Kirjasarja: Taikurin matkat
Osan nimi: Keltainen maa
Kirjoitukset ovat syntyneet vuonna 2010
Kirjoitus ja valmistus: Harri Koivisto
 
Kirjoitukset on poimittu kirjoittajan omalta kotisivulta www.piiras.com
 
Lukijalle

Tämä teos on pieni osa Taikurin matkasta ja kasvusta.

Koska piiras-sivusto on jo laajaksi kasvanut ja lukijan on sieltä vaikea löytää asioita, päätin kerätä matkan vaiheita erillisiksi "kirjoiksi" lukemista ja löytämistä helpottamaan.

Tämä kirja on vuodelta 2010, jolloin oli eräs leikkaus, ja siitä portti Keltaiseen maahan ja matka alkoi siellä.

Sisältää tarinoita: Tunneli Keltaiseen maahan, Keltaisen maan kuvausta ja Keltaisen maan asukkaita.
 

 


 

 Tervetuloa mukaan.
 



               

        Tunneli Keltaiseen maahan


Hiljainen hetki,
hiljainen tie,
se sinua uuteen
salaisesti vie.

 

29.08.2010
Rinnalla kulkija

-Sinä tarvitset rinnallesi kulkijan,
tunnelissa auttajan,
minut lähetettiin tähän
auttamaan sinua vähän.

-No hyvä,
apua täss' jo tarvitsinkin,
ajatuksissani eksyilin.

-Et eksynyt,
kuulit kyllä,
sen huokaili sinulle voima,
joka on kaiken yllä.

koala: Nyt mä kyllä lähen takas!


-Kukas sinä,
sinä hento ja keltainen,
äänesi suloinen?

  

-Enkeli rinnallesi,
voimaksesi,
kulkea tää hiljainen tie,
joka portista perille vie.
Katso, se näkyy jo - tuo valo -

 

tänne jo yltää
sen ihana kajo.

  *

 

 

28.08.2010
Kuin alusta taas

Kaksi maata,
      kaksi maailmaa,
toinen toistaan peilaa,
- vaik' peilikuvia,
kuitenkin kuin samoja.

Ja samat säännöt täälläkin,
kuin oli tullessa…silloin talvella…
edetään pienin askelin.

-Kuin alusta alkava täälläkin,
on askellus lapsosen,
kuin alusta alkava
on näkymät uusien kuvien.

Anna aikaa itsellesi,
kasvaa uusiin askeliin,
tutustua kuviin,
jotka vastaasi tulevat,
jotka täyttävät
sun kaukaiset unelmat.

Et kiiruhtaa voi
askeltasi täälläkään,
matka kuin valmiiksi piirretty on,
   - tie loputon.

  *

 

 

29.08.2010
Tahto ois

Tahto ois moneen,
   runoihin, 
      sanoihin,
         keltaisen maan salaisuuksiin,
koneen äärelle…

vaan, ei kiinnosta riittävästi,
tämänkin ilmaa vasten kirjoitan,
sylissäni,
vuoteella maaten,
sanoja kaipaan, odotan…

Tämä matka portille,
matka uuteen maahan vaaleaan
on rankka,
muutos on suuri,
läpäistävä kuin paksu muuri,

ei ole vain portti
min takana toinen maa,
ensin tunneli,
   - valo ja kajastaa.

 

Täss' pyyhkiytyvät taas
   menneet pois,
ett' uudessa
   sisäisesti puhdasta ois,

siks' vain heiluvat verhot keltaiset,

 

vaikuttavat voimat maalliset
mi auttavat sinua toipumaan,
uuteen vähin erin astumaan,

sillä uudessa on oltava voimaa,
sitä kerätään nyt,
   - vanha on päättynyt.
 

Esikuviakin muistele,
miss' kuoltava oli,
mentävä hetkeksi pois,
ett' takaisin tullessa
uusi voima voimassaan ois.

Kuin laiksi tämä:
ei kättä kääntämällä,
uudet hetkessä esiin vääntämällä.

Eei!

Vaan, aina vanha kaavittava tarkasti pois,
ett' uudelle tilaa olla vois.

Siks' vahvistu,
   kasva
      ja puhdistu,
sillä tämä on kuitenkin se tie,
joka uuteen voimaan vie.

Vertauksien maita kulkea saat,
näkyväinen näkymätöntä tavoittaa,

jos näkyväisessä on osa poissa,
se hoituu näkymättömissä,

siks' synnytys uuden
ei synnytys lihan,
vaan synnytys tyhjän
on synnytys vihan,
mi voittaisi lihan.

Viha ei ole viha,
min ihminen tuntee,
se on vastavoima lihan,
min ihminen tuntee.

Ei ihmisen rakkauskaan ole rakkautta,
ei uuden maan vihakaan ole vihaa,
tätä ei ymmärrä ihminen,
joka on vain lihaa.

Vaan, viha vastustaa lihan voimaa,
sen rakkautta,
ja näin viha on suurempaa rakkautta.
Kuulkoon, ken kuulla voi,
vihan rakkaus uusia sanoja soi.

Kuten näet jo tästä,
kyse erilaisista maista,
ja mitä kirkkaammaksi valo käy,
sinne ei näkyväinen näy.

Asiat kääntyvät toisin päin,
ei väärin, vaan oikein päin,
se, min näkyväinen kääntänyt ympäri näkyväisessä,
on toisin päin näkymättömissä.

Peilikuvien maailmat,
      peilikuvien unelmat.

Olet tunnelissa vasta,
ja tämän jo valon kajo aikaan saa,
vaan odota,
kun varjot katoaa
ja maailma uusi silmäsi avaa,
näet, mitä on rakastaa.


koala: - Oho!
Harri: Joo, sanos muuta.
koala: Mitä se oikeen sano sulle?
Harri: Ett' kaikki on jotenkin väärin päin.
koala: Jaa…ooksäki nyt väärin päin?
Harri: Niin, tai sinä?  Niin muuten...kun katson sinua, sinun vasen puoli onkin oikeasti sun oikea puoli.
koala:  Hä?

koala: Mä en kyllä nyt ymmärrä mitään.
Harri: En minäkään. Aika kumma tunneli.
koala: Joo…hyvä ku oot siinä. Se sun sininen maas oli jo ihan…himmee,
mutt' tää, tai siis…tää miss' me ny ollaan…tää se vast pimee…

Harri: No katsotaan nyt ensin.
koala: Joo, katsotaan.    -   Anna käsi.

  *

 

 

31.08.2010

Hiljaisuuden tunneli
Minä luulin,
että tämä keltainen tie
olisi ilon tie,
uudenlaisten sanojen,
kuvien, kuvausten, onnellinen tie.
Ett' täällä kohtaamani hahmot
olisivat onnellisia ja iloisia,
   suloisia,
      jotenkin lumoavia,
         ajattomia olentoja.
-Ne ovatkin.

Epäilitkö jo nyt,
että näin ei olisi.
Ethän ole vielä päässyt
edes kunnolla sisälle,
verhoissa viel' häärit,

näen, jo hihojasi käärit,
toivot niin paljon,
odotat ett' aukeais tää maa,
hiljaisuuden tunneli
näkymääsi viel' rajaa.
Mutta odota,
   katso huomenna,
      kun väistyvät verhot liehuvat,
         katoavat varjot rajoittavat,
kun saavut sisälle,
   astut kynnykselle keltaisen maan,
se tajuntasi uusiksi avaa.
Katso, kuin nämä viimeiset portaat vielä

   - valo näkyy jo!
  *
 
 

31.08.2010
Vapauden hinta

Vapauden hinta
on luopua kaikesta mi sitoo.

Kuinka vaikeata se onkaan,
   kuin irrota itsestänsä,
      olla riippumaton,
         kadota pois,
kuin ei olemassa ois.

Vapauden hinta.

Vaan luopumalla,
   irrottautumalla,
      vetäytymällä erilleen
jää tilaa itselleen,
   löytää,
       etsiä uutta,
rakentaa kuin huomaamattaan tulevaisuutta,
joss' kukkivat uudet puut,
kasvavat kauniit pensaat, kukkaset,
saat käsiisi uudet rukkaset,
joilla tehdä tekoja,
   toteuttaa unelmia,
       miettiä kuvitelmia,
   - joista lisää unelmia.

Vapauden hinta.

Taistella yksinänsä,
   löytää oma tie,
      uskoa,
         toivoa,
se oikeaan suuntaan vie.

Olla riippumaton,
   sitoutumaton,
      monesta osaton,
         varjella oma tie,
kulkea,
minne ikinä se vie.

Vapauden hinta!

  *

 

 

04.09.2010     Kävellessä jossain
Juuri ennen

Päivä lähempänä
                  porttia
vielä porras
                  lähempänä ovea.
    

Sitä mietin.
kun hiljaisuudessa kuljen:

-Porttihan oli jo!
   Siitä menin vilahtaen,
      kuin unessa kulkija ollut ois,

vaan, portin jälkeen maailma
      hiljaisesti avautuva?

Ei kestäisi silmät,
ei kestäisi pää,
jos kirkkaus kerralla
eteesi ryöpsähtää.

  *

 

 


05.09.2010
Keltaiset ruusut

Sain lahjaksi,
   tunneliini,
      ilokseni,
kymmenen keltaista ruusua.

Ne kukkivat vain hetken,
yks' kerrallaan voimansa antoi,
päänsä taivutti, poistui.

 

Nyt kuluneet on pimeät päivät,
tunnelin suulla seison,
häikäistynein silmin ihmettelen…

- ja vierelläni ruusut
   voimansa antaneet,
      minua salaisesti kantaneet.

Yks' vielä kuin kurkkii,
viime voimillaan urkkii:
-Pääsihän se varmasti perille. Pääsihän.

Minä näin ystävien lähtevän.

  *

 

 *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *      *     *


          

    Keltainen maa


Keltainen maa
salaisuuksia avaa

Oi, kunpa kuulisin viel' tarkemmin
      ja uskoisin lujemmin
                                - unelmiin

 

03.09.2010
Kävi veitsi mun ylitseni

Kävi veitsi mun ylitseni,
uhkan poisti,
sanoja lupasi,
lupasi uuden maan,
joss' salaisuuksia käydä saan ratkomaan.

Sellaisia lupasi
ja voimat vei,
   - lupasi nekin palauttaa.

  *

 

 

Tunnelin suulla

Olen juuri vasta tullut tunnelista,
sen sinisen maan jälkeisestä,
ei siitä suoraan tähän kirkkaaseen,

...siinä olikin portin jälkeen tunneli,
joka runoilijaa puhdisti ja muovasi.

Nyt seison tunnelin suulla,
ja silmin häikäistynein uutta tihruilen,
      menneestä,
         sen kivuista 
ja oudoista kuluista kiittelen.

  *

 

 

03.09.2010     05.40-
Avautui uusi maa

Taivas avautui,
   avautui maa,
      ilta uutta kajastaa,

 

maa keltainen,
   maa rakkauden,
sitä heijastaa ilta-aurinkoinen.

 

Tämä maa on uusi taas,
jonne kulkija illalla kurkistaa.

Kas, aamu,
aamu uudeksi saa,
henki uusia tavoittaa.

Vaan valmiina tulla
   ei uuteen maahan,
ei vanhoista sijaa tänne,
uudessa alusta alkavi taas,
kasvusi uudessa maass',
jok' salainen ystävänne.

Pienestä, pienestä,
   alkavi taival,
uudeksi opittava kaikki,
kuin ihmisen pienen alku,
joss' ensin on
mielikuvien leikki.

Ja kasvussa kasvavi viisaus,
lisääntyvi ymmärrys ylempi,
kuuliaisen kulkijan poluilla
tietoviisaus syvempi.

Ja kasvusi päässä
tämän keltaisen maan
vanhuutta matkalainen tavoittaa
ja huokaa:
- Minä tein sen työn,
      minä kuljin sen tien,
ja loput minä mukanani
kirkkauksiin vien.

Nyt minä lepään,
teen sijaa minä muille,
jotka perässäni kulkevat,
aikanaan tänne saapuvat,
tekevät kunniaa
mun väsyneille luille.

Ja merkkejä jätin
minä mutkiin ja soille,
   vuoren rinteille,
      mäen harjoille
         ja vuorille korkeille.

Siel' istuin ja kirjasin
tien edeltä min kuljin,
kaiken kauniin
tuleville kirjoihin suljin.

Minä hiljaisesti kuljin.

  *

 

 


05.09.2010
Kuka lupasi?

En olisi tahtonut käydä portista,
   se sattui,
ja kipua kesti muutaman viikon,
   vieläkin - hetken -
sitten palaan, ma luulen,
korvissani jo lupauksien äänen kuulen.

En olisi tahtonut,
   se sattui,
vaan en arvannut lähteissä,
   vaik' uumoilin kyllä, en helpolla.

Vaan käyty mikä käyty,
   ei vaihtoehtoja,
      ei annettu ohitusta,
         ei kiertotietä, ei pakoa,
vaan kohti kuin tulipaloa,
            sammuta sammuta!

Ja minä sammutin,
minä kärsin, taistelin,
minä kestin,
pikaisesti paranin.

En olisi tahtonut tätä porttia,
vaan, kun oli niin paljon lupauksia,
jos, tai kun, kuljet sen,
saat ajan uuden,
   paremman,
      terveemmän,
         vahvemman…mitä lie se tarkoittaa,

ja ennen kaikkea,
   saan sanoja ja sanojen sisältöjä,
      uusia valoja ja mielikuvia,
         uusia maailmoja,
uusia uusia… - mitä kaikkea uutta -
            melkoisia lupauksia.

-Kuka niitä antoi, sinä kysyt jo.

Niin, kuka antoi? En tiedä.
Minä vain uskoin,
ja nyt olen tässä,
   portin toisella puolella,
      kuin uudessa elämässä,

ja sanoja on,
ne toisin kulkevat,
aivan kuin itsestään sanovat:
-Anna mennä vaan, kyllä meitä riittää,
   niillä elämäsi viljaa niittää,
anna mennä vaan,
sinua rakastetaan.

En olisi tahtonut,
   en ennen kuin menin,
portille tulin,
   en olisi tahtonut,

vaan, kun ei vaihtoehtoja ollut,
   minä menin,
vähän kärsin, vähän taistelin,
voitin - voitin paljon, ma luulen,
ja lupauksen täyttyvän kuulen.

-Kuka lupasi?

En tiedä, minä uskoin vain,
ja rohkeasti etenin kohti porttia…

ja täss' ollaan! Toisella puolella.

Taisin minä sittenkin… vähän tahtoa,
   kuin jossain sisälläni
      uskoin lupauksia.

-Kuka lupasi?

Joku lupasi, joku suurempi,
en tiedä.
   Minä vain uskoin.

  *

 

 

07.09.2010     04.45
Minä palaan

Minä palaan
   takaisin maailmaan
askel pitenee
   matka vahvistuu
      uudistuu voimat
aloittaa kaikki uudestaan.

Vaik' palaan minä tänne
en palaa takaisin
jatkan matkaa
uusin askelin

ja tie
joka minua nyt vie
on toinen
ja lupaukset uudet
kuulla voinen.

Jos askel on uusi kaukaisen
on askel uusi myös läheisen
niin lähellä on taivas
niin lähellä on maa
joka näkymättömiä
                    tavoittaa
ja toinen toisesta
                    voimansa saa
käsi kädessä taivaltaa.

Toinen on vahva
   ja vahvistuu vain
toinen kasvaa
   osin kuluvain

vaan voimaa toinen
   toiselleen antaa
ja toinen toiselta
   näkyviin kantaa.

Yhdessä kaikkensa antaa.

  *

 

 

07.09.2010     04.55-
Ehto täyttyvien lupauksien

Minä joskus aattelen
ja olen kuullut
ett' joku suurempi
on heikossa väkevä.

Vaan, ei se tarkoita
   sairasta
      tai voimatonta
         elämän halutonta

vaan mieltä avointa
   ja korvaa kuulevaa
vain terve
   jaksaa rakentaa unelmaa.

Jos voimat kaikki
   on maallisista pois
kuinka näkymätön
   voimallinen olla vois

siks' toivo
   ja siunaus hyvä ajallisen
on ehto
   täyttyvien lupauksien.

  *

 

 


07.09.2010 05.10-
Tavoita tahtoa

Sillä katso,
tahto
      on heikossa heikko
voimaton
      on voimaton
ajatus ajallisen
      on ajallinen
ylempi viisaus
      on ajaton

Siis,
tavoita tahtoa
   voimaa
      viisautta ylempää
se rakentaa ajatonta
   joka maailmaa ymmärtää.

 

 
Näin minä kirjasin
kun valvoin yötä
   - eikä se ollut edes työtä.

  *

 

 

07.09.2010       06.00-
Heräsin neljältä    (yllä)

Heräsin jo neljältä,
   varttia yli
kirjoitin ensimmäisen runon 
puolelta toisen 
taas tasalta jo kolmannen
ja juuri ennen kuutta
tämän, joka tässä kulkee.

Koneelle siirtelin
   halusin näkyville
ne samalla julkaisin
- itse julkaisin
ja pari muutakin menneiltä päiviltä.

Kello kahdeksalta
olen tehnyt neljä tuntia työtä.

-Ei se ole työtä, sinä sanot,
se on harrastus
jos et saa siitä palkkaa.

-Kyllä se palkkakin - aikanaan,
minä tekojani puolustan.

En ikinä tahdo tehdä työtä,
   tahdon harrastaa.

  *

 

 

07.09.2010 yöllä
Laskeutuu, vaiko on

Löysin sattumalta hyllystäni kirjan
"Kaukana laskeutuu lähelle".
90-luvun alun ajatuksia
monia kirjoittajia.

Ajattelin heti
      hieman toisin:

Kaukana on lähellä
   se ei laskeudu
      se on.

Siinä on ero - vai onko?

  *

 

 

08.09.2010     00.34-
Rytmitön

Katosiko aika
   katosiko paikka
illalla varhain unille
   yöllä sanoille.

Rytmi elämän
   kuin rytmitön…

-Sehän on elämän vapaa!

Ei ole taakkaa
ei ole aikaa

on vain tämä elämä
ja sen arvaamaton tie

illalla unille nukkuissa
ei tiedä, mihin huominen vie.

  *

 

 

08.09.2010     01.40-
Ällös itke

Ällös itke
   ja itke vaan
itkusi taivaita tavoittaa
   taivaita
      sisältä syvältä

tuntuu hyvältä.

 

Ällös itke, ystäväin
   ja oi, itke sä kuitenkin,
sillä itku sun huuhtelee huolistas
saa sinut uudeksi puhtahaks.

Sit' naurat taas
   seass' kyynelten
ilosi itkuinen, on ystävä sulla.

Ällös itke, kultasein,
   tai, itke
      oi, itke kuitenkin
silmin kirkkahin

on herkkä ystävä mulla.

  *

 

 

08.09.2010     02.00-
Näin järvellä joutsenen

Näin järvellä joutsenen
   kaulansa kaarella
      siipensä retkotti vettä vasten

  

hiljaa kuin huokaillen.

Mikäs sillä?

Eilen viel'
   kaulansa korkealla
      siipensä kauniina kekona
         mielensä rohkeana.

Mikä yöllä mielen muutti
   mikä hennoksi  hauraaksi
      kaunoisen

siipensä vettä laahaten.

Orpo tunne
   yksinänsä
      hetkin toivo  hetkin päivä
                                   kirkkautta

yö hiljainen mennyttä.

  *

 

 

08.09.2010     aamulla
Tommyn oodit

Otin hyllystäni kirjan
sitä hetken luin
luovalla paikallani
      - pytyllä.

Ja minä huokasin,
      siitä kirjasta siis:

   

-Näinkö kauan mun kulkea täytyi,
   näinkö kauan
      - ja kauas

ett' ymmärtäisin,
   mitä kirjoitti toinen,
      nyt mennyt tuntematon ystävä.

Hän ei ole enää täällä,
   täällä kirkkauden maassa,
hän on muualla,
   jossain viel' kirkkaammassa.

  *

 

 

09.09.2010     03.40-
Uudeksi kaikki

Uusi maa
   uudeksi kaikki
opeteltava kuin
   elämän perusteet
katsottava paikka
   johon sulkeutua
jossa luoda
   löytää
elämää uutta

elää uuden maan
   tulevaisuutta.

  *

 

 

09.09.2010     03.50-
Kuin lapsen lailla

Kuin lapsen lailla
   alkuun käytävä tie
opittava
   elämän perusteet

kuin tultava uudeksi
   uuteen
jätettävä menneet taa
uusi maa
   uutta rakentaa.

Yksi elämä taas
   kuin yksi elämä vielä
                 - ehdin sen vielä

kasvusta hautaan
   on kaarensa sen
sitä tässä
   nyt tapailen.

Ja kuinka paljon
   mahtuukaan
yhden elon matkalle
   työtä
      toimia
         ihmisiä
aikoja
   paikkoja
      ajatuksia

ja tekoja
   joista sinut tunnetaan
tekoja
   joista sinut muistetaan.

Ja vaik' heiluu
   kuin viikatemies ympärilläsi

- se tehtävä hänellä on -

hän karttaa sua
   vaik' moni jo luotasi
      otetaan suuremman luo.

Sinulla aikasi
   on auringon alla
kylvää sanoja
   kaikkialla.

  *

 

 

 09.09.2010 04.00
Onko vielä?

Onko vielä
   paljon portteja
      joista kulkea
joissa elämä
   yhä uudelleen uusia?

-Ei portteja
   yksi ainut vain
siit' aikanaan kuljemme
   rinnakkain.

Mutta on ikkunoita
   mistä kurkkia
      outoja urkkia
ja niiden kuvia
   muistiin kirjata.

On pieniä portteja
   kuin veräjiä

      kuin aukkoja
         joista kulkea
ja niiden takaisia maita
   hetki tutkia

sit' palata taas
   ja jatkaa matkaa

huilata hetki
   uniesi maissa

kulkea kaukaisissa
      - unelmissa suurissa.

  *

 

 

10.09.2010
Kas, sulka!

Kas, sulka!
   Vihdoin valkoinen
ja monesko valkoinen lie,
sinua ilolla katselen.

 

Oli välillä mustakin
   ja muutama harmaa,
niitä vain katselin kaukaa,
en kuunnella tahtonut,
mitä ois kertonut.

Vaan, sinulta minä kyselen:
      -Miks' eteeni lennähdit
         ja viel niin monen sulan voimalla
            tahdotte mua kohdata.

-Aika ohi, kärsimyksen,
aika ohi hiljaisen tien,
sen tulin sanomaan:
-Minä sinua nyt eteenpäin vien.

Lähetti tervehdyksen sinulle kaukaa hän,
josta saat uuden ystävän.

Joka kohtaa sinut pian.

  *

 

 

10.09.2010
Sulan poimin

Sulan poimin
   sen hattuuni merkiksi
on ystäviä minulla kaukaisia
   hentoja valkoisia

 

ja ain kuunnella voin
   sinun sanojasi helliä
saat hattuni nauhassa
   matkata maailmoitten meriä.

 

-Tervetuloa!
   tänne uuteen maahan.

 

-Kukas sinä…pieni keijunen?

 

-Olen tämän maan kansalainen.
Sinut tervetulleeks' toivotan
      sanoillani suuntaasi johdatan.

Ja katso tuonne!
   tuonne nyt matkasi käy…

-Eihän siellä... mitään näy?

-Ei näykään, vielä.
Vaan kun matkasi sinne
   saa mielesi tilaa unelmille

ja siellä kohtaavat sinut
kaikki maani ihmeet
näet iloja ja suruja
monia merkilliset ilmeitä
kuulet outoja juttuja.

     -Entäs sitte mä? kysyy jo koala levottomana. 

-Riipu kädessä ystäväsi,
      hän on hyvä sinulle,
         yhdessä seikkailette tuleville.

-Hyvä mulle? Se aina kiusaa…

-Leikkiähän se vain,
hän on sinulle ystävä parhain,
ja sinä myös hänelle.

-No niin, uudet matkalaiset,
hyvää matkaa uusille teille.

  *

 

 

08.09.2010     01.20-
Vain pari sanaa

Sanojen maailma
   sanojen vapaa

vain pari sanaa
ja olet jo kaukana
   jossain taivaitten takana
tai maassa,
   jossa et koskaan käynyt
unelmissa.

Sanojen maailma
   sielun vapaa kulku
välissä huntu
   jonka taakse ei näe
      kajastus vain

ja yks' käden liike
   huntu pois

voisivatko maailmat
    olla kauniimmat

mielikuvat
   kuvat
      unelmat.

 *

 

 

13.09.2010      04.15
Yhdessä tuovat näkyville

Jos toisessa pois
            se toisessa lisää

molemmissa etsitään
            unelmien isää.

Kasvu toisessa
            kasvun toiseenkin tuo

uudet asiat

           
voi tulla luo.

Eteneminen toisessa
           
kohti uutta
ennakoi jo

           
toisenkin muutosta.

Ja taidollisuus toisessa
on myös

           
taitoa toisen
heijastuksia verrata voinen.

Jos murskautuu toinen
            jos murskautuu unelma

jää toisestakin

           
vain mielikuvia.

Jos avaat toisessa
           
jotain uutta
toinen jo kasvattaa

           
sinne suuruutta.

Toinen on maa
           
toinen on voima
toinen on teko maallinen

            toinen on voima ylempien.

Jos toisessa
           
tanssi laulu
                       
käden taito
toisesta sisältö

           
taidollisuus aito.

Siks’ ei muutu
           
vain toinen maa
ajallinen

            ajatonta rakentaa

ja ajattoman unelmatie
            ajallisissa uusiin vie.


Ja näin kulkee ihminen
käsi kädessä ajattomien  

eikä otetta
           
hellittää voi
toinen toiseen

           
ain heijastuksen toi.

 
Jos avaat

           
kuin hanat
tiedolle

 
taidolle
    
viisaudelle
koittaa jo pian

  
uudet ajat
     
uudet tavat
           
kauneudelle.

 

Jos kuljet
           
paikkoihin uusiin
kuljet pian

           
sanoihin suuriin.

 

Nyt!  Kulje kohti valoa
           
kuvitelmia
vastaasi tulee

           
unelmien toteutumia.

  *

 

 

koala:  Pitääks munkin tonne...kuumaan...kuivaan? Karvat siellä palaa.
Harri:  Ota karvat pois.
koala:   Hä !   mrrrmrrr...
Harri:  No eei, leikkiä vain. Ei siellä ole oikeasti kuumaa. Ei se polta.

koala:  Mist sä tiedät...ooksä juskus muka ollu täällä?
Harri:  En ole...en tiedä, jotenkin vain minulla on sellainen intuitio että...
koala:  Mikä tintui?
Harri:  No, sellainen jokin alitajuinen tunne että...

koala:  Alitunne tintui...?  Et kais-sä ala sekoon.  Miten täält pääsee takas?
Harri:  Ei täältä ole paluuta, muistatkos...portit meni kiinni kun tultiin.
koala:  Onks-sulla ees mitään sellast varjoo...tai jotain?
Harri:  Ai, jotain päivänvarjoa...hmmm... katsotaan, josko löytyis. No, tules nyt, lähdetääs matkaa.
koala: Juu juu... mut se varjo... muista sit se varjo.

  *

 

 

14.09.2010     04.20
Matkalaiset

Näin kulkevat pienet
   kuin kohti luvattua maata
      unelmien maata.

Ei polta maa jalkojen alla
ei pala karvat vaik' näyttäisi
ett' ois kuuma ja polttava.

 

Siin' matkaavat
   pienet seikkailijat
      käsi kädessä
          ihmetellen hiljaa
ilma kuin täynnä odotusta
   mitä onkaan eteen luvattuna.

Luvattuna?
      Kuka lupasi?

Jokin suurempi
   sisällä puhui
jokin suurempi
   eri hahmoissa itseään näyttäen
todelliset kasvonsa
   peittäen.

Vaan, kohtaako kerran
   matkalainen
kohtaako suuruuden
   jok' antanut
      matkan lupauksen.

 

koala:  Mitä sä oikein horiset siinä?
Harri:  Een mitään... aattelin vaan itsekseni. Tuus nyt sieltä.
koala:  Joo joo... tullaan tullaan. Anna se käsi!

  *

 

 

15.09.2010
Yksinäisyyttä

Jotenkin yksinäinen tunne
niin paljon muutoksia
epävarmoja ajatuksia
tunteita.

Miten tästä nyt
uudessa taas
miten matkata
miten sovitella askelia

mitä tulevalta kuvitella
vaik' onkin
   niin paljon odotuksia.

-Ja lupauksia!

Niin,
ja lupaus kantaa ain hetkisen
antaa voiman kohdata huomisen.

Sit' taas jo aattelen,
miten on,
onko kaikki kuin kädessä kohtalon,

ja mikä on oma osa
olenko onnellinen
   vaiko onneton…

 

koala: Mikä onneton sä ny oot? Ala tulla sieltä…ohan sulla mut!  Nyt mennään - tonne - kato nyt - tonne!  Tonne miss paistaa toi valo. Tul-Enn-YT!
Harri: Tullaan tullaan… täss' hetken vain huokailin.
koala: Joo… mä huomasin…"kädessä kohtalon".  Mun kädessä tää kohta on…MUN!  Tartus kii… nyt mennään taas!

Harri: On se…sittenkin…aika hyvä tyyppi toi koala. Hyvä kun otin sen mukaan.
koala: Mitä sä hourit siellä?  Sä otit?  Mä tulin! ... ja nyt mennään!

  *

 

 

17.09.2010
Uuden alussa

Masennus uuden edessä,
oudon tulevaisuuden,
tuntemattoman kaukaisuuden,

kun pitäisi olla into
ja suuri halu mennä
kuin kiirehtiä: Tuonne tuonne!

Vaan ei,
kuin väsymys menneestä,
epävarmuus tulevasta
näkymättömästä tuntemattomasta.

Mikä siinä on?
Eikö voimat riitä,
eikö tahto kanna,
ei lupaus tulevasta kuin päivän kerrallaan.

Mikä mun mieltäni painaa.
kuin pakko ei anna rauhaa.

-Odota kättä mihin tarttua,
odota tulevan kuvia,
uusia unelmia

sillä ilman niitä olet hukassa
paikallasi hapuileva.

 

koala: Mitä kättä sä siinä ny venaat?
Harri: No kun…
koala: Tässä se on…mun käsi… tartu siihen ja sit mennään!  Noh! Ota kiin-ny!
Harri: Joo joo…
koala: Noni, tulihan se sieltä…mokomaki... mytty.  Katon-ny miten kaunista tuoll-o.  Kato!

  *

 

 

23.09.2010
Minä odotan

Minä odotan kasvoja,
kättä johon tarttua,
ääntä jota kuunnella
ja uskoa.

Sitten matkaa jatkaa,
kohdata kaikki ne,
josta lupauksia,

jotka elävät,
kulkevat täällä,
uudella maalla,
   luovuuden,
      kuvitelmien
         ja keksintöjen ihmemaassa
   - kaukaisissa unelmissa.

Missä viipyy käsi…

  

  koala: Heei, oha täs tää mun käpälä… tartu siihe!
 Harri: Koala älä häiritse nyt.
  koala: Höh…miks mun käsi ei sit kelpaa.

sen suuremman,
korkeamman johdatus,
joka täällä maassa
kuin etenemisen edellytys.

Miksi hiljenit minulle?

-En hiljennyt,
vaan odota viel' hetki,
katsele, kuuntele maailmaa,
ja vahvistu kohtaamaan uutta.

Se on suurta!

 

Täss' raahustavat kahdet askelet,
vähän raskasta...

 

  koala: Em-mÄ raahusta!...tää vaan upottaa…tämmöne hötö.
 
Harri: Juu, onhan tämä vähän outo tie, 
                                      mihinkähän tää oikein vie?
 
koala: Apua! Eksä sit tiedäkkäää!
 
Harri: Tota… tiedän tiedän… odotellaan vielä hetkinen.
 
koala: Joo joo…odotellaan odotellaan…lompsis lompsis… 
                                                            iha kumma paikka…                                                                                          

  *

 

*     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *     *

 

      

      Keltaisen maan asukkaat 


Keltainen maa
vähin erin itseään avaa
   - ja millainen vilinä,
millainen hahmojen joukko,
   - ja kuinka paljon tietoa, taitoa,
      elämän perustaa aitoa...

 


27.09.2010
Böö!

Ethän pelästynyt?

 

Ei täällä kaikilla
tuttuja muotoja.
Ei muotomme täytä unelmia
                                salaisen maan,
monet täällä
voi kauhistuttaa.

Eikä ihminen näe oikein
muotoja sen,
jotka lähteinä ovat
monen mielikuvituksen.

Ei tämä ole ihmisten maailma,
ei myöskään maa örkkyjen,
tämä on lähde mielikuvien,
   monien kertomusten
      ja hauskojen tarinoitten.

Myös jännitys, kauhu,
lähteensä täältä saa,
ne ihmistä jo puistattaa.

Vaan,
täällä ei ole kauhua,
on vain hahmoja,
joiden kautta kuvitelmia:
   on iloa ja surua,
      on rakkautta
ja kaikenkarvaisia olioita.

Ja minä olen oppaasi täällä,
esittelen esikuvia,
jotka muotojaan saavat
maan päällä.

 

koala:  Hui kauheeta! Kato ny! Kato! Kato millane nenä… ja millaset silm…

Harri:  Shh…hiljaa koala.
koala:  No-mut KATO!
Harri:  Joo joo, mutta tämä onkin tällainen mielikuvien maa… ei todellinen…
koala:  Herätä mut!  HETI!

 

Ja tulkaahan tänne kulkijat.
Tulkaa tästä kukkaportista ja katsokaa.

  

Saanko esitellä:

  *

 

  

28.09.2010
Pieniä portteja

Väki vastaan tulevi
meitä iloiten tervehti:

 

-Hei!  Minä olen enkeli
esikuva enkelten
kuuleville enkel-taruja kertoilen.

 


 
-Ja minä olen nalle
esikuva nalleille
muodon minulta saaneet
ja lempeät luonteet.

Minulla on yksi uusi tarinakin
…rap…rap..mitenkäs se nyt…

 
-Ja minä olen lukija
talvisten tarinoitten
esikuva lumiukkojen.

Hattuni kellon kilkatus kauaksi kuuluu
hymyyn käännän suut.

Hei, kohta on taas talvi!

 
-Minut sinä kohtasit jo
sisään tullessa sua tervehdin
välkettä ripottelin.

Keijut kauttani näkyvän maan
muotonsa saavat.

 
-Ja katsos tänne, ylös!
Minä olen se hirmuinen lisko,
lohikäärmeeksi kutsuttu,
mistä lie nimeni sellaiseksi.
Tulta syöksen ja savua,
tarinoissa pelottelen,
tuon niihin kauhun ja jännityksen.

 
-Ja mä oon peikko. Toikin on.
Muodot meistä; karvat, pörröt, kaikki,
ja nenät mahtavat
välitämme peikko-tarinat.

-Ja minä olen kissa keikistelevä.
Tarinoita haaveilen
niitä sopiville jakelen
kissa-tarinoihin siemenen.
-Minut sinä jo tunnetkin.

Harri: Aai, tietäjä, sinua jo kaipailinkin,
oisin halunnut kysyä että…

-Täältä minäkin
näistä maista kaukaisista
esikuvaksi tietäjille
hyville ja pahoille

vaan muista,
tarinoita ne ovat vain, eivät tosia,
vaikka annankin monia
jännittäviä mielikuvia.


-Ja minä edustan villejä eläimiä,
hurjia ja vaarallisia

silmistäni, sarvistani,
voimistani,
virinnyt monia tarinoita.

  
-Ja meitä kauniita neitoja
on täällä monia,
meistä prinsessoille malleja.

  
-Ja kauneus olen minä - naiskauneus.
Innoitukset säädän ja määrään,
mikä milloinkin on vallalla
niihin suuresti vaikutan.

-Ja minä, katsos tänne ylös,
minä edustan suloisia eläimiä
kaukaisten maiden
olen takana ajatusten viisaitten
…siis eläinmaailman totta kai…

koala: Hei kato!...hei…toi on jotenkin tuttu.
Harri: No niin näkyy olevan. Ketähän se oikein…muistuttaa?
koala: Hö!  Ketä!  No katon-Ny!  Mua… se muistuttaa ... MUA!

-Niin, ja ystäväsi rinnallasi
on saanut minulta monia ajatuksia.

koala: Noni…siinäs kuulit. Moon viksu! Tai siis.. ett' toi…

Harri: (huokaus)  Juujuu…ja nyt sit selvis tuokin.

-Ja minä olen pelle.
Tehtäväni on antaa pelle-tarinoita.

kerrankin keksin erään Hermannin,
siitä kovin nautin itsekin.

 
-Heei, ja arvaas mistä pienet lapset!
Katsos tänne, alas,…täällä
meiltä mallit heille,
iloisille sirkeäsilmille,

 


...ja nuo tossa, vähän isompia,
muistatko Hannua ja Kerttua?

 

 

 

...ja toi tossa huuii ! ...on noita pelottava,
sillä on paljon kauhutarinoita.

 

 


 

-Ja oletkos nähnyt meitä?
Meistä on lähtenyt kauniita rakkauskertomuksia.

 

 

-Mulla on kaikenlaisia löpinöitä,
pikku rupatteluja ja hassuja juttuja,
niistä hetken iloja.

 


 
-Naamioni taakse
minä kätken salaisuuksia,
ulottuvuuksia ulottuman taa,
salaisuudet aina kiinnostaa.

 
-Ja minä kerron monenlaisia
salaperäisiä tarinoita,
joilla rakennan hurjia mielikuvia.

 
   -Ja minä…
      -Ja minä…
         -Minullakin on tällainen…
      -Entäs sitten minä, katso tänne… täällä!

-No niin, annetaan matkalaisten jatkaa matkaa
   tutustua uusiin
              ulottuvuuksiin.

Läpikulkumatkalla ovat vain,
matka viel' pitkä tulevain.

koala: Eiksme jäädäkkään tänne…tääll-ois paljo kavereita. Toi ykski …. vähä … mun näköne. No eei-tosin näin komee mut…

Harri: Juu juu, eiku siis…ei me kait sitten jäädä tänne. Oishan täällä vilskettä ja tarinaa monenlaista rakentaa...

koala: No...minness-si?

 

 

28.09.2010
Minä yöllä aattelin

No, yöllä aattelin
tarkalla korvalla kuuntelin
                            ja ymmärsin:

Tarkoitus on kuvata,
ei kertoa tarina,
sillä tarinalla
on aina alku ja loppu.

Kuvaus on ikuinen:
    se on tämän näköinen
       näin toimiva.
Se on unelma
   jonka rakentaa kuva
      se on tuleva.

 

Jos olisi tarkoitus,
että kirjoittaisin tarinoita,
minä kirjoittaisin tarinoita
      - jos se olisi tarkoitus.

 

koala: Hö!  Oisit sä voinu noitten kans  ees vähä jutella ja...

Harri: Noo... eiköhän ne jotenkin kuitenkin kulje tässä matkassa.

 

 

Minä piirrän kuvia
   lupaan tulevia
se on tarkoitus
   - kuvata tuleva
      uskoa oleva
         ja unelmoida unelma suuri
ratkaista
   löytää
         kaiken alkujuuri.

 

Tarinoita mahtuu maailmaan
   vaan syntyjä syviä
      elämän lähteitä
         kuoleman tähteitä
- kuka kuvaisi niitä.

Kuka kertoisi, että tuonne!
Tuonne sun matkasi
   määräsi pää
ilman että totuus
                   järkyttää.

Luoda uskoa
   luottamusta
      elämään  olevaan
         tulevaan
luoda ihanaa mielikuvaa
         unelmaan.

Kuka kertoisi sen
kuka kuvaisi
elon merkityksen?

 

       -Kerro sinä ja ole rohkea,

katsele suuria kuvia ja kiitä
niistä myös itsellesi
onnea niitä.

 

Miks' muoto runollinen,
miksi sanojen virta riiminen?

Miksei tarina,
kertomus sulava,
kirjaksi kelpaava?

     -Maailma on runo, siksi.

Sillä kerrottu tarkoin
on tarkasti kuvattu,

runossa on tilaa
   voimaa
      energiaa
synnyttää lukijalle kuvaa
   jotka nousevat sanojen takaa.

Sillä sanat
eivät riitä kuvaamaan
vain avaamaan
ja sanalla avattu ikkuna
on monien unelma.

Ja unelma kaikkineen
on se matka
joka tulee kulkea.

Unelma
   alussa tullessa
matkalla
   salaisesti sitä tavoitella
lähteissä huomata
   toteutettu unelma.

Vaan, mikä onkaan
   se unelma
se jo kantaa salaisuutta
sillä unelma
ei ole aina kaunista
   se on tarkoitusta
      tehtävää
         usein silmin pettävää

unelma on taistella
   elää
      kuolla
         löytää voima
            viisaus
               ymmärrys ylempi uus
ei useinkaan
elon mukavuus.

Siksi unelma
on monesti raskas taakka
eikä selittää
   ymmärtää
      sitä toinen taida.

Unelman etsijä
   pitää sitä itse rakkaimpana.

 

Ja kun katsot näitä hahmoja
ne ovat vain
   porttien kuvia, joiden takana
       avautuu ain' uusi maailma
joista ihmisille mielikuvia
   tarinoita
      ihania unia unelmia.

On myös portteja
   joista avautuu kauheuksia.
Tässä yksi pelottava

       

...sinne ei nyt kannata kurkata.   

 

Ja kaksi on porttia
kuin suurinta;
   on elämä
     ja kuolema
niistä teemme vielä
   monia matkoja
       saat syntyjen syviä ratkoa
ja kuoleman koskettavuutta kuvata
   - itsekin siihen kerran tarttua.

 

Viisauden porttia kyselet.

Ei sellaista yksinänsä
se sidottu on aina elämään
ja elämän mystiikkaan:
   mistä tultu
      minne menty
         miksi avaruus
            miksi tähdet  kuu
auringon osuus
   helposti unohtuu
vaik' siinä on ehto näkyvän
vaan, ei ehto
   näkymättömän.

 

Ja minä rauhoituin
   aamulla kello seitsemän
kun kirjasin ylös mun tehtävän
etten hapuile sinne, tuonne
   en liikoja vaadi itseltäin

      - kaikki on hyvin näin.

   *

koala: No nyt sä rupesit taas vilo... filso... visolovoimaan..

Harri: Filosofoimaan, vai.

koala: Ni! ...niinhä mä sanoin. Mä en oo kyll iha varma.. .ett kestäksämä sua... kauaa...

  *