Kirjasarja: Taikurin matkat
Osan nimi: Ystävyyden kasvot
Kirjoitukset ovat syntyneet vuosina 2005-2009
Kirjoitus ja valmistus: Harri Koivisto
 
Kirjoitukset on poimittu omalta kotisivulta www.piiras.com
 
Lukijalle

Tämä teos on pieni osa Taikurin matkasta ja kasvusta.

Koska piiras-sivusto on jo laajaksi kasvanut ja lukijan on sieltä vaikea löytää asioita, päätin kerätä matkan vaiheita erillisiksi "kirjoiksi" lukemista ja löytämistä helpottamaan.

Tämä kirja on vuosilta 2005-2009. Kirjassa ystävyyden monia monenlaisia kasvoja. 

Siis, mitä on ystävyys. Ja mitä se ei ole. Ja lopussa vielä: miltä tuntuu kun ystävän menettää.
 

 


 Tervetuloa mukaan. 
  


 
            

         Ystävänpäivä 14.2.


 

Hyvää Ystävänpäivää Sinulle, lukijani

 

Ajatuksia ystävyydestä menneiltä vuosilta

 

11.02.2016

Ystävät on yhtä

Ystävä on syvällä
   toisen ihmisen sisällä
ja tunteet
   ilot, surut
on yhteiset
- ja kaipauksen kyynelet.

  *

 

 

14.2.2009

Enkeliystävä

Soi radiossa… "Ollaan enkeleitä toisillemme…",
minä muistin sinut,
miten silmilläsi otit syliisi minut,

   

kun murheeni alla kyynelten,
sinua tanssilattialla katsoen,
luin runoni,
tuskaisen parkaukseni,
elämäni menneestä hurmasta,
rakkauteni suuresta surmasta.

Minä muistan,
kuinka olit sinä enkeli minulle,
...ehkä minäkin joskus ollut sinulle.

"Enkeleitä toisillemme",
sinua nytkin silmiin katsoen,
ja sinusta
ystävänpäivän iltana iloiten.

-enkelisi

  *

 

 

14.2.2009

Ajattelen - Ystävänpäivänä

        

Ajattelen,
rinnallasi kuljen, muistelen,
hetkiä mit' yhdessä kuljimme menneitten teitä,
en suloisia muistoja poies heitä.

Tänäänkin minä muistelen sinua,
ystävää rakasta, joka kerran rakastit minua,
olit lähellä,
olit ystävä,
olenko vielä sun vierellä.
 

*

Ystävä elämän,
ystävä hetken matkan,
ystävä kaukainen,
sisällä jossain viel' hellien.
 

*

Ei ystävyys katoa,
ei tekoja, tunteita, pyyhitty pois,
kuin juuri ne kaikki ollut ois.
 

*

 

Ystävyys rakkautta suurempi,
ei muisto kaunis katoa.
tänään tunne läheinen,
ystävyys hiljainen, jokapäiväinen.

  *

 

 

14.02.2008

Mistä tuntee ystävän

Ystävän tuntee silmistä,
katseesta suoraan katsovasta,
käden hipaisusta ohi mennessä,
lempeästä halauksesta.
Siitä tuntee ihmisen rinnalla,
tunteesta tuntemattomasta.

  * 

 

 

14.2.2008

Ken on sun ystäväs

Onko hän, ken pettää, ystävä.

Onko hän, ken takana laulaa
parjaavaa laulua.

Onko hän, ken maalaa tulevan tauluja ja lupaa,
…tuulen tupaa.

Onko hän, ken puhuu, vaan ei katso kohti,
vaiko hän, ken kohdatessa ihan muita pohti.

Onko hän, ken ei kuuntele,
ei kosketa lain,
vaivoin toiselle sanan sanotuksi sain.

Onko ystävä vaik' on siinä,
elää vierellä, …ja toinen pelkää.

Onko ystävä hän, ken ei luoksesi kaipaa,
kysyessä muualle haikaa.

Onko ystävä hän, ken ei kohtaa toista,
sisäinen kylmyys hohkaa.

Sinä tunnet sen, ystävän värähdyksen,
kun ensi katseestaan,
kätensä kosketuksesta,
eleistä ja olemuksesta tuntea voit,
                              lämmön, läheisyyden,
sanoin kuvaamattoman turvan jo kohdatessa koit,
...ja rinnallaan niin hyvin voit.

  * 

 

 

14.2.2007

Ystäväksi kutsun sinua

Ystäväksi kutsun sinua,
niin lämpimästi ajattelet minua.

Siin' on ystävyyden merkki hyvä,
tunne läheistä kohtaan niin hellä ja syvä.

*

 

 

14.2.2007

Ystävä ystävän tuntee

Ystävä ystävän tuntee,
katsoo silmiin,
onnesta silmänsä sulkee.

Hän on siinä, minua lähellä,
minä olen tässä, hänelle hellä.

*

 

 

14.2.2007

Ystävän kirkkaat silmät

Ystävä katsoo silmin kirkkain,
suunsa hymyyn taipuu.

Jos toisella lie suru,
hiljaisesti rinnalle vaipuu.

Seisoo siinä ja oottelee,
ett' toiselle taa onni hymyilee.

  *

 

 

14.2.2007

Ystävä katsoo ystävää

Ystävä katsoo ystävää, näkee kaukaisuuteen,
hyvään oloon menneeseen,
luottaa tulevaisuuteen.

Ystävä katsoo ystävää, tuntee rinnallaan toisen,
ihmisen niin suurenmoisen,

johon luottaa ja turvaa elossaan,
tuntee ilon, surun, kehossaan.

Hän on minun ystäväni aina.

  *

 

 

14.2.2007

Jos sinulla on ystävä

Jos sinulla on ystävä lähellä, ole onnellinen aina.

On joku jolle soitella,
jonka kanssa olla hiljaa hetkinä raskaina.

Luokseen palata, kun tie kuoppainen on käyty,
kasvun tie yksin nähty.

Hän on sinua vastassa, kun saavut matkaltasi,
syli avoinna,
silmät nauravat,
suu kauniita sanoja täynnä:

"Olen edelleen tässä, lähellä, ...sun ystävänä".

  *

 

 

14.2.2007

Ihminen vailla ystävää

Yksinäinen on ihminen, vailla ystävää ainuttakaan.

Ei ole jakajaa ilolleen,
ei jakajaa surulleen,
elää saa vain itselleen.

Kuka kantaisi sinua matkallasi,
kuka olisi tukenasi,

kuka rinnallasi kulkisi kun koettelee tie,
ei seuraa kukaan, minne se sinua vie.

Yksinäinen on ihminen ilman toista,
rinnalla uskottua, ihmistä rakasta.

  *

 

 

Yks' kuva ystävyyden

Ystävyys,
voi mikä ihanuus,

omata ystävä joka ei väsähdä,
ei vierelle lysähdä,
ei kiukuistani minulle jyrähdä.

Omata ystävä, joka vierellä katsoo,
vastaa kun pyydän,
on hiljaa kun syytöksiäni hänelle syydän,
kuuntelee vain,… ja ymmärtää,
ei pakene, vaik' kannoillaan pyörähtää,
- palaa…ja armahtaa,
ystävää ystävänä rakastaa.

Vaan rakkaus ystävään ihan muuta on,
kuin rakkaus rakkaaseen kera taistelon,

siin' rakkaus lisäkseen tunteet niin kuumat saa,
toinen jo toisen omistaa,
paikalleen sitoa haluaa,
- mustat sukat kuristaa.

Siks' ystävyys, ah' ystävyys ihana, voi kestää vain,
ajan saaton, koetuksen,
likaämpärinkin kaadon ain.

Toinen silmänsä kuivaa sanoista loukkaavista,
nousee jaloilleen vaikka toinen löi,
pelko jo tunteet herkät toiselta söi.

Tuli ystävä takas sanan pienen jälkeen,
-"Älä mene, olet mulle rakas,
minä hajosin hetkeksi, itseni kadotin,
sinun päällesi kaiken omani kaadoin ja kasasin."

-"Suo anteeksi, ystäväin,
jos kuljin ma hetkisen allapäin,
sinä menit, …et mennytkään,
olet siinä, sinut jälleen nään."

Kätesi hellä minua koskettaa,
sanasi kauniit lohduttaa,
antaa turvaa ja arvostaa,
…ystävää ystävänä rakastaa.

  *

 

 

2006

Ystävä rinnalla

Ystävä rinnalla onnea tuo,
turvaa, sydämen lepoa, suo.

Ei ystävä ole kuka vaan,
kuka vierelläsi kulkea haluaa.

Ei ystävää matkalla mitata,
ei vierellä kulkemalla
vaan, sydämen tunteen tuntemalla,
sen kanssasi jakamalla.

Ystävä jakaa sinun heikkoutesi,
ystävä kantaa horjumisesi,
ystävä nostaa esiin vahvuutesi,
ystävä tuntee hyvyytesi, pahuutesi.

Ja silti hän siinä rinnalla kulkee,
hellin käsin syliinsä sulkee.

Rauhoittaa sinun värisevää mieltä,
hillitsee sinun kirpeää kieltä,
varottaa, jos sanasi nousee "sieltä" …
ei aina ole kanssasi samaa mieltä.

Ystävä ei jätä, ei petä,
yksinäisyydessäsi sinun olla antaa,
pyytäessäsi sinua vaikeuksien yli kantaa.

Ilossakin vierelläsi kulkee,
hyppelee rinnallasi kun elämä hymyilee.

Ei kadehdi, ei omallaan kerskaa,
katsoo silmiin…
kyynelen vuodattaa kyynelistäsi,
ilon kyynelen ilostasi.

Kuuntelee sinua herkin korvin.
Ei opasta, ei ohjaa, ellet tahdo.

Antaa sinun elää omaa elämääsi.
Ei hoppuuta, kun kuljet erämaasi.

On sinua vastassa kun matkaltasi palaat.
Hän on siinä,
häntä iloisesti halaat.

  *

 

 

2006

Arvokas ystävä

Ystävä rinnalla,
sydän lempeä hohtaa.

Vain ystävä,
ja elämän kauniina kohtaa.

On ystävä arvokas,
arvokkaampi kuin luuletkaan,
ei ystävää moni vielä tunnekaan.

Vierellä käy meillä monikin,
ystävää leikkii mielellään,

leikkii hetken, lentää pois,
miten hän uskollinen olla vois.

Rakkaus kun ystävyyteen kietoutuu,
siitä suhde korkein ain' muotoutuu.

Rakkaus kestää hetken vain,
ihastus kuin katoava kukkanen ain.

Vaan ystävyys kantaa rakastaan,
häntä saattelee onnelaan.

Ei rakkautta kukaan muistakaan,
jos ystävyys on kukassaan.

  *

 


 

       

Ystävyydestä

 

Sanoja ystävyydestä vuosilta, ehkä 2005-2006

 

Mitä on ystävyys

Oi Luoja!

Anna minulle sanat viel' ystävyyteen,
kun minua sillä niin lyödään,
ja siinä väännössä kuin kaikki aikani syödään.

Mitä se on mitä minulta vaaditaan, kun en ymmärrä,
…enkö osaa olla ystävä.

  *

 

 

Ystävä ystävän tuntee,

muut on vain tuttuja,
puhekavereita,
kirjeystäviä.

Ei kirjeystävä ole viel' ystävä ollenkaan, ellei siinä ole muuta,
ellei tavatessa yhdessä riemuittu,
ja onnessa maisteltu toisen suuta,
- oltu lähellä siis,
ja muusta elämästä välitetty viis.

Siin' on ystävä, missä sydän sydämessä kuljetaan,
ja tavatessa toinen hellästi syliin suljetaan.

Jos ei ole tuota syliä hellää toiselle antaa,
ei olla lähellä,
ei sellainen ystävyys voi kauas kantaa.

 

Siis, ystävyys on jo ihan muuta,
kuin kirjoittaa kirje ja kaksi,
puhua iltoja puhelimessa yhteiseksi ratoksi.

Ystävyys on asia, joka kasvaa vuosien myötä,
siinä ei toista koko ajan syödä, eikä lyödä.

Ei vaadita sitä, ei vaadita tätä,
kannetaan rinnalla kulkien,
ja vaikk' toinen ois etäällä,
ei sydän toista jätä.

Siin' on ystävän piirre selvä,
ymmärtää, auttaa, palvelee,
antaa aikaa rauhassa olla,
hellästi aattelee.

On paikalla taas kun tarvitaan,
tuo rinnalle sydämen, silmät ja korvat,
olan, johon yhdessä halataan,

… siinä toinen toistaan ihan hiljaa halataan.

Siin' on ystävä, min seurassa silmä saa kyynelen turvasta,
miten ihana on rinnallaan huokaista:

"Hyvä kun olet siinä sä tarvitessa aina".

 

Tunteet käsityksen ystävyydestä muuttaa,
rakkaus ain muuttaa sen suuntaa,

Jos rakkaus sekoittuu ystävyyteen,
siitä ystävyys jo katoaa,
alkaa vaatimus omistaa.

Silloin ei puhutakaan ystävyydestä enää,
se meni menojaan,
alkoi kasvaa ihan muuta,
…ja se jo sotkee päätä ja suuta.

Luullaan ystävyyden varjossa kuljettavan,
vaik' toive on jo rakkauden.

 

Ja jos toinen ol' ystävä ystävälle,
ja toinen jo odotti rakkautta,
sellaisella ystävyydellä ei ole kantavuutta.

Täss' onkin taidolla kuljettava,
nähtävä ystävä ystävänä,
rinnalla kulkevana apuna ja turvana.

Rakkaus ystävään asiat sotkee,
kaiken kauniin maahan polkee rakkauden tuntein
jos toive jo muualle käy,
- ystävyyden merkit katoaa, ei niitä enää toiselle näy.

  *

 

 

Kun ystävä lyö

Kun ystävä lyö sanoilla luotetuilla,
mukaansa annetuilla,
uskotuilla,

kun ystävä ystävää omilla sanoilla lyö,
uuden ystävyyden rakentamiseen on kova työ.

Kun ystävä lyö,
se ain ystävyyttä, siihen luottamusta, lyödyltä syö.

Ei uskalla hän tarttua uusiin,
saa pelätä taas,
jos luottaen jakaa omastaan,
pian kulkea saa mielensä maass'.

 

Miks' ystävä ystävää lyö,
miks' ei arvosta toisen arvoa,
miksi katsoo hän toisen alhaiseksi,
miksi itsensä toista paremmaksi.

 

Niin, ihminen on vain ihminen,
ystäväkin ihminen vähäinen,
hän toisen kautta haluaa itseään nostaa,
vaikk' olikin ystävä, teki kuin mieli jotain kostaa.

Jonkin kauan kadotetun,
jonkin sisällään painavan,
jonkin päiväinsä seas' kulkevan,
jonkin sisintä raastavan.

Siin' ystävä heikko on itselleen,
kun sisäinen särkynyt kostaa tahtoi,
jonkin raskaan kokemansa,
sen uuteen muotoon takoi.

 

Helpottiko, ystävä kun ystävää löit,
häneltä ystävänuksoa teollasi söit.

Helpottiko, paraniko vammasi sisäinen,
kun itkee teoistasi syytön, josta teit syyllisen.

  *

 

 

Sinä löit ystävää

Oletko nyt onnellinen.

Sinä leikit kanssani,
minä leikkiin ryhdyin.

Olit iloinen ja onnellinen,
niin olin kanssasi minäkin.

Leikiten asioita katsoimme,
toisiamme arvostimme,
ystävystyimme,
…sitten sinä leikeistä löit,
uskoani ystävyyteen teollasi söit.

Oletko onnellinen tästä,
jättämästäsi jäljestä.

 

Luuletko etten tiennyt,
etten profiiliasi nähnyt, kun sitä kysyit,
minä sitä ihmettelin,
ja mieleiseksi muuttelin.

Vaan minä tiesin, vaik' toivoin muuta,
ajattelin ystävyyden suloista suuta.

Lohduttaako jos myönnän, mua sattuu,
jonnekin syvälle, syvälle sisälle sattuu

Kasvoni kovemmat kuin ennen, iloni vähäinen,
mieleni taas ystävyydestä muuttuu.

Miten taas kohdata ihminen,
olla edessään luottavainen,
antaa sydämensä toisen kätehen,
ja olla siinä onnellinen,
kun koko ajan saa pelätä, kohta hän lyö,
ja taas uskoa ystävyyteen yhä enemmän syö.

 

Sinä moitit minua, en osaa ystävä olla, en rakastaa,
niin, tällaiset teot mun sisintäni vain pakastaa.

Olitko itse sä ystävä nyt,
kun kaikki on hetkessä päättynyt.

 

Mä etsin, mä etsin ain ystävää,
joka ois uskollinen, ei heti löis,
ei jättäis, eikä elämän uskoa herkältä söis.

Oletko onnellinen, sitä kysyn ma taas,
kun kuljen kasvoin kalpein, mieleni maas'.

 

En surisi, en välittäisi vähäkään,
jos ei sydämeni tässä hetken jo ollut ois,
vaan nyt minä suren,
on lämpöä mennyt mun sisältäni pois.

Ja jos kohdalleni käyt, jossain eteeni tuut,
mä toivon, …jätä minut,
jäi käteeni jo luut.

  * 

 

 

Miten mitata ystävyyttä

Miten mitata ystävyyttä,
onko se syvä, vaiko vain hyvä,

vai eikö lie ollenkaan,
vaik' niin usein tavataan.

Mikä ois mittari ystävyyden,
mikä rinnalla kulkemisen,

miten sen toiselle mittaisi,
miten rakkauden ystävään kuvaisi.

Ei ymmärrä ystävyyttä ulkopuolinen,
mikä suhteesta tekee ystävyyden,

ystävyyttä joko on tai ei ole,
mutta syvyyden mittari on salainen.

Joku voi olla hiljaa vaikka vuoden
ja ystävyys on syvä,

toinen on kimpassa joka päivä,
ja ystävyys on vain hyvä.

Ystävyyden on oltava vähintään hyvä,
silloin vasta toinen voi olla ystävä,

jos ystävyys on huono,
silloin toinen on vain tuttu,
...se onkin jo sitten ihan eri juttu.

  * 

 

 

Ystävä ja vapaus

Tee ihmisestä itsellesi ystävä,
häntä silmiin katso ja rakasta,
hellästi kosketa,

ja hän on sinulle apuna,
elämän turvana kauniina.

Mutta jollet sinä ihmisestä pidä,
ellet häntä rakasta,
jollet kanssaan yhteistä halua,

anna hänen mennä omaan elämäänsä,
kasvamaan ja haluamaan,
uutta eteensä katsomaan,

sillä ei ole oikein sitoa toista,
vaikka kuinka suurenmoista,
ellet todella häntä rakasta,
rinnallesi oikeasti halua.

Siin' on vapaus kummankin,
vapaus mennä ja olla,
katsella toisia ja uusia haaveilla.

  * 

 

 

2006

Ihmisen ikävä ihmiseen

Ihmisen ikävä ihmiseen,
on matka ihmisen sisäiseen.

Se sinne jo kirjoitettu on,
kuin tie outo kohtalon.

Siellä kirjattuna olla voi ihmisiä monta,
ei se ole tavatonta.

Jollain vain yksi ainoa,
toisella moni voi olla se oikea.

Hän tietään käy ja kuvaansa oottaa,
sitä sisäisensä iloa,
joka kuin käskynä hohtaa.
Sitten, yhtäkkiä jossain oma omansa kohtaa.

Näin kulkee se tie,
eikä kukaan pysty sanomaan,
minne mikäkin tie oikeasti vie.

 

Jolla on kuvia monta,
elämä kuin onnetonta.

Kun yhden löytää ja siihen jää,
toinen jo sisällään päätänsä pilkistää.

On kuin löydettävä vielä se toinenkin,
rinnalleen kasvettava hylkäyksin.

Tie raskaampi eroineen,
elämän suruineen, pettymyksineen,

vaan antaahan se myös ja kasvattaa,
kun epävarmuus sydäntä rinnassa raastaa.

Elo alkuja ja loppuja,
uusia ihmisiä ja löytämisen hoppuja.

Ja taas kun löytyy mun sisäiseni kuva ihana,
mä elän, mä elän!
onni kukkii, vaik' elo niin kihara.

 

Kuka osansa saanut on ystäviin moniin,
uusiin alkuihin somiin,
on saanut myös taakan raskaamman,
ja rinnalleen saavan viel' rakkaamman,

sillä kasvaahan ihminen sen kaiken kautta,
ei turha ole koetuksen tie.

Hän arvostamaan oppii ja rakastamaan,
rinnallaan kulkevaa yhä enemmän arvostamaan.

Sit' onni kuin suurinta mi matkassaan on,
kun viimeisin kuva saapuu, 
sulaa sydän rauhaton,
katoaa pelot ja katkeruus hoitumaton,
kuvista parhaimman syliin pää viimein taipuu.

  * 

 

 

Ihmistä ei voi omistaa

Kyllä minä taas ajattelen,
näitten ikuisten luopumisten jälkeen:
- toista ihmistä ei voi omistaa,
ei omakseen sitoa millään.

Tunteet pitää yhdessä,
tapa jo erillään.

Ei ihmistä voi omistaa,
hän elää omaa tietään.

Jos onkin siin' rinnalla rakkaudessaan,
jokin saattaa vapauttaa rakkaudestaan,
jokin yllättävä, outo ihminen,
tai vain kuin kohtalo ilmeinen.

Ei ihmistä voi omistaa,
hän elää omaa tietään,
jos vaik' onkin rinnalla ainainen,
on hän silti itsenäinen.

Omistus on silloin, kun yksi on sydän,
sen jälkeen eriävä,
rinnallaan yksinäinen vapaa ihminen.

  * 

 

 

Kun ystävä lähti

Ja tämän minä kirjoitin, selityksen tään elämän hetken:

Sun lähtösi kuin pumppaa mut kiihkoon,
kuin näyttämään,
kuin kilpasille sen kanssa, mitä minulla on,
- ja mitä minulla ei ole.

Sillä sitä vastaanhan tässä vastakkain joudun,
sen kanssa, mitä minulla ei ole,
vastaan se, mitä omistan,
mitä haluan,
mitä kuin itsessäni kasvatan,
mitä itse eniten arvostan.

Sinä arvostat niitä, mitä minulla ei ole,
etkä huomaa enää, mitä minulla on,
mikä tärkeätä minulle on,
mikä tavoiteltavaa,
mikä kurkoteltavaa,
mikä kantavaa viel' pidemmäs' kuin se, mitä minulla ei ole.

Siksi olen minä kuin kilpasilla itseni kanssa,
ja siinä jo sinut menetin.

Vaan, ethän todellasi arvostanut minun omaani,
minun taitoani, osaamistani,
vaikka kaikesta ain' hetkin nautitkin,
ja ihmettelit, mitä se oikein on.

Sanonko minä, mitä se on:
Se on ajattomuutta,
se on katoamattomuutta,
se on tavoittamattomuutta tavalliselle,
se on kasvamattomuutta heikolle,
se on mahdottomuutta monelle.

Minulle se on mahdollista,
rakentaa elämä tuon ajattomuuden varaan,
nähdä miten se kantaa,
mitä kaikkea se itselle antaa,
mitä antaa se toiselle,
pienelle ihmispololle.

Minä taistelen eteen sen, mikä on arvokasta itselleni,
arvokasta myös ystävälle rinnalla,
näkymättömälle kulkijalle.

Sinä arvostat muuta,
ne ovat ajallisia,
ajassa olevia,
ajassa katoavia,
pian jo poissa olevia.

Minun rakentamani säilyy.
Niissä on voima viel' silloinkin, kun ajallinen hervottaa ajallisen menon,
kun minkään päälle ei enää jää mitään.

Vaan ajattoman päälle jää aina ajattomuuden leima,
kantavuus kaukaisuuteen,
sukupolveen ain uuteen,
tulevaisuuteen,
silloin kun oma otteeni jo hervonnut on,
kun olen vanha ja voimaton,
tai kun olen jo olematon,

silloinkin vielä mun omani pysyy ja säilyy,
kantaa ystävää rinnalla, vaikka olen poissa,
jossain kuoleman kartanoissa.

Siin' on mun taisteluni, jonka minä tänään häviän,
kuljenko maallisen mukaan, sen mitä minulla ei ole,
vai kuljenko ajattoman mukaan, jonka kuin lahjaksi sain,
ja joka kulkee rakkaana osana matkallain.

-

Sinun lähtösi,
sinun valintasi etsiä muuta,
vaikka annatkin minulle vielä suloista suuta,
minut kuin hulluuteen piiskaa,
antaa salpojen kirvota taivaista,
räjäyttää muurit pois ympäriltäni,
aukaisee maailman eteeni,
maailman, jolla ei ole rajoja, ei ajallisia arvoja.

Sinun lähtösi mun vaakaani heilutti,
sen melkein ympäri heitti,
kun toisesta kupista, siitä ilon kupista,
lähti melkoinen osa ja vaaka kuin pystyyn helähti,
kun ilon punnus tyhjeni.

Nyt, jotta tasapaino elossa säilyisi,
jotta ei surun punnus liian raskaaksi kävisi,
jotta puntarin pohja ei maata raapisi,
vinossa seisoisi,

antaa tilalle ilon punnuksen,
arvoja maailman uuden:

Annetaan tapa elää,
annetaan sanat painavat, arvokkaat,
annetaan soljuva sanojen virta,
jolla taas puntari tasataan,
ilolla suru voitetaan,
arvoilla uusilla maata katsotaan ja parannetaan,
ihmistäkin viel' rinnalla autetaan.

Siin' on taas puntari suorassa,
arvot ja asiat tasapainossa.

Sitä arvostan kuitenkin enemmän,
kuin maailmassa mitään muuta,
saada sanoja taivaallisia eteeni asettaa,
antaa kulkea sen virran, mi jostain yltä tulee,
alas pitkin maita menee.

Sitä arvostan minä enemmän kuin maallista menoa,
kiertoa pitkin maita ja mantuja,
harrastuksia hienoja hetkellisiä,
tekoja pian editse pois kiitäviä.

Minä arvostan enemmän ajattomuutta,
tätä lahjaa, joka nyt lähtösi hetkellä uuden voiman sai.
- Sitä tässä jo salaisesti kaipasin kai.

 

Vaan en tiennyt millä hinnalla se tarjolla oli,
se olikin tarjolla ihmisen hinnalla,
mun vierelläni olleen rakkaimpani hinnalla.

Sen hinnan nyt maksoin ja palkaksi sain
tään hulluuden uuden, minkä edessäni nyt lukea sain.

Kulkee näköjään tää eloni voitosta voittoon kautta vaivain,
nytkin lähti rinnalta arvokkain, mun ikioma rakkain.

  *

 

... ja pohdinta jatkuu

Pohdiskelua Tervasaaressa, kevään aurinkoisella kylmänviimaisella penkillä

Monta kuolemaa, monta elämää, monta uudesti syntymää.

Elämä tappaa meitä aina välillä. Sitten taas synnyttää uudelleen. Se lie elämän tahto, kun sellaista rataa meitä kuljettaa. Halusimme tai emme.

Minäkin kuollut olen monta kertaa. Puoli vuotta sitten viimeisestä. Vuosi edellisestä. Kolme vuotta sitä edellisestä. Ai niin, ja reilu vuosi yhdestä laatuaan.

Tänään tuntuu siltä, että kaikki minua tappaa. Jokainen tapahtuma elämästä riisuu. Vaikka välillä elämä pukee myös uuteen, niin kuolema silti näkyy vielä voitolla olevan.

Elän siis kuolemassa enemmän kuin elämässä, johon kuitenkin aina välillä esiin putkahdan. Ilo takaisin elämään palaamisesta ja kuoleman hetkellisestä taakse jättämisestä on aina suuri asia.

Saa toivoa taas.
Toivoa, että elämä tarttuis.
Antaisi onnea,
jossa sielu ees hetken varttuis.

On tämä elämä kummaa. Vaikka kuinka rakentaisi, aina kuolema kaiken korjaa. Ja ennen sitä lopullista, elämä täynnään on sen pieniä alkuja. Kuin kuoleman pisaroita, jotka tulevasta muistuttaa.

Menetetty työ on yksi pisara. Menetetty perhe ja lapset jo melkoinen lätäkkö. Menetetty rakas ystävä on aina suuri menetys. Varsinkin jälkeenpäin, kun vähin erin selviää, mitä todella viereltä lähti. Kuolema sekin. Hetkellinen sisäinen pimeys. Ehkä pitempikin, kuka sen tietää.
Terveyden menetys tai sen horjuminen tappaa hetkessä kuin pystyyn. Heittää ehkä mielen pimeyteen ja kokonaan elämän ulkopuolelle Siinäkin kyynelvirrat melkoiset.

Syntyyhän tässä elämässä uuttakin, joka kuolemasta hetkin nostaa ja ilon sijaan antaa. Silloin se ilo vasta iloa onkin, kun siihen pimeyden kuiluista nousta saa. Se ilo näkyy ja heijastuu ympäristöön ja koko elämään.

Vaan mitä tästä pohdinnasta käteen nyt jäi: Elämää kuin kuolemassa.

Vaan, jo illalla taas ilolla kuoleman voitan. Sen taakseni torjun. Sylissä onnen keinun ja hetkestä nautin. Synnyn taas uudelleen. Taas kerran. Ja odotan ihmettä, joka kuoleman niin voittaisi, että se minut rauhaan vaikka pidemmäksi aikaa jättäisi.

  *