Tää matka portilta taloille
on matka uusille aisteille,
avautua katsomaan, kuulemaan,
sanoja toisen maan,
 - jossa ei ole kuolemaa.

31.12.2009    05.50-
Tien kuvausta

Maisemaa katson: karua,
kuuntelen ääntä: hiljaista,
ei värejä,
ei riemukulkueita,
 - yksinäistä.

Ei vastassa ketään,
ei rinnalla toista,
kirkkaat valot ei kutsuen loista,

maisema karua,
vain tie,
joka kaukaiselle talolle vie.

Ei ääntä,
ei puhetta,
olenko jossain kaukana?
Portti takana häämöttää viel',
mennyt kaikki
portin takana siel'.

Matka ol' pitkä
portille käydä,
pitkä ja värikäs,
vaiheita täynnä.
Nyt ei muita läsnä,
vain tämä karu maailma,
kolkko,
 - unelma?

-Älä arvioi tietäsi näkyvän mukaan,
vaikka rinnallasi ei kuljekaan kukaan,
et näe sitä vielä,
väri ja kirkkaus,
viisaus kaikki
on piilossa siellä.

Ei riemupolkuja
ole viisaitten tie,
se hiljaisuuteen kulkijan vie,
hiljaisuuteen,
miss' henkensä hengessä käy,
siellä ei ihmisen lihaa
rinnalla näy.

31.12.2009    05.50-

Silmäsi avautuvat, odota vain,
näky silmiesi ei todellinen lain,
vaan, kun avautuvat
suomut silmiesi edestä,
avautuvat puhtaasta vedestä,
silloin sinä näet,
näet kaiken sen,
 - mistä haaveilen.

Ei maisema karua
kuin silmille vain,
ja korvien kuulla
sanoja vaivoin.

Vaan, tää matka
portilta taloille
on matka
uusille aisteille,
avautua katsomaan, kuulemaan,
sanoja toisen maan,
 - jossa ei ole kuolemaa.

Se on tila sisälle käydä,
salattuja nähdä.

Niitä nyt kirjaat
sanoilla kuvaillen,
sen kuulevat toiset,
ei sanoista lain,
vaan hengestä sanojen,
joita matkallasi sait.

Tääll' henkesi yhtä
tään karun maan,
joka kulkijaa
kuin karkottaa.
Vaan, tämä karu maa,
se kulkijaa vahvistaa.

Täss' enne lupauksen,
ja takana kaiken sen
 - näet kauneuden.

  *

31.12.2009    05.50-

-Haluatko kuvata karua,
maata kaukaista:

Ei ääniä, ei väriä,
vain vaalean sinisävyistä,
ei kylmää, ei lämmintä,
ei mitään väreitä.

Ei tuulta, ei aurinkoa,
ei veden sadetta,
vain kuivaa, kuin hiekkaista.

Ei askelen ääntä, ei askelta,
vain hiljaista kulkua,
ja takana kaukana
rautainen portti, jolle ei paluuta,

ja edessä siintävä väritön talo,
eikä matkalla muita,
 - yksi yksinäinen kulkija vain,
matka kuin harmain.

Ei tiellä vaaroja,
hieman kiviä vain,
et jalkaasi niihin,
ei jalkoja lain,
matka on
hengessä kulkevain.

Kuka tavoittaisi tätä,
tyhjää autiutta,
tätä väritöntä hiljaisuutta,
tätä näkyä,
tätä kuvaa,
kun kaikki lihallisuus
täällä pois sulaa.

Kuka etsisi tietä
talolle käydä,
sen salaisuuksia nähdä.

Kuka?

  *

Etsijä sisällä ihmisen,
sisällä kuoren sen
näet kaipauksen,
se kullakin
talolle hiljaiselle halaa,
sinne kukin
aikanaan palaa.

  *

Onko tie todellinen,
vaiko kuvauksia mielikuvien,
kuvia,
joita silmille ei näy,
eikä ihminen
oikeasti tietä käy,
eikä silmille näkyville
mitään näy.

  *

Kuljen seurassa mestareitten,
heidän henkensä on täällä,
taiteensa elävät maan päällä.

Jälkensä jättivät,
porttinsa löysivät sisälle käydä,
viisautta nähdä.

Nyt kuljen jäljissä mestareitten,
heidän henkensä on täällä,
tämän kuin jäisen pinnan päällä.

  *

01.01.2009

Vaihtuvi vuosi,
vaihtuvi virta,
sanojen virrasta
sanojen pinta.

Vaihtuvi aika,
vaihtuvi tapa,
ajan virrasta
ajan mata.

Kulkua ihmisen
ei kuljeta virta,
kuluta ihmistä
ei kuljettu pinta.

Vienyt on virta portille saakka,
kirpoaa portilla ajan taakka.

Taakse portin jäi vierivä virta,
portilta alkoi sanojen pinta.

Sanoja ennen virtaus vei,
kulkivat kulkijaa kohti,
sanojen pinta nyt kulkijaa vie,
kuljettaa taloa kohti.

  *

Salaisuus virtojen, pintojen,
salaisuus kulkujen,
salaisuus sanoilla porttia ennen,
salaisuus toinen jälkeen sen,
salaisuuden sanoja kirjailen.

  *

Vuosi on vaihde virtojen, pintojen,
vaihde kulkujen,
vuosi on vaihde salaisuuksien,
vuosi on vaihde sanojen.

  *

En ajatellut aiemmin,
en ajatellut äärellä kulkijan tien,
minä itseäni portille vien,

portille,
miss' katoavi kaikki entinen,
miss' muuttuvi tie,
portin jälkeen
uusi voima minua vie,

uusi voima,
miss' uudet kuvat,
uudet muodot,
uudet tavat,
 - ja uudet luvat,

miss' maa kulkea
kuin autio ja tyhjä,
miss' edessä siintävä harsoinen
taakse jäänyt häipyvä,

miss' seistä kuin orpona,
keskellä karun hiljaisuuden,
tunnen yksinäisyyden,
näen maiseman
vaaleansinisävyisen.

Ei puhu minulle toinen,
ei ihmistä rinnalla,
ja maa alla jalkojen
kuiva ja karu
roso-hiekkainen.

En ajatellut,
ett' kulkuni tänne,
jälkeen unelman vuorien,
aiempien polkujen, kulkujen,
jälkeen haaveiden joksikin tulla,
 - vain tyhjyys, hiljaisuus, 
nyt seurana mulla.

  *

Ei paista aurinko,
ei puita, pensaita,
ei rantoja vetten välkehtiväin,
jokia helkkyväin.

Vain tämä sinisävyinen kuivuus,
kolkko näkymä,
 - tässäkö kulkee mun tehtävä?

-Sinä katsot viel' silmin näkyvin,
kuuntelet korvin kuulevin,
siks' karua kaikki, hiljaista,
et näe, ett' maailma on viljaista,
ett' maailmassa oikeasti loistaa valo,
ei auringon,
vaan viel' suuremman kirkkauden kajo.

Et näe,
ett' kukkivat tiet on kulkea sun,
kaikki maailma
on sisäisesi haaveilun,
jonka vihdoin saavutit matkaisi jälkeen,
kun saavutit portin,
 - uuden etsijä jälleen.

Ennen porttia
kuljit näkevin silmin,
korvin kuulevin,
virtaavat sanat seurana sulla.

Portin jälkeen
ei silmäsi enää nää,
ei kuulevat korvasi kuule,
sammunut sanojen virta,
allasi karhea sanojen pinta,
 - matkasi saavutus, ja hinta.

  *

Voi, kuinka tunnen jo
kaipuuni kasvavan muotoon menneitten,
kuinka ihana oli piirrellä kaikkea,
kuvata kuvia hullutusten,
leikkiä sanoilla lasten lailla,
kuinka iloitsin, nautin, kätteni töistä,
 - ja ihanista öistä.

Nekö kaikki
mun taakseni jäädä nyt saa?
kuivan maan kulkija huokaa.

-Turhaan sinä huokailet menneitten perään,
kunhan uuteen ensin heräät,
näet, mitä tarjotaan
tämän kuivan takana,
mikä silmillesi vielä kuin vaalea lakana.

Mikä kauneus täällä,
kuvien kirjo,
mikä soittojen suloinen pauhina,
 - olet pian kuin kotona.

Ja kuka sanonut,
että tämä yksinäistä ois',
kunhan valuvat suomut
silmiltäsi, korviltasi, pois,
sinä viel' huokaat:
Oi, kunpa tämä ikuista olla vois'.

Eikä mikään vanhasta oikeasti
ole otettu sinulta pois,
vaan uusin silmin
näet myös kaiken sen,
miten kuljit tietäsi tänne kasvaen.

Arvonsa kaikella,
ja tiellä aina,
mikä kuljettu uskoen, toivoen,
kiivailtu kuin mieltä vailla.

  *

03.01.2010

Et jalkaasi kivehen,
ei jalkoja,
vaik' polku on karu
ei kiviä.

Kivet ovat sanoja,
niiden päällä voit kulkea,
ja kulku päällä sanojen,
on kulkua päällä kuvauksien,
 - lupauksien.

  *

04.01.2010

Isompi käsi mun päälleni laski,
laski ja sormellaan kosketti nilkkaa 
ja osoitti:
-Täss' paikassa hetkisen pysy,
älä teitäsi kysy,
älä tuuliin, tuiskuihin maailman,
älä kuuntele ääniä surmaajan.

Täss' paikassa pysy,
kirjoita uusia sanoja,
piirrä kuvia uuden maan,
kuuntele kuvauksiaan,

sillä mikä tärkeämpää olla vois',
ett' häiriö ois viereltä pois.

Suurempi käsi suuremman
tuntee ja näkee unelman,
tarttuu, ohjaa kulkijaa,
tien uuden matkalla.

Ei karsi se pois elämän teitä,
osoittaa vain hetkin:
Turha! - pois heitä.

Ett' kuulisi korva kuuromman,
ett' näkisi silmä sokean,
ett' ajatus lapsen kasvaa voisi,
kasvu kulkuun kauneutta toisi,

sillä kasvun kautta
kuurolle kuulo,
kasvun kautta sokealle näkö,
kasvun kautta ymmärrys ylempi,
tehtävä syvempi.
Kasvun kautta tie ylempi, alempi.

Siksi, yksi askel on tärkeä,
vaik' ei askelta lain,
kulkea kulkua rinnakkain,
yks' askel on aika,
ei aikaakaan,
 - herää kulkemaan!

  *