Taikurin taivas

Kirjasarja: Taikurin matkat
Osan nimi: Valoa ikkunassa
Kirjoitukset ovat syntyneet vuonna 2011
Kirjoitus ja valmistus: Harri Koivisto
 
Kirjoitukset on poimittu kirjoittajan omalta kotisivulta www.piiras.com
 
Lukijalle

Tämä teos on pieni osa Taikurin matkasta ja kasvusta.

Koska piiras-sivusto on jo laajaksi kasvanut ja lukijan on sieltä vaikea löytää asioita, päätin kerätä matkan vaiheita erillisiksi "kirjoiksi" lukemista ja löytämistä helpottamaan.

Tämä kirja on vuodelta 2011, jolloin kuljin kohti uusia.
 

 

Valoa ikkunassa
vuodelta 2011

 

 Tervetuloa mukaan.
 

         

         

         Uusi aika - valoa ikkunassa


... elämänvaiheen, mit oottanut
mihin kasvanut, kasvatettu
- kaikki eteen valmistettu

   ja alkaa se!

 

01.07.2011

Uusi on alkanut

Kello on käynyt
kuin suuri viisari jossain nytkähti
täyden tunnin täytti
uuden käynnisti

elämänvaiheen, mit oottanut
mihin kasvanut, kasvatettu
- kaikki eteen valmistettu

ja alkaa se!

se oikea
mitä varten tää kaikki vaiva
tämä kasvu ja koetus
kuin salainen johdatus.

Kello on käynyt.
      Kello on käynyt.

Ja minä katselen maata
sen kauneutta kaikkineen
kesää
sen tuoksuja haistelen
ja kuuntelen ääniä luonnon
ihmisten.

Minä kuulen ne!

-Oi, uusia tavoittele
ja etsi teitä
salaisia
mi kuljettaa meitä

sillä huominen
on arvoitus suuri
vaikka niin tavanomainen
se on kuin uusi maailma
eilisen kadottaen.

Ja yks' huomisen hetki
voi muuttaa kaiken
yksi luonnon oikku
oikku ihmisen
kaiken kadottaen
tai synnyttäen uutta
rakentaen uudenlaista tulevaisuutta.

Huominen!

se on ihme näkymätön
sitä ei missään vielä ole
vaikka tiedän: se tulee.

Ihminen sen luulee joksikin
jo mielessään eteen rakentaa
kuin valmiiksi valmistaa.

Mutta aina
se on arvoitus
siin' voikin olla mutka
   tienhaara
      kuoppa
         tai aallon harja
joka kiidättää sua

ja kaikki
voi hetkessä vaihtua
vanha murskaantua
ja alkaa uus' … jokin
tänään viel' salaisuus.

Mutta tänään
on eilisen huomen
uusi aamu
ja päivä on auki!

Uusi elämä
on edessäni auki.

 

Tyhjä aamu
aurinko paistaa
pari lintua ikkunani lähellä
aamu viel' varhainen
olen hereillä ja mietin…

eilen
kuin viimeisen päivän vietin
viimeisen
yhden eloni vaiheen

tänään
katson uuteen
vielä tuntemattomaan

mielessäni vain mielikuvia
unelmia
tulevien usvakuvia
toiveita

ja takanani kaikki se
kulku ihmisen outojen kulkujen
  perustat
    rakenteet
      opin tiet…

-minne sinä, elämä
nyt minua viet?

-Perusta on valettu vasta
nyt alamme nostaa rakennusta
  näkyville
    turvaksi
      suojaksi
kauniiksi muodoksi
ja valmistaa paikkaa miss' kirjoittaa
huokaista mennyttä ja tulevaa
ratkoa olevaa.

Sillä,
nyt vasta
alkaa rakennus nousta
jota niin kauan on valmistettu
perustoja vahvistettu ja valettu

nyt se kestää!
ja kaikki on auki

… ja iltapäivällä tulee sade
mi kastelee sen
ja ukkonen jyrähtää ja salamoi
uusi - nyt alkaa voi.

  *

 

 

02.07.2011

Toisena aamuna

Ja toisena aamuna
kolme koivua peltoon istutin
niille hyvää eloa toivotin
              vaik' helle hirmuinen
ne luovutin huomaan
              luonnonvoimien.

Ja mietin taas
mistä alkaisi tämä rakennus nousta
   mistä aineista
      mistä osasista…

  *

 

 

04.07.2011

Outoja tavoittelen

Kulku uusiin
rinnalla enkelen
outoja tavoittelen
kuuntelen…

Olenko yksin
vaiko rinnallani toinen joka valvoo
   apuansa antaa
      hän auttaa tahtoo.

Hän valkean sulan
ain' merkiksi mulle

-Oi, vierelläni kulje!

Olen nähnyt sen
monesti, nyt muistelen
miten kanssaan keskustelen silloin
yksinäisin aamun
illoin
ja kuuntelen…
kuulen äänen sisäisen.

Vaan, mitkä olivat ne hetket
miksi merkkisi annoit
pienen sulkasen eteeni kannoit
   - en muista.

-Et tieltäsi suista, ilmoitin vain.
Kuljet aina rinnallain!

Ja minä muistan
kun nyt menneitä mietin
miten johdatit paikkoihin elon muutoksien
miten joukkoihin ihmisten
miss' ootteli hän
jonka seuraan toivoit
mun lähtevän.

Miten vahvistit
eron raskaissa hetkissä
   miten puhuit
      lohdutit
miten kuuntelin, huokailin
miten sanoja muistiin piirtelin
      - miten itkin.

Ja sinä lie
olit siinä
vaik' en läheisyyttäsi tuntenut
en seurastasi ees uneksunut.

Sulan merkiksi vain
      sulan pienen valkoisen
sen puheita kuuntelin
ja ihmettelin maata
   - en sitä vieläkään ymmärtää saata.

Minä muistan:
oli kerran
mun mökkini lattialla valkoinen sulka
niin pieni ja hento
taisin siitä kirjoittaakin silloin…       >>

olitko käynyt
vai olitko edelleen siinä
sen merkkisi näin
... sitä muistelen nyt jälkeen päin.

  *

 

Koalakin toivottaa kesää

  -Heei hei heei… stop!

Harri: Ai… mitäs sinä, koala?
koala: Mäki haluun lähettää terkkuja.
Harri: Aijaa… niin, tietysti. No, lähetäs nyt sitten.

koala: Niin, totaa… niiettt…
Harri: Noh! … mikäs nyt.
koala: Noku… mäen oikee … keksi.
Harri: No, sano nyt jotain… nättiä… ja toivota vaik…

koala: … nooo… tää kesä on nim-pirun kuuma … jaa … joulu on kivempi.
Harri: … J-just! … no, tulihan se sieltä.
koala: Nih! ... oliks hyvä?
Harri: (huokaus oli se... oikein hyvä.
koala: Noni!  mihis me sit lähetää?

  *

 

 

05.07.2011

Ylempiä olentoja

On ylempiä olentoja yllä ihmisen
tilojen näkymättömien
joist' kuolema
   ei ole yksikään
vaan, elämä
   muuttaa värähtelyään.

Ja tasot
joit' ei silmillä nää
ovat erilaista elämää.

Siel' liikkuvat hahmot monen muotoiset
ja tehtävät on monenlaiset.

Ja ihmisen osa
on alhainen
tie monien koetuksien.

Ja toinen osa
on tärkeämpi toista
vaan, kuka sanoisi sen
mikä milloinkin
on ensiarvoinen.

Sillä virkansa kaikella
tehtävänsä
kehityksensä ja kasvunsa.

Ja toinen taso
ain' toista palvelee
toinen toisen puolesta huokailee
ja kantaa
   voimia antaa
      kuljettaa kohti
miss' kirkkaus hohti.

Muotonsa vaihtelevat
   väreensä
      tilansa
vaik' kaikki on yhtä
ja palvelee vain yhtä tarkoitusta:
kehitystä
kohti kirkkautta

jotain suurempaa
kuin mikä on tää
   silmille näkyvä
se tänne näkyväisiin jää.

Ja toisilla tasoilla
on toisenlaiset tavat
ja maailmat avarat.

Ja hyvät
ja pahat
ovat yhtä
toteuttavat vain käskyä:
   Kasva
      kanna kortesi
         anna oma osasi ja opi.

Sillä maailma ei paikallaan polje
se on matkalla jonnekin
taakse ihmisunelmien.

   *

 

 

06.07.2011

Turvallisessa seurassa

Seurassa enkelten
onkin kulku melkoinen
vaik' tukevat ja kantavat
  apuansa antavat
    vaaroista varoittavat
      pelastavat

he eivät kuitenkaan vapauta
elon tien taakoista
joiden tehtävänä on
- antaa kasvua.

Kas, enkeli
on seurassa aina
vaik' et näe, uskoisikaan
hän hoitaa varjelustaan
- ja valvoo sen tien
minne ikinä se sinua vie.

Niin,
ei kait tässä enkelittä
kulje yksikään
heit' onkin oltava melkoinen joukko.

Vaan, jos henkisiin
syvällisiin
sä mielit tielläsi
auttaa toista ja palvella
ratkoa arvoituksia
tutkia totuuksia
onkin tie jo kivinen
vaik' samaan aikaan
niin suloinen.

Sillä,
kun sinä tielläsi kasvat
otetaan sinulta samalla pois
ett' uudelle arvokkaalle tilaa ois.

Ja kaiken mitä rakastat
sinä vähin erin kadotat.

Se on kasvua vapauteen
johonkin suureen
jot' ei ymmärrä ihminen
siin' koulussa hän huokaa
- jos ymmärtää:
-Onneksi sain rinnalleni enkelen
hälle hiljaisuudessani huokailen.

  *
 

-Mut kuule!

Harri: Aai, huomenta koala. Kuis menee?
koala: … mutt-tota… mites mulla?
Harri: Ai, mikä?
koala: Not-toi… enkelijuttu. Onks mullakin joku tollane kans … enkele?

Harri: Jaa… ooon kaai … tai … onhan sinulla minut!
koala: Somm-mikää enkele - sä!
Harri: Noo… miksei?

koala: Nimm-mutta, onks mulla joku oma semmone … koalaenkele?
Harri: Jaa'a (huokaus) mitähän minä nyt sille keksisin Niin, mitenkähän se ois. Siis… tuollainen karvanen niin kuin sinä.
koala: Nih! Ja iisooot siivet…

Harri: Mitenkähän se ois… hmmm.
koala: Mitenn-ni "ois". Eiks mulla sit muka vois olla omaa enkelee - ha!
Harri: Voois kaai … ei kait siinä mitään estettä.
koala: Noni! Onks-mulla sitte sellane?

Harri: (Apua) Mistä se aina keksiikin noita kysymyksiä.
koala: Mitä sä mutiset… en kuullut.
Harri: Niin, aattelin vain, että sinulla se on aina noita hyviä kysymyksiä.
koala: Nih! Noh! sano… missä se o, se mun enkele! … Ja mites se sit mua palvelee.
Harri: Totaa…
koala: Noh! kakista ulos vaan. Kait sä nyt sen verran tiedät, ku kerra kirjotatki niistä.

Harri: Ootas… minun pitää kyllä vähän miettiä…
koala: Nommm-mieti. Ehkä se sielt sit putkahtaa… mun enkele muka... toi... höh!

  *

 

 

20.07.2011

Uudenlaista kovuutta

Sanojen taivas on auki.
Minä itsekö teoillani
sanojen kulkua estelen.

-Minä varjelen
ettei sanojen paino sinua hulluksi saa
sillä, vaik' sana on kevyt
se painaa.

Ja liika paino hauraan päällä
särkee mieltä
      sydäntä
- ellei ole hän sisältä jäätä.

Vaan, runoilija on palanut
jo niin monet kerrat

  sulanut
     muotoutunut
       kuin hauraaksi käynyt
herkäksi
  uudeksi, lempeäksi.

Ja siitä jo kovuus uudenlainen
mi särje ei särjettyä
kantaa vain
voimia antain.

  *

 

 

24.07.2011

Ajasta ja paikasta

Ajalliset valtaavat mielen
ajalliset: miss' elää ja kirjoittaa.

Onko sillä väliä
  paikalla
    asemalla?

Eikö voisi vain
istua kivellä ja kirjoittaa sanoja
punoa yhteen elon tarkoituksia
ja totuuksia

vain kuunnella
elon lupauksia ihmisille
- ei vain itselle.

Onko sillä väliä missä?

-Sanat tulevat missä sattuvat
mutta ajalla on väliä
ja paikalla myös
sillä elo on väreitä ja värähtelyjä.

Ja toisissa paikoissa on toiset väreet
ja kun väreet yhtyvät väreisiin
on mahdollisuus yltää sfääreihin.

Eihän sitä näe ihminen
ett' jossain paikassa on toisenlaista
toisessa taas toista

vaan, hän tuntea voi rauhan
kuin sykkeen elon
mi sykkii yhdessä oman sykkeensä kanssa
ja siin' kohdassa
on elo arvokasta.

Siis, paikalla on väliä
ja ajalla myös
ja oikeassa paikassa
voi toteutua sun työs.

Jos väre on hyvä ja levollinen
kuin yhteys; maa ja taivaallinen
siin' on helppo yhteys ilman häiriöitä
häiritseviä värinoitä.

Jokin paikka vain ON
ja toinen EI.

Jollain on historiat
vahvat vakavat juuret
surut, painot suuret
raskasta - yhteys mahdotonta.

Toinen paikka on keveä
vailla menneitten rasituksia
sotia, taisteluita
raskauksia
murhia.

Siin' on helppo olla ja hengittää
väre yhtyy värinään.

Etsi se paikka
miss' väre on keveä
ja kuin taivas avoinna

sillä, paikka voi muuttua
kasvaa raskautta
kaupungistua
sotkua

sillä, äänet on värettä
ihmiset
ja ihmisten salaiset sisäiset
   - ja ajatusten voima on suuri
se voi olla kuin muuri
mi estää tien.

-Minä sinut vapaalle paikalle vien.

Sillä ei kyse ole sinun sanoistasi
kirjoittaa mitä päähän pälkähtää
vaan, sanoista suuremmista
ihmisten unelmista
kasvusta ja vapauksista

ja niiden sanojen on esille tulla
ja se paikka
on jo katsottuna.

Tartut vain rattiin
ei kaukana täältä
se vaiva ei sinua säästä
sillä se on pakko
muuten on pian sanojen lakko.

Mutta sitä ei sallita
koska, on niin paljon sanoja odottamassa
kasvamassa ulos tulla
ja siin' on tehtävä sinulla.

Mutta, mistä minä tiedän minne mennä?
Väreet tosin jo tunnen
miss' sielu lepää, sisäinen

vaan, missä on se paikka
missä voin rakentaa
sitä runoilijan pesää?

-Se on lähellä
ajassa ja paikassa ei kaukana
mutta tarvitsee autoa
ja se on kohta rakenteilla.

Ja yhteys paikassa
on ylitse muiden
häiritsevien suiden

ja luonto mi puhuu
sen sisäisesi kuulee ja sanoo:
-Tässä se on
se mun unieni paikka.

Se on oikea paikka
ja on oikea aika aloittaa
sanoja maailmalle taivuttaa.

Ja muodot uudet voimansa saa
sen uusi paikka vapauttaa.

Ja siin' on rakkaus paikkaan
väre väreen tavoittaa
ja mielen vapauttaa.

-

Sen esikuvan tunsin
kun naapurin mökillä vierailin
oli ilmaa ja vettä
kalliota voimaa pursuavaa
se voimaa vapauttaa.

-Siksi kosketti se sinua
ja nyt yötä valvottaa.

  *

 

 

28.07.2011

Yksi sana vain, yks' runo

 

Yksi sana vain
yksi runo
yksi pieni kirjanen
voi muuttaa kaiken.

Se voi avata
se voi sulkea
se voi olla julkea menneille
luoda uskoa unelmille

väläyttää
räjäyttää tajuntaa
luoda uutta
avata tulevaisuutta.

Yksi sana
yksi runo
tai vain yksi pieni kirjanen
min kirjoitti käsi viisauden.

Se on maailma
se on avara
se on unelma
jos kirja on oikea

… eivät kaikki sitä tee
toiset elämästä vain lepertelee.

Mutta sana
runo
kirjanen
mi antaa sisäisen kosketuksen:
avaa silmät näkemään
ymmärryksen ymmärtämään
luo lepoa ja rauhaa
ei kanna kaunaa.

Niin, uusi aika
sen jo kuun alussa otsikoksi saattelin
mitä lie aattelin
- enkelin piirtelin rinnalle kulkemaan
uusia lupailemaan
uusiin johdattamaan.

Ja niinhän se on
yksi sana
runo
pieni kirjanen
kuukauden hiljainen kulku
menneitten sulku...

ja avautuminen uuden
näkymän
ja tulevaisuuden.

Voi, kuinka paljon
on viel' sarkaa käytäväksi
maata kynnettäväksi
kylvettäväksi

opittavaksi opin tiellä
sanoiksi puettavaksi
runoiksi
pieniksi kirjasiksi
- siemeniksi viljeltäviksi.

Ja kun katson taakse päin
mistä tultu
mistä kaukaa on sarkoja kynnetty
   viljelty
      hyljätty
         tartuttu uuteen
uskottu tulevaisuuteen vuos'kymmenten takaa
ja miten asiat tänään makaa.

Pitkä matka!

Ja päättyi se taival
ja alkoi uusi nyt
sanat menneet viljellyt
uuden sadon aikaansa saaneet
synnyttäneet uudet haaveet

eikä tie vielä ole päättynyt
yksi sen vaihe vain
uudet jyvät
nyt matkaani sain.

  *

 
-Noh, miss-ne o?

Harri: Aai, hei koala. Huomenta!
koala: Niim-missä ne o?
Harri: Ai mitkä?
koala: Non-ne jyvät… ne sun uudet jyväs… miss-ne o?

Harri: Jaa ne. Noo… ne on sellaiset hmmm… uudet ajatukset.
koala: Höh! … mitkä ajatukset?
Harri: Noo … kohta kirjoittelen niistä taas.

koala: Maistuuks-ne hyviltä?
Harri: Ai mitkä?
koala: NON-NE SUN jyväs!
Harri: Een tiiä … onko niissä lie makua lainkaan.
koala: Höh! … kummia jyviä sitte. - Mut kuule!
Harri: No?
koala: Saaksmä sit kans viljellä niitä?

Harri: Niin, minusta kyllä tuntuu, että … et sinä kuitenkaan malta olla hiljaa.
koala: Enn-ni. Munhan on aina vähä niinku pakko auttaa sua.
Harri: (huokaus)Niinpä, onhan se nähty.

koala: Mitä sanoit, en kuullut.
Harri: Niin, aattelin vaan että onhan tässä yhdessä jo kaikenlaista nähty.
koala: Nii-ollaa. Ja ilman mua sä et ois pärjänny yhtää.
Harri: Nii'i, enpä vissiin (huokaus).

koala: Noh?
Harri: Mitä noh?
koala: No missäs ne jyvät sitte o. Mä rupeen sit kylvää niit.
Harri: (huokaus)tota mä vähä pelkäsin.

  *

 

    *

 31.07.2011 alkaen

   Uusi aika - valoa ikkunassa

     
 

Sanat tulevat miss' sattuvat
miss' väreet on oikeat
ja mieli
ja vastaanottava ymmärtävä kieli...

Tuo sivun alku, ylhäällä, ennakoi tätä
älä siitä mitään lukematta ...

 

31.07.2011

Piirrä ikkuna

Alkaa uusi vihko
alkaa uusi aika
kuin taika
elo tuntematon
näkymätön meille
kuin pimeydessä kulkeneille.

Uusi aika tuo valoa
näkyä
tuntoa kokonaisuudesta
sen suuruudesta
ja rakkaudesta tuntemattomasta

- ei tästä meidän
ihmisten keskeisestä kuhertelusta
vaan, siitä suuresta
mi rakentaa tätä
- suuruutta

ja jonka osasia
me itse kukin olemme
tavalla tai toisella
ja siihen maailmaan on nyt kurkistettava
kuin ikkunasta pienestä

- ei ovesta
sillä valo
joka sieltä tulvahtaisi
olisi jo liian suuri
ja ihminen sitä jo pian
ihan muuksi luuli.

Mutta, ikkunasta
ihan pikkuisesta luukusta
voi kurkkia
ja salaista tietoa urkkia

ja pyytää
toivoa
ett' joku suurempi
vois' antaa apua ja selittää
mitä se valo
ja kaikki sen seassa kajastava tarkoittaa.

Sillä, ei ymmärrä ihminen
mik' on sen valon sisäinen olemus
ja tarkoitus

sillä, miten sen nyt voisi
kuin kerralla avata
- koko maailma jo hajota

kun auringossakin on
jo niin kylliksi ihmettä
ja polttava sekin
ihmistä herkästi vahingoittava.

Ja miten paljon salaisuuksia
jo sekin voi meille avata
kunhan ehdimme kaiken tutkia
ja käyttöömme ottaa
- niin, ja paljon mullistuksia siitä
maailmalle, jolle kuin mikään ei riitä.

Piirrä ikkuna
ja taakse valoa ja kajastusta
maisemaa tuntematonta

         

ja uudella matkallamme
minä selitän sinulle sen
mitä eteen tuo huominen.

Mutta, ikkunan ääressä
on viivyttävä pitkään
suostuttava
soviteltava
totuttava valoon ja sen voimaan
min suodattaa tää pieni luukku mist' katsoa
sillä, siinäkin on viel' päällä
monta harsoa.

Siis, suuruutta
etsi paikka miss' ikkuna
josta tulevia tutkia

ja siinä
ikkunan äärellä kirjoittaa
ja sanoiksi kuvata salaisuutta
mitä ihminen ei voi tuntea.

Joudut olemaan kuin julkea
ja onhan sinulla rinnalla…

   -Niin-o, MÄ!

…voima
vailla muotoa
sillä sitä ei voi kuvata ihminen…

   -…hö!

...kun ei ole kuvaa
millä sen piirtää voisi
se jo vääriä kuvia mieleen toisi.

Siis, ikkuna riittäköön nyt
ja sen takaa siintävä valo
ja joka kuulee ja ymmärtää
hän näkee
vaik' ei hälle mitään sano

sillä, valo on salaisuus
ja se tarkoittaa
että se on salaisuutta
jota ei voi tajuta, kuin annettuna
avattuna
muuten se on mahdotonta
lukittua.

Sillä, (huokaus)
ihminen on ihminen
kaiken jo voitoksi
itselleen rahaksi tuottaisi
ja toisilleen näin
vain murhetta juottaisi

ennen kuin
ois kasvanut hän
ymmärtämään
arvon yhteisen elämän.

  *

 

 

01.08.2011

Neljä kuukautta

Tämä päättyvä vihkoni
alkoi 11.4. tänä vuonna
sanoilla:
  
"Runoilijan taivas
    ja runoilijan maa
    ne toinen toistaan tavoittaa…"

Vajaat neljä kuukautta kasvua...

runoilijan kasvua
maata ja taivasta
elämän muutoksia
uusia näköaloja ain' kauemmas ja kauemmas
vaiko, lähemmäs ja lähemmäs
ylempiin tasoihin
hienompiin
silmiltä salattuihin kuviin
- kuin uniin.

  *

 

 

02.08.2011

Merkillistä uskomista

Kaukana
   ja lähellä
näkymättömissä
   ja näkyvässä
on elämää
vaik' et sitä kaikkea nää.

Näet vain lähelle
näet näkyvän tutun elämän
ja luulet ehkä: Täss' on kaikki.
Ja olet omissa silmissäsi viisas
kun näet ja tunnet sen
elon turvallisen.

Ja kuitenkin jo kaukana
on asioita
joita et tunnista.
Et usko
ennen kuin näet.

Ja kun sinä sitten vihdoin näet
sinä uskot.

Ja kun sinä näet
jotain todella kaunista
sinä huokaat: -Aivan uskomatonta
                                    miten kaunista!
Ja kuitenkin sinä uskot sen
näkyväisen.

Samoin, kun näet jotain pahaa
julmaa
vaik' kansanmurhaa
sinä jälleen huokaat: - Uskomatonta
                                     ei voi olla totta!
Ja sinä kuitenkin uskot sen
kun näet.

Ja sitten,
sinä uskot myös asioihin
joita et näe
olet vain kuullut tai lukenut.
Ja sinä uskot sen
vaikka et näe.

Ja on olemassa asioita
joihin sinä et usko
vaikka kuulet
ja luet.
Sinä et usko
kun et näe.

 

Ja vielä,
on olemassa asioita
joihin sinä uskot
vaikka et ole kuullut
etkä ole nähnyt.
Sinä vain... uskot.

Merkillistä uskomista.

  *

 

 

03.08.2011

Juokse, runoilija, juokse!

Juokse, runoilija, juokse!
Kiirehdi sanoja
ajatuksia, tekoja.

Irtoa maasta
ja tavoittele unelmia.

Kosketa tuntematonta
ota ne kiinni:
   uudet kaikki
      ulottuvuudet.

Keveästi lennä
anna ajan mennä
sillä aikaa ei ole

ja paluu takaisin sanojen matkassa
herää unesta
kehosi raskaana.

Ja sinä kävit…
sinä kävit taas jossakin
kosketit jotakin tuntematonta suuruutta
unikuvia
ja sinä elit hetken siellä
tuntemattomalla tiellä.

Kehosi on vain asema
josta lähdet
ja johon palaat
matkasi tiedot salaat.

Ja sinä heräät
kuuntelet mielesi puhetta
toteutat unelmia

ja sinä kirjoitat
etsit tietäsi näkyville sanoillasi kuvaten
suuria luvaten ihmisille
- etsiville.

Ja jalkasi painavat
kehosi raskas
se väline vain
mist' suuria tavoittain.

Ja sinä palasit
kaiken hetkessä taas unohdit
kuulit vain mielesi sanat:
-Juokse, runoilija, juokse!
      sanoillasi etsivien luokse.

 

Kas, uusi kaunis aamu taas!

Oi, kuinka rakastankaan
näitä aamuni hetkiä vapaita
yön jälkeisiä aamun unelmia.

  *
 

-Kato! mull-on iha notkeet jalat… ei olleskaa tollaset tönköt ku sulla. Kato ny. NO KATon-NY!

Harri: No joo joo… niin näkyy… oikein letkujalat sulla.
koala: Nih!
Harri: Mutta, ethän sinä ole nukkunutkaan.
koala: Höh… mitenn-ni,
Harri: No, ethän sinä edes saa silmiäs kiinni, miten niillä vois nukkua.

-Hö! … saanha, katovv-vaikka.

(kovaa pinnistystä … ja vielä lisää vielä kovempaa pinnistystä...)

Harri: Hyvä yritys. Ei menny, mä näin.
koala: … mäen puhu sulle enääm-mitää.
Harri: Noo… koalaa… älä nyt leikistä suutu. Nehän melkein meni … kiinni.
koala: Älä yritä… ei menny… eikä ees meinannu.
Harri: …ei ni. Voi repsukkaa. Ehkä sillekin tekin hyvää oikein kunnon unet.

  *

 

 

05.08.2011

Odotusta

Täss' katselen ikkunaa
tuijotan sen takana olevaa valoa ja odottelen
kuvittelen
että sieltä viel' jotain näkyisi
salaisuuksia paljastuisi

salaisuuksia jonkin kaukaisen maan
… ja hiljaisesti huokaan:

-Mitähän se olisi.
  Kuka sitä näyttäisi ja miltä.
    Kuka maisemat uudet silmilleni avaisi.
      Oi, miten mieleni kaikkea jo unelmoisi.

 

Nii'i...   (ja huokaus)
tässä mun olla käskettiin ja odottaa
viipyä pitkään ja kasvaa

(toinen huokaus)   ... kolmas päivä jo!
eikä mitään tapahdu.

Silmätkin lupsuu jo
… on tämäkin kohtalo.

 

 
Harri: Heips, koala! ... Mitäs sinä ... oikein ... touhuat?

- Mä-oottelen... mutta ... mä en jaksa koht enää.

Harri: Aai, mitäs sinä oikein odottelet?
koala: (huokaus) ... noku sä just kirjotit että täällä näkyy kohta jotai... muttei näy mitää! Ja siiton jo monta päivää. Ainaski kolme ... jo.

Harri: Aai sinä sitä. Kuule koala...
koala: ... noh!
Harri: Kuule... odotellaan vielä toiset kolme... siinähän sanottiin että pitää odottaa pitkään.
koala: ... mutt mäen jaksa ... koht enää.
Harri: No.. nuku välillä, niin sitten jaksaa taas enem...
koala: VARO! luitas... mite? ... mä nukun...

Harri: Ai niin joo... hmmm... mitähän sille keksis... Hei mutt' kuule, koala.
koala: ...nomm-mitä?
Harri: Kuule, ihan kuin sun silmäs... ois jotenkin... niinkuin vähän jo painunut kiinni. Ihan pikkusen.
koala: Ai! onvai!
Harri: Joo'o ... ihan niin kuin olisi.  Ihan vähän.
koala: (huokaus) ... oiski.

  *

 

 

10.08.2011

Elämän salaisuutta

Voi tätä elämän salaisuutta
kun ei koskaan tiedä
tekeekö se hyvää
vai pahaa.

Sillä, antaessaan hyvää
se voikin olla pahaa
ja antaessaan pahaa
se voikin olla vain suurta hyvää

ihminen kun näkee
vain näkyvää.

  *

 

 

17.08.2011

Outo suunnitelma

Elämän suunnitelma
on suunnittelemattomuus

elät kuin lastu lainehilla
kuin untuva tuulessa
suuremman voiman kuljetuksessa
miss' virta vie
miss' tuuli hentoa kuljettaa
se salattuja tavoittaa
joit' ei suunnitellut itse

ei ois aamulla aavistellut
missä illan tavoittaa
- siinä mielen rauhoittaa
   jos on usko
      ja luottamus
ett' on se joku
   jokin joka kuljettaa
      joku joka puhaltaa.

Sillä, joka elää suunnittelematta
on elämän vapaa
se suuren suunnitelman toteutumisen takaa

ja toteutuvat kaikki
ne pienetkin
jotka johtavat suuriin
sisäisiin unelmiin.

Ja huolet
ne johtuvat siitä
kun alkaa itse suunnitella
   eikä enää virta vie
      ei tuuli kuljeta
vaan oma ajatus ja tahto
   mielihalu
      luulo.

Kas, ei tiennyt lastu lainehilla
ei untuva tuulen mukana
mihin tulee milloinkin saapua
ja kuitenkin ovat juuri siinä
min jo tiesi joku
mihin illalla laskeutua.

Näin jos elämä mennä saa
se salattuja tavoittaa
   salattuja suunnitelmilta
      omilta ajatuksilta
vaik' ylimalkainen suunta jo olikin
jonne muuten kulkee askelin horjuvin.

Mikä jäänyt
on koskaan toteutumatta
mikä asia ajallaan löytymättä
tapahtumatta
mikä ihminen kohtaamatta?

Eikö vain
yhdessä hetkessä toteutunut kaikki
eikö ollut hän edessäsi kuin etsimättä
juuri kun kätesi irrotit yrittämästä
   etsimästä.

Ja toteutui se sisäinen unelma
- kohtaaminen
ja rakentui se elon kudelma.

 

Vaan, kuinka vaikea on se ihmiselle
   malttamattomalle
      omille ajatuksille
         toiveille
olla vain vapaa
kuin tuulen vietävä
kuin virran hiljalleen kuljettava

vaik' kaikella suuntansa ain' auringon alla
kaikella paikkansa toteutumilla
- unelmilla.

  *

 

 

19.08.2011

Miksei tapahdu mitään?

Uuden elämän alussa elämääni mietin:
   Miksei se vie?
      Miksei kuljeta?
         Miksi tuuli ei puhalla?

Ja kuitenkin ympärillä
on koko ajan uusia tapahtumia.

Tulevat niin hiljaa
kuin huomaamatta
   etsimättä
      tahtomatta

vain rauhaisasti toimien
tuleviin uskoen.

Toivoisit kait myrskyä
oikein todellista elon ryskettä
joss' muuttuisivat kuin kerralla monet asiat
tulisi uudet asetelmat.

Vaan, tulevathan ne
aivan oven edessä jo ovat
tulevat ja somat.

Vaatii vain aikansa
ja oikea hetki valmistua molemmat:
   itse
      ja aika
sitten alkaa tapahtua.

 

Vaan, ihminen lie sellainen
ei huomaa elonsa kulkua
odottaa vain jotain uutta tuntematonta
ja kuitenkin
koko ajan on askelmia
kohti unelmia.

  *

 

 

20.08.2011

Olen nähnyt enkelin

Olen nähnyt enkelin.

   - Se on totta!

Häntä hetken sylissäni pitelin
kasvojansa ihailin
siipiänsä kosketin
- sivelin.

 

Hälle laulun lauloin
herkän tunteellisen
eron hetken kuvasin:

"Vähän ennen kyyneleitä"
sillä eihän enkeleitä
omanansa pitää voi
hälle jo kutsun kellot
kaukaa soi.

  *

 

 

28.08.2011

Elämän verkko

Hiljaisesti lähtee uus
ei rytinällä … uusi tulevaisuus

kuin rakentaa
pala palalta valmistaa
katkoo menneitten teitä ja tekoja
vahvistaa unelmia kuin salaa
joit' oottanut monet vuodet.

Oi, kärsimätön on ihminen
edessä tulevien
seass' olevien hän jo huokaa:
-Pian, pian, mulle tulevat tuokaa!

eikä ymmärrä
että elossa kaikella on tehtävä
ja aika valmistua.

Ei hetkessä kaikki valmista
ei hetkellä samalla
mutta valmistuttuaan
on kaikki oikealla kohdalla

ja sitten vain tarttua siihen
min suuruus salaisesti kuljetti
miten ihmiset johdatti paikallensa
itse kunkin kohdallensa…

kas, muillakin on tiensä ja tarkoituksensa
muillakin haaveensa, unelmansa
ja tekojen, aikojen verkko on laaja
yhdessä silmässä kaiken kohdata.

 

Aikamoinen suunnitelma!

Tulee vain luottaa - ja uskoa.

  *

 

 

01.09.2011

Taikuri ja hirtetty
 

koala: Heei, hei… muistatsä sen sun taikurijuttus, kun sä…
Harri: Ai, huomenta koala. Mitäs sulle?
 
koala: Nii-ett muistaksä vielä sen sun taikurijuttus sillo ku sä nostelit niitä korttejas ja…
Harri: Muuistan muistan, mitäs siitä?
koala: Nii-että, mitä se sit oikee tarkotti… se sun taikuris… ja se mun… mikäsenytsitteoli … ku pää oli alaspäin tossa pihamännys… ja linnut nokki ja... jotai sellast kauheeta...

Harri: (Huokaus) Jaa, se hirtetty siis... hmmm ... mitähän se … tai ne … ihan oikeasti olikaan. Hmmmm…
koala: Ai sä muistat?
Harri: Juu juu… ootas nyt hetki, minä mietin…
koala: Nommm-mietis-si, kuoot tommone miettijä… mukamas.
Harri: Ai mitä sanoit?
koala: Niin, sanoin vaan että… kiva ku oot tommone mukava miettijä… ja aina keksit kaikk…
Harri: Noo, enhän minä nyt oikeastaan…
koala: Just… sitä mä just kans aattelin…

Harri: Hei, kuunteles nyt tätä.
koala: Nnnn-no!
 

Taikuri kuuntelee, katselee
ymmärtää ylemmän ylemmän
ei oman ajatuksen suuruutta
vaan kaikkeutta
tuo esiin salaisuutta, suuruutta
mi takana näkyväisen maan
- sitä hän tavoittaa.
  

  - Oho.

Etsii
  keksii
    saa kuin avun korkeamman
ei maallinen tieto kanna
ei tulevan tietoa anna
vaikka niin paljon on tarjottu päälle maan
uusia hänet on laitettu tavoittelemaan.

Hän ratkoo kysymykset vaikeat
antaa vastaukset haikeat
löytää totuuden sotkujen seasta
valheet ei maailmaa pelasta.

Totuudessa kulkevi hän
totuudessa, min ymmärtänyt hetkin
hiljaisin, öisin retkin tavoittanut mahtavan
suuruuden voiman

ja tietää hän:
ei totuus ole pysymän
totuus on tänään suunnan totuus
tuo huominen jo enemmän
kasvu!  tuo ymmärryksen syvemmän.
 

Harri: Että, ... jotain tällaista.
koala: Oho! Totaa… (pikku koalan pikku huokaus) nii-että… mitähän se sitte… se mun… se pää alaspäin sit ois?
Harri: Ai se hirtetty, vai?
koala: Nih… just se.
Harri: Jaa, katsotaan… noo ... kuulehan tätä.
 

Vaik' hirtetty ois hän kuvassaan
hän maailmaa toisin kuvastaa
katselee sitä kuin suunnasta toisesta
ei välitä maailman menosta.

Kuvakulma on uusi ja toisenlainen
kuin ylösalainen
ja sitä hän katselee
rohkeasti huokailee ja sanoo:
-Ei totuus ole tuo
vaik' totuudelta näyttää
siinä valhe ihmismieltä hyväkseen käyttää
ja piirtelee kuvat, min uskoo hän
kun totuuden salat saaneet lukon kestävän.
   

 
- Jjust just! 
jotai ... tollasta mäki aattelin. 
Jatka jatka...

Vaan hirtetty katselee
kuuntelee
asioita toisin näkee
valheet suoriksi muuntelee

eikä kuvansa "hirtetty"
tarkoita tuomittua
vaan tehtävään asetettua
katsella kaikkea kuin toisin päin
sillä päinvastoin on totuus
kuin silmilläni näin.
 

 

Harri: Että!  tuommoinen se ois … siis se sun hirtettys … siis sinä.
koala: Oho! … ooksmä sit niiku … toi. Toi tollane … joka siis näkee ett…
Harri: Juu, näin minä ymmärsin. Ei huono, eihä?

koala: Njaaa… eei … ja kun mä nyt katselen sua … näin niinku väärinpäin niin must kyllä alkaa tuntua että ooksä iha … tosissas ku mua vähä epäillyttää ett…
Harri: Lopeta koala! … toi pelleily … äläkä nyt rupea minua tutkimaan.
koala: No… ketäs mä sitte?

Harri: Noo … vaikka tota naapurin pörröpäätä … sitä jolle sä loitsit sen hirveen tukan.   
>>
koala: Aai sitä … hmmmm … no joo (taas se sama pikku huokaus) hmmm … (ääni hieman väristen) sen tukan alla piilee voimaa, jota hän…

Harri: (huokaus) Voi, miksi mä otinkaan tämän taas puheeksi 
koala: Ai minkä, mäen oikee kuullu?
Harri: Eiku… ajattelin vain että… kiva kun tuli puheeksi nämä taikurit ja hirtetyt.
koala: Joo, ja MÄhän ne puheeks otin etkä SÄ! Katos, mä tiesin että niis olis jotain jota viel piti…
Harri: Juu juu … hyvä juttu se oli, oikein hyvä.

koala: Joo… mä tiesin mä tiesin … moon hirtetty moon hirtetty … ja viisas ja … mitäs kaikkee siin nyt olikaa...
Harri: Voi eei ... Mutta mitäs se tietäjä silloin kerran sanoikaan: Innokkuutta pitää olla... tai jotain sellaista.      >> Tietäjän seurassa

  *

 

 

03.09.2011

Suurta odotellessa  1/7

Tässä odotellessa
sen suuren värähtelyn kohtaamista
kalliota, jota kaipaan
ja hiljaista luonnon helmaa
minä kuuntelen…
ja sanoiksi puen sen
voiman, josta haaveilen:

Energia ja värähtely
siin' on ne ytimet ja ylimmät
joista on hyvä lähteä
joilla tavoittaa voi ihmisen sisintä
ja kaukaisinta tähteä

ja viel' kauemmas, tähtien taa
energia ja väre tavoittaa.

Ja aivan lähelle
tähän ihmisen ympärille
silmiltä näkymättömille
- sekin on värettä ja värähtelyä
suurta herkkyyttä
jonka moni eläin aistia voi
ihmisen korvissa vain äänet ja musiikki soi.

                              - jatkuu -

 

 

Ajatus   2/7

Ajatus,
se ensimmäinen
ihmisen läheinen
vaik' ei kaiken alku kuitenkaan
- alku on suurempaa

mutta, ajatus
ja sen voima
on tuntematonta.

Ajatus
on alku ihmisen
tään näkyväisen
ja kaiken min rakentaa hän näkyväisen maan
hän joutuu ensin ajattelemaan.

Ja ajatus vahvistuu teoksi
teko näkyväksi
tulokseksi min käynnisti ihmisen ajatus
min käynnisti väre suurempi
herkempi, hennompi.

Mutta, mitä kaikkea ajattelee ihminen
sen tulos on tila näkyväisen:

kaunis tuo esiin kauneutta
ruma rumuutta
paha pahuutta
      sairautta
hyvä hyvyyttä
      parannusta.

Pelkällä ajatuksella - aatteles!
Ajatuksen voimalla
... tähän mielesi nyt saattele.

Mutta, vapauttaa täytyy ihminen
ei hän itse
ole herra ajatuksien.

Jos sanon: -Ajattele kaunista
ajattele puhtaasti…

ja höpsis! ei onnistu se
sillä ihminen
on orja tunteiden.

Tunteet!
Kas, tunteet…
                              - jatkuu -

  *

 

 

Tunteet3/7

Kas, tunteet
kuin takana ajatuksien
tunteet voimakkaammat ajatuksen voimien

sillä tunteista syntyy se ajatus
   ja tahto
ja sen kautta voitto
   tai tappio.

Kuinka paljon on syntynyt tunteista paloa
tehtävää jaloa
   iloa
      surua
         rakkautta
            julmuutta

ja ajatus mi syntyi, on voimallinen
toteuttamaan sen
tunteen alkusysäyksen.

Miten sinä hallitset tunteitasi
miten rakkauttasi
julmuuttasi

miten kostosi himoa
miten esille pääsyä
miten auttamisen tahtoa
tutkimusta.

Miten vastustaisit näitä
kun ne koko ajan sisintäsi syö
- niistä voi kasvaa sinulle jokapäiväinen työ.

Vaan, keho herkkä
ei kestä tunteita
ajatusten voimia…
                              - jatkuu -

  *

 

 

Keho herkkä   4/7

Keho herkkä
ei kestä tunteita
ajatusten voimia
ne kaikki sitä rasittaa
raapii ja hajottaa.

Jos olet ilossasi
tai suuresti vaik' rakastunut
sinä hetkellisesti vahvistut
vaikka tuo tunne jo sinua samalla syö
tasapainoista kehoasi
kuin suurella voimalla lyö.

Jos olet vihainen
  kiukkuinen
    ankara
sen hallinta jo vaikea
- valvottu yö on kuluttava
pian sairastuttava.

Tai, jos olet kohdannut vääryyttä
  epäoikeudenmukaisuutta
    tai suurta surua
tämä murtaa sinua
kehosta poistuu lujuutta vastustaa sairautta
min murhe piankin päällesi tuo
valkeat lakanat
tulee sun luo.

Ja kaikki tuo
lähti ajatuksesta
mi lähti tunteista

tai tunteet
mi lähti ajatuksista

ja ajatukset
mi lähti suuruuksista.

Ja hallitsiko ihminen niitä
päänsä mietteitä
elonsa sotkuja ja koukeroita
sotiensa julmuutta
tai rakkautensa kiihkeitä askeleita
 
niin…, hallitsiko…
hallitsiko? Ei!
Jokin suurempi
siinä askeleita vei.
                              - jatkuu -

  *

 

 

Vanhat mallit   5/7

Ja vielä:
Vanhat mallit
kokemukset
edellisten polvien rasitukset
sanat ja opetukset
ne suuntia antavat
kuin lakeja miten toimia
- ne kaikki viel' muokkaavat ajatuksia

ja elämää rajoittavat
vapautta vangitsevat
lisäävät sulkeutuneisuutta
kutistavat ihmisen eloa ja ihmistä
supistavat vapaata tahtoa ja syövät
vapauden kaipuuta lyövät
sairastuttavat kaikki tyynni
ajallaan ja tavallaan.

Oi, ajatuksien voimaa
omien
muiden
ja menneiden
- ja menneiden polvien.
                                           - jatkuu -

  *

 

 

Kauas yltää ajatus   6/7

Kauas yltää ajatus
ain' aikain kaukaisten taa
kas, ajatus on hienoa energiaa
joka kaukaisia tavoittaa

ja valo, tähdet ja kuu
ovat vain ajallista kuvaa
mi silmille kuvastuu

ne ovat vain kuvia näkyväisen maan
vaan, yks' hetki
yks' ajatus näkymättömien
on hetki ikuisuuksien.

Ja kuollessa
aika katoaa
ja sen ajalliset kuvat.

Samoin myös unessa nähdyt
muut maailmat
joista arkeen ain' palataan
kuolemassa matkaa jatketaan
ilman kehon taakkaa ja ajallisten murheita
ilman rakkaita
- keralla vain muistoja.

Ja siellä
muissa maailmoissa
on uudet ajat
ja uudet tavat
uudet taivaat
ja uudet maat
ja elot maallisista vaivoista vapaat.

Siel' menneet kohtaat.
                                          - jatkuu -

  *
 
 

Väline   7/7

Jo palattiin takaisin ajatukseen
sen voimaan ja tunteisiin
ajatuksia ohjaaviin.

Mutt' ajatukset ohjaavat tekoihin
teot tunteisiin
tunteet ajatuksiin

ja kehä jatkuu vain
mut' mistä alkuajatuksen sain.

Tyhjästäkö syntyi?
Itsekö pohdit keksineesi?
Luulit löytäneesi suunnan
  teot
    tavoitteen…

Väline olet sinä vain
toteutat suunnitelmia suurempain.

Suunnitelman matkaasi sait
kuin kartan
ja eväät tarpeelliset
ja toteutat sen
pienen palasen
joll' arvo aina itselle
ja toiselle, jonka sait rinnalle.

Ja ajatuksen voima
suuri on siksi
ett' kuvattu jo edeltä
min saat matkallasi valmihiksi.
                                             - loppu -

  *

 

 

08.09.2011

Ihmisen suuret kysymykset

Ja jo miettii ihminen taas:
Mistä sain ajatuksen
  mistä teon kimmokkeen
    mistä idean ennen ratkaisemattoman
      mistä suunnan tulevan…

- Niin, mistä?

-Ulkopuolelta
itsesi ulkopuolelta
sieltä, miss' ajatusten alku on
missä omasi kohtaa
suuri tuntematon

jossa kaiken alku ja juuri
jossa suunnitelma suuri.

Sieltä sait palasesi matkallesi
ja apusi
min milloinkin tarvitset
  ajallasi
    paikallasi.
 

Ja jo kysyy ihminen myös:
-Miss' on mun minuuteni.
   Missä olen minä
     ja kuka oikein olen?

Olet sen kuva maallinen
joll' on osansa ikuinen.

Et ole luusi
  et lihasi
    et ees aivosi monimutkaiset

ne vain välineesi ajalliset
millä teet, toteutat
  tehtäväsi
    tapasi
      asenteesi
        tunteesi
ja elät elämäsi ajallisen
toteutat tehtäväsi
          - osan iäisen.

  *

 

Koalan minuus

 

-Totaa… missäs mun sitte-o?

Harri: Aai, hei koala, mitäs sinä?
koala: Nii-ettää… missä mun sitte-o?
Harri: Sun… mikä?
koala: NOT-TOOI! … josta sä just kirjotit… toi mun… "minuuteni" höh?
Harri: (huokaus) Jaa'a… enpä olekaan ajatellut sitä.
koala: No-mut-jos nyt sit aattelisit sitä… mikä mä sitte oon?

Harri: (Apua! Miten minä sen nyt sille selittäisin… että se on vain mun käsinukke ja että …)
koala: Mitä sä siinä söpötät ja huokailet… mä en kuullu.
Harri: Niin… aattelin vaan ettää… (mitenkäs minä sen nyt selittäisin, että…)
koala: No, joo joo, ihan silleen omin sanoin vaan… no… no!
Harri: JOO! (nyt mä keksin!…) Sinä olet sellainen rajamaan kansalainen, jonka sisäinen olemus on ihan toisessa maassa… ja toisessa ulottuvuudessa… vähän niin kuin semmoinen satujen olento ja ….

koala: ?? HÖH! ite oot satujes olento. Moon tässä, katon-ny… tässä! ja mullon karvat ja tämmöset korvat … ja tämmönen nenä. Paljon komeempi ku sulla. Ja sit mullon on…
Harri: Ai niin joo, ihan totta sekin kaikki… nenäkin… No, annas kun minä kirjoitan siitä…
koala: Nok-kirjota… mä oottelen. No… hopi hopi… kynä käteen-ny ja menox!
Harri: Joo joo, odota nyt hetkinen… hmmm … "Unten rajamailla, ei valveilla…"
koala: Nonni… lähtihän se liikkeelle. Sitä pitää vaan aina vähän tökkiä.

 

Rajamaa

Unten rajamailla
  ei valveilla
    ei unessa
yöllä ajattelin
muistelin ostamiani kirjoja
kosketuksia jonnekin tuntemattomien taa
... siel' outoja kajastaa.

Vaan, mikä on se paikka
millainen on sen aika
sen teot, ihmiset
olomuodot, olennot…

silloin minä kuulin sen
mielessäni kuin huokauksen: -Rajamaa.

Rajamaa!
Mikä on rajamaa?

Paikka elon ja kuolon rajalla
rajalla valveen ja unen
toden ja tarun
sadun.

Tavallisen ja ihmeen
tutun ja tuntemattoman rajalla
on se paikka
jossa ihminen voi öisin vierailla
päivälläkin hetkin herkin
mielikuvitusretkin

ja ajan päässä
kun päättyy tää
minne ihminen ei elossaan nää

… sinne nämä pikku taikurit nyt tähyää.

 

-Mitä! Apua! meinataaks-me kuolla. Tai siis SÄ! … tai siis… entäs mä!

Harri: Ai, sinä näit mitä minä kirjoitin.
koala: Kuulin kun sä ... mutisit.
Harri: Enkä mutissut.

koala: Noo… et mutissu … mä näin. Mut … mites me sinne sit oikee tähytää?
Harri: Etkö muista enää?
koala: Muista mitä?
Harri: No silloin kerran, kun me kuljettiin niistä porteista sinne siniseen maahan. Etkö muista?
koala: Aai se … kusä meinasit jättää mut sinne portin taa.  >>

Harri: Ai sinä muistat. Ja sitten tuli se keltainen maa
koala: Nii… ja siel oli niitä outoi juttui … ja mä potkin niit kivii ja …
Harri: Sanoja!
koala: Nii… niit sanoi. Ja sit oli se kiva tietäjäki siellä.

Harri: Joo, hyvinhän sinä muistat. Ja katos, nythän me ollaan sitten kuljettu siellä rajamaassa jo aika kauan - ihan kuin huomaamatta.
koala: Aai, onks tää ollut sit sitä rajamaata. Aika jännää.
Harri: Nii'i.
koala: Mut … mitäs nys-sitte?
Harri: En tiiä. Katsellaan … ja ihmetellään.
koala: Joo … katellaan … ja ihmetellää. Kiva ku säki oot täällä … mun kaa.

koala: Onks tää nyt sit se paikka, mistä mä … niinku … oon … niikusä kirjotit tuolla.
Harri: Hmmm … nii'i, voi olla.
koala: HOO!  moon rajamaan kansalainen … moon rajamaan … mut, mua vähä kyl jännittää.
Harri: Niin minuakin. Mutta, kiva kun ollaan täällä yhdessä.
koala: Joo … mä kyl puolustan sua … jos tulee jotai .. pelottavaa.
Harri: (huokaus) juu … kiva.

  *