Kirjasarja: Taikurin matkat
Osan nimi: Taikurin vuosi
Kirjoitukset ovat syntyneet vuonna 2012
Kirjoitus ja valmistus: Harri Koivisto
 
Kirjoitukset on poimittu kirjoittajan omalta kotisivulta www.piiras.com
 
Lukijalle

Tämä teos on pieni osa Taikurin matkasta ja kasvusta.

Koska piiras-sivusto on jo laajaksi kasvanut ja lukijan on sieltä vaikea löytää asioita, päätin kerätä matkan vaiheita erillisiksi "kirjoiksi" lukemista ja löytämistä helpottamaan.

Tämä kirja on vuodelta  2012, jolloin Taikurin (-ien) matka jatkui.
 

 

 Tervetuloa mukaan.   
 


               

           
Taikurin vuosi


Uusi aika alkamassa
Taikurin aika... ja vuosi.
Jotain uutta arkustansa
   jotain uutta ajastansa.

 

02.01.2012

Ja tarina jatkuu…

Siinä sitten jatkavat matkaansa nämä pienet kaverukset kohti uusia seikkailuja.

Harri: Minä en ole mikään pieni!
koala: Enkä-mä! ... moon iso!

Niin, hyvässä yhteisymmärryksessä, sovussa ja ajatuksessa - ja niin samanmielisetkin aina; toinen ei ole pieni, eikä toinenkaan, joka on iso.

koala: Joo, nii-oonki!
Harri: Niin minäkin.
koala: Joo.. mut sootki iha hirvee iso!
Harri: Ite oot… hirveen pieni.

Niin, (huokaus) ... ja niin samanmielisetkin aina. Kuin yhdestä puusta… tai karvasta tehdyt. Niin samanlaisia he ovat.

koala: Mitä toi horisee tossa?
Harri: En minä tiedä. Ja kuka se oikeastaan on?
koala: Emm-mä tiä, mutta se näkyy niinku kirjottas meistä.
Harri: Hmmm…

Viime vuosi oli pitkä matka. Oikein jo aika seikkailu se oli. Ja rajamaahan siinä vihdoin päädyttiin, paikkaan missä tulisi jo nähdä asioita toisin. Ja kavereitakin siellä tavattiin, ei tosin kovin monia vielä, ja kaikki niin kiireisiä.

Oli mm. Thoth, jolla hallussaan menneitten viisaudet ja salat ja… niin… kukas niistä tulevista? Kenellä ois oikeita näköaloja niitä eteen piirrellä ja kertoa, mihin oikein ollaan menossa.

Harri: Niin! Onkos täällä ketään sellaista, joka vois raotella tulevia!
koala: Kysy multa vaa.
Harri: Jjust! Sinultako? Miksi?

koala: Nooo… siks-ku…
Harri: Ai kun sulla on noi lasit, vai?
koala: Nnih!
Harri: Jjust!
koala: Nää-on kuule semmoset taikalasit… ja näillä kuule näkee… ja kuule...

-Tulevista voin minä sinulle kertoilla, mikä luvallista on.

koala: Hei! kuulitsä! Kuka tääl oikee puhuu?
Harri: En minä tiedä… ei näy ketään.

-Minä se olen… tällä ylhäällä. Katso tänne!

koala: Hei kato! Valkee lintu!
Harri: Joo… valkea kotka. Sinäkö?

Ja kuin sinisen harson läpi laskeutui suuri valkea lintu, kotka, joka oli kuullut kaverusten keskustelun ja kysymyksen tulevien kertojasta. Se laskeutui liitelemään kumppanusten yläpuolelle ja siinä kaarrellessaan jatkoi:

-Minä lennän korkealla tulevien maissa, ajoissa kaukaisissa.

koala: Ooho!
Valkea kotka: ... ja näen sieltä tarkasti eteen ja taa. Katselen maailmaa avaraa ja tasoja sen. Sinulle niitä nyt piirtelen.

koala: Piirtelen? Höh… eihä sillä oo ees kynää… eikä kät…
Harri: Sshhh, koala! Kuunnellaan nyt.
koala: Höh... piirtelen.
Valkea kotka: Sanoilla voi piirrellä, sinä pikkuinen.
koala: Momm-mikää pikkune!
Harri: Shh… kuunnellaan nyt.
koala: …pikkune! … ite-o... pikkune muka!

  *

 

 

03.01.2012

Ihminen kiinni ajassa

-No, mitäs tuumit, sinä kotka kiitävä
joka näet
ja tiedät olevat ja tulevat?

-Niin, vaik' ihmistä kiehtoo tuleva
hänelle tärkein kuitenkin on oleva
hetki tässä ja nyt
siihen on hän keskittynyt
ja siinä elää
sen asioissa ja tapahtumissa
sen odotuksissa
ja toiveissa

ja yrittää katsoa eteen
kuin rahan tähden
ja jollekin lie tärkeätä
milloin täältä lähden
- ja minne
sekin yhä tärkeämpää on ihmisille.

Mutta tulevista
saattaa kiinnostaa vain
jokin yksittäinen asia
ihmissuhde oleva
tai haaveiden tuleva.

Ja jos joku piirtelee tulevia
jotain kaukaisia tapahtumia
ne kiinnostavat vain hetkisen
kuin elokuvan rahtusen
sitten taas arkeen palaa
ja tätä hetkeä tiukasti halaa.

Vain harva kulkee kaukana tulevissa
sen enteissä ja unelmissa.

Sama koskee mennyttä
kaukaista tapahtunutta
ihmisen juurta;
mistä tullut todella
mistä saanut alkunsa.

Se ois kiva tietää
vaan kun ei ole varmuutta
on vain mielikuvia
menneitten unelmia

sitten jo palajaa
ihminen takas tähän hetkeensä
mi täynnänsä kaikkea 
  tapahtumaa
    sarjaa
      elokuvaa
ja ajankohtaisia uutisia
elämän kuvia mielikuvissa
ja tässä ja nyt
elämä on niin hetkestä täyttynyt.

Vaan, harvoja kiinnostaa
mistä on tultu
minne menossa on ihminen
minkä on hän kuvajainen
onko ehkä jotenkin ikuinen.

Ei noihin ole aikaa
ihminen niin täysin elää aikaansa
tai sitten
kun aikansa pysähtyy
hän on vain siinä
pohtimatta sen enempää
ett' mitä ja missä.

-Ja sitten on hän poissa
ja vain harva kiinnostunut
elääkö lie jossain
muissa maailmoissa.

Mutta kaikella on aikansa
ja hetkensä
ja jokin elonsa tilanne
  murhe
    raskaus
      menetys
tuo suuret kysymykset lähelle
ja niitä etsii
vastauksia syviä
etsii lohdun jyviä.

Ja silloin
niitä on hyvä olla
kantavat ylitse hetken
joss' elämä kuin nolla
eikä näe
  ei ees
    ei taa
kun kaikki siinä hetkessä kuin katoaa.

Silloin ihminen itseään
ja uutta rakentaa
silloin on mennyt ja tuleva paikallaan
ja tieto murheesta vapahtaa.

Silloin sanat palkkansa saa.

  *

 

 

05.01.2011

Myrsky laantui

Myrsky laantui
  ja mieli
    - ja kieli
tuli hiljaisuus kuin odottava
ett' ois jotain tapahtuva.

Pitäisi tarttua johonkin.

Elo täynnänsä muistoja
mietin tulevia
olevia
  läheisiä
    kaukaisia...

- On niin hiljaista.

Ja kuitenkin nautin siitä
tästä hetkestä
saada olla vapaa.
Tämä hiljaisuusko tulevaa rakentaa.

En tiedä
vaan, toivon niin
ett' matka viel' joskus
veis' kaukaisiin
  jonnekin…
    jonnekin, miss' aika pysähtyvä
vastais' sisäisiin unelmiin.

Mutta jotain…
jotain puuttuu juuri nyt.
On niin hiljaista.
Jonkin odotusta.

Pitäisikö…
uskaltaisinko… jotain anoa.

Hiljaisuus rakentaa tulevia.

 

Olisiko viisautta tähän sinulla,
sinä kotka liitävä
kaukaisuuksiin näkevä?

-Niin, on aikoja, ett' liitää vain
etsiä
odotella uusia paikkoja
ja liitäessä levätä.
Antaa vain tuulen ja ilman viedä.

Ja tulee taas hetki
ett' silmä kiinnittyy johonkin
sen tarkoin jo kaukaa näkee
syöksyä sitä kohti ja poimia pois.

Vapaana liitävä
ei vapaampi olla vois.

 

Huokaus:

-Oi, miks' sanani ei lennä
liidä Leinon laulun lailla
näki kauneutta, tuskaa
hän kaikkialla.

-Sen vastasin ma sulle jo:
Sanat liitävät kirjoitetut
kansiinsa talletetut.
On tehty jo se työ.
Eikä sanojesi uusi aika
ole yö.

  *

 

 

08.01.2012

Pakkasrauhaa

Kuin ois rauha laskeutunut päälle maan
valkea vaippa yllä kristallihaan
- tuli talvi.

Ja kylmä!

Luonnon pauhu hiljeni vihdoin
tuli rauha päälle maan.

Alkaa kasvu uuteen
      kylmän kukkien kautta
jäätyneet rannat
valkeat puut
huuru hengityksestä punaisten poskien
joulun ripe
      seass' jouluisten korujen.

   

Ja minä odotan
ett' syttyis tulehen mun sanojeni maa
ett' aukeaa taivas
      voimaansa raottaa
kutsuu tykönsä ja sanoo: -Herää! ja vihkosi avaa.
Uusia sanoja mielesi tavaa.

 

Ja ikkunani alla Hakaniemen tori
ja pakkas-markkina-aamu. Hrrrr…

 

  *

 

 

09.01.2012     02.00 -

Sielun vapaus

Unestani heräsin
kuvittelin, ett' keskellä oppineiden
  kuuntelen
    itseäni vertailen
ja minulta kysytään: -Entäs sinä, sinä oppimaton
arvoja vailla?

- Kas näillä teillä ei arvoja jaella -

Ja minä vastaan sanoilla, ett'…
… sielun pyrkimys
on ihmisen vapaus
ja ihmisen vapaus
on sielun kaipaus.

Ja vaik' sielu ei vapaa
voi ihmisessä ollakaan
se toivoo kuitenkin
aina vapauttaan.

Ja maallinen viisaus
tieto ja taito
ei ole elämä aito
ellei se sielua vapauteen vie
sillä elämän kasvu
on sielun vapauden tie
… ja kahleet auki!
on sielulle kuin ainainen vakava tauti.

Ei ole lupa
minulla mitään näyttää
vain suuremman tahto täyttää
siks' en sanoa voi: -Annas kun minä näytän!
ja sillä kuin omaa tahtoani täytän.

Ei!

Minä vain saan sanasen
sen muistiin kirjailen
… ja se on siinä
  ei pullistusta
    ei esille tuloa
vain tehtävää kuin ujoa: -Minä sain sanoja.

Olen ainainen anoja.
Tunnen sanojen janoa.
 

Ja kohtaa ajatus
jo tunnetun huokauksen:

     -Elämä on kaunis ja hyvä elää sille
     jolla on aikaa ja tilaa unelmille
     ja sielun vapaus
     - ja sielun… vapaus.

  *

 

 

09.01.2011

Uneni kulta

Ja unessa
mun nuori uneni kulta
ponkas viereltäni hakemaan
jotain tuntematonta
   tanssiin
   ... valssiin.

No, minäkin toisen
itselleni vieraan
valssiin vein
saman tein.

Vaan, ei osannut hän
ei vasemmalle kääntyä
oli tanssijana jäykkä.

- Oi, kuinka oletkaan sinä, omani,
sylilleni hyvä.

Ja sinä palasit vierelleni
yhden tanssin jälkeen
huulesi, leukasi väräjävä
- ei ollutkaan hän mieluisa ystävä.

Ja minä katsoin pettyneitä kasvojasi:
-Hei, olenhan minä tässä, sinua lohdutin.

Siihen unestani heräsin.

  *

 

 

09.01.2012

Unien rajamailla kuvittelin

Ja edelleen
minä unieni rajamailla kuvittelin
itseni sodassa
kenttäsairaalassa
kuolevan pelokkaan vierellä istumassa.

Käteni otsallaan häntä lohdutin:
-Älä ole pelokas, älä murheellinen
sillä se maa on kaunis
minne siirtyä saat
kipuja, pelkoja vailla.

Näen kasvojen pelokkaitten rauhoittuvan
tunnen syvän huokauksen
- viimeisen
ja hän on poissa
lupaamissani kauniissa kartanoissa
joiss' ei sodan kauhuja
ei kipuja viiltäviä enää
ikuisuuteen siirtäviä.

  *

 

 

09.01.2012

Outo tie

Kas, tämä tie
on ilojen
ja menetysten tie
ja menestysten, joist' on pois luovuttava
ja huomattava;
se, mistä jouduit luopumaan pois
siinä elämä ihan toisenlaista ollut ois.

Ja se, mistä jouduit luopumaan
on vähemmän kuin se
mitä sijaan tilalle annetaan
sillä se
on aina enemmän kuin se
mistä jäi vain muisto jäljelle.

Ja kun tällä tiellä
ei arvoja jaella
se on kuin arvotonta
... ovathan vain sanoja.

Mutta ne sanat ovat painavia
puhkottuja kuin läpi näkyväisen maan
näkymättömiä tavoittelemaan.

Ja arvonsa näkevät vain näkevät
kuulevat vain kuulevat
ja ne
jotka kuljetetut kuin elämän aallokoista äärelle
perustalle kestävälle.

Siellä sanaset sieluun tarttuvat
sylissä varttuvat ja kantavat
voimaa antavat.

Sinne ne ovat annetut
ammutut kuin nuolet etsijäin tykö
joiden kilvet jo matkalle karisseet
ylpeydet varisseen ja oma tahto
joss' huokaa: -Mahdotonta!

Silloin sanat kantavat onnetonta
ja tekevät hänestä vahvan
vahvan, mi heikkoutta on tämän maan
vahvan suuria tavoittelemaan.

 

Ja minä huomasin
että voimaa lähti!
Olin kuin yön hiljainen valvova tähti.

Enkä enää ehkä jaksakaan sitä
mistä mä haaveksin;
matkalle luontoon, maalle
pakkasen armoille
mökin yläpetin lempeään lämpöön
sanojen kehtoon.

 

Ja tämän kirjoitin kuin väittelijä sulle
eloni kulkijan teistä
ja taipaleista
joss' sanoissa on aina voima
- ottaa ja antaa.
Kulkijalta ottaa
      ja kulkijalle antaa.

  *

 

 

09.01.2012

Tulinen pallo

Josko tämän vielä jaksaisin
- koko yön näissä valvonut ja kirjoittanut...

Oli ohjelmassa "Outoa vai mitä?"
ilmassa leijuva tulinen pallo
nuori poikanen sen näki
ja kaksi valtavaa pamausta
kilometrien päähän kuuluvaista.

Monta oli selitystä asialle
ei yhtään pitävää
tyhjentävää
ajatuksia, arvailuja vain.
Se minutkin nyt miettimään sai,
ja päädyin tähän:

Kas, ulottuvuuksia on monia
erilaisia elon tasoja ja eloja
- ufoja
siis, tuntemattomia
selittämättömiä.
Eivät kaikki lentäviä.

Ja tasoilta tasoille vaikea päästä
edellyttää värähtelyn, 
muodon muutosta.

Ei ihminenkään tällaisenaan
luineen ja lihoineen minnekään uuteen
mutta kuollessaan jo uudelle tasolle
kevyemmän vapauteen.

Tämä on raskas
tämä näkyväinen maa
ja tuosta tulipallosta ajattelin:
toiselta puolen jostain
joku päättänyt lähteä
tänne tietään puhkomaan.

Kuin kaasupillillä
siis, kuin...
vaan kuitenkin jollain suuremmalla
voimalla, tulella
yrittää polttaa, puhkaista
aukkoa tänne
maailmalle näkyvälle.

Vaan, energia on raskasta
ja maailmoitten ero,
raja, seinä
on vaikea puhkaista.
Mutta, kuumennus
se yritys tänne näkyy ja paukkuu.

Vaan ei aukea tie
toisesta ulottuvuudesta noin vain tulla
eihän meillekään mahdollista
noin vain mennä.
Kuoleman kautta vasta.

Ehkä sieltäkin missä yrittävät
vasta kuoleman kautta tänne
ja synnyttävä eläväksi täällä
niin kuin mekin kuoleman kautta
eläväksi sinne ja vapaaksi.
Vaikka, eläähän meistä osa siellä
ja varsinkin unissa
kuljemme maissa vapaammissa.

Jospa sieltä nyt joku yrittää oikaista
kuolemansa ohi ja rankan syntymän.
Toivommehan mekin
ett' helpolla saisimme jonkin terveen
iankaikkisen elämän.

  *

 

  
09.01.2012

Seikkailijan tie

Minä muistan,
on seikkailujen tie.
Se outoihin vie.

Minä muistin sen aamuisen näyn vuosia sitten
joessa seisoin vuorilta virtaavan
kauniin, kirkkaan, puhtahan
ja taustalla soi tuttu laulu "Seikkailija"
jota Danny laulaa
"... ja seikkailijaa maailma rakastaa...".

Yksin seisoin joessa
vettä puolisääreen
ja talteen poimin tavaroita
esineitä, joita virta mukanaan jostain toi.

Unikuva mieleeni piirtyi
paperillekin siirtyi kuin kirjan aluksi.

Nyt muistin sen taas
kaukaisena talvisena aamuna
lähes kahdeksan vuoden takaa.

Siin' joessa seikkailija edelleen matkaansa mataa
ja poimii mitä virta mukanaan tuo
ja mitkä tulevat poimijan luo.

  * 

 

 

10.01.2012

Varhainen pakkasaamu

Vuoteellain maaten
kuuntelen hiljaisuutta
- on yö.

Vain kaupungin väräjävät valot
pakkasaamun kirkkaat vilinät ikkunani alla
hiljaisuutta viel' kaikkialla.
Ja sanat ovat mun työ.

Vaan, eihän niitä mistään väkisin purista,
voi vain anoa,
pyytää kuin johdatusta, lupaa
astua sisään sanojen tupaan,
istua ison pöydän äärelle
ja kysyä isännältä: -Onko mitään uutta?
Olisiko jotain salaisuuksien kaukaisuutta?

Ja hän silmiin mua katsoen
paikallansa kääntyen osoittaa sormellaan
huoneen perällä olevaa ovea.
Oven päällä lukee erikoisin kirjaimin

      

  *

 

 

11.01.2012

Ei ratkea syvin

Ei ratkea syvin
vaik' selitetään hyvin.

Vaik' ilmeiseltä näyttää
ett' luomisessa on jotain muuta
mitä ihminen nyt totuutena käyttää;

on jumalat piirretty esi-olennoiksi
enkelit kehittyneiksi ihmisiksi
ja että maita ja aikoja on ollut jo ennen meitä
- meidän rotujamme

ja että täällä
on ollut "vieraita" jo ennen meitä
- ja vieläkin
jää edelleen voimaan moni mysteeri salaisin
ja luontomme ihmeellisin.

Jää syvä usko
  ja toivo
    ja luottamus
ihmisen kasvu ja katumus
ja tulevien kuva
elomme tehtävä ja tarkoitus
kuin ennalta kaavoitus.

Ja että jossain ois silti joku joka valvoo
tietää ja tahtoo mihin suuntaan
... ja tulevia hautoo.

Vaik' kuinka ois piirretty menneitä outoja
selitetty rakenteita ja tarkoituksia
tuotu esiin menneitä totuuksia
  aikoja
    julmuuksia

ei ne selitä elomme tarkoituksia
ja kasvumme tarkkoja teitä
ei ne selitä minua - ja meitä
ei ihmisen kerroksia
outoja uniamme 
ja mielemme suuria mysteereitä.

Vaik' kaikki ei olekaan miltä näyttää
mitä opetettu meidät uskomaan
mihin luottamaan
miten valtakoneisto meitä hyväkseen käyttää

ei se kuitenkaan
ole vielä toisinkaan
miten menneemme piirrellään
miten jatkamme tulevaan.

On kuvassa
viel' salassa
piilossa ... se jokin
joka kuin arpoo tään kaiken
omaa suuruuden voiman
jolle kaikki nuo piirrokset ovat kuin nappuloita vain
näiden outojen kasvu-tarhain.

Evoluutio on totta
se selittää osan
mutt' mistä mä sain
tään kirjaajan osan oudon kulun
ja tehtävään kasvun.

Ja mistä sinä omasi
osasi oudon tulevan.
Mistä sain minä unelman.
Mistä sinä!

Mistä me
tään hienon elomme kudelman.

Näitä vastauksia
ei menneitä tonkimalla
ratkomalla
eikä tulevia arvailemalla.

Ja vastaus
on lähempänä kuin uskonkaan
katson sen läpi tulevaan.

  *

 

 

17.-19.1.2012

Kylmän kourissa

Mökillä yöllä
yläpetillä
hrrr… makuupussissa
kylmän kourissa
aamulla plus kymmenen astetta tuvassa
… mutta ulkona niin kaunista
- tullut vihdoin kunnon talvi.

Ja toisena aamuna;
luonnon rauhaa
ja jo yöllä makuupussi tarpeeton
- lämpö säilyy.

Aamun hiljaisuutta
takana hyvin nukuttu yö ja unia paljon
yläpetillä kyljellään
yksinään.

Koalakin unohtui alas sohvalle
lapasien ja pipojen sekaan…
eeikun … tuollahan se
yläpetin toisessa päässä
kiivennytkin sinne
ja katselee viisaan näköisenä
ulos ikkunasta - mietteissään…
Mitähän se?

Vaan, miksi ei sanoja.

Kolmantena aamuna:

Tulisi astua ovesta
miss' lukee "Tulevia".
Vaan, miksi?
Miksi ei askeleeni sinne?
Tupaan jäin pyörimään
hyörimään ympäriinsä ja miettimään:
-Miksei sanoja!

Vaan, sanat ovatkin kait oven takana
ei tässä tuvassa
turvassa.
Pitäisikö ovi vain avata
ja ovesta sisään astua
vaiko ulos
… ja mikä olisi tuvasta poistumisen tulos.

Ei tässä tuvassa sanat kulje.
Huokaillut vain jo monta yötä ja aamua
- ei anna sanoja
ei lupauksia
vain tuo ovi - "Tulevia".

Mikä tämän hetken lukitsi?

Olenko itse aiheuttanut.
Tehnyt jotain väärin
nyt kuin toimettomana häärin
vai, onko jokin aika vain
odottaa täyttymistään
näyttäytymistään.

Vai, ennakoiko lie muutosta
uutta suuntaa
uudenlaista kuljetusta
jotain toisenlaista tapaa sanoa, kertoa
mitä tulevaisuus lupaa.

Voisihan kaikki muuttuakin.
Johan tätä tietä on kuljettu kait kahdeksan vuotta.
Aleksis Kiven päivänä se lähti, sen muistan
L. Onervan runosta
(Serenade Melancolique)
hänen ja Leinon suhteesta
tunnelman kuvauksesta
kuolevan Leinon ikkunan alla:

     "...Tuossa on armaani akkunan lauta.
     Ma itken, mut itkuni ei mua auta.

     Armaani nukkuu, ei suuteloon havaa
     on armaani sairas, ei syliään avaa..."

Se sisäistäni liikautti
ja runoihin kuljetti.

Pitkä tie!

Ja täällä ollaan nyt
mökin lämmössä
yksinäisyydessä
jokin talven orpo kesken herännyt yöperhonen
vain valokiilassa vilahtelee.

Koalakin on hiljaa
ollut jo monta päivää.

Mietteissään killittelee jonnekin
ja pohtii omiaan.

Ja minä tuijotan tuvan perällä olevaa ovea - "Tulevia".

Kas! Ulkona alkaakin nousta aamuinen lumimyrsky
ja kello on kuus.
Jospa tuo tuleva onkin jokin uusi tuttavuus
ja sanojen uudenlainen virka.

-Laskeudu vuoteeltasi, seikkailija
ja pue yllesi
sormesi aseta näppäimille - ja kuuntele.
Älä enää turhia huokaile.

Ja minä laskeuduin
pienen toivon kipinän sisälläni tunsin…
mieleni rohkaisin ja

... ja Tulevien ovea varovasti raotin.

  *

 

 

23.01.2012

Ja Kertoja kehiin astui

Ja astui kehiin kertoja
hän itseään ei paljasta
salaisuuksien hunnun takaa
tarinaa jo yhteen tapaa.


  
Siin' on hän hieman nyt näkösällä
vaik' kurkkinut on pitkin matkaa
yhteistä taivalta matkalaisten kanssa jatkaa.

Sivusta seurannut koko ajan
ja ohjannut kuin huomaamatta
kohti salaisuuksien maata.

Ja tässä mennään tänään…

Kertoja: -Hooi, nuoret matkalaiset! Nyt mennään tarinaan sisään.

koala: -Soon mä, toi nuari… sä et oo mikää nuori. Sä ootjo aika vanha ja ryp…
Harri: -Itse olet. Etkö muista kun laskin sun ikääsi silloin kerran ja…
koala: -Älä älä!
Harri: -Nii'i, katsos kun yksi ihmisen vuosi on seitsemän koalan vuotta… vai mitenkäs se nyt olikaan… niin…
koala: -Älä älää … mä varotan sua!

Harri: -Niin, niin silloin… kun sinä tulit meille joskus vuonna 1996… tai seittemän, niin siitä on jo ainaskin siis … viistoista vuotta. Ja sitä ennen…
koala: -Lopetaa!
Harri: -Niin, ja sitä ennen sinä jo olit ollut jossain, josta sitten meille putkahdit… sanotaan nyt vaikkaa… viis vuotta. Niin se tekee yhteensä…
koala: -LOPETAAA!

Harri: -Niin, … se tekee jo kakskytvuotta. Ja sen kun sitten kertoo sillä seitsemällä … niin siitä tulee… tollaseet pyöreestiii … satanelkytvuotta. Mitäs sit siihen sanot...  "nuorukainen"?
koala: -Tyhmä! … iha tyhmä!

Kertoja: -Niin, ... molemmat ovat nuorukaisia, kuten nyt tuostakin saattaa kuulla. Niin samanmieliset ja aina niin sovussa keskenään, kuin yhdestä karvasta punotut.

koala: -Mitä toi oikee horisee. Mistä ihmeen karvasta me… tai siis sä … olisit muka punottu. Tai siis me … molemmat.

Harri: -Niin, olenhan minäkin aika… karvainen. Ja korvissakin minulla kasvaa paljon karvoja, niin kuin sinullakin. Jos me ollaankin kuule… veljeksiä.

koala: -Eikä varmanana olla! Soot tommone … hirveen iso. Ja mäoon tämmöne ... sulone pikkune.
Harri: -Joo joo mutt' jos minä olen vain tämmöinen iso koala ja …
koala: -Nii, tai minä tämmöne piäni ihmine. Just! … iha tyhmä!

Kertoja: (huokaus) ... Siinä siis jatkavat matkaansa nuo suloiset nuorukaiset. Matkaa jonnekin… jonnekin tuntemattomiin seikkailuihin. 

Vaan, mistäs sitä ollaankaan tänne tultu? Kelataanpas matkaa hieman taaksepäin, vaikka muutaman vuoden taakse. Mitä kaikkea siellä tapahtuikaan… ja miten tälle matkalle oikein lähdettiin.

Ja tarina alkaa.

  *

 

 

24.01.2012

Aamuinen ajatus - Olet tärkeä

Elämä on matka
kulku jostain jonnekin
se tullessa on kulku salaisin.

Ei tietää voi pienestä rääkyvästä
kuin mitättömästä alusta
mitä kaikkea elämä eteensä tuo
mitä kaikkea hän luo.

Kas, yksikin matka jos puuttuvi täältä
elämä ei enää samalta näytä.
Moni asia jää toteutumatta
moni ihminen tapaamatta
- moni ehkä syntymättä
keksintö keksimättä.

Jää elämä elämättä.

Siks' jokainen kulku on tärkeä
vaik' ei ihminen tiedäkään
mitä kaikkea hän teoillaan
  sanoillaan
    kosketuksillaan aikaan saa;
hän maailmaa kasvattaa.

Ja jos joku onneton lie yksinäinen
oisko ollut niin
ett' kumppani joutunut eksyksiin
  ei päässytkään tänne
    ei ehtinyt pitemmälle
ei suunnitellun suloisen syliin
saa toinen kulkea yksinäisiin, hiljaisiin kyliin.

Jos puuttuisit sinä, mietihän
mitä kaikkea oiskaan vähemmän;
yhdeltä puuttuisi yksi
ja moni ois jäänyt synnytetyksi.

Moni teko ois tekemättä
moni rakkaus elämättä
- moni suru surematta
moni kasvu kasvamatta.

Siis, sinä olet tärkeä
ja aivan ainutlaatuinen.
Ja, mitä kaikkea puuttuisikaan
ellet olisi päässyt matkaasi alkamaan.

  *

 

 

26.01.2012

Rinnallasi kulkija

Oi Ystäväin!

Kuin Kertojaa sa painostaisit
kuvaamaan Kertojalla Kertojan
elosi oman rinnallasi kulkijan
- sun oman Kertojan.

Kertoja sinullakin siis
joka kertoo sulle
  minne tulisi mennä,
    mitä tehdä,
      miten olla elosi päivät,
ja ne, jotka jo taakse jäivät.

Vaan oletko kuullut, ystäväin,
  oletko kuunnellut,
    oletko varteesi opista ottanut,
      oletko pois luovuttanut, kun ois pitänyt,
onko vanha aina vain uudelleen itänyt.

Niin, Kertoja sinullakin,
joka kertoa osaa.
Hän toivoo sinulle vain hyvää osaa.

Vaan, tulee tarkoin kuunnella
tulee olla urhea ja luovuttaa, kun sen aika on.
Ja on oltava rohkeutta tarttua aina, kun sen aika on.

Ja kuunnella nyt,
mikä aika on nyt.

Vaan, ei elämä ole päättynyt,
sehän on kuin alussa vasta.
Kas, täss' kuljetetaan muutosten, muistojen tiellä
kuin pientä lasta.

Oi, Kertoja! lastasi rakasta.

Mitäs tuumit tästä, veljeni.

  *

 

 

26.01.2012
Kertojasta
Ystäväni, vastaan sulle Kertojasta
kuin ylhäisestä katsojasta
  ei neuvon antajasta
    ei kantajasta.
Kerron hänestä kuin valvojasta
joka tarkkailee
kertoo
joskus salaisuuden avaa
tietä tavu-tavulta tavaa.
Vaan, ei hän kanna
ei hän voimia anna
ellei sanansa, viisaudeksi
sen kautta ravinnoksi, voimaksi.
Mutta, kertoja on kertoja
hän näkee, mitä on tapahtumassa
hän näkee, mitä menneissä meni
hän tietää, mitä huominen tuo
hän ei kuitenkaan tuo huomista sun luo.
Sitä varten on Kantaja
voiman antaja päivään kerrallaan.
Ja viisauden jakaja
on opas taitava
hänkin viel' vaihtuva.
Kas, tie on kasvava
ja opas tietää rajansa;
ei ylitse oman määrän hän kulkea saa
mutta kulkija edetessään
jo uutta tavoittaa.
Näin on kuin järjestys kaikella
ja kullakin oma paikkansa
tahtonsa, taitonsa
ja kulkija kulkee…

jos kuulee hän
äänen ohjaavan, lempeän
hän silloin ei kulje eksyvän tietä
ja jos vaik' näyttäisi siltä
hän viisauden vain poimii sieltä.
Vaan, kuka kirjoitti tään
kuka ohjeen, oppaan elämään
kuka kuiskutti korvaan: -Ole huoleton,
sanojen kulku on loputon.
Niin, kuka?

  *

 

 

26.01.2012

Elon hahmot, palaset

Kertoja, kantaja,
opastaja, auttaja,
- suuria kysymyksiä elämän.

Kuka valitsi tään tehtävän - kulkijan?

Tuo "auttaja"
on vielä avoinna.
Hän hetkessä on edessä
ja auttaa tehtävässä.

Nyt on kuvattuna kaikki osaset
elon hahmot, palaset,
joissa kulkee tää elon tie
joka seikkailuihin vie.

Nuo kaikki ovat matkallasi
kukin omalla paikallaan
ja yksi, joka kulkee vain
- olet sinä itse - osa arvokkain.

Sinulla on tää näkyväisen paikan ja ajan paikka.
Muita ei sido aika.
He ovat aina valppaina ja valmiina.
Sinun tulee vain kulkea.

Ja näistä syntyy tarina
kauas kantava
vastauksia antava
ja kysymyksiä eteen kysyväin
suuntia etsijäin.

Vaan, vielä kuin kysymys
kysymyksistä suurin.
Vaikka tuossa kuin jo kaikki, niin luulin…

On yksi ylitse kysyväin
on yksi ylitse etsijäin
on yksi ylitse ystäväin

- on yksi!

Siks' kulje sä pystypäin.

  *

 

 

30.01.2012

Ajaton aukeaa

On anottu
suunta saatu
ja hahmojen joukko jo rinnalle käy
hahmojen, joiden muoto ei silmille näy.

Odottavat vain, ett' matkaan lähdetään
menneitä, tulevia, etsimään
ja salaisuuksia
totuuksia
menneitten ja tulevien arvoituksia aukomaan.

Vaan, onhan tässä matkaa.
Onko aikaa?

Asiat kaukaisia
kulkea ajan akselia eteen ja taa
verhoja raottaa.

  

-Ajaton on aika
joss' kulkea saat.
Yks' hetki… ja ajaton aukeaa
ja silloin
olet paikalla vaik' kaikkeuksien takana
menneitten helmassa ja tulevien sumuissa.

Sillä ajatus on ajaton
ja kulku estoton.
Yks' mielikuva jo kaukaisuuksista luoksesi hiipi
tuleva avautui, kosketti kaukainen siipi.

Ja kaikki oli tässä
tässä hetkessä näkyvässä.

Arvoitus vain - oli näkymättömissä.

 

koala: -Totaa…
Harri: -Aai, hei koala! Mitäs sulle.
koala: -Sulla ei ... ole ollu aikaa.
Harri: -Ai, mihin?
koala: -Mulle.

Harri: -Sulle?
koala: -Ni! mulle!
Harri: -Aai nii…
koala: -Sä vaa naputat ja naputat tota...
Harri: -Niin no, kun…

koala: -Ja mihi täss nyt sit oikee taas ollaa menossa?
Harri: -Ai niin kuule, minun pitikin sinulle kertoa että…
koala: -Mua pelottaa toi… toi tossa keskellä.
Harri: -Jaa tooi, niin… siinä on sellainen salaisuus.
koala: -Mua vähä pelottaa ... noi sun salaisuutes.

Harri: -Jaa… noo… pitääkös minun sitten lähteä yksin.
koala: -MIHI?
Harri: -No noita salaisuuksia kohti… niitä etsimään ja...

koala: -EI! et kyllä mee… etkä kyllä jätä mua… etkä sä yksin ees pärjää…
Harri: -Ai niin, en niin… tietenkään. No tuota… aletaas sitten pikku hiljaa pakkailla.
koala: -Mitä pakkailla?
Harri: -Ai niin, sinullahan on noi karvat.
koala: -Mitä siellä sit tarvitaa?

Harri: -Een minä tiedä. Ehkä … fikkari ois hyvä.
koala: -Joo… ja mä kannan sit sen.
Harri: -Okei… oletkos sinä valmis?

koala: -Joo! valo palaa jo.

Harri: -Ai mutta… kuule.
koala: -No!
Harri: -Toi tonttuhattu… minun mielestäni … sen vois jättää jo pois.

koala: -Miks?… en kyllä… joulu on kiva.

Harri: -(huokaus) njaa… minä ajattelin vain että…
koala: -Ai mitä että?
Harri: -Niin sitä vaan että… kun toi kulkunen tuoss' kilkkaa niin saattaa toi hirmulisko kuulla sen ja sitten se etsii että mistä se kilinä oikein tulee ja sitten se löytää sinut ja sitten se nap…
koala: -Toss-O! Ota se… enhän minä sitä enää… tartte. Enhä?
Harri: -Juu, et taida tarvita. Noni, oletkos valmis?
koala: -Jepp.
Harri: -No hyvä… ja sitten eikun matkaan.
koala: -Juu… matkaan. Apua!

Harri: -Hei mutta, ...mikä sulla nyt on päässäs?
koala: -Tää-o... taikurihattu... mun taikurihat...
Harri: -Jjust... että sit niinku taikurihattu.

koala: -Ni.

Harri: -Mutta kuule, koala!
koala: -No, mitä viel?
Harri: -Pitäiskö meidän kuitenkin kysyä joltain että… voitko sinä varmasti tulla mukaan... jos se vaikka olis vaaral...
koala: -Häh!

Harri: -Niin että, voikohan sinne matkalle…
koala: -Älä älä yritä!… mä en päästä sua yksim-mihikää tommosee vaarallisee…
Harri: -Niin mutta, minä ajattelin vain että…. jos se ois vaikka kuinkakin vaarallista… sulle.
koala: -Mitenni!

Harri: -Noo, jos kysytään vaikka tuolta valkealta kotkalta, eiköhän se tietäis.
koala: -Hö! … no kysyn-ny -sitte… jos se nyt on niin tärkeetä. Mä en kyllä pelkääm-mitää.

Harri: -Heei, liitävä kotka!

Valkea kotka: -Matkaako miettivät matkalaiset?
Harri: -Niin, mietittiin tässä sitä vain että...
koala: Sä miätit.
Harri: ... niin että miten se on tuon koalan kanssa. Onko matka lie liian vaarallinen sille?!

Valkea kotka: -Matkako vaaraksi pienelle...
koala: Mommikääp-piäni!
Valkea kotka: -Eihän matka vaaraksi rohkealle salaisuuksien tien kulkijalle, pienelle urhealle.

 

 

 

 

koala: Noni! Kuulitsä! Mähä sanoin. Mitä sitä ny selvää asiaa kyseleen. Kuulitsä mitä se sano? Kuulitsä!

Harri: -Kuulin kuulin. Kiitosta vaan kotkalle!
koala: -Joss! soonki hyvä tyyppi...toi kotka... ja se kyllä tietää. Huomasitsä? Huomasits...
Harri: -Joo joo... huomasin huomasin. Lähdetään nyt sitten matkaan. Ja sammuta se valo, ei sitä vielä tarvita. Niissä pimeissä luolissa vasta... missä on niitä vaarallisia liskoja.

koala: -AI MITÄ-SIÄL-O!

  *

 

 

30.01.2012
(Silmälääkärin odotustilassa)

Silmät näkevät salaisia

Silmät näkevät
silmät näkymättömät
katsovat molemmat kaukaisuuksiin.

Silmät näkevät
silmät näkymättömät
katsovat molemmat unohduksiin.

Silmät näkevät
sillä muuten ei nähdä voi
kuva muodostui
sen outo kulku esille toi.

Vaan, nähdä voi ajatuksen voimalla
nähdä voi unelmilla
nähdä unikuvilla, miss' silmiä ei tarvita
sisäisten silmien kuvia
kuin huvia.

Katsella asioita silmillä
eikä mitään nähdä.

Katsella asioita sisäisillä silmillä
ja nähdä enemmän
katsella kuvia salaisuuksien maan
silmä ei näe
niitä lähden nyt tavoittelemaan.

Kuulla ja nähdä kuulemansa
sillä sanoissakin on kuva
ja sanojen voimalla luodaan moni kuva.

Ja mielikuva
ajatusten aikaan saama
kaukaisuuksien kantama
on kuva, mit' ei silmä nähdä voi
mutta sanoilla, teoilla
sen mielikuvan, unelman
esille toi.

Ja sana
voi synnyttää kuvan
  mielikuvan
    unelman.

Ja kuva kaukainen
kuin pään sisäinen
- vaik' onkin viel' kaukainen -
on silmiltä salattu
  kaukaa noudettu
    näytetty.

Näin silmä näkee
  ajallisen
    ajattoman

ja kuin sanojen leikki
loihti kuvaksi näkyvän
kuvan mielikuvien
kuvan salaisien unelmien.

Siks' katso - ja näe - ja unhoita
katseeseen piirtyviä kuvia.

Mutt' kirjoita kuvia ja rakenna
salaisuuksien unelmia
- menneitä ja tulevia.

  *

 

 

31.01.2012

Näkymättömät ovet ja ikkunat

Näkymättömät ovet ja ikkunat
aikain takana
salattuina porttien raskaitten
taivalten hiljaisten, kaukaisten
outojen johdatusten läpi
kulkija outoja kuuli - ja näki.

Vastauksia tulevasta
  menneistä
    unelmista

ylitse
  irti
tämän näkyväisen maan
kuolematon kuolevaista tavoittaa.

Siis matkaan
kuin aikain alusta, kaukaisista
aikoihin tuleviin
tuntemattomiin unelmiin

etsimään
löytämään
kurkkimaan ovista ja ikkunoista
salaisia paljastamaan
toisenlaisen maan.
 
 
-Mtäh!

-Eei mitään. Lausuin tässä vain kuin lähtösanat matkallemme.
-Aha.

-Ja sammuta nyt se lamppu… virta pian loppuu ennen kuin sitä lamppua oikeasti tarvitaan.
-Aij-juu juu … noni… sammu!   -   Anna käsi.

                
 

Ja siinä sitä sitten mennään, taas kerran kohti uusiin - uusiin uusiin.
Lähdettiin kuin jo niin monesti ennenkin, yhdessä, sulassa sovussa, käsi kädessä ja rohkein mielin, hiljaisin kielin kohti uusia tuntemattomia.

  *

 

 

31.01.2012

Huokaus jonnekin - jollekin

Minä jo huokaan,
kuin jonkin korkeimman puoleen:
-Oi, missä ois hän
kelle antaa voisin tään tehtävän.

Joka kulkea seurassa kertojan
vois' yhteen nitoa
tään vuosien mittaisen tarinan.

Joka ymmärtäisi
joka näkisi kuin salaisilla silmillään
kuulisi korvillaan
miss' kaukana kulkevat kuvaset
ja miten lähellä läheiset.

Miten osaisi poimia hän kuin siemenet
ja istuttaa ne riveihin
kasvattaen iduiksi ja suuriksi puiksi
muuttuen lihoiksi, luiksi, näkeväisten silmien eteen
sulautua kuin elämän kirkkaaseen veteen
ja antaa voimaa kantaen
eloon vastauksia antaen.

Onko sellaista! mä huutelen nyt.

Vaiko odottaa vielä
ja itse kasvaa.
Eihän matka viel' läheskään ole päättynyt
vaan, kuin alussa vasta.
Kas, tässä viedään viel' kuin pientä lasta.

Oi, sinä jokin! Anna voimaa ja apua arvokasta!

  *

 

 

01.02.2012

Joutsen

Laskeutui rinnalleni joutsen
kaunis
kaareutuva pitkäkaulainen
salaperäinen
- kuin mystinen.

  
Olemuksellasi kaukaisia tavoitat
tähtitaivaan muodollasi valloitat
suurin siivin hiljaisesti lentäen.

  

Sua kohti, joutseneni
me kiidämme
kuljemme kuin kaikkeus kaikkeutta kohti
kirkas muotosi meille yötaivaalta hohti
salaisuuksia kätkien.

Toitko ehkä viestin salaisen?

-Viestin toin kaukaisen
kuulin kaipaavan huokauksen;
apua anoit
etsit sisäisesi kantajaa
voiman antajaa.

Ja minä tulin.

Sinua sivelen nyt hellin sulin
ja muistutan sinua sulkien maasta kaukaisesta
sen arvoista ja tavoitteista
jotka eivät ole tämän maan.

Lentämään sinut on tarkoitettu
korkealta katsomaan
tätä outoa outojen maata ja aikaa.

Näkeminen on kuin taikaa
jossa silmin sisäisin voit katsoa korkealle
katsoa syvälle maan sisälle
ja menneisiin kaukaisiin polviin
ja tuleviin
jotka viel' talletettuina salaisiin holviin.

Sinne sinut siivilläni nostan - korkealle
kuin taikasulillani suojaan ja silmäsi avaan
pidä kiinni! - me lennämme nyt
matkasi on käynnistynyt.

Ja etsi minua yöllä
tavoitat taivaalliselta tähtivyöltä
josta vastaan sinulle aina
kun huokauksen lähetät minulle.

-Ja-et-kyllä lähe ilman mua!
-Oiii koala, tartu pian käteeni, nyt mennään.

-No on niillä sit kiire! Mutta ehdinpäs!

Harri: -Ja otit sitten taikasauvankin mukaan.
koala: -Jjepp! Kato... eihä sitä koskaan tiedä mitä eteen tulee.
Harri: -Mutta... entäs... se fikkari?
koala: Ai-nii... sem-mä... unohin.

  *

 

 

02.02.2012

Joutsenportti

On joukot kiertyneet ympärille
varusteet pakattu
mieli avattu uudelle matkalle
viel' salaiselle.

On ylhäällä vahtiva Joutsen
on alhaalla…

-MÄ! … moon tässä!

…niin, ja rinnalla ystävä urhea
vähän karhea mutta…

-Hä! moom-mikää karhee… ite o! moon pehmee.

…ja ylläni näkymättömien ihmeelliset joukot
- eihän tässä mitään puutu.

Ai niin, päämäärä vain
mutta sanotaanhan, ett' matka on arvokkain.

Ja voihan ollakin niin
että matka itsessään on se päämäärä
koko vaivan tavoite
ja perillä vain sen piste
jossa voi huokaista: -Olihan matka!

Mutta kaikki matkalla oli arvokasta.

Ja joutsenlaulun mä taivaalta kuulen
se eroaa kaikista muista
erottaa ihmisen lihoista ja luista.

Mutta muista!
Tämä matka on pitkä
kuin ei valmistuisi se koskaan.
Ja tämä on yksi ainoa matka vain

- sen minä kulkeakseni sain.

                  -Entäs-sit mä!

Harri: -Tartu käteen koala, nyt mennään
koala: -Mihi?
Harri: -Tuosta portista sisään ja uuteen kuin ulottuvuuteen.



koala: -Ooho! … sattuukse?
Harri: -... eeikaai ... Noni… valmista?
koala: - … juh … oota ... ota sylii.  

Harri: -Okei… noni … nnnNYT!
koala: - … apua! ...
    
-
          -
               -

-Jihuuu!

 

  *

 

 

06.02.2012

Ensi katse

Edessäni maassa kaukaisessa
kulkevat kuvina menneet ja tulevat
ja olevaista ei ole
- olen välissä menneen ja tulevan.

Oleva on minkä juuri näen
piirtyi silmilleni, ajatuksilleni
ja katosi jo saman tien menneitten joukkoon.

Outoa!

Ei ole tätä hetkeä ollenkaan
vain hetki, jonka näen tulevan
ja hetki, jonka näen menevän.

Mutta täällä
tässä maassa, missä nyt silmiäni pyöritän
ei olekaan kuin vain tämä hetki
sillä kaikki ON.

Näen edessäni menneitten tiet
tutut eletyt, jo unohdetut
ja tuleva seisoo tuossa - oikealla.
Siin' kuvina piirtyneenä hetkeni huominen
tulevieni kuvat kuin luominen.

Ja kaikki on tässä
ja minä tässä välissä.

Oi, miten kuvaisin sen
hetkeni ylitse ymmärryksen.

-Mitä sä oikee horiset … menneet ja tulevat?

Harri: -Etkö sinä näe, koala?
koala: -E! moon tässä … nii ja mäoon tossa… sou?
Harri: -Niin, ehkä tämä onkin koalalle… koalille… miten se nyt taipuu… jotenkin eri juttu.
koala: -Mitenni eri juttu … ja mille koalille…. ite oot "lille" …hallille … ja katonny… miten hyvin mä taivun … eteeeen ja taaakse … ja sivuuulle … ja toiselle siiiv…

Harri: -(huokaus) pitäisköhän toi jotenkin palauttaa takas.
koala: -Mitäsä sanoit… mäen kuullu.
Harri: -Niin… ajattelin vain että… voisikohan sitä vanhaa maata jotenkin palauttaa … takas.
koala: -Hö! on siinä mulla sit seikkailija! Heti kun on jotain uutta ja outoo … nise haluu takas johonki vanhaan.

  *

 

 

07.02.2012

Tehtävä alkaa

Ja tästä alkaa se tehtävä
mitä ennen ei voi edetä.
On laitettava merkit
on viitoitettava tie
ett' perässä tulevat vois tietää
minne tämä tie vie.

On kaivettava polun mutkat kaikki
on kaivettava ovet ja ikkunat
ja rotkot pelottavat
lepopaikat armahat
ja kuvaksi piirrettävä tämä kaikki kulku
tämä koetusten ja kärsimysten
tämä ilojen ja autuuksien tie
tämä kasvun tie kaikkineen.

On laitettava hetkessä nähdä
millainen on etsijän elämä.

Se on kuvattava kuin yhdellä kuvalla
tarinalla kerrottavalla
mistä alkoi kaikki
mitä matkalle mahtui
mikä kaikki kuin savuna haihtui tiellä pois
ilojen aika ja onnen
min suru huuhtoi ja mennessään vei
jäi vain raskas huokaus: -Hei hei.

Jos paljon on tullut
paljon on myös mennyt
ja jos paljon on mennyt
on myös paljon tullut.

Ja turvana rinnalla
kulkenut kuin ymmärrys ylempi
joka sanoillaan, lupauksillaan lohdutti
joka aikanaan
ain' uutta eteen toi joka kantoi
uskoa antoi
ja rinnalle kulkijan näkyvän
ja näkymättömän
joka toteutti ain' omansa tehtävän
- ja sitten haihtui pois
ett' uutta taas rinnalle mahtua vois.

Ja mihin vie
miten kuljetti
mitä lupasi
miten toteutti…

tuo kaikki sanoiksi nyt pue
se kuin ääneen lue
ett' kulkija kummajainen
etsijä paikallaan pyörivä
vois' löytää ovia, ikkunoita
ymmärtäisi hän portteja
joiden takana ain' uusia kasvuja.

Miten niissä kaikissa kasvaa
ei katkeroitua, vaan nähdä
kuinka onnekas onkaan hän yksinäinen
kuinka onnekas on hiljainen
joka monien ovien, ikkunoiden
ja porttien kautta
kuinka monien rotkojen kautta
ja lepotasanteiden
vuoren rinteiden
ihanien virkistyslähteiden kautta
on hän kasvua saanut
ja valmistunut matkalle.

Matkalle?

Minne?

Tänne, miss' olet sinä tänään
lepoon ja rauhaan itsesi kanssa
ja avautuvan maailman kuvan
johon etsijä, ihminen
kaiken tuon kasvun kautta
saa katsojan luvan ja kulkijan tien
ja minne minä
ain' kulkijan edelleen vien.

Tässä on nyt se paikka
uuden portin takana se aika
joss' mennyt ja tuleva kohdata
katsoa ja kuvata
etsijälle luvata:
-Tämä on mahdollista
tämä viel' suuremman onnen tie
- ja se tie sinua vie.                            
takaisin "välissä..."

  *

 

 

09.02.2012

Etsijän tie

Jokainen "valittu"
etsijän tien kulkija
löytäjä
on jo tullessaan näkijä
sisällensä piirretty tehtävä: Etsiä.

Se hänen sisällänsä kytee jo annettuna uskona
suuntana, mikä oikein on.

Sen kuin salaisen valon mukaan hän tietänsä käy
ulkoisesti ei mitään näy.

Hän näkee sanasen
kuulee joskus huokauksen, min sisällään tunnistaa
se vaatii tutkimaan
etsimään kuin totuutta, mist' ei tietoa viel' olekaan
- on vain kuin tuntematon valo
jolle avautuu kaukainen outo kajo.

Jokin asia ain' lämmittää mieltä
koskettaa syvältä sisältä
herää uskoja
luottamuksia moniin asioihin;
  niihin on syvennyttävä
    ne on opittava
      koettava
        tutkittava kuin sisäisiä myöten
ja seurattava valoa
- kuljetaan kohti sitä outoa kajoa.

Ja elämä vie
  paikkoihin
    ihmisiin
      moniin mukaan
sitä ei kuin ymmärrä kukaan
sitä hinkua
  halua
    uskoa ja ehdottomuutta
      löytämisen riemua
kuin pakoa todellisuudesta
- ja sitten tajuta
itse ees ymmärtämättä: -Tie on väärä!

Pois poiketa
tulla ulos heitetyksi
lähdetyksi rakkaista irti
revetä kaikesta tutusta pois
- kuin luopio ois.

Ja jäädä tyhjän päälle
  yksinänsä
    hyljättynä
      outona
itsekin tietämättömänä: -Mikä minulle oikein tuli?
Miten se kaikki ihana noin äkisti pois suli.

Se, mikä ennen oli rakasta
olikin yhtäkkiä ahdistusta
ja kuin huomaamatta lausuttu poikittainen sana
oli kuin veitsen viilto
loukkaus
ja ovi oli avoinna: -Pois vain!
Et enää voi kulkea meidän joukoissa.

Ja elämä vei!

Se tuntematon mi edellisestä erotti
sai viisautensa vast' myöhemmin
- elämä harsoa raotti
toisaalle kuljetti
ehkä uusiin joukkoihin
jossa myöhemmin käy samoin...

Kun olet taas tutustunut
  tullut tutuksi
    kuin luotetuksi
sinä lennätkin taas ulos
jonkin yllättävän sanan tai ajatuksen tähden:
-Okei, minä lähden!

Enkä taaskaan ymmärrä, miksi.

Ja näin kasvoi etsijä
  yksinäiseksi
    oman tiensä kulkijaksi
kaiken vanhan pois sulkijaksi
ja mielensä avoimeksi uuteen.

Ja viisaus kaikkeen mi taakse jäi
vasta myöhemmin vierelle käi.

Sillä, kenen joukoissa seisot
sen lauluja laulat ja leipää syöt.
Tulee olla samat työt.

Ja jotta vois nähdä jotenkin
  sen yli
    tai ohi
on siitä poistuttava pois
jotta enemmän uutta nähdä vois.

Ja yleensä yksi huolimaton
huomaamaton sananen
jokin tunne pakottava
- ja olet taas yksinäinen kulkija.

Ja miten tärkeää tuo kaikki onkaan:
  tutustua
    olla mukana
      kasvaa ja oppia
- ja sitten erota.
Aloittaa kuin uutta taas alusta
ja jälleen erota.

Se on etsijän tien kulkua.

Ja mielipiteet vaihtuvat
  teot
    uskonnot
      uskot
        uskomukset

viisaus lisääntyy
näkökyky kasvaa
ja erottamisen kyky
kuin oikean ja väärän
vaikka väärää ei olekaan
ei viel' oikeatakaan
mutta matka jatkuu kohti vapauttaan.

Ja vihdoin
kaiken tuon etsinnän ja koluamisen kautta
on päässyt hän portille jossa lukee: -Etsijän tie etsijälle.

Se hiljaisuuteen vie.

Ja astuu rinnalle kuin opettaja
- todellinen opettaja
joka yksinäiseen tarttuu
häntä salassa salaisesti kasvattaa
hiljaisesti puhuu ja kuljettaa
portteja ja ovia avaa
ikkunoita raottaa ja sanoo: -Katso!

Vaan, etsijän osa ei ole kaikilla.
Jos ei valo kanna
jos kaukainen kajo ei kuljeta
silloin kasvu mahdotonta.

On vain jäätävä siihen miss' ollaan
ja siinä varttua
tuntea sen määrän turvaa
luottamusta ja hurmaa.

Mutta etsijä menee edelleen
irtoaa kuin maasta
tavoittelee kuin taivasta
löytää ain' uutta ja raikasta
kulkee kohti jotain suurta totuutta
- jota ei koskaan saavuta.

Mutta hän tuntee suuntia
näkee kaunista
kurkottaa kohti unelmia
aukoo salaisuuksia ja osoittaa:
-Kas tuolla! tuolla se on… tuolla jossain… se on.

Ja aivan tarkalleen sen suunnan
mihin hän osoittaa voi
sen osan hälle
jokin suurempi loi.

  *

 

 

12.02.2012

Tuulen puhkojan tie

Pukea sanoiksi
kertoa kuviksi
tämä etsijän elämäntie
- se aikaa vie

vaan voisi se kantaa
ja voimia antaa perässä kulkeville
tiellä jo oleville
ja sieltä itsensä löytää, ja minut
- minä tunnen sinut.

Mitä järkeä? joku jo huokaa
kuvata elämä.

Se on kuin ruokaa,
eikä kulkija yksinäinen
ole enää yksinäinen
sillä edellä siinä käynyt
merkkejä polulle jättänyt on ystävä
jonka tuoksun sä tuntea voit ja nähdä:
  täss' taisteli hän
    täss' lepäsi
      tässä tanssi ja lauloi
        tuoss' vuoteella hän rakasti
- tässä kaikkensa menetti.

Kas, hiillos viel' lämmin
tään ihanan lepopaikan
sen itselleni tulehen puhallan
ja hetkeksi kaiken vain mennä annan.

Ja heei! tuon portin hän kuvasi
nuo heiluvat verhot
tuon pimeän kuilun
nuo portaat ja yllä kajastavan valon.
Minäkin näen nyt tuon kajon.

Se on matka vuorineen, laaksoineen
hiljaisine itkujen risukkoineen
mutineen.
Se on nousua taas uudelle vuorelle
kukkulan laelle
lepolammelle kaukaiselle.

Se on ystäviä
mitä matka mukanaan tuo
- he vain tulevat sun luo.

Se on viisauden tie
miss' yksikään päivä ei samanlainen lie
se uusiin koko ajan vie.
Uusiin uusiin ja menneistä pois
miten matkaa vois taittaa
ellei vanhoista luopua vois.

Se on taisteluita vääryyksiä vastaan
kuin sotia!
joista pitää oppia
ja kaunaa kantamatta
vihollisen kanssa sopia:
-Sun pahasi
oli minulle hyväksi
se vahvisti mua.
Ja taas tuli uutta oppia
ja voimaa mun luo.

Se on luopumista;
mitä enemmän sinä annat pois
sitä enemmän saat uutta tilalle
sillä miten täysinäiseen
uutta mahtua vois.

Ruukku kallelleen vain!
ja maahan valuta
tulee uusi rinnalle kulkija, joka ruukkua kantaa
sinne uutta voimaa antaa.

Se on tekoja
jotka ovat outoja.

Se on sanoja
jotka ovat kovia, julmia.

Se on ajatuksia
jotka ovat rakkaita.

Nuo kaikki ensin itselle
sitten toiselle, perässä tuleville.
Ja vierellä katsoville kuin loukkaus:
-Minunko tekoni muka huono ajatus.
Mikä se luulee olevansa, mokomakin kurja.

Ja elämä on hurja;
  ei se iloilta säästä
    ei suruilta
      ei tiedon muruilta
ja viisaus ain' rinnalla kasvava
on voiman ain' uuteen päivään antava.

Ja kiitos
mi kaikesta ensin nousee
- niin hyvästä kuin pahasta
sillä mitä kovempi on koetus
sen suurempi on siunaus.

Ja mitä suurempi ilo, muista!
sen perästä tulee opetus
ja se otetaan pois
ett' uusi ilo, ja opetus
sen jälkeen taas tulla vois.
 

Voi! tuon kaiken kun kertoa osaisin
ois suuri paino mun mieleltäni pois
ja elämän tehtävä jo tehty ois.

Kuka ois auttaja mulle?
Kuka kanssani kertoa osaisi?
Kuka tuntisi sanojen taian…

-Sinäkö Thoth
sinä sanojen jumala
menneitten aikojen takaa
- mielesi jo vakaa.

Vai onko joku toinen rinnalle
nuorelle kulkijalle
joku, joka juuri edeltä käynyt
tään saman tien?

... En vain ole merkkejä nähnyt
en haaleita nuotiopaikkoja
en suuntaviittoja
- yksin kolunnut vain

…niin, onneksi joku hiljainen ääni rinnallain.

Niin kuin nytkin taas
uuden maan alussa
jossa … tuolla kaukana
näen kajoa.

Ei kai minua yksin tänne?

-Ai ... mäkö?


-Mä … oon tässä.

-Minä! olen ystävänne.

Kuulinko tuon
vai toivoinko vain
yksinäisten hetkieni jälkeen…

Onko joku rinnallain?

-Hei...mä… oon … tässä.

En näe!


-Tämä maa
tämä uuden portin takainen
on toisenlainen kuin olivat nuo edelliset
Katsos, tasoja on monia nousta
- myös laskea
tätä ei voi ennalta tuntea, oppia.

Olet oppinut vain portille asti
ja tämä on taas uutta.
Kestää hetken kunnes alat taas nähdä
tämän suloisuutta.

Ja toisin kulkee tämä
ja kuljetaan täällä
kuin kuljettiin ennen
ja maan päällä.

Toisin on täällä kaikki
ja kuin tullessa jo kuvasit:
"Tämä on menneitten ja tulevien maa"      >
täällä hetki on nyt
ja mikään ei ole päättynyt.

Tuos' kulkevat kuvina menneet ja tulevat
ja olevat on poissa
ne ovat jommassakummassa noissa;
joko edessäsi sinua vastassa
tai takanasi taisteluissa.
Se on vaikea käsittää
vaan viisaus siihen viel' avautuu.

Kuin tuuleen sa kuljet nyt
ja tuuli on vastainen
se tuuli on tuuli tulevien.

Ja se sama tuuli takanasi
mennyttä mukanaan vie.
Tämä on kuin
tuulen puhkojan tie.

Ja tässä tää tuulen puhkoja
nyt reporankankana vuoteella
flunssaisena sairaana
kuuntelee lähestyvän tuulen huminaa
    voimatonna…
        voimatonna…
mutt' mieli sisäinen lie kirkas.    -  Aaatsih!
 

-Kas! siin' on se voima, pienoinen kulkija
kun ulkoinen on heikko
on sisäinen vahvana.

Miks' aina näissä porteissa
on jotenkin sairaana?

-Niin, sano se!
Olethan sinä jo jotain oppinut.
Se kuvaile.
 

Se portti ei ole suuri portti
vaan pieni (?).

-Just! juuri niin.
Ei portit suurene
eivät komeaksi käy.
Ne vain pienenevät
ettei ne kaikille näy.

Eikä niistä kukaan sisälle
suuressa voimassa käy.
Eikä täällä vahvoja näy.

-Joku kerran puhui neulan silmästä, muistatko
ja kamelista.
Sisään pääsemisen vaikeudesta.

Peilikuvien maailmaa
siis kaikki väärin päin.

Tuota ei moni hyväksy
mutta etsijä löytää.

  *

 

 

14.02.2012

Askeleet ja sillat

Kas näin on kuvattu
piirretty ilmoille tie
joka sisäisen kasvuun vie.

Ja se tie on pitkä ja vaivalloinen
mutta kulkemisen arvoinen se on
kenelle sen osa kuin kohtalon.

Katsos, ei sille omin päin
eikä sillä omin voimin
siellä on aina rinnalla toinen joka kantaa
ja voimia antaa.

Ja vaikkei häntä näy
hän vierellä kuitenkin
kaiken aikaa salaisesti käy.

-Joo… soom-MÄ!

 

-Hö! … mitenn-ni em-muka näy?

Ohjailee
merkkejä antelee
silottelee tien keveämmin käydä
jotta voisi nähdä
missä seuraava työ, tehtävä.

Niin, askel kuin edeltä valmistettu
vaik' askelen jokainen itse käy
eikä valmiita jalanjälkiä missään näy.

Levossa ja rauhassa etsijä tietänsä 
... vaikka ei alussa
silloin viel' levotonta
ja kaikki kuin kysymyksiä täynnä.

Vaan, kun alkoi hän nähdä
miten järjestyy elämä
hän alkaa uskoa ja luottaa:
Tämä tie onnea tuottaa.

Ja katseensa jos kääntää hän taaksepäin
hän voi jo nähdä
miten hyvin kaikki on mennyt
kun oli mennyt näin.

Ja mennyt kasvattaa luottamusta tulevaan
avaa uskoa ja näkökykyä unelmaan
mi siintelee jo
vaik' niin kaukana vielä.

Hän näkee vain kaukaisen kajoa siellä
ja tietää: Minä matkaani jatkan
enkä kesken hajoa
... jos vaikka hetkin näyttäisikin siltä
kun harmaana haamuna käy.

Silloin rakentui kuin upea silta
joka ei tietenkään silmille näy
... ja sitä siltaa pitkin hän kiittäen käy.

  *

 

 

20.02.2012

Toisenlaisia kuvia

Vaikka samaan aikaan
kun katselen tääll' menneitä taa
minä katselen tulevaa
tuota kuin kuvien kirjoa
tulevia.

Ne toisin muodostuvat kuin valo
ja sen aikaansaama kuva
sillä valossa kaikki kulkee jonossa
kuin kuva kuvalta katsella
ja seuraavaa ei vielä nähdä voi
aavistella vain
luoda kuin mielikuva
odotus, mikä on seuraava

mutta sitä ei näe
ennekuin edellinen kuva on käynyt
sen aika ohi mennyt.

Täällä maassa kuvat ovat toisin
ne ovat nähtävänä kuin vieri vieressä
samalla katsella huomista
ja kaukaista tulevaisuutta.

Nähdä miten kaikki etenee
mitä seuraava hetki ja teko tuo 
ja selviää myös miksi tapahtui teko eilinen
mikä muutti huomisen.

 

Täällä olen nyt
samassa paikassa kuin kaksi vuotta sitten
kun matkaan lähdettiin…
mökillä
yläpetin lämmössä
kun uutta porttia ihmettelin
ja tulevien ohjeita kuuntelin.

 

Paljon on kulkua kahteen vuoteen
paljon mahtunut, tapahtunut
monta ovea avannut
pari raskasta porttia
ja ikkunoita, joista outoja kurkkia.

Ja nyt siis tässä
taas uuden maan alussa
kuin tasan kaksi vuotta sitten.

Sininen valonsa sai
keltainen kultaiseksi
ja nyt tämä…
miten tämän kuvaisin…
ei täällä väriä
valoa kuitenkin.

Vaan, vastahan minä tulin
en näe vielä
ainoastaan tuon kuvien kulun
kuin alun… ja lopun.

Mutta, eihän tämä kaikki olekaan tässä
nyt edessäni näkyvässä.
Sehän on vain…
se minkä tein
ja teen elämässä.

 

Ja tänne kuin filmien maahan
on herkällä näkijällä pääsy
katsella elämää menneisiin
ja tuleviin
vastaako tuleva ihmisen unelmiin.

Hän näkee siellä
mitä ihmisiä ollut ympärillä
ja keitä vielä tulemassa
mutta ei ymmärrä missä ajassa

kas, kun aikaa ei ajattomuudessa ole
voi arvioida vain
kasvoista
olemuksesta
ihmisen kasvusta ja koosta
ja tulevien muodoista.

Ja aivan kuin kaikki
ois piirrettynä edeltä ollut
vaik' ajattoman tilassa tietäjä vain näki
miten ihminen tulevia eli.

Vaikka, onhan tullessa suunta ja tehtävä
kuin ajatus elämästä ja sen tuloksesta
vaan, aina ei vain käy niin
monesti joutuu hän eksyksiin
hukkaa tiensä ja polkunsa
kohtaa oudot sotkunsa
levottomuus kalvaa, tyytymättömyys
ei täyty sisäisen pyrkimys.

 

Ja etsiä ihmistä
mi piirretty kuvaksi
kohdata jossain joskus
ja mikä suuri ilo siitä.

Vaan, jos mutkaiset tiet
ja väärät valinnat
toinen ei millään toiselle riitä.

Ehkä vain yksi piirre ihana sisälle piirretyn
- toisen jo rinnalle hyväksyn
vaik' enempi parempi
ois tarpeen ollut
sen kuva, mi piirretty lähteissä oli
väärän piirteet ei valittuun sovi.

Siks' tyytymättömyys
niin äkisti mielen täyttää
ja toisen piirteen omaava
jo oikealta taas näyttää.

Mutta, löytää se
joka piirretty sisälle
joka täyttäisi kuvan täydelleen
mit' sisällään kantaa
se onnea elämälleen
ja pysyvyyttä antaa.

Siis, löytää hänet - sielunsa kumppani
sisälleen piirretty apuri
rinnalle kulkevaksi tarkoitettu
puolikkaan täydennetty ja kokonaiseksi tehty
on voitto ja unelma
jota kohti taistella kuin laulussa:
"…etsin kunnes löydän sun…"

- sitten rauhoitun.

  *

 

 

20.02.2012

Umpihankien kutsu

Niin, ja tässä nyt istun ja kirjoitan

 

viisauden majan äärellä
tuulelta suojassa
ja joku outo valo mua valaisee…

-Heei! Aurinko!

Tässä istunut oon ennenkin           >>
tarinaa kirjannut
ja sen hetken mietteitä.

-Huu! Tuuli lähestyy selkäni takaa
latvoissa huima humina.
Joku mua tervehti
- melkein pelotti.
 

Niin, tuoss' suksin lykin
koskematonta selkää ja rantaa



latua valmista toivoin, vaan ei ollut
vain koskematonta hankea.

Ja minä ymmärsin…
eihän minulle valmista latua
ei enää aikaan ollut ole;
   oman tieni kulkija
      omat polkusi pole.

Ja yksin viel'
ei ees koala-kumppania seurana.
Kotiin jäi kun tänne lähdin
mökkini erämaahan hetkeksi nauttimaan.

                                                 -Sä jätit mut! Unohdit taas!

Mitä! Ihan kuin oisin kuullut sen äänen.
Sehän on Hesassa, raukka.
Ois kyllä nauttinut.

                                   -Ite oot raukka. Ans-olla kun tuut takas.

Ihan se on kuin puhuisi minulle,
aina niin kiltti ja ystävällinen.

                                                                        -Ja pah! Ootas vaa.

Niin, omat tieni kulkenut
kuin umpihankeen lykkinyt
toivonut ja etsinyt
... jotain ain' löytänyt.

Mitä outoa nyt siis tässä
yksinäisessä hetkessä
vain vihko seuranain
vanhalla lypsyjakkaralla
mehumuki vierellä
pienen katiskan päällä höyryävänä.

 

Niin, tuonne lähdin tarpomaan
kuin tuntemattomaan valkeaan

 

ja tuolta siis tulin
ensin melkein kiukusta sulin
kun ei valmista latua
…sitten siis muistin yksinäisen kulkijan haluja.

-Ole oma herrasi ain'
vain siten voi tiesi edetä
ja kuin koskematon hanki ain edessä.

 

Hetkin kantaa hanki
sitten taas upottaa
täss' runoilija tietään raahustaa.

Vaan, jos tarkkaan katson
… oikein tarkkaan

    

tuos' näkyy pieni ladun painauma.
On tästä joku mennyt ennenkin
vaan aikaa lie siitä
monta myrskyä välissä.

Ei se enää uutta kulkijaa kanna
ei voimaa anna.

Ja tuos' on se levähtänyt
reiän kaivanut
siinä virkistynyt, avannossa.
Aika hurja!

Missä lie kulkee hän nyt.
Ei kait matkansa viel' päättynyt.

Ja kas, siinä se on! mun unelmani talo.

 

Kutsun sitä nyt viisauden majaksi.
Vanha ihana savusauna järven rannassa
nyt iltapäivän auringossa.

Ja tässä siis nyt
lupaa keltään kysymättä
ketään tästä vielä kiittämättä.

Pitäisiköhän jättää pieni lappunen…
täss' istui kuistilla hetken
yks' runoilija onnellinen…

Ehkä ensimmäinen keväinen hiihtopäivä
aurinkoineen ja hohtavine hankineen.
Sen heti itselleni nappasin
ja matkaan kapusin.

Oi jos tällaisen viisauden majan
jostain viel' itselleni saisin
- niin haluaisin -
miss' kuunnella luonnon huminoita

 

katsella lumisia selkiä ja kesällä uida
omassa rauhassa
ja elosta nauttia, niin kauan kuin tätä matkaa vielä on
… tääll' sanojen virta kuin loppumaton.

Ja minä kiitän nyt
   sinua, joka minut tänne taas uudelleen toit
   ja sinua. kenen rantoa
hetken ihailla sain ja haaveilla:
… miten yksinkertainen voikaan olla kaunista!

 

Ja aurinko mieltäni lämmittää
tuuli tervehtää kuin vanhaa ystävää
yksinäistä kulkijaa.

                    -Mitäs unohdit mut! Oma vikas! Siitäs sait "yksinäinen".

 

Ja lapun lähteissä kirjasin:
Jos mietit, sä naapuri
mitä ihmeen jälkiä mökkisi rannassa…

täss' poikkesi yks' yksinäinen kulkija
joka hetken istui sun kuistilla
kirjoitti pienen tarinan
ja sinua mielessään kiitteli
miten sanat kauniisti liiteli
ja sisäistä niin kosketti.

Umpihankea tulin kun muistin:
On ihana viisauden maja
tässä lähellä rannalla.

Ja tääll' istunut oon ennenkin
elämääni pohtinut ja muistiin piirtänyt
ne luettavaksi näkyville siirtänyt
… niin kuin nyt tämänkin.

Ja sinä tuntematon ystäväin
sinä löydät sen, tältä päivältä siis, 20.02.2012
vaikka nimellä "Umpihankien kutsu"
sivuni osoitteesta www.piiras.com
siellä se tarina…
 

Ja minä lappusen pukuhuoneen pöydälle jätin
ja kaiken lähteissä ennalleen siistin.

Mutta jäällä minä mietin:
Mistä tiedän, tunnen, sun ajatuksesi
mielesi liikkeet.
Jos vaikka syytät minua ja päälleni käyt
… sain hieman pelottavat näyt.

Ja minä palasin
lapun itselleni takaisin nappasin ja aattelin:
Josko vaikka kesällä poikkean
ja vierailuni silloin paljastan

             - jos uskallan.

  *
 

 

Outo päivä - vai onko?

21.02.2012 - 21 02 20 12

Onko lie kuin jotain taikaa. Kuka uskaltaa?

Minä yöllä valvoin ja kirjoitin
kuin maailman keskiöstä - itsestä siis
aina sen laitamille asti.
Jokin minut tähän taas herätti.

 

Sisäisen kuva ja valo

Vaik' ystävä rinnalla
ei olekaan maailman tärkeä asia
on sillä kuitenkin paikkansa
tässä elomme tiellä.

Se on kuin keskipiste
ja ilman sitä
on elämä kuin tyhjä.

Ja siksi pyörii elämä
ja ajatus
toive ja unelma
tuon tavoitteen ympärillä
- löytää se sydänystävä.

Jollekin se on vain yksi ainoa.

Toiselle kuin merkittynä monta
tälle pitkälle matkalle.
Siks' elo hetkin niin levotonta.
Kun sydän kohtaa sydämen
saa aikaan muutoksen, mi ootteli vain
milloin sen uuden saan.

Kas, kun vanhasta aika jo lopulle käynyt
yhteinen kaikki on nähty.

Kasvun tähden tää vaiva
kasvun ja kehityksen
viisauden ja ymmärryksen.

Onnellinen hän
kell' yksi ja ainut.
Onnellinen hän
kell' ystäviä monta.

Vaan, vaivansa kaikella ja opin tie
mi kulkijan aikanaan perille vie.

Siis, kuin kartta ois annettu matkalle
ohje sisäiselle:
Tämä tavoita
ja tämä
siin' on sun kulkusi - ja elämä.

Ja minkäs sille ihminen
sisäiselle pyrkimykselle
kaipaukselle:
etsiä etsiä, ja löytää
elon tie täyttää.

Ja ellei se etene
ellei kulje kuin kartassa
on ihminen eksyksissä ja hukassa
mielensä levotonna.

Sen jotenkin toisin hän täyttää
elämänsä kuin toivottomalta näyttää
kun sisällä vain kytee ja kytee
eikä syty se mistään
vaan tuhoaan vain
kulkee kohti hän matkallaan.

 

Vaan, onhan elämässä muutakin
kuin ystävä auttavin.
Sen kun hän rinnalleen saa
se voimia muuhun vapauttaa;
tehtävään, mi piirretty etehen
sen tunsi sisäinen kuin paloksi:

- Sitä kohti!

Ja siinä on tie, mi kulkijaa vie
ja piirteensä sille
ominaisuutensa
tietonsa, taitonsa
… ja halunsa
saa aikaan tuloksia
jolla vaikutusta kasvumme määrään
ja sisäinen kiitollisena kaikkensa
sen eteen häärää
- eikä siinä ole mitään väärää.
 

Näin on piirretty
kuin muutamilla kuvilla
tämä elomme tie ja määrä
pyrkimys, tarkoitus
sen alku ja loppu

… ja kaikkeen on ihmisellä
niin kova hoppu.

Ihmeellistä, eikö totta!
 

Vaan, jospa jo tältä paikalta
vois nähdä syvempiä tarkoituksia
kuin yksi elämä
vaikka onkin se tärkeä tehtävä.

Mutta suurempia kohti
on tarkoitus aina ja kaikella
… sitä vain ei ihminen ehdi päivässään ajatella.

Jonkin tähdenhän kaikki tää kasvu ja vaiva
tämä koko kansakuntamme kulku
ja koko populaatio on tässä kuin yhtä
vaikka kullakin tapansa ja paikkansa
elon kulkuja ratkoa.

On kuin ois tärkeätä tämä kaikki
ja suurta tekonsa pienikin
minkä tehtäväksi ymmärsin.

Ja itsensä eteen on kova touhu;
kaikkien omien asioitten
ilojen ja harrastusten
päivittäisten tarpeitten, joita riittää kuin loputtomiin
ja se liittyy kaikkiin ihmisiin.

Outo se on! Ihminen.
Outo kaikkineen
elonsa mutkineen
toimineen.
 

Eloaan etsii
sen tarkoitusta
ihastuu, rakastuu
sotii ja tappelee
kaikessa kuin rimpuilee ja etsii ain' uutta hyvää.
Ja paljon pitää saada aikaan näkyvää.

Outo se on!
Kerrassaan outo olio.
 

Ja tutkittava on kaikki.
Ratkottava jokainen mysteeri
ja etsittävä ain' uusia ulottumia
rakentaa totuuksia - muuttuvia.

Tähyää niin pieniin ettei mitään määrää
tähyää suuriin
ja kaukaisiin ulottuviin ain' tähtien tähtien taa
ratkoo koko maailmankuvaa ja sanoo: -Se on näin!

Ja huomenna jo kaikki taas toisin päin.
Mutta tänään sen näin näin.
 

Ja kaikesta teoistaan
se palkitsee ja kiittää
joku jollain uudella taas mainetta niittää ja nimensä suureksi
muistonsa kaukaiseksi.

Ja kuin tietämättään
se rakentaa jotain
… jotain suurta, ja jotain kohti.

Jossain kait jokin valo
joka sisäiselle kutsuvana hohti.

 

-On se hyvä ettei se koala ollut tätä kuulemassa. Mä melkein arvaan mitä se ois sanonut.

  *

 

 

22.02.2012

Sana - on maailma

Ja minä kuvia piirtelin sanojen kautta
sillä ilman sanoja
ei ole kuvia
joita välittää täällä
jossa niitä ei muulla tavoin voi nähdä
eikä muistiin piirtää
tulevien silmille siirtää.

Ja yhdellä sanalla
voi kuvata maailmoita
sillä sana
on jo maailma
ja mielikuva ihmisen
sen siirtää kuin eteen silmien.

Näin ovat sanat tärkeät
ja kaukaisten kuvien kulku
esille kuvata
sanoilla luvata se
minkä kuva toi esille.

Ja sanalla myös käskeä
mitä tulisi tapahtua
jos jokin vaatisi käynnistyä.

Ja yksi sana ... on maailma …
"tulkoon valkeus" - ja valkeus tuli
tuli koko valon maailma
jota vaikea täydelleen kuvata.

Ja sanalla "luvata"
jo lupaus toteutua.

Siis, onko suurempaa
kuin sanoilla palvella
anoa ja luvata
sitten anottu kuvata
ja katsella suuruutta.

Ja jokainen sana
on maailma:
  anoa, luvata,
    katsella,
      suuruutta.

Ja minä ymmärsin:
on sana jokainen kuin ikkuna
josta katsella sen sanan taa
mitä kaikkea se … yks' sananen
jo lupaa.

Yksi sana
voi olla vaikka "aurinko".
Siitä jo satoja kirjoja.

Tai valo.

Tai loppu.
... Sillä mikä on loppu;
  kaiken loppu
    näkyväisen loppu
      ymmärryksen loppu?

Se on vain piste
jonka edellä on paljon
jonka jälkeen voi olla viel' enemmän.

Ja oikeasti se voikin olla
alku jonkin suuremman
alku unelman.

Siis, miksi pelätä sanaa "loppu"
sillä "Tulkoon valkeus"
      oli pimeyden loppu.
Ja tulkoon loppu
      onkin uuden alku.

Ja mikä on "lopun maailma".
Osaatko kuvitella?

Sanoilla sen sanoa voi
ja kuvata
… se on maailmoita!

Ja minä yhtäkkiä ymmärsin:
minulla on se viisauden maja.
Se ei olekaan paikka
- vaan tila.

Ja mikä on tila?
Se on maailma.

Ja mikä on maailma?
Se on ulottuma.

Ja mikä on ulottuma?
Se on sana,
      yksi sana vain,
joka kätkee sisälleen
mun maailmain.

 

Minä eilen illalla piirtelin
saunan lauteilla
ne kiiruusti vihkooni siirtelin;
  anomukset
    lupaukset
sanojen tiestä
miten sanat kuljettaa miestä
... j
a toteuttavat sen
kuin ennustuksen.

Ja minä päätin sen hetkeni hurman
- lumienkeleitä nyt piha täynnä

  

muistona eilisestä
joka päättyi sanoihin:

"Enkä itkenyt enää mä menneitten perään,
vaan huomenna, uutena,
minä uuteen aamuun herään."

Ja nyt on … se aamu.
Se uusi aamu!

Ja mikä on aamu?
                  - Uuden alku.

  *

 

 

21.02.2012

No jos nyt kuitenkin...
yks' katkelma Taikurin matkasta.
 

Saunassa - anomuskalliolla

Noniin ystäväin, oletko valmis.

Olet nimittäin ainut, jolle voin näin kirjoittaa
ja tuntojani kuvata.

Mitä etsinyt, mitä löytänyt,
mitä toisille luvata,
perässä kulkeville,
etsiville.

Ei tämä nyt ehkä niin viisaalta näytä,
vaan, mitä on elämä.

Tätähän se on:
  hetkiä,
    tapahtumia,
      huokailuja
        toiveita ja pettymyksiä,
          odotuksia.
Uskoja ja luottamuksia,
  ihastuksia ja menetyksiä.

Kasvua kaikki tyynni. Sitä elämä on.
 

Ja tässä yksi katkelma siitä.
Ja sinulle vain. Vain sinulle, ei muille.

Mutta joskus, kun nuorempi oot,
anna tämä julki,
se voi olla monelle hauska,
sillä elämä
ei aina ole niin tärkeä

… mutta kuitenkin
olin kutsumukselle uskollisin.

Siis, jotenkin näin:

Minä saunoin
täällä mökillä yksinäin.
Ensin aattelin, että nopsasti vain
lämmitän veden ja tukan pesen.

Mutta sitten, kun oli niin nuoskainen keli
mua sauna jo houkutteli - vähillä puilla tunnelmaan
ja saunan unelmaan.

Ja minä tein sen.

Ensin kuitenkin yhdeltä katolta lumet,
vain lappari putos - en mä.
Pari tonnia on katto nyt keveämpi
ja minä huolettomampi.

Ja saunan siinä samalla lämmitin
ja aattelin: -Puhdas poika on poikaa! Jess!

 

Ja siellä mä sitten istuin
saunan lauteilla lämpimässä ja aattelin
tätä elämää niin kuin aina, kun siellä yksinäin
... ja kyselin
tulevia toiveilin
- kuin itse itselleni vastailin.

Ja sitten, minä kuuntelin
… ja kuuntelin… kuuntelin...

tupaan kiirehdin!  ja huokailin
josko kuulemastani viel' jotain muistaisin…
ja hikimärkänä tuvassa kiiruusti kirjasin…

Ja minä kirjoitin näin:

Oi anna mun muistaa
mitä anoin mä juuri
kun saunan lauteilla kyselin
mikä ois mun toivomus suuri.

Kuin kaikki jo täytetty, ja näytetty…
- Minä vastaan sinulle
kunhan vain huokauksesi lähetät sinä minulle.

Ja minä anoin
vaik' jo hetkin epätoivossa
josko viel' liikoja pyytelen.

Ja minä huokasin,
minä uskoin,
minä anoin: -Anna minulle…

(niin, en sitä nyt tähän, ehkä myöhemmin...)

Mutta kuitenkin, tämän lisäsin nyt,
kun tämän julkaisuun ryhtynyt:

07.03.2012

Ei sanat
mi syöksevät kuin myrskyn lailla
ei anomus, kuin sisältä pursuava
ole turha, vaan...

se on täynnä kutsua
ja siinä on voima;
  muuttaa
    saavuttaa
       asioita palauttaa, kadottaa
löytää uutta
  rakentaa tulevaisuutta.

Siinä on voima!
ja se on tärkeä, vaik' tuntuisi
ettei niissä sanoissa ole mitään järkeä.

Vaan ne sanat
eivät tulleet järkeillen
vaan purkautuen
kuin ohi aivojen ajatusten
kuin ilmoille singoten
ennen kuin järki niihin ehti
ennen kuin ajatus puntaroi
mitä purkaus sisäinen esille toi.

Ja nyt!
odota ja katso,
mitä salattu maailma
mitä sisältä pursuava toivo... yhdessä aikaan saa
se viel' maailmaa muuttaa
ja sinua
sun tulevia askelia ja unelmia.

 

...ja sauna jatkuu...

Ja näytä taas kerran...
-Minä toiveesi täytän, kunhan anot sinä vain,
pian on...

(niin, tämänkin viel' piilotin - ehkä myöhemmin...)

… minä huokaan ja uskossa kuljen
ja kaiken tään
min jälkikäteen saunasta kirjasin
minä sydämeeni suljen ja uskon:
mua kuullut on hän
ken antoi tään, kuin hullun tehtävän.

-Vaik' ei se hulluutta olekaan,
vaan tärkeätä päällä maan.
Ja tuloksen sinä näet
kun päiväsi on päässä.
Näkevät myös muut - sinä paloit!
et ollut jäässä ja uskoa valoit.

Ja moni on seuraava sinua
ja sanoistasi kiittää.
Monia upeita askelia ja tekoja
niiden voimassa niittää.

 

Ohhoh! … olihan rukous!
tai anomus, tai huokaus
ja toivon odotus.

 

Noo, … ei hukkaan menneet nää saunakaljat,
ne vapautti mun,
rohkaisivat
… ja minä hangessa pyörin - saunasta lumeen
ja kikkelin kuvat harjan varrella piirsin

(eihän vain naapurit nähneet, että mitä ihmettä se...)

… ja taas tupaan kiirehdin - ja jatkoin,
anoin tuon min edellä kirjasin
kuin hulluudessa suuren toiveeni jonnekin vihjasin

… ja hän vastaa! … minä tiedän sen.

  

Ja minä muistan tään päivän
se molemmin päin on sama,
ja minulle nyt siis merkittävä…

-Katsohan vain ja usko,
anomus on voima - ja toivo.

 

Ja vielä minä mietin
kun saunasta taas uudelleen tähän vihkoni ääreen tulin
ja tulevia tekojani kipuilin:

Pitäisikö mennä,
vaiko jotain vain odottaa…

niin minä ymmärsin:
-Kumpi ompi suurempi:
mennä ja etsiä,
vaiko anoa, uskoa ja toivoa.

Ja minä vastaan,
joka sinulle vastaan ainoastaan:

-Anomus on suurempi
ja uskossa astua askeleet ja toivoa
- tulevat tulee sun eteen.

 

Ja minä kirjoitan nyt sinulle
veljeni, ystäväin
kuinka monesti olenkaan toivonut
ja saunankin lauteilla huokaillut
… ja kaikki on minulle toteen käynyt,
sen omin silmin nähnyt.

Enkä itkenyt enää minä menneitten perään,
vaan huomenna, uutena,
minä uuteen aamuun herään.

Että nyt tämmöistä
saunan lämmöstä.

Mitäs tuumit tästä?

-saunatonttu

  

-Totaa...
 
tommosta se sit-o, ku mäennoo paikalla.
-Aai, heei koala! mitäs sinä?
-Eemmitää...
mut onneks mäen nähny suo... tollo..in.

 *

 

 

23.02.2012

Miksi?

Ja minä jo taas mietin
täss' aamuni hämärässä:

Miks ikinä kaikki taa vaiva
tämä lihallisen elämämme vaiva iloineen, suruineen
sotineen, tappeluineen
elon puutteineen, sairauksineen
kuolemineen ja ikävineen
…miks' rakkaus ja syvät tunteet
miksi erot julmat ja kuluttavat.

-Ne kasvattavat.

Ja ahneus
hinku ain' kaiken enemmän ja enemmän perään
öitäni valvon
ja aamulla tuskissani oudoista painajistani herään
ja päivän taas oppia, kokemusta kerään.

Miks' työtä ja työtä
miks' ansaita elantoa
matkustella ja outoja ihailla
miks' hetkin kaikkea vihata.

-Se on kasvua.

Mutta miksi?
Kun vois kuin leijua vain enkelen lailla
suruja, murheita vailla.

Ei huolta terveydestä, huomisesta
ei ruuan, syömisen vaivasta
ja kaikki kuin ylen aikaa kaunista ja puhdasta.

Miks' ihmeessä kaikki tää vaiva!

-Siis, mikä elon tarkoitus... sitähän sinä.

Niin.

-Et tunne sä elämää enkelen
et henkien kaukaisten maita.
Miten niitä vertailla.

Sinä piirtelet mielessäsi kaiken niin kauniiksi siellä
ja julmaksi täällä
vaik' ilojakin
ja onnea niin paljon on
ja pakollinen kuolo kohtalon.

Niin.

-Miten piirtäisin sinulle
miten kuvaisin elon ja sen tarkoituksen
sen monimuotoisen ihmisen kulun
ja elon muodon
kun kaikkea niin paljon
ja muotoja monen monta.

Kun ylenpalttista iloa, onnea
ja puutteen julmaa kurjuutta
tunteiden kuohua ja paloa
uskon ja elämän valoa.

Niin - niin, miksi tuo kaikki
vaik' ilmankin olla vois, mä luulen

… ja kuin koko ihmiskunnan yhteisen raskaan huokauksen
jossain sisälläni kuulen, … että: -Miks'?

Vaikka kuitenkin, minä arvaan
vain harva pysähtyy tätä miettimään
kun elämä on niin täynnä tätä elämää.

Ja ilossa ja onnessa ei moista ees aattele
mutta surussa jo alkaa kysellä,
mikä on kaiken tarkoitus ja tehtävä:
-Miksi minä,
miksi minulle, meille, tällaista
miksi toisilla kuin pelkkää iloa
ja toisilla ainaista puutetta ja sairautta.

Ja syvä hiljaisuus mun ylleni laski.

Kysymys suuri, mä arvaan, loppuiko sanojen virta.
On ratkottava koko maailmankaikkeuden pirta ja kulku.
Ja sen kaiken edessä on raskas huntu.

  *

 

 

25.02.2012

Piilotettu?

Mutta hunnut on tarkoitettu auottaviksi
sivuun vedettäviksi
jotta vois kasvaa
tämä tieto kaikkeuden.
 

Miks' ei vain voisi antaa olla;
suuret on suuria
salaisuudet salaisuuksia.
Ei kaikkea ihmisen tarvitse tietää
onhan täss' elossa kuin kyllin
mitä täytyy sietää.

Mutta onko kaikki vain ihmistä varten.
 

?  ... Onko kaikki salat vain salattuja ihmisille?
Onko kaikki piilotettu
vain piilotettu meiltä?

Piilotettu?

Ei mikään ole salattu
ei piilotettu.
Niitä vain ei ole löydetty.
Ei ole etsitty viel' kauaakaan.
Ja kun etsitään, löydetään.

Eihän niitä tietoja ole piilotettu,
siellähän ne ovat näkyvissä.
Ei vain ole ollut silmiä millä katsoa
ei korvia, joilla kuulla
ei ymmärrystä millä ymmärtää
kuulemaa
näkemää.


Siis, kyse ei olekaan salaisuuksien aukomisesta
vaan löytämisestä,
matkasta kuin kohti tuntematonta
kuvittelematonta
ja siellä vain odottaa se oleva
joka tulee löytää ja todeta.

-Näin on ollut ylen aikaa
ja näin on ollut aina.

 
Mutta, mitä hyötyä on tästä
ihmiselämästä
tästä kaikkeuden järjestelmästä
jonka ratkaisu viel' löytymättä on.

Kuljemme tietoa vailla
emmekä oikeastaan… ole mitään vailla
siitä kokonaiskuvasta. - Kuka sitä kaipaa?

Onhan ihmisellä elossaan
ihan kylliksi vaivaa
ja tietäminen siinä
miten hoituu huominen.

Kuka tässä ehtii
kaikkeuksia ja tarkoituksia kyselemään
ja kaipailemaan
kun pää on muutenkin täynnä kaikenlaisia
haluja ja tarpeita.

Ja aika aikanaan korjaa meidät
maan multiin piilottaa ja… ja…

Niin, … ja sitten… ihminen jatkaa.
Tai se, mikä hänestä jää
mikä vaivasta vapahtaa,
mikä vapautuu ja jatkaa
tätä matkaa.
 

Niin?

Niin, minne hän jatkaa
ja mitä silloin tapahtuu. Siinä on se syy.

Ei tämä ajan rahtunen täällä
ole kaiken tarkoitus ja tavoite.
Tällä on vain tehtävä, tällä matkalla.
Sen kokemuksia hankkia ja ratkoa
ja sitten palata ja jatkaa
sitä aitoa todellisuutta.

  *

 
 

25.02.2012

Kauhea sana

Tuo sana tuolla yllä "kuolema"
on kauhea
ja pelottava.

Eikö sille ois muuta
  jotain kaunista
    lempeää
joka sydäntä vois lämmittää
- ei pelosta värisyttää.

Sanoilla kaikilla tarkoituksensa
sisältönsä, arvoituksensa.

Julma sana, pelottava
luo julmia mielikuvia.

Kuka keksi sen
kuka antoi nimen suuren salaisuuden?

On kauniimpiakin
vaan ei helposti omaksuttavia surun tähden,
kuin vihan ja pelon - tappion.

Sehän on kuitenkin voitto.
Vaikea selittää…
ja matkansa kullakin
- pituuskin.

Mutta mitä todellisuudessa tapahtuu
ei ole se maatuminen
kuin osalle vain,
sille, minkä tarvitsee hän matkallaan.

Muu osa kirkastuu siihen valoonsa
mistä tuli tänne kuin hämärään,
vaik' ei sisäisensä täällä aina,
nukkuessa kulkee vapaana
ja vapautuu kokonaan
kun matkaltaan palaa.
 

Siis, "kirkastuu",
palaa takaisin mistä tuli.
Mikä sana sille
ett' ois lohtu sureville…

Lähtö kotiin… - Kun just' kodista lähti?

Kirkastui… - Kun juuri multiin laskettiin liikkumaton
sinne peitettiin?

Vapaa! … - Vapaa mistä? Elon taakasta? Vaan jos olikin elo kaunista?

Poistui keskuudestamme… - Todellakin. Vai poistuiko?

Kuoleman ota… - Poistaa vain kehon. Irrottaa ihmisen lihasta. 

Kauheeta!

Kaikki kuin julmaa…
ja kuolema niistä kuin julmin.

On tätä etsitty ennenkin
ja sanoja monilla on
ja eri tarkoituksia,
mutta yhteistä sanaa ei.
Kielille käännökset sisällön vei.

Silmänsä sulki ja nukkui pois…

Tuo kuvaus ja kaunis ois.

Vaan, miksi sulki?
Miksi nukkui pois, ja minne meni pois?

Pääsi lepoon… - Niin… vaan jos ei edes viel' väsynyt ollutkaan.

Yksi sana yhdelle,
toinen sopii toiselle.

 
Vaan, mikä sopisi kaikille…

Entäs... Ja katseensa käänsi hän kaukaisia kohti.

-Just!

Harri: -Aai, heei koala! Kiva nähdä sinuakin taas. Minä kävin tässä väl…
koala: -JOO! niin kävit. Ja jätit mut tänne. Taas.
Harri: -… Minä unohdin
koala: (HUOKAUS)

Niin iso huokaus, kuin vain noin pienestä voi irrota.

koala: -Mommikääp-piäni!

  *

 

 

29.02.2012

Älä huolestu

Älä huolestu, ystäväin,
ei hätää mulla
uusi maa alkoi vain
menneitten rakentelulla.

Mistä lähdettiin tänne
tälle outojen maitten matkalle pari vuotta sitten
sitä ennen kaikki - monet monet vuodet
olivat vain matkaa portille
josta alkoi vasta se tie
mikä kantaa ja on arvokasta.

Sitä edeltävä vain kuljetti ja kasvatti
elämästä opetti
runoilijaa rakensi,
-
mutta siniseltä portilta vasta
alkoi, kuten jo kuvasin, tie
joka on arvokasta.

Sitä nyt yhteen kerään
ja piirrän kuin karttaa
siltaa, joka kantaa ja tuleviin vie
- se on etsijän tie.

Sitä et nyt näe tässä
mutta se on ripoteltuna tuolla
aikaisemmassa elämässä.

Ja jos jaksat, kulje kanssani
viel' uudelleen siellä.
 

Ks. yläreunasta: Uusi maa, Matkakertomus ja vaiheet vuoden 2010 alusta alkaen.  
- Pitkä on matka, ja pitkät on tarinat.
 

Siellä ovat ne lupaukset
ja siellä se luotilanka, joka laskettiin vasta
kun portille tuotiin etsijä-lasta.

-Ja MÄ! Olinham-mäkis-siellä. 
      ... Hö! sei-enää ees muistam-mua.

-Muistan muistan… ja siellä matkalle yhdessä lähdettiin, tuo koala ja minä.

- … urhea ja rohkea ja
-Niin, tuo urhea ja rohkea ko…
- ... ja viisas!
-(huokaus... semmonen sisäinen ihan pieni vain, ettei koala huomais) ... Niin ... ja viisas pikku koala… ja minä.
-Mä kuulin ton!
-Ai minkä?
-Sä huokasit!
-Eenkä... huokass...
-Huokasitpas!... enkä mäom-mikääp-pikku!
 

Ja ulkona niin ihanasti kuin keväinen ensi aurinko
valkaisee valkean viel' valkeammaksi
likaisenkin kirkastaa puhtaaksi
mielen iloiseksi ja … levottomaksi:
... pitäis mennä ulos … pitäis mennä
luistella, hiihtää, kävellä jäälle
naama kohti aurinkoa ja ensi rusketusta…

                                           -Mäeen-kestät-tota! ... huokailijaa.

  *

 

 


01.03.2012

Filmi

Aamulla unestani havahduin
erään nuoren ihmisen sanoista ja asenteesta
ja sitten siinä
puolitokkurassa
näin kuin oman elämäni filmin
alusta alkaen
aina tähän hetkeen asti.

Se mielessäni kuvina kulki
ja sanoina
runoina ja tarinana

… ja minä huomasin
kuinka paljon siinä onkaan kaikkea;
elämää ja kokemusta
ihanuutta ja luopumusta
rakennusta ja riisumista
pois ottamista ja uuden antamista
rakastamista
ja rakkauden kadottamista

väärin käyttämistä
lupausten pettämistä
luotettavia ihmisiä
ja sellaisia, joihin ei voi luottaa
pitämätön lupaus kun suurta tuskaa tuottaa
ja sairautta
niiden tuskallista parantumista
elämän sammumista ja 
uudelleen alkamista ain' uudelleen ja uudelleen.

-Miksi tämä? minä jo kyselen.
-Olenko kuolemassa? kun filmin kelasin
sen kokemukset hetkessä katselin.

-Kyse ei ole kuolemasta
lähtemisestä pois
vaan uskosta ja kokemuksesta
että sinulla paljon viel' annettavaa ois.

Vaikka sisälläsi viiltoja
syviäkin elämän piirtoja
iloja ja suruja
olet edelleen se pieni Harri-poikanen
… elämäniloinen.

Mutta, jotta näkisit:
sinulla on oikeus sanoa
ottaa kantaa ja auttaa
sanoilla koskettaa ja kantaa
sinulla on kaikkeen myös pohjaa
perustaa ja kokemusta
opastamisen oikeutta.

Ettet unohtaisi sitä.
Ja että et pelkäisi, ettet riitä.

Kas, siellä ne ovat kaikki
sisälläsi
  voimanasi
    tietonasi
      taitonasi
se elämän koulu ja kasvatus.
Poistukoon mielestäsi ujous.

Siis, tarkoitus oli näyttää tuo kaikki
kuin lupaus täyttää ja matkaan laittaa
  - sanoilla pelkojen siipiä taittaa.

Sillä sisälläsi on mistä ammentaa
minkä lävitse viisautta jakaa
ja elon matkalle sovittaa.

Sillä "tyhjästä on paha nyhjästä", sanotaan
mutta täydestä on hyvä jakaa
  - ja se myös avun takaa.

-Mitäh! … meinaatsä kualla! … mites mun sitte…
-Eei se sitä…
-Mutku sä näit sen ... sun filmis
-Nii'i … mutta kuule!

-Noh!
-Se oli vain se filmin alkupää … tähän hetkeen asti.
-Ni?

-No, onhan tuossa vielä tuo loppupätkä - pitkä kela sekin vielä.
-Nii?
-Niin että, lähdetääs nyt sitten tarpomaan sitä eteenpäin ja katselemaan sen kuvia.
-Thäh!

-Niin että, se äskeinen filmi oli vain sen tähden, että ois kuin rohkeutta lähteä kulkemaan tuota loppuosaa.
-? No mut… missäs ne… mun kelat sit-o?
-Etkös sinä sitten ole niitä nähnyt?
-... E!

-Njaa… jospa se sun juttus sit kulkee tuossa minun filmissä… siellä seassa.
-Hö! Miks! … Miksei mulla-oo muka omia keloja, hä!
-En minä tiedä … kysy tuolta.
-Mistä ... keltä?
-No tuolta, joka tuossa juuri kertoi.

-Jaa … HEI KUULES .. siellä! … missäs ne mun kelat o?!

-Huokaus (semmoinen syvän pehmeä, lempeä, lähes kuulumaton huokaus - ja ois kuin pieni hymykin siinä kuvastunut)

-Sei vastaa!
-Ehkä se vastasi jo.
-Mtäh … emmä kuullu mitää.
-Tai, ... jos se lähti hakemaan niitä sun keloja jostain varastosta…
-Hö! … varastosta. Miksei ne oo sillä kädessä… hö.

  *

 

 

05.03.2012

Siksi!

Oi Ystäväin,
seikkailija suuri
edessäs' kuin muuri
ei ylitse näe
ei ohitse
vain seinä suuri - suru
ja syytösten
omien tekojen moite
  - sisäinen polte.

Miksi suret?
Miksi polte?
Miksi sisäinen palo - tuli?

Siksi!
... että palaisi pois sisäinen kuona
astian roska
ja moni turha vaiva.

Onnea sisältäsi kaiva;
  asenteesta
    tilasta
tästä hetkestä ja tulevasta
- oikeasta unelmasta.

Katsos, ihminen on vain ihminen,
jos olikin hän suloinen…
suloinen hetken,
kiivas toisen...
  - oi, miten unohtaa voinen!

Mutta minä sanon,
se jokin sisäiseni ääni ja laulu:
-Tämä on rakkauden laulu.

Ja jos jollain voi pestä astian sisältä
niin tällä; rakkauden laululla.

Jos jollain voi kovettaa sen astian pintaa;
rakkauden laululla,
ei kysy se hintaa.

Kuin ilmaiseksi
on hionnan, polton, koulu ja tie
  - se voimaan vie.

Sillä ilman tätä
polttojen tietä
ei sisäisesi karaistu,
ei vahvistu olemus,
ei kasva se oikea toivo, joka tekee etsijän,
sisäisten suurten löytäjän
- kestävän
joka on karkaistu elon tiellä
jossain…
  jossain kaukana siellä.

Suru ei poistu
se polttaa vain,
minä joukoista joukkojen
etsijän hain
  - minä sinut sain.

Ja voiko herkemmin syttyä ilo,
voiko herkemmin painaa suru,
kuin herkässä miehessä,
jost' kasvaa viel' guru.

Mutta tie on pitkä
ja aikaa on
älä ole uskomaton, sillä…
jos onkin tää raskas,
tää alku vasta,
kun kuljetetaan lasta,
on aikuinen kypsä
ja silmien kirkas.

Ja kestettävä vain
on tämä hetkisen palo
ja sisäinen poltto,
sillä, milläs muuten…
milläs muuten se muuttuvi mies,
miten muuten vois' muuttua ties,
kuin laululla;
rakkauden laululla,
sen tulella ja ilosalvalla,
  - ja unohtamalla.

Ja eessäs jo seisoo, sen näen,
suuri ja valkea unelma,
ja kantaa sun läpi harmaan
ja tuo eteesi päivän,
joka polttanut on
tään surun häivän.

Lue tämä
ja ymmärrä paloina,
kulje vain rohkeasti hetkinä jaloina.

Ja muistele tulevia
sisäisesi unelmia,
joit' varten tää kaikki kasvu ja vaiva.
Elon rikkauksia tulevissa kaiva
tulevien päivinä onnekkaina.


... jatkuu alla

  
... 

Arvokas tie

Sillä,
... lukea enteitä,
kuunnella sanoja,
jotka kertovat tulevia viel' salattuja
on vaikea uskoa,
sillä sanoilla
on monia painoja
ja merkityksiä
- vain aika
voi avata sisältöjä.

Ei niitä kuullessa viel' ymmärrä, näe,
ne avautuvat vasta,
kun eletään hetkeä
- ja se tie
on arvokasta.

Se on kuin kuva kaukainen,
se enteen sana,
vaik' ois kuin yksinkertainen.

Jos sana on "rakkaus",
se olla voi julma taakka,
vaik' luuli,
ett' sitten vasta
elää onnekkaana.

Jos sanoa, ett' "kasvu",
ei se kivutta käy,
ei pesutta, poltotta,
ja tulevan päivä vasta näyttää
- se tie
oli arvokasta.

Jos sanoo se,
että "onni" tulee sun luo…
mutta, jos ei kolahdakaan vain,
vaan onkin päässä vaivain,
ja suurin onni olikin se tie
joka onnen tykö vie.

Sillä ilman tietä
ei ole onnea,
ei iloa, rakkautta,
kasvua,
sillä nuo kaikki
ovat tien hedelmiä
ja tulevien kuvia
matkalla niin vaihtuvia

ja perillä vasta nähdä voi,
kuinka paljon todella
jokainen sana sinulle
kokemuksen, elämän, laulua soi.

Siis, sano sana
kauaksi kurkottava
ja usko tänään sen jotain merkitsevän,
mutta,
yksi pienikin sananen vain
oli eteesi muuttuvan maailman avain.

Ja se,
miksi sitä ensin luulit,
mitä siltä sisälläsi ootit,
olikin jotain aivan muuta,
josta kuitenkin sait outoa toivoa
antaa tuleville niin vaihtelevan suudelman suuta
ja monta huokausta: -Minä niin odotin muuta.

Ja jos eteesi tuon viel' esimerkin:
Sisäisen toivon kaivatun
rakkauden unelman
ja sen mielikuvan.

Jos sanon sinulle:
-Tulee eteesi rakkaus - ja rakas,
mielesi jo luo ja rakentaa ihanat kuvat
ja purppuralinnat,
rinnalle kulkevat hetket,
yhteiset elon retket.

Etkä kuitenkaan näe,
ett' sana "rakkaus" ja "rakas"
ovat oma maailma.

Rakkaus on tunteiden palo,
ihana ja polttava,
antava ja paljon vaativa,
kuluttava,
vaik' onkin niin ihana,
on myös tuska.

Ja "rakas" on ihminen,
outo oma maailma;
menneineen,
toiveineen, unelmineen,
elon taakkoineen,
haaveineen.

Ja on viel' yksi maailma - Sinä!
ja kaikki sun sisällä,
sinun omasi, 
menneesi, tulevasi,
unelmasi ja haaveesi.

Ja sitten!… tulee se rakkaus,
ja rakas,
jo kaksi maailmaa - ja sinä
ja sinun maailmas.

Kohtaavat kaikki
hetkessä sun unelmas.

Ja BUMM!

Kuin kolmen maailman törmäys
valtava rähähdys
- ja mikä voima!
mikä hulluus!
mikä intohimojen määrä!
Eikä mikään hetki
ole millekään väärä.

Ja tätähän sinä toivoit.
Tätähän sinä ymmärsit
- tai jotain tällaista,
mutta,
se oli sen kaiken pinta vasta
ja siitä alkaa se tie
joka on arvokasta.

Ja kuka ikinä osaisi sinulle kuvata,
mitä kaikkea tarkoittaa tuo "arvokasta";
  iloa, onnea,
    himoa,
      tuskaa, surua,
        kasvua raskasta
- tietä arvokasta
… kaikki seurausta unelmasta.

Onko sinua petetty!
kun ihan muuta odotit.

Ei,
vaan elämän tie
on niin mutkikasta,
ja ne mutkat kaikki
niin arvokasta.
Ja arvo mitataan vasta,
kun puhutaan tulevasta.

Mutta ihminen
ei lakkaa toivomasta ja uneksimasta
ain' paremmasta maailmasta,
miss' yksi sanakin on maailma
kuten tuo rakkaus…
  tai rauha…
    tai elämä.

Ajattele!

Ja äläkä kovin kepeästi lausu sanaa rakkaus,
sillä siinä maailmassa on suunnaton voima;
  se yhdistää
    hajottaa
      kouluttaa, kasvattaa,
        murtaa… ja kokoaa.

Ihmiselämä on yhtä unelmaa!

  *

 

 

05.03.2012

Nänninpäitä näpäköitä

Ja jos katselen, minä mies
tätä maailmaa
sen naiskauneutta
ja silmien, sormien, unelmaa…

 

voinko ees ajatella,
että siin' edessäni seisoisi yks' maailma,
jonka kohtaamista voisi toivoa.

Vaan, voi minua mies parkaa,
miten voisin tuon unelman saavuttaa!

Ja jos vaik' saavuttaisin
mitä sillä tekisin…

Noo, … nauttisin
naisin ja suutelisin
sivelisin sileätä ihanaa pintaa
ja hiuksiaan pörröttäisin
- hetken…

Entäs sitten?

Miten jatkaisin tätä yhteistä onnen tietä:
kauniita hetkiä,
uusia koteja, autoja,
matkoja, tavaroita,
kohta elon arkea,
lapsia, kouluja,
jouluja ja juhlia,

loputtomia tarpeita ja yhteisiä unelmia,
yhteen sopimattomia unelmia,
erilleen ajautumista,
eri huoneisiin nukkumista,
raskaita tulevien mietteitä…
… siis, elon kasvua ja koulua.

Jaa'a! … ja minä huokaan …
-Liian paljon kaikkea
ja taidan jo olla vanha tuohon "iloon"
- liian paljon nähnyt ja kokenut.

Kova hinta kauniista pinnasta!

Mutta kuva taulussa
sitä ihailla voin
ja keveitä miehisiä unelmia.

-Oi noita nänninpäitä näpäköitä!

Jaa jaa … "vanha mies"
sisälläsi asuu viel' nuorukainen.
Olehan sanoissasi varovainen.

  *
 

 

06.03.2012

Joutsenten kumarrus

Löys' joutsen toisen joutsenen
valkean kaarikaulan
pitkäksi nyt venytän:
-Sulle kauneimman lauluni laulan.

Löysi joutsen joutsenen
taivaallinen taivahainen
näkymätön näkyvän
maallisen samanlaisen
… sai toinen toisestansa ystävän
samaan uneen yhtyvän.
 

Piirtyy muoto taivainen
piirtyy eteen silmien
kaksi maata, maailmaa
joutsen valkeaa nyt tavoittaa.

Ja syntyi hedelmä yhteinen
pien' ihana vaaleanpunainen
  pieni kaula
    pullea vatsa
pieni sulo nöpöperä
- mutt' tyylissä jo arvokasta.

Ja kuin kumartaisivat nuo vanhemmat
uutta tulokasta
joka ymmärrä ei viel'
mitään tulevasta.

Onko tässä lie… jotain opetusta?

 
 
On joku jossain kertonut,
ett' jokin ain' saman vilahdus
on suuren voiman tunnustus
ja läsnäolon merkkinä
jokin näkyvä.

Kellä sulka
kellä kukka
kellä lintu taivainen
… minulle antoi joutsenen.

Kun näen sen, minä kuvittelen
rinnalleni suuruuden
ja jonkin… tulevan muutoksen
- antoi lempeän entehen.

  * * *

 

 


06.03.2012

Outo unelma

-Oi, sinä salaperäinen
kasvosi peittävä huntuinen
miksi olet niin hiljainen
vaikka näet, minä etsin…

-Sinä löydät, vaikka etsit.
Löydät sen oikean,
sillä täällä etsijä
ei oikein tiedä mitä toivoa,
mihin uskoa,
mihin suuntaan kulkea,
sillä tämä on paikka,
kuin outo unelma.

Ja jos se on outo, on se vieras
eikä ees silmille tuttu,
eikä lainkaan tunnettu.

Siks' täällä on vain kuljettava etsien,
maa ihmeellisten löytöjen,
ja ohjaa sua käsi suuremman,
antoi rinnallesi opastajan.

Sillä, ethän sinä tietää voi,
mitä tuleva, mitä mennyt, eteen toi,
ne tulivat vain ja kuljettivat,
rakensivat tullessaan sillat ja unelmat.

Sillä täällä tie vie,
ei kulkija tiedä, miss' kulkee tie.
Tie puhkoo kuin uutta maisemaa
kohti kajastavaa tulevaa.

Siksi, ole huoleton,
ei tie ole vallassasi sun
se on tulos taistelun, mihin tie jo vienyt on
- tuleva on loputon.

  *

 

 

07.03.2012

Viimeinen

Viimeinen…
niin moni asia on viimeinen…

on viimeinen suudelma
on viimeinen kosketus hellä
on viimeinen käsi kämmenellä

on viimeinen silmänisku
viimeinen silmäys
on viimeinen hyväksyvä kirkas katse
viimeinen sana
    - yhteys viimeinen.

Oli viimeinen ilon hetki
on suru… jälkeen sen.

Mikä muutti ihanuuden?

Kuka tietäisi sen.

Vaan, viimeinen ei ollut loppu.
Se oli vain loppu sen
min oli se viimeinen.

Ja jo kulman takana oottavi uus.
Oottavi ihana tulevaisuus
jost' en olisi tiennyt lain…

- Onneksi tuon viimeisen katseen sain.

Ja minä jo elämääni uutta hain.

  *

 

 

08.03.2012

Niin, nainen…

miehen mielikuvissa ain' unelmainen.

     

Ja tavatessa ihmeellinen, outo, uus.
- Jos siis uusi tuttavuus.

Ja jos jo vanha, … ennestään tuttu,
silloinkin aina ihan outo juttu.

Kuka niistä selvän - naisista?
Kuka mies?

Mutt' ihana se on, ja kauniisti soi
jos mies oikein … sen virittää ties;

  helläsi nosti hän polvellensa
    hellästi suuteli kaulallensa
      hellästi silitti, pörrötti tuuheaa tukkaa
- hiljaisesti nuuhki niskan nukkaa.

On se kumma miten herkästi
se puhkesikaan kukkaan.

-virittäjä

  *

 

 

08.03.2012

Pikkuinen opas

-Tätä tietä, saanko näyttää … tulkaa perässä vaan.

koala: -Hei! Kato! mikä toi-o!
Harri: -En minä tiedä … ihan kuin olisi joku tonttu.

-Minä opastan teitä alkuun … perässä vaan.

koala: -Jamm-mäenkyllä-TU! … tommosen perässä.
Harri: -No, mikset?
koala: -No noimp-pikkane. Ei se voi mitään tietää.
Harri: -No miten niin?
koala: -Nokuse-o … tommone … joku tonttu. Ja piäni!

Harri: -Olethan sinäkin pieni … ja olet täällä.
koala: -Älä älä ! … mommikääp-piäni. Moon iso! Ainaski isompikut-TOI!
Harri: -No millainen sen sitten pitäisi olla?
koala: -Noss-semmone jollon isoot siivet ja sitseo valkee ... ja sit se-o iso ja...!

Harri: -Mutta koala, etkö muista missä me ollaan?
koala: -No?
Harri: -Me ollaan jossain … jossain …
koala: -Nii…
Harri: -No … mikä tää paikka nyt oikein olikaan.

-Tämä on Rajamaa, ettekö muista. Siellä me olemme … tosin jo vähän kauempana.

Harri: -Ai niin, … muistakos koala, rajamaa. Tännehän me tultiin silloin kun…
koala: -Muistan muistan. Mut toi-on liian piäni. Ei se voi tietää … mitää.
Harri: -Kyllä se voi … rauhoitu nyt.
koala: - ...Moon ... iha rauhalline.
Harri: -Etkö muista, että näissä maissa, näissä kaukaisissa… asiat ja arvot, kootkin varmaan, ovat toisin kuin siellä näkyvässä maassa mistä lähdettiin.
koala: - ... Toi-ON piäni!

Harri: -Mutta, pienihän voi olla suuri … suurta, ja suuri voi olla pieni. Muistatko?
koala: -… muistan
Harri: -Noni, ei tuostakaan tiedä, ollaan varovaisia … voi vaikka suuttua, kun tuolla tavalla sitä…
koala: -Okeei okeei … son sit suuripieni … tai pienisuuri … okeeei. Mut son silti liiam-piäni.

-Kas tuonne, uudet matkalaiset … tuonne, jatkuu teidän tienne.

Harri: -Hei kato, koala! ... näetkö!
koala: -Joo nään nään … siell-on valoo … ja jotain …

-Sinne nyt jatkakaa, siellä toinen teitä opastaa. Hyvää matkaa vain … tuolle "isopienellekin".

Harri: -Se oli sulle, koala.
koala: -Höh! ... mommikääp-piäni. Ite-O!
Harri: -Koala! sshhh...
koala: - ... okeei okeei ! ...

  *

 

 

08.03.2012

Puu

Tämä tie
se on kuin puu
mi maahan rakentuu

alkaen pienestä
kasvaen suureksi 
tuuheaksi puuksi, joss' paljon oksia
haaroja
ja haarojan haaroja
ja haarojen päissä uusia kasvuja.

Ja runko on jykevä
kaiken kasvun kantava
elon nesteen jakava.

 

Mutta puu
ei pystyssä ilman juurta;
pienellä pienet
suurella suuret, syvälle maahan ulottuvat
silmiltä piiloon, näkymättömiin
voimaa imien ain' syvemmälle ulottuviin.

Ja ilmasta
kuin näkymättömistä
se itseensä imee henkeä
muuttaen sen
elinvoimaksi luomusten.

Ja kaiken kasvun turvaa aurinko
sen lempeä valo
ja salainen voima
ja sade, mi virvoittaa
kaikki yhdessä luo kasvuaan.

Ja hyvässä maassa
auringossa ja sateessa
se kasvaa suureksi
upeaksi ja viisaaksi

min ymmärtää ja nähdä vain voi
ken matkansa suurelle puulle toi.

Korkea kauas näkyy
ja korkealta nähdä voi
tään kasvun ihmeen
ja luonnon kaiken ihanuuden
mi kauniina lauluna yhdessä soi.

Ja hedelmiä
pölyä
on joka oksan tykönä
ne antavat makupaloja
ja uusiin yhtyen
luo uutta kasvua.

Sinä matkalainen, huomasitko sen
miten puu, sen kasvu kaikkineen
on tulos ulkoisten voimien.

  *

 

 

12.03.2012

Välissä menneen ja tulevan

Täss' välissä menneen ja tulevan
minä vain seison - näen unelman
mi yhdistäisi kaiken tuon
jo eletyn
ja sen, min tulevassa juon.

Ja kun katson nyt mennyttä
minä nähdä voin
kaiken min outona koin.
Millaisen tien kaikkineen
olen kulkenut outoine kasvuineen.

Ja näen tarkoituksen, miks' kuljin ma silloin
miks' ohjauduin kuin itsestään
- työt ja liitot -
miks' ohjauduin pois
- ett' suunnitelma suuri toteutua vois.

Nyt sen näen
kun taakseni katselen:
Selittyvät hetket ja elon kulut
ymmärrän sulut, kun tahto ois toisaalle ollut
ymmärrän polut, mit' outoina eteeni tulivat
mit' ainoina aukesivat.

Ja ellen niitä polkuja
ellen niitä elon kokemuksia, kulkuja
… en olisi nyt tässä
menneen ja tulevan välissä ihmettelemässä
miten hienosti
tarkasti on tie käynyt
miks' yhtä ja toista nähnyt.

Ja miten yhdistyvät kaikki tässä
kuin tyhjässä pisteessä
miss' katsellen vain
odottelen uusia askelian.

Se tie on kuvattava!                      >>
... sen jo ymmärsin
piirrettävä polut ja mutkat
vaik' toisia loukaten
toisille silmiä avaten ja mietittävä
kumpi ompi tärkeä:
vaieta ja sulkea
vaiko vaik' loukata ja avata.

Hinta on tärkeä
ja tulos:
suljettu on halpa
avattu on arvokas.

Kuvaus on kulku tien
sinne kulkija nyt kulkijan vie.

  *

 

 

13.03.2012

Aamukävelyllä

Rakkaus,
se annetaan,
ja ystävä rinnalle,
sydänystävä
kaipaavalle sydämelle.

Se annetaan,
ei sitä mistään oteta,
tulee olla yhteistä vetoa.

Ja se kun on,
sen kyllä huomaa
ja tuntee;
sydän suurenee ja herkistyy mieli
laulaa kaikesta kauneutta
herkistynyt kieli.

On kevät!

 

Tämän, kuin suurenkin viisauden,
kävellessä tunsin,
Hämeentiellä,
aamuisella kävelyllä,

 

tässä ratikkahallin ikkunan kulmalla huokailin
tätä elämäni hetkeä ja aattelin…

Rakkaus annetaan
ja ystävä rinnalle
ei sitä… mistään oteta.

Vaan, tietysti voi olla
kuin salaista johdatusta
- molemmilla.

Niinhän se … menee.

 

Ja kas, siinähän puhkeamistaan odottava puu
kauan elänyt
paljon nähnyt

 

ja oksaansa piirtänyt
joku rakkauden lupauksen…

 

vaan, liekö sammunut alkuunsa
kun ei oksalla kasvua.

Ja tuosta jo mietin:
miten paljon onkaan piirretty
ikuisen rakkauden lupauksia
talteen puiden kylkiin
penkkeihin ja seiniin …

Kuinka monia onnen hetkiä
suuria toiveita ja odotuksia
kiihkeitä suudelmia, lupauksia …

Ovatko kantaneet nuo lupaukset
ovatko säilyneet kiihkeät huulet
elämän onnea antaneet
kestäneet elon tuiskut ja tuulet.

Niin, kyyllä varmaan - monikin.

  *

 

 

13.03.2012

Menneitten teillä

Ja kuin tähän hetkeen sopien
miss' katselen taakse
minä monia muistoja näin
… kun kellarikomeron käänsin toisin päin.

Siellä filmini kuvia
pieniä elon palasia
muistoja
- kaikki menneitä
ja melkein kaikki hyödytöntä
vaikka raahaankin niitä vielä matkassa
kuin suuriakin aarteita.

Mutta piti sit sinnekin...
jotta ois kuin konkreettinen tuo lupaus
miten kaikkea mennyttä tulisi katsella
- ja sitten muistiin kirjailla.

Ja olihan siellä…

tuoss' olin niin tärkeä
kuljin komeasti pomona salkku kädessä

ja tuoss' piirteli lapsoset isistä kuvia
- voi hirveetä! tuoltako heidän silmissään…

ja enkun kursseja monenlaisia
kirjoja ja kasetteja
markkinointikouluja
kiinteistövälityshinkua
C-kasetti-luentoja monta laatikkoa

ja ihania vanhoja joulukortteja - ne säilytän!
kuten nuo ikivanhat
loppuun joratut ekat tanssikengätkin
…niillä sen tuhat tuntia
ja monta ihanaa rakkauden hinkua…

- muut saa mennä.

 

Oli yksi kirjekin
sen nyt vasta aukaisin
yli kymmenen vuoden takainen
- taisin silloin olla … vähän vihainen.

Kyllä elämään mahtuu
ja kertyy kaikenlaista
syntyessään arvokasta
vuosien päästä … arvotonta.

Mutta, tulihan muistoja peuhattua.
Paljon lähti
jotain viel' jäi.

Jospa taas kymmenen vuoden päästä
käännän ne taas uudelleen toisin päin ja puolet poistan.
Ehkä ne tanssikengätkin silloin jo raaskin.

Vai, laitaiskoo ... tohon seinälle tauluksi? Hmmm…

-Pöhkö! ja et kyllä…
-Aai hei koala, mitäs sinä?
-Mullei-oom-mitää ...
tommosii.
-Mitä "tommosii".
-Tommosii muistoi.

Harri: -Ai niin… heei mutta, onhan sinulla niitä vanhoja meidän yhteisiä juttuja ja tarinoita. Ne on sun muistojas.
koala: -Hö … jaa ne … hmmm
Harri: -Onhan siellä monia kivoja hetkiä, etkö muista.
koala: -… Muistan muistan … silloku sulla oli aina aikaa mulle.

Harri: -Ai nii joo. - Tota, tules tänne niin katsellaan niitä nyt yhdessä.
koala: -Joo … kiva. Kattellaav-vaa. NO! kaiva kaiva!
Harri: -No odota nyt hetki … että minä löydän ne.
koala: -Joo … niist-onki jo nii … paljo aikaa …
Harri: -No joo joo … ja sit lähdetään kohta taas möksälle.

koala: -Ai! molemmatko … yhessäkö?
Harri: -Joo joo, yhdessä totta kai.
koala: -Viimeks sä unohdit mut. Taas.
Harri: -Ai niin … mutta nyt en unohda.
koala: -(huokaus)joo... katotaas vaa.

  *

 

 

16.03.2012

Juuri

Ennen kuin voin aloitta
elon puuta rakentaa
on selvitettävä
miten kasvaa puu.

Ensin pitää olla juuri…

vaan,
jos aivan tarkalleen,
on alku aina piilotettu siemeneen…

sitten vasta alkaa juuri
ja ilman sitä
juuren voimaa
puu vain kuivuu, kuihtuu pois
aivan kuin ei alkuakaan ollut ois.

Juuret pitää olla
ja hyvässä maassa
sopivassa kosteudessa ja valossa
silloin voi kasvaa juuristo
… vaan, mikä se on ihmisluonnossa.

Niin,
siis, isä, äiti alun antoi
muodostivat siementä.

Niin…, jo lisättävä taas…
mistä alku siemenen
mistä alku ajatuksen…
mistä alku: kasva puu tähän
annan sulle tehtävän.

Sitten vasta syntymäpaikka
äidin syli ja hellä hoito
oikea ravinto

kasvatus kotona
äiti, isä
siskot veljet
kaikki pikku kaverit.

Tulee koulut
harrastukset
ensi työt, elon kasvut
oma perhe, omat lapset.

Ja nyt jo huomaan
ei juuri kasva erillään
… se mi silmiltä piilossa
vaan, jokainen elon osanen
kasvattaa myös juurta

- ja se on suurta!

Paikalla myös merkitys
valon määrällä
kasvutilalla
joskus myös hoidolla
leikkauksilla ja karsinnalla.

Oi, miten paljon yhteistä
onkaan puulla ja ihmiselolla.
 

Ja nyt, jos kuvaan ihmistä
sen elämää ja tarkoitusta
kuvattava on myös juuristo
jota elo kasvattaa
josta voimaa muulle puulle.

Ja aurinko oltava aina
suuri voima tuntematon
ja moni muu silmälle viel' näkymätön.

Ihmispuu
kuin käsittämätön kaikkineen
syntyineen ja kasvuineen, juurineen …

Kuvaa sitten se!

-Totaa… mites sitte koalat. Ja siis MÄ!
-Noo, sä oot tollanen karvanen puu.
-Hö!

-... hahahahaa … karvanen puu …ja karvaset korvat on sun oksat … hahahaaa
-Tyhmä! ...  mä en enää ikinä kysy sult mitää!
- ... Karvanen koalapuu ... hihihii.

- ...Mitähä pillereitä se taas aamulla otti...

  *

 

 

20.03.2012

Erakko

Kirjoja selasin
ja hyllyjä plarasin
kirjastossa
taikurin kortteja
outoja avasin
ja eteeni auennutta kuvaa katselin…

vanha mies, parrakas
huppu, viitta
lyhty kädessä, sauva toisessa
-
Erakko! oli edessäin.

Kylässä
pöydällä mielenkiintoinen kirja
jotain kortteja välissä
sen avasin korttinipun kohdalta
ja päällimmäisenä...
- mua katsoi
Erakko.

Kotona aiheeseen tutustuin
kortit käteeni nappasin
niitä sekoittelin ja ajattelin: -Vedän yhden.
Sitä sitten ihmettelen
kuin ylimaallista kosketusta.

Viis' korttia pakasta lattialle lensi
väärinpäin, en kuvia nähnyt.
Muut laitoin pois
pudonneet otin… uudelleen sekoitin…

ja kaks' korttia lattialle lensi
nyt kääntyivät oikein päin
ja päällimmäisenä...
- mua
Erakko katsoi!
ja allaan sen jatko.

Ja ne kolme muutakin vielä tutkin
koko hetkeni kuvan eteeni piirsin.

   

Uus' aikako alkamassa?
Uusi vaiheko puhkeamassa?
Kevään voimassa.

 

Jo aamulla piirtelin
kuuntelin unensekaisia sanoja ja aattelin:
Mikä ihme minua väsyttää.

Pari sanaa mieleeni nousi
pari sanaa: "vaik' taikuri on vielä nuori"
ja jatkoin…

Vaik' Taikuri on vielä nuori
on aika kulunut matkallansa
- ajattomassa.

Miten lasket ikää
ellei aikaa ole.
Miten lasket kasvua
jos elää ajattomuutta.

Miten verrata tilaa
jos kaikki on tässä
ympärillä näkymättömässä.

Siin' Taikuri kasvoi
- hän oli vain -
ja ympäröi häntä
aarteet ajattomain.

Ja jo kolkuttaa ovelle
mies hiljainen sauvoineen
tarjoaa kättä vapauksineen
piilottaa itsensä kaapunsa suojaan
  valoansa varjelee
    ympärilleen silmäilee.

Sulautuu hän nuoreen Taikuriin
sulautuu...
ja muotonsa muuttuu
  tahtonsa
    tekemisensä
rauhansa
  vapautensa kasvavat vain
uudessa tilassa uudet vaatteet sain.

 

Syntyi Erakko sauvoineen
salaperäisyys kaapuineen
ja vaik' onkin hän tässä
hän elää aikaa näkymättömässä.

Pyrkimys suuri haipunut pois
sisäinen onni suurempi ois.

Ja aikaa on
ja rauhan maa
sitä valollaan lähtee
hän valaisemaan.

-APUA! ... mitä sä teit!
-Mminä maalasin sut punaiseksi.
-Joojoo… näähämmä sen… mut miks? Katonny mua. Moon iha punane.
-Juu juu, mutta se kuuluu kuvaan.
-Mihi ihmeen kuvaan… tyhmä!

Harri: -Nono äläs nyt… katso tätä korttia vaikka.
koala: -No mikä toi nyt sitte o?

 

Harri: -Se on Erakon kortti.
koala: -Minkä ihmeen erakon.
Harri: -Aijaa niin, sinähän et vielä tiedäkään.
koala: -Tiedäm-mitä?

Harri: -No tuota tuossa yllä… viittiks vilkasta, tuon minkä juuri kirjoitin.
koala: -No näytäs-sitte.
Harri: -Tossa… lukasehan.
koala: - (huokaus) moon iha punanen… son iha tyhmä… noo... ."hyllyjä plarasin… pyllyjä selas…

Harri: -Kirjoja! … siinä lukee että kirjoja selasin.
koala: -Joo joo joo…. viis korttia… kaks korttia … miten lasket ikää… syntyi erakko sauvoneen… sulautuu taikuriin, hö! mitähän toiki sit oikee-o… hmmm… elää näkymättömässä… son taas pimenny jotenki… lähtee valasemaan. Hö!

Harri: -No, mitäs sanot… mun viisas pikku apuri.
koala: -Mommikää pikku…. ja sun pikku apuri. Ja mihi sä sit taas oot lähössä.
Harri: -Jaa, een kai nyt mihinkään edemmäs… mutta jotain…
koala: -Ja miks mä oon sit tälläne... iha punane, hä?

Harri: -Ai niin, katsoitko sitä korttia.
koala: -E!
Harri: -No katso, siinä on erakolla tuollainen pieni punainen apuri.

 

koala: -Nii?
Harri: -Se olet sinä!

koala: -TYHMÄ!  enkä-O! eikä toi-oo yhtää mun näköne. Iha kauhee hirvee.
Harri: -Joo joo, mutta se kuvaa sinua. Ja siksi minun piti värjätä sinut punaiseksi, että täsmäisit tuohon korttiin. Snajuutsä?

koala: -sna???  E! … tai … joo … soot iha pimenny taas. Ja millä tää väri saadaav-veks musta.
Harri: -En minä tiedä. Eikä sitä kai sitten pidäkään saada. Sinun pitää olla tuollainen jotta tuo kortti voisi toteutua.
koala: -Jjust! … iha himmee… ja mitähän se taas-o juanu ku se tonki keksi.

 
 
Ja illalla vielä ennen unia
päätin kuin tuuria kokeilla;
täydellisen Tarot-korttipakan kaapista kaivoin
sängyn päällä sekoitin ja aattelin: -Vieläkös osaat, Erakko, tulla mun eteeni suuresta pakasta?

Pomppasi kortti - IV Tienhaara - muutosta
joissakin korteissa Rakastavaiset

ja kun hetken vielä sekoitin ja ajattelin: Kohta nostan,
lensi sängylle kaksi korttia

toinen oli Erakko!
ja toinen
Miekkojen nelonen - rauhallinen hetki sisäiselle kasvulle.

 

Ja kun vielä
kuin sattumakiinnostuksen kasvaessa
katsoin tutusta nettipalvelusta mun päiväni kortin...

ja, niin ... turha kait sanoakaan - Erakko!

Nyt siis jo uskottava,
on alkanut Erakon aika.

  *

 
 

20.03.2012
(kun tulevaa kokousta suihkussa mietin)

Kuvitellussa kokouksessa jossain

Istua hiljaa
kuunnella suita
teräviä katseita
salattuja ajatuksia

sisäisiä tiloja, ongelmia
ystävään turvaavia
kuviteltuja.

Älä usko, ett' ystävä lähellä
ois ystävä kaukana, jos kaikki muuttuu
jos jotain itseltäsi yhtäkkiä puuttuu ja putoat pois.
Kuinka yksinäistä elo silloin olla vois.

Vaan, pudota pois
jäädä yksin
olla ypöyksin, unohdettuna
ei kaivattuna
tervehdittynä vain hieman vaivain…

Niin, kumpi kasvoi enemmän
se, joka pyörään jäi
vaiko se, joka pyörästä lähti
- elämä tukensa jätti

ja tukensa tarjosi
silmäsi avasi ja näytti
tämä yksinäisyys sisäisen toiveesi täytti
… näytti miltä näytti.

Ja nyt sinä kysyt: -Miksi kirjoitin tään
kuin luottamattoman huokauksen ystävään…

Kas, elämä on sellaista
ei lainkaan turvaista.

Turvassa silloin kun yksissä ollaan
samoin ajatellaan
yhteisiä toivotaan

vaan, jos toiveesi muuttuu
ajatuksesi kaukainen kulku paljastuu
sinä putoat
toiset toisilleen jää
sinulla yksinäisyys häämöttää.

Yksinäisyys
- ihana yksinäisyys
joka kuin myrkkyä alkuunsa on
elämä, kohtalo, kuin kohtuuton

vaan, kun kasvat sinä tielläsi yksinäisyyden
kohtaan uudenlaisen ystävyyden

tulet itse itseäsi vastaan
huokaat: -Sinua etsinyt oon ainoastaan.

-Sinä pelastit minut, elämä
sinä pelastit minut minulta
haaveilta, turhilta toiveilta, luottamuksilta
jotka eivät kanna.

Yksinäisyys - sinä minulle voimia anna
ja rakenna se perusta
jolta uusi voi ponnistua ja kestää.

Sitä elämää
ei epävarmuus voi estää.

  *

 

 

21.03.2012
(Patsas Ressun aulassa)

Uupunut

Näyttää,
kuin ois hän uupunut,
maahan lyöty,
kasaan painunut.

 
Niin onkin,
vaan se ei kerro kaikkea,
ei kuvaa matkoja,
mist' tähän on tullut,
missä juuri hetki sitten ollut,
ja miten joutui tähän…

-Huh, minä huilaan nyt vähän.

Siis, ei lyötynä,
vaan taistelunsa käyneenä,
vaik' voittajana, kukaties.

Urhea mies!

Ja jos olisikin hän lannistunut,
maahan painunut murheissaan,
on hän oppinut matkallaan
ja nousee taas kohta,
matkaansa jatkaa

- saavuttaa minkä sisällään halajaa.

  *

 

 

22.03.2012

Erakko sisällä

Kuvansa näkyvä
ei muutu lain
ei paikkansa, sisäisensä vain
kantaen valoaan
viittansa liepeen alla kuin salassa
hiljaisuudessa.

 

Miks' kulkee hän sisällänsä näin
heijastaa valon kuin itseensä päin
ja salassa
hiljaisuudessa
omassa tykönään
rauhassa?

-Voimassa! kuin ääni jostain vastaa,
hän salaisessa voimassa
nyt kulkee ainoastaan.

Sillä tietonsa kasvaa
tuntematon
ymmärryksensä
käsittämätön.

Miks' jakaa,
miksi heittää kuin taivaan tuuliin,
tarttuu ihmisiin - putoaa pois:
-Kumpa jotain hauskaa ollut ois.

-Hauskasta viis! hän itse huokaa.
Salaisuus on ruokaa
viisaus, ymmärrys
se vain etsijän eteen tuokaa.

Hän arvostaa
ymmärtää ja iloitsee
askelia astuu hän hiljalleen.

Nyt erkanee tästä Erakon tie
se suoraa tietä vie;
ei lamppunsa sammu
ei jalkansa väsy kulkemaan
ei sylinsä sanoja sulkemaan.

Hiljaisuudessa
hän tutkii vain
etsijän valo vain seuranaan…

-Niij-ja MÄ! ... mäen päästä sua yksin... meneen.
-Ainiin kuules, koala...
-No! ... mrrrr…
-Hei, mitä sinä muriset?
-Tätä punasta! Mäenn-oo mikää punane koala.

-Ja kaatoha, se väri onkin jo vähän varissu.
- ... mrrrr ... moorr-raapinu!

-Niin juu, tuosta väristä minun juuri pitikin sinulle puhua, olet oikeassa.
-Hä!
-Niin, olet oikeassa, ei sinun kuulukaan olla punainen.
-Eivai? Hö! … ja miks?

-No katsos, minä ymmärsin eilen innoissani väärin.
-Kui?
-No kun se kuva siinä kortissa olikin sellainen… miten sen nyt sanoisin ... symbolinen kuva.
-Ni… hä… siis mikä?

-No sellainen kuin … jokin sisäinen juttu… ei oikeasti näkyvä. Se on niin kuin sellainen ... sisäinen tila.
-... totaa…
-Niin että, ei sinun oikeasti tarvitse olla punainen… olet sitä vain niin kuin sisällisesti. Ymmärrätkö?
-... joo… E!

-No… niin että, jos poistetaan tuo punainen sun turkista ja … ja sitten vaik suihkutan sitä punasta sun sisälles… tuonne helman alle siis, niin ....
- … MRRR …. varoo!

-Ei vaan, leikki leikki. Niin että… ei sinun tulekaan olla punainen, vaan ihan … no, normaalin näköinen… tuollainen pieni ja harmaa… ja karvainen.
-... Momm-mikää piäni.
-Niin no kuitenkin… sellainen kuin sinä oikeasti olet. Tulehan tänne… kylppäriin, niin minä hoidan sen nyt saman tien…
-Äh! älä! apua!

Hetken kuluttua... noin puolen tunnin.

-Nonni, miltäs nyt tuntuu?

 
  -... Moon iha sekasi.

-No joo, minä en saanut sitä linkoa pois siitä ohjelmasta. Mutta se oli vain se pienempi nopeus… se 700 kierrosta… siis.. minuutissa.
-… mrrrrrrr …
-Noo, äläs nyt… hyvä siitä tuli katso vaikka peilistä.

-Kauhee! mun karvat-o …iha suarat!

-Noo, kyllä ne parissa viikossa siitä taas käpristyy, odota vain.

- … mrrrr … mä puren suaAA!

-Älää!... apua! ... no on se nyt tosikko... ei ton vertaa leikkiä ymmärrä.

  *

 

 

23.03.2012

Erakon matkassa

Jos haluat sinä kulkea Erakon matkassa
löytää
ja kuulla uutta
mit' kohtaa hän matkalla

niin, sinulle vain sen annan
   sinulle
      - etsijälle
salaisuuksien kaipaavalle
   kuulevalle
      kasvavalle.

Laita tieto
jokin postiosoite vain
siin' kuljet sä vierellä, ystäväin.    

 

  >>  Salaiselle tielle!

  *

 

 

26.03.2012     02.30

Ratkaisetko tämän?


Vaan, tämä oli vertaus vain
miten salattu on maailmain
miten täällä himmeän lyhdyn
liepeeseen käärityn valon maassa
asiat ovat tarjolla.

Tosin, ei niitä avata näin... (jatkuu erakon tie -sivulla)

  *

 

 

26.03.2012    03.00

Salaisuuden malliksi aukaisen

Salaisuuden
kuin malliksi aukaisen
rohkaisuksi matkalle
ajalle katoamattomalle.

Sillä,
jo ilmitullut on aiemmin
tää matka
on ihmisen sisäisin.

Ulkoinen elää toista maata... (jatkuu erakon tie -sivulla)

  *

 

 

26.03.2012     03.15

Jotain mukaan

Kuinka kaunis on näkyväinen maa
kuinka ihana
kuinka rakastettava

kuinka kauhea
julma
pelottava.

Saa kulkea
silmin ihailla
saavuttaa
rakentaa ja nauttia

ja samalla purkaa
kadottaa
hajottaa min juuri rakensi
kuin kaiken hetkessä menetti.

Saa syntyä
kasvaa
oppia
rakastaa
luoda elämää uutta

samalla kiivaasti taistella
puolustaa
vastustaa julmuutta.

Nauttia kaikesta
silmän ilosta ja kättensä työstä
hyvin nukutusta yöstä

ja samalla valvoa
huolestua
vähin erin kadota
kuolla.

Mikä moninainen maa
millainen kasvatuskoulu kaikkineen
iloineen
suruineen
voittoineen
menetyksineen.

Ja jotain…
jotain saa aina mukaan
kun maahan takaisin painutaan

Vaan mitä?
Ja miten?

Sit' ei ymmärrä ihminen
niin suloinen, auttavainen
julma
murhanhimoinen
- siis ihminen maallinen.

  *

 

 

26.03.2012     03.25

Enemmät hedelmät

Jos kuvaan kauniisti
ett' oksia karsitaan;
jotain vanhoja alaoksia poistetaan
uudempien vain latvoja
ja jotakin jo kuivettuneita…

sinä mielessäsi näet
puun kevenevän
muotonsa kaunistuvan.

Ja keväällä
kun uudet lehdet ja kasvut
sinä näet
miten tulos puuta kaunisti
miten näyttää se terveemmältä
miten kasvaa kauniimmin
- ja miten voi se paremmin.

Leikkaus kannatti;
vanhojen kuivien poisto
joidenkin kohtien muotoilu...

puu vahvistui
kantaa enemmät hedelmät
ja on kuin ois se nuoremmaksi tullut.

Ja jos nyt käännät katseesi puusta
katsot ihmistä:
mitä hänestä leikkaisit pois
mitä karsisit ett' kauniimmaksi
miten muotoilisit ett' vahvistuisi
nuortuisi vaikka
ja tuottaisi enemmät hedelmät.

Vaan, mitä tuumii ihminen tuosta:
leikkauksista
karsinnoista
muotoiluista…

jostain tahtoisi karkuun juosta
jotkin hän kestää
jonkin ilolla vastaanottaa
vaikka monesti niin pelottaa.

Vaan, puutarhuri ei puulta kysele
hän näkee mikä tarpeen on
tietää, tuntee, mikä parasta
minkä tulos on aina kaunista

ja miten tulee se tärkein
mihin hän tähtää
puulle pitkää ikää ja enemmät hedelmät.

  *

 

 

28.03.2012     06.00

Kuun valo - auringon

Niin kuin kuu maata valaisee
niin valaisevat myös sanat
jotka maahan valuvat.

Niin kuin kuu luo valoaan
niin luo myös...
(jatkuu erakon tie -sivulla)

  *

 

 

29.03.2012

Ihminen viisas

Ihminen on niin viisas
ett' sitä mitä hän ei tunne
tiedä
sitä ei ole.

Vaan, joskus kuin sattuman kautta... (jatkuu erakon tie -sivulla)

  *

 

 

31.03.2012

Matka muuttaa

Jos joku jo miettii
miks' Taikuri jätti sauvansa
lopetti kuin temppunsa
miks' katosi pois
piiloon
ei enää sanojaan jaa…

Matka muuttaa!

Ei kadonnut sauva
muuttui, piteni vain
ei temppuja enää
hän nyt salassa kulkee
ja aarteita kerää.

Eikä kadonnut hän minnekään
sisäisensä vain
kulkee tietä rauhain.

Ei kiellä hän ketään rinnalla kulkemasta
ennemminkin pyytää
tilaisuutta tarjoaa
mutta hän tietää myös sen
ett' seurassaan maailma vajoaa
näkyvän arvo muuttuu
näkymätön korostuu.

Ja sellainen tie
ei monelle mieleen
se muuttaa niin paljon
tarttuu mieleen
ja kieleen.

Kestätkö sen?
Oletko valmis kohtaamaan muutoksen
antamaan pois sellaista
mi muutenkin arvotonta ois.

Niin, ei tänne Evakon seuraan monikaan
eikä kuin vapaaehtoisesti yksikään

vaan, jokin suurempi
jokin kuin elämän yllä
salaisesti tarttuu
kun aikansa varttuu, ett' aika on täys'
sitten kutsuu ja uusia ovia avaa
- ihminen outona
uuden maailman alkua tavaa.

Ja siel' kaukana jossain
heijastelee pieni valo

 
liepeen alla vilahtava
hiljaisesti kulkeva
omassa rauhassa
kuin omassa tahdissa

… vaik' onkin se harhaa
salainen häntä johdattaa.

Ja uusi kulki
maa outo uus
muuttui kohdallaan tulevaisuus
ja etsii hän valoja
näkee monenlaisia kajoja

ja yksi niistä, niin…
on erakko kaukana kulkeva
luokseen kutsuva.
 

-Kato!  mäki näyn siellä! … se punaneekse ollu …mä ... se punane joku ... sympi tai...

-Juu, niinpä … siinähän sinä … edellä käyt ja kulkunen kilkkaa.

-Hö! … kulkune kilkkaa. Son sua varte!   ettet sä eksyis mun perästä.

-Niin niin, niinhän se oli (huokaus).

  

  *
 

 

02.04.2012

Taistella itsensä kanssa

Taistella itsensä kanssa
ja itsensä sisällä
on erakon tehtävä.

- Eihän täällä nyt oikein ole muitakaan.

-Olenham-mä täällä!

 

Kummallista kulkemista
ois hiljaista ja rauhallista
ja kuitenkin kuin vastustaja ois
aina rinnalla.

-Mutt ... ehämmä-oo sun vastustajas!

 

'Sitä hyvää, mitä tahdon, minä en tee
ja sitä mitä en tahdo, minä teen'
on joku jossain huokaillut
… samalla tiellä vissiin.

Mutta, minä luulen
ett' niin kauan kuin kuljen täällä
tähän viittaan kääriytyen
tätä valoa kantaen
ja matkaten kuin jonnekin
tätä lihallista 'romua' raahaten
minä sitä vastaan taistelen ja sen himoja
ja haluja
sen omia tahtoja ja toiveita…

Niin, ja viel' nautin niistä hetkin
vaik' jälkeen päin itseäni syytin.

Omituista.

                     -No-O!
                     -Koala, sinä häiritset minua.
                    
-…okeei okeeii

Mutta ainoa tapa lie kasvaa
on tää sisäinen taistelu ja yhteinen matka
jota elämäksi kutsutaan.

Kyllä aika sitten aikanaan
minut vastustajastani vapauttaa
ja matka jatkuu
ehkä ilman näitä taisteluita.

Tuleekohan sitten lie uudet vastustukset
sitä en nyt tiedä
… eikä kait tarpeenkaan.

Mutta, hiljaista täällä on
ja toisaalta…
onhan tuon vastustajan kanssa viel'
monia mukavia hetkiä
hauskojakin juttuja
iloja ja tansseja
pelejä ja jumppia
matkoja
maukkaita ruokia ja juomia.

Kummallista,
kyllähän minä niistäkin nautin;
sen seurasta
- vaikka välillä sen touhuihin väsynkin
ja sisälläni hermostun.

-Siis, mist-sä ny oikee puhut siellä…

 

Ja onhan meillä välillä oikein hauskaakin
kun se suostuu minun rinnalleni tälle tielle
ja yksissä kuljetaan
… se oikein auttaa minua:
kirjoittaa ja tietokonetta näpelöi
ja lueskelee minulle mielenkiintoista
- itselleenkin, mä huomaan.

Ja on se oikeastaan
aika hyvä tyyppikin
ja innostuu minun kanssani monista asioista…
 

koala -Huhuu! siel perässä… mitä sä mutiset siellä … ja kenestä sä oikee puhut?
Harri: -Koala, nyt sinä keskeytit minut … herätit kuin jostain ajatuksesta … tai unesta
koala: -Ajatuksesta! … tosiaa … sun kummista mutinoista mä sut herätin. Mä en ymmärtäny niist mitää. Kilikili! kuuletsä, kello kilkkaa… tuu tännepäin … kellon suuntaan … NO! kilikili … kuulet-SÄ!

Harri: -(huokaus) tullaan tullaan … odota nyt vähän.
koala: -Hö! mokomaki köntys … et-se sit osaaki olla hidas.

Harri: -Mitä sanoit, koala.
koala: -Eeiku … aattelin vaan ettää … aika hidasta tää meno täällä .. mut onneksi ei pölyä.
Harri: -Joo! ihan totta. Hyvä havainto - puhdas ilma.

koala: -Kyllä mä kans aika hörhön kanssa tänne matkalle jouduin…
Harri: -Minä en taaskaan luullut, koala … odotas vähän … noni, siis mitä sanoit?
koala: -Nii ...huokasin vaan että kiva pölytön matka.
Harri: -Joo… niin on. Nonni! .. ja mihis päin sitte!
koala: -Seuraa kelloo vaa!

- Huokaus  (jokin hiljainen hieman huvittunut huokaus)

koala: Kuulitsä… hei!
Harri: Ai mitä?

koala: -No kuulitsä, joku huokas … tässä lähellä. Kuulitsä?
Harri: -Kuulin minä jotain … mikähän se oli.
koala: ... joku ... haamu vissii ... apua! .. huhuuu!

Erakko: -Voi noita pieniä. Hyvä kun niillä on edes vähän seuraa toisistaan.

  *

 

 

02.04.2012

Elämän tasoja

Elämä on tasoja
kulkuja ja kasvuja
löytöjä kysymyksiin: Miksi?

Ja hiljaisesti kulkien
huokaillen
hän löysi vastauksen
toisen toisensa perään
- uutena aamuna uudessa viisaudessa herään.

Kulkea täällä
oudossa maassa
miss' kaikki on avoinna
nähdä ja kuulla

ja missä oppaana rinnalla
on jokin näkymätön, tuntematon
ihmisille vieras
... vaik' onkin kuin tuttu

voi vain huokailla löytöjensä keskellä:
-Onpas outo juttu!

Ratkeavat salat
ihmismielen piilevät kolot ja voimat
syyt ja seuraukset
menneitten kaukaisten lähtökuvat
tulevien käsittämättömät uni-kuvat.

Vain täällä
oudossa maassa ne voi nähdä
kuulla ja ymmärtää
sillä ilman ymmärrystä
ei näkeminen mitään auta
ei kuuleminen kosketa
ellei ole kasvua johon tarttua

pintaa min elämä raapinut tarttuvaksi
kuluttanut karheaksi
vastaanottavaksi.

Vain silloin
voi kulkija tajuta
arvoituksia avata ja niistä iloita
ja kiittää menneistä
karheuksista
raaputuksista
verille nirhatuista hetkistä
ihmisistä inhottavista, jotka söivät
selän takana löivät

eivät tienneet onnettomat
ett' hyvän tekijöitä vain olivat
kulkijan sydämen kovettivat
jotain salaista avasivat ja kasvattivat
valmistivat näkevän näkemään
kulkijan kulkemaan.

Ja täällä
jo kaukana rajattomassa maassa
hän kiittää voi kaikesta
mi tapahtui rajojen maassa
miss' syntyi ja kasvoi
miss' ensi lemmet, riidat
miss' kasvut kaikkea täynnä
ne voi nyt uudelleen täällä nähdä ja huomata
ett' kaikki oli kuitenkin niin kaunista

- ja tarpeellista.

  *

 

 

03.04.2012

Ainainen hinku   (myös ääni, MP3 - odota hetki kun latautuu)

Ainainen hinku
kuin vanki… on ihminen
lihallinen
himoineen, haluineen
toiseen sukupuoleen

eikä se vähene kuin milloinkaan
vaik' vanhuus
voi tuoda helpotusta tullessaan
… mutt' kärkkyy se viel' silloinkin
salaisesti vilkkuu.

Hinku on kova löytää se
sydänystävä vierelle
sielunsa tasolla kohdata
oma toinen puolensa.

Vaan, kuin mahdoton tehtävä
on löytää se kaukainen ystävä
joka kaiken täyttäisi
joka näyttäisi: -Minä olen se
kaipaamasi vierelle
joka kauan sitten oon itsestäsi erotettu
irrotettu kuin kahdeksi
vaik' toisissamme kiinni
viel' henkisin siten.

Sinä löysit minut
minä löysin sinut
- ja taivas on meidän jo päällä maan
sinua sieluni syvyydessä nyt halaan.

Vaan, ellei löydy hän
kutsun kuulen vain
otan vierelleni ystävän
ja täytyn toiveissain ruumiini kautta
luulen, ett' se on se täyttymys
- voi minua, raukka!

Ei fyysinen onni ja yhteys
ollutkaan se syvä sisäinen täyttymys
- korvike vain
siitä hetkisen ilon sain
sit' katosi se pois…

-Oi, miks' elämä ei täydellistä olla vois!

Kyllä se voi - ja ihme jo on
jos se suo sellaisen kohtalon
ett' oma puolesi sua vastaan tulee…

  sykähtää sydän
    värähtää silmä
lausuu sanoja suu kuin huomaamatta:
-Oi, elämääni tuu.
Tuntuu, kuin oisin sun ikuisesti tuntenut
vierelläsi salaisesti nukkunut
… niin hyvä tässä mun olla on.

Oi elämä! Onko tämä uni aivan mahdoton?

  *

 

 

04.04.2012

Suuria kysymyksiä

-Ensinnäkin, älä usko!

Katsos, on opettajia jotka opettavat
mitä ovat toisiltansa oppineet
edellisiltä oppilailta
jotka taas opettajiltaan.

Ei se takaa
ett' viisaus vanhoissa makaa...
(jatkuu erakon tie -sivulla)

  *

 

 

04.04.2012

Vain pieni valo

Kas, erakko!

Siks' kuljettava sun on
vain pieni valo liepeesi alla
ettet näkisi
mitä kaikkea
on maailmalla...
(jatkuu erakon tie -sivulla)

  * 

 

 

04.04.2012

Aika iso juttu

Olen syytön!

Olen syytön siihen, mitä joku muu
muka joskus on tehnyt
ja tehnyt miksi.
Kuka selvittää vaikuttimet
syyt, seuraukset.

Ja jos joku jossain
jotain teki
olen minä syytön siihen...
(jatkuu erakon tie -sivulla)

  *

 

 

10.04.2012

Erakon lapsi

Taikuri
kulkija kahden maan
irtosi erakko
syviä tavoittelemaan.

Yksi ja sama
on kulkijain mieli
yhteinen
on kulkijain kieli.

Toinen on kulkija
näkyväisen maan
toinen
lähti kaukaisia tavoittelemaan.

Yksi ja sama
on ihminen
on kulkuja
eri kerrostumien.

Niin moninainen
on ihminen
  pinnallinen
    syvällinen
muodostaa yhden kokonaisuuden
kuulee kaukaisuuden vaik' elää tässä
ajassa näkyvässä.

Oi Taikuri, Taikuri
ei osasi ole helppo!
Toinen sun osaasi yhä enemmän syö
toinen elää
... toisen on työ.

-

Erakko rauhassaan katselee
menneitään tutkailee
teitänsä kaukaisia menneitä
huomaa niissä monia enteitä.

Kuin ois tulevat jo kirjattu menneitten teillä
tuntemattomilla
tietämättömillä
mit' tapahtuivat Taikurin askelissa
salaisissa kosketuksissa.

Erakko viel' nukkui silloin
kun Taikuri taisteli teitänsä aamuin illoin.
Nyppi palasia
tekosia tämän maan
nyt heräsi niitä sisällään hautomaan.

Evästä kaikki
  ruokaa
    piirasta
Erakon matkalle…

ja aukeavat akkunat
avautuvat salvat - ovet aukeavat
käy tuuli sisälle mi tiedon tuo
raikkaus puhdistaa
tulee viisaus luo.
 

-Voi tätä
menneitten päivien pitkää ketjua! jo Erakko huokaa
ja huomaa, miten
kaikella paikkansa Taikurin tien.

Ja vaik' Taikuri syntyi vast' hetki sitten
oli hän käynyt kuin naamioin salatuin
pienen poikasen askelin.

Taikuri on arvo
sen tajuaa vasta
kun huomaa
ett' kaikki on arvokasta.

Ja katoavat taivas
ja katoaa maa
Taikuri ain' arkea taivaltaa

ja Erakko
mi rinnalla kuin salaisesti käy
- sillä eihän mitään näkevälle silmälle näy.

Hän valtaa näkyväisen maan
tarttuu Taikuria opastamaan
ja Taikuri - kuin parka
huomaa kantavansa Erakon lasta
mi kasvavi sylissä näkyväisen maan

… ja Taikuri katoaa.

-Ota sit sylii ja ala kantaa mua!

-Aaai hei koala… totaa … minä taisin...
-Joo, sä unohdit mut … taas … tänne.
-Heh juh … matkalla huomasin ett' sinä un..ohduit kotiin

koala: -Ei haittaa … olihan mulla sit hyvää aikaa ajatella - rauhassa.

Harri: -Ai oikein aikaa ajatella … ja rauhassa. No, mitäs sinä sitten ajattelit täällä ... rauhassas.
koala: -Noo, muistelin kaikkee meidän tekemistä …
Harri: -Jaa…
koala: -… ja niit sun kaikkii ihme touhujas.
Harri: -Älä älä, kuule ala …

koala: -Joo joo … ja kato, mä päädyin vähä samaan ku säki tossa.
Harri: -Ai missä?
koala: -Not-TOssa … mitä sä just kirjotit … nii-ett alahan-nyt sit kannella mua.
Harri: -Ai miks?
koala: -No, etsänyn-nää! Jos kuule mä oonkit-toi lapsi.

Harri: -Mikä lapsi?
koala: -Hö! tyhmä… nott-TOOi … erakon lapsi josta sä just kirjotit. Nii-että syli auki vaa! mä tuun-nyt.
Harri: -Usp… oho!

      

koala: -Noni… ja kato, lasta pitää hoitaa .. jote, alahan nys-sitte hoidella mua.
Harri:
-Just. … yksinäisyys on tehnyt sen ihan höperöks.

koala: -Ai mitä sanoit, mäen kuullu?
Harri: -Niin että, yksin ei kannata olla… tulee vielä vaikka ihan höperöksi.
koala: -Joo, sitä mäki aattelin ku kattelin sua. Noh! alahan kannella.

Harri: -Minne … mihin minä nyt sinua kantelisin?
koala: -Elämään! Elämään!   -  Noh, hopi hopi.

Harri: -(huokaus) … vai että oikeen erakon lapsi.

  *

 

Ja katselivat taivahalta
aurinko ja kuu

 

niin ovat kuin nuo kulkijat
- yhteen sulautuu.

  *

 

 

10.04.2012

Pimeän valoa

Vaik' tietääkin Erakko
seuraajiensa vähenevän
viereltä kulkevien poistuvan…
se ei kannusta häntä
ei mieltään muuttamaan
ei suuntaa vaihtamaan

sillä kannustaa häntä vain
se pieni valo
mi jalkoihin valaisee
se pieni intuition olento
joka suuntaa aukaisee.

-Soon mä!

 

Sillä kuu, tähdet
aurinkokin
paistavat täällä kirkkaammin
kuin siellä
mist' lähti hän kerran tietänsä kulkemaan
ovia perässään sulkemaan.

Näin on! Erakon tie
henkinen viisaus
yksinäisyyteen vie.

Siinä on - se tie.
 

Siel' aurinko sammuu ja syttyy uus'
siel' kuu loistossaan kirkastuu
siel' tähdet ne tuikkivat viel' kauniimmin vain
- pimeyden ympärilleni seuraksi sain.

Ja se pimeys on valkeutta
sen valkeus on kirkkautta
kiitos … on kunniaa
ja päämäärä ikuista.

Mutta maailman valo
on siellä pimeyttä
aurinkokin vain himmeä tähti
kuu ei ees loista valoaan
eikä tähdet luo tuikettaan.

-Outo paikka! pitää myöntää,
huokailee Erakko matkansa määrää
täytyy vain uskoa
ja toivoa
ettei tie vie väärään.

Ja… jos veisikin
on sillä taipumuksensa
oieta aikanaan kohdalleen
... jos siis olikin se vain opin tie.

Kuka näistä teistä
ja minne ne lopulta vie?
  

Sillä, jos ihmisten mukaan
hän teitänsä kuvaisi
ei löytäisi hän perille
ei perille minnekään
ja vois' olla
ett' seuraajien joukko ois sankka
ja lopputulos… ooi, niin rankka.

Parempi siis
ett' seurasi vaik' yksi ainoa vain
hänestä hetken seuran sain
ja jos löysi hän
tieltä omansa tehtävän

… se kannatti käydä
ja tietänsä näyttää
sillä yksikin on tärkeä
se voi jo elämän tehtävän täyttää.
 

Eikä ole uutta tää auringon alla
ett' vain harvassa ois seuraajia kulkijalla
… vaik' ei yhtä ainuttakaan

vaan, aikain saatossa
maan, taivaan muuttuessaan
joku löytää - hän
riveiltä kohtaa ystävän
ja vahvistuu hän matkallansa
ties' vaik' mukaansa uudet kulkijansa

ja silloin…
se kannatti käydä
tää hiljainen tie
tää kuin pimeyden valon tie

hmmm… jospa vaik' silloin
kulkijoita perille vie.
 

Kuka näistä teistä
ja niiden perille menoista
kuka niistä
elon tarkoituksista tietää voi
- jonkin osan vain elämä
kohdallensa soi.

  *

 

 

11.04.2012

Ihminen - vajavainen

-Olenko kuin tuomittu
oman vajavaisuuteni tähden?

Huokailin,
kun puutteeni huomasin
joidenkin 'viisaitten' kirjoitusten tähden:
-Eikö minusta olekaan!

-Jos vajavaisuus
ois ollut este ihmisille
lähestyä totuutta
löytää uutta

… ei yksikään
ois löytänyt mitään

sillä, kaikki annetaan
ei mitään oteta
ei ihmisvoimin
ei teoin, suurinkaan
… ei Jeesuskaan

teki hänkin vain tekoja
jotka sai tehtäväksi Isältään.

(Joh 5:36, 9:4, 10:25, 10:37, 14:10)

  *

 

 

11.04.2012

Älä usko tätäkään
(minkä juuri netistä luin)

Sillä, se ei vain mene niin
ett' ois kasvu kaikkineen
liitetty lihan ihmiseen.

Onko lihassa jotain hyvää?

On, paljonkin,
vaan syvissä kysymyksissä ei ratkaise liha
ei näkyvä maa

vaan, suuret tapahtuvat suurissa
ulottuvuuksissa uusissa…

    uusissa ihmisille
      uusissa lihallisille

mutta, ne jotka luovat
uutta esille tuovat
he tietävät sen
ett' uusi on tulosta suurten syvien kosketuksien.
Ja siellä on kaiken salaisuus
siellä, 
ei ihmisessä itsessään.

Älä siis lähde ihmistä seuraamaan
lihassa kaikkea kadottamaan
mi varattuna kuin eteesi on
vaik' salaisuus on rajaton.

Älä luota, älä usko
että lihallinen teko ois voimissaan
ett' tekoja tekevä ois oikeissa toimissaan.

Äläkä usko,
että kehosi salaiset toiminnot
ois voimalliset
antaisivat oikeat opinnot.

Ei!

Sillä todellinen viisaus on ylimaallinen
sen tavoittaa vain ylimaallinen
ja jos jotain tuot näkyville
sen kiitos kuuluu ylimaallisille
- ei maallisille.

Siksi, älä turhaan ole huolissasi 
kehosi eväistä
ei sen olemuksesta
puutteista, voimista

sillä, ne eivät mitään auta
eivätkä mitään lisää tuo
sillä, ainoa
joka jotain suurta viisaudessa on
on tieto koskematon

… siitä maljasta ain' voimaa juo.

  *

 

 

12.04.2012     03.22-

Salainen rakkaus - tuntematon kaipaus

Jos etsii hän toistansa
... puolikasta
ei etsi hän lihaa ja verta

vaan jotain viel' suurempaa
mi yhtä on ollut kerta.

Sisälleen piirtynyt kuvanen
sisälleen piirtynyt osanen
omansa suuri puute
salainen syvä toive

se, mi elämästä puuttunut aina
jota täyttänyt matkalla
  etsinyt
    ja löytänyt
itseensä sovittanut
  - pettynyt

sillä, sen sisäisen toive
ei täyttynyt
vaik' hetkin
niin hyvältä jo näyttänyt.

Raskas tie
ja opettavainen
huomata
ett' toinen toisensa perään vajavainen

vaik' silmin
tuntein
kuin mitään ei ois puuttunut
jokin kuitenkaan ei koskettanut

ja sen jonkin tähden
niin monesti: -Minä lähden!
 

Jokin sinussa
   jokin minussa
ei täyttymystään saa
sisin huutaa…
jotain kaukaista tavoittaa.

Kaukaista jostain aikain takaa
kaukaista, jonka toivoo
ett' vielä matkallaan tapaa.

Ja se yhteys
se täyttymys
se sisäinen suuri tyydytys...

jos se kohdalle sattua vois' kerta
ovat puolet
kuin samaa verta
samaa sydäntä
samaa sielua kaukaista:

-Oi, vihdoinkin
on sisälläni niin rauhaista!

  *

 

 

12.04.2012    03.30-

Runoilijan kaipaus

Ja runoilija
nojaa pöytänsä ääreen
  aatoksensa
    katseensa
kaukaisuuteen

 

haaveilee
huokailee: -Oi, sanoja!

Vaik' syvemmin
sisällä on kaipausta

  jonnekin
    jotakin

mit' sanoillaan hän kuvaa
pyytää kuin anteeksi
anoo lupaa

ja kirjoittaa jostain
mit' koskaan ei vielä hän tuntenut oo
mutt' jokin
    … jokin!
sisällänsä huokaa

kaipauksensa tähden
valmis vaik' kuoloon.


 

Ja Erakko kulkee
hän selittää jo voi
mikä kaipauksen suuren
runoilijalle toi

sen kirjasi
   sen piirteli
kuvan kauniin kaukaisen
syvän toiveen huokauksen:

-Oi jokin, joku,
oi jossain… kuule mua!
Voisiko tuo sisäiseni palo
tulla mun luo!

 

Ja kirjoitettu on niin paljon
kirjoitettu salaisesta kaipauksesta
se puettu hahmoon näkyväisen;
Liisan, Sirkan, Leilan, Tarjan
monen niin kauniin kukan ja marjan

vaan nuo monet
ovat vain elämän hetket kuumat
kuin hulluuden huumat
… mi haipuneet pois

-Oi, ... jospa se sisäiseni kaipaus
joskus täyttyä vois!

  

Näin kuunteli Erakko
hiljaisessa yössä sanojen virtaa
kosketti sauvallaan rakkauden pintaa

rakkauden
mi rakkautta ei ole tämän näkyväisen maan
vaan sisäisen
kuin haavemaan.

Se haavemaa viel' jossain on
ihmisen kaipaus kuin pohjaton.

 

Ja Erakko tiellänsä näkee sen
tuntee tuskan sydämen
  - ihmisen
    - sisäisen

ja valollansa osoittaa
hän suuntaa oikeaa
... ja huokaa:

-Oi, jospa ihminen
sais' oikein rakastaa
ja löytää sen
sisäisensä tyydytyksen

… kuin elonsa täyttymyksen
osan iäisen.

  *

 

 

12.04.2012

Kuin kauas kulkenut

Kuin kauas ois kulkenut
muutamassa päivässä vasta
vaik' viedään kuin lasta
… vaan kyse ei olekaan ajasta
vaan paikasta.

Sillä paikka miss' kuljetaan
miss' asioita syliin suljetaan
ja ovia avataan
ei olekaan...
(jatkuu erakon tie -sivulla)

  *

 

 

16.04.2012

Viisauden lähde

-Oi jos oisin mä puhdas ja vapaa
uudet asiat
uutena tapaa
ei menneitten polvien läpi
he omalla tavallaan asiat näki, huokaa erakko
kun, kuin suurin pelko on ura
mihin voi luiskahtua...
(jatkuu erakon tie -sivulla)

  *

 

 

17.04.2012

Sanat painaa

Erakko huomaa
ett' matka on raskas
ett' voimaa lähti joka sanalla
vaik' ois kuinka kirkas tähti
loistanut taivaalla

… se voimia syö
vaikka kuinka ois
kuin voimia vaatimaton työ.

-Sanojen taakka on raskas,
olen sen jo aikaa sinulle sanonut.

Jokainen sana on voima
ja energia
joka kulki maailmoitten kautta maailmoihin
- ei itsestään
ei mikään itsestään tapahdu

kaikki voimia vaatii
ja henkinen tie varsinkin
vaik' energia hienompi
se aine voi olla raskaampi

… millä mittaat sen
energian tiheyden jota ei näe.

Ja sana varsinkin
mi sisäänsä kätkee maailman
sanassa näet vain ikkunan
ja siitä avautuvan kaikkeuden.

Tämä jo tuttua
sanojen sisäinen maailma
ja voima
mi sinne piilotettuna.

Ei siis ihme
jos sanojen työ raskaaksi käy
vaik' mitään ei näy.

Ei näykään täällä
maan päällä
sen tuntea vain voi
ken sanojen sisällön kuulee
kelle salaisuuden kellot soi.

  *

 

 

18.04.2012

Ulkopuolella

Ulkopuolella
jossain kaukana... kulkee erakko
vaik' fyysisesti läsnä
näkyvässä elämässä.

Kahden maailman
on hän kansalainen;
  ulkoisen näkyvän
    ja omansa sisäisen
miss' kaikki on yhtä tavalla tai toisella.

Ulkopuolella omat edut
omat vedot suuntaan ja toiseen
ei yhteyttä kaukaiseen
… ei aina ees läheiseen.

Näkymätön maa meitä yhdistää
vaik' ei tunnekaan sitä näkyväinen ihminen
mut' sisäinen sen tietää
ja sisäisensä kautta
hän monesti myös ulkoisia sietää

vaik' ei itse aina ees tiedäkään, miksi
mut' sisäisensä kasvanut kaunihiksi.

Mikä kasvatti ulkoisen
   mi kaikkoaa
mikä kasvatti sisäisen
   mi kaukaisia halajaa?

Niin…,
ulkoiselle oma etu ennen kaikkea
  oma ympyrä
    oma maa
joita vain toisten kautta tavoittaa.

Sisäiselle etu yhteinen
tavoite on kaukainen
- elämä - ihminen -
ja ulkoinen ei niin tärkeä
... mut' ulkoiselle tuossa
ei ole mitään järkeä.

Mut' toinen kestää vain aikansa
toinen tavoittaa ajatonta
   toinen - ajallinen
   toinen - ikuinen
ja ihminen
on molempien kansalainen.

Ja mitä hyödyttää siis ihmistä
vaik' voittaisi hän itselleen koko maailman
  sen herraksi
    sen omaksi
kun kaikki kuitenkin katoavaksi
vain hetken hurmaksi

- sitten on kaikki poissa
kaikki se ihana
mitä tarjosi näkyväinen maailma.

Ja mitä hyödyttää häntä se
min elonsa eli toisille
jos näkyväistä vain rakensi
aika kaiken piankin hajotti
ja muisto vain jäi?

- Hänelle hyvin kävi
sillä ulkoisen hyvistä teoista
viel' sisäinenkin palkitaan
auttoihan hän ulkoisia tavallaan
ja teoillaan.

No, entäs hän
ken unohti kuin koko elämän
keskittyi vain jonnekin kaukaisiin
tuleviin unelmiin
ja niiden kautta kuin palveli toista
maailmaa toisenlaista

vaik' koskettihan se tietenkin
myös näkyväistä maailmaa
- ajaton ajallista koskettaa.

-Niin, mitenkäs hänen sitten? jo erakkokin huokaa
kun sanoista jo itseään tunnistaa
- maailmassa
ja kuin maailman takana
kulkee hän omia polkuja

ja miettii: -Mitä hyötyä on näistä
näkymättömistä mietteistä
joit' monikaan ei koskaan ees kuule
sanat menevät kuin tuuleen.

-Niin, 
jo vastaa kuin ääni kaukainen
vaiko lie läheinen
sisäinen

-... ei ajatella tule ihmisen lailla
ei tämän maailman tavalla
sillä katso,
maailmat eroavat toisistaan;
  näkyvässä nähdään
    näkymättömässä tiedetään.

Ja jos jokin sana
on kirjoitettu näkyväisessä
se elää myös näkymättömässä

ja vaikkei sitä näkyvässä näkisi kukaan
sen näkymätön maailma
vei iloiten mukaan
ja siellä sen kuulivat kaikki
se oman tekonsa teki
- sitä rakensi.

Siksi, oi nuori erakko vielä
älä katsele teitäsi näkyväisen mukaan
- se vain masentaa sinua

vaan, katsele kauemmas
aikain ajattomien taa
siell' jokainen sananen
kuulijan tavoittaa

ja sinne!
heille!

on sanojen tie
sinne se vie itse kunkin.

Ja ne
joille sanat ei kuuluneet näkyväisessä
ne odottavat heitä näkymättömissä

ja silloin tulevat kaikki kuulluksi
… joka ikinen
pikku sananen
myös se virheellinen min väärin kuulit
tai, jonka toisenlaiseksi luulit.

Siel' oikenevat virheelliset kuulot
siel' korjataan väärät luulot
ja vääriä oikeaksi muokataan
siel' yhteisesti huokaistaan:

-Olihan se matka
raskas
ja hetkin niin kauniskin
… lyhyt se kyllä oli
vaan taival… oi, niin opettavin.

Minä sen elin!

  *

 

 

19.04.2012
(aamuinen ajatus)

Ensi elämässä

Suuressa ikävässä
… ehkä ensi elämässä
korjaamme kaiken sen
mistä nyt haaveilen…

lauletaan
ja puhutaan
odotetaan
ja toivotaan…

Niin, ensi elämässä - missä?
toiveissa
unelmissa.

Ja unelmia on hyvä olla;
elämän perusta
ja kuin voiman lähde se monelle.

Eikä siitä pettymystä
…seuraavasta elämästä
kas, niiden muistoista
- edellisistä
ei taida olla tietoakaan.

Vai, liekö monikin
nyt elämässä sitä
mistä viime kerralla haaveilin
ett' seuraavassa… nyt siis tässä
tekisin siis toisin - paremmin.

Hmmm… onko seuraavaa?
Onko edellistä?

Kuka sen sanoo
ihmismieli kuitenkin kaikenlaista anoo
  ja toivoo
    ja odottaa
elon kulkua parempaa.

Vaan, entäs jos... joku sanonutkin:
-Minä vielä kostan sulle!
nuo tekosi hirmuiset.
Ja ensi elämässä
koet sen seuraukset.

Siinä sitä sitten…

rakkauden kaipuita
koston julmuuksien lupauksia
tapaamisia
tappamisia
ilon hurmioita
koston surmia…

Niin… ensi elämässä
siinä siis paremmassa
kuin unelmassa
minä kohtaan sun
sydämeni haaveillun

tai sen
mi lupasi mulle julmuuden.

En odota! Sitä.

  *

 

 

19.04.2012

Erakko - ja ensi elämä

Vaan hyvä lie ois
ett' erakkokin ajattelis sitä
- olis' sitten sekin mielestä pois.

Siis, sitä
ensi elämää
… tai edellistä.

Oliko sitä?
Tuleeko se seuraava
mi kaiken korjaa
… tai palauttaa
ilon antaa
tai koston surmaa?

Siinä sitä, ajatusta.

Ja voi raukkaa - sitä seuraavaa;
kärsiä saa rakkauden tuskaa
… ilonsa jälkeen siis
tai joku tuntematon sun surmaa

… ja sinä olit kuin syytön
et tiennyt miksi;
miksi rakkauden tuska?
miksi ymmärtämätön surma?

Oisko siinä… elämän hurma.

-Kuka näistä
elon teistä, jo huokaa taas erakko
ja omassa rauhassaan kaukana kulkee
pienen valonsa kajon syliinsä sulkee.

-Tiiä noista,
elon kuvioista ja uusien odotuksista.
Tässäkin elämässä
niin paljon on oikeata, niin paljon on väärää
ihminen kaikessa
niin tosissaan häärää.

  *

 

 

19.04.2012

Erakko taas huokaa

Kyllä jo erakko huokaa
kun katselee mitä kaikkea
maailma eteen tuokaan…

kirjoja
  oppeja
    ajatuksia
      uskomuksia
syitä
  ja seurauksia

totuuksia ja unelmia
mitä ihmeellisimpiä kuvitelmia.

Ja totisia kaikki! Totuutta.

Minkä pidän niistä?
Minkä laitan pois?
… ett' elämä jotenkin… selkeämpää ois...
                                          (jatkuu erakon tie -sivulla)

  *

 

 

20.04.2012

Monenlaisten keskellä

Sekamelskojen keskellä;
opit ja uskonnot
tavat ja tottumukset…

Mitä sotkua!

Ketä kiinnostaa, minä kysyn.

Ja jokainen puolustaa omiaan
ain' henkeen ja vereen
eikä luovu omastaan pois
vaik' millainen väite vastassa ois.

Sellainen on ihminen.

Ja mihin siirtyisi
jos omastaan luopuisi
niin… sano se.

Jokin aina otetaan matkalle
ja siitä kiinni
vaikea irti
vai, liekö tarpeenkaan
henkisessä kun on kuin kotonaan.
 

Ei haittaa se
mi kulku tuli kohdalle.

Turha siitä on väitellä
turha vältellä
sillä kullakin kuin omansa osa.

Itseäsi varten vain taistelet
kiivailet omaasi tietä
siellä aikasi vietä ja kerro
mitä kohtasit siellä
oudolla tiellä.

Se on tärkeämpi.
Ei se ett' selittää toiselle
miks' toinen on huono
kuin uskomaton
sillä kullakin omansa usko on.

Mutta,
joku aina etsii
tahtoo löytää enemmän
kaivaten jotain uutta
suurempaa ulottuvuutta.

Ja se suurempi
on oman itsensä sisällä
ei ulkona
se pitää pitää kirkkaana
ettei eksy arvosteluun
vaan keskittyy
vain omaansa kasvuun.

Sillä arvostelu
ei mitään hyödytä
ja vaik' tie toisen näyttäisi toiselle oudolle
kuin turhalle
se kuitenkin vie perille
samoin kuin vie omasi
miss' sydämesi.

Kas, monta tietä
kulkijaa
monta syliin sulkijaa
monta on vastaan ottajaa
monta perille saavuttaa

ja perillä yksi ja ainut vain
vaik' muotoja monia matkallain.

Ja vielä,
kullakin on kulkunsa
  aikansa
    ja paikkansa
ei häntä siitä
eikä mikään kehotus riitä
oma kasvu vain
tiellään kasvattain.

  *

 

 

21.04.2012

Maailman lopusta  (1/3)

Huolestuu jo erakkokin
maailman lopusta
suuresta mullistuksesta mi tulossa
monen mielessä
luulossa.

21.12.2012
tasan kahdeksan kuukautta...
                                      (jatkuu erakon tie -sivulla)

  *

 

 

23.04.2012

Maailman lopusta  (2/3)

... Ja nyt,
nämä ennusteet
nämä merkit kuin
  oudot
     julmat...
                                      (jatkuu erakon tie -sivulla)

  *

 

 

24.-25.04.2012

Voimaa tuli - voimaa lähti

Ja voimaa lähti
minä tunsin sen
voimaa
jolla elää.

Miksi?

Energioiden kulku
energioiden läpi
ja tään näkyväisen läpitunku
koska tässä on sulku
ettei kevyesti vain
saavutettais salaisuuksia.

Siksi,
vaikka ovi onkin avoinna
ei ovesta niin vain kuljeta
vaan,
kulku kuin maailmoitten läpi
paikasta toiseen
siin' joku vaivaa näki.

Ensin, ett' ovi oli auki
sitten siitä itse kulki
sitten tieto min syliinsä
kuin palkkana sulki.

Ei se voimatta kulje
ei vaivatta
vaik' oletkin kuin rauhassa
niin voimaa lähti
ei mikään voimatta
ei ees taivaan pienin tähti
sekin voiman tarvitsi
ett' valo matkaan lähti.

 

Ja jos voimaa lähti
sen sanoihin tallensi
  säilymään
    pysymään
siirtymään ain' uuden kuulijan sisimpään.

Kas, ihmisestä voimaa lähti
jos toista kosketti
vaan, sanoista tallennetuista
ei voima vähene
vaan mit' enemmän se kuulijalle avautuu
sitä enemmän voima häneen sulautuu.

Siks' ovat tärkeät nuo sanaset
- pienetkin
ett' kaukainenkin sen kuulisi
ett' aikain tulevaitten taa
vois voimaa sanoissa kantaa
ja lohdutusta uusille antaa.

Ja sana kauniisti koskettava
ei toiselta voimaa syö
ei lyö
vaan toteuttaa se sen
mikä on sen työ.

Ja jos joku tekee sanan työtä
on sanoissa aina voima myötä
ja vaik' tuntuukin
ett' voimaa kirjoittaessa lähti
sitä myös saman verran tuli
ja sanojen voima lähteissä
kuulijasta suli.

Hän kun oli
se kanava vain
sen hetken verran voimia
itsellensä sai.

Ei voima
varastoidu
ihmiseen
vaan, sanoissa jatkaa edelleen
sinne minne tarkoitettu
minne ammuttu kuin nuoli kaipaavan tykö
- voima tuli hänelle tykö.

 

Ja tuokin sana... pelon poistava       >>
on voimia antava
uskoa
ja luottamusta tulevaan
ja uskoa unelmaan.

Uskoa unelmaan!

  *

 

 

25.04.2012

Sielun puolikkaat

Kuinka huomasinkaan tässä
on pöydälläni kuva näkyvässä
   

- ollut jo pitkään
en vain ymmärtänyt lain
ett' kuvasi se sen
min ihmisestä kuvailen                    >>  ja  >>

kun etsii hän
toistaan, puolikasta
ja yksin on hän vajaa
sisällänsä
salaisesti
toista puoltaan halaa.
 

Vaan, onko toinen jossain?
on se kysymys suuri,
vai onko puolikkaiden välillä
ikuisuuden muuri?

Kulkeeko hän lihassa
näkyvässä maailmassa,
vaiko yksin hengessä
he voivat olla yhtä?

(Oi jos vielä jatkuis tää…)   

Ja jatkuihan se,
katso 10.05.2011 "Sielun puolikas - se toinen"

  *

 

 

24.04.2012

Turhaa(ko)

Voihan siinä käydä niin
ett' hukkaan aikani kuin turhuuksiin
jos tätä viereltä katsoo
ja huokaa: -Turhaa!

Vaan, kuka sanoisi sen
tulevaisuuden
ja sanojen voiman
ja tahdon

kuka tuntisi sen
kuka arvata vois huomisen

ymmärtää sanojen virran salaisuuden
tarkoituksen
toiveen, ett' joku… joskus… jossain…
  kuuntelisi
    ymmärtäisi
omaksensa ottaisi
  rakastuisi
ja löytäisi tiellensä suuntaa
 
- se olisi jo suurta.

Vaan, ei turhan tähden
tätä kaikkea vaivaa
kuin uhrattua elämää
- ei turhan tähden

sillä, tarkoituksensa kaikella aina
tälläkin vuodatuksella
sanojen kululla;
  se uskoa suo
    tulee viel' moni sun henkesi luo.

  *

 

 

25.04.2012

Tanssin hurmasta

Sinä veljeni kirjoitit:

""Kukaan ei tanssi selvin päin
ellei ole hullu", eilen luin.
Oi roomalainen filosofi, näin
kirjoitit, ehkä hymyssä suin?

Ei, vakavissaan sinä olit,
mutta niin väärin luulet!
Nimittäin
juuri selvin päin
tanssissa hymyävät huulet.

Kun tanssia taidat,
enemmän kuin vain liikut,
kohtaat monet jumalat,
ja jumalten keinussa kiikut.

Ehkä siis olitkin jyvällä,
oikeaan päätelmään tullut.
Ja tavalla oikein hyvällä
siinä täytyy tosiaan olla hullu.

Ja sehän minä olen.
Entä sinä, Erakko-velinen?"

 

Ja erakko vastaa: 

Hullu se on erakkokin.

Niin, vaan jos kuitenkin
ois filosofi oikeassa ollut.
Syvemmin kaiken tanssissa koin
jos alle hieman lientä join.

Ja kännissä tanssii ain kauniimmin.

... Noo, ei kännissä, mutta pienessä suloisessa.
Silloin on askel norja - ja tyttö niin kaunis.
Suu sanoille aulis - ja hymylle
ei liikoja pohtivalle.

  

Siis, kalja nahkaan ja parketille! huokaa taas erakko
tanssii itsensä sielujen syntysijoille
tavoittaa hän askelin jonkin sisäisen
hurman salaisen.

-terhakka erakko - hik!

  *

 

 

26.04.2012

Maailman lopusta  (3/3)

Tapahtuu suurta
vaik' ei silmä nää
sen herkkä ymmärtää...  
                                  (jatkuu erakon tie -sivulla)

  *

 

 

26.04.2012

Odottaa… on vaikeaa

Odottaa
oikeaa hetkeä ja aikaa
on vaikeaa.

Ihminen tahtoo kiirehtää
kuin jouduttaa asioitten kulkua
… kaiken pitäisi niin pian tapahtua.

Ja siinä menee moni vikaan
sillä kaikella on aikansa
ja paikkansa

ja tulisi aina antaa
kaiken edeltävän rauhassaan tapahtua.

Sillä katsos,
jos joudutat oman osasi osuutta
ei edeltävä ehdi valmistua
ja jalka astuu pian harhaan
koet vastuksen karvaan.

Ja tätä
on vaikea nähdä
kun aina täytyy kiirehtiä
olla nopea
ja tärkeä.

Mutta muista!

Ajalla on aina
tärkeä tehtävä

- kaikessa

ymmärrät sitä sitten
tai et
ja jos hosut
sinä ihmettelet
miten niin hyvä asia
jo kieroon kulki

niin…
aika valmistumaton
tien sulki.

  *

 

 

27.04.2012

Salainen kosketus

Minä kirjoitin runon
illanistujaistemme keskeen
toisten jutellessa minä sanoja piirtelin
kaukaisissa kuljin
niitä paperilappuselle siirtelin.

Ja kun tuli poislähdön aika
minä pyysin
josko saisin viel' lukea
pienen tarinan, min kirjasin juuri
sisäiseni tällaisia sanoja kuuli.

Ja minä luin…

Kun lopetin
sinä nurkasta pystyyn pomppasit
tulit luo
kätesi kiitokseen ojensit…

-Tais' olla sinulle, minä huokasin.
-Kyllä, sinä kiittäen nyökkäsit.

Ja se pieni runo
tarina
sinua kosketti
jonnekin sisällesi, syvälle
jotakin aiheutti
muistutti, liikutti.

Ja kun iltaa vielä toisaalla jatkoimme
sinä useaan otteeseen runosta kiitit
sen itsellesi pyysit.

Lupasin,
kunhan ensin sen siistin.

Vaan, kun minä runoa katson
en siinä mitään erityistä nää
näkeekö kukaan muu, en tiedä

vaan, siinä lie piileekin se
sanojen salaisuus ja tunne
se hetki
kun ihminen sanat kuuli
- ne siinä hetkessä osui

lausui kuin nuolia lausujan huuli.

Kas, ei kait
ne vaatimattomat sanaset
sun mieltäsi liikauttaneet
sisäistäsi hipaisseet

vaan, sanojen takana
oleva voiman maailma
joka niiden kautta aukesi
ja huomaamattasi sinua kosketti.

Ja vielä,
... kun se hetki
tunnelma ja tila
oli oikea.

Tässä siis onkin se sanojen salaisuus
niiden koskettavuus;
  mitä kuvia
    mitä muistoja
      minkä hetken ne mieleen nosti
kun kuulija sanan kuuli.

Ja kun muistan vielä
ett' yksi sana on jo oma maailma
niin ei koskaan tiedä
mikä se oli…

mikä ehkä äänenpaino, mikä sananen
joka muodosti sen avaimen
mi aukaisi sisäisen portin
ja kosketti
- salaisesti hetken hoiti.

  *

 

 

02.05.2012

Tärkein hetki

Niin monta kuin on kulkijaa
niin monta on myös tapaa
ylimaallisia teitä taivaltaa.

Yks' vain kuulee
kuin sisäisiä ääniä
toinen näkee henkiä.

Yks' elää seass' enkelten
joku kuvina hetket tulevien.

Eikä kukaan väärin kuule, nää
ellei sitten ihmismielen
ylpeys, hinku
ala mielikuvia hämmentää.

Muistaa tulee kuitenkin aina
tää hetki elää;
  nauttia
    kärsiä
kasvaa kuin onnekkaana.

Sillä, tämä hetki on tärkein
tässä tapahtuu kaikki se
mi kulkijaa vie perille.

Elo menneessä
voi olla mielenkiintoista
vaan turhaa - se ei rakenna.

Elo tulevassa
on vain pilvilinnoja
jotka mielikuva eteen tuo
- toisin kuitenkin hetket tulevain
sen eteesi suo.

Mutta, tämä hetki
tämä toimen hetki
on se hetki
missä sinä oikeasti elät;
  iloitset
    kärsit
      kasvat
        opit.

Menneet on menneitä
et niihin enää vaikuttaa voi

ja tuleva
- jos niistä jotain tiedät
ovat kuitenkin vain utu-kuvia;
  ei aikoja
    ei paikkoja

niitä voit vain toivoa
ja odotella tulevia tapahtumia.

Mutta, elettävä on NYT!
tämä päivä on sun
elosi tärkein hetki
- ja hetki haaveilun.

  *

 
 


02.05.2012

Etsiä etsimättä

Etsiä etsimättä
löytää tietämättä…

siinäkö salaisuus jokin suuri
vaik' lupauksen tunnetun
oikeaksi luuli:
siis, että "etsivä löytää".

Mutta, löytää se etsimätönkin.
Löytää monesti viel' paremmin,
  enemmän
    sopivammin…

Kas, kun tilaa antaa hän
ken ei huolta kanna
  ei pyydä
    ei vaadi
eikä pakota toteutumaan sellaista
mikä ei ehkä ole vielä valmista.

Ja silloin
antaa hän sijaa suuremmalle
kokonaisuudelle tuntemattomalle
suunnitelmalle yllä kaiken kulkevalle
- tulokselle kauniimmalle.

  *

 

 

03.05.2012

Nuoruuden muistoja

Kaupungilla
      tapaamisella…

mua aina naurattaa
kun katselen näitä lamppuja

 

ne mieleeni tuovat
nuoruuteni muistoja
ja miehuusvuosia jolloin oli elämää
ja oli nestettä
- pussin täydeltä.

Vaan, minä jo huokaan: -Se oli silloin
… se oli silloin
mutta nyt
- eeheei, ei kaikki ole vieläkään ehtynyt.

-vaphun jälkheinen aatthelia

 

-Nojj-just

-Oho hups!  aai hei koala... mitäs sinä...
heh.
-Tota vaa toss... ku sua kuuntelin...
                     annammun kaikki kestää.

  *

 

 

03.05.2012

Venheitten keinuessa

Venheitten keinuessa
Pohjoisrannassa
ihanassa keväisessä auringon paisteessa
ja meren tuoksussa
hetken mietin…

 

mitäs muuta kuin erakkoa
ja sen matkaa
ja muutaman päivän sanojen rauhaa.

Vaan, tuuli on kuva
meinaa lähteä paperit käsistä
ja lakit.

Niin, hiljaista
odotan kuin uuden maailman avautumista.

-Mitä aikaa täss' oikein ootellaan!
Jotain uutta sanojen tulvaa, vai?

Vaan, ei väkisin.
Ei sanoja vaatimalla.
Ei polku etene tahtomalla.

Sillä, se on tie
joka vie
ei tahto ihmisen
siihen on taas suostuttava hiljaisen.

 

-Noni! tulihase ees jo vähän järkiinsä. Istuis enemmän tuolla rannassa.
-Ai mitä sanoit, koala, en kuullut.

-Niiettä ... sun kammassa on hiuksia, mistähän niitä ... siihe.
- ?

  *

 

 

27.04.2012

Miehen silmä - ja naisen kans

Kuule ystäväin, 
jos on miehen silmä vikkelä
tyttöjä katsella eestä ja takaa
... kadullakin, kun vastaan tulee
mies haaveissaan jo häntä makaa...

niin, kyllä yhtä nopea
on naisen silmä
- ja tarkka

lanteita katsoo
hymyä suun
ja pyllynkin salaa tiiraa
huokaa: -Ooi, sun viereesi tuun!

-Novv-vooi eei! Mikä ihme sille. Menis tonne rannalle taas.

  *

 

 

04.05.2012

Mitä jälkeen sen  (4/4)

Mitä jälkeen sen
tulevan suuren muutoksen
sitä jo joku tiedustaa
  - erakko rauhastaan huokaa:

-Kas, muutos... 
                            (jatkuu erakon tie -sivulla)

  *

 

 

07.05.2012

Kullankeltainen kissa

Sinä tulit minua vastaan
kun torilla kuljin
…sinua heti ihailin
ja omakseni ostin
kuin kaukaisen ystävän
jostain tuntemattoman takaa.
Ystävät ajassa nyt toisensa tapaa.

   

Nyt seisot pöydälläni
hiljaisesti katsot kuin olkasi taa
huokaat:
-Miss' viivyt sä matkalainen
etkö tule jo!
Matkaa pitäisi taas jatkaa.

-Oppaakseniko sinut?
kauniin kullankeltaisen kissan
mystisen
maailmaa kiertäneen…

Millaiset ovatkaan tiesi olleet
ennen kuin toisemme nyt kohtasimme
matkamme yhdistimme.

Noo! minnes tahdot ett' tietä jatkamme
ja onko tuttua sinulle
tää näkymättömien maa?
Ja osaatko minua johdattaa?

-Niin, ei tämä ole vaikeaa.
Kuljetaan vain kuin hiipien hiljaa.
Ei täällä kiirettä
ei pelkoa huomisesta
eikä tietoa tulevasta.
Ne tulevat vastaan
kun etenemme ainoastaan.

Noniin, matkalaiset!
Seuraamaan vain.
Minä tällaisen tehtävän itselleni sain.

-Sait! Mistä sait?
Kuka lähetti sinut minulle
oppaaksi oudolle matkalle.

-Kokonaisuus on suuri
ja suunnitelma valtava.
Ei tarvitse kuin olla hieman rohkea
ja matka käy
vaik' lähettäjää ei viel' aikoihin näy.

  

-Hö! kissa.
-Joo joo,mut kato, se on hyvä, ne näkee hyvin pimeässä ja sit...
-No-ohammullaki tää ...
lamppu. Hö, kissa nyt-sit oppaana. Osasiham-mäki.
 

  *

 

 

07.05.2012

Salaisuuksien kuningatar

Ja tuli vastaan upea nainen
koruissaan
hempeissä pitseissään
puettuna vaaleisiin kiiltäviin
silmiä hiveleviin.

 

-Mikä tehtävä sinulla
kauniilla koristeella
jolla kuin käsiä paljon joilla palvella

… mutta, olet ilman kasvoja.

-Kasvoni kauniit salaperäiset
mielikuvin ne minulle piirtelet.
Ei kasvot ole tärkeät
ei muotokaan
mutta, jotta ajassa näkisit
minä laittauduin parhaimpaan.

Ja kädet kuin monilukuiset
tuon sinulle uutiset:
Kas' kullakin koukulla tehtävänsä
on kantaa
antaa piirteitänsä

ja kasvoista jakautuvat monet muodot
ulottuvuudet uudet nyt sinulle tuodut.

Et näe niitä vielä
mitä koukuissa riiputan sulle
tällainen tehtävä annettiin minulle
tuoda aarteita sinulle.

  *

 

 

09.05.2012

Atshii!

Nämä aamuiset aivastelut
iltaiset
kun otan jonkin kirjan käteen
- niitä ihmettelen.

Mutta siis,
varsinkin nämä aamuiset
- mikähän niissä?

Kuin nuhaton nuha
näkymättömän tunto.

Vaiko vain
jokin elimistön putsausreaktio
katupölystä
kuivasta nenästä.

Katoavat sitten
ei päivällä enää kiusana
ei illalla jouten ollessa.

Oisko lie jokin merkki jostain?
Siitepölyksi
kaupunkipölyksi en niitä usko.

-Olet herkkä
ja nenäsi herkin
hajujen tunto.
Vaik' et nää
nenäsi tuntee.
 

 

Kuin laiska hetki
- vähän harmittaa
odottaa
ett' jotain tapahtuu
mi eloa muuttaa
vaik' ei mitään täss' puutukaan
päivät vain soljuu
ei suurta tapahtumaa.

Mutta tahto ois!

-Älä kuuntele niin paljon
älä kuuntele muiden teitä
ne pois edestäsi heitä.

Mistä tiedät vaikuttimista
ihmisen sisäisistä haluista
  kuljetuksista
    tehtävistä…

Ne sotkevat vain sinua
et silloin voi kuulla 'minua'.

Ja tässä on avain kaikkeen
myös hiljaisuuteen:

Jos seuraat muiden teitä
omasi mutkistuu
äänesi hiljenee
- et kuule enää
kuin kuulit sä ennen.

Kiinnostus on hyvästä
vaan, kiinnostus on myös pahasta
ja kyse ei ole rahasta tällä tiellä
vaan sanoista
joita sinulle varattuna.

Myy pois turhasi
äläkä niihin enää.
Heillä omansa
  tiensä
    vaikuttimensa.

Tällä tiellä
ei kirja tee viisaaksi
vaan kirjattomuus
ja tarkka kuulo
- hiljaisuuden tunto.
Ja voima on siinä.

Maailma on täynnänsä teitä
monenlaisia ja monentapaisia
ja kullakin omansa.

Sinulla omasi - se pidä!
ja anna muiden mennä.
Omassasi lennä!

 

Ja siin' oli se vastaus:
kirja - aivastus.
Kuin salainen merkki:
kirja kädestäsi pois
parempia sanoja
yksin sinulle tarjolla ois.

 

Ja nyt minä epäilen
ett' loppui se aivastusten vimma
nenän vuoto
nuhaton nuha.

Kiinnostus ei ole lupa
vaan uhka
poiketa pois varatusta
eteen kuvatusta
suuresta suunnitelmasta
nyrjähtää sivuun
miss' kulkevat muut omilla teillään
sieltä käteen jää vain kalutut luut.

  *

 

 

10.05.2012

...jatkuu tuohon yllä olevaan

Mikä on tärkeintä

Sillä katso,
vois' luulla ett' ois tärkeää
  lukea
    tutkia
miss' elää toinen
  mitä oppinut
   kuullut
      mitä oikeaksi luullut
ja kuin viisastua niistä
- se ei tällä tiellä riitä.

Sillä,
kuin päinvastoin on täällä kaikki;
totuuden etsintäkin
elon tarkoituksen

ja se ei löydy muita tutkimalla
menneitten teitä kulkemalla.

Sinne pian eksyt ja sinne jäät
oma tie
alkaa hämärtää.

Jos on pakko katsoa
pikainen silmäys riittää
ja sitten pian pois
ett' oma tie puhdas olla vois.

Sillä,
jokainen syventyminen toisen tiehen
on omasta tiestä pois
ja aikaa palaa turhaan
ja hukkuu pian edestä se oma suunta
himmenee se kirkas tähti
jota kohti
tarkoitus oli.

Ja piankin pyörit ympyrää
toisen kiinnostavasta
toisen omaan

eksyt omastasi
tähtäin katoaa
elämän tarkoitus ja se syvä palo
on poissa.
Olet toisten tekojen torvi joissa
uutuuden voima on poissa.

Voit kysyä,
kumpi on tärkeämpää:
vanha viisaus
vaiko uusi?

Se vanha viisaus on jo laskettu
perusta rakennettu.

Uusi kasvattaa taloa
kohottaa sitä korkealle
on tietoa jaloa.

  *

 

 

10.05.2012

Sielun puolikas - se toinen

Puheissa kanssasi
kuin suuri salaisuus aukesi
se vahvistui
kun sielun puolikasta raotin
sen siinä hetkessä
taas kirkkaammin tajusin.

Ei lihallinen koskaan
olla voi sun toinen puolesi
josta mielesi unelmoi
vaan, sisäisesi korkeampi olemus
on tähän se vastaus.

Sillä,
kuka voisi koskaan
enemmän yhtä olla
kuin ihminen itsensä kanssa
sen suuremman sisäisensä
joka,
jos rinnalla kulkee tään ajallisen
hän on löytänyt itsensä
on kokonainen.

Ja silloin
he tulevat yhdeksi lihaksi
avioiksi keskenään
ja toinen on toiselle alamainen
ja toinen on toisen pää.

                   Katso mistä kaikesta tähän tultiin >>

  *

 

 

11.05.2012

Erakko kuiskii

Ja erakko hiljainen
kuiskii korvaan Taikurin
kuvaa miltä näyttää täällä
hiljaisuuden keskellä
miss' loistaa vain pieni valo
ja kissa oppaana

-Ja mä! mullaki-on tää … flikkari.
-Fikkari… se on fikkari, ei fl…
-No niihämä sanoin.

Täällä näkee
vaik' ei nää.

Täällä kuulee
vaik' ei kuulu.

Täällä kaikki on;
  eilinen
    huominen
      ja tulevien kosketus
ja nekin kaikki
min hoiti unohdus.

Tääll' on kaikesta kirjat
vaik' kirjoja ei oo.

Tääll' on kaikella muodot
vaik' muotoja ei oo.

Tääll' on tehtävät
  suunnat
    tavoitteet
vaik' tulevia ei oo.

Sillä, kaikki on.
Sitä ymmärtää on ihmisen mahdoton
... hälle kun kaikki on kuin janalla
alussa ja lopussa
ja välissä ollaan matkalla
lähellä ja kaukana.

Mutta se
miten on täällä
- ei ole edes viel' sanoja millä kuvata
kun ei ole aikoja
ei paikkoja

- on vain ulottuvuuksia.

  *

 

 

 
16.05.2012

Onnea itselleni

Onnea
ja tulevia vuosia
  terveitä ja toimivia
    täyttyviä unelmia
niitä kaikkia itselleni toivotan
ja mietin
    muistelen…

 

mistä kaikesta tänne oon tullut
millainen ollut
mun vuos'kymmenten matka
kuinka paljon niihin kaunista
mikä kaikki ollut raskasta.

Ja miten hukkua voikaan
ne tuhannet ja taas tuhannet päivät
ja yöt
miten ihmeellisiä olivat
menneet työt.

Ja niiden kaikkien kautta;
  vaimojen
    lapsien
      rakkaitten ystävien
olen saavuttanut
  löytänyt
    kuin taistellut
tämän hetken hiljaisen
rauhallisen...

- nyt kädessäni vain kynä
ja ain' uusi tyhjä paperi
joka aamulla odotti sanoja
jotka siinä jo oli.

Ja vierellä vihot, vuodet tallennetut
sanoja, sanoja…
sanoista runoja
  tarinoita
    totuuksia
jo huomenna ehkä muuttuvia
hetkiä muuten unohtuvia.

Nyt, terveenä jatkan
sanoja kynäni perään odotan
uusien maailmoitten aukeavan sillä
aikaa viel' on
- aikaa … viel' on.

  *

 

 

19.05.2012

Voimia ja sanoja

Voimia ja sanoja
ja voimia sanojen takana.

On kaksi voimaa suurta;
  on ajatus
    ja valo

ja niitä ohjaa
  rakkaus
    ja tahto.

On voiman määrän puhtaus
  asenne
    ja rukous.

Nuo sanoja ovat vaikeita
ja yksi vielä ylitse kaiken
    on jumala.

Asiat ovat oikeita
mutta niistä on tehty vaikeita
tajuta
ja ymmärtää
… moni suussa viel' hävettää.

Jos sanot, jumala
sinut pian leimataan
kuvataan johonkin uskovaan.

Jos puhut rakkaudesta
sinua jo kartetaan.

Jos vielä alat rukoilla…
Aatellaan: -Oi, pysytään tuosta kaukana!.

Ja asenne
mi ohjaa ajatuksia
sen suu jo pian paljastaa
haluatko toiselle hyvää
vaiko pahaa.

Eipä sovi nykyaikaan
suuret sanat nuo
joku vaik' ois tosissaan
asenteet
jo surmaa luo.

Leikitellään voimilla
väärillä ajatuksilla
ja suun sanoilla
joill' ei mitään tarkoiteta.

Omaa etua vaan
niiden takaa halutaan.

Oi, miksi pilattu
on nuo voiman sanat
maailmat
jotka niissä
suuruuksia kohtaavat.

Sillä ovat ne kuin aseet
ymmärtämättömänkin kädessä
ympärillään kaikki
pelossa ja hädässä.

Siks' vaatiikin nuo kaikki
kuin uutta manifestia;
  aukaisua
    asenteiden muutosta
      ja ajatuksen uutta kulkua.

Ja voimille noille uudet nimet
ja sisältöjen puhtaus
ett'
mitä oikein tarkoittaa
  tuo jumala
    ja rakkaus.

Mikä ois oikea tahto
ja ajatus
millainen asenteen puhtaus.

Ja uudelleen viel' kuvata
kuinka suuria
ovat ne voimia
joilla kaikilla on vaikutuksia
ylitse kaiken näkyväisen maan
- niillä kaikkea hallitaan
joko hyvään tai pahaan.

Mutta hyviäkin on
ei sitä sovi unohtaa
ne toimivat kuin luonnostaan

vaan, pahojen valta
ja voima
on suurempi
vaik' tuo 'paha'
ei paha olisikaan
tavoittelee vain kaikessa omiaan
sen yhteisen hyvän sijaan
- anomuksillaan
ja rukouksillaan
yhteistä hyvää pilaa:

-Anna mulle! Anna mulle!
Ota tuolta pois
ett' minulla vie' paremmin kaikki ois.

Nämä on nyt avattava
tuotava ilmi
kuin julistettava

käännettävä paha hyväksi
ja hyvältä kuulostava pahaksi

korjattava ajatus
ymmärrys, mi sanojen takana piilee
ett' yhä enemmän
vois puhaltaa yhteiseen hiileen.

Ett' syttyä saisi se pieni hehku
mi takana
  alla
    piilossa
viel' onneksi elossa on.

-Vaan tää tehtävä on vaikea,
huokaa erakko jossain kaukana
ja etsii viisautta
sanoja
miten kaiken uusiksi pukea.

Siis, odota!

Sillä, on kuin ois uusin sanoin sanottava kaikki
mi kuin piilossa
tuttujen sanojen takana, kuten: -Anna tahtos' tapahtua!

Tuohon voi jo moni kompastua
jos on vain sanoja
vailla oikeaa ajatusta.

-Oi, kun on paljon suuria sanoja
vailla tarkoituksia

ja ellei ole oikeita ajatuksia
ei myöskään ole oikeita voimia
- eikä tietoa oikein toimia.

Eikä oikeita tuloksia!

Täss' nyt kohtaa nuoli sellaisenkin
joll' on oikeita ajatuksia.
Olkoon tulevat sanat
oikeitten vahvistuksia.

Sillä lausuttu sana
  ajatus
    teko hyvää tarkoittava
on aina vahvempi
mitä oikeampi on ymmärrys sanan
teon takana

ja tulos
vastaus
on kauniimpi
ja oikein ihailla.

 

Ja nyt!
aletaan rakentaa
sitä uutta taloa
sillä tähänastinen kaikki
on ollut vasta perustuksia;
  sen kuoppien kaivauksia
    ja ympäristön raivauksia
      oikean ajan ja paikan hakua
        kasvavia ajatuksia
          puhdistuksia.

 

-Onko palattu alkuajatukselle
sen voiman äärelle
mi näytetty kerran:
Se yksi ainoa sana
… ja kesti 30 vuotta
tänne rakennuspaikalle matkata,
huokaa erakko ja huomaa…

ei syntynytkään erakko vast' nyt
ei taikurikaan
vaan jo kauan, kauan sitten
ja tiellään kasvanut
kypsynyt.

Ja tää matka mi käyty
on ollut kuin salaista kasvua
kuin jonkin suunnitelman toteutusta
vaik' ei itse tiennyt
- vaik' ei itse tiennyt
kuin vasta nyt
kun on vihdoin rakennuspaikalle päätynyt.
 

'Matka viisauden talolle'
vaan, eikö se ollutkaan täällä valmiina
rakennettava vasta
ja joskus myöhemmin huokaista:
-Olen viisauden taloni pystyttänyt.

Vai, olenko lie itse se talo
se rakennus
jota rakennan…

... ja vieressä seisoo mestari - rakennusmestari -
joka työtäni valvoo ja huokailee
aivan kuin hetkin…
mun touhujani … hymyilee.

Ja minä huomaan…
ei kait yksikään päivä ole hukkaan mennyt
ei yksikään päivä, ei yö
- tämä taitaakin olla
elinikäinen työ.

Ja vaik' joskus mä kadun, ett' miksi
ja mitä varten…
minä nyt vasta huomaan, että tätä
- tätä varten
minä kuljin sen
tien ihmeellisen.

 

Ja näetkö taas
sinä tutkija, kaukana jossain
tulevien vuosien takana
kun minusta osa jo makaa
maassa multana
ett' oli tässä … kuitenkin …
joku järki matkassa
vaik' en siinä aina itsekään
pysynyt ihan mukana.

 

Noniin, lepertely loppukoon…

Siis, asiaan…

            -jatkuu, toivon niin...

  *

 

 


19.05.2012

Vesivarjon alla

Kesän kauneutta
ja nuorta rakkautta…

 

ei huolta huomisesta
ei mistään murhetta
vain sisäistä tunteiden paloa
ja elämän kiiltokuvia

ja kaikki niin ihanasti suojassa
turvassa vesivarjon alla.

  *

Romanttista alkukesää Sinulle lukijani.

 

 

21.05.2012
(kirjojen sisällöt häiritsee)

1. Uutta tulossa

Niin kauan kuin se häiritsee
olet turvallisella tiellä.

Jos häiriön tunne poistuu
olet hyväksynyt sen
- aikaisemman ilmoituksen.

Vaan, eivät asiat ole niin ...
                            (jatkuu erakon tie -kirjassa)

  

  *
 

 

22.05.2012

jatkuu...

2. Et ole sinä ollut täällä

Et ole sinä ollut täällä
et elänyt aiemmin ...
                            (jatkuu erakon tie -kirjassa)

  *

 

jatkuu...

3. Ei monikaan asia oikeasti

Ei monikaan asia oikeasti
ole sellainen
miltä se näyttää
… tai on pantu näyttämään...
                            (jatkuu erakon tie -kirjassa)

  *

 

 

jatkuu...

4. Kuin kaikki valhetta 

-En oikein tiedä, mistä aloittaa,
huokaa erakko ja jatkaa
kun tuntuu, ett' kaikki on valhetta...
                            (jatkuu erakon tie -kirjassa)

  *

 

 

jatkuu...

5. Valkeuden esikartanoa

Kyllä erakkokin valkeuden tuntee
sitä nähnyt monelta suunnalta
mutta täällä
miss' vaeltaa hän kuin pimeässä
onkin valkeuden esikartanoa...
                            (jatkuu erakon tie -kirjassa)

 *

 

 

jatkuu...

6. Taustoja vasta

On kuin taustoja tää vasta
suuntia, mitä tuleva on.

Ei viel' suoraa puhetta
vihjausta vain...

                           
(jatkuu erakon tie -kirjassa)

 *

 

 

jatkuu...

7. Ulottuvuuksia

Neljäs ulottuvuus täss' kurkistaa
menneet
tulevat paljastaa
sillä siellä ne on
ja salaisuudet aukeaa...
                            (jatkuu erakon tie -kirjassa)

  *

 

 

28.05.2012

Aavan äärellä

Aavan äärellä seisovi poikanen
katsellen kaukaisuuteen
… kuin unelmaan uuteen.

 

Taivas on kirkas
kirkkaampi kuin aurinko konsanaan
ja lainehtii meri.

-Ongelle pitäis!

Sellainen on aikomus pienen miehen
narrata pikku kaloja
nauttia hetki rannan rauhasta.

-Vaan, kovin on outo tää paikka,
huokaa poika
valoa on
   vaan ei aurinkoa
kukat kauniita
   vaan niin vaaleita
ja meri
   kuin äidin maukas kaakao.

Vain lokit tutut valkeat
hiljaisesti kirkuvat.

-Olet äärellä aavan
maan kaukaisen
hiljaisen rauhan

ja valo mi valaisee sinua
on kirkkaus
ja luonnossa toisenlainen kauneus
ja meri
mi eessäs lainehtii
on meri sanojen
ja jokainen saalis
on pieni sananen.

Oi katsele, poika
ja nauti hetkestä
aavan maan äärellä.

Tämä paikka
on sinulle nyt tärkeä.

  *

 

 

jatkuu...

8. Ihminen

Parempi on lähteä alhaalta
- siel' on tää ihminen -
vaik' onkin jonkinlainen pää
jos allaan jokin värähtää
hän häviää.

Mutt' ihminen tällä pienellä pallolla
tuskin näkyvällä...
                            (jatkuu erakon tie -kirjassa)

  *

  

 

 

25.05.2012

Salaisuus

Ei kulje tää
kuin kulkee näkyvä maa
ett' ois oltava lukijoita
jotta ois kuulijoita.

Vaan, täällä
salaisella tiellä
jokainen kuultu sananen
on annettu viisauden palanen
ja se silloin jo täällä on
  kuultuna
    todistettuna
vaik' ajatus lihalle kuin mahdoton.

Ja jos se viel'
on näkyville laitettu
ja vaik' ei sitä lukisi kukaan
moni sen jo salaisesti saanut mukaan

sillä, täällä
ei sanat, tieto, kulje äänellä
ei kuvina paperilla
ei sähköisellä välineellä
vaan, ylimaallisella tavalla
... jossa kaikki ON.

Ja sen kuuli jokainen
joll' kutsu kuulla on.

Vaikea ymmärtää ihmisen
vaikea selittää
kaikki kuin ajatuksen tasolla liitää.

Vaik' ei olekaan se ajatuksen tasolla
vaan ylemmällä
ulottuvuudella viel' selittämättömällä.

Siks' turha tutkia lukuja
katsella kurkkijoiden määriä
sillä ne kuulivat
joiden kuulla tuli
ja edestä taas
jokin salaisuus suli.

Tarkoituksensa kaikella
ja tarkoitus aina
ei kuljeta enää silmin näkyvin
ei korvin kuulevin
vaan, tiloin näkymättömin

joss' aikaa ei ole
ei paikkaa
ei lakeja näkyväisen maan
… siel' kaikki kaikkea tavoittaa.

  *

 

 

07.06.2012

Hiljaista

Suuret asiat ovat vaikeita
vaatii kasvua
jotta sanat voisivat kulkea.

Jotta niistä ois hyötyä ja apua
  tuoda vaik' lohdutusta
    valaista polkua.

Nyt on hiljaista.

Ei mitään ohjausta ees itselle…
päivät lipuvat vain
aamusta iltaan kuin tyhjää tavoittain.

Noo, nythän on kesä - sure näitä!

Eletään ja nautitaan
kukkaset kohta kauneimmillaan

 

ja uimavesi lämmintä
… ehkä on hyväkin kaikesta matkasta hetkinen levätä.

Jos sanat eivät kulje, olkoot kulkematta.
Maailma kuitenkin menee menoaan
toteuttaa tahtoaan
ja tulevat eteen tuo
    - tulevat tulee sun luo.

Hyvää kesää kaikille.

Toivottaa

-erakko hiljainen

-Ja eiku kesään!
      ... ja hyttysiin...
 
-Ja entäss-sittemm-MÄ!
Soot iha unohtanum-mut taas!
Mökilläki kävit ja ...
jätit mut...

-Juu, minä huomasin sen kyllä... mutta mökillä vasta ja...
-Aai, sä sentäs huomasit... 

         no onha sekin sit kai jo jotai. hö!


  *

 

 

29.05.2012

Teoriat

Maailmassa on teorioita.
Asiat ovat näin ja noin, sanotaan,
ja teorialla väite vahvistetaan.

Vaan, teoriat muuttuvat,
ne kasvavat.
kehittyvät,
osoittautuvat jopa virheellisiksi,
kun uusi, parempi tulee sijaan,
joka paremmin 'totuuden' kuvaa.

Mutta, teorioilla ei osoiteta totuuksia,
ei edes suuntia.
Teoria on ratkaisu johonkin,
olettamus,
kunnes toisin 'todistetaan'.

Ja moni pitääkin paikkansa,
osoittaa rakenteensa,
vaan pienikin virhe jossain
ja ollaan jo suuressa vaarassa.

  *

 

 

12.-13.06.2012

Onko minun pakko?

Onko minun pakko!?

Ja miksi tulisi selvittää
tää elon tarkoitus ja kulku?

Miksi kuin vastustaa,
tai kulkea eri suuntaan kuin moni uskova
joilla on vankkoja kuvia siitä, miten asia on.
Ja moni valta
on rakennettu sen katsomuksen päälle.

Ja kuinka monen pienen ihmisen elämän turva
tulevan lupaus ja toivo
makaa päällä sen,
mitä vastaan kuin yksin taistelen.

-Taikuri, tule kotiin! minä jo huudan.

-Erakko, palaa takaisin! Älä yksin rämmi siellä
tuntemattomien tiellä.

-Oonhamm-mä täällä.
Eihä-se ny yksin-oo… oonham-mä!
hihkuu koala erakon helmoista.

-Tule sinäkin takaisin, koala!
Istu tuohon sohvan reunalle kuten ennenkin
ja jutellaan jostain muusta.
Touhutaan kaikkea kivaa.

-Hö! … ja just-ku tää alko käydä jännäx.

-No, mitäs sitten? kysyy Taikuri.
Mihin ihmeen kotiin minä palaisin, minähän juuri etsin tietä sinne, ja tuleville.

-Ja entä ne kaikki oudot matkat,
taistelut ja raskaat portit suurine muutoksineen.
Nekö kaikki kuin takaisin kapuaisin,
niistä luopuisin, min jo löytänyt oon.
 

-Niin, ja minä? tiedustaa erakkokin.
Entäs sitten kaikki tämä salattu maailma, jossa olen jo saanut kulkea.

-Pitäisikö tämäkin kaikki unohtaa,
olla kuin ei niitä olisikaan.
Palata täältä pois.
Millainen elämä sitten ois…
istuttais vain ja katseltais ulos ikkunoista?
 

-Ja entäs-mä! huolestuu jo koalakin.
Just-ku mulla alko olla jotain jännää
jaku jotai tarkotusta… ni sitsä-meet puihi.
…Ja sä aina unohdat mut muuteski…
taaski… sä-oot yksikses reissussa… ja jätit mut.

-Minä uno….

-Joo joo joo … sä unohdit taas,
mut sä-oot nyt unohtannu mut melkeen joka kerta.
Mäen-TU! … takas.
Mä jään tänne …
vaik' sit yksi.

-No, mihin me sitten palattais? miettii Taikuri ja muistuttaa, että tätä matkaahan on tehty jo puoli ikää.
Ja mikä se on se "takas" … tai "koti"?

-Niin, ja mihin palaisin minä? huokaa Erakko.
Minäkin jo niin kauas kulkenut - ja pitkään.
Et edes huomannut, minä kauan vierelläsi kulkenut,
vaikka näit minut vasta äsken, ja ymmärsit.

-Mäen-TU takas! jatkaa koala kiukutteluaan.
Mitä-sä-siel nyh-hourit. Meniks sulle joku pupu pöksyyn, vai!

-No eei … ajattelin vain että … aika isoja asioita
pitää kuin läpi kamppailla, ja kun en oikein ymmärrä…

-Mutta, sitä vartenhan tässä juuri matkalla ollaan,
vahvistaa Taikuri.

-Niin, ja salaisuudet on tarkoitettu ratkottaviksi, jatkaa Erakko,
tiet etsittäviksi,
löydettäviksi,
ja sitten kertoa niistä.
Ja se on sinun tehtäväsi. Oletko unohtanut sen?

-No een … tai, joskus minä en oikein usko että…

-Noni! nyt se sit rupee horjuun - justku alko jotain valoo näkyyn! Mikä sull-oikee-o?

-Niin, onhan se maailma mukava
ja siihen voi vaikka rakastua,
lohduttaa erakko.
Mutta muista, se on vain ajallinen paikka,
sitten katoava.

-Niin, eikä täältä voi palata, etkö muista, tähdentää taikuri.
Porteista ei voi palata,
ne on perässämme suljettuina.

-Ja mäen-TU! sinne sun sohvas reunalle enää.
Äksönii äksönii!

-Niin, minä vähän ajattelin että…
onkos tämä ehkä liian iso pala haukattavaksi kun…

-Hö! mikä iso tää-ny-O!

-Jospa minä yritän selittää, ehdottaa Taikuri.

-Ei, anna minä, keskeyttää Erakko.
Minulla on tästä nyt syvin näkemys.
… Katsos nyt, sinä ihmispolo,
usko horjuu, jos ei silmä nää.
Seikkailu ja jännitys mieltä lämmittää,
mutta turvallisuus kuitenkin ennen kaikkea
sillä tavoitteena.

Siksi on tuo Taikuri,
kuin rohkea ritari,
joka etsii uusia ja valloittaa ne.

Ja sitten olen minä,
joukon syvin olemus,
joll' on tahto ja tarkoitus
löytää salaisuus ja ratkoa se
tuoda viisaus ihmisten ilmoille.

Ja sinun tehtäväsi on kirjata se ylös ja jakaa,
yhteistyö hyvän tuloksen takaa.

-Nojj-jepp! joteski noin mäki oisin sen kiteyttäny,
miettii koala hiljakseen.

-Yhteistyö, muista, Erakko vielä täydensi.
Ja kullakin meistä on osamme.
Älä sinä huolestu turhista, kyllä se tästä taas.

Ja Taikuri kauempaa
kuin valkean ratsun selästä huikkaa:
-Matkaan taas!

-Tuus Erksu, mennääm-meki!
Antaa sen nyt vähä levätä, kyllä se siitä… mä tunnen sen.
Innostuu se taas kohta … sellane se-o aina ollu.

  *

 

13.06.2012 

Kenen tehtävä

Niin, aivan kuin ois sun itsesi tehtävä jotain sen eteen,
että salaisuus paljastuisi,
ett' totuus kaukainen esille tulisi.

Mistä kaivaisit sen,
mistä etsisit vastauksen.

Jos jostain sen lukisit,
jonkun toisen teoksesta
… mikä salaisuus se sitten olisi
jos toinen sen antaisi.

Salaisuus on sellainen,
jot' ei toiset tiedä, ei tunne,
eivät osaa edes arvata.

Salaisuus on salassa oleva tieto.
Jos sen joku tietää jo,
ei kyseessä olekaan enää salaisuus
vaan paljastettu tieto
totuus, joka jo ilmi tullut,
annettu,
ilmoitettu.

Mutta, jos sinä etsit totuutta
  salaisuutta,
    tietoa viel' uutta,
mitä voisit itse sen eteen tehdä?

Lukeako jotain jostain,
kuunnella jotain viisasta, jolla vanhoja totuuksia,
kuvitella olevia, tulevia.

Ei niin!

Kas, salaisuus paljastetaan.
Ei ihmisen toimesta, vaan suuremman,
kenellä on se salaisuus viel' hallussa,
joka valvonut sen esille tuloa,
säätänyt kehityksen kulkua.

Sillä, kuten aina,
aikansa kaikella ain' auringon alla
ja muuallakin,
miss' aurinkoa ei ees ole.

Sitä kohti kulje.

  *

 

 

13.06.2012

Oma pyrkimys

Siksi, kaikki suuri pyrkimys,
  oma halu,
    tahto,
tuo esille vain omia haluja,
  toiveita,
    tavoitteita, jotka jotain palvelee
… muuta kuin sitä, mikä tarkoitus ois,
jos totuus esille tulla vois.

Siksi on niin paljon suuruuksia,
  tiedon taitajia,
    maallisia valtoja, voimia,
joill' on omia totuuksia,

sillä oikea totuus ei palvele ihmistä,
ei tee hänestä suurta ja jotenkin merkittävää
vaan, pienen
ja nöyrän
sen suuren edessä,
mistä hän sai nauttia murusen,
kun sai omakseen hetken yliluonnollisen.

Tässä on ero
… suuruudella ja suuruudella.
Siis, kuin peilikuvilla, jälleen kerran,
toistensa vastakohdat ne ovat
ja niistä ne tunnistat.

Siis, kenelle valta ja voima,
kenelle kunnia,
ja tuoko se esiin tullut salaisuus uutta rakennusta.

Ei salaisuus tuo aina lepoa ja rauhaa,
sillä monesti se vastustaa jotain valtaa,
ja se jo taas … synnyttää sotaa, kaaosta,
tai vainoa,
vallanpitäjän kauhua.

Siksi,
vaikka niin monesti etsitään totuutta,
halutaan avautuvan salaisuutta,
ei sitä kuitenkaan vastaan oteta,
sillä, sehän on vaaraksi vallalle.
Muuttaisi pian järjestystä
ja valta katoaisi.

Siksi se piilotetaan
kuin ei ois koskaan esille tullutkaan
- ja elämä jatkuu tavallaan
ja valtaa rakennetaan.

Siksi,
kellä on salaisuutta, hän vaikenee,
pakenee jonnekin kauas pois,
ett' elämä rauhaisaa olla vois.

Sillä salaisuuden tieto on totuuden avaus,
valheen paljastus, ja siksi vaarallista.
On viisautta vaieta.

Mutta kuitenkin,
se mi laskettu päälle maan,
se täällä on,
ja sen kuulla voi, ken kuulla voi,
vaik' ei sitä sanoisi kukaan.
Kuuleva saa sen salaisesti mukaan.

Siksi lie viisautta
on tietää vain suuntia
ei paljastaa totuuksia,
sillä se tietää aina vaikeuksia
itselle ja muille
salaisuuden kuuleville.

Samoin on monen asian kanssa,
monen löydön,
kehityksen tuloksen;
voiko julkaista,
ketä palvelee, jos julkaisee
ja ketä silloin, jos piilottelee.

 

Siis, kuin tämän täyttyvän vihon
ja tarinan päätteeksi
totuuden etsijän huokaus:

-Anna viisautta ja anna ymmärrystä.

Ja sitten kun sitä saa…

-Anna taas viisautta ja ymmärrystä
miten sen jaan - jos jaan.

  *

 

 

08.06.2012    16.05-

Hesperian puistossa

Uuden vihkon syliini
kynän liukkaasti kulkevan
Hesperian puistossa
ihanana kesäkuisena päivänä…

Huokaus… mitään ei puutu
- paitsi kipuja ja vastuksia -
niitä en nyt kaipaakaan
vaik' ei ole ollut suuremmin sanojakaan viime päivinä.

Siis, hiljaista.

 

Aamulla huokailin:
  jotain uutta näkyä
    miten taas edetä.

Ja vanhojen vihkojen äärelle
jokin minun johdatti
aikaisempiin kirjoituksiin
parin vuoden takaisiin
ja silloisiin lupauksiin.

Sieltä minä löysin sen
mitä lupausta ihmettelen
… miten tarkasti se toteutuikaan
vaik' viel' silloin oli uskoni heikko.

Sitä lupausta en nyt paljasta
enkä ole esille laittanut
pidän edelleen salaisuutena
...nautin vain sen toteutumasta.
 

Ja vahvasti humaltunut nuori mies
kuin tyhjästä viereeni istahti
koko penkki heilahti…

Ja siihen päättyi mun hiljainen hetkeni.

  *

 

 

20.06.2012     09.00-

Kumpulan puistoissa ja poluilla

Jonkin äärellä
  vaiko jostain pois
    ulos menneestä
      sisälle tulevaan…

 

sukelsin kesäiseen unelmaan
Kumpulan teille, metsiin ja metsäpoluille
ja mietin taas…

tätä hetkeä
  kaikkea
    mennyttä
ja viime päivien ajatuksia
ja eteen tulleita uhkakuvia
elämän salaisuuksia.

Nyt ajallisen salaisuuksia
en ikuisuuden.

Kuinka paljon on meiltä piilotettu
  pimitetty
    sumutettu
      jätetty kertomatta
        kerrottu muunnettuna
          valehdeltu.

Niin... täss' huokaista voin tutulla tavalla:
-Tieto lisää tuskaa!

Tietämättömyys ois rauhaisaa
levollista oloa.

Uhkakuvien ajatukset
luo epävarmuutta.

Ja jo kuitenkin taas kyselen:
-Onko kaikki vallass' ihmisen.
Onko uhkat salatut
tulevien kuvat
uhkat luvatut…?

Onko kaikki kädess' ihmisen
salaisien suunnitelmien?

Ja… kuinka rauhallista onkaan nyt juuri tässä
aamuisessa kesätuulessa
aurinkoisella puiston penkillä:
  kesäiset tuoksut
Juhannus juuri tulossa ja luonto kauneimmillaan
  ruusut puhkeavat
    kukat kukkivat
      ja itkevät ihanat puut.

 

En mieti tänään enempää.
Olkoon! - Eletään kesä ja ihaillaan kaikkea.

Ja kun jo kilometrin päässä
voi avautua jokin uusi maailma
raikas metsä - ja hiljaisuus…

Väsyttää… ja vähän pelottaa.


 

Vaan, ei rakenna se ihmistä, pelottelu
uhkien esille tulo
ja tulevien kuvat armottomat.

Ei huolta enää lisää maailmaan
vaan ennemmin turvaa
ja rauhaisaa mieltä
lepoa kaiken keskeen ja mielen kauneutta
tulevan suloisen odotusta.

Se luo turvaa.

 

Kas, tämä ajallinen
on vain hetken rahtunen,
jos joku sille jotain … vaik' pahaa aikaan saa,
vahvistaa tulee ihmistä
kohtaamaan tulevaa
sitä sisäistä
viel' tuntematonta unelmaa
jota varten tää kaikki vaiva.

Kannattaa elää hetkiä onnekkaita
  ja nauttia pienistä
    hetkistä suloisista
      ja luonnon rauhasta

 

sillä, onhan täällä
niin paljon kaunista.

(Niin, kuinka kaunis voikaan olla,
vaik' tuo yllä kuvattu koiranputkinen peltoaukea.)

  *

 

 

V

19.07.2012    06.10-

Elämä

Ei tämä ole mikään taivastie
ei kristityn vaellus
ei suoritus
josta palkka odottaisi tulevassa
toteutuneessa unelmassa.

Ei tällä ansaita tulevia paikkoja
ei täytetä lupauksia
saavuteta hengellisiä unelmia.

Ei!

Vaan, tämä on tie
 elämän kulku täynnä tapahtumia
  saavutettuja tuloksia
   toteutettuja unelmia
    toiveita
outoja matkoja ja seikkailuja
 joista kokemuksia
  joita muistiin kirjata

joissa tuntea
ja joista kasvaa
ja joista etsiä sitä sisäistä rauhaa
joka pauhaa
ja vaatii tekemään
 kulkemaan
  etsimään
   löytämään
jotain elämän tarkoitusta
täyttyvää toivetta ja tulosta.

Ja kun sitten on valmista…
sinä lähdet pois.

Ja hetken päästä…
kuin sinua ei ollutkaan ois.

 

  *

 

 

 


31.12.2011

Hyvää vuodenvaihdetta kaikille!

    

Onhan rauha maass'!

Uusi vuosi voimissansa
vanha vähenevi
mennyttä joku surkutteli:
           -Olihan vuosi taas!

Vaan, onhan rauha maass'
ja se on hyvä.
Kuin ehto hyvälle ololle
tulevien suunnitelmille.

Sillä ilman rauhaa rauha katoaa
pelkoon ihminen vajoaa
ja tekoihin arvaamattomiin.

Mutt' uusi vuosi
uuden tuopi;
uuden ajan
ja uudet tavat, muuttuvat
ja päätökset lujat
joilla maata rakennetaan
ja kansaa sen

… täss' nyt tulevia kuveilen:

Ei pysy paikallaan monikaan asia
ei tosin katoa
mutta muuttaa muotoa.
Mutta säilyyhän rauha
ja vapaus!

Eikä puutetta tule
vaik' koettelee jo kovin
ja Eurooppaan kuljetaan
avoimin ovin.

Ja johtaa maata uusi mies
… sen jo monikin ties
vaan vaikutuksensa arkeen
on vähäinen
on kuitenkin selkeän kuvajainen
ja rohkea
pitää yllä arvoja suomalaisia
ja valvoo kansan etua.

Nousee monen arvo, hinta
vaan pidetään pinta
eikä sorruta
turhia juoruta
tartutaan kaikki ja vastustetaan
turhaa jouten oloa.

Kansa kasvaa
ja kukoistuu
vaik' toisin vois luulla
- turha on huonoja kuulla.

Vuosi on kova
mutta lupaava
uusi on eteen tuleva
ja aika
on monen vääryyden korjaava.

Uuteen Vuoteen!

Ole vain urhea!

  *

 

 

30.12.2011

Tulevien edessä

Tään kirjoitin jo aiemmin
kun vuotta 2012 käsittelin
sen tulevia muutoksia ja enteitä maan
- lähdin niitä taas tavoittelemaan.

Miten monet kellot
käyneet kuin määränsä päähän.

Miten enteet salaiset
vuosituhantenkin takaa.

Miten kirjoissa ja kansissa
mystisissä jakeissa
on kuvattuna tulevia tapahtumia.
Ne hurjia muutoksia lupaa.

Niitäkö nyt tulisi uskoa ja pelätä
kuin karkuun lähteä, vaik' lähteä ei voi.
Enteet oudon vuoden vihdoin eteen toi.

Vaan, tulkinnat ovat vain tulkintoja
  arvailuja
    kuvitelmia:
      - se tarkoittaa sitä
      - tuo tuota
      - karvasta kalkkia kohta ihmisten juoda.

Ja pelko lisääntyy.

Ja pelko jo kuviteltu
saa aikaan pahoja muutoksia
varautumia johonkin.
Syntyy paniikki.

Ja kaikki väärän tulkinnan tähden!

Johon pian jo joku tarttuu
ja sillä rahoiksi lyö.
Jollakin sellainen kuin elämän työ.

Myllertäähän tämä aika
ja merkit näkyvät
sopivat
- jo kauhistuttavat.

Vaan, mihinkäs täältä ihminen.
Mihin pakosalle.
Miten kaivautua
pelastautua kuin poteroon
päiviksi muutamiksi
pitkiksi hetkiksi.

Avuton ois ihminen muutosten edessä
loppuisi hetkessä ruoka ja juoma
ja tahto lamaantuisi
loppuisi kaikki.

Ja ahmisivat jotkut
hoippuisivat hetken pidempään kuin toiset
sitten tyhjään potkut.

Koruton ois kuvaus
jos ois tuollainen toteutus kuin piirtelee ihminen
turhia kuvaten
luvaten.

Vaik' onkin haavoittuvaa kaikki
miten pienestä
voi olla kiinni elomme päivät:
  jos loppuu sähkö
    jos saastuu vesi
paniikki jo ympärille pesi.

Kuvat ovat ankarat
ei ees käsitä ihminen
millainen ois ketju toteutumien.

 
Ja tällainen vuosi on alkamassa;
hurjien lupausten vuosi.
Kuin viihteeksi piirretty
elokuvaksi
hetken nautinnoksi.

Vaan, siitä ei voisikaan vain kävellä pois
ei nappulasta sulkea
ei mielestä unohtaa näkemäänsä.
Se koskettaisi koko elämäänsä
mikä ois jo lyhyt.

Ja jos noihin kuviin yhdyt
sinä pakenet
etsit turvaa jota ei ole
- hetkeksi vain
ei pitkäksi ajaksi
- vain hetkeksi.

Ja loppuisi kaikki.
Ja alkaisi uusi.
Taas kerran… taas kerran.

 
Vaan, ei ymmärrä ihminen
ei merkkejä tulevien
ei enteitä kuvitelmien
vaik' kaikki mahdollista oisikin.

Miks' piirrellä piruja
miksi kuvata katastrofeja
pelokkaita tulevien kuvia
ja niillä hämmentää herkkää ihmistä.

Ja joku viel' luulee
ett' ois paremmassa asemassa kuin toinen
- ei ole!
Yhteinen on elo
sama on vene
miten siitä pakene.

 
Etsiä mieluummin sopua ja ratkaisua
sovitella tulevia
olevia
suunnitella aikoja ja tapoja
miten toteutua uus
miten viel' parempi tulevaisuus.

Siihen keskittyä ois viisautta
tietoa, taitoa
ja elämää aitoa
eikä paeta outoja julmuuksia.

Turha synnyttää sellaista mitä ei ole.
Ei oikeasti kuvattu.
Ei oikeasti luvattu.
Niillä vain aikaan saadaan kurjuutta.

Ja, vaikka muutoksia tuleekin
tulevat ne toisin,
-Oi, kunpa tulevia ymmärtää voisin!

Onnellisen elämän kaikille soisin.

  *

 

 

29.12.2011

Sanat tulevia tavoittaa

Mennyt vuosi myrskyineen
  epävarmoine askelineen
    muutoksineen
vain edeltää sitä
mitä tuleman pitää:
Suurta muutosta
monesta asiasta puutosta
vaik' tuntuisi se juuri tänään,
ett' mahdotonta.

Vaan, järjestys on tämä:
  ensin näkymätön
    sitten näkyvä
ja jos nyt jo heijastuu se näkyvään
on toteutus tapahtunut
näkymättömään.

Ja jos jokin jo tapahtunut
näkymättömissä
on se varmasti ilmaantuva
myös näkyvissä.

Sellainen on kuin elämän laki
näkyväinen voimansa
näkymättömistä haki.

Ja mitä tarkoittaa se
jos näkymättömissä roihuaa
myrskyää ja pauhaa:
Muutos ei anna rauhaa.

Se vain jauhaa
              ja jauhaa
tarkoitustaan toteuttaa
ja kun tulos on valmis
on muutos kaunis.

Sillä, eihän muutosta
vain muutoksen tähden
vaan tulevien tähden
ett' valmistuisi maa
uutta vastaanottamaan.

Ja kukaan ei vielä tiedä
mitä se oikein on
mutta moni tietää sen
ett' ohittaminen on mahdoton.

Ja kulkevat myös tähdet
muutosta enteillen:
uutena vuotena
uusia piirtelen.

Ja tapahtuu kaikki se
mistä enteen jo taivaalla näät
siks' maailma nyt myrskyää.

Se vain heijastusta näkyvää
sillä suurimmat muutokset
ovat näkymättömissä
silmiltämme salassa
ajatustemme ulottumattomissa.

- Ja hyvä niin
emme kuitenkaan ymmärtäisi
miten vaikuttaa kaikki tuleviin.

Mutta muutos on suuri
ja kellot ne käy
hitaasti jauhavat
vaik' ei mitään kuin näy.

Mutta kuitenkin,
jos huomasit
miten suurin askelin
minä etenin.

Ja muuttuu suunta ja kehitys
ei mikään paikalleen jää
vaan, kiihtyy
kiihtyy se vain
muuttaen kuvia tulevain.

Sitä tällä muutoksella
ihmiskunnalle hain.

Ja jo joku kysyy,
ett' kuka täss' oikein puhuu?
- Se, joka valvoo.

 

-Mäkioon valvonu… ja miettiny ett'…

Harri: Ootas vähän, koala.
koala: Höh! Ensin se kirjottaa ett' joku valvoo… ja sitkumäsanon ett' mäki oon valvonu, niin sit se sanoo ett'…
Harri: Odota! ... nyt.
koala: No joo jooo

 

Ja minä kun jo luulin taas
ett' sanat ois loppu…

-Ei sanoihin aina ole hoppu.
Kas, eivät ne katoa
vaik' hetken ois kuin patoa.
Ja sit' purkautuvat taas pauhinalla
virtaavat
syöksyvän kosken lailla.
Etkä ole silloin sanoja vailla!

Eivätkä lopu sanat
muotonsa vain muuttuvat
- jotkut viel' suuttuvat

mutta,
ei paikallaan polje sanaset
ei paikallaan polje maa
sanat tulevia tavoittaa.

  *

 

 

28.12.2011

Tulevien kuvia

Taikurin on anottava
- minä juuri muistin sen
anottava sanoja
eivät muuten voi kulkea.

"Päiväsi verran
riittää sun voimas",
minä kerran kirjoitin
kun samaa asiaa huokasin: -Anna sanoja!
- hiljaisuutta ihmettelin.

Näin nytkin taas
kun joulu juuri jäänyt taa
vaihtuu kohta vuosi
käymme kohti uutta aikaa

tulevaa
joka on täynnänsä tapahtumaa
ja vaikeita asioita
joita ihmisen tulee ratkoa.

 

Rahatalous pahasti horjuu
eletty ylitse varojen - siitähän se
eikä siitä kukaan toista tuomitse
kas, se kun käy niin helposti
suosiosi eteen liikoja lupaile.

Ja ihminen on aika ketku
vääryyden eteen on moni metku.

Mutta, ei pyöri vääryydellä
ei epärehellisyydellä
kuin aikansa maa
sitten lama tasoittaa
oikeus kansan tavoittaa
ja oikeat olot palauttaa.

Se tie on nyt käytävä
ja löysät pois
ett' elämä taas tasaista ois.

 

Salaisuuksien vuosi on alkamassa
enkä tarkoita nyt yksin Taikuria
vaan, kaikkea tietoa
min ihminen menneestään haalii
ja rakentaa
kuin pelottavaa tulevaa.

Se salaisuuksia avaa
ei se, että kaikki katoaa
vaan se, että
kaikki tieto mennyttä raottaa

sillä, "mennyt" on se salaisuus
ei niinkään tuleva
sillä se vain antaa vastauksia.

Mutta, mennyt kaukainen
kaukaisuuksien takana
on ollut monia aikoja ja tapoja
joit' ei vieläkään arvata
ei osata sanoiksi pukea
ja monista ei vielä
ole lupa puhua.

Mutta salaisuutta tulee nyt avata
sillä menneitten takana on tuleva
ja siihen tulee nyt varautua.

 

On hyvä tietää
mistä kaikki on tullut
mikä aikaan saanut tämän taivaan
ja tämän maan
- ja harhat vähin erin katoaa

vaik' ei katoakaan kaikki
sillä ihminen on tottumuksen
ja oman totuutensa vanki.

Mutta näkevien joukko on kasvava
vaik' ei siitä olekaan luvassa
mitään palkintoa.

On vain kuin mielensä rauha
kun karisee pois moni kuvitelma.

Näitä kaikkia tulee
nyt uutena vuotena avata.
Aika on siihen valmista.

Kas, ihminen on tapojensa vanki
- on ollut aina
ja vaikea on tavoista pois poiketa
tehdään vaikka murhia, ettei paljastuta
ja suuria tekoja totuuksia avata
ja salaisuuksien paljastua.

Enää ei polteta roviolla
sana on nyt vapaa
ja sanoja jopa kuuluisuutta tapaa.

Vaan, se ei ole tavoite
- olla kuuluisa
vaan, elämä
valheista vapaana.

Ja niitä ON
niitä valheita
jotka ihmisille asettaa suuria taakkoja
joista elo raskasta
jos hetkin myös kuin turvattua toisille
ja miekan
aseen
käteen toisille.

Sillä kas,
jos hajoaa maahan moni valtarakenne
on moni valtaansa vailla
ja vallan hallitsija totuutta vailla
eikä hän uudelleen enää valtaansa palauta
- joten, vallasta on taisteltava.

On taisteltu aina
ja eletty vääryyden tähden
aikoja raskaita.

Eikä kaikki vielä ole muuttunut
pian moni
vallassa oleva valtaansa pitävä
on suuttunut
ja vääryyden puolustukseen puuttunut.

Mutta totuus voittaa aikanaan
- on voittanut aina
ja matka totuuteen
on vaatinut aikoja raskaita.

Kirjoitit nyt tulevien kuvia.

Sillä, kyse on maan piirin historiasta
johon ei ole lupa kaukaisien kajota
sillä ne/he ovat niin kaukana ajassa
ja tavassa elää
ett' ihminen ei sellaista edes nää
eikä voi sitä käsittää.

Siks' tärkeä on
tämä oman maan piiri
  ja menneet
    tulevat sen
joka ottaa nyt askelen
  eteen
    ja taa
sillä toinen toistaan ne rakentaa.

Ja miten käy uskon eessä tulevien
kun kaikki mennyt
kokee suuren muutoksen

miten luottamuksen
oikeudenmukaisuuden
miten elämän ennen
ja jälkeen
tään maallisen vaelluksen.

Se kaikki vähän horjahtaa
ja muuttaa muotoaan
vaan, ei katoa kaikki
antaa uuden selityksen vain
kuin osan uskovain
joss' kaikki onkin toisin ja huokaa ihminen:
-Oi, kunpa tämän uskoa mä voisin!

 

Sillä, entäs jos kaikki tuo
mitä kuvattu tulevaksi
tuleekin sun luo toisin
- henkisellä tasolla
näkymättömillä muutoksilla
… ja alkaa uusi

rakentua uusi aika
ja kuin uusi maa
ja vanha ajatus (malli) katoaa.

Siks' loppuu kellot
ja päättyy ajat
alkaa muutoksien vaivat
kun vanha (ajatus) kuolee
ja alkaa uuden ajatuksen aika
kuin näkymättömän taika.

Vaan, kun ihminen ei näkymätöntä nää
hän tekee näkymättömästä näkyvää
ja piirtelee kuvat hirmuiset
maailmanloput, julmuudet

ja kyseessä vain
näkymättömien ajatusten vallankumous
ja alkaa kasvaa uusi
ja näkymättömän edessä näkevä ihminen
jo pelosta huusi.

Mutta, tuo "vain"
ei olekaan mikään vain
vaan kaiken uuden kehityksen avain!

Sillä kaikkihan tapahtuu
ensin näkymättömissä
silmiltämme salassa
siirtyen sitten näkyviin
tuoden muutoksen ihmissilmiin
ja -mieliin.

Ja suuret henkiset muutokset
myös näkyväistä maailmaa pyörittää.
Muutokset ovat suuria
osoittavat: Mikään ei ole pysyvää.

Sillä muutos
mi tapahtuu voimissa suuremmissa
myös heijastuen esiintyy näkyvässä.

Siks' myrskyää ja pauhaa
luonto ei anna rauhaa
ja asiat monet vaikeutuvat
kun tulossa suuret muutokset.

Vaan, erilailla kuin piirtelee näkevä ihminen
sillä hän pukee kuviksi näkymättömän salaisuuden
eikä onnistu siinä
- ei tietenkään
eihän se ole näkyvää
ja se on tulevaa
kuin unelmaa, jota ei vielä ole.

Oi ihminen,
et sinä tähän muutokseen kuole!

Sinä etenet vain
ja ihmettelet nyt eessä tulevain.

  *

 

 

14.12.2011

Kulkevat rinnan etsijäin tiet

Kulkevat rinnan etsijäin tiet
kulkevat puistot ja rannat
totuutta kannat … mi pakenevi vain
tänään taas hippusen
matkaani sain.

Hyvää Joulua
ja salaisuuksien vuotta 2012.

  *