Taikurin taivas
 

Kirjasarja: Taikurin matkat
Osan nimi: Rajamaa
Kirjoitukset ovat syntyneet vuonna 2011
Kirjoitus ja valmistus: Harri Koivisto
 
Kirjoitukset on poimittu kirjoittajan omalta kotisivulta www.piiras.com
 
Lukijalle

Tämä teos on pieni osa Taikurin matkasta ja kasvusta.

Koska piiras-sivusto on jo laajaksi kasvanut ja lukijan on sieltä vaikea löytää asioita, päätin kerätä matkan vaiheita erillisiksi "kirjoiksi" lukemista ja löytämistä helpottamaan.

Tämä kirja on vuodelta 2011, jolloin kuljin hetken Rajamaassa.
 

 

Rajamaa

 Tervetuloa mukaan.
 

          
           
Rajamaa


Missä on tää Rajamaa
se torni, kukkula
jossa voisin kirjoittaa ja katsella 
etsijöitä virvoittaa
ja unelmoida uusista maista
kaukaisista kaukaisista.

 

Ja mistä tänne on tultu? 
       
Sieltä, mist' lähdettiin kohti uutta.

Lähtöä odotellessani kirjoitin
tulevia mielessäni kuvittelin
   sen voimia
     kaukaisuuksia
        unelmia ja unikuvia
 - kaikenlaisia suuria...

 

Ja minä kirjoitin näin:

03.09.2011

Suurta odotellessa  1/7

Tässä odotellessa
sen suuren värähtelyn kohtaamista
kalliota, jota kaipaan
ja hiljaista luonnon helmaa
minä kuuntelen…
ja sanoiksi puen sen
voiman, josta haaveilen:

Energia ja värähtely
siin' on ne ytimet ja ylimmät
joista on hyvä lähteä
joilla tavoittaa voi ihmisen sisintä
ja kaukaisinta tähteä

ja viel' kauemmas, tähtien taa
energia ja väre tavoittaa.

Ja aivan lähelle
tähän ihmisen ympärille
silmiltä näkymättömille
- sekin on värettä ja värähtelyä
suurta herkkyyttä
jonka moni eläin aistia voi
ihmisen korvissa vain äänet ja musiikki soi.

                              - jatkuu -

 

 

Ajatus   2/7

Ajatus,
se ensimmäinen
ihmisen läheinen
vaik' ei kaiken alku kuitenkaan
- alku on suurempaa

mutta, ajatus
ja sen voima
on tuntematonta.

Ajatus
on alku ihmisen
tään näkyväisen
ja kaiken min rakentaa hän näkyväisen maan
hän joutuu ensin ajattelemaan.

Ja ajatus vahvistuu teoksi
teko näkyväksi
tulokseksi min käynnisti ihmisen ajatus
min käynnisti väre suurempi
herkempi, hennompi.

Mutta, mitä kaikkea ajattelee ihminen
sen tulos on tila näkyväisen:

kaunis tuo esiin kauneutta
ruma rumuutta
paha pahuutta
      sairautta
hyvä hyvyyttä
      parannusta.

Pelkällä ajatuksella - aatteles!
Ajatuksen voimalla
... tähän mielesi nyt saattele.

Mutta, vapauttaa täytyy ihminen
ei hän itse
ole herra ajatuksien.

Jos sanon: -Ajattele kaunista
ajattele puhtaasti…

ja höpsis! ei onnistu se
sillä ihminen
on orja tunteiden.

Tunteet!
Kas, tunteet…
                              - jatkuu -

  *

 

 

Tunteet3/7

Kas, tunteet
kuin takana ajatuksien
tunteet voimakkaammat ajatuksen voimien

sillä tunteista syntyy se ajatus
   ja tahto
ja sen kautta voitto
   tai tappio.

Kuinka paljon on syntynyt tunteista paloa
tehtävää jaloa
   iloa
      surua
         rakkautta
            julmuutta

ja ajatus mi syntyi, on voimallinen
toteuttamaan sen
tunteen alkusysäyksen.

Miten sinä hallitset tunteitasi
miten rakkauttasi
julmuuttasi

miten kostosi himoa
miten esille pääsyä
miten auttamisen tahtoa
tutkimusta.

Miten vastustaisit näitä
kun ne koko ajan sisintäsi syö
- niistä voi kasvaa sinulle jokapäiväinen työ.

Vaan, keho herkkä
ei kestä tunteita
ajatusten voimia…
                              - jatkuu -

  *

 

 

Keho herkkä   4/7

Keho herkkä
ei kestä tunteita
ajatusten voimia
ne kaikki sitä rasittaa
raapii ja hajottaa.

Jos olet ilossasi
tai suuresti vaik' rakastunut
sinä hetkellisesti vahvistut
vaikka tuo tunne jo sinua samalla syö
tasapainoista kehoasi
kuin suurella voimalla lyö.

Jos olet vihainen
  kiukkuinen
    ankara
sen hallinta jo vaikea
- valvottu yö on kuluttava
pian sairastuttava.

Tai, jos olet kohdannut vääryyttä
  epäoikeudenmukaisuutta
    tai suurta surua
tämä murtaa sinua
kehosta poistuu lujuutta vastustaa sairautta
min murhe piankin päällesi tuo
valkeat lakanat
tulee sun luo.

Ja kaikki tuo
lähti ajatuksesta
mi lähti tunteista

tai tunteet
mi lähti ajatuksista

ja ajatukset
mi lähti suuruuksista.

Ja hallitsiko ihminen niitä
päänsä mietteitä
elonsa sotkuja ja koukeroita
sotiensa julmuutta
tai rakkautensa kiihkeitä askeleita
 
niin…, hallitsiko…
hallitsiko? Ei!
Jokin suurempi
siinä askeleita vei.
                              - jatkuu -

  *

 

 

Vanhat mallit   5/7

Ja vielä:
Vanhat mallit
kokemukset
edellisten polvien rasitukset
sanat ja opetukset
ne suuntia antavat
kuin lakeja miten toimia
- ne kaikki viel' muokkaavat ajatuksia

ja elämää rajoittavat
vapautta vangitsevat
lisäävät sulkeutuneisuutta
kutistavat ihmisen eloa ja ihmistä
supistavat vapaata tahtoa ja syövät
vapauden kaipuuta lyövät
sairastuttavat kaikki tyynni
ajallaan ja tavallaan.

Oi, ajatuksien voimaa
omien
muiden
ja menneiden
- ja menneiden polvien.
                                           - jatkuu -

  *

 

 

Kauas yltää ajatus   6/7

Kauas yltää ajatus
ain' aikain kaukaisten taa
kas, ajatus on hienoa energiaa
joka kaukaisia tavoittaa

ja valo, tähdet ja kuu
ovat vain ajallista kuvaa
mi silmille kuvastuu

ne ovat vain kuvia näkyväisen maan
vaan, yks' hetki
yks' ajatus näkymättömien
on hetki ikuisuuksien.

Ja kuollessa
aika katoaa
ja sen ajalliset kuvat.

Samoin myös unessa nähdyt
muut maailmat
joista arkeen ain' palataan
kuolemassa matkaa jatketaan
ilman kehon taakkaa ja ajallisten murheita
ilman rakkaita
- keralla vain muistoja.

Ja siellä
muissa maailmoissa
on uudet ajat
ja uudet tavat
uudet taivaat
ja uudet maat
ja elot maallisista vaivoista vapaat.

Siel' menneet kohtaat.
                                          - jatkuu -

  *
 
 

Väline   7/7

Jo palattiin takaisin ajatukseen
sen voimaan ja tunteisiin
ajatuksia ohjaaviin.

Mutt' ajatukset ohjaavat tekoihin
teot tunteisiin
tunteet ajatuksiin

ja kehä jatkuu vain
mut' mistä alkuajatuksen sain.

Tyhjästäkö syntyi?
Itsekö pohdit keksineesi?
Luulit löytäneesi suunnan
  teot
    tavoitteen…

Väline olet sinä vain
toteutat suunnitelmia suurempain.

Suunnitelman matkaasi sait
kuin kartan
ja eväät tarpeelliset
ja toteutat sen
pienen palasen
joll' arvo aina itselle
ja toiselle, jonka sait rinnalle.

Ja ajatuksen voima
suuri on siksi
ett' kuvattu jo edeltä
min saat matkallasi valmihiksi.
                                             - loppu -

  *

 

 

08.09.2011

Ihmisen suuret kysymykset

Ja jo miettii ihminen taas:
Mistä sain ajatuksen
  mistä teon kimmokkeen
    mistä idean ennen ratkaisemattoman
      mistä suunnan tulevan…

- Niin, mistä?

-Ulkopuolelta
itsesi ulkopuolelta
sieltä, miss' ajatusten alku on
missä omasi kohtaa
suuri tuntematon

jossa kaiken alku ja juuri
jossa suunnitelma suuri.

Sieltä sait palasesi matkallesi
ja apusi
min milloinkin tarvitset
  ajallasi
    paikallasi.
 

Ja jo kysyy ihminen myös:
-Miss' on mun minuuteni.
   Missä olen minä
     ja kuka oikein olen?

Olet sen kuva maallinen
joll' on osansa ikuinen.

Et ole luusi
  et lihasi
    et ees aivosi monimutkaiset

ne vain välineesi ajalliset
millä teet, toteutat
  tehtäväsi
    tapasi
      asenteesi
        tunteesi
ja elät elämäsi ajallisen
toteutat tehtäväsi
          - osan iäisen.

  *

 

Koalan minuus

 

-Totaa… missäs mun sitte-o?

Harri: Aai, hei koala, mitäs sinä?
koala: Nii-ettää… missä mun sitte-o?
Harri: Sun… mikä?
koala: NOT-TOOI! … josta sä just kirjotit… toi mun… "minuuteni" höh?
Harri: (huokaus) Jaa'a… enpä olekaan ajatellut sitä.
koala: No-mut-jos nyt sit aattelisit sitä… mikä mä sitte oon?

Harri: (Apua! Miten minä sen nyt sille selittäisin… että se on vain mun käsinukke ja että …)
koala: Mitä sä siinä söpötät ja huokailet… mä en kuullu.
Harri: Niin… aattelin vaan ettää… (mitenkäs minä sen nyt selittäisin, että…)
koala: No, joo joo, ihan silleen omin sanoin vaan… no… no!
Harri: JOO! (nyt mä keksin!…) Sinä olet sellainen rajamaan kansalainen, jonka sisäinen olemus on ihan toisessa maassa… ja toisessa ulottuvuudessa… vähän niin kuin semmoinen satujen olento ja ….

koala: ?? HÖH! ite oot satujes olento. Moon tässä, katon-ny… tässä! ja mullon karvat ja tämmöset korvat … ja tämmönen nenä. Paljon komeempi ku sulla. Ja sit mullon on…
Harri: Ai niin joo, ihan totta sekin kaikki… nenäkin… No, annas kun minä kirjoitan siitä…
koala: Nok-kirjota… mä oottelen. No… hopi hopi… kynä käteen-ny ja menox!
Harri: Joo joo, odota nyt hetkinen… hmmm … "Unten rajamailla, ei valveilla…"
koala: Nonni… lähtihän se liikkeelle. Sitä pitää vaan aina vähän tökkiä.

 

Ja näin minä koalalle kirjoitin:

Rajamaa

Unten rajamailla
  ei valveilla
    ei unessa
yöllä ajattelin
muistelin ostamiani kirjoja
kosketuksia jonnekin tuntemattomien taa
... siel' outoja kajastaa.

Vaan, mikä on se paikka
  millainen on sen aika
    sen teot, ihmiset
      olomuodot, olennot…

silloin minä kuulin sen
mielessäni kuin huokauksen: -Rajamaa.

Rajamaa!
Mikä on rajamaa?

Paikka elon ja kuolon rajalla
  rajalla valveen ja unen
    toden ja tarun
      sadun.

Tavallisen ja ihmeen
tutun ja tuntemattoman rajalla
on se paikka
jossa ihminen voi öisin vierailla
päivälläkin hetkin herkin
mielikuvitusretkin

ja ajan päässä
kun päättyy tää
minne ihminen ei elossaan nää

… sinne nämä pikku taikurit nyt tähyää.

 

-Mitä! Apua! meinataaks-me kuolla. Tai siis SÄ! … tai siis… entäs mä!

Harri: Ai, sinä näit mitä minä kirjoitin.
koala: Kuulin kun sä ... mutisit.
Harri: Enkä mutissut.

koala: Noo… et mutissu … mä näin. Mut … mites me sinne sit oikee tähytää?
Harri: Etkö muista enää?
koala: Muista mitä?
Harri: No silloin kerran, kun me kuljettiin niistä porteista sinne siniseen maahan. Etkö muista?
koala: Aai se … kusä meinasit jättää mut sinne portin taa.  >>

Harri: Ai sinä muistat. Ja sitten tuli se keltainen maa
koala: Nii… ja siel oli niitä outoi juttui … ja mä potkin niit kivii ja …
Harri: Sanoja!
koala: Nii… niit sanoi. Ja sit oli se kiva tietäjäki siellä.

Harri: Joo, hyvinhän sinä muistat. Ja katos, nythän me ollaan sitten kuljettu siellä rajamaassa jo aika kauan - ihan kuin huomaamatta.
koala: Aai, onks tää ollut sit sitä rajamaata. Aika jännää.
Harri: Nii'i.
koala: Mut … mitäs nys-sitte?
Harri: En tiiä. Katsellaan … ja ihmetellään.
koala: Joo … katellaan … ja ihmetellää. Kiva ku säki oot täällä … mun kaa.

koala: Onks tää nyt sit se paikka, mistä mä … niinku … oon … niikusä kirjotit tuolla.
Harri: Hmmm … nii'i, voi olla.
koala: HOO!  moon rajamaan kansalainen … moon rajamaan … mut, mua vähä kyl jännittää.
Harri: Niin minuakin. Mutta, kiva kun ollaan täällä yhdessä.
koala: Joo … mä kyl puolustan sua … jos tulee jotai .. pelottavaa.
Harri: (huokaus) juu … kiva.

  *

 

 

14.09.2011

Rajamaa

Rajamaa
on paikka
kuin korkea torni
josta katsella kaukaisuuksia
ymmärtää totuuksia menneitten ja tulevain
kurkottaa kohti unelmain.

Rajamaa
kuin unen maa
jonka salaisesti tavoittaa
jossa elämä ja kuolema
toistansa koskettaa

jossa mielikuvat kohtaa todellisen
jossa todellisuus katoaa
- uusi totuus avartaa.

Rajamaa
on kuitenkin vain rajamaa
tunnetun ja tuntemattoman välissä
paikka
josta voi uusia nähdä
  suuntia
    salaisuuksia
      totuuden juuria...

vaan, minne kasvavat kaikki kasvustot
minne suunnat päätyvät
minne päätyvät ihmiset
         kuin vaeltajat ikuiset?

He päätyvät rajan taa
taakse rajamaan
jossa totuuden suunnat totuutta kumartaa
ja salaisuudet ratkeaa.
 

Ja sinne
taakse rajamaan
voi rajamaasta kurkottaa
katsella kaukaa kaukaisuutta
kuin taivaanrannan kajon kirkkautta.

Siis, rajamaahan, ystäväin
nyt rajamaahan käy
oudon paikan mysteerit
ei silmille näkyville näy.

Portti on auki - siitä käy
ja rinnalla kulkee ystävä
vaik' ei häntä silmille näy.

-Jann-NÄYN-päs!
Mä oon tässä… ja mua et kyllä jätä!

Harri: Koala, ei se sinua tarkoittanut.
koala: Joo, mut mua et kyllä jätä … tänneyksin.

Harri: No en tietenkään. Tartu käteen, koala, nyt mennään!

-Hoo! … ohhoh! Hei muistathan sä sit, ett' mä aina puolustan sua, jos tulee jot…

Harri: Juu juu ... muistan muistan - mennään nyt vain.

  *

 

 

15.09.2011

Kuinka monen portin kautta

Kuinka monen portin kautta
on kulku ihmisen
kasvun, kehityksen

kuinka monen portin kautta
hän kohtaa iäisen.

Ja jokainen portti matkallansa
ain' uusia uusia avaa

ja jokaisen portin takana
hän uusia uusia tavaa.

 

Vaan, kuten minä huokailin hetki sitten:

  
-Ai perhana!
   Miks' jokaisen portin pitää sattua
   ja saranan niin narista
   ett' runoilijan on taas pakko marista
   tätä etsijän tietä. 
                            >>

  *

 

 

15.09.2011

Kaukana jossain

Kaukana jossain
ajallisten ajatusten takana
on maa
jonne kaksikko tää nyt matkustaa

ja katselevat maisemia noita
laaksoja ja kukkuloita
joista nähdä voi
outoja tarinoita.

 

Vaan, missä on tään rajamaan
se torni, kukkula
jossa voisin kirjoittaa ja katsella
etsijöitä virvoittaa
ja unelmoida uusista maista
kaukaisista kaukaisista.

                      Niin, oi, missä?

  *

 

 


21.09.2011

Miettii taas Taikuri

Miettii taas Taikuri
teitä ja tapoja
miten viisaasti palvella
miten ottaa osaa, miten auttaa 
tien kulkijaa

kun niin monesti
ois tarpeen koskettaa
ja käsillänsä apua antaa
toista kuin kantaa
- se väsynyttä helpottaa.

Vaan, kantamisessa
on oltava tarkkana
ettei anna voimia
vanhoilla tavoilla toimia.

Sillä, mikä hyöty on siitä
jos toinen vain edelleen jatkaa eloa
miss' mikään kuin ei riitä.

Siks' viisaus suurempi on
kuin tekojen tie
vaik' ilman tekoja
ei viisauskaan mihinkään vie.

Siis, sanoa sana
antaa ylempi apu ja siten kanna
sisäiselle ihmiselle voimia anna.

Sillä se muuttaa ihmistä
kuin huomaamattaan
tahtoo muutosta
kuin tahtomattaan.

Kas, lausuttu sana
viisaus esille tuotu
on kuin voimaa ois juotu
ja vaikuttaa
syvemmän syvemmän kautta
- syvempien kautta ihmistä auta.

 

Siin' on tie Taikurin
ja kullakin ain' omansa
ja kullakin paikkansa palvella.

Kuka apua antavi arjen vaivaan
kuka toisen teolle
kuin kuoppaa kaivaa
… salaisesti siis
auttaa tuntemattoman kautta
loppuu huonojen tekojen totuttu laukka.

 

Kaikilla kuitenkin paikkansa
toisen päivittäin palvella
antaa apuansa kuunnellen, koskien
saa ihailla ilmettä
hehkuvien punaisten poskien.

Ja toisen osa on
kuin kulkea edellä
totuuden kalvoa auki vedellä
ja jakaa
mitä tarjoaa se tie
joka ihmistä kuin salaisesti
elämän muutokseen vie.

Ja parantaa sekin
vaik' pidemmän tien pää
vaivat omien tekojen kautta häviää.

Valitse tuosta!
vaik' valita et voi
kas, toisen tehtävän noista
sinulle kuin kohtalo soi.


 

Siks', jatka, oi Taikuri
väsymättä kulje
silmäsi
korvasi sulje
vaik' ympärillä ois murhe.

Kuin julmaa, sä aattelet
vaan mieluiten sanoillasi toista saattele

sillä, niin paljon on teitä maailman
paljon on paikkoja auttajan
- ja kullakin omansa.

Vaan, onko se julmuutta
jos pitää oman paikkansa?

Kas, jos poikkeat tieltäsi omalta
jäät ihailemaan punoittavia poskia
niin, pysähtyy silloin se tie
ja vaiva
jolla totuutta esille kaiva.

Sillä, jos jostain jotain jäljelle jää
niin siitä - totuuden tiestä -
kas, ihminen häviää
ja vaivansa sen
totuudella tulevia lääkitsen.


 

Oi sitä ilon ja riemun määrää
kun huomaa ihminen
mikä kaikki kuin väärää

vaik' kaikella paikkansa auringon alla
väärällä ja oikealla
ja siinä ihmisen omallaan toista palvella.

Eikä sanoa voi kukaan
kumpi ois väärää
kumpi oikeata
kas, molemmat on arvokasta.

Toisella vain tähtäin
kauempana kuin toisen…

toinen tässä hetkessä apuansa antaa
toinen katsoo kauas
ja sieltä jo palvellen

ja ruokkivat he toistansa tässä ja nyt
kas, tulevaisuus
ei ole päättynyt.

  *

 

 

22.09.2011

Tässä seison

Tässä seison mä kumpareella
talo takana
pikku kalliolla
maisema avoinna
luonnon helmassa

ja ihmettelen
itseäni tunnustelen
kaikkea katselen
ja mielessäni kyselen:

-Olisiko se tämä
se mun pikku kallioni
josta elämää
ja sen salaisuuksia kurkkia

josta katsella kaukaisuuksia
jossa kuunnella
mitä "henget" puhuvat

ja jossa ois ne oikeat väreet
jotka omiin väreisiini yhtyvät
jossa sfäärit uudet ois avoinna
pienen Taikurin uskoa ja tutkia
  -Mä kans!

olla
ja maailmalta hetkin kadota
ja kirjoittaa
sitä ikuista tarinaa
joka nyt eteen aukeaa.

Olisiko se tämä paikka
  tämä kukkula
    tämä pieni kallio
jossa ois elämä
- ja rauha kuunnella.

Sitä nyt mietin
ja tätä tulevani tietä
aamuvarhaisella vuoteellani maaten
mielikuvani edeltä kuvaten.

Miksi sen teen, en tiedä.
Ehkä luen tämän ääneen siinä
kun paikalla seison min kuvittelen
väreitä kuuntelen
ja kalliota jalkaini alla tunnustelen.

Jospa sanoisi se mulle,
kuin puhuisi: -Se on tämä!
Minä se olen
sun tulevasi kallio
jolla seisoa ja olla
salaisuuksia kuunnella ja levätä
elämästä kadota ja koskettaa
mennyttä ja tulevaisuutta
- elää elämää uutta.

Lue se tässä min kirjoitit
kuuntele luonnon ääntä
sen kirkkoa kosketa
kuin pyhää paikkaa
mi sinulle valmiina.

Kuin uskomatonta
- luvattua.

   -Oho!

Harri: Sanos muuta, koala.
koala: Millos me sit … mennään … tonne … siis sinne? Ja ethä-sä vaa unohda sit taas mua … tänne?
Harri: Een unohda. En tietenkään. Ja pitäähän sinunkin kuunnella. Ja minähän voin ripustaa sinut sinne johonkin pihapuun oksaan jalasta riippumaan… pää alaspäin… jos se vaikka sit sulle avautuisi jotenkin parem…
koala: LOPETA! toi
Harri: Hihii - tosikko.

 
Ja laulan mä laulua: "Kalliolle kukkulalleee - rakennnan minä majaniii…"

 
Ja aukeavat salat
  salatut
    tiedot varjellut
luonnon hiljaisuudessa
kuin erämaan rauhassa kuunnellen
kuvia katsellen
kuvaten mit' eteen piirretään
tulevat siirretään näkyville
välittää etsiville.

Siin' on se paikka
mist' palvella
ja etsiä totuutta, jos totuutta on
katsella suuntia, jos suuntia on
tutkia tulevia, jos tulevia on

uskoa olevia
sillä ne on tässä ja nyt
eikä matka vielä ole päättynyt

oikeastaan
se alkaa vasta
matkalle varustetaan lasta
matkalle, miss' kaikki on arvokasta.

Tämän aamutuimaan kuvasin vuoteellani maaten
kuin mielikuviani kuuntelin.

Katselinko tulevia
vaiko toivoin vain
kun tulevani teitä
eteeni hain.

 

Ja jo tuoksuu aamuinen kahvi…

-No tuus, koala! mennään kahville.
-Emmä… juo kahvii… pöhkö!
-Ainiin.

koala: Ja etkä kyllä ripusta mua sinne… oksaan… siellä…
Harri
: No en een… en tietenkään - se oli vain leikkiä.
koala: Leikkiä.. höh… ja muka mun paras kaveri … tollane…

Harri: Mitä sanoit, koala, en kuullut.
koala
: Nii… aattelin vaan ett… onkohan siellä mitään laveria … mulle.
Harri: Jaa, juu … katsotaan sitten. Eiköhän siellä. Kaikkea sekin huolehtii.

  *

 

 

23.09.2011     06.15

Pieni polku

Minä kuvaan:
kuin kulkisin pienellä polulla
  etsijän tiellä
    yksinäisellä…

(Ja tässä välissä mieleeni sanat:
  Oi, ihminen
    yksin sinä tulet
      yksin sinä lähdet.)

Ja sitten jo huomasin, ei lie asia noin olekaan,
vaan kuin yleinen käsitys siitä. Korjattavako siis?

Sillä onhan meitä tullessa saattelemassa näkymätön joukko, jonka unohdamme.
Ja lähtiessä täältä, taas vastassa näkymättömien joukko, jonka iloiten tapaamme.
Tuo kait siksi, että minun pitää siihen viel' tarkemmin palata. Katsotaan miten…

Mutta tuo aloittamani runo jatkuu näin…

… ja valtateiden kajosta
ain' hetkin valoa.

Mutta, on monia mutkia
joiden takana
ei ole valoa
sen itse sinne sytytän
antoi toinen kynttilän

ja seurassansa kuuntelen
valoss' hiljaa huokailen.

Joskus nousen isolle tielle
kiidän hetken seurassa toisten
syön yhteistä leipää
ja päälle viel' voita

… vaan, hiljaisen polkuni aamuhetkiä
ei mikään valtatie voita.

  *

 

 

23.09.2011

Runojen muodosta

Olet ehkä miettinyt
tapaani runoja kirjoittaa ja riveille jakaa.

Se on muuttunut vuosien myötä.
Rivit lyhentyneet.
Joskus mietin itsekin, että miksihän noin.

Vaikka arvelenkin näin: Turhat sanat pois, voimaa syövät.
Ja, kun on ilmaa
on myös tilaa lukijan ajatella
omissaan kulkea ja muistella.

Ja vielä,
kuin ripaus salaisuutta
kuulevat ne, joiden kuulla tulee.
Muille menee tuuleen.

Sitäkin tässä aamusella kyselemään,
ja kirjoitin siitä näin:

 

Minäkin kyselen:
miks' runot
asiat
riveille jaetut
joskus yksi sana vain
- hyvä kun kokonaisuudesta selvän sain.

Vaan, syy on se
ett' rytmitys
kehon rytmiin yhtyy
väre väreeseen

ja sana painotettu paikallaan
ja arvollaan
sillä, jokainen sana
on tärkeä
ja sillä on sisältöä
järkeä.

Se ehtii vaikuttaa
kun runon tauottaa
- on aikaa ajatella sitä
yhtä sanaa
ja se tuoda voi mieleen
tarttuu kieleen
ja vaikuttaa vaik' mitä.

Jos punon ne kuin yhteen putkeen
puutun lukunopeuteen
ja sanat katoavat pian toistensa alle

sillä, sanassa on voima
yhdessäkin!
ja vauhdissa
heikkenee voimakin.

  *

 

 

23.09.2011

Sykkivät väreet

Väreet sykkivät väreiden kanssa
yhteisen harmonian saa
- ne voimaa kasvattaa.

Kas, jos väre yksinänsä väräjää
väre tuuleen häviää
ja tuuli siitä voimansa saa
se kauas katoaa.

Vaan, kun väre yhtyy värehen
siin' kasvaa voima yhteinen
ja pienistäkin pauhinaksi
suloväre suureheksi.

Ja parantuu maa
taivas aukeaa
ja yhtyy viel' väre suurempi
sydämen lämpimäksi.

Ja sydän suuri ihmisen
sydän suuri luonnon sen
yhdeksi yhtyvät
ja yhdeksi maa
yhdeksi taivas
jonne kaikki katoaa.

-

Ja tää uusi maa
kuin kahden vallan rajamaa
on väreitä täynnä
... kuin on myös maa
joka kaikkea halajaa

- sydän etsii harmoniaa.

Vaan, rajamaa
se sykkii harmoniaa
siks' valo kirkas
aurinko suuri
maiden välissä muuri
mi estää vuodot suunnasta suuntaan
ja turha on muurin takaa toiselle huutaa

sillä ei mikään väre ihmisen
- sen näkyväisen -
pääse läpi muurien
vaan ainoastaan se
min hieno on väre

ja se voi kulkea ees ja taa
väliin muurin taakse kurkistaa.

Siellä on koti
vaik' esipiha vasta
mutt' sekin jo niin kaunista
ett' kuka sinne vain jalallansa astuu
hän kuin ilolla, onnella kastuu

ja toivoo
ett' voisi pian palata kokemaan
sitä suurta rakkautta.

 

Rajamaa
ihmiselle hetkin aukeaa
joskus unessa piipahtaa
joskus valveilla sen väreet tavoittaa

jossain, miss' yhtyvät väreet värehen
soi tunne yhteinen
mi tavoittaa ihmissydämen.

Sen hetken voi kokea ihminen
tuo silmiin kyynelen
min herkisti hetken valo
rajamaan kaunis kajo.

  *

 

 

25.09.2011

Elo vallassa salaisuuksien

Kuinka vallassa elo ihmisen
on taivaankappaleiden
ja niiden salaisten voimien.

Kuin kellossa
kulkevat kehäänsä
rataansa
ja painoansa

tekevät eri huoneisiin
pesäänsä hetkisiksi
elon muutoksiksi.
 

Ja suljettu elo
tuon kellon kulkuun
matemaattisiin kulmiin
ja salaisuuksien huntuun.

Vaan, jos huntua avaa
kell' taitoa kelloa lukea
hän kuin elon kirjaa voi katsella
ja kertoa
  mitä menneessä
    mitä tulevassa
      mitä hetkessä olevassa on tarjolla

mitä saavutat
  mitä menetät
    mihin elosi keskität

ja kuljetko seurassa suuria saavuttaen
vai yksinkö etsit salaisia tutkien.

Kaikki on piirretty pieneen pöytään
pyöreään
miss' kiertyvät planeetat
ja kurkkii kuu
aurinko kaiken yllä kaareutuu.

Ihmeellistä!

Eikä tässä vielä kaikki.

Miten ratkoa
lukea
elon salaisuutta?

Kas, toinen katsoo korteista
esittelee eteesi elosi tiet
ja kuljet kuin valmiista porteista
etkä niitä muuttaa voi
sen elät min tähtikartta
tai kortit eteesi toi.
  
   

Tai, joku toinen vain katsoo sua
lukee sinua kuin avointa kirjaa
tietää heti, miten elosi käy
vaik' ympärillä ei mitään näy.

Ja joku viel' yön hiljaisuudessa
vierailee unien maissa
joissa salaisuudet avoinna
katselee sieltä ja kuuntelee
tulevia unet tapailee.

Etkä väistää voi sinä niitäkään
niihin piirretty hetkien määränpää.

Yksi kuulee vain kuin sanoja
      vaik' ei mitään kuulu
toinen katselee kuvia
      vaik' ei mitään näy
ja elon kellosi
kuin valmista rataansa käy.

Ihmeellistä!

  *

 

 

25.09.2011

Malttamatonta odotusta

Täss' kurkkivat kulkijat
kuin uuteen maahan
- kaukaa vielä -
ja odottavat porttia
josta sisälle kulkea
kohti paikkaa mihin asettua
ja kaikkea rauhassa tutkia

ja jossa unelmoida tulevista
nauttia olevista
tähyillä menneisiin ja eessä siintäviin
uskoa kuviin eteen piirtyviin.

Kuinka malttamaton on ihmismieli
miten toivoisin asioitten avautuvan
miten jatkuvan tään ajan
niin pian katoavan.

Niin…
kuin ei ois aikaa
tässä portilla kököttää
ja vain kaukaa haaveilla tulevia
miten tätä vauhtia vois anoa
- ja mistä, keneltä?

-Anom-multa! Tuun-NY sieltä, mennääj-jo!

Harri: Mutta mihin?
koala: Ainiin… missäs se … luukku … o?
Harri: Portti, se on portti… jota tässä odotellaan.
koala: No eksmä niin sanonu.
Harri: Et! Sinä sanoit että luuk…
koala: Okei okei … mä tarkotin sit porttii. Höh… saivartelija.

koala: Mut hei! kato!
Harri: Ai mitä?

koala: No kato .. TOTA! Tossa! ... se nukkuu.

Harri: Aai … niinpäs onkin, joku keiju siinä unessa.

koala: Seki vaan tossa nukkuu… ja meill-on kiire. Mä herätän sen.
Harri: Eei ei… ole hiljaa. Älä häiritse sitä.
koala: Mut meill-on kiire, ja …
Harri: Juu juu, koala, mutta kuule.
koala: Noh?
Harri: Minusta tuntuu että täällä loppuu se kiire… ja aika.
koala: Mtäh?

Harri: Niin, minusta tuntuu että täällä ei ole aikaakaan samalla tavalla kuin meillä.
koala: Eivai?
Harri: Eei … kai.
koala: Eiks-me sit enää vanhennuta … tai siis sä!
Harri: Jaa … hyvä kysymys.
koala: Joo, mull-on aina hyviä kysymyksiä.
Harri: (huokaus)

  *

 

 

29.09.2011

Portista sisälle

 

 -Hei kato! Mua pel…lottaa.

Valkea: Ei tarvitse pelätä täällä. Täällä ei ole pelottavia asioita, vain totuuksia
kuin salaisuuksia teille. 

...Ja onhan täällä maita, joissa myös hauskoja tarinoita
ja monia hahmoja jo tuttuja, ja viel' tuntemattomia - tulevia.

Minä toimin oppaanasi tästä edelleen, 
ei täällä muuten mitään ymmärrä.
Katsos, kuvat ja sanat ovat outoja ja niitä pitää avata.

Enkä minäkään oikeasti ole tämän näköinen,
vaan teidän tähtenne tämä muoto, jotta tuntisitte,
ettekä niin keskittyisi muotoihin.

Eikä teillä edes ole kuvaa minuun, eikä muotoa
- eikä ihminen ole olento ainoa, vaikka onkin upea
ja monella tavalla toimiva.

Vaan, kuten olet ehkä jo huomannut
on siinäkin monia puutteita
vaikka olettekin omille silmillenne kauniita.

Niinhän kaikki ovat kauniita toisillensa.
Katso vaikka alempia maanne olentoja
hyönteisiä
harvat niistä nyt silmillenne niin kauniita
mutta toisillensa ovat
ja toisiinsa niin rakastuvat
kosiotemppujaan tekevät
ja sukua jatkaa haluavat.

Ihminen on vain yksi muoto
ja muotoja, eroja, teissäkin - rotuja.

 

koala: Sep… puhuu kauheesti.
Harri: Sshhh..

Valkea: Pieni on malttamaton.

koala: Mommikää piäni!

Valkea: Sielunsa täältä silläkin… tai siis sisäisensä olento - ajatusolento.

koala: Aai!.. mä oon nys-sitte ajatusolento… höh! Onham-mulla nää karvatki. Ite-o!
Harri: Koala, sssh..

Valkea: Pieni ei usko.
Harri: Uskoo se. Se aina ensin vastustelee, mutta kyllä se sit…
koala: Enkä vastustele. Mäev-vaa … ymmärrä.
Valkea: Täällä ymmärrys avautuu.

koala: Ollaaks me jo … täällä … tai siis siellä … eiku … enhäm-mä nähny sit porttiikaa viel.
Harri: En minäkään.

Valkea: Ei ole porttia enää. Ei sellaista kuin kuvittelitte. Siirto tapahtui yöllä - unessa. Tällä tasolla kaikki on erilaista.
Ne portit ovat olleet jo, jotka muodoltaan tutumpia. Täällä ovat kuin liukumia tilasta tilaan ja paikasta paikkaan. Olomuotoja eri tasoisia. Väreitä, kuten te sanotte, mutta väreetkin katoaa ja muodot muuttuu, ajatukset, kuvaukset - ja sanat puuttuvat, kielet muuttuvat.

Ei yksikään kielenne voi kuvata näitä
näkymättömiä näkymättömiä.

Siksi minä olen tässä
näitä selittämässä.

Ja varaa vain vihkoja
on niin paljon asioita, joita muistiin kirjata.
 

koala: Mikset sä kysy silt mitää? Soot vaa … tollane.
Harri: Ssshh… minä kuuntelen. Kuuntele sinäkin.
koala: Höh! … mähän oon täältä, se sano niin … mä tiedän nää jutut.
Harri: Aijaa … no saat sitten joskus kertoa minullekin. Mutta nyt kuunnellaan.
koala: Hö!

Valkea: Katso tuonne - mistä tulitte. Ja katso tuonne - siellä on uusi maa. Ja tämä, missä nyt ollaan, on tällainen välimaa. Eihän tämä ole fyysinen paikka, tämä on tila, kuin ulottuvuus,
joka on missä vain sinä sisälle astut ja menet pois.

Harri: Hei, mutt' nyt pitää nousta! On hommia.
koala: Nonni… ja just ku alko tapahtuun. Hö… mitä hommii sillä nym-muka o.

  *

 

 

 

06.10.2011

Ajallinen - ajaton

Ajalliset
ain' ajattoman syö
onhan tehtävä
myös ajallisen työ.

 

Vaan, kilpailevat toisistaan
ajallinen ja ajaton
kumman huomio
kulloinkin on.

Ajallinen on tärkeä
sitä vartenhan täällä
vaan, ajaton
on iätön
sitäkin varten täällä.

Tärkeätä ihmisen
on ajallinen
ajaton
vaan, kun lakkaa huolet ajallisen
jatkuu ajaton.

  *

 

 

11.10.2011

Ollaan toistemme seurassa aina

Harri: Hei, katsos koala!
koala: Mtäh!
Harri: Katsohan mikä minulla on.
koala: Missä?
Harri: No kaulassa… katso!

    

koala: … Mikä-se-o. Tai siis… mikä toi-o?
Harri: Se olet sinä, se on sun kuvas.
koala: Hoo!
Harri: Juu, katsos, sain tämän lahjaksi. Siin' oot sinä!
koala: Jaa.
Harri: Niin, tällä tavalla sinä ole aina mun matkassa, vaikka olisitkin kotona.

koala: Hmmmm… meinaak-sä… taas jättää mut tänne … yksin … kusä lähdet sinne möks…
Harri: No-een… tietenkään. Mutta minusta on kiva, kun olet tässä kaulalla koko ajan kun kuljen kaupungilla ja omille matkoillani ilman sinua. Mitäs sanot? Onkos kiva?
koala: … o!
Harri: Niin minustakin. Ja kun sinä olet mun paras kaverikin, niin näin minä en ole koskaan ihan yksin.
koala: … snif.
Harri: Heei, koalaa, mikä sulle tuli… ethän sinä … vaan … itke.
koala: E! koalat ei itke… mutt … sä taidat sittenki olla mun … paras kaveri … sitä mä vaan.
Harri: Nii'i. Mehän ollaan parhaat matkakaverit, vai mitä.
koala: Nih.

Hetken päästä.

koala: Heei kuule, kato!
Harri: Ai heei, koala. Mitä?
koala: Kato! mitä mulla-o.
Harri: Missä?
koala: NOK-KAULASSA! kato!

 

Harri: Heei… mikäs toi on?
koala
: Son sun kuvas. Mäki laitoin kaulaani sun kuvas. Sitku sä oot jossain omilla teilläs, ni tälleen säki oot sitte niinku mun kans koko aja.
Harri: Aiku sööttiä.
koala: Eiks-ookki.

 

Harri: On se. Mutta… ei se kyllä ole kovasti minun näköinen. Oikeastaan… se on aika hirvee.
koala: Mitä sanoit, mäen kuullu.
Harri: Niin että… se on aika … erikoisen näköinen.

koala: Son iha sun-näköne... kalju ja kaikki. Ja noi lasitki.
Harri: Enkä minä ole kyllä tuon näköinen.
koala: Oot-sä… kusä naurat. Sillonku sä naurat, soot just ton näköne.
Harri: Voi taivas! Minä en enää ikinä naura.

koala: Mitä sanoit, en kuullu kusä mutiset siellä.
Harri: Eei, aattelin vain että… aika kaunis hymy.
koala: No jaa… tiiä siitä. Mutta ihan sun näköne se o. Eiks-okki kiva ku mullaki on nyt sun kuvas mun kaulassa.

Harri: Oon se, oon oon. Mutta jos mennään jonnekin kylään, niin … sithän sinä voit kyllä jättää sen kotiin, etkös voikin.
koala: Aai… miks?
Harri: No, … kun minähän olen silloin sun kanssas ihan itse… eikä tuota sitten tarvitakaan.
koala: Jaa juu… no... niin kais-sitte.
Harri: (huokaus) onneksi toi meni läpi.
koala: Mä en kuullu, ... mitä sä sanoit?
Harri: Niin… huokasin vain että ... kiva kun ollaan toistemme seurassa aina.
koala: Nii'i, eiks okki.

  *

 

 

12.10.2011    02.00-

Portilla kurkkia salaisuuksia

Portilla katsella
kurkkia
uutta maata urkkia
mitä kaikkea sisältää se

-Oi, totuutesi aukaise!

Opaskin ois valmiina:
-Oi, Valkea!
milloin mennään?
Jo kysymään levoton
yön valvoja uneton.

Valkea: Tääll' aika on ajaton,
hän vastaa vain,
ei kannata olla rauhaton

sillä ajallaan avautuvat kaikki
ja jokaisen edessä
kuin oma portti
sinne vain liukua ja katsella
ja muistiin kirjata totuuksia.

Ja täällä avautuvat
eteen monet asiat
salaisuudet avarat.

Sillä vastaukset moniin outoihin
ovat täällä tarjolla
saat niitä viel' suuresti ihailla.

Mutta kun päivä täällä
on kuin tuhannen vuotta
ja tuhat vuotta
kuin yksi päivä
niin odottaa yö
   päivä
      viikko
on vain hetken häivä.

Ja sovittaa ajat nää yhteiseen
ihmiselon kuvaukseen
on hankalaa kun
- et ole aina paikalla.

Ja kuvauksen suuruus
kuin mahdoton
kuvata ajaton
ja näkymätön silmille
on olematon ihmismielelle.

Ja miten kuvata maailma
josta ei ole kuvia
ei sanoja
vain ulottuvuuksia outoja
ja kuvat kauniita
vaik' kauneus tää
ihmistä hämmentää.

Ja jos vaik' sanoisin suuren suuruuden
avaisin salaisuuden
miten sanoiksi pukisit sen
tuntemattomuuden.

Ja jos kuvan näyttäisin
   menneen
      tulevan
ja tulevan kauniin unelman

miten piirtäisit sen
eteen ihmisten
vain viivan vajavaisen.

Näin kuin piirretty on raamit kaikelle
ja rajat mahdollisuuksille sanoin kertoa
kuvata
ja mitä ihmisille
ja miten luvata.

Vajavaiseksi kaikki jää
ja uskomattomuus
viel' kaiken hämärtää.

Mutta heille
ken kaiken nähdä voi
heille kuvat kauniina soi
ja sanat avaavat
sielun sisäiset silmät ja maisemat:
-Oi, mitä ihanuutta
näin nähdä voi.

Sillä, vaikka kuinka sanoin kuvaisit
tai kuvalla piirtäisit
eloa eteen ihmisen
se tarttuu vain korviin kuulevien.

Ja näin on oltava
... ja näin on ollut aina
vain kuin kutsutut
ovat ymmärtäneet salaisuutta.

Eikä mikään ole muuttunut
vaik' ihminen ois hieman kasvanut
ja oppinut

vaan, kuin kauemmaksi
uskomattomasta kulkenut
näkymättömän mielestään pois sulkenut.

Eikä sanat ja kuvat kaikille
vain etsiville
löytäville.

Muille sanojen helinää vain
totuutta harhaan uskovain.

Mutta kaikille voi kuvata:
Tämä kaikki
on peilikuvia.

Ja mikä on tuo kuva peilien
heijastumaa näkyvien.

Vaan, väärin päin
siin' kaikki kuvastuu
vaikka niin oikealta tuntuu.

Peilikuva
on toisin päin
sanojen näkymätön
on kuva näkyväin.

Ja kaikki
mi takana näkyväisen
on kuvaa iäisen.

Siks' kulkea
kuvata kuvia kuvaajien
on tyhmyyttä
jäljiss' menneitten mielikuvien.

Ja jos totuus
takana kuvien jo piirrettyjen
sinä löydät kyllä sen.

  *

-Eihä tääl näym-mitää!

Harri: Odota nyt hetki, koala… eiköhän se tästä.
koala: Toi yks vanha ukko vaan tossa… selittää ja selittää…
Harri: Sshhh… hiljaa. Hän kertoo juuri meille mitä täällä on.
koala: Mut… eihä tääl omm-mitää. Iha tyhjää!
Harri: On täällä… odota vain.
koala: Mitä täällä sit muka-o? Nääk-sä sit jotain, hä.
Harri: Noo… een nyt justiin, mutta… minä luulen että ihan kohta.
koala: Just joo! Pimeyden salaisuutta… just joo.
Harri: Noo, älä nyt hermostu, koala… ehkä ihan kohta.
koala: MäeNN kestä oottaa... enää!

Valkea: Pieni on malttamaton.
koala: Ite o!  - Enkä mä tost puheestkaa mitää ymmärtänny.
Harri: Mitä sanoit, koala, en kuullut.
koala: Nii-ett ... tai antaa olla...

  *

 

 

16.10.2011

Mikset minusta vahvaa

Oi, mikset minusta vahvaa tehnyt
sellaista, mik' ei säry
ei vaivoja tunne
eikä hajoa kesken matkan.

Niin, eikä väsy! - sekin vielä.

Mikset sellaista minusta tehnyt
sinä jokin
joka kaiken olet niin hyväksi nähnyt.

Ei kait se nyt ois
niin suuri vaiva ollut
samalla kehittää vähän parempi
kestävämpi.

-Jumalaksiko sinä.
Viisaammaksi
osaavammaksi ihmistä luoda.
Vain pelkkää onnea eloon tuoda.
Eikö kaikella tarkoituksensa aina.

Niin, mikset minusta vahvaa
sellaista "ei mitään vikoja" -tyyppiä.
Sellaista kestävää kuin Bond -
ei säry mistään, vaikka mitä tapahtuisi
tai Rambo
jolta pois on kivun tunne
vaikka olisi millainen vuotava hurme.

Ja lupasithan sinä,
ettei enää kivuliaita portteja
- vai, itsekö niin toivoin, en muista
mutta kuitenkin…
taas petissä
haava mahassa.

Miksi?

-Ei tämä ollut portti
kuka sinulle sellaista.
Kunnostusta vain
korjaus
että paremmin kestäisit tulevasi tiet
- voimaa tarvitaan.

Mihin?

-Näet kohta.
Toivu ensin, sitten taas.

-Eikä sinulta puutu
noitakaan joita kuvasti:
Bondit ja Rambot.
On sinulla se kestäväkin osasi
sisäisesi hajoamaton
katoamaton.
Sen eteen kaikki tämä vaiva
ja toisten
samanmoisten.

-Älä heti huolestu pikku viilloista
hetken kivuista
korjauksista.
Kunnossa pitää olla ja kestävä
elämä vielä edessä.

-Siikuta saakuta sallin pallin…
      taijjon terveeks harrin.

Harri: Mitäs sinä, koala, täällä oikein runoilet?
koala: Mä taijjoin just sut taas terveeks.
Harri: Aijaa.. no hyvä.
koala: Tunsik-sä?

Harri: Ai, minkä?
koala: Nokumä-just taijjoin sut terveeks! .. Eksä tuntenu?
Harri: Aai… noo… on minulla kait… vähän parempi olo. (huokaus)
koala: SEI riitä! "vähä parempi olo" höh. Uudestaa!

Harri: Nojoo… ja kun vielä saisi tuon vatsan toimimaan, siis tyhjenemään. Se ei ole kohta kolmeen päivään toim…
koala: HOITUU!   Kaakuta kiikuta kakkaa kops - eiku siis, POIS!
Harri: HEEI! eei koala! apua! Pooois tieltä koala! mitä sä oikein teit. Apuaa!

koala: Nonni. Eipä uskois et noij-jäykkä pääsee noil-lujaa. Nysse-sit taas toimii, mä luulen.
Harri: Aaaaah… apua! ... aaaahhh… ihanaa….
koala: Vai ei mun sanat muka paranna. Mites sulla menee siel veskis!?
Harri: Aaahhhh … hy…hy…hyvvvviiinnn! … aaah. Miten se taas teki ... ton.
koala: Jaa'a… siinä sul onki taas miettimist. Mähä oon taikuri, eikse sitä muista. - Aimut ... missäs se mun hattu o?

  *

 

 

18.10.2011     06.00-

Puhkoa totuuksia

Jos aikoo puhkoa totuuksia
ei kannata kuunnella muita
puhumaan tottuneita suita

sillä tieto on hankittu monella tapaa
eikä tietoa ole siitä
- se ei riitä!

Jokin tieto
voi olla vain keksittyä
ihmisten mukaan kehitettyä
- mieleiseksi

tai kuviteltu:
Noin sen on oltava
en keksi muuta.

Joku kuunnellut
kuin viisaamman suuta

Ja koska!

Jos jo vaikka kuinka vanha
ei se enää kanna
vaikka totta oisikin
totuus
on tiedosta kasvavin.

Kas, ei lopu se koskaan
- totuutta totuuden päälle
ja totuudessa kulkeva
käy tien raskaan
lähtee kuin heikolle jäälle.

Se kantaa aikansa
sitten upottaa
totuuden mennessään hukuttaa.

Totuus on aina
suunnan totuus
jos monesti sitäkään
sillä, ah'
niin muuttuvainen on maailma

ja muuttuvainen
on kaukainen
vaik' ei se muutukaan
vain tieto siitä
muuttuu matkallaan.

Ja siksi
ei kannata kuunnella menneitä
koska he eivät kerro tulevia
vain olevia
käsityksiä totuudesta
ja suunnista ylimalkaisista.

Jos tahto on löytää uutta
on kiivettävä
kuin vuorelle yksinäiselle
ja kuunneltava hiljaa
mitä puhuu hän
ken tietää
sinun totuutta etsivän.

Ja vastauksen
antaa hän
min toivoo
sinun tietävän.

Niin hyvää
kuin lukeminen onkin
se kulkee aina menneessä
sen löysi jo joku
  kirjaili
    kuvitteli
       - huvitteli.

Mutta, jos uutta
on katsottava kuin verhon taa
mi ajan
ja iäisyyden erottaa.

 
 

19.10.2011     03.30-

Totuuksia löytyneitä

Totuuksia löytyneitä
on turha enää jakaa
uudet löydöt kasvun takaa.

Ja niill' on
arvo silmiss' ihmisten
niiss' on perusta tulevien.

Sillä uusi tieto
ol' salaisuutta
ennen kuin sala aukeni
se oli pimeyttä
ennen kuin näkyville valkeni.

Ja moni vanha
paikkansa saa
kun uusi tieto
maailmaa avartaa.

Suuria sanoja!
voi joku jo ajatella
vaan, näin on ollut aina:
kun uutta ei ollut
vanhaa pidettiin arvokkaana.

Vaan, kun uusi
on sijansa saanut
on vanha haipunut
uusi ain' uuden päälle
rakentunut.

Ei tässä ole mitään uutta
järjestys vain
ja pikku kamppailu 
ennen kuin vanhalla sijansa saanut
vanhasta luopu.

 

Miksi tätä kaikkea sinulle 
nyt keskellä yötä
- tämä on työtä

ja uusi on vaivaa;
kuin vanhalle aina
kuoppaa kaivaa.

Ja sinulla on aikaa!
 

Ja tuuli käy lounaasta lujana
rakenteita natisuttaa

samoin käy
kun uusi tieto
- se rakenteita vapisuttaa.
 

Ja uuden tiedon
- pitää muistaa aina -
paikka on vain porras
jolle astua

ja se mistä astuit
mistä nousit sa
oli porras edellinen kasvussa.

Tuon kun pitää mielessä
pysyy nöyränä
sillä, monta on tullut uutta
vanhan allensa polkenut
ja monta on tuleva uutta
vaik' katselevat samaa kuuta
ne tulevaa muuttavat.

 

Ja kun nyt katsomme
tätä kaikkeutta
maata ja avaruutta
ja kuvaa
silmillemme avautuvaa
   - tätä suuruutta!
       tätä järjestystä!
tätä suunnatonta liikettä ja kulkua…

niin, mikä on
tää pieni ihminen
ja tämä pieni pallo
seass' kaiken kaikkeuden

min silmillänsä nähdä voi
min ymmärtää
ja katsoo
vain omilla silmillä näkyvää.

Ja jos katsoo hän vähän kauempaa
ei tätä edes näy
ja tällä
kuin näkymättömällä pallolla
yks' pieni ihmiskunta
eloansa käy

ja sotii
   ja taistelee
voimiansa mittelee
   ja kilpailee

iloitsee
   ja huokailee
rakastaa
   ja hajoaa

syntyy kuin tyhjästä
hetken päästä tekee kuolemaa
sen välin kaikenlaista touhuaa
hyväks' itsensä
ja oman maansa

etsii viisautta
kauneutta
arvoa ja varallisuutta
- ja sit'… oli poissa.

Yks' räpäys vain
keskellä tään kaikkeuden
keskellä silmien kauneuden
suunnattoman suuruuden

jossa minulla
pieni yksiö Kalliossa
eloni turvana.

Kuinka pieni on maa
kuinka pieni on ihminen
kuinka hieno
monimutkainen

kuinka huono
   tuoksuva
      haiseva
kuinka etevä ja varastava
kuinka vähäinen ja arvostava

ja paikkansa saanut
kuin sattuman satona
kiivailee totuudessa
vaik' ei kukaan häntä nää
hetkessä
hän kaikkeuden hämärään häviää.
 

Tässä' piirtelin mä paikan
osan ihmisen
   suuruuden
      ja pienuuden.

 

 

20.10.2011     02.45-

Totuuden tiellä

Totuuden tiellä on sanottava:
Se ON näin!
vaik' huomenna jo
oiskin toisin
sillä miten muuten edetä voisin
kuin askel askelelta
porras portaalta.

Kas, totuuden tie
on kehityksen tie
ja kasvun.

Ei yhtäkkiä voi hypätä
alusta loppuun
sen viimeiseen ääreen.

Ei kukaan ymmärtäisi
ei kestäisi ihminen
jos näkisi valmiin tuloksen.

Ja mitä sitten tapahtuisi
jos tiedossa olisi
absoluuttinen totuus

kuka sanoisi sen
kuka vastaanottaisi
kuka kestäisi kuulla sen
yhden ainoa totuuden.

Siksi,
totuuden tie
on kasvun tie
mi pala palalta hahmottuu
se pienin erin rakentuu.

Ja ihmiselle mahdollista
on nähdä vain suunta sen
ja kulkea sitä kohti
uskoen.

 
Tämä taustaksi vain
tien kulkijain
  lohduttamaan
    kannustamaan
      ja lupaamaan:

Ain' tietä riittää
ja löytöjä sen
matkalla kohti
yhä suuremman totuuden.

Mutta, jokainen voitto
jokainen askel astuttu
jokainen viisauden sana saavutettu
on aina palkittu

ihminen nostettu
ja korotettu
suureksi löytäjäksi riemuittu
vaik' annettu hälle
on osanen suuren viisauden
ja vaivansa päätteeksi
palkaksi
osasensa saavutti.

Sillä,
vaik' kuinka suuri
ois ollut se pala
min saavutti hän
rakensi hän vain portaan
hetken kestävän

min päälle rakentui
kaikki se
mist' uusi askel nouse.

Näin on totuuden
ja etsijän tie
kuin ainaisten voittojen tie

eikä matkalla sillä
tiedä etsijä
minne kaikkeen
se ihmistä vielä vie.

Onnellinen hän
kell' osansa on voittoja saada
etsijänä tietänsä matkata.

Sillä, vaik' onkin se
raskas ja kuluttava
on se myös ihana
ja palkitseva.

 

Ja nyt - kohti maata
miss' aukeavat salat
miss' vuotavat hanat

mistä nähdä voi
kuin rajan kaukaisen taa
vaik' sinne ei olekaan
lupa askeltaa.

Ja totuuden aiheet
ne eteesi nousevat
tulevat yllättäen
ja pysäyttävät
kuin kysyvät: Onko näin?

Ja minä vastaan
sinä kirjaat ne vain
suunnan
tiedoksi kaipaavain.

Enää ei ole estettä
min kirjasit
kun portilla matkalle lähdit.   
>>

Ja matka jatkuu
viisauden taloille                 
>>
joihin voit
myös poiketa sisälle.

  *
 

Entäss-sittem-MÄ!

-No entäss-sittem-MÄ! Mitäs sittem-mä.

Valkea: On hyvä olla matkalla ystävä.

koala: Noni! mähän sanoin. Etkä sä pärjäis tääll ilman mua. Ja niinku-se-sano jo tuolla… ett mä oon täältä… ja mä voin sit selittää sulle nää jutut.

Harri: Niin on, koala, hyvä kun on ystävä matkassa - hyvä ystävä, jonka kanssa asioita jakaa… ja joka voi kantaa, jos toinen ei vaikka jostain syystä jaksaisi.
koala: Ai! ...ett mä ... niinku kantaisin sua, vai… tollast isoo. Hmmm… sitä mä en kyllä lupaa… ellet sä sit joteski pienene, tai jotai.
Harri: No joo… jos minä vaikka vähän laihdutan.

koala: Hmmm… jaa … no jos mä sit vaikka … vedän sua jalasta.
Harri: (huokaus)  Mut hei!  Tulehan sinä nyt vaikka ensin mun syliin, niin minä kannan sinua tässä alkuun.
koala: Haa! Joo! Kiva. Sä oot sittenki kiva … aikakiva … kaveri.
Harri: (huokaus)

 

Aamulla

-Huhuu! nukutsä viäl?

Harri: Hmmm… jooo… minä valvoin yöllä.
koala: Joo, mä huomasin… mut kuule, mull-ois paljon juttui sulle.
Harri: Juu… voin vain kuvitella.

koala: Mitä sä mutisit, mäen kuullu.
Harri: Niin, sanoin vain että minä kuuntelen, kunhan ensin täss herään.
koala: Joo … … noh, nytkö?

Harri: Hmmm… älä vielä… minä käyn ensin tuolla vessassa.
koala: Aina … sä siellä vessassa… mulla ajatus katkee.
Harri: … ei haittaa
koala: Mitä sanoit, mäen kuullu.
Harri: Niin että, onhan meillä aikaa. Tänään ei ole kiirettä mihinkään.
koala: Jaa… no hyvä … no, hopihopi siellä!
Harri: (huokaus)  No on sillä nyt sitten kiire.

koala: Noni! istus-ny siihen konees ääree… nooin… ja ala sitte kirjottaan… mä sanelen. No! no! onks kone auki!
Harri: Odota nyt hetkinen… tämä windoussi vähän kestää…
koala: Hö!  aina se kestää!

Harri: Noniin… mitäs minä sitten kirjoitan.
koala: Njooo… oos-sit tarkkana.. hmmm… totuus… on täältä koalan suunnasta kats… NO!... mikset sä kirjota!?
Harri: (huokaus) njaa… jos minä sittenkin kirjoittaisin sen ensiksi vaikka luonnoksena omaksi sivukseen… katsottais se sitten yhdessä uudelleen läpi.

koala: Jaha.. njoo.. noni, valmista?
Harri: Oon on.
koala: (pikku huokaus)  noo… mihinkäs mä jäin…
Harri: …koalan suunnasta…
koala: Ai niin… totuus on koalan suun…
Harri: Sinä sanoit tuon jo.
koala: Älä häiritse nyt… siis koalan suunnasta katsottuna…. noni..
 

Ja sinne he jäivät, kaverukset 
nurkkaan koneen ääreen tuhertamaan koalan totuutta.

Ja kahden tunnin kuluttua…

-Nonni! saitsä sen sinne? Miltäs se näyttää?

Harri: (huokaus)  Sain sain. Mutta nyt minä haluan jo vihdoin juoda hyvät aamukahvit.
koala: Juoj-juo, ... mut saitsä sen varmasti.
Harri: Sain sain … vaikkei siinä nyt kyllä taida olla mitään päätä eikä häntää…

koala: Mitä sanoit, mäen taaskaa kuullu. Sä puhut täss aamulla niin hiljaa.
Harri: Niin, huokasin vain että… hyvältä se näyttää.
koala: Joo… hyvä. Kysy multa vaan.

Harri: Ja kahvin jälkeen minä menen kyllä takas pehkuun.
koala: Mitäh! taasko? Mull-ois viel toinenki juttu ku….
Harri: Pidetään pieni tauko.
koala: Hö! … jos mun ... ajatus katkee.
Harri: Toivotaan niin.

koala: MÄ KUULIN TON!
Harri: Ai minkä?
koala: Kun sä sanoit ett "toivotaan niin"
Harri: Eenkä sanonut.
koala: Sanoit!
Harri: En sanonu.
koala: SÄ SANOIT! mä ihan selvästi kuulin.

Harri: Een sanonut. Minä sanoin että "toivottavasti ei" siis katkea… se sun ajatukses.
koala: Ai… no joo… hyvä… mutta mä ihan kuulin että sä san…
Harri: En sanonut. Missäs se kahvipurkki oikein onkaan...

koala: Aina sill-on jotain… vessaa… ja taukoo… ja kahvii… ja taas pehkuu… ja ku mull-ois niin paljo juttui. Mä en tartte mitää. Ton totuusjutunki mä kirjottasin vaikka päivässä.
Harri: Mitä sinä puhelet siellä, koala?
koala: Mietin vain että … millos-me taas jatketaa. Kusä ensin oot latkinu sen kahvis… ja nukkunu… ja käyny veskis… ja mitä kaikkee sun sit viel pitikää.
Harri: (sellainen melko syvä huokaus)

  *

 

Siin' kulkevat kaksi
kuin kulkivat kerran
rinta rinnan

 

kohti uusia seikkailuja
uusia maita
kaukaisia.

Ja juttelevat
ja kiistelevät
toinen toistaan mittailevat
vaan,
niin hyvinä ystävinä
kuin toistensa toisina puolina vallan
ja riitojen perään
sopivat heti rauhan.

Ja min löytävät he matkallansa
sen yhdessä jakavat
ja rohkeasti taas
matkaa jatkavat…

 

 

Ja Harri lauleskelee kulkeissaan, että…

"Sä kuulut päivään jokaiseen
sä kuulut aamun ja iltaan.
Tuot päivän riemun, joka vie mun
päivään taas seuraavaan.
Sä kuulut nousuun auringon
ja liityt kuutamon siltaan.
Sä yksin olet mulle…

koala: Onks… toi meistä… tai siis musta? Soli kaunista.
Harri: Noo… minä vaan tuosta laulukirjasta sattum…
koala: Soli nättiä… mä kuulun sun päivääs jokaiseen… snif
Harri: Niin no… onhan se … niinhän se on. Voi pientä, luulikohan se ihan oikeasti, että minä lauloin sen siitä. Voi mun pientä…

  *

 

 

26.10.2011

Nuori kirjuri työssään

Niin,
täss' istun
ma pöytäni ääress' ja kirjoitan
mitä kuulen ma kuiskivan Valkean
ja elän kuin maassa unelman.

Tääll' kulkevat ohitseni hahmot
kuvat menneitten
tulevain
ja mihin vain silmäni naulitsen
Valkea antaa kuvauksen
paljastaen kuin salaisuuden.

Enkä ollut viel' päässyt
edes kunnolla sisälle
… portilla hyörinyt vasta
kulki ohitseni outo hahmo
jonka muistiin näin kirjaavan jotain arvokasta
- kaukaista.
 
      

 
Tuttu hahmo
sen tunnistin
jokin jumala kaukaisen Egyptin
tai ainakin muotonsa samanmoinen
uljas ja suurenmoinen.

 


-Hheei kato! KATO!
 
Oi, kunpa näkisin
mitä kirjoitti muistiin hän
ja hieman kurkotin.
-Mut kato! KATO! … katom-mikä nokka. No katonn-NY!

Outo nokkamies: -Oi! nuori kirjuri, hän minulle lausahti.
Työsi ääressä näemmä sinäkin
tuota samaa täällä teen minäkin.

Sinä tullut vasta, minä huomaan
mutta muista: Kaikki on arvokasta.

Minulla täällä
jo juuret kaukaiset
vaik' ei aikaa olekaan
... aikaa samaa
mi maassa kaiken vanhentaa.

Mutta meillä on toinen aika 
kuin hentoinen, kevyt
ja tämä kehomme täällä
on aina ehyt.

Eikä tarvitse vaivaa nähdä
sen monien tarpeiden tähden
kuten maallisen kuvansa
joka niin nopsaan muuttuva
ihan silmin nähden.

Mutta, aikansa kaikella
ja kutakin
aikansa ihmisen

vaik' elää kuin vain hetkisen
ehtii hän toteuttaa ain' palasen
iankaikkisen suuruuden
ja kehityksen.

Liian raskasta
ois kaikki tää kehitystyö
kasvu ja viisaus ain' kehoa syö

siks' päästävä lepoon
ain' vaivainsa päälle
kuorensa teot on ainoa jäänne.

Ja siitä jatkavat taas
uudet tulokkaat
jotka päättävät
… ja joille viisaat säätävät
elonsa määrän ja määränpään.

Sinulla sen vielä jatkuvan nään.

-Nonnn-näitsä! näitsä mikä…
Harri: No näin näin. Se taitaa olla … Thoth.
-Tss… thhhtt … siis hä! ... mikä?


  *

 

 

26.10.2011

Thoth jatkaa…
 

Thoth: -Ja näetkö tähdet täällä
ne toisin on läsnä
se osani on mun
on toisenlainen koko universum.

Ja tärkeä osa kaikkeuden
ja kaiken alkuajatuksen
on sillä
ja sen salaisuuksilla.

Maassa ne ovat kaukana
täällä lähellä
kun kas,
aika on toinen
ja ulottuvuus
ja lihan ihmiselle maailma uus.

Mutta siellä
kuin kaikki voiman lähde
ja elämän tarkoitus
           - tähtinen taivas -
vaikea käsittää
ja vaikea ihmiselle selittää.

Mutt' merkit on maassa
ja salaisuuden suunnat mist' katsella
vaan, ovat sieltä niin kaukana
täällä
ne ovat lähellä
toisella tavalla nähtävänä.

Tämä osani on
tämä kaikkeuden suuruus
kuin tuntematon.
Täältä sen nähdä voi
vaik' takaa tuonkin taivaan
viel' suuremmat soinnut soi.

Oi, näkisinpä minä sinne!

 
 

Ja kun minä lamppuni sammutan
nukun alla tähtitaivaan
kattooni piirrettyjen kuvien
salaisuuksien voimien.

 

Ja, tuossa ois viel' paikka
sen Orionin vyön
ja voiman mi kätkee se sisällen
kuin avaimen tähtitaivaitten.


 

Ja tässä kirjaavat
kuin kilvan kaksi kirjaajaa
toinen jo viisas
toinen niin nuori vasta.

      

Thoth: -Mutta muista! Kaikki on arvokasta.

  *

 

 

02.11.2011

Vaikea kuva

Katsele rauhassa
vaan, älä yritä viel' kuvata
tämä on kuin sekava unelma
jossa kaikki tieto paikalla.

Jos katsot kuvaasi peilistä
nyt täällä
sinä näet jotain aivan muuta
vaik' itsesi tunnistatkin.

Vaan, kun silmäsi tottuvat
ne näkevät
myös menneet ja tulevat
samassa kuvassa
ja samaan aikaan.

Ne ovat ulottuvuuksia aikaan
menneisiin ja tuleviin
vaan, kun ei ole aikaa
kuten on se maassa
koko kuva
on samaan aikaan paikalla.

Ja ulottuvuuksia on monia
- kunhan harjaannut
tämä on vasta yksi
se ensi, läheisin
sille jo teillä nimikin "neljäs ulottuvuus"
mi avaa salaisuutta ajan taa.
On vielä muitakin
vaan, niistä myöhemmin.

Anna nyt silmäsi tottua
mielesi kuin oppia, ulottua:
  ensin nämä menneet ja tulevat
    sitten unelmat
      sitten unien salattu maa
sitten se
      mi tuoll' kaukana kajastaa.

Kuvaamisen vaikeus
sanat kuin loppuvat
niitä ei vielä ole
ne vajavaisesti näitä kuvaavat.

Ja kun jokaisella sanalla
jo sisältönsä ja painonsa
niitä ei voi käyttää
ne totuudesta väärää suuntaa näyttää.

Tämä jo ratkaisee sitä kuvaa
mitä näkee näkijä
joka avaa tulevaa
joka kertoo, miten ihmiselle elossaan käy:
  mistä tullut
    miss' juuri nyt on
      ja millainen on huominen
vaik' mitään ei näkyville näy.

Vaan, kuva on vaikea tulkita
pitää olla suurta taitoa ja tarkkuutta
osata hetkiä kuin arvata
kas, kuvassa ei ole aikoja
on vain ulottumia
… ulottuvuuksia.

Yhdellä katseella
on hällä edessään tuo kaikki
siitä menneitä ja tulevia kurkkia.

Ja, ovathan ne siinä
olevasi
menneesi ja tulevasi
jopa viel' unelmasi

vaan, miten sen sanoa
ja mitä niistä esille tuoda
kas, kun siellä ovat ilot ja surut
ja ihmiset kaikki
talot ja tavarat
asuinpaikat
työt ja tehtävät

sen kaiken he kerralla näkevät
… jos ovat pätevät
sillä se kaikki ON
… on olemassa jo.

Ja ihminen itse
on siinä kuvassa kuin keskiössä
ja silti alati muuttuvana.

Katso nyt omaa kuvaasi peilistä:
Anna silmäsi harjaantua
anna mielesi avautua
poista maailman synnyttämät kuvat ja rakenteet
… ja avaudu
    … ja näe!

-Hei, mä nään sut … ja mut. Kato! mä oon siinä mukana! Näätsä mut!

Harri: Näen näen (huokaus).
koala: Hei, tarkottaaks toi sit sitä, ett me ollaan yhessä aina?
Harri: Jaa, ... kyyllä varmaan … kun me siinä kerran ollaan (huokaus) yhdessä.
koala: Kiva! … me ollaan yhdessä ainaaa! … me ollaan yhdessä ainaaa! …
Harri: (huokaus) … siunaus vai kirous - en tiiä.
koala: Mitä sä mutisit, mäen kuullu?
Harri: Niin, huokasin vain että sinusta pidän kyllä kiinni aina.
koala: Joo… ja mä susta!

  * 

 

 


04.11.2011

Hiljaisesti kasvaen

   1/6

Tulee olla paikalla ja kuunnella
katsella ja oppia
mitä uudessa on tarjolla.

Kas, ei suuria
vakavia
hutasemalla, kuin juostessa
vaan, hiljaisesti kasvaen
tarkkaavaisesti seuraten
mitä eteen avataan
sillä kaikki on kädessä avaajan
ei vastaanottajan.

Ja vastaanottajan on oltava tarkkana
on tunnettava vastuunsa
ja hillittävä omat ajatuksensa

sillä ajatukset
eivät saloja avaa
vaan ajatusten takaiset
kaukaiset
ihmiselle salaiset.

Ja jos kellä
ei ole aikaa kuunnella
ei hälle
voi myöskään mitään avata
sillä kuuntelu on hiljainen tie
joka uusiin hitaasti vie.

Ja jo päättyy taas
vihko kaksi sataa sivuinen
matkasta salaisia kuvaten

 

ja portille päästiin
portille katsomaan vasta
sitä salaisuuksien maata

jota silmin näkevin
ei nähdä voi
vaan kuuleviin korviin
jo kutsu soi.

Ja ellei kuule
ei näkeminen mitään hyödytä
sillä se, mitä nähdä voi
on näkymätöntä
ja korvien kautta
näkymättömän näkyville toi.

 

Oi, siksikö minut taas pysäytit
kuin vaivattoman vaivan kautta
ett' oisin paikalla
ja kuuntelisin
mitä tarjolla ois sanoja…

 

Ja alkaa uusi vihko
moni sata sivuinen

 

avoin
matka tulevien
salaisuuksia paljastaen.

Salaisuuksia
mit' ilmoittavat…

... jatkuu alla ...

  *

 

 

... jatkuu ylhäältä

   2/6


Salaisuuksia
mit' ilmoittavat
uuden maan asukkaat
uudessa tilassa
läheisessä
kuin kaukaisessa
toisessa ulottuvuudessa
jot' ei silmin näkyväisin nähdä voi
- sen tää outo matka eteen toi.

Ei paikka vieras
siel' kulkevat kaikki
vaan välissä harso
ei sinne nähdä voi

ja kuin huomaamatta
ain' jotain sieltä
tänne näkyvien puolelle toi.

Aamulla unesta muistavat toiset
muistavat miss' kulkivat
keitä tapasivat
mitä tekivät seurassa tuttujen
tuntemattomien
elivät kuin elämän toisen.

Joku sieltä tarinoita kantaa
kertomuksia
mit' taitavat sen maan mukaan antavat
niitä tänne kantavat
muistiin kirjaavat
toteuttavat monet unelmat.

Toiset keksivät keksintöjä
uusia löytöjä tänne:
-Toteuttakaa tehtävänne!
ett' kehittyisi maa
kasvaisi suuntaan parempaan
ett' valmistuisi se tulevaan.

Ja siellä elävät hahmot
näkyväiset siellä
näkymättömät täällä
vaan, taitonsa muuttua näkyväksi
silmillemme nähtäväksi;
  enkeleksi
    hahmoksi auttavaksi
      koskettavaksi
        puhuvaksi
          kuultavaksi
jos sellainen tarve on
- ja se maa kuin rajaton.

Sitä ei saa tehdä pieneksi
ei samanlaiseksi kuin on tää
mi silmillemme näkyvää.

Ja jos sanotaan…

... jatkuu alla ...

  *

 

 

... jatkuu ylhäältä

   3/6
 

Ja jos sanotaan: Toisenlainen maa.
Ihminen jo maan kaltaista
mielessään rakentaa.

Ja, on se tottakin monin osin
peilikuvin on kaltaisuutta
vaan, on myös tuntematonta
suuruutta.

Kuvataan taivasta
ja eloa siellä
- sekin on siellä.

On avaruuksia
outoja tulevaisuuksia
kuin kuolleitten maita
- vaik' kuolemaa ei olekaan -
ihminen muuttaa vain muotoaan
kun katoaa tää ajallinen
mi aina katoaa.

Ja siel' on uudet arvot
  uudet mitat
    valot
      nopeudet
muotojen ominaisuudet
  ja moninaisuudet.

Ja jos jo katsot
miten monenlaista täällä
maan päällä
  metsissä
    merissä
      maan sisällä
        ihmisissä

viel' monin tuhansin kerroin erilaista
on siellä
näkymättömien teillä.

Miten kuvata se…

... jatkuu alla...

  *

 

 

... jatkuu ylhäältä

   4/6

Miten kuvata se?
    Oi, miten kuvata se!

Miten kuvata kuvilla
joit' ei ole
eikä kukaan näkisi

miten kertoa sanoilla
kun ei sanoja ole
on vain vajavaisia
suuntia antavia.

Jos sanon: Toisenlainen
niin, millainen se sitten on
jos se on toisenlainen
erilainen.

Siks' kuvata näillä kuvin
näillä sanoin toisenlaista
- se on mahdotonta!

On löydettävä uusi tapa!
ja uusi muoto.

Kun koko maailman sivun
on kerrottu, kuvattu:
"Ja oli kuin ois ollut se sen ja sen kaltainen…"

joku aina kuin jonkin kuvajainen
vaik' aivo ihmisen
ei piirtää voi tuntematonta
ei tunnistaa muotoa
  näköä
    väriä
jot' ei ole se koskaan nähnyt

eikä sanoa sanoja
joit' ei koskaan kuullut.

Ja upota näihin…

... jatkuu alla...

  *

 

... jatkuu ylhäältä

   5/6

Ja upota näihin… Oi runoilija raukka!
vaik' ois sulla millainen sanojen laukka
ja aikaisi määrä
raapaisu vain sun osasi on
raapaista tuntematon.

Mutta muista!
kuinka sanoi hän
joka huomasi sun matkaan lähtevän:
-Kaikki on arvokasta!
ja matkalle viedään… vast' lasta.

Ja tätäkö huokasi
mun edeltäni mennyt:
-Oi, varjele mun järkeni valo! (Eino Leino)

 

Tääll' ei ole sotia
eikä täällä taistella
tapeta
ne ovat vain mielikuvia
ihmisten ajatuksia
ja tapoja.

Jo tästä ensimmäisestä tiedosta
on paljon apua.

Eikä täällä myöskään jumpata
siihen ei ole tarvetta
kun ei ole lihaksia
eikä samaa muotoa.

Ja kuka tahansa
keksi siellä mitä tahansa
se muista:
se oli jo olemassa
hän vain sai sen löytää
ja ilmi ihmisille tuoda
ja juhlamaljoja löydöstään juoda

- ja nimeksi löydölleen
                 … saa nimensä.

... jatkuu alla ...

  *

 

... jatkuu ylhäältä

  6/6

Ja jos joku on tullut kertomaan
kuin palannut portilta pois
millaista täällä elo ois

ei hän ole nähnyt viel' alkuakaan
kuvasi vast' elonsa loppuaan.

Kas, ei se
ole vielä se!
välitilan yks' vaihe vain
josta ensi kuvan hän nähdä sai.

Loppu

  *

 

 

24.11.2011

Taikuri etsii alkujuurta

Olisiko täällä
rajamaan sisällä
mahdollisuus nähdä paremmin
tätä suurta kysymystä:
Ihmisen syntyä ja alkujuurta
  avaruuksien osuutta
    ja ufojen vaikutusta.

Etsiä totuutta
ja ihmisen todellista olemusta
  luomista
    kasvua, kehitystä
matkaa maasta
vaiko maista kaukaisuuksien takaa
- kuka pian enää
öitään levollisesti makaa.

Kuka tähän kysymykseen
minulle vastaa?

  *