Taikurin taivas
 

Kirjasarja: Taikurin matkat
Osan nimi: Elämän merellä
Kirjoitukset ovat syntyneet vuonna 2015-2016
Kirjoitus ja valmistus: Harri Koivisto
 
Kirjoitukset on poimittu kirjoittajan omalta kotisivulta www.piiras.com
 
 
Lukijalle

Tämä teos on pieni osa Taikurin matkasta ja kasvusta.

Koska piiras-sivusto on jo laajaksi kasvanut ja lukijan on sieltä vaikea löytää asioita, päätin kerätä matkan vaiheita erillisiksi "kirjoiksi" lukemista ja löytämistä helpottamaan.

Tämä kirja on vuodelta  2015-2016, jolloin edessä ootteli jokin viel tuntematon uusi.

Teksteissä pohjustetaan jotain uutta. Ehkäpä juuri Merten Miestä.
 

 

 Tervetuloa mukaan.
 


             
                             Taikurin taivas

            Taikuri elämän merellä


Joko aukesi ovi
mun uusiin mennä
   lupauksille
      luvatuille.

 

06.10.2015

Uusi perusta

En häikäise sinua
   tavoilla
      teoilla luetelluilla.

(astrologian kuvauksilla).

En vastaa
vaatimuksiin
kirjattuihin odotuksiin.

En toimi kuvatuilla tavoilla.
En, kuin maailman odotuksilla
   olla ja miellyttää
      uutta ystävää.

En rakenna rakkautta
tapojen päälle
kuin maailman odotuksille
   olla jonkin mallin
      tavan mukainen.

En!

Olen erilainen ihminen.

 

Minä vain olen tässä
vapaasti
vapaassa elämässä
vailla kuvia
muotoja piirrettyjä

sillä, varttunutta
elon kasvanutta
   kasvattanutta
ei enää pueta kuin mallipaitaan
- elon kuin pakkopaitaan

elämään
   miellyttämään
      toimimaan
         tekemään
kuin joidenkin maallisten kuvien mukaan.

Tällaista elon vapautta
ei ymmärrä kukaan.

 

Eikä missään
ole kuvausta sulle
sille
elon inhimilliselle
joll' elämän vapaa
oman muodon takaa.

Ja riittää hänelle
kuin olla vain
muodoista vapaa.

Onnellinen hän
ken tällaisen elämän vapaan
matkallaan tapaa.

 
 
Ei häkkiin ihmisten
puristetun
vaan, vapauteen kaikesta julistetun.

Ja ahdistuu hän
jos kuvilla
kuvauksilla näkee hän
itsensä muotoihin piirrettävän.

Sillä sellaisia muotoja
ei luetella voi
miss' vapaan laulut
elämälle elämästä soi.

Hänet kuin kuoleman kautta
suurempi voima
elon kentille takaisin toi.

Siin' runoilijan
- oikean runoilijan
vapaat laulut
   elämälle
      taivaalle soi.

 

Mut' rakkaus
jos kohtaa hän sen…

sillä, vapaus itsessään
ei ole vielä täydellinen

se on kuin pohjakuva vasta
kuin puhdasta lasta
jost' kasvaa hän, vapaa, vast' alkaa voi
rakkauden kautta hänen uudet laulunsa
ain kauniimmin soi.

Vapaus
   jonka yllä rakkaus
      jonka yllä kaikkeus
ja sen yltäkylläinen voima
- siin' on eväät
uusien sanojen soida

sillä,
jos yksikin noista puuttuvi
kaikkeuden voima puuttuvi
(ja) Elämä suuttuvi
mi ilman sen sanoja ja ratkaisuja jäi
- elon salaisuudet
aukeamatta jäi.

Jos yksikin…
elon tie kaikkineen;
   saavutettu, saatu vapaus
      kuoleman kautta pelastus
         kuin alusta aloitus
            rakkaus
ja ymmärrystä ylempi voima
- vain silloin
voi runoileva astia soida.

 

Eikä tämä ole ihmisen itsensä ylentämistä
vaan, kuoleman kautta takaisen 
           matkan saavutuksen tulos ja tila
jolle jokainen piirretty ajallinen kuva
on kuin julma pila.

Kuin vapaalle häkkiä heiluttelis
ja uhkailis
   sitoa
      sulkea
sen vapaan sielun
jon' tilaa ei ajallinen ymmärrä
- on vain sen oudon edessä aivan ymmällä.

 

Ja kuun laskeva sirppi
silmilleni loisti
vapaan ikkunan raosta

ja taivaitten voimia piirteli
kokonainen täysi Orion
kuin suuren elämän alkulähde
se kaukainen kuvajainen
ja sen voimallinen vyö

tämä hetki kaikkineen
nyt kaikkeudelle
ja sen voimalle
kuin kättä lyö.

Tämän hetken hetki
on pitkä työ.

Elämä ei enää voimia syö
eikä lyötyä enää lyö
vaan, lyöty nyt vuorostaan
elon kaikkeuden maljasta syö.

 

-Mietit, ett' itketkö. - Et.
Et ymmärrä sanojesi tietä.
Et käsitä vielä
sanojen syvää merkitystä.

Mutta, kun käsität sen
silloin itken minäkin kanssasi sun
- koet onnen saavutetun.

 

Ja nyt!
alkaa rakentua se uus
josta kasvaa se kaivattu tulevaisuus
mi vaati
ett' kaikki
osaset yhteen koottu ois
eikä paloista yksikään
ois sen perustasta pois.

Ja uusiksi menee nyt moni asia
menee uusiksi kuin kaikki;
   uusi alku
      uusi voima esille tulla
- on valmius uuteen nyt sulla.

 

Ja vanhat kaikki taakse jää
eletään uutta elämää
ja loppuu arvailu
loppuu hapuilu

sillä, kaikki on nyt tässä
edessäsi näkyvässä
ja ylläsi väreilevässä
näkymättömässä.

Ja mitä puuttuisi vielä
kun jo rakkauskin on
vaik' viel' vaatimaton, mut' kasvava
ja matka on jatkuva
ja unelma
on toteutuva! sun kättesi kautta
ja katseesi kuin haukka
ja sanojesi virta
on kuin hurja laukka.

Ja kaikki…
oi, minkä kautta?

Voi, runoilija raukka!

Ja, minkä tähden
minkä tautta

   …
      …
niin, Oi elämä raukka!

 -

 

Ja paistoi ikkunasta sisään
aamuinen Leijona
allansa ketjuna Venus, Mars, Jupiter
jo horisontin alla viel' ootteli
Merkurius ja Aurinko.

Ja Sirius nyt suoraan edessäni
Kuun ja Orionin välissä
ja yllä oikealla katseli Härkä.

Siinä sitä on runoilijalle näkymä!

  *

 

 

30.10.2015
(Junassa Tikkurilassa n. klo 11.40)

Joko aukesi portti

Joko aukesi ovi
mun uusiin mennä
   lupauksille
      luvatuille.

-Ei oven aukeaminen ole se hetki
vaan, se on se
milloin menit sisälle.

Ovi auki on aina ollut
kulku vain on kaukainen
ja matka pitkä.

Ja sitten, kun olet saapunut perille
oven äärelle
silloin siitä on sisälle mennä
ja alkaa uusi tehtävä.

No, olenko mennyt?
Olenko saavuttanut sen oven?
Olenko äärelleen tullut
   onko tuotu
     autettu kyllin
ett' oisin päässyt kynnykselle?

-On.
Vaan, ei portti ole kapea
ett' siitä vain sisälle huitaista. Ei.
Vaan, portti on pitkä
valmistava
muutoksia toteuttava
vähin erin maisemaa, voimaa, avaava
- sitten vasta on valmista
sisälle uuteen astua.

Portti on muutos
ei mikään ajallinen kuva.

Portti on aina
   osa-unelma
ja vaatii ensin valmista sille tulla
ja sitten viel' valmistusta
   uusiin astua.

Portilla siis
ja sen kulussa
muutoksissa
hiljalleen avautumisessa - ollaan nyt
eikä matka ole päättynyt:
   ei matka portin
      ei matka elämän
         ei elämäntehtävän.

Vaan, sillä uudella voimalla
- pian avautuvalla
uudelle matkalle
   kohti unelmia kaukaisia
      elon tarkoituksia ja kuvia
uusia ulottumia.

Levollisesti vain
- kulkee ystävä rinnallain.

  *

 

 

Tuli kysymys Taikurille: -"Jos ovi on auki, mutta ratkaisevaa onkin, meneekö siitä ja koska. Niin voiko käydä niin, että portti ehtii sulkeutua jos ei toimi nopeasti? Voiko portin sijaan tulla toinen? Voiko ovia olla useampia, mitä sanoo taikuri?" 
 

Ja vastaus:

04.11.2015

Portti on auki aina

Portti on auki aina
matkalaisen sisälle tulla.

Mutta, matka on pitkä
   kasvun
      opin tie
ja se tie sinua portille vie.

Kiirehtiä ei kannata
sillä, ei se ole ihmisen otettavissa
- ei kiireisesti
eikä ollenkaan
vaan, toinen sinua kuljettaa
ja kaiken teon ja kasvun eteen valmistaa.

Kuvaus ihmiselle vaikeaa
sillä, niin tottunut on
vain itse kaiken ottamaan.

Tämä annetaan, tämä porttien tie
ja se tie sinua portilta portille vie.

Elämä on kuin porttien tie
ja yksi portti
on aina yksi osa-unelma
ja kullakin on aina paikkansa
tällä maaplaneetalla.

Pyydä kasvua
sillä, opas on aina rinnalla.

  *

 

 

08.10.2015

Väärässä seurassa

Väärässä seurassa kuolee ihminen
   vähenee
      kuihtuu
lakkaa kasvamasta

elämästä kuin unohtuu
ja unohtaa oman osansa
elonsa määrän
- kulkee kuin tien väärän
   lukittuna
      suljettuna
rajoitettuna kaikesta oman elonsa halusta
   ärtyy
     murtuu
ei ole enää se ihana oma itsensä
vaan, sen toisen, vahvemman, jatke.

Ja kyse ei ole fyysisestä voimasta
vaan, jostain sisäisestä
hallitsevasta
- ja toisesta tulee heikko
alkaa kyteä sisäinen kapina
tarve ulos kaivautua elonsa vankilasta
   kasvamattomasta olotilasta
      unohdetusta unelmasta

joka jossain syvällä sisällä
etsii ulospääsyä ja näkyville tulla:
-On oma elämä mulla! hän huokaa
huutaa…

Yhtenä hetkenä vain räjähtää
ja lentää riekaleet
mit' vankina pitäneet sen sisäisen
ja sen kautta myös ulkoisen.

Ja nousee hän kuin kukka läpi asfaltin
ja huokaa: -Ilmaa! Valoa!

oman elämän tahtoa
ja purkautuu se
jossain sisällä painettuna ollut voima
alkaa elämän kellot hälle soida.

Ja vihdoin taas hyvin voida.

  *

 

 

03.09.2015

Muutos vuosien takainen

Katsoin tv:stä jotain hengellistä
ja kuunnellessani muistin ne sanat
jotka mökillä yksin, aamuyöllä kirjasin
sen pitkän kauden jälkeen
                         jossa Sanassa kuljin
sanoja tutkin
muistiin piirtelin ja totuutta etsin
- vähän myös Sanalla hutkin…

Sit' yhtäkkiä ymmärsin
sen muistiin piirsin, että:

-"Nyt loppuu tämä kirjoittaminen
ja alamme kirjoittaa uutta;
sanoja ihmisille iloksi ja ravinnoksi."

Ja minä muistan, kuinka silloin huokasin:
-"En minä osaa mitään sellaista kirjoittaa.
Ei minulla ole mitään sanottavaa."

Vaan nyt
kun katson tätä aikaa jälkeen tuon kohtaamisen
noin neljäntoista vuoden takaisen…

kuinka paljon on sanoja virrannut
tuhansia runoja ja tarinoita
totuuksia ja auttavaisia - hassujakin
on aikaan saatu.
- Yhdessä.

Ja minä olen ollut vain kuin kirjuri Voiman kädessä
- ja käsi lepää käden päällä.

  *

 

 

04.09.2015

Kohtalo

Kun puhun minä kohtalosta
kuin elämän ennalta määrätystä kulusta
sen alusta ja lopusta
ennen aikaa sovitusta
- sen tavoitteesta ja kulusta
sen lopputuloksesta

sen unelmasta
mi ihmisen sisälle piirretty on

… tuo kaikki
muodostaa sen kohtalon.
 
 
Vaan, onko kaikilla kohtalo
elon suunniteltu alku
            tavoite ja loppu
sen unelma ja tulos
- ja elääkö ihminen aina sen
vai, poikkeaako hän tarkoituksestaan ulos.

Niin,
noissa maisemissa kulkee runoilija
etsii syitä ja vastauksia
- ja elonsa tarkoitusta.

  *

 

 

15.09.2015

Aamen

Tuo aamen-sana
tarinan, runon

anomuksen lopussa
on voimallinen sana.

Sitä ei ehkä monesti ajatella niin
enemmänkin vain kuin pisteeksi
tai joksikin loppumerkiksi
kuitiksi.

Mutta, se ei todellakaan ole niin
- tai, se ei saisi olla niin
sillä tuo sana
tuo pieni aamen-sana
sisältää suuria voimia
ja energioita.

Siihen sisältyy ensinnäkin kiitos;
   kuin kiitos kuulemisesta
      kiitos yhteydestä
         kiitos saamastani avusta ja hyvästä
- vaikka se ei vielä näkyisikään.

Siinä on asenne luottamuksesta
uskosta, että niin tapahtuu kuin sanottiin
   pyydettiin
      anottiin.

Ja viel' lisäksi kuin käskysana;
näin tapahtukoon
tai, näin olkoon
- ja sitten on niin.

Tarinoiden lopussa se sisältää
paljon voimaa ja energiaa
- olen sen mitannut
ja se vahvistaa
koko sen runon asiaa ja toivetta
tavoitetta
- sen parantavaa energiaa.

Ja näin voimallisesta
hoitavasta ja parantavasta
tulee viel' voimallisempi
tuon pienen sanan kautta.

Ja ilman sitä sanaa
osa sanojen parantavasta
ja hoitavasta sanomasta katoaa.

Kyllä sanoissa edelleenkin voima on
vaikka tuo aamen olisikin lopusta pois
mutta, sanojen hoitava voima on suurempi
jos se sana siinä lopussa ois.

  *

 

 

20.10.2015

Energia

Viel' kerran on mun kerrattava tämä:
     Energiaa koko elämä.

Erilaisia muotoja ja suuntia
erilaisia tapahtumia
- kaikissa liikkuu energia
   joka rakentaen
      tai tuhoten
         tietoa siirtäen
            kadottaen.

Elämää synnyttäen
kuollen.

Jokainen piirto min piirsit sä tähän
tarvitsi energiaa vähän
- vaan se kasvun, valmiuden tie
se jo paljon energiaa vie.
 

Samoin on jokainen sana
ei vain se piirto
vaan, sen sanan sisältämä voima
on energiaa
joskus vaik' voima.

Samoin ihminen
   toiselle
      tai rinnalla kulkien
energiaa liikuttaen
   joko antaa
      tai kuluttaa
toiset vaik' syöden
energiaa toisen.

Ja jos ihmisen energia laskee alas
eikä täyty se mistään
jokin asia on
hänen elämänsä varas;
   työ
      tekeminen
         huoli, stressi
ihminen ihana
   ihminen kavala
      elämän tilanne raskas, rasittava
- kaikki syö voimia.

Ja voima
on yhtä kuin energia.

  *

 

 

13.01.2016

Runoilijan kaukaiset

Runoilija
kaukaisuuksien kautta
palaa matkoiltansa
tähän päivään ja tunnistaa:
-Ei ois runoilijaa
ilman menneitä teitä.

Ei mennyttä hän poies heitä
eikä heittää voi
- se mennyt kaikki
hänet tähän päivään ja hetkeen toi.

Kasvanut on kaiken
   menneitten
      tunteitten kautta
sillä kasvu muutoin
ois mahdotonta.

Ja nyt katselee hän
kuin merelle aavalle aaltoilevalle
tunteille kuohuville
joist' vaahto viel' muistuttaa
mennyttä pauhaavaa.

Ja rantaan mainingit lyö
meri aava
on se sisäinen työ
kuin runoilijan yö, ja uni
- satoi maahan puhdas lumi.

Ei puhdasta lunta
ilman unta
ja merta avointa aaltoilevaa
eikä runoilijan taivasta
lunta valmistavaa.

Ja näin on kaikki kuin yhtä;
   elämä
      ja elämän meri
         ja kuohut sen
ihmisen, runoilijan, puhdistaen
ja vaivat unohtaen.

Vain uusi lumi, valkoinen
kuin taulu puhdas, kutsuen:
-Oi, maalaa minut
väreillä menneitten
kaiverra kuvat voimalla tunteitten
kirkkaitten silmien ja sulo huulien
ja ihmisvarsien ihanain
- ja raastavien kuolemain

ja uskolla unelmain.

  * 

 

 

15.01.2016

Vuosi sitten

Vuosi sitten minä nukuin
   kuin kuoleman tilassa
      vailla sydäntä
jonkin mekaanisen pumpun varassa
   tiedottomana
      ja tietämättömänä elämän menosta.

Olin vain kaikesta poissa
unessa
12 tuntia ajallista aikaa.

Oliko se aika minulle jotain outoa taikaa.

Kun minut vihdoin hereille kehotettiin
tuo kaikki mahtui tietoisuuteni yhteen sekuntiin;
kun naamarin alle nukahdin
ja jo samalla hetkellä kuulin nuo yllättävät sanat:
-No niin, nyt täällä saa jo alkaa heräillä, kaikki on tehty.

-Ei voi olla totta, vastahan minä nukahdin,
minä kait sekapäisenä sopersin.

Vaan, totta se oli.
Oli jo ilta puoli yhdeksän
ja aamulla kahdeksan maissa uneni aloitin.

Vaan, mitä tapahtui minulle muuta
kuin sydämen seudun korjausta.
Se minulle viel salaisuutta.

Mutta, jossain minä olin
jossain minä kävin
jotain minkä koin ja näin, sen minä tiedän
ja nyt vain odotan
kaiken esille tihkuvan.

Ja tänään, juuri nyt
on tasan vuosi tuosta
kun entinen elämäni päätöksensä sai
ja alkoi jokin uusi
- jokin minulle luvattu uusi.

  *

 

 

30.01.2016

Runoilijan tyrskyt

Syvästi käydä sisäisiä tutkimaan
sen tuntoja, tuoksuja jakamaan
ajattelemaan… yhdessä
- rasittavaa -
kuin parantamaan omaa
tai jotain yhteistä
- raskasta.

Ja onko ees tarpeellista auttaa toista
jonka sisällä on tasapainoista
vaik' onkin kaikkea elämää, ja mennyttä
ja tulevaa
sen suunnitelmaa ja kuvia
- elämä kaikkineen, kuitenkin
on suurta huvia
kun sen oikein näkee.

- Kuka sen oikein näkee ja ymmärtää
tätä ihmisen tehtävää.

Siksi on raskasta
ja tarpeetonta
alkaa analysoida ja tutkia
kuin hoitaa ja parantaa menneitten haavoja
tai jotain vuotavaa haavaa
- sehän on kuin runoilijan laavaa
jota tarvitsee hän
eessä runoilevan tehtävän.

Sillä, se virtaava
elämästä kertova ja muistuttava
on kallista
- ja arvokasta

eikä sitä tukita, sammuttaa, kenkään saa
sehän vain runoilijaa sammuttaa
ja hänet vaahdoistaan vapauttaa.

Purojen on virrattava!
   Haavojen vuodettava!
      Laavan valuttava hiljalleen
ja aavojen vaahdottava

sillä, se on kaunista
- jos ei nyt aina kaunista katsoa
niin, sanoista kuulla ja lukea
mikä on kaiken takana.

Ja tarina
mi kantautuu tuon kaiken kautta ja läpi
se suuria näki
kun elossaan myrskyjä koki.

Siks', älä kajoa!
   Älä sammuta!
      Älä tyrskyjä tyvennä
         vaahtoja kerää pois
sillä, mitä runoilijalle jäis
jos otetaan häneltä voima pois.

Hän vain kilisevä kello
pian tyhjyyttä ois
se elämän tehtävä
- se ihana elämän tehtävä
ois samalla kuivunut pois.

Ja millainen runoilija
      se sellainen enää ois.

  *