Uusi aika alkamassa
aika uusi ajattomien
matka salaisuuksien
joist' en tiedä vielä...
- antaa ajan viedä.
30.08.2012
04.40-
Kuin vihollisia toisilleen
Kuinka pian unohtunut
tapa kadonnut;
aamulla varhain nousta ja kynään tarttua
… kuunnella
… ja kirjoittaa
hiljaisuuden sanomaa.
Työt kiireiset mielen vei
ajatukset ajattomista karkotti
ajallisiin juurrutti: mökin remonttiin
ihaniin elon muutoksiin.
On kuin ei samaan elämään
mahtuisi
työ
ja unelma:
hiljaisuutta kuunnella ja sanoja kirjata
elää täysillä ajassa
ja ajattomia tutkia.
Kuin vihollisia ovat ne toisilleen.
Vaan, kun ajallinen hetkeksi
hellittää
ajatukset
jo aamulla herättää
muistuttaa: -Hei, miss' kynä?!
Alahan taas kirjoittaa.
-Mitä? Luulin jo kaiken
kadonneen
tavan ihanan unohtuneen.
-Tässähän minä, sanojesi
lähde
vierelläsi käynyt ja katsellut
- odottanut
antanut kuin aikaa ajattomista levätä
ajallisiin keskittyä ja rakentaa paikkaa
jossa taas uusiin tarttua
kasvaa
ja kaikesta muusta kuin unohtua.
Siis nyt,
on kesä mennyt ja alkaa syys
kasvaa uusi sanojen ystävyys
ja voit nähdä:
ei kadonnut oo sanojen kulku
vaik' hetkellinen sulku tilaa antoi.
Elämä kesän toisin kantoi.
Kaksi työtä
kaksi maailmaa
toinen toistansa upottaa.
Jos toinen on pinnalla
toinen on pinnan alla
vaik' molemmilla paikkansa auringon alla.
Tervetuloa siis lainehille
tuulen keveän kuljetuksille
joss' ohjaa ei ajallinen teko
ei tahto ihmisen
vaan hiljainen ääni
henkäys ajattomien.
Ja vaik' luulit sä kuin
taantuneesi
eronneesi erakosta pois
ei tuo luulo harhaisempi olla vois.
Kas, ei sanat
ole tekoa ihmisen
ei töitä käsien
vaan, kuulevien korvien
ja hiljaisien hetkien.
Siis, eläköön elämä
- taivas
- maa
joss' kaikki kaikkea tavoittaa.
Ja huomaa ihminen
vaik' onkin vain ajallinen
ett' elämä suurempi on kuin aika
ja yllä kaiken
lepää ajattomien taika.
|
-Not-tulitha-sä-sieltä
… vihdon. Moon jo ootellu sua. |
-Aai, heei koala. Mulla
oli vähän hommia ku…
-Joo, mä huomasin kyl. Ja unohtelit mut aina
ties minne.
- (huokaus)
… nii… mutku
-Joo joo joo … mut hyvä ku taas tulit - me
on ooteltu sua.
-Hjaa…no ... sit kai...
*
17.09.2012
Räkäritari
Aattelin
ett' uutta kohti uhoten
hypäten kuin uuden ratsun selkään
- en mitään pelkää!
ja matkaan vain ponkaisen
kuin jokin ritari konsanaan.
Monttuun se veikin
- oikein räkämonttuun -
ja kaikki voimat veks!
Unohtaa tanssit ja jumpat
jättää kaikki touhun haaveet
ja petiin vain
peiton alle
unten maille.
Sellainen lähtö tämä.
Ja tällainen räkäritari tässä.
Ja nyt just sen verran voimia
ett' hieman toimia
menneitä hetkiä muistella
puhtaaksi kuvailla.
*
04.09.2012
Musta joutsen
Joutsen
on minulle merkki
jostain suuremmasta
yhteydestä jonnekin
lupauksesta tulevasta
- ehkä viesti kaukaisuudesta.
Mutta, miksi musta?
Mitä se ilmentää?
Mitä ilmoittaa?
Puhuuko lie kuolemasta?
"Tuonelan musta joutsen", sen jostain muistan
vaiko elämästä
jonkin uuden lupauksesta
sillä onhan ilmoitus maista
joiss' asiat peilikuvia
siis, toisin kuin täällä näkyvässä.
"Elämä siellä
on kuolema täällä"
kuulen kuin sanat
jotka rauhoittavat.
Elämän lupausko tuo?
Elämän syvemmän
kuin pinnallisen näkyvän.
Sitä nyt aamusella mietin
vuoteeni lämmössä
uuden elämän edessä.
*
04.09.2012
Rannan kivi
Tätä rannan kiveä vasten
vuos'kymmenet sitten
nuoruuteni voimassa
lähentelin vaimoa suuressa halussa.
Muistaako kivi sen
kahden nuoren ihmisen huokauksen
kun villinä halusin
rannan kiveä vasten.
-Niin, kaikesta ain' merkki
jää
mihin ihminen koskee
min lämmittää
- tai kylmää
sekin väräjää.
Kyllä kivi muistaa.
Ja jos joku herkkä sitä koskettaa
hän viel' saattaa tunnistaa sen
- kahden nuoren kuuman lemmen.
*
04.09.2012
Kuiskii kuusi
Oksasi sahasin - pakko.
Ilmaa pihaan
ja tilaa pienelle mökille
sun vierelle.
Suutuitko
kun sinua karsin
uutta elämääni kokoon parsin
ja viel' puita ympäriltäsi kaasin?
-"En kärsinyt siitä.
Ilma tekee hyvää minullekin.
Vaan, puita ikävöin
koivuja
vuos'kymmenten ystäviä.
Ne otit viereltäni pois.
Eikö niille nyt tilaa ollut ois."
Tiellä olivat
talon seinää raapivat
kattoa likasivat.
Ja ilma! - alue liian tiukka.
-"Niin, itsehän meidät
aikoinasi istutit
muualta
tähän raahasit
silmiesi iloksi
näkösuojaksi.
Sen tehtävän kaikki täytimme
olimme sinun - ja vieläkin.
Pieniä alkujamme
hetken muistelin.
Tuoss' makaavat nyt
ystäväni
pitkinä
ja pätkinä
ja odottavat viimeistä palvelua:
lämmittää sinua takassa.
Sinua vartenhan me.
Sinua palvelemme ain loppuun asti.
Ja viel' jälkeenkin sen
tunnemme yhteyden."
*
06.09.2012
Kun mopo karkas
Ikkunat netistä löysin
sentilleen sopivat
ihanan korkeat.
Puutavarat omasta pihasta
vanhasta puukasasta
varastoista.
Lasitiilet, nekin netistä
valoa antamaan
- hieman mystistä tunnelmaa.
Uuden keittiön
niin… netistä senkin
niin sopivan
osiltaan riittävän.
Kaikki halvalla
tai annettuna
vain hakemisen vaivalla.
Käsille taitoa
osaava, ahkera ystävä rinnalla.
Ja lisämökki
naapurista valmiina.
Kuinka kaikki onkaan
kuin valmiiksi katsottu
ja mitä tarvittu - se eteen tuotu
kirpparilta tai edullisesti kaupasta.
Voimia annettu
ja aikaa… tulevaa rakentaa.
Ja, kuin viimeiseksi
varmistukseksi:
minua jostain autetaan
oli eilinen hinku kirpparille
joss' ootteli mua valmiina
kolme verhotankoa
kolmeen ikkunaan
kolmeen eri tilaan
kaikki eri mittaiset
- juuri niiden tilojen mukaiset.
Ja kuin pisteeksi kaikelle:
viidelläkymmenellä sentillä kirja
"Runouden kuntokoulu"
kuin ilmoittamaan
ett' remontti lähestyy loppuaan
ja sanat sua jo odottaa.
Ja ah! - niin…
illalla vihdoin pääsen saunomaan
kun vaatteet saunasta uusiin kaappeihin
eilen valmistamiini, asetellaan.
Niin, mopo karkas.
Hän ken säätää säät -
on syyllinen.
Kuka nyt lomamatkalle sateeseen
kosteeseen telttaan - hankalaa
vaik' ois ollutkin niin ihanaa.
Niin, niin silloin…
netistä lasit
ilmaiset ikkunat
… ja sitten se mopo karkas.
*
07.09.2012
Pelkoa ja odotusta
Pelkään
menettäväni vapautta
sanojen vapaata leikkiä
elon keveää kulkua
jos sanat toisivat kuuluisuutta.
Siis, jos … toisivat.
Sanoisivat ehkä:
-Tee tuosta.
-Kirjoita siitä.
-Etsi ne, ja tee tämä.
Olisiko silloin vapaata
runoilijan elämä?
Ja viel' arkkuni kanteen ma
kaiverran
- sisäpuolelle -
ja ylistän taiteilijan vapautta ylitse sen
mi tuhota vois kaiken
- kuuluisuuden.
Siksi, minä nyt…
hiljaisuudessani
keskellä yötä
mökkini yläpetillä kirjailen
kuitenkin koko ajan salaisesti toivoen:
ett' löytäisin sen tien
millä lukijani kuin seikkailuihin vien
sanojen outoon salattuun maailmaan
elossaan kasvamaan.
Mutta, miks' valvon mä taas
kuin odottaen
valmistuen
siihen uuteen, josta uumoilen:
se uusi
se tuleva.
Odotan kuin täyttyvää
lupausta
vaikken tiedäkään mikä
tai mitä se on.
(huokaus)
Näin on ollut ennenkin
monetkin kerrat
tällä samalla vuoteella
mökin ihanassa lämmössä
ja sit, yhtäkkiä vain
kirjoittanut sivukaupalla
sanojen kuin päättymätöntä vuodatusta.
Hetki ois valmis, ma luulen:
hiljainen sanojen kesä
rakentamista, rakentamista
luontoa, marjoja
kesäisiä touhuja…
Nyt kaikki nuo
alkavat olla takana
... vain puolukat vielä jostain.
Ois aika, ma luulen.
Sanoja jo taas mielessäni kuulen.
Olen valmis heräämään
milloin vain
kynään tarttumaan
sanoja varttumaan kuin kuuliainen kirjuri
mestarinsa jalkain juuressa
odottamassa… ett' mitähän se sanoo.
Kerran, sen nyt muistan
tässä samassa paikassa
samalla tavalla yöllä vuoteella.
Oli joulun aika… jo vuosia sitten
kuin sanojen pärskähdys
kymmenien sivujen yhtäjaksoinen virta…
... ja kaikki meni uusiksi:
muuttui mennyt tapa
kotisivulle uusi muoto.
Ei vanha enää sopinut sille
uudenlaisille sanoille.
Nyt en odota mitään
erityistä
en toiveita aseta
en suuntia arvuuta.
Olen vain… valmiina.
Jos ei nyt - tänä yönä
niin sitten jonain tulevana.
Ja jos merkit
aiemmat lupaukset
paikkansa pitävät
voi mennä taas uusiksi kaikki.
En sitä vaadi,
salaisesti toivon vain ja uskon:
tämän kirjurin viran
jostain lahjaksi sain
vaik' silloin alkuun ihan muuta hain.
Pitkä tie tänne
hiljaisuuden
ja uuden maailman liepeille.
-Hei koala, nukutsä?
-E! sammuta se valo… mua häikäsee.
-Okeei okeei.
*
13.09.2012
Pieni aukko
Portti pieni
vaik' ei porttia olekaan.
On vain aukko
josta puikahtaa tulevaan
aikaan
joka johtaa kohti unelmaa.
Tie päättyi
taival kesäinen
alkaa syys
sanat unelmien
tulevien.
Määränsä pää kaikella
tienkin pätkällä
lyhyellä
tai pitkällä
ja eteen piirtyy uusi matka:
tie
taival
maisemat
näköalat uuden
sanojen kulkujen suloisuudet.
Siis, portista
vaik' ei porttia olekaan
on vain aukko
josta puikata tulevaan
- kohti unelmaa.
*
13.09.2012
Montusta nousemassa
On kuin ois vanteet pääni
ympäriltä
kuin kahleet kehostani kirvonneet.
Kuin montusta nousemassa
jonne hetki sitten putosin
flunssan kouriin.
Äkisti tuli
räkää tiputti
pisaroita lattialle
matolle, ellen tarkkana.
Hoipuin hetken vailla voimia.
Kuvaanko lie kulkemaani porttia.
Joko ois se jäänyt taa
hetki sitten…
nyt yötäni valvon ja vapaasti hengitän
eikä satu mihinkään.
Maallinen kesä touhuineen on
jäänyt taa
täss' runoilija kuin uuden äärellä sanoja odottaa:
sitä kuin suurta naakkaparvea
joka kiertää ja kerää joukkoa
uudelle matkalle jonnekin…
…jonnekin.
-Ho'ooi! Missähän mun
ystäväni.
Taikurii! Oletko kaukana?
Erakkoo! Mitä sinulle kuuluu?
-Mähäs-SAnoin ett sä tuut
takas kusä ensi saat hetken touhuta noit sun omii juttui. |
|
-Aai, hei koala. Mitäs sinä?
- ... ootellu täss ... sua.
*
20.09.2012
05.30-
Yllättävä tapaaminen
Patsaitasi ihailin
Patsaitasi ikkunasta ihailin
tulin sisään ja hintoja kyselin
kaikkea kaunista ympärilläni katselin…
> Krunikan
Kruunu
-Tällaiseen kauppaan minua
ei saisi päästää,
sinulle hiljaisesti huokasin.
Juttelimme niitä näitä
kerroit ja kuvasit elosi teitä
ja kirjaasi, min juuri kirjoittanut (Pajunköyttä).
Pöydällä lojuvasta
työn alla olevasta minulle katkelmia luit
sen outoja taustoja eteeni loit.
- Minä ihmettelin.
Taikuri-korttini sinulle
annoin
sinä omasi minulle jo aiemmin.
Tutustuimme lähemmin - syvemmin.
Ja sitten minäkin sinulle
luin
oman viimeiseni: Pelkoni, odotukseni
… ja sinä sytyit!
Sinä maailmaani yhdyit.
*
20.09.2012
04.40-
Sinä kuuntelit
Sinä kuuntelit kun sinulle
luin
runoa pelosta ja odotuksesta >>
tulevasta, jonka edessä olen.
Rauhallisella äänelläni
runoa eteenpäin polen.
Sinä kuuntelit
silmäsi suljit
jonnekin katosit mun runojeni maihin - kaukaisiin.
Sinä tavoitit ne
sanojeni alkulähteet ja niiden voiman
sen rauhan
joka siellä vallitsee
…siellä
… siellä jossain, joss' sinunkin mielesi
vaeltelee
hiljaisissa hetkissäsi kuljeskelee.
Kuin veljiä saman maan
- sanat kantavat tulevaan.
*
20.09.2012
05.00-
Vain yksi runo
Sinä
jo yhdestä runosta maailmani tavoitit.
Olit kuin kuullut ne kaikki
… vuosien kulkuni.
Sinä uskoit
ja luotit
kehuit ja kannustit
melkein komensit: -Ne on saatava eteenpäin.
…Vaikka vain yhden kuulit
runojeni maan tavoitit.
Luin sinulle viel' toisenkin
ja kolmannen…
räkäritarinkin sinulle luin
>>
tautini montun ja portin kuvasin
sen mihin putosin
vaik' jotain ihan muuta mielessäni uhosin.
Lähteissäni viel' näytit
seinältäsi kuvan
kysyit: -Mitä se tuo sinulle mieleen?
-Hah! minä naurahdin.
Siinähän se on,
mun räkäporttini jonka juuri kuljin
se aukko
kuin täynnä liejua.
Sen se minulle mieleen toi.
Yhdellä kuvalla menneet päiväni yhteen nivoi
ja oudon tapaamisemme kruunasi.
Outoa, emme ennen tavanneet
vaik' samoissa maissa kulkeneet.
*
20.09.2012
06.30-
Minä sytyin
Sinä sytytit minut
vaikka vain minua kuuntelit
miten sanojani kuin suutelit ja niissä elit.
Loit minuun uskoa
valoit toivoa ja rohkeutta: Jotain on tehtävä näille
mun teitteni kuluille
ja kätteni töille.
Jo aamusta varhain taas
heräsin
mieleni sanoja kuuntelin ja tapaamisemme muistoa kirjasin.
Sen sinulle haluan lukea.
Sinua sanoillani tukea, kuten sinä minua.
Kun luotasi läksin, sanasi
minua kantoivat
voimia antoivat ja … polvissa heikotti. Outoa.
Kosketimmeko jotain voimia
jotain maita
jotain tulevia… unelmia… jotain… en tiedä
mutta jos sytyit sinä
sytyin minä viel' sinuakin enemmän.
Ja sain rinnalleni uuden
ystävän.
*
21.9.12
06.50-
Ylemmä - alemma
Uusi nousu
vaiko uusi lasku
on runoilijan kasvu.
Voiko sanoissa nousta
vaikka tulisi laskeutua
yhä syvemmälle syvien maailmaan
syviä tavoittelemaan.
Kas, nousemalla lentoon
on syöksyä yhä syvemmälle sanojen salaisuuksien kehtoon
joss' alkulähteet
joss' tähteet
sen suuren syvyyden
mi tavoittaa kirkkauden.
Siis, ei ylemmäs - ylemmä…
ylemmä!
vaan alemmas - alemma… alemma!
paljastaa voi saloja
kaukaisia kartanoita
joiss' viisaus asustaa.
Siel' salaisuudet runoilija paljastaa
- ja yhä syvemmäs hän vajoaa.
Kuinka olenkaan minä
toivonut
ett' nousisivat lentoon mun sanojeni parvet
ett' kaartelisivat
kiertelisivät
kauniilta näyttäisivät
ja vain kasvaisivat ain suuremmaksi ja suuremmaksi.
Ja nyt…
tulisikin vain vajota
alemmas
hiljaisuuteen
syvyyksiin
kaukaisiin salojen maihin, joiss' ei maallista kauneutta
ei silmille säihkettä
ei näkyviä upeita kaaria
... palkintoja
vaan löytää
etsiä
kaivaa
esteitä raivata tieltä sen
mi kätkee elon salaisuuden.
Se on se vapaus!
kulkea syvissä
salaisuuksien maissa
kuin perusarvoissa
joiss' lepää tää elon tie ja tarkoitus
synnyn syvä arvoitus.
Se on se tie ja suunta
voisiko runoilija etsiä muuta
kauniimpaa kuvausta ylitse sen
mi kohoaa ylle näkyvien.
*
21.9.12
07.20-
Syvyyksien portti
Ei se kuitenkaan ollut
se räkäportti
(katso yllä)
se kuin salainen kuvaus jostain aukosta
kuin ikkunasta, josta katsella
ja kuin harsoja
verhoja siin' valua
hiljaisesti liehua.
Jos on se aukko, mistä
kulkea
taakseen sulkea tää tunnettu
voit nähdä:
siitä harvoin on kuljettu.
Kuin koskematon se on
kuin käymätön
lävitse kulkematon.
... Vaan, on siitä menty
harsoja heilautettu
salaisuuden kalvo puhkaistu
… hiljaisuudessa menty
syvälle syvyyksiin kadottu.
Uskallatko, runoilija
seurata siitä
jonka takana kuin mikään ei riitä
kuvaamaan sitä, mi kätkeytyy sinne
maille syville?
- ... Uskallan.
( -Niin... annoit siis luvan.)
*
01.10.2012
04.30-
Olet huolissasi
Sanoit,
olet huolissasi minusta
kun haluan hieman menosta irrota
helpottaa eloni juoksua
ja kun kuvailen runoissani
outoa tummaa porttia.
Nii'in, ... ja minä vastasin
sinulle:
-Jos mieli on ajallisissa
ei se silloin kaukaisissa vaella
… se on lähellä
näkyvässä.
Mutta jos osaat hiljentyä
jättää ajalliset hetkiseksi
muutut henkiseksi
ja voit kadota tään kaiken taa
joka sinua päivittäin rasittaa.
Ja siellä henkisissä
kaukaisissa maisemissa
kuljet ihan muissa maissa
… maissa salaisissa.
Tästäkö olit huolissasi
hengen ulottumista, kun kysyit:
-Onko sieltä paluuta?
Niin… hyvä kysymys.
Vaan, eihän sinne puikahda
koko ihminen
luunsa, lihansa tänne jää
mieli vain uusiin tähyää
ja palaa taas kun tarvitaan
ajallista tarpomaan.
Ei se ole pakopaikka
hetkeksi vain huokaista sitten palata
vaan, se on
se syvän tilan ihminen
mi kokee ajallisen.
Se on kosketus iäisen
ajattomien
menneitten, tulevien.
Sillä, onhan ihminen
enemmän
kuin vain näkyväisensä kuva
vaik' täällä ajassa tuo seikka
on herkästi unohtuva.
Ja moni kohtaa sen vain
kerran
kun edessä hetki katoava, viimeinen.
Ja silloin vasta siirtyi hän
sinne
unohtuneille laitumille
miss' aikaa ei ole, ei paikkaakaan
jota täällä näkyvässä vois' osoittaa.
Silloin sieltä ei enää
palata
jatkamaan tätä ajallista kulkua.
Joku tosin voi hetken kurkata
olla kuin poissa ja palata
jotain suurta salattua kokea
- se muuttaa asennetta.
Tuota kuvasin tummalla
portilla
ett' vielä ruumiinsa elävänä
voi toiselle puolelle kulkea
nähdä ja oppia elämän suurta salaisuutta
ja koskettaa voimia
joit' ei näkyvä maailma tunne.
Sinne ei seuraa ajallinen
murhe.
Ja kuten sinulle jo vastasin:
ovathan nämä kaksi
näkyvä maallinen
ja "sielun maisema"
kuin viholliset toisillensa
… jos olet toisessa
et voi olla toisessa.
Ajassa ois hyvä etsiä
tasapainoa
siten itseään rikastuttaa ja ravita.
Niin, eikä se portin tummuus
tarkoita mitään "kadotusta"
se kuvaa vain tuntematonta
ei pahuutta.
Muistahan… niitä
peilikuvia.
*
01.10.2012
05.30-
Runoilijan maita
Mietin
tätä runoilijan taivalta…
Kyllähän minä voisin
sanoin kuvata kukkia
puita ja pensaita
kehua ihmisen kauneutta
tuoda esiin kuoleman julmuutta
korostaa hyvää ja pahaa
- tehdä tuolla kaikella vaik' rahaa.
Mutta,
mikä minua vie
ohjaa ja kuljettaa
yhä uudelleen ja uudelleen
kohti tuntematonta suuruutta.
Sitäkö minun kuitenkin on
kuvattava
tuotava kuin lohdutusta
ett' elämä on jatkuva
ja mikä on se maa
mikä meitä itse kutakin odottaa
se paikka
joka meidät vaivoistamme vapauttaa.
Joku ei tahtoisi millään
mennä pois
ja toinen toivoo
ett' elo jo päättyä vois.
Monille lie yhteinen
on pelko tuntemattomien tulevien.
Niissä maisemissa
tulevien kuvissa
minä tahdon kulkea
avata maita
sinut rohkeuteen ja pelottomuuteen sulkea.
Antaa sisäistä rauhaa
kun aika aikaa vääjäämättömästi jauhaa
ja kun kuolema kuitenkin on
- vaik' joku muuta väittää.
Kuolema on
vaan sen nimi on kamala
sillä tehty siitä pelottava.
Se kuvaa kuin kaiken loppua.
Tuohon ois hyvä saada
viisautta
ja sillä poistaa turhaa ahdistusta.
*
02.10.2012
00.30-
Narrin maailma
Kortin
nostin
portista putosin:
harri sisään
narri ulos
- kasvun outo tulos. |
|
Katkesi kaula
poistui maallinen naula.
Hän ken tietää, tuntee sen
sanojen salaisuuden.
Matka on ollut pitkä
taival huomaamaton
vain sanat kantaneet
voimaa antaneet
edessä tuntematon.
Jatkaa nyt matkaa narri
poistuu kuvasta harri
ja aukeaa maailma takainen
tausta ihmisen sisäisen.
Ja sanat jo katoavat
kuin järjettömien maihin
eikä kuule kukaan
eikä tule mukaan.
… Väliäkö sen
ajallisen ihmisen.
Kas, puhe ei kulje kuulevalle
ei silmille aukea katsovalle.
Sanat ovat sanoja sisäiselle
sille syvälle
ikuiselle.
Siel' kuulevat kumpujen
kulkijat
sanojen lausujat
laulajat
ja ottavat vastaan sanojen työn
näkyville portit kiinni lyön.
Kohti uutta
tuntematonta
sen kirjasin jo päiviä ennen.
Onneksi vielä on aikaa
kulkea vuotten mennen
ja tuoda
kertoa outoa
näkyville salaisuutta.
En tiedä miksi
hän tietää sen
kenen sanoja muistiin kirjailen
iloksi kuulevien korvien.
Se on Jumalan teko
ei ihmisen
kulkea läpi porttien.
Ja Jumalankin paljastaa
kun kulkee kohti tulevaa.
Ja nimet annetut ihmisten
outoja toisten, vieraiden
vaan, takana kaiken kuin yksi ja sama
mielikuviksi rakentuva
min sotkee kaiken ihminen
ajallisten halujen.
Suurta on piirtää kuvia
suuruuden
tuoda totuuksia takaa näkyvien
katsoa kauas ain tähtien taa
ja lähelle
... vain verhoa raottaa.
Etsiä suurta mit ei paljasta
arvaus hienosti laskea
ei katsoa kauas kaukaisuuteen
vaan, katse uuteen ulottuvuuteen
joss' kaikki eessä, kuin poimia vain
tieto arvokkain.
Vaan, kuka uskoisi sen
ellei nähdä voi:
laskea
tutkia, kokea
tuntea
tuoda esille ja todistaa
näkemättömille paljastaa
ja osoittaa todeksi se
mikä tuttua on vain sisäiselle.
Mahdoton - on mahdoton
mutta tulevissa toivo on
ja paljastuuhan kaikki aikanaan
sen itse kukin tavoittaa… ja huokaa:
-Oi, oisinpa muistanut tämän
toisin oisin elänyt elämän.
Vaan, lakinsa kaikella
auringon alla
lakinsa kaikkialla.
Ja jos vaik' turhalta
näyttäis elomme tää
se tarkoitusta suurta ain täyttää.
*
03.10.2012
Vauhtia vauhtia!
-Vauhtia vauhtia!
minä jo huokaan.
-Nonoo… odota
ei syviin niin vauhdilla kadota.
Ne on maita kaukaisia
niihin tulee valmistua.
Jokainen hetki
päivä
kuukausi
- nukuttu yö
on kasvun työ
jota itse et synnytä
et tekemään pysty.
Se on suuren voiman synty.
Siksi,
jos suurella vauhdilla putoat
sinä katoat
sinä palat
sen suuruuden edessä jota et tunne.
Siitä tulisi vain murhe.
Joten, odota, ystäväin
ja anna ajan käydä
ajallasi saat nähdä
kuinka suuri se valta ja voima on
… johon olet nyt niin malttamaton.
*
04.10.2012
Kasvun arvokas hetki
Ei sanojen määrä
ole kasvun mitta
ei matkan määrä
ei hetken tulos
- matka etenee
vaik' oisit kuin lentänyt sanoistasi ulos
hiljaisuuteen
kuulumattomuuteen
omaan rauhaasi vain
- siellä suurimman kasvun sain.
Vaikka toinen katsoisi
rinnalla:
-Mikä sillä on
kun ei enää kirjoita?
Ei se ole hädän merkki
ei sisäisen loppu
kasvun kuolema
vaan päinvastoin…
se se vasta on elämä
ja kasvun arvokas hetki
hiljainen retki jonnekin uuteen
valmistautumista tulevaisuuteen.
Kas, tulee aina muistaa
tää peilikuvien matka ja maa
joss' kuljeta ei silmän mukaan
ei korvan kuulevan
vaan salaisen unelman
joka ei näkevälle näy.
Ja sit,
yhtäkkiä
hän nousee taas kuin kuopasta
kirjoittaa kauniita sanoja
mit hioutuneet hiljaisuuden matkalla
kasvaneet koetuksessa.
Ja ratkeaa taas jokin
suurempi voima
mitä vauhti ei voita.
Siis, jos kulkee tää
kulkija hiljaisuuden tietä
jokin kasvaa
ei valmista vielä
ja sitten
yhtenä hetkenä yllättäen
putkahtaa ulos
se kasvun tulos
jota varten se kaikki
hiljaisuuden kasvu ja vaiva oli
- kauneus esille tuli
sanat sydämille suli.
*
04.10.2012
Entisten evästä
"Jälleensyntymä"
on kuin matkalle evästä
jostain ponkaista
miss' oli jo valmista.
Joku joskus jossain
oli matkaa taittanut
laittanut elonsa likoon
saavuttanut
löytänyt uutta
rakentanut tulevaisuutta
- sitten lähtenyt pois
kuin turhaa kaikki ollut ois.
Vaan, jäljelle jäi muisto
sen
min taisteli tietään kulkien
muistoon
suistoon
joss' tallessa kaikki upea kasvu ja matkan vaiva
sieltä toisen tulosta esiin kaiva
ja huomaa:
sinulta säästyi
moni kasvamisen vaiva.
Salaisuus
salaisuus
salaisuutta salaisuuden päälle
on tälle asialle.
Mutta tärkeintä lie
ettei tarpeeton ollut yksikään kulku ja elon tie
sillä kasvunsa kaikki - pienikin
on tulos ihmeellisin
josta toinen jo matkalleen
evästä saa
se kaikki häntä tuleviin
ain kauemmas kauemmas kantaa
ja viisautta matkalle antaa.
*
04.10.2012
Piiras
Ja nyt
kun minä katson tätä sivuni nimeä
voin viel' paremmin ymmärtää sen sisältöä
- evästä jostain kaukaa
jokin suurempi minulle antaa.
Piiras,
niin, siinähän on kaikki
eväs päivän matkalle
yhteen nivottu
yhteen sidottu ravinto
… vaan, mistä juoma? Hmmm…
Niin, ... se on tarpeetonta
täällä sanojen maassa
jossa ei ole maallista kehoa
joka tarvitsisi kosteutta.
Sanojen maa
on henkinen maa
siel' sanat kehoa ravittaa.
*
08.10.2012
Nuori narri
Kuiskii vanhempi nuoremmalle
oppejansa antaa
toinen, pieni, ei millään jaksaisi
kaikkeansa kantaa.
-"Älä murehdi, olenhan
minä tässä
vierellä opastamassa.
Olethan jo valmis narri
vaik' nuori, vasta oppimassa."
Huulensa painuu kaarelle alas
epävarmuus mieltä kalvaa
vaik' rinnalla vanhempi ohjeita antaa
pelko ei vain anna rauhaa.
*
10.10.2012
Matkalla tuntemattomaan
Olen matkalla
olen kaukana
olen kirjoittanut kuin kaikesta
paljastanut salaisuutta
- ja matka jatkuu.
Olen kuin luotain
matkalla jostain jonnekin tuntemattomuuteen
ajattomuuteen
joss' ainoa aika olen minä itse
ja muu kaikki kuin ollut aina
ja minä liu'un
kuin ylhäisessä yksinäisyydessä kohti jotain
jota en tunne.
Vaan, ei täällä ole
tähtiä mitä tarkkailla
ei sumuja
ei näkyviä muotoja
ei etappeja joista laskea aikoja, paikkoja
- on vain näkymättömän salaisuutta.
Ei edes tummaa
ei vaaleata
ei kylmää, kuumaa, haaleata.
Mitä tämä on
kuin keskellä jotain jota ei ole
- ja joka kuitenkin on.
Kuinka sotkeekaan kaikkea
tää silmin näkyvä näkyväinen maa ja taivas
ja jos silmä ei jotain näe
ei korva kuule
ei käsi, iho tunne
- sitä ei ole, sanotaan.
-Vaan, se on!
ulottuvuus toinen
jonne silmin
tuoksuin
ei tulla voi
siel' toisenlaiset äänet soi.
Vaan, ei tämä ihminen
ei näillä silmillä
kuuloilla
tunteilla, tiedoilla
ikinä tavoita sitä tyhjyyttä
mi täynnä on kaikkea arvoitusta.
Tämä etsii vain näkyvää
ja näkyvän takaa uutta näkyvää.
Vaan, ulottuvuus
tila toinen
ei aukea näin
- tila toinen
miss' kaikki kuin väärin päin.
Ja on henkien maa
on kuolleitten valtakunta
enkelten
nekin ovat viel' maita näkevien
- niillä aikansa ja paikkansa auringon alla
ympärillä kaikkialla.
Mutta, nuo kaikki
ovat samaa ulottuvuutta
muoto vain vaihtelee
värinä ja värähtely
min tavoittaa viel' ihminen
kun saavuttaa hän viisauden.
Vaan, viisaus se ei tavoita
uutta ulottuvuutta
joss' kaikki elon tarkoitus
kaiken alku
lupaus
jonne ei yllä mielikuvitus.
Siks' on se lukittu
ettei piirtelisi
kuvittelisi ihminen
ei säätelisi järjestyksiä
ei voimia, valtoja
ei paikkoja jakaisi
ottaisi
haalisi kuin täällä
näkyvien päällä ja sisällä
ain' taivaitten taivaita myöten
- ja tuolla kaikella toisiaan lyöden.
Se tila on koskematon
kuvaamaton
näkemätön, tuntematon
ja sit' ei valtaa ihminen.
Se on tila suuren
tietoisuuden
jolla ei ees nimeä jolla kuvata
kutsua
ei suuntaa, paikkaa jonne osoittaa
- ja jonka valtoja havitella.
Se on pyhä koskematon
vaik' tuokin nimi tämän maailman on
eikä pysty kuvaamaan sitä mikä se on:
- tuntematon
jossa kaikki on.
*
Ja joutsen välkehtivä
kuin edellä käy
- vaik' mitään ei näy.
*
-Totaa....(pikku
huokaus)
-Aai, heei koala! Mites sulla?
-Nii-ettt...sä niinkut-tulit.
-Joo, ja näitkö tuon minkä mä just...
-Joo... ja
menit (huokaus) |
|
11.10.2012
Pitäis olla äksönii!
|
koala:
-Mitä sä siin oikeep-pyärit. Tee jotain…
harri:
-No, minähän teen…
minä olen ja od...
-Hö! olet! Mutta ethäsä teem-mitää, vai…
-…"Vai", mitä? |
-Niiv- vai, ymmärräks-mä
jotaiv-vääri?
-Noo… mitä mun sitten
pitäisi tehdä?
-NO…ÄKSÖNII… AKSÖNII ! Pitäis mennä taas jo.
-Mutta… minähän menen,
tai siis… yritän…
-Joo joojoo… yritän yritän. Mut pitäis tehdä jotain näkyvää…
jotain…
-No mitä sitten. Eiks
tää…
-EI! Toi ei riitä.
-No, pitää sitten kait
vähän miettiä, että mitä se…
-Just ni… miettiä. Sun pitää miettiä. MUT SIINEIOO ÄKSÖNII!
kuulitsä.
-Joo joo… kuulin kuulin…
-Mitäs jos... mentäis pikku
päivälevolle?
-HÄ!
*
15.10.2012
Salattu uni
Näen
kuin ikkunoita kaukaisen
linnun laulun korkeuden
kuin ajan virran
kauniin naisen salaperäisen
mi tahtoo minun tietävän
soittavan
elämäni sävelmän.
))
Näkee silmä
vaik' näe ei
kuvat, hahmot
ymmärrystä vei.
Vain soittaja pieni
- kuin marionetti
pukee kuvat kuuluviksi
taidoin, sormin loihtii hän
tahdon suuren - sävelmän.
Kuin uni - kuvat kulkevat
salaisuutta pukevat
muodoin tutuin aivojen
suuruuden taakseen peittäen.
*
16.10.2012
Porttien tie
Tutkin hetken Narniaa…
kuvittelin porttia, vaatekaappiaan
josta puikahtaa outoon maailmaan.
Vaan, se on satua,
mielikuvitusta
vaik' … kuka ties, jotain todellista.
Mutta ihmiselämä ei ole
satua
siinäkin on portteja
- ei mitään vaatekaappeja
vaan ihan totisia elon kulkuja
ja jokainen hetki ilon, surun
tuo eteen uuden kasvun.
Kasvu elon ain' portti on
harva portti tuskaton.
Ensi portti, tulla tänne
maailmalle näkyvälle
ja toinen portti - se viimeinen
päättä kaiken näkyväisien.
Ja väli näiden porttien
on kulku läpi monien ovien
ja ohi ikkunain
joista kuvan laajan matkallani sain.
Mutt' elon portit ihmisen
tuo eteen monen totuuden
avaa näkemään taakse sen
kuin turvallisen näkyväisen.
Portit ovat maailmoita
ei satulippaita, haavemaita
vaan todellisia kasvun teitä
eikä mikään niistä pelasta meitä
kuolemasta
haavojamme nuolemasta.
Joku löytää rauhan maan
muuttaa jo kuin tulevaan
vaan, ajallinen tie vain sekin
vaik' kulkis' matkan mielin herkin.
Ei sadun portti kauas kanna
ei portti ilon, surun
vaik' antoikin se pienen kasvun.
Kas, ei elo aukea takana
portin
ei portin pieless' huokaavalle
- vaan matkalla seuraavalle.
Mutta, ei tässä vielä
kaikki
tässä näkyvässä
sillä paljon on piilossa
näkymättömässä…
*
19.10.2012
Minä tahtoisin
Minä tahtoisin rakentaa
runojen maita
mielikuvia kaukaisia
luoda sankareita
monenlaisia hahmoja
hyviä ja pahoja.
Minä tahtoisin
… luoda tarinoita.
Vaan, ei minulla ole niitä
ei hahmoja, sankareita
ei hyviä eikä pahoja
ei kauniita prinsessoita
kuninkaita.
Minulla ei vain ole!
-Ja
kuin omasta päästäsikö tahtoisit kirjoittaa
luoda tarinaa ja kertomusta
ja sillä lohduttaa.. niinkö?
-Nnnn…niin.
-Entäs
siiten ne syvien virtojen veet
joiss' kirjuri olla halusit
joihin kasvoit
joita kuuntelit ja muistiin piirtelit
… mitenkäs sitten ne?
-Niinn… no…
-Etkö
juuri kirjoittanut
ettei satujen portit kauas kanna
ei mielikuvien iloiset veikot ja hahmot
eivät ne voimia anna
eivät porteista ihmistä kanna
eivät apuaan
eivät lohtuaan.
-Niin…
-Ja
etkö juuri hetki sitten kuvannut
ett' maailmoitten taitetta elää haluaisit
ja sen myös luvannut
sanasi annoit… ja uskalsit.
-Nnn…niin…
-No,
miksi sitten olet malttamaton
jos muutaman päivän odottelet
hiljaisuutta koskettelet
ja olet kuin jotain vailla
vaik' mitään ei puutu.
-Sanoja kaipaan…
-Eikö
kirjuri voisi vain levätä ja elosta nauttia
sillä aikaa kun mestari on matkoilla
hakemassa sanoja.
Tahtooko kirjuri
mestariksi
ryhtyä omin päin suureksi
tulla omin päin viisaaksi ja vastata siitä
mitä sanat aikaan saavat?
-Een.. kai.
*
20.10.2012
Selaan ja etsin
Selaan ja etsin
jotain apua… vinkkejä… jotain uutta
jotain kosketusta.
Ja kun tutkin, luen,
katselen kuvia,
… en ymmärrä.
Jotenkin vain niin helppoa,
kuin parin luennon jälkeen saavuttaa se
miten tulla onnelliseksi.
-Oikoteitä,
oikoteitä.
Ihminen keksii, luulee löytävänsä
tempuilla tulevansa täydelliseksi.
No, löytyyhän sieltä
aina jotain,
yhteinen tunne tiivistyy,
yhteinen halu, jokin outo rakkaus,
pikainen kuin taivaan saavutus,
…ja siinä se sitten olisi se kasvun tie,
se tavoite, se jokin kestävä suuri,
hetkessä hajosi edestä salaisuuksien muuri
- ja kaikki on sun.
-(huokaus) Niin…
-Ja
rahaa kaikesta kerätään,
aamulla uusiin suunnitelmiin herätään.
Kestikö onnellisuus?
Pysäyttikö se siihen, vai kannustiko jatkamaan,
kulkemaan ja kasvamaan,
vaiko vain ilottelemaan siinä, mihin tempulla pääsi:
yhdellä kosketuksella
luennolla,
kirjalla koettelemattomalla
suuria hetkessä lupaavalla.
-(huokaus) Niin…
-Jaa
jaa, kirjuri on taas malttamaton…
*
25.10.2012
Jospa mukaan Facebookiin
Päivän piiras
Aamusta uuteen ajatukseen
piiraasta ravintoa päivään
katsetta tähän hetkeen
hetkeen menneeseen
ja tulevaisuuteen.
Sanat seisovat vain paikallaan
muhivat
kuhivat
voimaansa kasvavat
odottavat aikaa laukaista
avuksi ampaista.
Löytää kukin omansa
tarinansa
sanansa
koskettaa koskettavuutensa
syvältä sisältä hieraisee
elvyttää liikkeelle uinuvan itsen
mi odottanut kuin elämän tarkoitusta
selitystä kaikelle
vapautta arjesta
sen kiireestä ja kovasta menosta
ett' joku sanoisi: -On muutakin… täss'
elämässä
syvän sisäisen kasvu
ja yhteys ylitse näkyväisen
ja turvan, levon antaisi sisäiseen
joka hetkin ain' nostaa kuin päätään ja kysyy:
-Eikö tässä ole mitään muuta?
Kaipaisin jotain suurempaa kosketusta.
Päivän eväs paikallansa
sanassa
jossa voima koskettaa ja ravita
… tietenkin vain niille
joilla kuuleva korva on
mutta jokaisella ihmisellä
omansa ydin on.
Eikä hipaisu koskaan ole pahasta
yks' piiraan murunen
joka maistui hyvältä
antoi kosketuksen.
Ja… eihän sitä koskaan tiedä
mihin kasvaa
ja milloin
se maistettu palanen
kuin siemen iäisen kosketuksen
joka vain aikaansa odottaa
ja yht'äkkiä… alkaakin kasvaa.
Ja sitä varten on
nää taikurin taipaleet
erakon hiljaiset huokaukset
ja narrin vapaus
-Ja mä! … kans, kiirehti
jo väliin koala, harrin ain uskollinen ystävä.
…niin, ja pikku koalakarhu - uskollinen
ystävyys
jotta jokainen löytäisi
aamuisen piiraan palasen
ravinnon sisäisen sisäiselle
kuin salaisen uuden voiman.
-Mommikääp-"pikku".
Ite oot, nuriseen koala itsekseen.
*
24.10.2012
05.30-
Totinen sydän
Ei helpota eloa
tää matkan määrä
kun näkee
miten moni pyrkimys on väärä.
Miten paljon on intoa
syttymyksen perään
kun uutena aamuna johonkin uuteen herää.
… Ja se on tosi,
se on näin, sanotaan
vaik' ois totuus ihan toisin päin.
Ja nyt nähdä tuo kaikki
tuntea ja tietää;
kuin nuoruuden leikit, ne vain sietää.
Vaik' onkin niin
ett' kasvunsa kaikella
alkuinnolla
matkaan lähdöllä
monella väärällä seuralla mi etäännyttää vain
vaik' matkan tarkoitus ois ihan toisin päin.
Mutta ihminen on heikko
eikä hevillä usko
vaik' sanoisi toinen, viisaampi
matkaa jo kauemmas kulkenut
monet loukot jo taakseen sulkenut
ett': -"Se on leikkien tie
se ihan muualle vie
eikä kasvata
ei voimia anna
eikä tosipaikan tullen mihinkään
kanna."
Vaan, turhaan…
kas, ei ihminen ota ellei anneta
ellei uuteen suuntaan kanneta
jonkin suuremman voimasta
- suuremman kuin ihmisen
mi omaksui kaiken kuin leikiten.
Ja seuroissa suurissa
ollaan monissa ihmistuulissa
miss' omien himojen, halujen mukaan kuljetaan
ei koettele kukaan;
ei pysty
ei voi
sillä oma torvi ain kovemmin soi.
Ja asema
paikka
on arvostettu, upea
sitä tulee pönkittää ja vaalia.
"Erkane pois!",
sanoo vanha ja viisas
vaik' turhaksi tietääkin sen
omavoimaisen erkaantumisen.
Hetken keikkuu yksinänsä
tukea
ystävää
seuraa vailla
ja palaa hän seuraan touhuajain
kun kaikkea tarjolla kaikkialla.
Hyväksyy seuran
ja hyväksyy seura
palaa sisälle vanha meno ja valheellinen rauha.
Vaan, minkäs ihminen
itsellensä
minkä nuoruudelle
innolle
sisäiselle halulle, etsinnälle.
Ja, se olla pitää …
kaikki nuo
ja aikanaan tie
tuo yhä viisaamman luo.
Ja, jos totinen sydän
min matkallaan lahjaksi saa
avaa korvan kuulemaan
ja suun sanomaan;
niin, kun nyt sanoo hän sanasen
sulkeutuu takana ovi menneitten.
Ei sovi enää seuraan laulajain
iloitsevain, kaatajain.
Ja löytyy opettaja uus
joku outo tuttavuus
joka näkee enemmän
saanut ylemmän viran, tehtävän.
Vaan, ei tuokaan kauas kanna
totinen sydän ei armoa anna;
… ei itselle, kulkijalle
korvalle herkälle.
Ja, yks' yllättävä sana
vain
- jatkuu tie vaivain.
Vähin erin loppuvat
tanssivat
ja laulavat
hiljentyvät puheet
loppuu asemat
katoavat kuulijat.
Ja sitten vasta! … voi
alkaa
se todellisen kasvun tie
joka kuulijan yksinäisyyteen vie;
kuulemaan korvaa, joka kuulla ei voi
jos ylen aikaa valheen innot ympärillä soi.
Huokaus!
Pitkä tie, nyt hiljainen
vaan ainoa
mi kasvattaa voi viisauden.
Eikä kestä sitä ihminen
kukaan
ellei suurempi voima
ota häntä omakseen ja mukaan.
Ja vaik' kulkee hän yksin
ei yksin kulje hän kuitenkaan
on totuuden sydän häll' seuranaan
ja valo, min näkee hän loistavan
on valo kaukaisen kutsujan.
Ja mitä alemmas kulkee hän
tietänsä vain
sen ylemmäs tavoittain.
*
26.10.2012
Suru murtaa
Suru murtaa ihmisen
avaa portin sydämen
kolkuttaa kuin kuolema sisäisen uneksijaa
joka porttinsa avaa.
Anna surun sisälle tulla
elon kasvun hetki on sulla
vaik' tahtois' sitä, surua, ei kukaan
kasvu elämän
kaappaa sinut mukaan
matkalle
tuntemuksiin
lohduttomiin avuttomuuden hetkiin
retkiin jonnekin, jost' et ees tiennyt lain
… surun tunteen ystäväkseni sain.
Kuinka polttaa
kuinka korventaa
ei rauhaa anna, valvottaa
syö voimat, murentaa
pienen ihmisen
huomaa voiman vajavaisen vastustaa
pois pyyhkäistä raskasta ystävää
joka joka paikassa lymyää.
Vaan, ei ystävä vihollinen
- ei ollenkaan
voimaa antaa ja vahvistaa
rakentaa uutta kasvun suuntaa
valmistaa johonkin suurempaan
… kun herättää näin
sinut sain
alta ulkoisen
se elämän tehtävä arvokkain.
(samasta
aiheesta lisää - joskus ennen >)
*
28.10.2012
Näitkö saatanan
Jos näit, sinä poikani,
saatanan
kuin ihmisen julman, pelottavan
herkkä mielesi sen aikaan sai.
Vai, luuletko
ett' jos toinen ois siin' ollut rinnallasi
ois hänkin nähnyt saman
näyn pelottavan.
Mielesi hahmo on todellinen
sinä todella näit sen
kuvan mielikuvien
muodon elokuvien.
Se sieltä voimansa
kuvansa
sai kuin lupansa tulla
… pelottava hetki ol' sulla.
Mielen voima on suuri;
synnyttää hahmoja
kuvia
nähdä todellisia, tulevia
antaa voimia toteuttaa se
mikä mielikuvissa esille.
Ne hahmot ovat vaikeat
ovat niin todelliset:
katsovat ja puhuvat
rinnallasi kulkevat
ja ovat kuin kuka tahansa meistä
näkyvistä ihmisistä.
Mitä tehdä niille?
Miten sulkea aukko
josta pääsevät kuin näkyville
herkälle mielelle
herkälle miehelle?
Pois häiritsemästä
pois pelottamasta
tai, vain puhumasta
eloa ohjaamasta…
sillä sellaisiakin on
ett' kuin ylen aikaa itseänsä tuovat
ja ovat siinä
aivan lähellä;
jutella ja kuunnella
oppia ottamassa, antamassa
kuin eloa tukemassa.
Pelottava se olla voi.
Pelottava yksinäisin hetkin;
vilahdus peilissä
kuin tunne vierellä
tai, kuin vain toinen ihminen rinnalla
… sekin kammottava.
Mitä sille sitten, jos
pelottava?
Käske pois!
Vaan oi, jos tilanne aina
noin helppo ois.
Jos ei lähde.
On siinä vain
ja asettuu kuin osaksi elämää
- vain sinulle näkyvää.
Herkkä mieli
kuin ovi ois suljettava.
Vaan, jos ihastut niihin
tilanne jo vaikea
tulevat ja rinnallasi kulkevat
- ja vain sinä näet heidät.
Älä rakenna asemaasi
heidän mukaan
- mielesi salainen tuote
tai maailman kaukaisen
… oven aukaisen
ja kaukainen on siinä
todellisesti läsnä
vierellä.
Vaihtoehtoja on monia;
ei elo mielen
näkymättömän maan
ole tuttua
vaikea käydä vastustamaan.
Lääkkeillä sulkea
puheella ymmärrystä lisätä - luopua
tai sitten…
voimallisella sanalla käskeä pois
vaan, käskijällä itsellään voima oltava ois
ettei pian itselleen
omaksi harmikseen sellaisia saa
kas, on siellä takana
todellista voimaa.
Vertaa elokuvaan "Kaunis mieli".
*
01.11.2012
Ranka ja Taikuri
Aamusella
reporankana sairaana
huokaan elon raskautta
- jotain outoa vaivaa
ja siirryn Taikuriin - joka
siis olen
vaik' näkyvissä
kuin paikallani polen.
Taikuri elää! mä huokaan
vaivoista vapaa
katsoo maailmaa tään rangan takaa
joka sidottu
kahlittu
vaivoihin vangittu ja vajavaisiin voimiin
- mit luullaan suuriksi.
Taikurissa menee kaikki
uusiksi.
-"Oi auta minua, Taikuri
anna voimaa
vastustaa tätä näkyvää aikaa",
huokaa mun rankani raihnainen.
Sellaiseksi juuri nyt koen
sen.
-"En voi… minä
palvella sitä, vastaa hän,
"ne ovat voimia maailman näkyvän.
Siellä apunsa omat
avut ajalliset ovat."
Niin, Taikurin maailma on
toinen
kaukainen
vaikka kuin läheinen
samaan aikaan läsnä
vaan, toinen näkyvässä
toinen näkymättömässä.
Siis, Taikuri on henkinen
henkien maan
ranka rajallinen
rajattu materiaan.
Siin' yksissä kulkevat vaik'
erillään
molemmat suorittavat tehtävää.
Ranka rajallinen vain tietoa
saa
mit Taikuri rajaton paljastaa.
Ja rangalla osa on kirjurin
Taikuri lapsi on iäisien
tarvitsee välille piirturin.
-"Minä luulin
toisin", jo ranka huokaa
"luulin itseäni Taikuriksi."
Vaan, ei mahdollista se;
toinen on maasta ja maaksi jää
toinen on muualta
mi ei ole näkyvää.
Toinen on avuksi toisellen
avuksi ajallisen
sanallisen tehtävän
ett' aivoitus suuri ois näkyvän
tavoittaisi näkymättömän.
Paikkansa kullakin auringon
alla
paikkansa kaikkialla;
toisella aika ajallinen
toisella matka iäinen.
koala: -Totaa …
mäen ymmärtäny … tost … mitää.
harri:
-Hjjaa … no, istuhan tähän polvelle, niin luetaan se uudelleen yhdessä,
jooko.
koala: Joo! Kiva!
harri: -Noni,
"Aamusella … … siin' yksissä kulkevat … … toinen on avuksi
toisellen … … matka iäinen." … Noh?
koala: ?
*
02.11.2012
Olen myös erakko
Samoin on myös erakko - joka
olen myös -
mielen sisäinen tila
rauha, jossa vapaus juoksuista ajallisen perään
uutena aamuna ain onnellisna herään
kun pyrkimys näkyvässä on poissa;
saavuttaa ajallinen asema
olla rohkea.
Sillä,
mitä se hyödyttää ihmistä
vaik' saavuttaisi kaikkea
kun kaikki kuitenkin tänne jää
kun itse häviää.
Noo… onhan ajallinen hetki
sen nautinto
elon värikäs retki, ajatellaan.
Niin, jos onneksi riittää
se;
tuntea
nähdä ympärillä
hypistellä
juoda ja syödä ain hienommin
olla siin' ihminen onnellisin kaikkensa keskellä
… niin hyvä on.
Vaan, niin on tässäkin;
paikkansa kaikella auringon alla
työnsä, tehtävänsä
ett' kaikkea ois kaikkialla.
Mutt' sisäisen onnellinen
ihminen
on rikkaampi, kuin rikkaus maan
- sitä kuitenkin jokainen
on luotu tavoittelemaan.
*
05.11.2012
Eri maailmoita
Ostin kirjan, joss' maailma
kuin salattu magia:
outoja hahmoja
kuolema
jost' nousta voi luittensa jälkeen.
Mietin jälleen: -Onko
tässä mitään järkee.
Niin, mielikuvitusta…
mielikuvitusta yhden ihmisen
mistä sai hän sen:
omasta mielestäänkö
vaiko jostain kauempaa
joka lukijaa seikkailuihin kuljettaa.
Vaan, ei tartu
ei houkuta
ei lohduttavaa kuvausta tulevasta
ei lupausta paremmasta.
Ajanvietettä vain
ehkä viihde parhain.
Vaan, totinen sydän ei
aukene tälle.
Kaks' maailmaa
kaksi kaukaista
toinen on ajallinen
ei voi totuuden portteja aukaista.
Toinen taas kuin tylsä
iloton
ajanvietteeksi kelvoton.
Kuulijansa kummallakin
iloitsijansa, nauttijansa,
vaan, kuin vihollisia ovat ne toisillensa;
toinen tarttuu toisellen
toinen toiselle
- joku vaik' molemmille.
Ja jo minäkin kirjoitin
tästä
toiveista
maailmoista
joiss' ois hahmoja, kuvauksia
totuuden suuntaan johdattavia.
>>
Vaan, ei minulla ole niitä
ei mielikuvitus totuuden suuntiin riitä.
Siin' oltava on suurempi johdatus
jonkin korkeamman kosketus
jotta kaukaisen rantaa osoittaa vois
ett' ihmisen mieli kuin turvassa ois.
-Tulee aika, kuin
sisälläni kuulen.
-Tulee aika kullekin,
hetki herkin,
joss' kyselee hän suuntien perään.
Toivoo: -Mitä sitten
kun muualla herään? - Jos herään?
On ihmisen sisälle piirretty
tuo kysymys.
Vastauskin.
Vaan kadonnut on se sieltä
kaiken ajallisen humun tieltä.
Ja poistunut kuin olemattomana
kokemattomana
tuntemattomana.
Vaan, se kysymys on siellä
tulee vastaan elämän tiellä
kun on se hetki, kun kaikki punnitaan
ajallisen saavutus
ja huoli tulevaan.
Niin,
… niin silloin on hyvä olla sanoja
joilla kysyjälle vastata:
ett' mitä jälkeen sen
kun luovutan tään näkyväisen.
Silloin ne sanat voimansa
saavat
kantavat
lohduttavat
lupaavat muuta kuin mielikuvitusta.
Lupaavat todellista
jost' ilo ja rauha mieleen saa
kun silmänsä vihdoin ummistaa.
*
05.11.2012
Mitä ovat ne sanat
Noo, mitä sitten ovat ne
sanat
jotka tavoittavat
ne viime hetken etsijät
jotka tulevaansa kyselevät?
Ratkaisu on suuri
sitä kyselty on vuosien
elämien myötä
sen eteen on tehty lujastikin työtä:
Kyselty viisailta.
Etsitty menneitten perään.
Toivottu vastausta kysymykseen:
-Mitä sitten, kun uusiin herään.
Mitä minulla silloin on?
Mitä minulle jää
kun kaikki tää ympärilläni häviää?
Onko jotain
mitä mukanani vien?
Vaikuttaako siihen
miten kuljen tään näkyväisen tien?
Onko olemassa
jokin suurempi tarkoitus, kuin vain tämä
lyhyt elämä, päättyvä?
Ja, toteutinko/toteutanko
vain jonkin suunnitelman
tai sen osasen
kun täällä kuin tietämättömänä hapuilen.
Niin, ja vielä…
saako paha palkkansa
saako hyvä
vai oliko kullakin vain oma tehtävä?
Kuka määrittelee pahan ja
hyvän
vain silmin näkyvän?
Ja, entä jos paha
aikaan saikin suurta hyvää
ja hyvältä näyttävä
oikealta tuntuva
onkin vain kuin kevyt untuva
tyhjiin katoava
... tai vaik' oikeasti pahaa aiheuttava.
Niin, sano se.
Määritä hyvä ja paha ihmiselle.
Ja, jos uskoin johonkin
- tai uskon edelleen
voinko luottaa lupaukseen jostain paremmasta
kauan sitten luvatusta?
Tai, jos uskon tähden
taistelin
suuria voitin
tai luovutin.
Tai, jos vaik' tapoin toisen,
tähden sen
minkä oikeaksi sisälläni tunnen?
Jaa'a … ja huokaus.
Ja, kuinka oikeassa onkaan
moni uskomus.
Sen vuoksi vaik'
koko kansakunnan teurastus.
Ja, mitä sitten jälkeen sen
kun täältä erkanen?
Hyvääkö, vaiko pahaa
kiitosta ja kunniaa
vaiko kadotusta, ikuista kuolemaa?
Kuka sanoisi sen
paljastaisi viisauden?
Ja, voisiko se sitten olla luotettava?
Pitääkö pelätä
vai voiko elää pelotta?
Entä jos hyvän tekijä
palkitaan
vaik' tekonsa syytää kuolemaa?
Tai, jos pahan tekijä
tuomitaan
vaik' toteutti sisäistä kutsumustaan?
On siinä kysymyksiä
kerrassaan ihmisen
mi miettii osaansa tulevien.
Ja kestääkö usko unelmien.
Ei ratkea tämä pohtimalla
ei mielipiteitä kuulemalla.
Ei viisaitten kirjoja avaamalla
ei yhteen sovittamalla
sillä kullakin on mielensä kuva
ja tahtonsa tapahtuma.
Moni kantanut kekoon
kuulemansa
oppimansa
uskomansa uskonsa mukaan.
Toinen rakentaa kuin tuulen tupaa.
Vain minä tiedän sen, sanoo
toinen
oppi-isäänsä tukeutuen.
Jospa
taikuri
tietäisi sen.
Jospa
erakko
teillänsä löytänyt.
Tai
narri
suuressa vapaudessaan
avais salaista arkkuaan.
Mitä sanot, sinä taikuri,
kuolemasta?
-Lakkaan haavojani
nuolemasta
elämän opeista
naarmuista.
Vapaudun taakoista
mit elo mun päälleni puki.
Moni turhaan lähtöä suri.
Taikuri tieltänsä
löysi tehtävän
toteuttaa se
taistellen
läpi porttien
ja saapua perille.
Erakko
kuunteli hiljaa
kuin vanhempi nuorempaa
ja vain huokaa:
-Syvempi on
tarkoitus ihmiselolla
syvempi
suurempi
kokonaisvaltainen
ja maailmanlaajuinen.
Ei yksin ole yksikään
ja kukin toteuttaa tehtävää
min tulos
on yhteinen tulos.
Eikä ymmärrä kukaan
sen suunnitelman laajuutta
ei lopputulosta
tarkoitusta
miks' kaikilla paikkansa auringon alla
ja muuallakin - kaikkialla.
Ja salaisuudeksi vielä
jää
ja kun sanat, kuvat puuttuvat
vaikea selittää
mitä kaikkea varten kaikki on
ja tuo "kaikki" on niin suunnaton.
Mutt' narri...
on kuin villi ja
vapaa
hän kaikenlaista
kaikkialla tapaa.
Ei ole hänt' sidottu
kahleilla maan
hän jo taivaan puolelle kurkistaa.
Ja kuvailee
kertoo
mitä näkee hän siellä
uudella tiellä, mi jälkeen tään
näkyväisen elämän.
Vain vapaa voi katsella
kurkkia salaisuuksia
ja olla kuin irti
outoja puhua
ja outoja kirjoittaa
salaisuuksia paljastaa.
Se on narri, vaik' vähäinen
silmiss' ihmisten
vaan hän elääkin
jo maita peilikuvien.
Ja min kuvailee hän
näkevänsä
min kuulee kuulevansa
salaisuuksiin kätkee hän sen
sillä säilyttää tahtoo salaisuuden.
Paljastaa sen vain sanojensa
kautta
jotka taivaita liitävät
kuin vapaa kotka ja haukka.
*
06.11.2012
Rajat
Rajalla
tullessa
odotamme vuoroa
astua sisään uuteen
matkalle tuntemattomuuteen.
Kasvun kautta tehtävään
vain elon kestävään
sit uudelle rajalle
kun aika on
vähetä pois
vaik' moni toivois
ett' elo ikuista ois.
Rajat ovat tärkeät
ja tehtävät
valmistuvat
lähtevät
ja eteni
esille tuli kaikki se
min tarkoitus oli tulla esille.
Vaan, ymmärtää
ett' elon tarkoitus
on toteuttaa tehtävää
saada aikaan se
min lupasi lähtörajalle.
Ja tullessa nyt uudelle
rajalle
on hyvä tietää ja ymmärtää
ett' ihminen suoritti tehtävää
eikä sattuman satoa ollut se
min kaiken hän antoi elämälle.
Elämän tarkoitusta
etsitään:
ihminen suorittaa tehtävää
ja sit katoaa hän rajan taa
kun kaiken valmiiksi saa.
Vaan, ei ennen poistu hän
kunnes löysi hän tehtävän
ja suoritti sen
täytti lupauksen.
Täss' poistuvat monet
arvelut:
ett' lähti hän kesken matkan
tai, jos viipyy hän pitkään
jota selitä kuin ei mikään.
Ihmisellä huolia
on jo portilla tullessa;
miten suoriutuu hän tehtävästä
estääkö lie joku
liikkeelle lähtemästä
ja kantaako matka
antaako olosuhteet, voimat
ett' tulisi täytetyksi se
tulos lupaukselle.
Ja toinen huoli
taas toisella rajalla;
mitä ihmiselle on tapahtuva
kun lähtee täältä pois
- oi jos ihmisellä
tuo viisaus olla vois.
Vaan, ei ole,
vaik' onkin
sisällensä piirrettynä
tehtävänä merkittynä
aikansa ja paikkansa
unelmansa
- salassa.
Siks' on siitä hyvä
muistuttaa
ett' tehtävä aikaa valmistaa
ja kun vihdoin on valmista
käy hän kohti rajaa ja porttia
mist' käydä voi hän uudelleen
palaa kuin juurilleen sinne
mist' tuli hän tänne
ajalliselle tehtävälle.
*
06.11.2012
Onko kaikilla tehtävä
Onko kaikilla tehtävä
jos vaikka ei niin näkyvä?
Niin,
jos tehtävä on vain elää elämä
vaikkei olisikaan niin tärkeä se tehtävä.
Vaan, kuka sanoo sen
tehtävän tärkeyden?
Yksi ainoa oikea sana
jollekin
oli elonsa hetki parahin.
Tai kuolla kuin kesken pois;
mistä laukaus parempi
auttamistyölle ois.
Tai luoti rintaan
vastustajan;
kulkua muutti maailman.
Tai, jos synnytti hän pojan
jolle poika
jolle taas poika - tai tyttö
- vihdoin maalle johtaja oiva.
Mikä oli tehtävä
mikä tärkeä;
yks' oikea-aikainen sana vain
tai johtaja suurten kansain.
Niin, … sano se.
Mistä tiedät mikä teko
vie tarkoitusta perille?
*
08.11.2012
05.00-
(Ota parempi asento - on
vähän pitkä juttu)
Rajojen salaisuuksia
Kuin leikittelevät
nuo ystävät
vaikeilla sanoilla
- varjelevat salaisuuksia.
(ylhäällä
>>)
Vaan, ei salaisuus aukea
kaikille
ei lohdun sana vieraalle
ellei sitä avaa
täss' kirjuri vaikeat sanat
tarvitseville tavaa:
Et ole sinä ikuinen
sun henkesi vain
tään näkyväisen
vain matkalleni ajalliseksi sain.
Siks' katoaa se pois
- sillä, oishan se kauheaa
jos tää rajallinen ranka
ikuinen seuralainen ois.
Onhan tätä nyt tässäkin
raahata tätä
ja kun viel' näkee
miten on se
koko ajan vähenevä.
Mutt' muotonsa tarttuu
henkiseen
hetkiseksi
ajaksi seuraavaksi
ett' tunnistavat toiset
sinun ystäväsi
sun ikuisen muotosi.
Sit katoaa se muotokin
ja olet taas olo ihanin.
Mutt' täydellistä vapautta
et sinä koskaan saa
kas, elämä
mi jatkuva
toteuttaa tarkoitustaan.
Mutt' riittäähän tuo jo
tälle rajalle
lohduttamaan
ja lupaamaan
ett' edessä on parempaa
ja tänne jäi vain se
ajallinen väline.
Ja huoli suuri on monilla;
mitä minulla on mukana
kun täältä lähden
- jos olin vaik' uskova
hellinyt sisälläni suurta lupausta.
Tai, jos vaik' ei lupausta
lain
kun uskomattoman sydämen
osakseni sain.
Niin,
… mitä oli sulla tullessa;
ystävät vastaanottamassa
ja varusteita kera sen
miss' otit ensi askelen.
Toisilla paljon
elo kuin turvattua
toisilla vain vähän
elää kuin aina vain päivän.
Mutt' kukin kuitenkin
saanut tehtävän.
Se päivänkin vain elävä
voi toteuttaa suuren tehtävän.
Ja se
joll' kaikkea kuin yltä kyllin
elää elämän
miss' syviä vakoja kynsi.
Ei lähtökohdat lupaa sitä
millainen on sun tehtävä,
Jotain suuntia se antaa voi
mutt' elon kellot…
niin,
… ne monesti aivan muualle soi
ja outoja asioita eteen toi.
Ja tullessa siis
oli sulla varustus
sisälle piirrettynä saavutus
mihin niillä yltää voi;
sen kuin lähtölahjaksi
sinulle suurempi soi.
Ja täällä ajassa
käytät niitä lahjoja;
autat ja palvelet ajallista
olet mukana rinnalla
sanot ne tärkeät sanaset
teet teot vaik' ihan ihmeelliset.
Viet eteenpäin sitä
mitä sun tehdä tuli
monenlaista palvelit
saavutit.
Sit loppuu aika
kas, se rajallinen on aina täällä
maan päällä
- ja sinä lähdet pois
ja mikä ihanampaa olla vois
kun ymmärrät sen
elon tarkoituksen.
Siis, toteuttaa tehtävä
mi ajassa näkyvä.
Ja sen vaikutukset…
niin,
… ne ovat kuin sun palkkasi tehdystä tehtävästä.
Ja tässä taas:
kuka sanoisi sen
mikä tärkeä
mikä tehtävä ol' ihmisen.
Ja mennessäsi
lähteissäsi täältä
viet' mukanasi sen
mi oli sun tehtävä.
Siinä ehkä aikaan paljon
sait
tai kannoit vain monet vaivat.
Tehtävä sekin
sillä niiden kautta
ehkä monille tehtävä ja apu
kehityksen pieni askel.
Ja nuo kaikki
mitä matkallasi teit
aikaan sait
suoritit ja opit
ne sinä mukanasi viet.
Tavarat tänne jää
ja ystävät
ne sua sisällään kiittää.
Sisällään!?
Niin, se on muuta kuin
ulkoinen
mi ainoastaan on näkyväinen.
Sisäinen kiitos on
salaperäinen.
Katsos,
joku vaik' pahoilla teoillaan
kasvatti sua ja auttoi
siten sinua omalla tielläsi kantoi.
Ne kaikki sitten mukanasi
viet;
muistot
ilot
kiitokset
surut
valinnat
sanat oikeat, väärät
ja ne punnitaan
tutkitaan
ja niistä opitaan jälkeen sen
ajallisen.
Ja se palkintosi
on sisäisesi tila;
miten tunnet
näet sen
kun kaikki uudelleen tuotiin esillen.
Eikä sitäkään arvioi
ihminen
ei ihmismielen mukaan;
sitä arvioita oikean ja väärän
ei ymmärrä ihminen kukaan.
Katso edeltä ne
hyvät ja pahat
miten elämässä jakautuvat.
>>
Niin,
… ja ystävät jälleen on vastassa sua
kuin olivat ne tänne tullessa
ja moni viel' on hämmästyttävä sun;
olivat, ja elivät kuin salaisuudessa
rinnallasi täällä
elämän tärkeällä tehtävällä.
Oli ehkä kuin se enkele
joka yllättäen sattui kohdalle:
-"Muistatko
minut?
Olin silloin siinä se
joka lähetettiin sun vierelle.
Muistatko sen?"
Ja sinä muistat sen
ihmisen kuin enkelen
joka vastaasi tuli
ja moni pelko edestäsi suli.
Ja on siinä viel' yksi
salaisuus:
ei vain kuollut
ole sun tuttavuus
vaan myös elossa viel' ollessaan
hän tavata voi tuttaviaan
- kas, onhan yöt
ja unet
matkat sen
niitä viel' tulevassa ihmettelen.
Oli pitkä tarina ja monellen
ol' vastauksia moneen
jollekin ehkä vain
tuo kuvaus viimeinen
tuo levon ajallisen.
*
08.11.2012
Onko aina pelottava -
mystiikka
Onko mystiikka aina kauheaa
pelottavaa
hahmot hirmuiset, vääristyneet
ja pahantahtoiset?
Niin,
on
ja ei
vallat ihmiseltä sen voiman vei;
käskeä
komentaa
ajaa pois
jos joku paha ympärillä ois.
Vaan,
ei kaikki ole pahasta
on kuin hyviäkin.
Olosuhteitten vuoksi
harhaan elostaan joutuneita
eksyneitä
kulkijoita
joilla piti olla ihan muuta
kuin sitten tapahtui
- elo kesken sammui
ja jäi vain toive paremmasta
elämästä
ja sen tehtävästä, mi kesken jäi.
Huoli sisäinen painaa: - Miten tässä
kävi näin?
Oishan voimallinen
voimallinen
noukkimaan eksyneet pois
- eihän tämä mikään rangaistus aina ois
vaan, kuitenkin
jotain sattui… odottamatonta
ihmisten osaamatonta
… tai sitten osaten
toisiaan kadottaen.
Siks' vika min aiheutti
ihminen
sen seuraukset korjaa myös ihminen
saa siitä opin sen
mi tärkeätä ystävyyden.
Vaan, kuin vahinko mikä
vahinko
kesken katko elämän
jäi väliin tehtävä.
Se kesken jäi ja ajat
piirretyt
ei siirretyt kuitenkaan
siks' joutuu hän oottamaan
aikaa oikeaa
tai jotain ohjaajaa
joka osaa opastaa
matkaa oikein jatkamaan
ja palaamaan kuin tulevaan
siihen, mi toteutua täytyi
mi matkan ol' määrä
… tämä keskeytys oli väärä.
Siksi,
auta heitä
osoita rakkautta, älä pelkoa
anna ohjausta ja sano: -Minä valitan
olen pahoillani ihmisten tähden
joiden vuoksi
kesken lähdit.
Ota suunta
katso korkealle ja ano
ole rohkea
sillä se, joka sua ootteli
oottelee vieläkin
kulje kotiin päin rohkein askelin
ja hyväksy se:
tuli keskeytys elämälle.
Ja ole sitten vapaa
sua ystävät nyt iloiten tapaa
kohdatessa halaa
ja kysyy: -Miss' viivyit sä ystävämme
sua jo odotimme
ja toivoimme
ett' löytäisit sinä kotimaan
kaikaisien kaukomaan.
No, entä ne pahat
pelottavat voimat ja vallat?
Ihminen paha, ihminen
loitsii niitä esillen
ja niistä luulee ett' voimia saa
vahingon vain saavuttaa.
Sitä on turha opettaa;
vaatii voimia - pitää kasvaa.
*
11.11.2012
Potalta elämän portille
Kaupungilta kiiruusti kotia
palasin
sanat mielessäni kurkki
ja toisessa päässä
kaapelikela
laskupaikkaa urkki.
Ja kotiovelta jo kiiruusti…
kynä käteen ja potalle
- kuin pyhä toimitus -
ja minä kirjoitin:
sanoja viimeisestä matkasta
elämän päätösportista
lohduttavia sanoja
lupauksia.
On tämä runoilijan elämä
kummallista
- potalta elämän sanoja.
*
13.11.2012
Yhtenä aamuna varhain
heräsin
kristallikruunuja mielessäni ihailin
- sit kirjoitin mm...
Hiottu
kristalli
Hiottu on kuin ihminen
hiottu kristalliksi
elon tiellä pitkällä
muuttunut kaunihiksi.
Vaan, kuka näkee sen
kauneuden
kuka ymmärtäisi sisäisen
sen muutoksen
elon kuuman kosketuksen.
Hän näkee sen
mi lähetti ihmisen matkallen
elon teille
ahjoille
virkistäville lähteille
ja soille syville rämpimään
tehtäväänsä tekemään.
… Siel' hioutui ihminen
kaunistui häll' sisäinen
- muuttui välkkyväksi
- muuttui kristalliksi.
*
13.11.2012
Ihminen - kuin kruunu
kristallinen
Oot kuin
pieni palanen
olet ihminen
joukoss' vieraiden
joukoss' ystävien
koulussa elävien.
Koulu sinut
kasvattaa
vieraat auttaa
tönii,
haavoittaa
ystävät
kantaa,
vahvistaa
- kukin hioo
tavallaan.
Olet kuin pieni
palanen
elon kouluss' hioutuen
välkkyväksi
kiveksi
lasiseksi kristalliksi.
*
13.11.2012
Maailman valot - ihminen
Onhan maailmassa valoja
tähtitaivaall' loisteita
himmeitä ja kirkkaita.
Ei joka tähti kirkas lie
valolla niin pitkä tie
mut' kukin loistaa tavallaan
omaa valoaan.
Moni lamppu loistava
valo kirkas, kutsuva
tai, vain pieni tuikkunen
rauhoitti sisäisen
- mi etsii kirkkautta.
*
13.11.2012
Ihmisen valo
Katso sitä
kuin välkkyy se
valoja ihmisille.
Vaan, kirkkaus mi suurempi
saavuttanut sen
valon jakaa ympärilleen
- moninkertaisen.
*
13.11.2012
Kristallin valo
Kruunua katson...
näen siinä kuin ihmisen
mi loistaa kautta kristallien
elonsa hetket
elonsa retket
kuin peileistä nään
joku tummana välkkyy
toinen kirkkaana välkähtää
- kristallikruunu... kuvastaa ihmiselämää.
*
14.11.2012
Kirkkautta kohti
Kirkkautta kohti
käy ihmisen tie
vaik' ei sitä aina uskois
ett' tää maallinen vaellus
sellaiseen vie.
Niin monenlaist' on kulkijaa
niin monenlaist' on tehtävää
ei ees silmin näkyvää
ei korvin kuuluvaa
mutt' jokainen
ois laulun arvoinen
jokainen tie
kirkkauteen vie.
Kas, ei sitä toinen tiedä
toisen tiestä
ei tehtävästä
… voi ihmetellä vain
miten sellaisen osan sai.
Voi olla hyvää ja hienoa
rikkautta, kunniaa
tai toisen pelkkää marinaa
vaivaa, kuolemaa.
Toinen antaa avun ain
toisellen
toinen kaiken vain itsellen.
Ja toiset ain syyttää toista
jos on hyvää, suurenmoista
tai pelkkää kurjuutta.
Toinen elää ylitse
varojensa
laittaa kaiken kiertämään.
Toinen säästää joka lantin
pitää kaiken itsellään.
Tehtävänsä kullakin
mielensä
halunsa
tahtonsa salaperäinen.
- Ymmärrätkö tarkoituksen?
Niin, kas
kaikkea on oltava auringon alla
kaikkea kaikkialla
ei muuten kehity tää elon tie
eikä kokonaisuus
mi kirkkauteen vie
- itse kunkin.
Ja, mikä on se kirkkaus
siitä moni mielikuvitus:
kuka pukeutuu valkeisiin
kuka kristallikaupunkiin
kuka jatkaa matkaa kuin ajassa konsanaan
muuttanut vain muotoaan
tasoaan.
Kuvitelmat suuret,
salaperäiset
palkintoja
rangaistuksia
niittelet.
Vaan, oi toisin on kaikki se
mi tarkoittaa 'perille'.
Ja se 'kirkkaus'
on vast' pitkän matkan pää
kun kaikki kaukaisuuteen häviää.
Siihen asti on
monia muotoja
ja tasoja
tehtäviä ja arvoja
erilaisia kulkuja.
Eikä se 'kirkkaus' heti
tuoss' ovella oo
kun päättyy tää kulku kohtalon.
Se vain osa
yhden osan on.
On siin' viel' salaisuutta
kertoa
ja kuvata
tulevista luvata.
Ja kaikki aukeaa aikanansa
kukin kohtaa matkallansa
haaveittensa maan.
Vaan, jo nämäkin sanat
laittaa ihmisen ajattelemaan tulevaa.
Täss' eletään
kuin askel kerrallaan.
Aukeaa tuokin kuin
yllättäen:
'Maasta olet sinä tullut
ja maaksi jäät
viimeisenä päivänä joku
sinut herättää'.
Ja se viimeinen päivä
on se 'kirkkautta kohti'.
Sinne asti matka jatkuu
ja ihminen ain eloansa pohti.
*
15.11.2012
Henkiolentoja
Ihmisellä
on valta ja voima
käskeä ja komentaa
henkivaltoja ja sen voimaa
toimia omaksi avukseen.
Noo, jos ei nyt suoranaisesti
käskeä ja komentaa
niin ainakin pyytää auttamaan
ja asioita korjaamaan
mi näkyvälle mahdoton
- kas, näkymätön
on uskomaton.
Mutta, pyytää apua
auttamaan
käskeä ja komentaa lähtemään pois
katoamaan
otettaan irrottamaan
pahaa mi rasittaa
näkyvää maailmaa.
Sellainen valta ihmisellä on
- kellä se valta on.
Eihän sitä tietenkään ole
kaikilla
ne voimat ovat valtoja
todellisia voimia
eikä niiden kanssa
tule väärin toimia.
Kiukustuvat vielä
ja päälle käyvät heikon käskijän
voimattoman kuin sotaan lähtijän
ja vain vahingon itsellensä saa
vaik' tahto ois ollutkin hyvä
ja maailmaa parantaa.
Mutta, sellainen valta
ihmisellä on;
näkymättömiin kajota
ja palveluita vaatia
jos asema on
ja lupa
- silloin ei ole hän voimaton.
Vaan,
miten saada tuo asema
tuo voima
anoa ja vaatia
pahoja käskeä ja komentaa
sillä tavoin toisia auttaa
ja näkyvän maailman oloa parantaa.
Niin,
... henkisen kasvun kautta.
Ei siis kuin soitellen
sotahan
leikkien
kuin huvikseen pahoihin kajoten. Ei!
Sellainen jo piankin
mielenrauhan vei
ja pahennus
ois hyvän ajatuksen tulos.
Jos olet kuullut
ett': -"Käske vain tapahtua"
ja siten toimia
sanovat pian vain: -Hä!
Mitä! Älä yritä kajota!"
Voivat pian jo suuttua
ja kuin potkaista innokasta.
Mutta,
henkinen kasvu
oikea asenne elämän
antaa sulle voiman, tehtävän
tehdä tekoja
muuttaa
asioita
jotka koskee valtoja
tään näkyväisen takana.
Ja voit antaa apua
tarvitsevalle;
pyytää vapautusta
parantumista
käskeä katki, poikki pahoja
ihmisten aiheuttamia voimia.
Kas, kun
ihmisellä on kuin salaisesti
tietämättään
vaikutus valtoihin
ajatuksin
teoin
kuin käskyin ja sanoin liikkeelle lähettää
rasituksia
kirouksia
vahinkoja
mielensä katkeruuden kautta
tai suuttumuksen
min paha mieli aikaan sai.
Pitäisi olla tarkkana.
Vaan, minkäs ihminen itsellensä
äkkipikaiselle
ja ajattelemattomalle luonnolleen
mi kuin vääryyttä kärsinyt ois
jos jotain on otettu häneltä pois.
Ja kun ei tiedä
ett' se ihan tarkoitus vaik' ois.
Hyvä ajatus
saa aikaan hyvää
paha ajatus pahaa
kolmas vaik' rahaa hyvään
tai pahaan.
Sellainen valta ihmisellä
vaikuttaa itseen
toisellen.
Siks' tulisi olla tarkkana
miten itseä
toista kohdella
- ajatuksilla
sillä ne ovat voimia
- ja suuria.
Niillä voi vapauttaa
tai rakentaa muuria
itselle
ja toiselle
- näin sitoa siteitä molemmille.
Varo! pahoja ajatuksia
niitä on vaikea katkoa.
Ja kun pahoilla
on aina vaikutus myös itselle.
Toistoako sanoissa?
Kas, tarkoitus on asiaton kadottaa
ja kuulevalle toistaa
- vahvistaa.
Ja kuuleva vois' vaikka
pahoja sanojaan purkaa
ja ajatuksiaan anteeksi anoa
pyytää niistä vapautumista.
*
16.11.2012
Runojen voima
Kerroit
sinä runoani luit
sanasta sanaan ensin tavasit
… sit' irtosit
sinä omille teillesi
lukemaan
kuulemaan
sinun omaa sisäistä unelmaa
… ja sinä rauhoituit
sinä levon
ilon
kaikesta sait
jostain…
jostain itsestäsi
vaiko lie kauempaa
sinä voimaa hetkeesi hait.
Niin, jos yksikin
runoistani avun saa
ne kannatti kirjoittaa.
Ne ovat kuin portteja
sun omaan maailmaan.
*
16.11.2012
Rakkaus ei koskaan
'Rakkaus ei koskaan katoa',
sanotaan
ja jatkolla kuin hauskuutellaan:
'se muuttaa vain kohdettaan'.
Niin. Niinpä.
Vaan, kyllä se katoaa
… onhan se nähty.
Joskus löytyy uusi kohde
uusi lemmen hohde
- ja sit' taas katoaa sekin.
Mutta, rakkaus muuttaa
muotoaan
jos siis nyt puhutaan
ihmisten välisestä rakkaudesta
… mitä ikinä sillä sitten tarkoitetaankaan;
halua
himoa
läsnäolon tarvetta
yhteistä eloa ja oloa
jatkuvaa kaipausta
toisen luo.
Vaan, just' kaikki tuo
… se katoaa;
muuttuu tavaksi yhdessä elää
muuttuu syvemmäksi kiintymykseksi
riippuvuudeksi toisesta
… tai, pettymykseksi
vihaksi
sodaksi
- eroksi.
Siinä sitä sitten ollaan
sen katoamattomuuden kanssa.
Ja jos sitä uutta
kohdettakaan
ei enää sattuisi löytymään
… se totaalisesti katoaa.
Mutta!
Ei tuolla alun katoamattomalla rakkaudella tarkoitetakaan
tätä ihmisten välistä hetkisen huumaa
vaan paljon suurempaa.
Se koskee koko luomakuntaa
ja on jonkun suuremman lupaus
kokonaisuudelle
- koko ihmiskunnalle
kun se lupaa:
rakkaus ei koskaan kuole
ja on pitkämielinen
ei kerskaa
ei pöyhkeile
ei käyttäydy
sopimattomasti
vaan, aina oikeudenmukaisesti
ja toteuttaa tahtoaan
joka kantaa tulevaan.
Se lupaus
se rakkaus
ei koskaan kuole, katoa
vaan, on kaiken aikaa läsnä
ja paikalla.
*
21.11.2012
Outoa aikaa
Outoa aikaa
outoa vaivaa
… olen kuin lasia
sattuu, kolottaa.
Jotain tässä on
tässä hetkessä
tässä ajassa
kuin ajanlaskun muutoksessa.
Jotain outoa tapahtuu
salaisuudessa.
*
12.11.2012
Sporttia
Sportti-lehti
sitä odotustilassa luin;
urheilua
liikuntaa
hyviä elämäntapoja
hyvää kuntoa
niitä tulisi tavoitella.
Suorittaa joka päivä kuin
elämäntehtävää;
pysyä kunnossa ja terveenä.
Niin,
hyväksi kaikki
ja elämän iloksi
vaikka jo kovaksi vaivaksi
kuin ikuiseksi elämäksi
mutta,
rajallinen kaikki
rajallinen aika
rajallinen voima.
Ja varoa tulisi liikaa
rasitusta
sillä se ei ole hyväksi
- pian vaivaksi pysyväksi
ja ajatus, ett' elo kuin
ikuista ois
- elämästä piankin on paljon pois
sen hyvän tähden, mi yli
meni
vaikka juuri sillä hetkellä
niin hyvää teki.
*
16.11.2012
Maailmankuvia
Maailmankuvia on monia
ajatuksia kaiken alusta
ja lopusta;
elon jatkosta
miten
ja missä
- ja jokainen tavallaan
on uskova.
Jollakin on Jumala
toisella Allah
tai Neitsyt Maria
jollakin Saatana.
Joku uskoo
ettei ole mitään
tään kaiken näkyvän takana
- siis, uskova hänkin;
ei usko, ett' mitään on.
Jollakin vankka usko toteutuvan kohtalon.
Yksi uskoo ufoihin
toinen henkivaltoihin… nähnyt enkelin
joku selittää kaiken luonnon voimin.
Kas, tuntuu jopa siltä
ett' niin monta on kuvausta elämän
kuin on vastausta etsijän.
Ja hänkin
jok' ei etsi lain
on varma omastaan
mielikuvastaan, mistä ikinä sen sai.
Mistä kaikki kumpuaa;
eri mallit
kuvaukset
toivot
odotukset
ja kiihkot ain omansa puolesta.
Ja jos olet kuin toisin uskova
saat pian miekasta, nuolesta.
Ja kuinka onkaan se ihanaa
kun koolla on joukko
joka uskoo samaan kuvaan
- muut ei kelpaa siihen mukaan
he sotkevat vain ajatuksia
ja syntyy kiistoja
pian riitoja
… sitten sotia
'oikean asian' puolesta.
Ja onhan se aivan naivia toivoa
ett' kaikki vois samoin uskoa.
Ja jokaiselle suunnalle
on nimettävä pää
joka päättää, miten asiat on
ja ympärille uskottujen joukko
- ja kaarti kaikkea puolustamaan
oikeaa oppia valvomaan
väärät tuomitsemaan.
Oi, ihmistä!
ja oikeassa olemisen tarvetta
arvoja
ja organisaatioita
- pian rahan ja tiedon valtaa ylitse toisen
samanmoisten.
*
20.11.2012
Yötäni valvon
Minä valvon
kuin ilman mitään syytä.
Kello vasta kaksi.
Kipeää olkaani pohdin
siitä eloni hetkiin
sen rajallisuuteen
tulevieni toiveisiin
odotuksiin.
Minä valvon.
Näen vuoteeltani Helsingin
valoja
Stadionin tornin
ja kauniisti valaistun Meilahden sairaalan
tumman syksyisen yötaivaan
kaupungin öisen hiljaisuuden.
Mietin, miksi valvon.
Onko jokin syy?
Sanoja ehkä
- vihkoon näitä nyt hiljalleen…
liukkaasti liikkuva kynä
odottava mieli.
Valmiutta ois moneen
vaan, aika
se elämän arvaamaton arpa
ei eteeni vieläkään
ole tuonut sitä
mitä sisälläni kaipaan ja odotan
… minkä tiedän vielä
eräänä päivänä tulevan.
Miksi viivytät, oi aika?
Vai olenko itse itselleni
tulppa
sisäisten toiveitteni etenemiselle?
Vai, eikö vieläkään ole
se aika
se oikea hetki
jota odottanut olen
- jo kauan.
Vai, vieläkö minun pitää
kasvaa
… johonkin määrään
johonkin valmiuteen.
-Oi, vastaa minulle, aika!
Avaa aikaasi, ett' näen minä sinne
mit' varattuna on minulle.
Ja minä yötäni valvon…
Vihko ja kynä kädessä
mieli virkeänä.
Ja kello vasta kolme.
*
21.11.2012
Öistä mietettä
taas…
Elämän kivijalat
Mitä ne ovat?
Minkä varassa elämäsi elät?
Mitkä kestävät?
Vois' ajatella että perhe
puoliso ja lapset
vaan, yhtäkkiä voi perhe
olla pois
vaimo lähtee - tai mies
lapset kasvaa
- se perusta katoaa.
Vois' olla työ
hyvä palkka ja asema
vaan, yks' arvaamaton aamu
ja työtä ei enää ole
ei palkkaa
ei asemaakaan.
Vois' olla terveys
ja hyvä kunto
vaan, yks' horjahdus
huolimaton liikahdus
tai outo vaiva vain
- tuon turvan hetkessä kadottain.
Vois' olla varallisuus
vaan, yhtenä hetkenä
voi sekin kadota
maailma, elämä jotenkin vain muuttua.
Koulutus!
voi joku jo huokaista
vaan, sekin voi vanheta
firma kadota
tai jokin sairaus
osaamisen, teon katkaista.
Jumala on mun turvani!
joku toteaa
vaan, entäs jos Jumala ei
vastaakaan
ei haluamallasi tavalla
tai usko katoaa
- kas, ihminen kasvaa.
Nuoruus on turva ja
kivijalka!
Niin, tietämättömyyden
ihana tarha
ja elämän harha.
Nuoruuskin katoaa
ja nuoren elämä niin muuttuvaista
huomenna voi kaikki olla toisenlaista.
Ystävät ei petä, eikä
jätä!
Vaan, jos pettääkin
ja jättääkin.
Elämä vain heidät vei.
Missä elämän kivijalat
oikein on
kun elää tulee kuitenkin
vaik' nuo kaikki pettäisivät
ihmisen jättäisivät?
-Ei kivijalkaa näkyväistä
ei aina ees näkymättömistä
harhakuvista opetetuista
tai itse opituista.
-Olet yksin sä ihminen
itsesi kanssa
turvattomuutta kaikkialla
ja aika armoton.
Yhteiskunta! Onhan
yhteiskunta!
Kyllä se huolen pitää,
ajatellaan.
Vaan, jos ei se pystykään.
Ajat, lait muuttuvat
säätäjät, päättäjät vaihtuvat.
No, vakuutukset kyllä
korvaa!
Niin, johonkin rajaan asti
- jos niitä on.
No, onko ees yhden
yhtäkään
kivijalkaa ihmisen
mi antaisi elon turvallisen.
On!
Jokin suuri suunnitelma
- jota ihminen ei näe.
On ihmisen osa elämän
- jota hän ei tiedä.
Ne kantavat
ja tahtonsa toteuttavat.
Vaan, jos tuollainen
luottamus
on ihmiseltä pois
… mikä silloin tilalla ois?
Niin, mikä. Sano se!
Huokaus: -Oi, vähiss' on
turvat ihmisen
elää päivänsä luottaen ja uskoo huomiseen
kun katsoo eiliseen.
Aip-perhana, ku selkään
sattuu!
Mikä ihme siihen nyt tuli.
… Eilen vain lattialta tahran pyyhin.
Nooh, eiköhän tästä päivästä jotenkin Buranalla taas…
Tää koruntont' ol'
ketomaa
vaan, hän ken elää, oivaltaa
- kaikki täällä kuitenkin katoaa.
koala: -Nojj-JO! Toi ei kyl helpottanu yhtää… toi
loppukevennys!
harri:
Aai, hei koala … mites sulla.
koala:
"Kaikki muka katoo" - HÖ! Paitsi jos-sä lähet sinne mökilles,
sillo SÄ katoot.
harri: Ai miten-ni?
koala: Noku …
sä kuiteski … taas unohdat mut … tänne.
*
26.11.2012
Suuria kysymyksiä -
suuria vastauksia 1
(Mist' ihminen)
Tätä ei nyt usko kukaan
mutta… miettiähän tätä voi:
mikä ihmisen tänne toi
miten rakentui
miten piirteensä
mistä vaivansa, ominaisuutensa
miten asemansa, omaisensa
mist' liikkeelle lähti
… oliko ennen tuloaan
ja onko lähtönsä jälkeen
yks' taivahan kirkas tähti.
Niin, suuria kysymyksiä
ja paljon on valmiita vastauksia päällä maan
vaan, … jospa lähdemme ajatuksia ratkomaan:
Mist' tuli hän, ihminen
ja mikä ihme hän oikein on
onko vain sattuman satonen
vaiko tarkoitus kohtalon.
Kohtalon?
Niin, … suunnitelman
ennalta laaditun alun ja lopun
päämäärän ja tahdon jonkin suuremman
vaiko vain, kuin…
... jatkuu alla ...
Varaudu, tästä onkin
tulossa vähän pitempi juttu.
*
27.11.2012
…jatkoa yllä olevaan…
Suuria kysymyksiä -
suuria vastauksia 2
(Sattuma, vai tärkeä
pala)
…vaiko siis, vain kuin
sattuman oikku
mitään tarkoitusta vailla
kuin oman onnensa seppä
- tuli jostain, jos on tullakseen
tai sitten ei
kuin tuuleen kaiken vei.
Aikansa huhki
eli ja vastuksia vastaan potki
jotain saavutti
tai vain turhia kuleksi
- sit katosi pois
kuin ei koskaan ollutkaan ois.
Vain kivi merkkinä
käynnistään
ja merkintä kirjoissa… jos hyvin käi
tai … vain jokin aavistus käynnistään jäi.
Ja mikä se oli
mikä täällä kävi
kasvoi ja tunsi
rakasti
ehkä sukua jatkoi
sit katosi.
Oliko vain, raukka, luunsa ja
lihansa
sattumainen tahtonsa
kuin päämäärää vailla
vain arkisia askareita.
Vaiko, tärkeä palanen elon
ketjussa
tarkoituksessa suuressa
ja suunnitellussa tehtävässä, min toteutti
- sitten vasta katosi.
Ja kuka siinä töitänsä
teki
eli ja taisteli?
Niin….
… jatkuu alla ...
*
29.11.2012
…jatkoa yllä olevaan…
Suuria kysymyksiä -
suuria vastauksia 3
(Joku tuli)
... Ja kuka siinä
töitänsä teki
eli ja taisteli?
Luunsa ja lihansa vain
vaiko jokin suurempi
tahtonsa palanen
suuren kokonaisuuden.
Ja kulkiko sisällään lie
joku
joka tiesi ja tahtoi tään ajallisen tien
jo tullessaan päätti:
-Tämän suunnitelman perille vien.
Joku tuli
pukeutui
lähti
riisuutui
- vapautui vihdoin vaivoistaan
vapauteensa nauttimaan.
Ja jos hän tuli jostain ja
pukeutui
hahmonsa otti
muotonsa
kohtalonsa
niin, mistä tiesi
millaisensa olla tulisi
ett' tahtonsa toteutuisi;
piirteensä
näkönsä
viisautensa
voimansa, rakenteensa
paikkansa, asemansa
ett' mahdollista ees olla vois
tää tehtävä
miks' tuli sieltä jostain hetkeksi pois.
Miksi loi ihmisen
tään, siis ajallisen
ei alullisen aikoinaan
vaan tämän, mi kulkee hetken matkallaan?
Mistä tuli…
... jatkuu alla ...
koala: ...totaa...mmmäenoikee tajunnu
totaa...
harri: Aai hei koala. Jaa et vai. Jos... lukisit vaik uudelleen, niin jos se sit...vaikka.
koala: ... juh... mä koitan.
*
01.12.2012
…jatkoa yllä olevaan…
Suuria kysymyksiä -
suuria vastauksia 4
(Hieno koneisto)
Niin, …
Mistä tuli
miksi päätti
mitä etsi
mitä toivoi
ja kuka käski, pakotti
vai, oliko lie vapaa tahto
tänne vaivaan tulla.
Koneisto on hieno ja
hienojakoinen
on ulkoinen
ja sisäinen
on ominaisuudet mit' näemme
on piirteet mi salassa
jossain sisällä… kaukana
joilla kaikilla vaikutuksia siihen mitä tekee
ja miten.
Kuin synnyinlahjaksi saaneena
monia taidollisuuksia
outoja pakkoja ja mielihaluja
pelkoja
sairauksia
ja kaikki nuo vain palvellen
sitä
mitä tulee saada matkallaan esille.
Nyt lähestytään suuria
kuin kaiken juuria;
miks' on hän sellainen…
... jatkuu alempana ...
*
01.12.2012
Joulukalenterista
Ja voih!
Jo ois taas kalenterin aika
kun lähestyy joulu, ja sen outo taika.
Vaan, mistä sellaista, jot'
ei vielä esille tuotu?
-Ooi,
oi paljon on salaisuutta joulussa
tuntematonta
koskematonta.
On kuvitelmia
toiveita, unelmia
on odotuksia, mit' totuutta vailla
… ja ihmiset odottaa kaikkialla.
Mutta juhlaa ei pidä
pilata
kas, juhla on juhla… ja iloinen mieli
laulaa lauluja onnellinen kieli.
Mutta, totuus on totuus
juhla on juhla
niiden yhdistäminen on yritys turha.
Joten, iloisella mielellä
joulua kohti
- ja taivaalla kerran kirkas tähti hohti.
Jos ei uutta kalenteria
synny,
katsele edellisiä jouluja ja niiden sanoja.
*
01.12.2012
Joulun kuuma
Joulun kuuma tanssi
tangon taivutus
daamin huokaus
salainen suudelma suulle…
-Sinä kuulut nyt yksin mulle.
Joulun kuuma huokaus
tangon tanssi
daamin taivutus
-Minä kuulun … yksin sulle.
*
03.12.2012
…jatkoa yllä olevalle
01.12. tarinaan…
Suuria kysymyksiä -
suuria vastauksia 5
(Mistä ominaisuutensa)
Siis…
Nyt lähestytään suuria
kuin kaiken juuria;
miks' on hän sellainen kuin on
mistä piirteensä
mistä kuin aikaisemmat valmiit osaamisensa
mistä tahtonsa
mielikuvansa tulevasta
mistä tietonsa olevasta
mistä ominaisuutensa ratkoa
arvoituksia suuria
mistä voima hajottaa muureja
ja rakentaa uutta
joka edistää tarkoitusta ja suuruutta.
Niin,
on osallisina tähtinen taivas
on aika, ja ajankohta
on menneitten aikaansaannokset
rakentuneet ajatukset
taisteluitten kauhut ja voitot
ja kuin siru pikkuinen
mi antaa ohjauksen.
Ihmisen on vaikea käsittää…
… jatkuu alla …
*
04.12.2012
…jatkuu edellisestä…
Suuria kysymyksiä -
suuria vastauksia 6
(Ihminen ei voi nähdä)
Siis…
Ihmisen on vaikea käsittää
tätä rakennetta kaikkineen
kun niin moni taustalla
vaikuttaa palasineen
ja muodostuu hän
joka valitsi tehtävän
tulla tänne
maan päälle.
Ain' aattelee ihminen
itsessään
ett' suurta…
jotain suurta olla tulisi
erikoista ja näkyvää
ja katselee muita
joil' tehtäviä suuria
ja ehkä miettii: -Minä olen vain tällainen
pieni ja mitätön, kuin tarkoitusta vailla
ja elonikin vain kuin turhuutta.
Mutta, hän ei näe
- kun hän ei voi nähdä
sitä osiensa summaa
elonsa todellista tarkoitusta
ei sitä palaa
jolla muodostaa
kuin palapelin kuvaa
jota täydentää hän
ett' kuva saa muodon näkyvän.
Jos puuttuisi tuo…
… jatkuu alla …
*
05.12.2012
…jatkuu edellisestä…
Suuria kysymyksiä -
suuria vastauksia 7
(Ei silmin katsella)
Niin…
Jos puutuisi tuo
yksi palanen
ois kuvassa aukko kummallinen.
Siks',
ei silmin katsella paikkoja
ei tehtäviä
ei silmä näe kaikkea
vaan, vain niin pienen osasen
min näkee ympärilleen.
Ja nimeää itse: -Tuo on
tärkeä.
Tuo on suuri ja kuuluisa
… minä vain tällainen
maan matonen.
Tai toisin: -Minä olen
suurta
valtani suuri ja voimallinen
olen aivan erikoinen.
Vaan ei,
todellisuus ei kulje silmän mukaan
ei ihmismielen
ajatuksen;
suuri voi kuitenkin olla pientä
ja pieni suurta.
Mut' kukin on palanen
suuruuden
ett' muodostuu kuva kokonaisuuden.
Ja siis,
mistä sai hän palasen
mistä osan kokonaisuuden
mistä otti tehtävän
… mistä elämän.
Niin,
ja miten valmistui hän
ett' täytti osansa näkyvän.
Ja mistä sai hän ystävän…
… jatkuu alla …
*
06.12.2012
…jatkuu edellisestä…
Suuria kysymyksiä -
suuria vastauksia 8
(Ystävistä, rakkaista ja
vaikeista)
Niin...
Ja mistä sai hän ystävän
mi kantoi rinnalla osansa ystävän
ett' toinen ois ollut
saanut voimia olla se
millä tuoda tarkoitus elämälle.
Kuinka kohdatessa välkähti
silmä
pomppasi sydän
kohtasi kuin kaukaisen ystävän
min tuntenut kuin aikojen alusta
- jotain käsittämätöntä rakkautta.
Ja tuli rinnalle toinen
jost' ei tuntenut mitään
mut' auttoi kuin huomaamattaan
ohjasi teitä tulevaan.
Toisesta kantaja matkalle
toisesta kurittaja
kasvattaja luonteelle.
Toinen niin ihana
ett' ajattelet: -Mistä ihmeestä sinä siihen!
Toinen 'perkele'
täys paska
elämä rinnallaan raskasta
- hyvä ettei kuolemaksi
ennenaikaiseksi.
Mut' ystävä auttoi
matkalla kantoi
muokkasi ja sitoi
sinua hioi
ett' tehtävä
mit' tulit sä varten
tulis hoidetuksi
rinnalla kuin onnetarten
tai enkelein.
Toisten kautta ja kanssa
minä tehtäväni perille vein.
… jatkuu alla …
*
10.12.2012
…jatkuu edellisestä…
Suuria kysymyksiä -
suuria vastauksia 9
(Outo tehtävä)
Niin,
ja se tehtävä
mikä tuli tehdä
sisälle piirrettynä tahtona
alkaa toteutua.
Yhtenä hetkenä vain
jostain kuin kimmokkeen sai
tai vain aukeni ovi:
-"Mikään muu ei minulle sovi."
Ja alkaa kulkea tie
joka outoihin vie
ehkä lapsuuden ihanteeseen
tai elämän eteen tuomaan kuin hullutukseen
tai, vain jokin elämän
hetki
kokemus julma
avasi eteen sen
mist' elolle kuin hurma.
Ja sitä ei selitä mikään
miks' siihen ryhtyi
mutt' jokin outo kaipaus
tyytyväisyys sisällä
siihen tekemiseen yhtyi.
Suurta tai pientä, ei
väliä sen
tehtävän tekeminen
tekee ihmisestä onnellisen.
Eikä sitäkään selitä
toiselle
vierellä kulkevalle
miks' on juuri tuo tehtävä
toiselle niin tärkeä
-"Eihän siinä ole mitään järkeä", hän huokaa.
Jonkun tehtävä voi olla…
… jatkuu alla …
*
11.12.2012
Suuria kysymyksiä -
suuria vastauksia 10
(Tehtävä arvokkain)
Niin…
Jonkun tehtävä voi olla…
vain kasvattaa lapsia ja tehdä ruokaa.
Mutt', mikään tehtävä
ei ole se 'vain'
vaan osa kokonaisuuden
tehtävä arvokkain.
Monien kulkujen kautta
voi ihminen vast' valmistua
virkaansa
paikkaansa
olla se
mit' varten suostui hän elämälle.
Ehkä vain viisautta jakamaan
tai oppia antamaan
- se vaatii tekijäänsä kasvamaan.
Ja sitten
tehtävänsä tehneenä
vaipuu hän paikalleen;
hiljenee tie
odottaa, ett' elämä
hänet uusiin maisemiin vie
sinne, mist' tuli hän kerran
… matka voi olla pitkä
tai kestää vain hetkisen verran.
Merkintä jäi
... jos hyvin käi
tai sitten, eli ketjunsa osasen
mahdollisti teollaan tulevaisuuden.
Ja saavun mä vihdoin rajalle…
… jatkuu huomenna …
*
12.12.2012
Suuria kysymyksiä -
suuria vastauksia 11
(Vihdoin taas rajalla)
Ja saavun mä vihdoin rajalle
ystäviä rinnalla
moni mennyt jo aikaa pois
vaik' ois toivonut
ett' elonsa heillä ikuista ollut ois.
Mutt' rajalle saavut sä
yksinäs
vaik' oiskin vierellä toinen
hän huokailee vain:
-"Oi, kuinka auttaa voinen."
Rinnalla vain vahvistaa
rohkaisee tulevaan
vaik' oikeasti ei mitään pelkoa olekaan
… mehän vain jatkamme tulevaan
sinne, mist' tulimme kerran
parkuen pyörähdimme auttajan käsille
tai vaik' onnettoman äidin omille.
Ja siitä alkoi se ihmeitten
tie
joss' salaisuus sisällään
elämä eteenpäin vie.
Vaan, parkua nyt ei olekaan
vain iloa silmälle ja huokaa:
-"Täällähän te olettekin
kaikki mun rakkaani
teistä unta monesti nähnyt oon!"
Hymyilevät sinulle
uuteen putkahtaneelle: -"Ei unta se ollut
vaik' uneksi kutsuttu.
Tääll' poikkesit ain hetkin
ja mekin siellä
vierelläsi monesti istuttu
sinua autettu ja kannettu kuin salaa."
Ystävä ystävää nyt
hellästi halaa.
Saa matkalainen hetken
huoahtaa.
… jatkuu alempana…
*
12.12.2012
Joulun odotusta
Joulu kohta saa
kuuset kukkii
ja luminen on maa.
-Ah' tuleehan taas valkea joulu,
odottavan mieli jo huokaa.
*
09.12.2012
Vapauden kaipuu
Vapauden kaipuu on piirretty
ihmiselle
sisälle
vaik' ei hän tiedä sitä
eikä tiedä, mitä hän etsii koko elämänsä.
Nuorena
hän pyrkii vapauteen
ja kun saavuttaa hän sen
solmii sitoumuksen elinaikaisen.
Vaan, ei se kestäkään aina
kun huomaa hän
ett' kaulassaan onkin kiristävä panta
ja taistelee itsensä vapauden puolesta
vapautuu monesta huolesta.
Vaan, vapautta etsii hän
monin tavoin
riippumattomuutta
kuin mahdottomuutta
koska kaikkeen hän sitoutuu elonsa aikana:
perheeseen
lapsiin
työhön
harrasteisiin kunnianhimoisiin
ollen pian kuin kaiken vanki
elonsa kuin toisten renki.
Vaan, vapauden kaipuu ei
häntä jätä.
Rahalla
tavaralla
ajatuksilla
luulee saavuttavansa sen
onnen ajallisen.
Mutta, kuka saavuttanut sen
jälkeen vuosien taisteluitten
hän huomaa:
se mahdollista olla voi
ja vapauden kellot hälle soi.
Ja hän alkaa nähdä
sisällään tuntea kahleet, jotka häntä sitovat
vapautta rajoittavat
… ja hän katkoo siteet pois
ett' vapaus yhä suurempi olla vois.
Vaan, taistelu ei itsestään
käy
vaik' kahleita ei näy.
Ne raskaina painavat ja voimia syö
vapauden säilytys on vaativa työ.
Eikä ymmärrä sitä
sellainen
joka sidottuna
luulee olevansa onnellinen.
*
13.12.2012
Suuria kysymyksiä -
suuria vastauksia 12
(Kun katson taaksepäin)
Ja kun minäkin joskus
katson tietäni taaksepäin
miten paljon
minä matkallani tein ja näin.
Mitä kaikkea olinkaan
monelle
miten tärkeä
vaikka kaikkea en juuri nyt ymmärrä.
Miten olin minä kohdallani
silloin…
miten hermoilin illoin ja valvoin yöt
tein silloin eloni hetken tärkeät työt.
Miten syntyikään minusta
monta
ja pian jo monta polvea
vaik' tullessa en aavistanut ett' ainuttakaan
auttaisin tulevaan.
Ja jälkeläisten joukko
ja yhteys toisiin
ei ois mahdollista ilman minua…
Muistele, ystävä rinnallain
tämä koskee myös sinua.
Näet, miten oletkaan ollut
tärkeä
vaik' hetkin tuntui:
-"Eihän tässä elossa ole mitään järkeä!"
Oli siinä - se tehtävä!
-Loppu
harri:
-Noni, mitäs tuumit, koala? Oot ollu vähän hiljainen viime aikoina.
koala:
- … … moon iha sanato.
harri:
-Aijjaa … no mikäs. Etkö jaksanut pysyä mukana? |
|
koala: - … E! … Ja
noi-o tollasii ihmiste höpötyksii … ei ne koske mua.
harri: -Ai miten
niin ei koske sinua. … ja miten niin "höpötyksii"?
koala: -Niinn-no … sellasii … ja mäen kuole … koskaa ku …
mäennoo ihimine niiku sä … moon … moon …
harri: -Ai niin
joo, … mutta mitäs sitten kun … tai jos minä … joskus … siis, jos
kuolen … tai jotain?
koala: -Et säkää koskaa kuole. … … ethä?
harri: - (huokaus)
… een … en minäkään, tietenkään.
koala: -Noni, mähä tiesin sen. Kysy multa vaa ku haluut taas
tietää jotai.
*
10.12.2012
Vanki
1/2
Ihminen on vanki elämän
kuin kuoressaan
kätkettynä
puristettuna kaavaan
muottiin
elämän hetkeen, -tilanteeseen.
Ei ole hän vapaa
ei millään tapaa
sillä itsensä on hän vanki.
Ja tämä sisälleen vangittu
vangitsee itsensä viel' ulkoisen mukaan
ja sitä kahleitten määrää ei ymmärrä kukaan.
Kaikki hänen sitoumuksensa
vangitsee häntä ain' lisää
ja tavat
tottumukset
himot ja halut
ovat vankiloita.
Ihmiset vangitsee
ihmissuhteet
lapset
työt
palkat
harrasteet
asuinalueet…
Kaikessa on hän
ympäristönsä vanki
… ja sisällään joku huutaa vapautta!
Siks' etsii hän, raukka
pakopaikkoja
erilaisia keinoja
olla ees hetken vapaa
ett' sisin vois levätä ja huokaista: -Olen vapaa!
… vaik' kahleitten määrä
kaliseva
on kaiken aikaa jaloissa.
Mutt' yhdenkin kahleen
katkaisu
saa jo huokaamaan vapautta.
Siks' huumaa hän itseään
monin tavoin…
... jatkuu huomenna ...
|
koala:
-No mitä sä nyt taas tollasta kirjotat!
harri:
-Miten niin?
-No nehän luulee
kaikki etsäoot iha vanki tääl tornissas. |
-Aijjaa…
- … ja iha onneton…
kauheet kahleet vaa kolisee sun jalossas.
-Eeei kai nyt kukaan
sellaista usko.
-Hö… no lue itte toi
uudestaan niin näät..
-(huokaus)
no joo… siis…"ihminen
on elämän vanki kuin kuores…"
-Noni, siinäs näät…
vanki vanki vanki… Mikä vanki sänyssiinmuka-oot.
-No enhän minä nyt
enää ole monenkaan as…
-No-ET! … mut säoot
kyllä mun … kahle … ja mä oon SUN … vanki.
-No mitäs toi nyt sitten on?
-…hö, no katon-NY! Mä
joudun oleen tääl aina sun kanssas-vaa… ja vaik mä haluaisin mennä
jonnekki, mäen pääse… ja sitku mä pääsen, ni säoot kuiteski aina
mun kaa. MÄENSAA KOSKAA OLLA YKSIN… ja susta vapaa.
-Mutta… olethan sinä aina
täällä yksinäs, kun minä käyn ulkona, tai tansseissa, tai…
-Joo joo … mut mun
pitää aina oottaa sua, että sä tuut takas.
-Ai, pitää vai?
- … joo… moon
huolissani susta… et josset sä sit vaik… tuukkaa takas.
-Niin mutta, olenhan
minä aina tullut.
-ETT-OO! …aina. Monta
kertaa lähteny sinne mökilleski ja unohtanu mut tänne… yksinää.
-Jaa mutta… ne on ollu
vahinkoja vain. Yleensä olen muistanut, enkös olekin.
- … mokomaki
tementikko!
-Mitä sinä mutisit, en
kuullut?
-Höö…
sanoin vain että … ethän vaan kohta taas oo lähössä jonnekki.
-... Nojj-jooo …
jumppasaunaan illalla.
-NONI! siinä se taas
tuli. Ja sä jätät mut TAAS! …yksin tänne.
-No tule mukaan…
mennään siellä sitten yhdessä paljuun uimaan kavereitten kanssa.
- !! EN-tu!
-No mutta… mitäs sinä
sitten valitat… saat olla yksin täällä ja ihan vapaa…
- ... niin-no…
-Ja tehdä ihan omias,
minä en vahdi sinua.
- ... niinn-no…
-Mikä vanki sinä nyt
siinä sitten olet?
- … mä pelkään olla
… iha yksi.
-No vooi, minä tulen taas
pian takaisin, yöllä jo. Nukut vaikka sen aikaa.
-… joo … mä nukun.
Mut tuut sit kans pian takas!
-Joo joo, tulen tulen. (Miten
mä tään niille jumppakavereille selitän, jos lähden ton koalan takia
ajoissa kotiin. Ne ei ikinä usko tätä. Nauravat vielä mulle.)
-Varmasti?
-No tulen tulen … ole
ihan rauhassa vaan … mun
pikku vanki.
-Mitä sanoit… siin
lopussa, mäen kuullu?
-Niin sanoin vaan että
… onneksi et ole kenenkään vanki.
-Joo… onneksi en ole
… paitti sun.
- ... (huokaus)
*
15.12.2012
Vanki
2/2
... Siks' huumaa hän
itseään monin tavoin
ett' hetki, miss' elää hän
irrottais kouransa kiristävän.
Hän pakenee johonkin
harrastukseen
tekemiseen ihanaan
… ja tulee yhtäkkiä se 'flow'!
arjesta irtoava tila ja hetki
kun kaikki muu on poissa.
Ja katosi viel' aikakin
paikkakin
hän oli hetken sisäisensä onnellisin.
Tai katoaa hän elokuvien
maailmaan
pois tästä
hetkestä puristavasta
tai vaik' ihanasta
mutt' hän ei näe kahleitansa.
Tai viinalla hän itsensä
turruttaa voi
lääkkeillä
huumeilla
hetkiseksi
tai kokoaikaiseksi
ett' vois olla hän arjesta poissa
kahleistansa vapaana
ja liitää kuin lintu taivaalla.
Pakokeinoja keksii hän
monella tapaa
kun jokin sisällänsä tahtoisi olla vapaa
… ja pyrkimys vapauteen
rakentaa piankin uuden kahleen
sillä, niin kauan kuin ihminen on kehonsa vanki
hän ei voi olla kokonaan vapaa
vaik' hetkin
huumeissa
unissa
hän vapauden tunteen tapaa.
Vaan, kun viimeisen
huokauksen
hän kehossaan huokaa
lopettaa tään vangitun kulkunsa
ja ympäristöltään katoaa
hän sisällään jossain salassaan huokaa:
-Olen vihdoinkin vapaa!
Iloiten hän toisia vapaita
tapaa.
*
17.12.2012
(jolukorttimietteissä ... eiku ...
joulu... tietsyki)
Hyvää…
Hyvää … totaa … öö
kahta suurta juhlaa.
Ensin on toi …
maailmanloppu
ja sitten tulee joulu.
Noo, toivotanko nyt sit ensin
hyvää maailmanloppua
ja sitten vasta sen jälkeen se rauhallinen joulu
... vai, pitäisikö
sittenkin toivottaa vain hyvää uutta vuotta …
... tai, pitäiskö viettää
se joulu jo ennemmin - vaikka 20. päivä. Avata lahjat jo silloin.
Ai mutt' … eihän mulla ole
mitään lahjoja!
-Heei, koala, onk' sulla
lahjaa mulle!?
koala: … (hiljaa
ittekseen) pöhkö!
taas se sekoilee. Se on taas juonu liikaa sitä lökiä.
harri: Mitä sä
mutsisit, en kuullut?
koala: … niin,
aattelin vaan ett' kysyisit multa, mä tiedän.
harri: Ai minkä?
… sen lahjanko?
koala: Eeiku…
TON MAAILMANLOPUN!
harri: Ai, tiedät
vai?
koala: Joo, ... ei
sellast tuu.
harri: Ei vai?
koala: no-EEI! …
kato, koalat tietää.
harri: Haa! no
hyvä. Sit voinkin ensin toivottaa sitä joulua
ja sitten vasta sitä maailmanloppua… "hei tonttu-ukot hyppikää
lala lallati lalla... heei tonttu-ukot hyp..."
koala: (hiljainen
huokaus) pöhkö!
lopettas jo ton lökin kans latraamisen.
*
18.12.2012
Anna tilaa
Ihminen lähellä, anna tilaa
ettei liika läheisyys
toisen elämää pilaa.
Sillä,
toisenkin on saatava hengittää
olla omanaan
ajateltava omiaan.
Ettei toinen
kaikkea kuin valmiiksi
- se tekee toisen hiljaiseksi
ja elämä sammuu
mieli himmenee
sisällä kiukustuu
… ja pian
jossain vaiheessa
jostain
- räjähtää!
kaipaa vapautta
etsii uutta
tilaa ajatella itse
vaatii sisällään joku
saada kasvaa
elää omaa elämää
jossa toinen ei kaikkea valmiina anna
… kaikkea kuin lapselle eteen kanna.
Anna tilaa ihmiselle!
*
20.12.2012
Apua, se tulee just!
harri: -Apua, se tulee
ihan justiinsa! Se on ihan justiin tässä…
koala: -No mikä
mikä mikä ... tulee?
harri: -No se!
koala: -Mikä se?
harri: -No se …
SE … maailmanloppu. Se on jo huomenna, kakskytekapäivä.
koala: -Jaa jaa
… ais-se.
harri: -Joo …
se. Ja se on ihan just. Huomenna jo!
koala: -Kuule, … ei
se tuu.
harri: -Mitenn-ni!
onhan se ennustettu, ja se on just… ihan just. Ja kato nyt tuonne uloskin.
Kaikki talot on kadonnu, kaikki kirkot on poissa, stadikan tornikin on
hävinny … ihan pimeetä ja hämärää. SE ON JO ALKANUT! …
koala: -Sov-vaa sumuu
… ei ne mihinkää o hävinny. Rauhotun-ny! … ja lopeta toi ympyrän
kävely ja pääs raapimine. Sun uus mattoski on jo iha urilla tost sun
hääräämisestäs.
harri: -Ai onvai.
Vaan… mitäs väliä sillä … tännehän se jää, kun kaikki häviää.
koala: ... (hiljaisesti
huokaisten)… just joo … oikee maailmanlopun runoilija. Mokomaki ..
tietäjä.
harri: -Ai mitä
sanoit, koala, mä en kuullu…
koala: -Nii,
aattelin vaan että … aikamoisen runoilijan tää maailma sussa
menettää.
harri: -Joo …
mä oon vähän aatellu sitä samaa. Vähän surrutkin sitä.
koala: …
just … surru oikee. Nyt se sit pimenee lopullisesti.
harri: -Mutt' kuule
koala!
koala: -No, mitä-sä
nyk-keksit?
harri: -Niin,
ajattelin että … oli tosi hienoa tuntea sinut. Kulkea yksissä tää
vuosien taival. Kuin kaveri kaveria tässä aina tuettu… ja samanmielisinä ain esteitä ja vaikeuksia voitettu.
koala: -Jaa… että
oikee samanmielisiäki.
harri: -Joo, ja se
on ollut hienoa aikaa.
koala: (huokaus)
harri: -Ja kuule hei!
koala: -No mitä?
harri: -Niin
että, sitkun sinä olet siellä koaloitt… koalien… eiku koalalien..
eiku … siis siellä taivaassa missä kaikki koalat on...
koala: … nii'in …(mä
ihan jännityksellä ootan ett mitähän tostakin vielä kehittyy)
harri: -Niin,
minä ajattelin että … tule sitten joskus tapaamaan minua, jooko. Tuuthan.
koala: -Minne?
Mist-mä sut sitte oikee löydän?
harri: -En minä
tiedä. Jostain … jostain kai … vaik runoilijoitten taivaasta vaikka.
koala: ... (huokaus)
joo …
just sieltä tietysti -
mä tuun.
harri: -Lupaatsä?
koala: -Joo lupaan
lupaan. Mä etsin sut jostain … runoilijoitten taivaan kolkasta. Sielt
muitten samanlaisten hörhöjen joukosta.
harri: -Mitä sanoit,
en kuullut?
koala: -Niin,
että … lupasin vain etsiä sinut vaikka mistä taivaittes kolkasta.
harri: -Ooi koala!
Toi on kyllä tosi kaveruutta. Hienoa kun olen saanut tutustua sinuun ja
olla sun kanssa ihan … tänne loppuun as….
koala: (pyörittää
päätään ja miettii hiljaisesti)
mitähän se on taas
juonnu. Iha pimee… mutt' on se hetkittäin ollu iha kelvollinenki kaveri.
*
20.12.2012
Viimeinen päivä
Vanhan maailman
päivä viimeinen.
Hienoa! sain elää sen
tään päivän ihmeellisen.
Ei satu tällaista
ihmiskunnalle
kuin ani… ani harvoin
ja minä satuin juuri tähän
saan muiston lähtemättömän.
No, mitä sitten tapahtuu
tänä viimeisenä päivänä?
Heräävätkö kuolleet
kuolleistaan
vai poikkeaako maapallo radaltaan?
Ei!
Ei silmin nähden mitään.
Ja nuo kuolleetkin elää tavallaan.
... Tuskin tätä ees huomataan.
Vaan, jokin muuttuu
… kuka sen nähdä ja ymmärtää voi
uusi alku uuden elämän toi;
muuttuneen
näkee vanhan kadonneen
silmien auenneen ihmisen
kokee kuin heräämisen sisäisen
joka purkautuu esille vähin
erin
ajatukset
näkemykset
kuin nurinperin.
Kuin uudeksi kasvaa hän
saa kuin silmän näkevän
ja pian elää hän toisin…
-Voi, kunpa enemmän ymmärtää voisin!
Ja hän alkaa ymmärtää
tätä maailmaa
ja elon ympyrää.
-
Ja kuinka sattuikaan
ett' juuri ennen loppuaan
sain kuin palkinnon menneistä teistä
sen uurastuksista
saavutuksista.
Ja viel' sisäiset kalut
testataan
juuri ennen loppuaan
- kuin tilinpäätös vanhasta:
Täss' ollaan nyt!
Tässä ansiot
tässä tilanne tänään, nahan sisäinen
ja edessä uusi
teot tulevien.
*
21.12.2012
Kell' silmä nähdä
Kell' silmä on
hän nähdä voi
kun taivahalla
pasuunat ne soi.
Siirtyvät kuin vuoret
paikoiltaan
valmistavat uutta - tulevaa.
Tänään! se aukeaa.
Eilen rintaa puristi koko
päivän
tänään… uni maistuu ja kepeä olo.
Eilen viel' vanha rutisti
kuin viimeisiään
tänään uusi
alkaa purkautua näkyvään.
Paine on poissa!
Kuin kuoleman hetki
vapautuminen kahleista
purkautuminen vuosien taakoista.
Se helpottaa jo!
On kuin ois raskas tauti
lähtenyt pois.
Tähän ihanaan lepoon - kuin ikuisuuteen
nyt nukkua vois.
Ihana tunne!
Ja ajoista…
kas, siellä miss' tapahtuu tää kaikki
siellä ei ole aikaa
- meillä vain.
Ja siellä tapahtuu kaikki
ain' ennen
sitten meille heijastuen.
*
23.12.2012
Joulun alla
Joulun alla monet puuhat
tekemiset
täytymiset
muistamiset ahdistaa
painostaa ja voimia syö
- joulu on kova työ.
Raskas juhla valmistaa
vaik' iloa pitäisi…
No, onhan siinä traditionsa
tapansa
onnen hetkensä kaikki valmistaa
ja vihdoin valmistaja huokaa:
-Sainpas valmiiksi kaiken;
ehdin juosta
muistaa
ostaa
antaa
kaikki juhlan askareet kantaa.
Ja jouluyönä huokaa
hetkisen
valmisti joulun kaiken antaen.
Niin…
aika rankka ponnistus
yhden illan
yhden hetken
parin päivän tähden.
-Ensi vuonna minä kyllä
jonnekin karkuun lähden!
*
Joulun
alla
Kotihoidon tyttäret
Kotihoidon tyttäret
aina niin iloiset
nauravat
auttavat
leppoisasti puhuvat
ovat kuin pienet enkelet
mit' lähetetty matkallen.
Kelloa rimpauttavat
sisään astuvat
- ja valo täyttää tuvan
saavat luvan olla lähellä
vanhuksen turvana
vierellä.
Ja iloinen: -Hei hei!
viel' ovelta lähteissä kuuluu
ja taas…
muutaman tunnin päästä
sama ihana toistuu.
Hienoa!
kun teitä on olemassa;
kotihoidon tyttäriä
ain' auttamassa, palvelemassa
sydämensä halusta.
- Ja se näkyy!
Kiittäen arvokkaasta
työstänne.
Hyvää Joulua kaikille
ja voimia taas Uuteen Vuoteen.
-harri
*
24.12.2012
Jotain outoa
Kuunnella
katsella
lähestyvää joulua
sillä:
on siinä tunnelmaa
jotain outoa syvyyttä, taikaa
mieli sisällä jotain outoa kaipaa.
Mikä se on
mi joulun hiljaisuuden
hetken tyydytyksen ja rauhan saa
kaikki kuin katoaa
ja hetki hetken valmistaa.
Ihminen sisällään
jotain outoa tunnetta huokaa.
Hyvää Joulua kaikille
lukijoille.
-harri ja koala
*
26.12.2012
Sisäisen vapaus
Sisäiseni ihminen kaipaa
vapautta
vaik' vapaa onkin hän
ulkoinen hankkia voi hetken kiristävän.
Jos ulkoinen on sidottu
sidottu on myös sisäinen
kahlehdittu kahlein ulkoisen
ollen kuin vangittu.
Siks'
ulkoisen vapaus
antaa vapauden sisäiselle
sen lennolle
liidolle
olla se
mi antaa ilon elämälle.
*
26.12.2012
Ja minä kuulen
Mieliksi toiselle
toisten tähden
itseni unohdan…
minä yritän… yritän …
-Minä lähden!
En pysty
enää
ees toisten tähden.
-Minä lähden!
Saan rauhan
oman seuran
… minä kuulen.
-Minä kuulen!
Toinen
toiset
kuin sammuttavat
mun valoni huulet
sulkevat korvani
vallitsevat minut
vangitsevat
sitovat kiinni johonkin
… johonkin omaansa
vaik' olisivat ihan hiljaa
… vaik' olisivat… ihan
hiljaa
jokin sisälläni huutaa: -Ulos! Ulos!
Vapautta! Vapautta!
Ja minä lähden. - On pakko.
- Ja minä kuulen.
*
26.12.2012
Minä leijun
Minä leijun
kuin välitilassa jossain;
…alas arkisiin en halua
ylös ymmärtämättömiin en ylety
- yksinäisen kaapu on yllä.
Alas näen
minä tunnen sen;
arjen kosketuksen.
Ylös minä ymmärrän;
ylös… ylös… yhä ylemmäs yritän
- yksinäisen kaapu on yllä.
Jokin kuin käskee
sanoo, ohjaa:
-Älä jää!
-Älä mee!
-Etsi seurasi itsenäinen!
- ja yksinäisen kaapu on
yllä.
Sanat painavat
esille tahtovat:
kuin päivääkään
en voisi olla välittämättä
sisälläni tuntematta
kaipaamatta.
Kahdesta jo hermostun
kolmesta minä hajoan ja totiseksi muutun
pienestäkin jo pian suutun
- minä muutun…
- ja yksinäisen kaapu on
ylläni vain
… sen synnyinlahjaksi sain.
*
27.12.2012
Kasvot tuntemattomat tutut
Menneitten kasvot ajallisen
kohtaa ihmisen matkallansa
auttamassa
kantamassa
osaansa antamassa
kulkemassa.
Ovat siksi ne kuin tutut
kun takana sen
ajallisten kasvojen
on hän
ken lupasi lähteissä olla lähellä
ja hoitaa se
mi tarkoitusta auttoi elämälle.
Ja kun auttoi hän sen
jatkoi omalle matkallen
min tarkoitus toiselle tuntematon
… yhteinen ehkä
vain hetkisen on.
Sit' poistua kuin iäksi pois
vaik' toinen ois toivonut:
-Oi, kunpa ikuista se ollut ois.
Ja tulee toiset kasvot
tuntemattomat
vaan, takanaan tutut
ennalta sovitut.
Tarttuu hän
rinnalla täyttää tehtävän
… ja taas katoaa hänkin pois
ei enempää hän auttaa vois.
On kasvoja auttavia
tuntemattomia tuttuja
outoja kulkuja
kohtaamisia, sit' katoamisia
kestäviä
tai hetkisen vain
kuin enkelin rinnalleni sain.
Ei pitäisi surra
vaik' surettaa
ei katkeroitua
vaik' harmittaa
ei kostaa
vaik' korventaa
kun kaikki katkeaa.
Kasvot vain matkallansa
aikansa
ja ajallansa
toteuttivat suunnitelmansa
yhteisen ja sovitun
… siksi tavatessa niin tutun.
Kuin käsikirjoitus: -Minä
elän sen!
Ja avustajia niin paljon
ympärilleni tarvitsen.
Vaan,
jos pitävät kiinni toisistansa
eivät suostu tulevaan
sovittuun suunnitelmaan;
miss' toinen jo jossain ootteli vuoroaan
… jää osa matkasta pois
suunnitelma ei enää toteutua vois.
Tai,
jos toinen… se uusi tuleva
ilmestyy paikalle
herää sisimmän unelma.
Hän katkoo poikki sen
menneen ihanan
min ei enää tarkoitus jatkuman
… syntyy kuin vakava tragedia mi syö voimia
mutt' tie voi taas jatkua
ja tarkoitus toteutua.
Mutta, kuten sanottu:
käsikirjoitus yhdellä yksi
ja toisella toinen
eikä yhdelläkään toisella samanmoinen.
Toiselle mahtuu niin paljon
kaikkea
toiselle vain pieniä tapahtumia
- kaikki elämän jatkumia.
… Ja minä… odotan viel'
sitä eloni yhtä vastanäyttelijää
joka kantaa
mun eloni tehtävää.
*
28.12.2012
Vapaus ja vangittu
Vapaus
ja vangittu
kuin kaksi puoltani on
ne muodostaa
mun eloni taistelon.
On kuin oisin mä hetkin
vapaa
unessa
aamulla
kun yksin makaan.
Vaan, päivä jo taas
helistää kahleitaan
esittää vaatimuksiaan…
mutt' yksin mä lennän
kuin kaukainen tuuli
määränpäätä
siteitä vailla
annan ilmavirtojen viedä
vaik' takana niidenkin
virtojen
tuulen kulkujen
vapauksien
on joku
joka sitoo mun kahleilla lujilla
vaatii
komentaa: -Kirjoita! Kirjoita!
Ja minä huomaan:
on vangittu myös mun vapautein
on eloni kaikki tyynni
... vaik' luulin olevani irti
olen tiukoissa siteissä kiinni.
Siitäkö turva
tään taikuri-raukan
siitäkö hurma
tään vangitun vapaan
kun hetkin mä vanginvartijani sanoissa tapaan.
Ja nyt!
ovesta sisälle kahlein kilisevin
ja minä kiitän: -Olen vanki kiitollisin.
koala: -Mitä se
TAAS horisee… ei mull-ainakaa oo mitää kahleita. Soon-niim-monimutkane.
Tulisit nyj-jo sieltä! … senkik-kahlekunkku.
harri: -Tullaan
tullaan … pari juttua vielä.
koala: -No-onse-kyll
hi-das!
*
|