivon vain ja odotan huomiseen, ammatti-ihmisen toimenpiteeseen. Hän näkee ja tietää. Toivottavasti kuin Jumalan käden jatkeena toimii. Sitä hartaasti toivon.

Elää tahdon kuitenkin. En niin valmis ollutkaan. Jotain vielä haluan ja rakkaitani edelleen sylissäni tuntea. He minulle motiivia antavat. Ja toteutumattomat unelmat tietysti myös. Niitäkin katselen, vaikka silmäni ovatkin nyt sumuiset.

---

Kuollut hetki - sataa
(Sairauden jälkeen)

Yksin mökillä ennen juhannusta. Sataa vettä.

Olen kuin kuollut. Ei sanoja. Ei elämän tarkoitusta. Päivät vain lipuvat ohitseni eivätkä mitään tuo tullessaan. Rakkaan tai jonkun muun ystävän tapaamisen joskus.

Aamuisia kahvipöytäkeskusteluja naapurimökissä kesää viettävän äidin kanssa. Hänellä on paljon asioita ja muistoja. Minä niitä kuuntelen. En osaa vastata enkä asioihin yhtyä. Hiljaiseksi olen tullut. Siitä hänelle torimatkalla autossa mainitsin: "Äiti, älä välitä jos olen jotenkin outo ja hiljainen. En oikein osaa puhua. Olen jotenkin kuollut. Kuuntelen vain, mutta en osaa keskustella. En oikein ajatellakaan. Kuuluu kait tähän vaiheeseen."

Vaiheeseen? Mihin ihmeen vaiheeseen. Siihen, että tämä on jokin ohimenevä vaihe elämässäni. Minut on kohta kaikesta riisuttu. Edelleenkin riisutaan, jotta voidaan johonkin uuteen pukea. Tottako, en tiedä. Enkä oikein jaksa sitä pidemmälle ajatellakaan. Toivon vain ja sisäisesti sellaiseen kuin hölynpölyyn uskon, että elämälläni on vielä tarkoitus, johon minua tämän kuoleman laakson kautta nyt valmistetaan. Hullu mies. Vaan se pienen toivon kipinän tähän hetkeen antaa. Jos se totta olisikin, sitä kannattaisi odottaa. Muuten en tässä toivottomuudessani näe mitään syytä elää.

Toivottomuudessani? Niin, ellen jo ole kertonut, tai ellei se aikaisemmista kirjoituksistani ole esiin tullut, lyötyä taas kuin uudelleen lyötiin. Ties monennenko kerran. Ja taas uudella tavalla.

Aikaisemmasta hoidosta olen jo toipumassa, sivuvaikutuksistaan en vielä. Luulin ja toivoin kaiken olevan ohi ja uuden elämän pilkistävän edessäni. Vaan ei. Sattumalöydöksenä sisältäni löytyi vikaa. Sen toi ilmi toiseen hoitoon liittyvä viipalekuvaus. Aorttani on laajentunut ja sille kait jotain olisi tehtävä.

Kirurgin kanssa jo puheille ehdin ja hän sanoi, että tuolla aortalla ei vanhaksi eletä. Ja minä kun olen aina luullut vanhaksi eläväni, ja hyväkuntoisena vielä. Nyt tällainen uutinen. Jotain tehtävä. Mitä. Leikkausko taas, en tiedä. Tilannetta tutkitaan ja myöhemmin päätetään.

En saisi mennä kovaa. En tukkimetsään, sanoi kirurgi. Mitäs minä tukkimetässä? Vaan mitään en saisi tehdä, missä ohimosuonet pullistuu. Niin, enhän viime vuosina ole muuta tehnytkään kuin sellaista missä ohimosuonet pullistuu. Vuosikaudet olen kovaa menoa harrastanut ja itseäni kunnossa pitänyt.

Nyt tämä ilmi tullut minulta kaiken kieltäsi. Siihenkö kuolisin, minä kysyin. Mitä tarkoittaa, jos jalat alta menisi hetkessä, kuten kirurgi kuvasi tapahtumaa, jos jotain sattuisi. Niin, kyllä, jos aorttani repeäisi, joku kammio verellä täyttyisi ja siitä paikasta lähtisin. Muutamassa sekunnissa.

Nyt olen siis kuolemanvaarassa. Olen ollut sitä viime vuodet. Olen ollut sitä ehkä samasta syystä jo pitkään. Jokin verisuonen heikkousko, en tiedä. Selviää kai aikanaan. Alkuhetkikään ei ole tiedossa.

Äidille en ole vielä kertonut. En ole uskaltanut. Hän on jo vanha, miten sen ottaisi.

Pari viikkoa sitten kahvipöydässä kaikenlaisista asioista keskustelimme. Vakavistakin. Puheet jostain myös kuolemaan kulkeutuvat, omaansakin. Hän vain totesi: "Sitä minä toivon, että minun ei tarvitsisi omaa lasta haudata. Se olisi liian raskasta. En tiedä miten sen kestäisin. Toivon että itse ensin lähtisin."

Ja nyt minulle tämä, olen kuolemanvaarassa koko ajan. Voin lähteä millä hetkellä hyvänsä. Toisaalta, olisin voinut lähteä millä hetkellä hyvänsä jo pitkään. Varsinkin viime vuosina, kun olen itseäni harrastuksissa rasittanut ihan kestävyyteni äärirajoille asti. Nyt näitä äärirasituksia tulee välttää.

Nyt ajattelen ja toivon, että minulle ei tulisi lähtöä ennen äitiä. Sitä surua en hänelle soisi. Hän ei kestäisi, niin luulen. On hänelle raskautta yllin kyllin itsessään joka päivä, päivittäisissä askareissakin. Vanhuus ei ole yksin tullut.

Tapasin eilen erään rakkaan ystäväni ja itsestäni hieman kerroin. Hän kysyi: "Onko sinulla kaikki muuten hyvin." Tarkoitti lemmenasioitani, näin arvelen. Vastasin: "On kaikki hyvin... niin paitsi että elämä on ihan päin helvettiä, perhe mennyt, työ mennyt, nyt meni terveyskin. On kaikki hyvin, ihan hyvin. Kohta taas tanssitaan ja iloa pidetään."

Tuohon pieneen lauseeseen kaiken kiteytin. Kuin kaikki mennyt. Vaan onhan vielä jotain jäljelläkin, ehkä paljonkin. Ei ihan kaikki ole mennyt kuitenkaan.

Kuinka pitkälle tätä kuin kuoleman tietä on käytävä ennen kuin olen riittävän kuollut uudelleen puettavaksi. Vielähän minä elän, kuitenkin.

Mikä minua enää täällä pitää, sitäkin olen läpikäynyt näinä hetkinäni. Ei paljon mikään, siihen tulokseen olen tullut. Ei ole monia syitä, miksi täällä viipyisin. Voisin kyllä jo lähteä ja kaiken tänne paikalleen jättää. Ainoastaan äiti on nyt syy, miksi lähtöäni mieluusti viivyttäisin. Hänen takiaan toivon ettei vielä tänään, ei huomennakaan. Ei ennen häntä. Sitten ei enää olisi sitäkään huolta.

Ei minua täällä pidä mikään.

Lapset? En usko. He kyllä tottuvat. Onhan minut heistä jo irti revitty ja etäälle lennätetty niin fyysisesti kuin sisäisestikin.

Työ? Ei sellaista ole. Ainoastaan tämä kirjoittaminen, sitä tehdä haluaisin. Vaan senkin voin jättää. Kirjoittakoon jäljelle jääneet, jos jotain sellaista on mitä minun tulisi kirjoittaa. Löytyyhän joku toinen aina paikkani täyttämään.

Rakas? Niin, hän surisi varmaan, vaan tottuisi ja uuden ihmisen rinnalleen löytäisi. Minut ehkä piankin unohtaisi uuden alta.

Läheiset muut? Selviävät kyllä. Eikä minulla niitä niin suuresti olekaan, yksi sisko ja läheinen täti. Siinä kait tärkeimmät.

Kaverit? Kovin läheisiä ei ole. Tuskin yksikään edes kyyneltä vuokseni vuodattaisi.

Onko mitään kesken? Ei juuri nyt. Kaikki tehty ja valmista jätettäväksi. Kirjoittaminen on kesken, ja se onkin ainoa. Vaan kuten sanoin, tehköön joku muu, jos se niin tarpeellista olisi.

---