Taikurin taivas
 

Kirjasarja: Taikurin matkat
Osan nimi: Salaisuuksien maa
Kirjoitukset ovat syntyneet vuonna 2010
Kirjoitus ja valmistus: Harri Koivisto
 
Kirjoitukset on poimittu kirjoittajan omalta kotisivulta www.piiras.com
 
Lukijalle
Tämä teos on pieni osa Taikurin matkasta ja kasvusta.

Koska piiras-sivusto on jo laajaksi kasvanut ja lukijan on sieltä vaikea löytää asioita, päätin kerätä matkan vaiheita erillisiksi "kirjoiksi" lukemista ja löytämistä helpottamaan.

Tämä kirja on vuodelta 2010, jolloin kuljin salaisissa tunnelmissa.
 

 

 Tervetuloa mukaan.
 


              

              Salaisuuksien maa 


Arvelen eteeni portteja,
pieniä ovia,
joist' sisälle kurkkia, kulkea... 

Ei tämä ole vielä matkaa,
tämä on vasta rajoja,
joss' tulevassa matkata.

 
 
03.03.2010
Mahdollisuuksien maa

Tämä maa, minä luulen,
on mahdollisuuksien maa,
maa ilman rajoitteita
   kehon,
      silmän,
         ei korvankaan,
näkymättömän eteeni avaa.

Tääll' avautuvat näkymät,
joist' en ymmärrä,
   en silmin katsella,
      en korvin kuulla,
         en käsin kosketella,
            en haistella, maistella,

vain kuin ajatella,
kuulla ajatusten takana,
nähdä jollain silmällä salatulla,
ymmärtää kuin arvailulla...

- salaisuuksien maa!
sitä kulkija tavoittaa.

 

 
Arvelen eteeni portteja,
pieniä ovia,
joist' sisälle kurkkia, kulkea,

niin erilaisia,
onko kaikelle ees sanoja,
vain kuvia.

Sanat sanattomat
      sanoiksi,
kuvat käsittämättömät
      kuviksi,
äänet äänettömät
      ääniksi,

siin' aamuväsyneen virkaa,
- jos jokin suurempi ei minua auta…
minä rapsutan vain
jonkin suuren pintaa.

  *

 

 

02.03.2010
Näen portteja takana portin

Näen portteja takana portin,
pieniä ovia, mistä sisälle puikahtaa,
soita, jotka upottaa,
pimeitä metsiä ja tunneleita,
ihmistä pelottavia.

Näen iloja, joist' nauttia tahdon,
suruja, joihin en kajoaisi,
näen pelkoja,
unelmia ja toivoa,
ja tietenkin myös rakkautta,
elämän moninaista kauneutta
ja salaisuuksien kuolemaa.

Ei mikään turha polku!
aika paljon sille mahtuu:

kirkassilmäistä iloa ja rauhaa,
elämän raskasta taakkaa,
rohkeutta kulkea pystypäin,
pelkoja, murheita, joiss' alla päin,
elämän ja viisauden kasvua,
tulevien utuista haikua,
kaikesta väsyneenä kasaan taipua,
viimein maahan vaipua,

Tätä kaikkea aavistellen näin
- kuljen viisauden taloille päin.

  *

 

 

01.03.1010
Ihmiselämän tarkoitus

Jo aamusta varhain
mun mieltäni painaa
tää ihmiselämän tarkoitus
- ei anna rauhaa.

Jostain muistin,
miten määräytyy käytös,
isä, äiti, nuoruus,
näin sanovat viisaat,

vaan, entäs jos,
syy olisikin kauempana,
jossain ihmiselon takana,
ettei kaikki vain selittyisi sillä,
ihmissuhteella,
   luonteella,
      kuin sattumalla.

Jos kaikki selittyisikin
eloa suuremmalla,
tavoitteella,
mi määrää elämän kulun,
suurella suunnitelmalla,
mi rakentaa jokaiselle
ennalta määrätyn polun.

  *

 

 

01.03.2010
Intuition hinta

Kahdesti hypännyt kärryiltä pois,
elämän kiivaista kuvista,
tien sivuun jäänyt
sanoissa kasvamaan
kukkia poimimaan.

Kuinka kalliiksi tullutkaan
intuitioni mun,
kuin haaveilun…

Vaan, ilman sitä
en olisi, mitä olen nyt,
elänyt oudon elämän,
runoilijaksi päätynyt.

  *

 

 

03.03.2010
Paikkaani etsin

Paikkaani etsin, kyselen,
ympyrää pyöriskelen,

miss' ois oltava,
missä kulkea,
mitä tehdä, toteuttaa,
miten ajan oikein kuluttaa,
minkä oven perässä sulkea.

Vaikeaa!

Määrittää, päättää,
paikkaa miss' asustaa,
mitä etsiä, mitä tavoittaa.

Missä, ja milloin,
ett' oisin oikeassa paikassa silloin.

-Milloin?

Pyörit ympyrää,
yrität ymmärtää,
oisko toinen paikka parempi kuin toinen,
ja jos toinen toiseen verraten
jo suurenmoinen.

Paikka hyvä aina,
maassa sama aika,
ja aikaa, miss' matkata tahdot,
siel' ei ole aikaa, ei paikkaa.

Se on sama, miss' oikeasti oot,
salaisuuden maa jää varjoon,
vaan, sisäisesi ihmeellinen kulku ja unelma,
on aina oikeassa paikassa.

Ei katoa aika, ei paikkakaan,
ei katoa maailmakaan,
mutt' hetkin kurkata,
ovesta, raosta, katsoa,
se rako on siinä missä sinäkin,

vaan, …missä itse oisit onnellisin?

  *

 

 

04.03.2010
Lähin salaisuus

Salaisuus on ihminen,
niin arkinen, vaan ihmeellinen,
salaisuus on koko luomakunta,
- kuin kaunista unta.

Salaisuus on muotonsa sen,
ihmisen,
   eläinten,
      kasvien.

Kuka selittäisi
kaiken synnyn,
elollisen alun
ja kehityksen.

Piirrellä,
katsella karttoja,
aikoja menneitten,
kuvitella,
aivoitella löydöistä,
kuvista,

vaan, arvoitus aina ihminen,
alkunsa alku elollisen,
kuka, mikä,
ohjasi suuntaansa sen,

antoi ensi kipinän,
päätti tuloksen
jo aikain alussa,
ei aikaakaan,
sattumako korjaa
nyt satoaan.

Katsele ympärillesi
ja ihaile,
   aikoja,
      paikkoja,
katsele elollisen moninaisia muotoja,
ihania kuvia.

Sattumako kaiken on aikaan saanut,
sattumako johdattanut meitä,
rakentanut kaiken tään ihmeellisen,
kuin valvonut kehityksen teitä?

-

Ja jo kyselee ihminen taas:
Miksi niin paljon
on kauheutta maass'?

Miks' ainaista sotaa,
vaik' rakastaa rauhaa?

Miks' puutetta monilla,
   ikävyyttä,
      kuolemaa,
vaik' ainaista onnea rakastaa,
ja elon kasvuaan?

Miks' niin paljon on murhetta,
jos on iloakin,
on ihanien yrttien tuoksuja,
syviä viiltojakin?

Miks' tänään olen onneton,
vaik' eilen luulin,
sylissäni onni suurin?
Miksi tänään elän pelossa,
vaik' eilen viel' peloton?

Miks' yksin jatkan eloni tietä,
vaik' juuri eilen
oli vierelläin onni niin suuri?

Miks' tänään olen nälkäinen,
vaik' viel' eilen
kaikesta yltäkylläinen?

Miks' ei pysy paikallaan,
miksi onni, onnettomuus, vaihtelee,
miksi mieli ailahtelee?

Miksi tänään kiitän kirkkain mielin,
ja jo huomenna
käteni nyrkissä
uhkaan julmin silmin ja kielin?

Miksi?

Mikä selittäisi tämän,
ihmiselämän.

Miksi syntyä tänne,
miksi kuolla pois,
eikä kauaakaan...
- kuin ei ihmistä ollutkaan ois.

Miten tämän kaiken
toiselle selittää vois?

-Salaisuuksien maa,
tääll' salaisuudet aukeaa.

  *

 

 

04.03.2010
Meri

Olemme kuin yhtä 
lihaa ja verta,
kuin samaa merta,
sen eri rantoja vain,
toisiimme vaikuttain.

Jos jossain myrskyää,
se on se sama meri,
ja jos merta saastuttaa,
sama meri saastuaa.

Ja kaikki mikä meressä on,
se toistaan koskettaa,
ja ajallansa ain'
toisiinsa vaikuttaa.

  *

 

Minä huomasin sattumalta,

olenkin jo kerran, 
huomaamatta, käynyt täällä,
jonain aamuhetkenä kääntymässä,
kuulemassa sanojen arvoitusta,
ja elämän tarkoitusta...    
                                         Tutustu tästä, vuonna 2006   >>

Ja uskon myös,
tämä ei jää tähän,
tuo kaikki aikaisempi
on kaikesta vain vähän...

  *

 

 

04.03.2010     22.00-
Vastauksia

Vastauksia joku jo odottaa,
vastauksia kysymyksiin suuriin,
maailmoitten halki kaivattuihin,
näkemyksiin uusiin.

-Anna vaatia,
ei vastaukset vaatimalla,
ei viisaus tahtomalla,
vaan ajalla,
   kasvulla,
      kulkemalla,
maailman pois sulkemalla.

Katsomalla taakse kaiken sen,
mit' silmilläni katselen.

Sillä vastaukset
ei avaudu katsomalla,
ei kuulemalla, luulemalla,
vaan kuuntelemalla,
odottamalla,
ett' avautuu portti sisälle käydä,
sitten vastaus nähdä.

  *

 

 

05.03.2010     04.30-
Miks' yöllä taas

Yötäni valvon taas,
hiljaisuutta, rauhaa,
sanatonta rauhaa,
- ei sanoja,
vain pieniä ikkunoita,
joista kurkkia menneitä,
ei sinne sisälle käydä,
vain vilaukselta nähdä.

Kirja kuin ikkuna,
siitä katsoa, todeta,
ei uutta alla auringon
ole tämäkään kiivailu tuntemattoman perään

- tietoisuuteen herään!

Ei kehoa luotu tällaiseen,
öiden valvomiseen, minä mietin.
Aamulla taas ankeaa,
koko päivän
saa väsyneenä raahustaa.

-Voima annetaan,
jos valvotaan,
sitten taas nukutaan
jos yötä pystyssä kukutaan.

Vaan, yö,
se läheisempi on kuin päivä,
läheisempi kuulla ja nähdä kaikkea sitä,
mitä etsijä kaipaa,
mitä kulkija eteensä haikaa.

Yöllä sen kuulee selvemmin,
ajatuksen kulun,
sanojen luvun,
ymmärryksen suuremman
mi päivällä hälyyn häviää,
yöllä lähempänä ystävää.

Ystävää?

Hän, ken kättä kädessään lämmittää,
ken kuljettaa ja ovia avaa,
ken tiedon aakkosia
tietämättömälle tavaa.

Ei yötä tule varoa,
sen valvomista pelätä,
sehän juuri on matkustamisen aikaa,
elo yöllä
kuin salattua taikaa.

Taikaa unessa,
taikaa valveilla,
vihkon äärellä, kun sanaset laukkaa,
yöllä nälkäinen,
janoinen,
tiedon muruja haukkaa.

Vaik' kuin leikillisesti vain
oli tuo,
suuresta maljasta nestettä juo,
elämän nestettä,
siitä voimia ja tietoa,
ymmärrystä,
viisautta

- voi tätä kasvun kiivautta!

Onko kiire,
kun kiiruusti kirjattava,
kuin viillettävä sanoja,
sivuja,
muistiin piirrettävä,
ja yöllä,
kun uni ois tarpeen,
kovalla työllä?

-Ei aikaa rajattomasti,
yks' ihmis-elo vain,
ja niin myöhään
tään kirjurin osan sain.

Ei aikaa paljon,
yks' elämän loppu vain,
ja lähde mist' arvokasta ammentaa,
ei auki ain'.

Vaan silloin,
kun kansi aukaistaan,
kun tietoa kuulevalle avataan,
silloin on syytä
pitää kiirettä,
oltava käsi vilkkaana,
mieli kirkkaana,
sillä silloin
saa kuulla ja nähdä,
muistiinpanoja liukkaasti tehdä.

Tää kaikki on taustaa
sun tietäsi käydä
ja vierellä nähdä,
miten kulkevi outo lapsosen tie,
ja miten se lapsosta
eteenpäin vie.

Tiedot,
viisaudet,
viel' hetken oottelee,
odottaa aikaa,
jokin kuin valmistelee,
vaik' kaikki jo valmista antajalla aina,
vastaanottaja vain
ei vielä valmiina.

 

Noh, sit mä meen takas pehkuun.
Öitä! ...tai huomenia.

 

Vielä mä mietin
tääll' peittoini välissä,
pää tyynyssä:
Miks' kirjattava kaikki
näin tarkkaan mun,
kuin turhan haaveilun?

-Vaan ei turhaan kuitenkaan,
kuvaat tietäsi tulevaan,
sen lukee hän,
ken perässäsi käy,
huomaa,
vahvistuu,
kun päämäärä hälle
ei heti näy.

  *

 

 

17.03.2010
Aika on tekemistä

Aika on tekemistä,
aika odottaa,
ett' aika teot saavuttaa.

Saavuttaa hetken,
saavuttaa lupauksen,
tulevan teon,
elon merkityksen.

  *

 

 

3/2010
Sanat ja kuvat

Ei ikinä sanoilla
voi tavoittaa kuvaa,

 

sen piirtoja,
   yksityiskohtia,
      ilmeitä,
         ei tapahtumia,
            tunnelmaa,
ei mielikuvaa,
mi ihmisen aivoissa,
kunkin omissa.

Ja kun jokaisella
on viel' sanoille omansa kuva,
miten sanoilla voi
kuvattu kuva muotoutua.

Mutta,
sanoilla voi kuvata kuvan,
jota kuvaksi
ei koskaan kuvalla.

Sanoilla voi avata,
   sulkea,
      luoda uutta,
         jatkuvuutta,

ei siihen kuvaa kuvalla,
sen kuvan voi kuvata
vain sanoilla.

  *

 

 

17.03.2010
Ikkunat

Pienessä tuvassani on ikkuna,
josta kurkkia,

 

katsella kaukaisuuteen,
menneitten vuosien,
     vuos'tuhanten taa,
- se mieltäni avartaa.

Voin nähdä,
kuinka kulkivat menneet viisaat,
mitä avattiin heille,
mitä tietoa välittäneet meille
tänne kaukaiseen tulevaisuuteen,
ulottuen viel' edelleen
tulevien salaisuuteen.

Voin katsella heitä,
silmäillä hetkisen,
olla onnellinen kivistä, jotka rakensivat,
kuin pyramidista,
sen alaosan tukevista,
joiden päälle
viel' uutta rakentaa voi,
jos jokin suuri
sellaisen armon soi.

Voin katsella ikkunastani kauas,

 

näen talvisen kauniin aamun,
maisemaa niin pitkällä kuin sää sallii.

Vaan ikkuna, tää toinen
ei näkyvin silmin näy;
ikkuna sisäisen maailman,
jonkin ymmärtämättömän unelman,
jot' ei rajoita maa, ei taivas,
   ei sää,
      ei tähdetkään,

sillä näkymä sen
on ihmeellinen,
kun kaikki on läsnä tässä ja nyt,
kaukainen alku
ja päättynyt.

 

Tämän ikkunan ääressä kummeksun
tiedon ja viisauden määrää,
enkä ymmärrä sitä lain,
odotan vain aikaa,
mi kaikkea vastustaa,
antaa odottaa,
ennen kuin aika
salaisuuksiaan avaa.

Aina tuo aika!

kuin suurin vastustaja,
vaikka samalla myös auttaja,
vapauttaja,

se suurempi on kuin kuolema,
joka onkin vain yksi tapahtuma
ihmisen elon tiellä,
portti sisälle mennä,
kuin syntymä,
joka on portti ulos tulla.

Vaan, aika!
- on uskollinen ystävä mulla.

  *

 

 


20.03.2010
Kuinka paljon

Kuinka paljon onkaan
edellä kulkemista,
tietoa etsineitä
matkojen murheita,

käyneet ennen minua,
etsineet sinua, sinä suuruus,
   näkymätön,
      kaukainen,
         ain' aikain päässä,
            salainen.

Kuinka moni jo tavoitellut sinua,
löytäneet osan,
   palan,
      sirusen,
tunteneet suuruuden,
luulleet jo löytäneensä sen
ihmeellisen,
kuin kaikkeuden avaimen.

Vaan, kaikkeutta kuvata
ei ihminen voi,
hippusen joku suurempi
vain eteen toi.

  *

 

 

30.03.2010
Maailmanloppu

Niin paljon on lupauksia lopusta,
…kuin pelotusta!

Miks' ihmeessä sitä
niin kiivaasti etsitään,
siitä kuin iloitaan,
ennalta nautitaan.

Lopusta,
kaiken tuhosta?

 

Mitä iloa siitä on,
tuskaisesta hetkestä,
kaiken menetyksestä,

kaiken, mihin jo
ihminen ihana yltänyt,
mihin kasvanut, päätynyt.

Vaik' ei kaikki
niin kauniilta näytäkään,
ei tunnu,
eikä ole,
mutta paikkansa aina taivaan alla,
hyvällä ja pahalla,
sillä ilman sitä pahaa,
ei olisi
sen aikaansaamaa hyvää.

Sitä on vaikea ymmärtää.

Yksi on laskenut,
että aivan juuri on lähtömme hetki,
se tapahtuma suuri.

Toinen laskenut,
että tuonnemmas,
vuos'kymmenten taa
hän tuhoa arvuuttaa.

Ja kuinka monta loppua
jo onkaan ollut,
vuorille noustu,
luoliin menty ja maakuoppiin,
lopun läheisyydestä jo juovuttiin.

Vaan ei,
ei tullut silloin,
ei tule se nyt,
eikä tule se viel' silloinkaan,
mihin viisas laskuissaan päätynyt,
sanoista aikoja laskemalla,
tulevia kiivaasti luulemalla.

Yks' lähtö täällä
aina kullakin on,
yksi lähtö
kuin arvaamaton.

Ei tule sekään
silloin kuin luuli,
vaik' kaukaisia kelloja
jo korvissaan kuuli.

Ja toiselle yht'äkkiä vain
matkansa päättyi yllättäin,
lehdessä ilmoituksen näin.

Siin' on päätös
ain' yhden maailman,
yhden kauniin unelman
- ja matkan.

Maailman loppu sekin,
ei sen kummempi,
- eikä julmempi.

  *

 

 

12.04.2010
Uusi maa

Uusi maa,
se on mielikuvien maa,
siel' mielikuvitukset
maata rakentaa.

Se rakennusainetta on,
energia tuntematon.

  *

 

 

15.04.2010
Paikka vapauden

Apua!
arki minut syö,
ajat
ja ajatukset,
ja unet ihanat levoton yö.

Oi, tutustua maahan, minkä löysin,
tutustua siihen,
se tarvitsisi lepoa ja rauhaa,
ajatusten kiihkeitten sammuttamista,
hetken unohdusta,
kadotusta,
katoamista.

Aika,
sinä kuin vihollinen ajattomuuden,
rakeinen
vihollinen rajattomuuden,
näkyväinen näkymättömän kauneuden,
sidottu vapauden,

vääryys
vihollinen suoruuden,
vanhuus
ikuisen nuoruuden,

levottomuus
ihanan levon,
ajallinen teko
ikuisen teon.

Taistelua kahden maailman,
hiljaisen
ja meluavan.

Tämä paikka
ei ole paikka fyysinen,
se on tila
ajatusten vapauden.

Kenen joukoissa seisot,
sen lauluja laulat,
sen leipää syöt,
sen ajatuksia aattelet yöt.
Täss' viisaus ankaran sitomisen
kahle ihmisen.

Vaan, kahle kuin näkymätön,
ei kahletta ees huomaa lain.
Minä osan toisen sain:
Kahleen tunnistan,
mi kahlitsee mua,
tuo levottomuuden,
- tahdon rauhoittua!

Kuinka usein kahlehdittu
on ollutkin kahleista vapaa,
ja vapaa kuin kahleita täynnä
rankana makaa.

Vapaus sisäisten ajatusten,
vapaus murheista maan,
vapaus siteistä maailman
maan sisäisen kaunistaa.

  *