Kirjasarja: Taikurin matkat
Osan nimi: Salattuja
Kirjoitukset ovat syntyneet vuosina 2015-2016
Kirjoitus ja valmistus: Harri Koivisto
 
Kirjoitukset on poimittu omalta kotisivulta www.piiras.com
 
Lukijalle

Tämä teos on pieni osa Taikurin matkasta ja kasvusta.

Koska piiras-sivusto on jo laajaksi kasvanut ja lukijan on sieltä vaikea löytää asioita, päätin kerätä matkan vaiheita erillisiksi "kirjoiksi" lukemista ja löytämistä helpottamaan.

Tämä kirja on vuosilta 2015-2016. Keräsin uusimpia, syviä, salaisia kirjoituksia. 

Tätä kirjaa täydentävät hyvin kirjat: Salainen Erakko, Pallojen vuosi ja Terveydestä.

Kirjat täydentyvät sitä mukaa, kun aiheesta uutta kirjoitan
 

 

 Tervetuloa mukaan.  
 


          

                         Taikurin taivas
 

         
Salattuja


  

24.12.2015

Kultainen lanka

Kultainen lanka
sen langan pää
on joulu ihmisten
se mieleen jää.

Mut' langan pää
on alku vasta
siitä kerästä
voimasta
joka on taivaista.

Kuinka vähästä
- vain langan päästä -
ihminen sydämeensä tunteen saa
tunteen tunteesta suuremmasta
minkä hän kerran tavoittaa
kun lopullisen rauhan vihdoin saa

… sen oikean joulun
jota syvällä sisällään ain' kaipaa.

  *
  

  

07.01.2016

Salattuja suuruuksia

Salattuja sanoja
ja kaukaisuuksia
ymmärryksiä ylempiä ihmisen
ja kuvauksia kaikkeuden.

Kas, ihminen
näkyväinen
on vain pieni rahtunen
kulusta elon ja matkan sen
kivun, kehityksen.

Jos näkee hän
ett' kaikki ois tässä, min näkee hän
elää, raukka, elon kuin pimeän
ja kulkee hän kuin elon vain hämärän
… vaik' kasvais hän kuin
ja eläis elonsa merkittävän
- vain hetken kestävän, sit häviävän
ja pian jo unohtuvan
kuin mitättömän matkan, tehtävän.

Vaan, ei se ollut niin
vaik luulis itse, ett' kaikki valui tyhjiin
ja kuin tarkoitusta vailla kulki matkansa.

Ajallisensa kuitenkin aina merkittävä
   monia koskettava,
      muuttava
         kokonaisuutta kasvattava
            eloa jatkava
… ja jos vaik vähäiseltä näyttäisikin hän lähteissä
oli tehtävänsä kuitenkin merkittävä.
 

Mutta, jos merkittävä jo oli näkyvänsä osa
kuinka tärkeä jo olikaan näkymätön ulottuma
siis, se taso
mi matkalla mukana kulki
mikä näkyväisen matkaan mukaansa sulki.

Sillä, jos kasvoi joku, kun kulki hän
elonsa pienen tehtävän
hän matkastaan rakensi merkittävän
tasolla näkymättömän
ikuisesti kestävän.

Ja sitä ikuista tavoittaa hän kaikessa täällä
näkyvän päällä
ja sisällä
tiesi, tai tunsi hän sitä, tai ei
hän kuin tietämättään
suurta kokonaisuutta eteenpäin vei.

Eikä arvioida sitä
näkyväinen silmä, ymmärrys, mitenkään voi
sillä, harvoin näkymätön näkyvälle merkkejään toi
- vaik onhan niitäkin
jotka kokonaisuuksia näkyvässä nähdä voi.

Harjoituskenttä
kasvun paikka ja alusta
on tämä näkyväisen outo matka vain
sen osakseen valitsi, ja sai
varten suuremman suunnitelman ja tarkoituksen
jonkin suuremman rakennuksen.

Ja kuinka vaikeata onkaan täällä ajassa
ymmärtää, nähdä kokonaisuutta
kun, täällä on niin paljon kaikkea
tekoa, pahaa, kaunista
ja kehon kehityksen ulottumaa
- kaikki kauemmas ulottuvaa.

Sillä, yksikin teko arvokas, taitava
laulu, soitto, kaunista
tutkimus aikaan ulottuma
on kauemmas ain kantava
kaikkeutta kasvattava

vaik ois vaikea kuvitella niin
ett' taidollisuus kaikki ihmisen
veis jonnekin tuleviin.

Se kantaa ain uusiin unelmiin
ja tulevien yhä kasvaviin kuviin.


Näin kasvaa näkyväinen
ain ruokkien uutta ja uutta
yhä vain kehittyvää tulevaisuutta
eikä teko, taito, yksikään
jää tulevassa hämärään
vaan, uusi polvi ain uutta luo
se aiemmin opittu ain uutta, ja enemmän
esille tuo.

Näin näkyväinen näkymättömälle
ain enemmän ja enemmän kasvua ja kehitystä suo.

Näkyväinen ain lähemmäksi näkymätöntä tuo
kasvavat aikanaan yhdeksi
ja tulevat toistensa luo.

 
Ja nyt, jos katsellaan
ett' ajassa kaikkea vain ajallista tavoitellaan
vie se kuin salaisesti kohti kaukaisuutta
ja tavoittaa ain sitä
mitä ihminen ei ymmärrä vielä.

Se on kuin kaukana uudella tiellä
vaik lähellä
toisilla väreillä ja värähtelyillä.

Ja kun väreet nuo yhdeksi saattavat
siin' toiset toisensa tavoittavat
kohtaavat ulottumat ulottumat
ja ratkeavat monet kudelmat
ajalliset
ja ajattomat.

 
Vaan, viel' tänään on matka pitkä
ja edessä kuin seinä
minkä läpi, yli, ei nähdä voi
vaik ihminen jo monia askaroi;

   katselee pieniin
      katselee suuriin
         katselee kaukaisiin
… ja aina on seinä vastassa
vaik kuinka tutkii hän kaikkeutta
- kaikkeutta näkyvän
ja sen päässä luulee hän kaiken päättyvän

vaik oikeasti
kaikki kuin alkaa vasta siitä
mihin tämän hetken näkeminen ei vielä riitä.

Niin, siksi on turha sanoa
ett' "maailma on tällainen"
kun se ei oikeasti
ole ollenkaan sellainen.

Ja kaikki on vain
se osa - näkyväinen
ja sen takainen vasta
on todella arvokasta.

Mutta, sitä kohti, oi ihminen, jatka!
Siellä on todella kaunista
- ja ikuista.
 
 

Jo jälkeen tuon minä ajattelin
voiko enää kauemmas mennä.
Onko enää mitään takana sen
- ikuisuuksien.

Vaan, niin … minä ymmärsin
ett' tuossa vasta
oli kuvattuna ihminen
ja sen tuleva ja kasvu
ajallinen ja ajaton ihmisen
ja kasvu, kuvat, tulevien.

Mutta, ei tuossa viel läheskään
ole kuvausta kaikkeuksien
sillä, ihminen on vain ihminen
pien osanen sen todella suuren.

Kuvassa kuvattu vasta matka ihmisen
sen matka salainen.

Mutt' mitä kaikkea onkaan takana ihmisen
   sen yllä
      alla
         sivulla
ja mitä kaikkea tuokaan viel' toinen ulottuma
ja kolmas… neljäs…

Ei ihminen ole maailman napa
ei kaikkeuden
yks vain pieni kuvajainen, vaik meille niin suuri
ja ajallinen, raukka, niin paljon jo itsestään luuli.

Tämä on vain yks pallo.
Millainen onkaan pallomeri!

Kaikkeus on täynnä elämää!

Oi, minne jatkuu matka tää.
Taikuri kaukaisuuksiin tähyää.

  *

Ja vaik kirjoitti hän:
"Pienen pieni murheineen on ihminen"
niin, on hän suuri ajallisen.

  *

 

 

22.01.2016

Kauneudesta

Vaik' kauneus ois katoavaista
on se myös samalla kasvattavaista

sillä, ulkoinen
on vain väliaikainen
sitä ihminen, raukka, voivottelee
ja aina vain tavoittelee

vaik' oikeasti
se kauneus, jota tavoitella tulisi
on se sisäinen ain' kasvava
ei silmin katsottava, vaan kuultava
kuin läpikuultava sisältä ulos
- se on hyvän elämän tulos.

Ja sitä kauneutta pitäisi arvostaa myös ajassa
eikä vasta ajan takana
sillä, sillä on arvoa ikuista.

Oi, ihminen!
älä ole niin huolissasi peilisi kuvasta
muotosi puhtaudesta
sillä, sillä ei kellään
ole kestoa ikuista

kuten on sisällä
sisällä kasvaneella
yhäti kaunistuneella
- kellä se toteutunut on.

Se on kasvu kohtalon.

Mutta
ulkoistakaan ei saa jättää huomiotta
sillä, ohjaahan se elämän tietä;
   avaa ovia
        tai sulkee niitä
   vie paikoille näkyville
        tai pienille hiljaisille
   suurille areenoille
        tai pienille lavoille

näkyville... tai hiljaisille.

Kyllä silläkin virkansa on
ja hän
ken saanut on kuin suuremman valon
on saanut kuin kovemman kohtalon

sillä, se kauneus
mi näkyväinen on
sen katoaminenkin
käsky kohtalon.

Kasvattava sekin on
kuten kasvattava on se hiljainenkin tie
molemmat sisäisen kasvun tielle vie
vaik' eri tavoin;
se kaunis saa viipyä parrasvaloissa
se hiljainen niiden takana.

Mutta, kauneutta
sitä todellista tavoitetta
ei aina näe ihminen
sillä se
   on kasvu
      ja kauneus
         sisäinen

ja se kauneus on iäinen
ja kartuttaa sitä
todellista elämän arvoa ja tulosta
jolla on sitä oikeata tarkoitusta.

Sen arvo… on ikuista.

  *

 

 

29.11.2015

Rakkaus - vain tunne

Vaik' puhumme me rakkaudesta
tunteesta suloisesta
voimasta maailmaa rakentavasta
- tuhoavasta

me puhumme kuitenkin vain tunteesta
ihastuksen hetkestä
jostain sisäisestä kaipauksesta
ikävästä
odotuksesta
jonkin odotuksen täyttymisestä

antamisesta
saamisesta
fyysisestä tunteesta
kehon hurmasta

kosketuksesta, jonka kuin tunnet sä
itsesi hetkin taivaisiin asti liitävän
ihanan hetken ohikiitävän.

Puhumme rakkaudesta
ajallisesta hetkestä
kokemuksesta
syvän kaipauksen täyttymisestä ajallisen tarkoituksen.

- Ja näemme, tunnemme, sen katoamisen.

Ei se rakkaus
ole SE rakkaus
jota rakkaudella
joll' ei ole ees nimeä
oikeasti tarkoitetaan.

Tuo rakkaus on vain tunne.
Oikean rakkauden olemusta ei kukaan tunne.

Kas, se ei ole tunne;
se on tieto
se on yhteys
se on voima kaukaisen
sen kesto on iäinen.

Ja SE on se rakkaus
joll' ei ole edes nimeä
se on vain tietoa jostain todellisesta
joka ei ole tästä maasta, ei ajasta
vaan, ajattomasta.

Ja sitä rakkautta
joll' ei ole ees nimeä
kohti matkaa nyt Taikuri
ajallisten kuviensa kautta
ja yrittää oppia
mikä on ajallista
mikä ajatonta

sillä, ne ovat kuin kaksi vastakkaista
vaik' ilman toista
ei voi tavoittaa sitä toista.

Ja jos se toinen, se vähäinen
on jo jotain suurenmoista
niin, millainen onkaan se
joka viel' on tuntematonta.

Vain suunta on
se piirretty nyt tässä
pienessä värinässä
ja katseen voi kääntää, ken kääntää sen voi
sillä jossain, oi kaukana
sen oikean tilan tieto
jo kutsuvana Taikurille soi.

Hän piankin sen salaisuuden näkyville loi
vaik' raapaisuksi kaikki ain ajassanne jää
ja tulevassa vasta - joskus
tuo totuus itse kullekin selviää.

Ja hän hymyää
sitä todellisen rakkauden ajallista häivää.

  *

 

 

03.12.2015

Mikä on tämä nainen
                     
- mikä mies

Ja, mikä on tämä nainen
mihin Taikuri kuin ylen aikaa
pyrkii yhtymään.

Mitä hän yhä vain etsii
- etsinyt kuin koko ikänsä
ja hetkin ain tavoittanut

tavoittanut palasen sieltä
tuolta
kaivanut kuin suolta
vaik' osa tullut kuin itsestään
- joku laittanut eteen löytymään.

Ja sit' elänyt elämää
opetellut
rinnallaan kasvanut
iloinnut
kärsinyt
ikävöinyt

ja taas etsinyt
kuin pakotettuna juoksemaan
tutustumaan tulevaan
ikävään
unelmaan

ja taas kasvamaan
ja kokoamaan sitä kuvaa
mi sisälleen hälle kuin piirretty on
- tavoitteena kohtalon.

Vaan, miksi?
Mitä varten on kuvia kaunotarten?

Ett' kasvais kuva kokonainen
ei vain se lihallinen osa
vaik' virkansa silläkin
vaan, se
mitä edustaa se
täällä vertauskuvien maailmassa
jossa kaikella on ulottumansa viel' tuntemattomassa.

Sillä yhdyttävä on miehen ja naisen
muodostavat kuvan kokonaisen
ja ilon, min yhtymisestä täällä ajassa saa
se vain kalpea kuva on siitä
mikä aikanaan ratkeaa.

Sillä, ei kyse ole vain miehestä ja naisesta
vaan, vertauskuvan tulevasta
jota varten
tää kaikki kasvu ja vaiva.

- Oi totuutta esiin nyt kaiva!

ja näe laajemmin, vaikka
kuinka vaikea onkaan sitä havaita
kun katsoo nyt tätä kaikkea
ajallista kauneutta
… kauheutta
jossa kaikki pyörii vain ajallisen kuvan mukaan
eikä kokonaisuutta ymmärrä kukaan.

Vaan, niinhän se onkin tään ajallisen tarkoitus;
elää todeksi se
mi rakennusainetta on tulevalle

ja jossain siellä vasta
ratkeaa kuva tarkoituksesta ihmiselon
sen synnyn ja kuolon
rakkauden ja pelon

sen koko kuvan
minkä hahmotukselle sait nyt luvan.

-
 

Mikä sitten mies

Ja sitten mies
vain toinen puoli kokonaisuutta
vertauskuvallisuutta
jotta kaksi
voisi yhdeksi tulla

toisen osa nyt minulla
eikä oikeasti
toinen ole kummempi toista
on vain kokonaisuuden kaksi puolta.

Vaan, miksi on näin?
Miksi on nää puolet?
Miks' yhdyttävä heidän on yhdeksi?

Mks' tultava kokonaisuudeksi…?

Miksi tuo valtava vaiva
ja joka kerta;
synny, kasva elä
… ja kuole
vaivojasi, haavojasi nuole
- ja sitten kuole.

  *

 

 

30.11.2015

Ajallinen rakkaus

Rakkautta
ilman ajallista rakkautta
ei ole olemassa
- ihmiselle

sillä, ihmisen kokema rakkaus
vaik' onkin se vain tunteita
kiintymystä
hyvää oloa
uskollisuutta

on vain ripaus totuutta
sen suurta ulottuvuutta, joka ON.
Ihmisen ymmärtää sitä on mahdoton.

Mutta sen
min ymmärtää ihminen
on vain kuin kuvajainen sen suuruuden
mi ON.
Ja se on pohjaton.

Ihmisen rakkaus
- tai siis se tunne
mitä rakkaudeksi kutsutaan
on myös tuntematon:

Mistä tulee se?
Kuka antoi sen?
Kuka ohjasi?
Kuka kosketti?
Kuka järjesti, lähetti?
Mikä sydämiä kosketti?

Kysymyksiä vaille vastauksia.
Kummallisuuksia.
Yhteensattumia - miten mahdollista?

Mitä aikaan se tunne sai.
Mitä tapahtui, kun mies naista nai?
Mitä tunne yhteinen aikaansa sai?

Vertauskuvien maailmaa;
mies naisen kohtaa
hän vanhat unohtaa, ja alkaa uus
rakentuu kahdesta yhteinen tulevaisuus.

Näin on, kun puhutaan rakkaudesta
siitä tuntemattomasta suuruudesta
joka yhdistää yhdeksi
ihmisen
ja tulevaisuuden.
Siin' toinen on "mies"
toinen on "nainen"
ajallinen kohtaa kaukaisen
ja rakentuu liitto iäinen
suurien suunnitelmien

joka vasta
on se
iankaikkinen rakkaus
joll' ei ole nimeä,
eikä ihmisen tunnetta
jota ei voi ihminen … (mitä) kuvata
sen salaisuutta.

Mutta
sen kaiken ajallisen ulottuma
on sen vertauskuvallisuutta
joss' kaksi yhtyvät yhdeksi
tulevat kuin samaksi kokonaisuudeksi.

Ja vaik' ajallisen kuva
on niin muuttuva
on siinä aina kuitenkin se
sama tunne
kuva
häivähdys
pikku ulottuma
kohti sitä suurta todellista kauneutta
jota kohti ihminen
kutsuttuna
elossaan käy
vaikka ajassa
sitä todellista suuruutta
ei ihmiselle näy.

Hän elää vain
ja toteuttaa tehtävää
- tietämättään
ja rakentaa pientä osaa
suurta kokonaisuutta
joka ajallaan
luo valmistaan.

Mutta
näin ihminen
on osa suuruuden kokonaisuuden
ja omilla pikku tunteillaan
- vaik' ovatkin ne hälle suurta

- suurta
- aikansa
sit' katoaa pois
kuin ei koskaan ollutkaan ois.

Vaan, se oli
se tunne
se pala
se totuuden
häivähdyskuva
jossa oli unelma paremmasta
siitä suuruudesta, jota kohti
on hän matkalla

ja kohtaa hän sen
sen ajattoman suuruuden
ja sen rakkauden
joll' ei ole nimeä

ja ymmärtää hän sen
- jokin osa hänessä:
minulla oli tehtävä
ajassa näkyvä
ja ajattomassa myös.

Kukin toteutti matkallaan omansa työn.

Ja nyt
palataan takaisin Taikurin rakkauteen…

miten rakentaa hän palasista unelmaa
sitä naisen kudelmaa
jonka kokonaisuutta hän ei voikaan tavoittaa
vaan, ainoastaan paloja sieltä
tunteita tuolta

ja sisällään kaukainen kaipaus
sen suuren suuruuden
jonka on hän osallinen.

Eikä Taikuri muuta ole kuin ihminen
kuka tahansa toinen
eikä elossaan mitään merkillistä
- vain esimerkillistä siitä
mi tulevan kuva on.
Sen kuvaaminen ihmiselle lähes mahdoton.

Vaan, ei se poista sitä, mikä todella ON.
Ja miksi on oltava
niin monenlaista suurta ja kaunista
kun rakentaa Taikuri naista
ett' ois todellista
ett' kullakin palalla on tarkoitusta.

Yhdelläkin yksi.
Toisella vaik' monta
elämä kuin lohdutonta, vaik' kaunista

kaikki rakentaa sitä kokonaisuutta
eikä siinä, kummassakaan
ole mitään outuoa

toisella vain palasia useampia
pieniä ja suuria
ja jollain ehkä vain yksi - suuri ja kaunis.

Eikä niitä verrata toisiinsa voi ihminen
niin inhimillinen
vaik' arvosteleekin hän
ei ymmärrä toinen toisen tehtävän määrää
- ei kummassakaan ole sen enempää oikeaa
ei väärää.

On vain tie, joka tehtävän määrää.

Ja siinä ihminen pieni tekoaan häärää.

  *

 

 

Näen mielessäni kuvan:
 
kasvaa kuin suuri kirkas pallo
johon yhtyvät palat
kun lähtevät täältä
kiinnittyvät yhteen ja yhdeksi kaikki
kirkkaaksi palloksi
valoksi…

  *


 

             

       Taikurin tietolipas


Kuin kirjasto
tietojen avaimet
joill' ihmisiä auttaen
tuo avaintiedot esillen.

 

20.03.2015

Taikurin tietolipas

Kuinka tietäisi ihminen
hyvän, pahan, itsellen
ellei sitä kenkään kerro
- ellei omista kokemuksistaan kerro
jos piilottaa hän kaiken sen
mi sattunut on matkallen.

Siks' avattava on tietolipas.

Kuin kirjasto
tietojen avaimet
joill' ihmisiä auttaen
tuo avaintiedot esillen.

Yks' sanakin vain
yks' lause
voi olla ratkaiseva
kysyjälle, etsijälle
vahingossa kulkevalle

suunnan antavalle
  muutoksen tulevalle
    mielen rauhoittavalle
      kehon parantavalle
        ohjaavalle oikeaan
          vapauteen vaivoistaan.

Sillä muutos, se parantaa
auttaa
kuin armahtaa
käsistä ajan saastuttavain
ja valheista verkon kutovain.

Jostain lähtee tieto, taito
yhdestä sanasta arvokkaasta
kuin yhdestä pienestä siemenestä.

Yhdestä tähkästä moniksi jyviksi
kertaantuen ain' kymmenellä
pelloksi, pientareiksi
terveyden avaimiksi itse kullekin

ja lupauksiksi elon kauneuden
  terveyden 
    vapauden
matkan tarkoituksen auttaen
- sen iloiten tehdä
ja käydä
kaiken luvatun nähdä
ja toteuttaa omaa unelmaa

eikä jäädä paikalleen
vaivojansa valitteleen
kesken kaiken kuihtuneen
suruineen
murheineen.

Tieto on valo
ja tieto on tie
mi kulkijaa auttaa
ja perille vie.

Perille?

No, sille lupaukselle
min itsellesi antanut oot
elosi kohtaloon.

  *

 

 

17.11.2015

Taikuri mittailee

Taikuri mittailee
elinvoimat ihmisen
ravinnon laadun, määrän
vaarallisen pois häädän.

Taikuri mittailee
hyvän ja pahan
rahan vallan ja sen määrän
lääkkeen oikean ja väärän.

Eivät luontaisetkaan
katsettaan tarkkaa välttää voi
monen aineen kohdalla
jo hälytyskellot soi.

Energia
on kaiken perusta
sitä on kaikessa
- joko hyvää
      tai pahaa

toiset tahkoavat vain rahaa
joku todella ihmistä vahvistaa
ja parantaa.
 

Hyvä on myrkylliset erottaa
ettei herkkä ihminen
kesken matkan hajoa
jos uskoo kaunista
lupaavaa mainosta.

Moni on totta
   moni valhetta
eikä kaikki ole samaa kaikilla
- jos jollekin on jokin hyväksi
toiselle se sama pian jo vahingoksi.

On tiedettävä hetki
   ja tarve
      määrä
         ja aika
ettet hyvilläkin liiaksi
itselles jo kuoppaa kaiva.
 

Kaikkea siis määränsä
ja aikansa
siunauksensa
ja kirouksensa.

Kaikessa tulisi olla tarkkana
eikä vain kuunnella tyhjiä puheita
ja uskoa tämän päivän luuloja
- muka tosia
jotka jo huomenna voi olla valhetta
ja vaarallista.
 

Niin, Taikuri mittailee
hyvän erottaa akanoista
oikean ravinnon muka-ravinnoista
jotka oikeasti ovatkin vahingollista.

Tässä sitä ois sarkaa Taikurilla;
   puolustaa
      varoitella
ettei tuhoais itseään herkkä ihminen
joka ei voi olla tietoinen
taustoista tarvikkeiden
tavaroiden.

Sillä, moni niin hyvältä näyttävä
moni suussa sulava
onkin ihmistä tuhoava
- ja se elintärkeä - energia
on vähin erin katoava.

Ja mitä enemmän
se on ihmisestä katoava
sen enemmän on luvassa sairautta.
 

Oi, Taikuri
ihmistä herkkää puolusta
ja varoita
ihanan maailman kataluutta.

Pitää olla vain - rohkea
ja uskaltaa
oikeutta puolustaa
ja vahingoista varoittaa.

  *

 

  

27.03.2015

Elämä on pyhää

Katsoa maailmaa ja kauhistua
sen menoa ja arvoja
rahan valtoja ja sotia

joss' kaiken keskiössä
on vain arvot vaihtelevat
omistaan kiinnipitäminen uskonsa mukaan

ja raha
joka on kuin paha
vaikka sillä vois' toteuttaa kaunista ja hyvää
- elämää, joka on pyhää.

Yhtä pyhä hetki
kuin on ihmisen pienen tänne tulo
on myös ihmisen elämä
ja hänen koko elämäntehtävä
joss' palvelee hän hyvää
ja sitä pyhää
- ihmistä.

Ja kiitoksen hetki siitä
ett' hän eli elämän pyhän
joss' kuin mikään ei riitä
- sillä tekemistä kyllä on.

Ja lähtö täältä, lähtevän
toteuttanut elonsa tehtävän
kaikkensa antanut, min ehti hän
kehonsa vähenevän
lamppunsa sammuvan
ajallisensa valon.

Hän rakensi tulevansa talon
miss' jatkaa hän
sen tehtävän
min teki hän täällä
maan päällä.

Sillä raja ohut
on ajallisen, ajattoman
ja sen ylitys ei katkaise mitään
vaan, on se kuin jatkumo;
edellisen ajan mist' tänne
ja taas täältä tuleville

eikä tehtävä elon
ole vain tehtävä elon
vaan, tehtävä kuin aluton, loputon
- se pyhässä pyhä on.

Ja se pyhä on ihminen
mi palveli elonsa palvellen
kun, palavin valoin hän tänne tuli
palavin valoin toimeensa suli
ja viel' palavin hän lähtevi täältä
maan päältä.
Ja se valo on siirtyvä rajan taa
ja siellä antaa valoaan.

Vaan, se valo, palo
on tarttuva matkallansa
se valo kuin pyhä ihmisen
siirtyy toiselle, toiselle, toisellen
palvellen, auttaen elonsa matkalla.

Ja loppunsa kaunista
kun kaikki, osansa, valmista
ja lähtönsä täältä on kaunista.

Vaan, tehtäviä, oi muista
on monenlaisia
ei pyhää erota pyhästä
ei tehtävää tehtävästä

jot' ei erota
arvata
arvioida voi ihminen
mi milloinkin ol'
min toteutti tarkoituksen.

  *

 

 

28.03.2015

Ihminen kohteena tekojen

Miss' ihminen on keskiössä;
  yks' maailman kuva
    yks' maailma
yksi sisäinen unelma
ja elämän tehtävä

miss' ollaan osallisena häntä palvella
unelmaa toteuttavaa
tai jo tehtävän toteuttanutta.

Tai, miksei vaikka vast' alkanutta
tänne tullutta uutta maailman kuvaa
maailmaa
jok' maailmaa muuttaa, parantaa
- vast' kömpii kohti unelmaa.

Tämä kaikki on tärkeää.

Vaan, kuitenkaan:
ei maailma ole tässä
ei maailma maailman kuvassa
ei yhden ihmisen unelmassa
siinä salaisessa
tai salaisessa kudelmassa

sillä, unelma
elon tehtävä ja tarkoitus
on suuri salaisuus
eikä vain sellainen
min ymmärtää voi ihminen.

Eikä ymmärrys, viisaus ihmisen
ole mittari tekojen.

Ja kun vielä yhdessä maailmassa
maailmankuvassa
yks' teko on paha
niin, toisella
vierellä kulkevalla
se paha teko onkin jo hyvä.

Ja kuinka monesti yhden pahan teon kautta
saavutettiin suuria
ja vaik' kuin marttyyrikuolema
oli tekona kuin suurinta;
- oli kohde
ja oli toteuttaja
ja molemmat toteutti elonsa tarkoitusta.

Siks' maailma ei kulje ihmissilmän, mielen mukaan
vaan, maailman kehitystä ja kasvua
ei ymmärrä ihminen kukaan.

Voivotella voi:
toinen pitää pahana
ikävänä, kauhistuttavana asiana
ja toinen pitää sitä tekona parhaana

ja kumpikin näkee asiasta ain' yhden puolen
  ja se synnyttää elämää
    ja elämäntehtävää
      ja muutosta maailman
kasvua arvaamattoman.

Mut' kaikessa aina ihminen
kohteena tekojen
tai tekemässä
jotain osaa toteuttamassa
osaansa hoitamassa.

Jotkut osat tuomitaan
toiset suuresti palkitaan
vaikka, molemmilla oli osansa
  elon kulussa ja kasvussa
    kiitoksessa
      tuomiossa
- elon kulun salaisuudessa.

Mistä tiedät, mitä käsissäsi kannat
mille elämän annat;
hyvälle vaiko pahalle
mille maailman kuvalle
unelmalle.

Oi, mistä sinä teidät sen
maailman koko kuvan suuruuden
ja kehityksen eteenpäin vievien unelmien.

Ei yllä ajatus ihmisen
maailmoihin valtojen, voimien
äärelle suurien kuvien
joss' ihminen on tärkeä osanen
- vaik' oi, niin pienoinen.

Mut' teko yhteinen
turvaa kasvun suuruuden ja kehityksen
toteuttaa tuloksen
suurten unelmien.

  *

 

 

26.01.2015
(kotiutuspäivän aamuna sairaalassa)

Uutta suuntaa

Kanssain kulkevat joutuvat
luopumaan paljosta jo opitusta pois
sillä kasvu pidemmälle totuuteen
ei muuten mahdollista ois.

Kas, kun tietoa oikeaa
ei ole kellään hallussaan
on vain suuntia, näkemyksiä
opittuja oppeja.

Kuka mitään itse oppinut?
Kuullut, suurimman osan vain luullut
ja siitä itselleen mallin rakentanut
- ja siihen asettunut.

Vaan, ken ei ole valmis
valmiista laduista poies nousemaan
hän kulkee vain tuttuja suuntiaan
joiss' ei ole mahdollista kohdata uutta
- sitä uutta
joka todella on sitä suurempaa suurta.

  *

 

 

26.01.2015
(kotiutuspäivän aamuna sairaalassa)

Vallan rakenteita

Vallan rakenteita:
     - vanhuus tuo valtaa
     - sairaus tuo valtaa

molemmat on suurta rahaa
vaik' muutos ois tarpeen
keskityttävä tulevaan
ei menneen palvontaan
kuin sairauden, terveyden unelmaan
ja paranemisen ikuiseen tahtoon.

Olisi vain ymmärrettävä
ettei tää näkyvä ole paikka
joss' tulee kynsin, hampain kiinni riippua

vaan, on osattava päästää irti
ja haluttava jatkaa matkaa
   uudelle
      seuraavalle tasolle…

  *

 

 

13.04.2015

Ei kaikki ole miltä näyttää

"Ei kaikki ole miltä näyttää", sanotaan.
Ja aivan oikein
vaik' se ymmärretään
ettei kaikki ole sitä, mitä silmin, korvin
sormen tunnoin, ihoin, tunnetaan.

Kun sanotaan, ettei "kaikki ole"
tarkoittaa se oikeasti
että, kaikki ei ole sitä miltä näyttää
vaan oikeasti, kaikki on jotain ihan muuta
ja viel' alati muuttuvaista.

Siis, jos tänään jotain jostain tiesit
ja luulit, että asia on niin
niin jo huomenna se saattaakin olla toisin
tulet uusiin aatoksiin.

Kyseessä asiat, ihmiset
elon päivät kaikkineen
kulkee kohti uusiin;

  vanhat katoaa
    lahoaa
      poistuu elosta, kuvasta

ja tulee sijalle uutta
joka taas rakentaa tulevaisuutta
- niin muuttuvaista.

Joten, jos kaikki ei ole niin kuin näyttää
se vain elon ja luonnon lakia täyttää.

Katso ympärillesi, miltä kaikki nyt näyttää.
Ja miltä se näyttikään eilen
viime vuonna
viime vuosituhannella.

Ja katso huomenna
miltä näyttää tämä päivä.
  Ihan toiselta
    jo menneeltä
      vanhalta…
kuin eilinen lehti
joka jo roskiin ehti.

Joka päivä kääntyy elon uusi lehti.

  *

 

 

06.02.2016
A-studio/ Talk - Vaihtoehtohoitoa vai valetta.
Katso Yle Areenasta.

Oli pakko kirjoittaa siitäkin.
 

Vaihtoehtohoitoa vai valetta?

Kohtasi kaksi maailmaa;
toinen silmän ja ihmisymmärryksen
toinen ylemmän, näkymättömän voiman

eikä toinen
   voi nähdä toista
mutta, toinen
   voi ymmärtää toista
      ja nähdä sen hyvyyden
         - pahuuden.

Kuinka ymmärrys yltää vois
jos silmien eestä ei otettu
ole suomuja pois.

Vaan, paikkansa kaikella taivaan alla
paikkansa näkyvällä
paikkansa näkymättömällä

vaan, näkyväisen
ei soimata tulisi näkymättömien maita
heille viel' tuntemattomia

eikä näkymättömiä ymmärtävän
tulisi hyljätä heitä
jotka päivissämme niin monesti auttavat meitä.

Tosin, vaaransa kaikella
ja mikä milloinkin on se oikea
sitä vaikea havaita

sillä, kuin käsi kädessä kulkevat ne
molemmista hyötyä ihmiselle
joka kuitenkin tässä kaikessa
on avainasemassa.

Sillä, ellei ihminen itse parantumista avusta
turha on hoitajan vaivansa

sillä, ihmisessä itsessään se voima on
- jos on -
ja se voima on kuin suunnaton
ja tieto, taito, kehon salaisen
on avain toipumisen.
 

Niin, eikä kaikille ole suotu parantumista
ei paluuta takaisin elämän tielle
kuolevat, lähtevät ajasta pois
kuin elämän virka jo tehty ois.

Mut' ihminen
on monimuotoinen
ja tehtävänsä täällä - maan päällä
arvaamaton;

kellä tehtävänä auttaa, palvella
kellä tehtävänä uusia oppia
kellä tehtävänä katsella ajallisiin
kenellä ajattomiin.

Ja, kuinka voisivat he enemmän oppia
ellei ois välinettä, millä kokeilla
ja uusia tunnistella.

Siin ihminen paikallaan on molemmin puolin;
   hän, ken auttaa
   ja hän, ken autettava
…virkansa sekin
olla kuin koekaniini, johon hoitoja sovitetaan
- siitä toivutaan
tai kelloja soitetaan.

Mut' viel näkymättömiin paljon jää
ihmisillä suuresti tehtävää
mut' kasvaa hän
ja kehittyy näkyvässä
yhä enemmän oppii näkymättömässä.

Mut' hieno tavoite oisi se
ett' oltais käsi kädessä
sillä, molemmilla paikkansa auringon alla
molemmilla arvonsa rakkaudella.

Ja toinen toisessa viisaampi toista
eikä toisen tulisi soimata toista
sillä kehitys kaikkineen on suurenmoista.

  *

 

 

13.11.2015

Sairauden salainen syy

Monen sairauden syy
on ihmisen alhainen energiataso
sillä, jos se vähenee kuin tyhjiin
heikkenee elimistö
ja sen immuunipuolustus
ja terveys järkkyy.

Ihminen hajoaa heikoimmasta kohdasta
jossa on vähiten puolustusta
ja tuo paikka voi vaihdella
ilman mitään kaavoja
tai menneitten kokemusta.

On vain se kohta
jossa ollut kuin eniten
energian vuotoa.

Ja tuota
energian vajavuutta
ei välttämättä huomaa ihminen
sillä kehonsa on niin ihmeellinen
- se jaksaa kuin loppuunsa saakka
vaik' yllänsä ois millainen taakka.

Se vain yhtäkkiä hajoaa
jostain
mi kohta ei enää jaksa itseään puolustaa
ja sairaus on valmis;
   tulehdus
      sisäinen vamma
      vaik' syöpä
jokin outo heikkous
   huimaus, pyörrytys
      tai vaik' outo kuolema
- äkkikuolema.

Tai keho itse
alkaa toivoa ajasta pois
se vapautus voimattomuudesta ois.

Siksi pitäisi pystyä
   tutkia
      mitata
         arvioida
ihmisen energioita ja voimia
ja siten ennakoida
tulevia ongelmia.

Ja katsoa
   selvittää
mikä energioita vähentää
miksi se on vakavasti matkalla nollille
pian sairauden
vaik' kuoleman portille

ja hyvissä ajoin siis
ryhtyä kuntoutuksille
- ei lääkkeillä
jotka elimistöä ain entisestään rasittaa
ei vaarallisilla, turhille aineilla
ravinnoilla
joiden taustat rahoilla ja valloilla.

Sillä, niin monesti sanotaan
"se terveellistä on"
vaik' oikeasti niiden nauttiminen
on kuin matka tuomion.

Näihin maisemiin minä matkaan nyt
kun itse olen herännyt
- ensin omissani kulkenut
matkoillani monestikin salaa nääntynyt.

  * 

 

 

26.11.2015

Perimmäisenkin syyn takana

Vaikka sanonkin
ett' sairauden perimmäinen syy
on energia ihmisen, joka ehtyy
niin, viel' perimmäisenkin syyn takana
on tuon perimmäisen aiheuttaja.

Ja voi, miten paljon niitä syitä onkaan…

Vois ajatella
ett' huonoa ravintoa jos ihminen matkallansa
ja siitä ongelmia

vaan, ei yksistään ole niin
keho upea pystyy ihmeellisiin suorituksiin
ja vähäisestäkin tekee se tarpeellista
- eikä uskon osuutta kannata aliarvioida.

Mutta se
mi ihmistä vie sairauksille
on oman mielensä liikkeet
ja sen vaivat
miten omalle elämällesi kuoppia kaivat.

No, työ tietenkin
sen stressi, jos sitä on
on tilanne jo kuin mahdoton
sillä stressi kaikki kaikkineen
monine heijastuksineen
ain ihmisen voimaa syö
vaik' kuinka ois mielekäs työ.

Mut' pahimmat
on ne salakavalat
joit' ei uskota
ett' tuottavat vahinkoa.

Niistä suurin
on suru, ikävä
kehoa niin rasittava
energiaa vaikea korvata
koska, niin kuluttava
sotkien aineenvaihtoa.

Ja sitten perässä
tulee lauma pieniä
jotka kaikki kuluttavia
- niitä salakavalia;
  viha
    katkeruus, kauna
      pahat ajatukset ja niiden pohdinta
kuluttaa paljon voimia
  huolet
    murheet
      pelko
        mustasukkaisuus
          kuin toisen vanki

suuri ilokin
elon muutokset kaikki suuntiinsa
ovat raskaita ja vaativat ponnistuksia
jotka syövät voimia
joista kaikista pitäisi voida palautua.

Vaan, miten?
Mistä saan tilalle
salaisten syömille?

Siinä jo kulkeudutaan suurille kysymyksille
sillä, ellei tuota ratkaista
on tuloksena ihmisen vaurioita.

Toiset ottaa purkeista
toiset hakee salilta
joku metsistä, juoksulenkiltä
matkoilta vaik' kaukaisilta
monet kehoa kuluttavilta
vaik' mieltä nostavilta.

Mutta, ei mielen teot, hyvätkään
voi palauttaa mennyttään
ehkä hidastaa ne vain
vaik' kuluttaen ain.

No, mitä sitten?
Mitä tehdä voi ihminen
vähäisille voimillen.

Keho ihana
tekee kaikkensa;
  korjaa virheet
    paikkaa puutteet
kantaa, kantaa, kantaa
jaksaa, jaksaa, jaksaa
- kaikkensa se antaa
niin kauan kuin jaksaa
ja samalla vaatii:

   -Lepoa!
   -Oikeata ravintoa!
   -Elon muutosta!
   -Vapautta!
   -Mielen muutosta!

Se yrittää osoittaa, miss' on puutetta
ja mikä aiheuttaa vaikeutta.
Pitäisi vain tarkoin kuunnella merkkejä ja ymmärtää
elämän suuntaa ja tehtävää.

Vaan voi, kuinka vaikeata se onkaan
suostua kuulemaan
vaik' keho ja sanoisi
   huutaisi
      osoittaisi, mikä on vialla
vaik' keho raukka jo sairastaa
pian ihan hajalla.

Sille sitten vain paikkoja vikoja korjaamaan
on monenlaisia purkkeja ja rohtoja
joista kuin ensiapua
ett' jaksaisi mieli mennä taas
- ja kehoa yhä enemmän vain rasittaa

kunnes… niin
vaiva, puute, johtaa suurempiin
ja silloin on pakko
   pysähtyä
      olla
vihdoin suostua ja kuunnella
kehon salaista ilmoitusta
min takana elon tarkoitusta
tai vääriä valintoja.

Ei tietenkään tuo selitä kaikkea
ei ratkaise elon tarkoitusta
joka kaiken tuon vaikean kulun kautta
etsii toteutumista.

Ei elämä ole niin yksinkertaista
   ett' jollain ravinnolla
      suvun rasitteilla
         tai väärillä valinnoilla
vois selittää kaiken
- pitäisi ymmärtää ja nähdä
kaiken takaisen.

Kas, elämä vie ja kuljettaa
kohti jotain oikeaa
ja löytyy se - vaan ei aina
jonkin oudon, kumman kulun
tai vaik' jo kuin kuoleman kautta.

Voisi jo kuin huokaista: -Voi ihminen raukka!
kun toteuttaa hän
elonsa tietä ja tarkoitusta.

Siksi onkin vaikea sanoa oikeasti, että:
   - jätä tuo
   - älä enää tee sitä tai tuota
   -paranna tapas.

Tee niin tai näin
kun elämä kuitenkin voi mennä ihan oikein päin
sillä, pahakin voi kasvaa hyväksi - onhan se nähty
eikä aina ole oikotietä
on vain toteutettava elon kulkua.

Sillä, mistä tietää vois ihminen
kaiken teon, kulun tarkoitusta.
- Ja tulosta.

  *

  

 

11.12.2015

Myrkynkeittäjä

Pahoilla sanoilla
voi ihminen mielen myrkyttää
viattomankin toista vastaan käännyttää
vaikkei mitään syytä olisikaan.

Toista herkästi uskotaan
kuuntelematta sitä kolmatta
viattomalle ihan osatonta.

Pahoilla sanoilla voi
   muuttaa
      rakentaa
ennakkoasennetta tuntemattomaan
kun uskotellaan että hän, se kolmas
on aivan toivoton.

vaik' toisen, sen sanojan sanojen takana
ois vain katkeruus, tai viha
   tai vaik' vain omansa kokemus
      tai omansa ennakkoajatus
- mistä lie syntynyt kuvaus.

Näin syntyvät sanojen ketjut, jotka myrkyttävät;
   sanojan
      sanojen liikkeelle lähettäjän
         sen viattoman kuulijan
ja ehkä viel' monen ympärillä olijan

ja ketjusta paisuu uskomus
pahan puhujien ja kuulevien totuus
jonka kitkeminen, korjaus
kohteen maineen putsaus
kuin mahdotonta on
- myrkyn kehä muodostaa kuin jatkumon.

Ja kohde raukka
voi olla ihan osaton
tietämätön ja onneton
mikä kaiken aikaan saanut on.

Vaan, ketjun alkupäässä
riittää vain yksi myrkyn keittäjä.
Ja viel' hänenkin takanaan
voi olla asennetta elon kulun kantamaa
suvussa kulkevaa
- sukukiroukseksi pian kasvavaa
sairauksia aiheuttavaa.

Eikä tiennyt keittäjä
ei liemien levittäjä
mikä omien on vaivainsa syy
ja kirous jatkuu
- milloin lie pysähtyy.

Ja vaivat pian kuin suvussa kulkevat
vahinkoa aiheuttavat
   syyttömille
      osattomille
         tuntemattomille
- sillä lakinsa kaikella
ja varsinkin sanoilla matkaan laitetuilla.

Hyvät sanat ihmistä kantavat ja rakentavat.
Pahat sanat hajottavat ja sairastuttavat.

Eikä palaamatta jää lähetetty paha;
   matkansa kiertää ja voimansa kerää
      riipii sieltä
         raapii täältä
ja palaa
- myrkky lähettäjäänsä halaa.

Voiko joku olla
myrkyn vaikutuksesta vapaa.

  *

 

 

17.11.2015

Taikuri mittailee

Taikuri mittailee
elinvoimat ihmisen
ravinnon laadun, määrän
vaarallisen pois häädän.

Taikuri mittailee
hyvän ja pahan
rahan vallan ja sen määrän
lääkkeen oikean ja väärän.

Eivät luontaisetkaan
katsettaan tarkkaa välttää voi
monen aineen kohdalla
jo hälytyskellot soi.

Energia
on kaiken perusta
sitä on kaikessa
- joko hyvää
      tai pahaa

toiset tahkoavat vain rahaa
joku todella ihmistä vahvistaa
ja parantaa.
 

Hyvä on myrkylliset erottaa
ettei herkkä ihminen
kesken matkan hajoa
jos uskoo kaunista
lupaavaa mainosta.

Moni on totta
   moni valhetta
eikä kaikki ole samaa kaikilla
- jos jollekin on jokin hyväksi
toiselle se sama pian jo vahingoksi.

On tiedettävä hetki
   ja tarve
      määrä
         ja aika
ettet hyvilläkin liiaksi
itselles jo kuoppaa kaiva.
 

Kaikkea siis määränsä
ja aikansa
siunauksensa
ja kirouksensa.

Kaikessa tulisi olla tarkkana
eikä vain kuunnella tyhjiä puheita
ja uskoa tämän päivän luuloja
- muka tosia
jotka jo huomenna voi olla valhetta
ja vaarallista.
 

Niin, Taikuri mittailee
hyvän erottaa akanoista
oikean ravinnon muka-ravinnoista
jotka oikeasti ovatkin vahingollista.

Tässä sitä ois sarkaa Taikurilla;
   puolustaa
      varoitella
ettei tuhoais itseään herkkä ihminen
joka ei voi olla tietoinen
taustoista tarvikkeiden
tavaroiden.

Sillä, moni niin hyvältä näyttävä
moni suussa sulava
onkin ihmistä tuhoava
- ja se elintärkeä - energia
on vähin erin katoava.

Ja mitä enemmän
se on ihmisestä katoava
sen enemmän on luvassa sairautta.
 

Oi, Taikuri
ihmistä herkkää puolusta
ja varoita
ihanan maailman kataluutta.

Pitää olla vain - rohkea
ja uskaltaa
oikeutta puolustaa
ja vahingoista varoittaa.

  *

 

 

23.01.2016

Rehellisyydestä

Sinä tulit ovelleni
jaoit lehtisen
sen aiheena rehellisyys ihmisen.

En lukenut sitä vielä
kirjoitan siitä vasta.
Tiedän, aihe on arvokasta.

Sanoin että: -Kalliiksi tulee
jos kaikessa aina rehellinen oisi
ja kaiken aina suoraan kertoisi
itsensä avaisi
ja kaiken oikein sanoisi.
… Ja liike-elämässä varsinkin
rehellisyys ei taida aina olla tapa tuottavin.

-Ja ahneus siellä, sinä täydensit.

Niin, se ei liene rehellisyydelle ystävä läheisin.

-Vaan, valkoisilla valheilla ain paikkansa, minä jatkoin
toista hyvä säästää murheilta ja suruilta
kertoa vain osatotuuksia
tai, vähän sovitellen
toisen herkkää mieltä myötäillen.

Ja siitä sitten ymmärsin
ett' vakava asia on tuo
jos epärehellisyyden maljasta ylen aikaa juo
… sillä, sisällä ihmisen
se on kalvava voima
häntä salaisesti sairastuttaen.

Sillä on lakinsa ihmistä suuremmat
- ja ihminen herkkä
on kuitenkin kuin herkkä kuori pelkkä
ja vääryys, epärehellisyys
ne valkoisetkin valheet kaikki
oli sitten kyseessä Matti tai Maikki
- samoin se sisintä jossain syvällä syö
ja siellä sillä on työ.

Sen työ on jokin laki
ett' jos teet sinä niin tai näin
kääntyy se jossain oikein päin;
   hyvästä hyvää
   pahasta pahaa
eikä aina voi syyttää rahaa.

Joten, sen löysin juuri
on valheillakin osansa
olla sairauden juuri.

Sillä, sairauttaa se sanojan
joskus myös kuulijan
mielensä pahoittajan ja vain hyvään luulijan.

Niin, ja mikä lääke sille
   epärehelliselle
   loukatulle
sisäisen kuin syvälle haavalle

jonka tulos
tulee kehosta ulos
ja hämmästyttäen vain:
-Mistä ihmeestä minä tällaisen vaivan sain!

Itse sen tavoillani hain
tai toisen kautta seurauksena sain.

Mutta, yllämme oleva laki
on suora - ja parhain.

  *
 

 

26.01.2016

Viel' suurempi laki

Vaikkakin,
on täss' viel' kuin samaan hengenvetoon todettava
ett' on olemassa viel' suurempikin laki
(kuin tuo elellä kuvattu rehellisyyden ja vääryyden laki)
se ajalliselle suuri
- se on ajan kuluttavan laki

ja tuo laki ei säästä sen enempää
oikeamielistä kuin väärintekijääkään.

Sillä, tuo ajan alati kuluttava hammas
on armoton itse kullekin
ja sen voima
ja valta
alkaa heti, kun aloitetaan tätä ajallista taivalta
ja päättyy vast' sitten, kun kaikki on valmista
- tai vaik' jo ennen sitä
sillä, matkalla täällä voi tapahtua vaik' mitä.

Joten, elit oikein tai väärin
   löysäilit
      tai kaikessa mukana häärit
olette aina saman vallan alla
- ajan vallan
ja sen lain
vaikka kuinka voimaa ja terveyttä itsellesi hait.
 
- Ja sait.

Ajallisen matkan aina kuin lahjaksi sait.

 

Vaikka, vielä
ei maailma kuitenkaan kulje niinkään
ett' väärintekijä
tekis aina väärin
sillä, väärin voi olla myös oikein.

Sillä, kuinka monesti väärinteosta onkin juuri
syntynyt se upea uusi
- ei ehkä hälle itselleen
vaan, juuri sille toiselle
sille kohteelle, joka kärsi.

Joka kärsi ja värisi
ja siinä värinässä kuin heräsi näkemään ett':
-ei elämä kuitenkaan viel' ollut tässä

ja vääryydestä vahvistuneena
aloittaa jotain uutta
ties vaikka jotain suurta
jota ilman sitä vääryyttä
ei ois osannut ees ajatella lain
- hän vääryydestä elämälleen
uuden sisällön sai.

Ja se vääryys
tai vääryydeltä näyttävä
olikin vain herättäjä ehkä juuri siihen
mi onkin se varsinainen tehtävä
- vaik' elämän tehtävä
jonka alkuvoimaksi vääryys sai.

Ja vääryys olikin oikein. Vai?

  *

 

 

19.07.2015
(Täss’ putken ääress’ naputtelin)

Ohhoh!

Ohhoh! Olikos siitä näin kauan…

Melkein itsekin järkytyin, kun huomasin
milloin oli mun runoni viimeisin - tänne
runomatkojeni puutarhoille.

Ei täss' jouten ole oltu
täss' on eletty
  kasvettu
    opittu jotain, minä uskon niin
ja taas katselen Taikurin taivaisiin…

Sielt' on sanoja tihkunut…
  ei itsellään
    ei kuin lirisemällä

vaan, elämää elämällä
vähän kipuja ja kauhuja kokemalla
peloissa
ikävissä huokailtuja sanoja poimimalla
- outoja oppimalla
ja muistiin kirjaamalla

kirjoiksi jaettavaksi
ehkä ymmärryksen lisääntymiseksi
itselle ja toisille, mun omien teitteni kautta

olen tarkkaillut ympäristöä kuin haukka
kaukaa tarkasti katsoen
sit' hyökäten kuin tuntemattoman kimppuun
mielenkiintoisia löytäen.

Monet seuraukset itsessäni tuntien
huokaillen, väristen…

ja vahvistuen omalla tiellä
jost' en vieläkään oikein ymmärrä:
-Että, mitä kaikkea mun pitää vielä?

-

Ja oi, mikä ihana sade
mun päivääni viilentää.
Sade
on runoilijalle lempeää elämää.

Ja kas, aurinko sittenkin jo
kuin silmäänsä vinkkasi mulle
Taikurin taivaan kulkurille.

  *

 

Kirjojen tarinoita nyt yhteen keräilen
siksi tarinoita täällä säästelen
ne kirjoista lukea saa
kokonaisuus paremmin lukijan tavoittaa.
 

Mutta, jotain nyt esukke  kuitenkin...

  *

 

 

14.07.2015

Facebookin kaipaaville

Kuinka iloitsenkaan, että olette minua kaivanneet.

Äsken, tuossa aamuvarhaisessa
vuoteellani, mökin yläpetin lämmössä
kirjasin seuraavan
ja lupauksen tulevan.

Niin, kuin vastauksena kaipaukselle...
minua viety on syvälle
elon syille ja tarkoituksille
ymmärryksille, että
  miksi
    ja miten
ja miten tulimme ihmisiksi.

On kuin viety taisteluihin ajan henkeä
tapoja
kuin vaatimuksia vastaan.

Ja miten vastaan, jos en suostu
vaan, luotan
ihmisen itsen suuruuteen
kehon omaan voimaan - puolustukseen
  ja mielen
    ja hengen
elon syvän tarkoituksen kesken.

Ja miten keho
- ja sanonko aivan "keho raukka"
saa tuoss' taistojen välissä kaiken tuntea, kokea

ja nähdä
millaisia hoitoja
- niin hyviä
kuin myös suuresti arveluttavia
on meille pienille ihmisille tarjolla

ja miten taistella
kuin tuulimyllyjä vastaan
- olla urhea ja uskoa
ihmisen omia voimia ja yliluonnollisia

ja että kaikella
on myös suurempia tarkoituksia.
Emme ole vain ajopuita
elon oudossa virrassa.

Näistä kuvauksista
kuin vuolluista lastuista
matkoista ja sen löydöistä
olen hiljaisuudessani kirjannut piirtoja
joista syntyy kohta kirjoja
- elon viiltoja.

;-) ... maltatte tuskin odottaa.

Tulis vaan enemmän sateisia päiviä.

-elävä runoilija

  *

 

 

12.07.2015
(Katsoin Areenasta ohjelman "Toiset aivot")

Ihmisen aivot

Niin, toiset…

vaan, oi, niin kaukana vielä
ollaan oikealta tieltä
… mutta suunta jo on;
ihminen tutkimaton.

Aivoja ihmisellä kaikkialla
muistoja joka solulla
ja kaikella
on tarkoituksia.

Yksinäinen solukin
on jo muistojen pankki
ja reagoi omalla tavallaan ja ajallaan

ja tallentaa sisäänsä maailmaa
eikä vain yksin tätä edessämme näkyvää
vaan, myös mennyttä
ennen elänyttä
kantaa se mukanaan
sisältää monta pelkoa, unelmaa.

Ja siellä
yhdenkin solun menneitten tiellä
on värettä ja väreilyä
  hyvän
    ilon
  pahan
    kauhun
ja niiden vaikutuksen elät sinä nyt
tähän aikaan syntynyt.

Moni pelko
  kauhu
    hyvän elon tunne
      nälkä
        rauha

on kuin menneitten kauha
vaikuttaen suurta
vaik' ois se niin pieni
levittää rihmastoaan kuin sieni;
yhden vaikutus yhdeksi yhtyy
tunne ihana
tai pelko syntyy.

Ja ihmetellään sitä
kun saa se kuin salaisesti aikaan vaikka mitä.

Miten tunnet
tiedät menneet
kokemukset kaukaiset
oman elämän aikaiset

tai menneitten polvien tunteet
jotka siirtyneet sulle
jotka aiheuttavat minulle
vaik' sykettä sydämen
tai vaivan ihmeellisen.

Siinä sitä
tutkimusmatkaa ihmisen
lähelle, vaan niin kauas

ja viel' kauemmas ois matkan määrä
jos kuvitellaan
ett' kaikki ois tässä näkyvässä
… sekin käsitys on väärä.

Oi, mikä onkaan
tämän ihmisen salattu määrä.

  *