Kirjasarja: Taikurin matkat
Osan nimi: Kalliosta keskustaan
Kirjoitukset ovat syntyneet vuosina 2005-2007
Kirjoitus ja valmistus: Harri Koivisto
 
Kirjoitukset on poimittu omalta kotisivulta www.piiras.com
 
Lukijalle

Tämä teos on pieni osa Taikurin matkasta ja kasvusta.

Koska piiras-sivusto on jo laajaksi kasvanut ja lukijan on sieltä vaikea löytää asioita, päätin kerätä matkan vaiheita erillisiksi "kirjoiksi" lukemista ja löytämistä helpottamaan.

Tämä kirja on vuosilta 2005-2007. Ajatuksia Helsingin Kallion seudulta, kun asuin siellä ja katuja kuljeskelin. Ja ihmisiä kohtasin, katselin.
 

 

 Tervetuloa mukaan. 
   



           

       Kalliosta keskustaan



29.05.2007
(Runo Helsinginkadun talokokoukseen)

Tuttujanhan me

Katsos, tästähän minäkin,
tuosta, Harjukadulta.

Siin' nuoruuteni vuodet vietin,
elämä niin helppoa, nyt mietin ja muistelen,
ei ollut minulla murheita, ei huolta huomisesta.

Oli koti, isä, äiti, …siskokin,
ja 20 neliön koti suloisin.

Murrosiän kynnyksellä muutimme suurempaan,
samaan rappuun puoli kerrosta ylemmäs.

Minä muistan kuinka istuin siin' tyhjällä lattialla ja aattelin,
voi kuinka onkaan paljon tilaa,
…kolme neliötä enemmän.

Minä mietin nyt, missä meidän kaikki tavarat oli,
vaatteet ja muut,
kun oli vain yksi vaatekaappi,
ja isän sänky täytti öisin keittiön.

Oli ne aikoja, ja oli sielläkin murheita,
aikuisilla, ei meillä lapsilla,
mistään tietämättömillä.

Jälkeenpäin olen kuullut,
voi miten silloin kaikken toisenlaiseksi luullut.

Niin, täältähän minäkin,
Kallion kaduilta,

tuoss' seisoimme illoin ja kadulle syljeskelimme,
Primulan Baarissa istuimme,
lauantaisin saunoimme Harjutorin saunassa,
kaveriporukassa motskareille pörräsimme,
ja lauantaisin ryypiskelimme.

Sitt' elämä vei,
tuli työt ja tytöt,
avio ja lapset.

Kaikki vahna vain hajosi.
elämä uuden muodon rakensi.

Äiti yksinään vielä vuosia täällä asusti,
sitten jo hänkin Puisolaan muutti.

-harri

--- 

 

 

22.02.2007

Kivikylä

Kivikylää joku vihaa,
toinen sitä jo rakastaa,

taloja talojen perässä,
ihmisiä toistensa päällä ja vieressä.

Vaan rannalla,
kaupungin keskellä,
korkealla,
on pesä vapaalla kotkalla.

Siellä se on, ja runojansa piirtää,
elämän hetkiä muistiin siirtää,

ihailee kaupungin illat ja aamut,
pakkasten paukkeet ja öiset haamut.

Vaan kunhan taas kesä saa
ja kaikki kauniina kukoistaa,

rantain puistot ja vihertävät puut,
kimmeltää vesi ja nauraa suut.

-harri

--- 

 

 

29.11.2006

Aamuinen kohtaaminen

Pieni mies, sinä kuljet siin' mun edessäin housusi lötässä,
päivän työsi kuin pitää niitä ylhäällä.

Sinut jo aamutuimaan sateisella kadulla näin,
ja myös illalla myöhään kotiin tullessa huomasin lähelläin.

Missä olit sinä yösi,
missä on sun elämäntyösi,

mitä ajattelet päivästäsi nyt,
vai onko kaikki haaveesi, unelmasi, jo mennyt.

Miks' roikkuu housusi, missä on sun vyösi,
partasi harmaa hoitamaton,
kehosi pesemätön, siistimätön,

tässäkö sun elämäntyösi,
tässäkö, täss' Kallion kaduilla kulkea ja laahustaa,
meitä ohikulkevia muistuttaa:

Älä sure, sinä ihminen onnekas,
on osasi hyvä sulla.

Vois olla osasi toisinkin,
kestäisitkö, jos ois se, kuin on se mulla.

-ohikulkija

--- 

 

 

18.11.2006

Kinapori joskus ennen

Täss' paikassa,
Helsingin Kurvissa,
täss' Kinaporissa,
Metroaseman kohdalla,
oli ystäväni pesä,
puutalossa nuorena.

Yhteistä lapsuutta elettiin,
leikittiin, oltiin pieniä vain,
muutama vuosi vast' harteillain.

Sinun virkeytesi,
sinun temperamenttisi slaavilainen,
oli minulle niin mieleinen.

Ero ensimmäinen eteeni nousi,
sinä pois muutit lapsuutemme talosta,
tuosta Harjukadulta, 
sinä muutit tähän, minä sinne jäin.
vain muistoissa sinut enää näin.

Kouluaikana mieleeni nousit,
sinua kirjeellä muistin,
piirsin kuvan niin kauniin, siin' kaksi kulki käsikkäin,
oltaisiin uudelleen yhdessä, siitä kuva jo mielessäin.

Vastasit ja minut kylään kutsuit,
olit sama virkeä kuin silloin,
vuoskymmenen jo menneen.

Vaan este suuri lie eteemme nousi kun olit niin pieni.
minä tällainen… suuri.

Miltä näyttäisimme, miten olisimme,
miten toisiamme katselisimme,
sinä puoltoista metrinen,
minä melkein jo kaks',
…et tullut minulle rakkaimmaks.

Sinut vieläkin tavata tahtoisin,
elää uudelleen sun ilosi ja naurusi,
tuntea ihanan virkeän luontosi.

Vaan maailma sinut vienyt on jonnekin,
pois kaukaisiin, en tiedä minne,
vain ajatuksin yllän vierellesi sinne.

Niin, tää paikka miss' nytkin työtä teen,
se muistuttaa sinusta ja meistä,
lapsuutemme iloisista teistä,
kun yksissä leikittiin ja naurettiin,
elämästä vähät välitettiin,

me elimme siinä ja nyt,
onko se kaikki välillämme mennyt.

Ehkä joskus, ehkä joskus viel' kohtaan sinut kuin sattumalta,
sinut pysäytän ja hellästi hallaan,

niin, …jos sinut vielä jossain tapaan.

Puheestasi ja äänestäsi sinut tunnen kuin Espalla kerran,
se tapahtui liian nopeasti ohimennen,

en ehkä muotoasi enää tunne,
vaan oisko meillä vielä sisällämme sama lapsuuden tunne.

-harri.

--- 

  

 
19.11.2006

Vasis  (Vaasankatu)

Pienenä kuljin sinua aamuin illoin,
olit turvallinen tie, minua kouluun veit silloin.

Ystäviä nuoruuden sun varrellasi asusti,
elimme joskus hurjasti,
maineesi koko aluetta pahensi.

Olit  "Vasis",
siellä varoa sai,
oli tappelijat, viinatrokarit, joku puukostakin kai,

ja klapikauppa, sen minä muistan,
yks' vanhus siellä puita pilkkoi ja jätepaperia vastaan otti,
niillä rahoilla pienet poijjaat Meccanon itselleen osti.

Tänään, vuosikymmenten jälkeen, taas katuasi kuljen,
monet muistot…:

tuossa oli halli,
tuossa huoltsika josta motskarin bensat ostettiin,
tuossa oli baari jossa porukalla iltaa istuttiin,
uutuuspirtelöt nautittiin,

tuoss' oli suutari, …hei, sehän on siinä edelleen,
vaan lihakauppa on poissa,
isäkin lähti, kaikki niin nopsaan käi,
muistot vain hänestä ja verstaastaan jäi.

Ilmeesi on muuttunut toiseksi,
maineesi lie ennallaan,
täällä monet tekevät pahojaan,

seksikaupat vallalla,
baarit ja ravintolat kukoistaa,
öisillä kaduillasi yksinäiset rakkautta janoaa.

Vaan olet sinä myös turvaisa monille pienille kodeille,
vuoskymmenet varrellasi asuneille,

kuin salassa kaikki ois tapahtunut heiltä kuitenkin,
eletty elämä onnellisin,
ja ikkunasta avautuu maisema turvallisin.

-harri

--- 

 

 
18.11.2006

Kallion kirkko

Tuossa on kirkko, se minua niin suurena katsoo,
ikkunani edessä uljaana seisoo.

Siinä muistoja muistamattomia,
nuoruusvuosia jo unohdettuja,
aikuisuudessa koettuja,
nyt taas yhdessä toisiimme katsottuja.

Lapsuuteni ympärilläsi kulki,
ristiäiset, koulun juhlat jouluin,
ja keväisin kun olin onnellisin.

Siten elämä muualle vei, pyöritti toisille teille,
joskus yllättäen toi sun tutuille lehtereille,
syliisi monille muistoille.

Kuljettuko lie ympyrä täyteen kun sinut uudelleen eteeni sain,
katselen sinua nyt parvekkeeltain.

Siinä seisot uljaana ja muuttumattomana,
ihmisten tarpeita palvelevana.

Vaan voi olla, että sinut viel' uudelleen hukkaan,
elämä arvoituksia täynnä,

tai, tiedä vaikka tarjoaisit runopaikan mulle,
jos sanani saavat nousta kukkaan ja saan lukea niitä sulle.

-harri

--- 

 

 

27.12.2005

Iltakävelyllä Kalliossa

Kallion kadut ne kopisi, kävelysauvoin niitä kiidin.
Katselin taloja, ikkunoita,
liikunnan riemusta iltaani kiitin.

Kuinka kauniita ovatkaan nää Kallion talot ja tiet,
minnehän tuokin pieni kuja vie.

Sen katson ja tunnelman nuuhkin,
kotikulmilla, muistoissain kuljin.

Kaljakapakoita hiljaisia,
pizzerioita autioita,
pieniä liikkeitä,
yksinäisiä ihmisiä.

Yksinäiseksi minäkin itseni tunnen.

Oi, oisitpa rakas tässä mun vierelläin,
kulkisit kanssain tätä illan hämyä,
tuntisit kanssani lumisten käytävien lämpöä.

Oi, Kallio, sinä kauniimpi olet kuin muistankaan
vaikka sinua ikäni katsellut oon,
istunut hetkiksi moneen puistikkoon,
matkannut vanhaan kirjastoon.

Nytkin, tuolta ylhäältä kattojasi tarkkaan,
tunnen katusi ja kujasi melko tarkkaan.

Niin, Kallio, jouluko sinut eloon mun mielessäin sytytti.
Valot ikkunoilla pienten asuntojen.
Kuuset koristellut pimeillä kujilla.
Jouluiset tunnelmat liikkeitten ikkunoissa.

Yksinäiset hahmot hiljaisissa kuppiloissa.

Virkistyin kaikesta mitä näin.
Virkistyin pakkasillan raikkaudesta.
Virkistyin liikkumisen mahdollisuudesta.
Virkistyin katujen rauhasta ja turvallisuudesta.

Virkistyin Kallion kaduista,
ja sen hengestä rauhaisasta.

-harri

---

 

 

Kohtasin mustalaisen

Lupasin ajatella illalla. Kuin jotain kuunnella ja itseäni tunnistella.

Minua silloin toinen ajattelee. Päivällä tapaamani mustalaisnainen.

Mustalainen!

Niin, vaan lempeä oli. Rehelliset silmät ja ystävällinen. Hyvää ajatteli ja tahtoi. Hänestä heti pidin. Jotain yhteyttäkin tunsin. Lupasi minulle hyvää kuten muutkin.

Minäkin olin hänelle ystävällinen. Ostin hänelle tavaran mitä toivoi, mustan hiussoljen kirpparilta. Piti siitä ja pienestä eleestäni.

Jotain näki ja ohjeitakin antoi: "Varo muita. Linjasi säilytä. Älä anna muiden vaikuttaa itseesi. Ole luja omassasi".

"Äläkä ole liian avoin". Sinua pian väärin käytetään. Sitä ei sanonut. Sen itse kuin jatkoksi ajattelin.

Kahvit lupasi ja povatakin, jos uudelleen joskus myöhemmin tavataan.

Olin kiinnostunut yhden kysymyksen esittämään, kun ei muuhun ollut suostuvainen juuri nyt: "Kerro edes tämä, toteutuuko tahtoni, unelmani työstä. Sano! Tuleeko minusta se mitä haaveilen."

"Tulee", sanoi. Minä uskoin. "Älä anna kahlita äläkä sitoa itseäsi", sanoi vielä päivätapaamisen lopuksi.

On ilta. Nyt hän miettii minua. Niin ainakin lupasi. Kuin temppujaan tekee ja apuaan antaa. Kauko... jotakin, sen itsessäni tunnen. Lupasi minulle jotain lisää. Mitähän?

Vaan kaikki on tervetullutta tähän hetkeen. Kaikki mikä uutta edessä olevaa tietäni avaa.
Onko tarpeen, en tiedä. Osansa jo siinä antoi. Edellä kerrotun.

Nyt on illan yhteinen sopimamme hetki ohi. Mitä sain. Mitä tapahtui. Mitä tapahtui näkyväisessä, mitä näkymättömässä. Tuntui hyvältä ja levolliselta.

Emme kaikkea näe. Jotain enemmänkin sanoi olevansa kuin vain povari. Mitä jotain. Onhan maailmassa kaikenlaista. Voimiakin monenlaisia. Kuka niitä liikutella taitaa. Ihmiselläkö vain halu kaikkeen. Voima itse asioita liikuttaa tahtonsa mukaan.

Ihminen tahtoo aina itsensä väliin laittaa. Olla jotain suurempaa. Kuin Voimien välittäjä ja siirtelijä.

Mihin Voima sellaista tarvitsee. Itse kyllä tietää mitä kukin tarvitsee. Itse on voimallinen voimansa lähettämään ja asiat avaamaan. Siihen ei ihmistä väliin tarvita.

Näkeminen ja tietäminen on toinen asia. Siihen ihminenkin väliin mahtuu.

Siinä ei ihminen säätele, katsoo vain.

-harri

---

 

 

Kaksoset

Äiti kaksosiaan työntää aamukiireessä kaupungin kadulla. Kärryt ovat raskaat, sen näkee. Lunta maassa ja pyörät sakkaavat.

Joku ohikulkeva katsoo. Asian tuntee ja kohdallaan muistaa: KAKSOSET, voi taivas! Millaiset yöt. Millaiset päivät. Millaiset tarpeet. Eikä apua juuri mistään.

Kovilla on äiti. Isäkin, vaikka monesti pakenee ja äidille kaiken jättää. Äidille, jonka kaikki on kannettava ja kestettävä. Kärryt työnnettävä. Aikaisin herättävä ja pienet matkaan valmistettava satoi tai paistoi. Kesällä jotenkin helpompaa. Nyt on raskasta ja pimeää. Täytyy jaksaa vielä kiireesti töihinkin. Siellä on oltava tehokas.

Kiire ja raskaat kärryt nostavat hien otsalle. Kainalot kastuvat. Ei mikään dödö tätä kestä. Inhottava haju, taas.

Miten näytän raikkaalta muiden keskellä. Hyvin nukkuneiden ja levänneiden. Minulla pienet hoidettavana. Yhden illan hedelmät. Rakkaat kuitenkin. Nyt ovat raskaat. Elämän alkuun saatettavat. Muutaman vuoden kestää, sitten helpottaa vähän. Seuraksi ovat toisilleen ja äiti vähän helpommalla pääsee.

Vaan ei vapautta aikoihin kuten toisilla, joilla lapset ovat jo isompia. Tai niillä, joilla ei ole lapsia lainkaan.

Raskas aamu. Työt kiireisiä ja tärkeitä. Illalla takaisin, sama reitti toisin päin. Kaupan kautta ja kotiaskareet. Illalla hetki itselle. TV sen syö. Voimat ei muuhun riitä. Ei ehkä siihenkään. Sitten yön lepo. Jospa tänä yönä saisin nukkua edes hetken. Viime yö meni toista valvoessa, nuhainen kun oli. Nyt ovat molemmat. Vähän itsekin. 

Itkettää...

-harri

---

 

 

"Mie oon huumormiehii"

"Mie oon huumormiehii", huusi mies maassa istuessaan, Hakaniemen rannassa, asfaltilla, eikä ylös päässyt yrityksistään huolimatta.

Iloiten ympärilleen tähyili ja ohimeneville huuteli: "Mie oon huumormiehii".

Liikaa oli lientä juotu ja hauskaa pidetty. Yritetty ainakin. Löytyikö, sitä ei kukaan tiedä. Tuskin itsekään.

Vaan, "mie oon huumormiehii", on niin sisäänsä syöpynyt, että siihen edelleen itsekin uskoo. Ja näkeehän sen, että elämää on eletty ja hauskaa pidetty. Sodan viimeiset hetketkin itse nähty.

Seuramiehenä mainetta niittänyt. Hauska ollut ja moneen mukaan kelvannut hauskuutensa tähden.
Viiniä juotu, vahvempaakin. Hyvin on maistunut.

Elämää on eletty, sen hetkessä näin kun ohi kuljin. Kerran katsoin, paljon ymmärsin. Työtä tehty ja maata rakennettu, kaikkensa annettu ajallaan.

Vaan huumormiestä on moneen kysytty ja mukaan on suostuttu liiankin usein. Tapa on tarttunut ja elämän sivuraiteille vienyt, yhteiskunnasta kuin irrottanut, yksinäisyyteen kuljettanut.

Ystäviä varmaan vieläkin, satunnaisia, ei pysyviä. Samanlaisia. Vaan kestävää elämää on vaikea rakentaa, elämää uudeksi muodostaa.

Siinä nyt istuu ja päätään pyörittää, ei paljoa ymmärrä.

Vaan mukaan nuoruuden vuosilta on jäänyt hauskan miehen maine. Siihen itse edelleen uskoo, ja se kuin ainoana pääomana mukana kulkee.

Onko todella enää, sitä en tiedä. Vaan se mielessä päällimmäisenä on omasta itsestä ja siihen kuin turvaa, kun muuta turvaa ei ole.

Näin on maailma miestä vienyt, yksinäisyyteen. Elämä kuin elettynä, kaikki takana.

Mukana enää viinan himo, turvana nuoruuden hokema ja vähäisten ystävien todistama, "mie oon huumormiehii."

-harri

---

 

 

Valkoinen muovipussi

Puiston penkillä istuu mies muovikassi kädessä. Sitä tiukkaan puristaa ja tarkasti vartioi.

Elämää on takana paljon, se päälle näkyy. Ei kuitenkaan niin paljon kuin äkkiä luulisi. Jäljet kasvoissa suuremmat kuin ikä muuten sallisi.

Siinä nyt istuu ja ohikulkevia katsoo. Joitain tarkoin seuraa. Jotain heistä ajattelee. Ehkä itseensä vertailee tai jotain muistelee.

Kaikki on matkassaan mitä omistaa. Valkeassa muovipussissa.

Siinäkö kaikki. Melkein. Jossain ehkä patja piilossa. Mantteli. Ehkä pieni kortteeri, jonne päänsä kallistaa kun yö saapuu. Voi olla, että sellaista paikkaa ei olekaan. Jonnekin vain on pää kallistettava. Pieni uni otettava päivän töistä, kassin kantamisesta ja sisällön raskautuksesta.

Nyt on kädessään uusi kassi, puhdas ja valkoinen. Sisältökin uusi. Mistä lie saanut. Mistä vara kassiin, maksaahan sekin. Kuinka oli siihen varaa, kun suurempaakin tarvetta olisi. Arvoitukseksi jää. Ehkä sen verran arvoa pitää itsellään, että siistin kassin päivään haluaa. Kassin sisällä aamun eväät, joiden on koko päiväksi riitettävä.

Ehkä jostain löytyy lisäksi jotain kuin sattumalta. Eihän kaikkea ole pois korjattu kaupungin kaduilta. Ei vielä ehditty siivota, onhan varhainen aamu.

Siinä nyt istuu mies. Joku häntä katsoo ja silmillään nopsaan arvioi. Itseensä vertaa: Onnekas olen, kun en ole kuin tuo.

Vaan miksi hänellä asiat noin, joku ehkä jaksaa ajatella ja säälivän ajatuksen toisen puoleen lähettää. Mitä voisin tehdä hänen hyväkseen, ajattelee ehkä toinen. Pesisinkö. Pukisinko. Ruokaako antaisin. Miten kotini sen kestäisi. Osaisinko edes. Suostuisiko edes autettavaksi. En osaa.

Vaan kovasti haisee ja on kiireiselle kaupunkilaiselle niin epämiellyttävä, että ei ajatusta kauemmin jatka. En tahdo kuitenkaan. Mitä se minulle kuuluu toisen elämä. Onhan minulla omakin elämä hoidettavana, päivän työt ja illan harrasteet. Kotikin niin siisti.

Siihen nyt jää mies ohikulkevia katsomaan. Elämäänsä miettii. Vai miettiikö. Vai ajatteleeko vain, mistä sen huomisen kassin taas saa. Välillä kassista janoaan sammuttaa. Janoa, joka ei koskaan lopu.

Ajatus on pieni kuten elämänsäkin. Ei suuria tavoittele. Ei suuria pyrkimyksiä. Ei toiveita paremmasta enää. Ennen oli, kauan sitten, vaan eivät täyttyneet. Jokin ne vei. Jonnekin hukkuivat. Pulloon vai pettymykseen. Vaiko molempiin. Mikä hermot vei. Sotako, vai sen seuraukset.

Aurinko lämmittää vielä hetken, sitten on taas talvi ja viima.

-harri

---

 

 

Menevä mies

Miehellä salkku heiluu ja vauhti on kova. Liian kiireiset aamutoimet. Illan asiakastarjoilut aikatauluun vaikuttavat. Ehdinkö vielä, ja katsoo kelloaan.

Kiire palaveriin, josta on jo vähän myöhässä. Kiire sopimuksista päättämään. Hermostuttaa. Hermostuttaa kun on myöhässä. Ja vielä enemmän se, syntyykö sopimus. Tuleeko kaupat. Saanko provikat, saanko palkkani.

Taustalla vilahtaa valkoinen muovipussi ja kiireetön mies. Kuin toisesta maailmasta. Niin kuin onkin.

Voi miten kiireinen olenkaan. Väsyttääkin ihan hirveästi. Miksi tällaista teen. Tosin, upealta ja tärkeältä näytän. Itselleni. Kaveritkin arvostaa. Äitikin on ylpeä. Isästä en ole varma.

Onko kiireinen mies onnellinen komeine salkkuineen ja menevine tehtävineen.

On, on onnellinen. Ajan hengessä kulkee ja hyvää ansiota nauttii. Niin hyvää, josta toinen, penkillä istuva, ei saata edes uneksia. Se on hänelle liian suurta. Rahatkin uusiksi muuttuneet. Ei niitä vieläkään osaa laskea .

Salkkumies kiitää ja tietään jatkaa. Ei pussimiestä edes nähnyt. Ei näkökenttä erottanut eikä tunnistanut. Ehkä joskus, kun ikää tulee. Vaan ei vielä. On nuori, ja vauhti kova.

Tavoitteet vielä kovemmat, ja korkealla.

-harri

---

 

 

Vanha tammi

Kaisaniemen puistossa vanha tammi ohikulkevia katsoo. Murheellisin silmin muutoksen toteaa, vaan ihmiset eivät siitä tiedä. Se on katsonut jo kauan heidän kulkuaan ja vauhtiaan.

Paljon olen nähnyt, se ajattelee ja itsekseen ihmettelee. Jo yli sata vuotta olen tässä kasvanut ja elämää seurannut

Ihmiset ovat tulleet ja menneet. Jotkut tutuiksi hetkiseksi. Sitten taas poistuneet ja uudet kulkijat sijaan vaihtuneet.

Maailmaan olen tottunut. Elämään ja muutoksiin. Pakkohan se on. Ilmakin on niin muuttunut, vaan olen sitkeä, kaikkeen sopeudun.

Olen kuin porttinne menneeseen. Minä olen kätkenyt sisääni paljon elämää ja elämänne tapoja. Minussa on tallessa paljon, ette vain sitä ymmärrä ettekä näe.

Tässä seison. Samalla paikalla kuin alussa, jolloin kasvuni aloin. Olen nauttinut kesistä ja talvista. Kevään ihmeistä ja syksyn riisumisista.

Kaikissa on ollut ihanuutensa. Minulle kasvun antaneet, renkaan sisääni vuosittain rakentaneet kasvustani kertomaan.

Mitä olen oppinut. Mitä olen nähnyt, kun olen ikäni teitä katsonut, te ihmiset. Pitkän ikäni. Voi teitä.

Maailmaanne muutatte itsellenne sopivaksi, vaan menettekö itsenne ohi. Kaupungissa kasvan ja näen kaupungin muutoksen. Sen tärkeimmän varmaan, sillä kaupungissa kasvu on suurinta ja näkyväisintä.

Ihmiset ovat muuttuneet kiireisiksi ja yksinäisemmiksikin aina vaan. Paljon on hiljaisia kulkijoita. Paljon on ihmisen etsijöitä. Monet ovat lemmikkiin tyytyneet ihmissuhteen puutteessaan. Paljon on juopuneita kulkijoita. Onnettomia nuoria, itseänsä pahoin kohdelleita.

Olen nähnyt paljon ihmiskohtaloita. Iloa yhteydestä ja uudesta rakkaudesta. Ja miten pian se on elämänne menossa kaikonnut ja kaksi yksinäistä erilleen jättänyt. Pitkäaikaista rakkautta ei ole. Elätte lyhyitä jaksoja.

Puistossa paljon tapahtuu. Enemmän kuin ennen. Eikä kaikki ole lainkaan kaunista.

Vaan onhan keskuudessanne onneakin. Siitä iloitsen. Aina on nuoria rakastuneita. Heitä ilolla seuraan. Elämää rakentavat ja elämää jatkavat.

Aikani vielä seison ja menoanne hiljaisesti, kuin näkymättömästi, tarkkailen.

Sitten pystyyn kuolen. Tai tapojenne mukaan minut ennen päättymistäni pois otetaan ja turvallisesti pois siirretään.

Ehkä kantooni joku kauniin veistoksen askaroi.

-harri

--- 

 

 

Torimyyjä

Varhainen myyjä torilla. On noustu aikaisin ja tavaraa haettu. Osin on matkassa entisiä, mutta uuttakin tarvittu ja haettu. Voi kuinka kello on vähän.

Mentävä on. En millään jaksaisi. Eilen illallakin oli niin kivaa. En ehtinyt nukkumaan kuin hetken. Ehkä illalla jossain välissä ehdin.

Tavarat on torille tuotava. Virkeästi ja hemaisevasti näkyville laitettava vaikka väsyttääkin. Kylmä paleltaa enemmän nyt kun väsyttää.

Miten jaksan tämän pitkän päivän. Kolmeen. Sitten vielä tavaroiden kuljetus talteen ja huomisen suunnittelu. Ja kaikki muukin firman työ, onhan noita papereita.

Niin, ja perhekin. Johonkin väliin senkin tarpeet on laitettava.

Väsyttää.

Voi, miksi tämän alan valitsin. Vaan perintönä isältä sain ja tuntui niin luontevalta jatkaa. Koulutkin vähille jäi. Tämä on kuin verissä, kuitenkin.

Kesällä on ihan hauskaakin. Hauskempaa kuin nyt syyspimeällä. Silloin oli ihanat leudot aamut, linnut, kesäiset tuoksut. Niistä nautin. Nyt vain hiljaista ja pimeää. Ja kylmää.

Ihmiset ovat ihania. Ne, joilla on aikaa. Heistä tässä voimaa saan. Kun heitä tervehdin, tunnen olevani paikallani. He ovat mukavia. Kuin omaa perhettä. Vuosien varrella tutuiksi tulleet.

Monet ovat liian kiireisiä. Tulevat ja menevät. Eivät tervehdi, eivät hyvästele. Ostavat vain, tai maistavat ja jotain höpöttävät. Sitten menevät. Heistä en oikein pidä, vaan tarpeellisia ovat hekin. Markkansa tuovat, tai nyt siis euron. Siihenkin olen jo oppinut. Oli pakko kiireesti oppia.

Päiväni torilla vietän, tuttujen myyjien keskellä. Hekin ovat mukavia. On kasvanut yhteys heidän kanssaan. Sekin kantaa ja voimia antaa.

Nyt joulu lähestyy ja kylmyys lisääntyy. Miten taas kestän ne aamun kylmät pitkät tunnit. Päivät paremmin menevät, on tekemistä ja puhuttavaa. Vaan aamun tunnit ovat niin pitkiä.

Miten jaksan tätä taas. Pakkohan se on. Ei ole muutakaan ammattia. Tämä on minun osani. Iloni, kuitenkin. Työ töiden keskellä, ei sen kummempaa.

Vaan aamulla on kylmä ja monesti väsyttää. Liian monesti.

-harri

---