Kirjasarja: Taikurin matkat
Osan nimi: Hiljaisen maan runoja
Kirjoitukset ovat syntyneet vuonna 2010
Kirjoitus ja valmistus: Harri Koivisto
 
Kirjoitukset on poimittu kirjoittajan omalta kotisivulta www.piiras.com
 
Lukijalle

Tämä teos on pieni osa Taikurin matkasta ja kasvusta.

Koska piiras-sivusto on jo laajaksi kasvanut ja lukijan on sieltä vaikea löytää asioita, päätin kerätä matkan vaiheita erillisiksi "kirjoiksi" lukemista ja löytämistä helpottamaan.

Tämä kirja on vuodelta 2010, jolloin kuljin Hiljaisissa maissa.
 

 

 Tervetuloa mukaan.
 



                  

            Hiljaisen maan runoja


Jokin kosketti,
   sanoihin johdatti...

 

30.8.2013

Muistokirjoitus

Maallinen juhla
taivaalliseksi juhlaksi vaihtui
kotiin paluuksi, jost' kerran lähti
elämän hetki kauan kesti.

Ja jäljelle tehty työ
ihmissuhteet ihanat
ja suhde elämän toverin
min kanssa kulkien
eli elon oppien.

Kaikella ain' määränsä auringon alla
alkunsa, päänsä
ja muistonsa vie mukanansa
uuteen ulottumaan, jonne lähti
hän matkaansa jatkamaan.

Katoa ei täss' ainutkaan
ei katoa
muuttaa vain muotoaan
joss' levon hän kaikesta saa
ja jossa hän tuttunsa, rakkaansa kohtaa
… jo menneet
ja perässään tulevat;

eloa jatkavat tulevaan
siihen salaiseen unelmaan
mi ihmisen sisälle piirretty on

- hän eli vain kohtalon

ja elon totuus on tuntematon.

-harri

*

 

 

18.11.2010
Maailma käsissämme

Maailma käsissä ihmisen
hän huokaa
   muokkaa suunnan, kehityksen.

 

…Vai, jokin suurempiko lie
suunnitteli,
millainen on kehityksen tie?

Olisiko kuitenkaan uskonut meille
- meille yksin -
tään kaiken kauneuden
luottanut hoivaamme
   luomansa suuruuden?

Jospa vain koettelee meitä,
seuraksemme enkeleitä,
kasvattaa tekojen kautta rakastamaan
tätä ihanaa maailmaa
   - tätä ihmisen unelmaa.

  *

 

 

15.11.2010
Oletko vielä?

Olla poissa hetkinen
poissa - näkyvistä
   kuuluvista
      silmistä kaipaavista.

Sanoa se
   ilmi tuoda ikävä
      kaipaus: -Mikset ole lähellä?

Kuin rohkeutta…

 

…ilmaista sisäinen tunne
   huoli
      kysymys
         pieni pelkokin: -Oletko vielä
                                      yhteisellä tiellä.

  *

 

 

15.11.2010
Tuosta sisään - ja tuosta ulos

Yks' aamuinen ajatus viel' porteista
   - porteista elämän -
elo niitä täynnänsä.

 

On portti tulla
on portti lähteä
   elämässä
      asiassa
         kasvun rupeamassa.

Tulo, syntyä tänne
      on portti ensimmäinen
lähteä täältä
      portti viimeinen
ja portin jälkeinen
kertoo tarkoituksen.

Portti kouluun
      oppimisen tie
sisään mennessä ei selvillä
minne kaikkialle se vie
ja kun vihdoin valmista
sen jälkeen vasta
raottaa vaivan tarkoitusta.

Jokainen suhde ihmisen
      on portti salainen
portteja toinen toiselleen
   kasvuun
      kehitykseen.

Ja työ
      elon tehtävä
on monien porttien
   tulos näkyvä
kuin viimein tarkoitus elämän
vaik' tarkoitus suurin
      on itse elämä.

Jokainen portti sisälle
kätkee myös portin ulos
ja matkan jälkeen selviää
  matkan tulos.

Voi tätä porttien elämää!
   kolisten sisään
      kolisten ulos
ja jokaisen portin jälkeen
jossain häämöttää
   - tuolta taas sisään
   tai, tuolta viimein ulos.

Ja jälkeen portin
   sen viimeisen
minä ihmettelen:
-Kuka ikinä keksi
tään porttieni määrän
yhdenkään en voi osoittaa
olleen tarpeettoman
tai väärän.

 
 

Onko ajatus porttien
   lohduttava
      vaiko pelottava?

Jos kerran ei ole toista ilman toista
kaikki väliaikaista
ja aika väliaikaisen
on vain välimatka porttien.

  *

 

 

28.10.2010     täss' putken äärellä…
Päivän matka

Yksi päivä
on matka niin pienoinen
vain muutaman tunnin mittainen
elät kuin ennenkin
              kuin eilisen
ja pian on edessä huominen.

Päivien virtaa ohi kiitävää
monesti ei mitään
muistiin piirtävää.

 

Mutta matka on pitkä
                 vaik' päivän vain
yllätys
   jokin sattumus
ja suuren merkin
muistoihini sain.

Elämä on herkkää
            ja oikukasta
yht' äkkiä kannat sylissäsi lasta
   toisessa jo yksin kuljet
      uuden rakkaan syliisi suljet.

Eilen olit sairas
   tänään jo terveenä kiidät taas
huomenna voit olla
   jo multien maass'.

Yhdessä päivässä
yhdessä hetkessä
kaikki voi olla toisin
   murheet poissa
      murheet päällä

vaan tärkeintä lie
olla tyytyväinen
      jopa kiitollinen
jokaisella säällä.

  *

 

 

23.09.2010     Hakaniemen rannassa
Rajat ON

 

Rajat,
   aina on rajat.

Jos sanot: -Minulla ei ole rajoja,
sinä et vielä tunne rajattomuutta,

sillä kaikella
   on aina rajat.

Mailla on rajat,
asumisilla on rajat,
tiedoilla on rajansa,
kokemuksilla,
osaamisilla.

Kaikessa tulee raja vastaan.

Myös maailmalla on rajansa,
maailmankaikkeudella,
silläkin jossain,
vaik' et tunne sitä,
päättyy länsi ja itä.

Säteilyllä on rajansa,
   tunteilla,
      ulottuvuuksilla,
elämällä
   ja kuolemalla.
Niilläkin rajansa
ja ulottuvuutensa.

Ihmisellä,
vaikka kuinka kauas hän katsoisi,
rajansa pian tavoittaisi.

Siis, älä sano
tai älä usko,
että joku tai jokin
olisi rajaton,
sillä kaikkeudessa kaikessa
rajansa jossain on.

-

Ja millä selitän sen,
   rajallisuuden,
      rajattomuuden.

Rajattomuuden tunne tulee siitä,
kun katsoo, kurkottaa, rajan taa,
mi ennen rajoitti tajuntaa.

Raja siirtyi ehkä pienen verran,
vaan rajattomuus ei kadonnut,
paikkaa se muutti vain,

rajallisuus
rajattomuuttakin rajoittain.

  *

 

 

22.09.2010
Viisaudeksi kaikki

En osaisi vielä ajatella
lähtöä täältä,
niin nuoreksi itseni tunnen,
ja moni asia vielä kesken, niin luulen.

Vaikka mahdollisuuksia,
kuin kolkutuksia,
ollut jo useampia,
en siltikään ymmärrä,
miksi täytyisi jo lähteä.

-Lähteä minne?

-Lähteä pois elämästä,
tästä näkyvästä,
ja siirtyä jonnekin
tuntemattomien maihin.

-Ei lähtö kädessä ihmisen,
ei osansa iäisen,
sen aivoitellut toinen,
suurempi,
jolla suunnitelma
suurenmoinen,
sinulle,
ja monille muille,
ei kuitenkaan kaikille.

Siinä on salaisuus ihmisille.

-No, miksi kurkittava hetkin
kuin kuoleman kitaan,
ajatella,
tuntea läheisyys,
lähtemisen mahdollisuus?

-On hyvä nähdä ja tuntea
elämän rajoja,
sen lahjoja, mahdollisuuksia,
oppia suuruuksia ihmisen kasvun
ja taitoja, opetuksia.

Viisauden kasvuksi kaikki,
viisauden,
jota ilman kasvua ei saa,
kokemukset ihmistä kasvattaa.

  *

 

 

20.09.2010
Pientä ja suurta

Kahden maailman vapautta,
jossa toinen vangitsee arkisilla,
toinen "taivaallisilla",
vaikka eivät taivaallisia olekaan,
ovathan vain 'ei aineellisia'.

Kahleensa kummallakin:
Elämässä vallitsee
      työ, tavara, terveys,
ajattomassa
   kasvun vauhti
      ja oikean ajan odotus.

Siellä ei ongelmana
   työ, tavara, terveys
niin kuin täällä,
ne kaiken huomion
vie maan päällä.

Ja tietenkin
ilonpito ja nautinnot,
nekin toiset,
jos aika ajaton.

Ajassa hamuaa
kuin ikuista eloa,
tavaroita, matkoja, nautintoja.
Ajattomassa ainoastaan  
tuntemattomaan kasvua.

Kuinka raskas
onkaan tää ajallinen tie,
joka niin harvoin
ei kovin kummoisiin vie,
kunhan vain elosta selviämme,
sitten pois häviämme.

Ja mitä meistä jää:
merkintä elosta ajan rahtusen.
Harvoista muisto
jonkin suuren ajatuksen.

Voi, vähäinen on
tää elon tie,
vaikka niin paljon sisältävä,
sitten katoava, unohtuva.

Miten lie
on aika ajaton,
onko se vaivaton
ja mitä siitä muistoksi jää:
      - sekin häviää.

Jää ainoastaan jokin suurempi
viel' yllä sen,
sitäkö tässä oikeasti
ymmärtämättömänä tavoittelen.

  *

 

 

19.09.2010     joskus yöllä
Kiinni elämästä

Onko elämä
vain jatkuvaa taistelua kuolemaa vastaan,
ihmistä vaivat raastaa
ja voimia syö,
kamppailu suurta vastaan
on kova työ.

Se ajaa ihmistä eteenpäin,
tuo kuoleman ajatus,
kuin pako: -Älä tule!

Kuin jokin vääryys se ois
jos ihminen yht'äkkiä
ois näkyvistä pois.

Ihminen pitää kiinni elämästä
ja karttaa kuolemaa,
kuin jotain julmaa vastustajaa,

vaik' raskaus suurin
on elämästä,
työstä ja touhusta,
voimien vähenemisestä.

Eikä kuolema raskas
ole lain,
levonhan se antaa vain.

Ja mistä se pelko.
   pako,
      kuin kauhu,
olla hetkessä poissa täältä
maan päältä?

Sisälle piirretty ihmiseen
on halu kasvamiseen
ja elämän kipinän varjelu
itsensä ja rodun suojelu.

Sitä ei ihminen itse ohittaa voi.

  *

 

 

06.09.2010     Pohjoisrannassa
Elämän merillä

Purjehtia
      elon merta,
ei hassumpaa,
      vaik' tällaisella kuunarilla.

 

Olihan se kuunari?

Tutustua maihin uusiin,
katsella tuttuja rantoja eri kulmilta
ja huokailla: -Oi, miten kaunista!

Ja purjehtijan vapaus,
…siit' en tiedä mitään,
ehkä sellainenkin on,
kun ei ole teitä,
joita pakko kulkea.

Vaikka, merkkinsä sielläkin,
joita seurattava,
muuten on pian karilla.

Onko elämässä aina,
muillakin kuin purjehtijoilla,
merkkinsä miten kuljettava?

On on!

- paitsi vapaalla,
jolla ei ole tavoitteita,
on vain suunta mihin kulkea,
ja sekin herkästi vaihtuva.

Mutta, eihän siinä pääse mihinkään,
ei perille minnekään,
jos ei oikein ole
mihinkään lähtenytkään?

Hän on perillä aina,
   siinä hetkessä,
      siinä paikassa,
ja sitä paikkaa hän aina
pitää rakkaana.

Näin kuljetaan vapaana.

  *

 

 

16.08.2010  Koskelan sairaalan pihalla
Hiljaisen rinnalla

 

Hän katselee jo kauas,
vaik' et sitä nää,
minne suuriin hiljainen
jo tähyää.

Et näe sinä kulkija vielä,
olet toisella tiellä.

Aika teitämme muuttelee,
nuoruuden tiet kuin hullutuksia,
rauhoittuvat aikanaan,
pian,
niin nopsaan
on kaikki takanaan.

Vaan, surra ei kannata kummankaan,
sillä huominen uutta tuo tullessaan:
uutta suuruutta,
paluuta jonnekin, mist' lähdit sä kerran,
elit elon kauniin,
se kesti vain hetkisen verran.

Rinnalla kulkevat ihmiset monet,
riemuissa, voimissa, monta,
vähenevät vuotten mennen,
voi ihmistä onnetonta!

Vaan, suruun ei ole sijaa,
ei oikeasti,
sillä muutos tapahtuu niin taitavasti,
kuin salaisesti,
ja edessä aukeaa ihana uusi,
sitä hiljainen jo
kuin huomaamatta sisällään huusi.

Ja sinulle, sinä kättänsä silittävä,
ole rinnalla ikuinen ystävä,
sillä kosketus siirtyvä on aikain taa,
siel' kädet uudelleen
toistaan tavoittaa.

  *

 

 

16.08.2010
Sileä ja kaunis

Oi, niin sileä ja kaunis
sulka

 

taas yllättäen edessäni
maassa.

-Mitä viestit sinä,
miksi tulit ja mistä siihen
eteeni aurinkoiseen tiehen.

-Taivahalta kaukaa
ajatustesi takaa,
huokaustesi huuhtomana,
värinäsi lähettämänä,
sinulle,
sinulle sanasen sanomaan,
sillä herkkää kantamaan.

-No, mitä sanot,
sinä sulkanen pieni ja sileä,
onko jo muodollasi ennettä?

-On muotoni enteeni sinulle,
sillä silitän sinua näkymättömin sivelyin,
ja sileä on sinun tiesi,
sen lähettäjä
jo edeltä tiesi.

Sen ilmoittaa sinulle tahtoi,
askeleesi äärelleni taikoi.

Älä siis sure, sinä kulkija herkkä,
tämä on vain hetkinen
elon pienoisen,
vaik' tuntuisi suurelta
kaikki juuri nyt,
et kohta huomaakaan:
koetus päättynyt,

ja edessäsi siintää
se kirkas valo,
joka tulevasta kuitenkin on
vain vaivainen kajo.

  *

 

 

14.08.2010
Kyynelsilmin

Kotiin palasin kyynelsilmin,
pojan Metrolle saatoin,
syvät keskustelut,
asioiden avaus,
jokin ajallinen totuus minut pelästytti,
kyyneleet silmiini vieritti.
Elämän hetki harmitti.

Alaovesta autoin vanhan rouvan,
hän ostoskärriä veti,
se painoi,
vaikkei tavaraa paljoa
- ja tämä helle!

Jotain totesin siinä hissiä odotellessa,
hän minulle avautui,
hiljaisella äänellään virkkoi,
vaivojansa kuvasi:
   hengitys,
      sydän,
         selkä,
            nivelet ja liikkumisen raskaus,
 
 - Ja mies kuoli juuri, pari viikkoa sitten,
perjantaina hautajaiset.
 
57 vuotta yhteistä taivalta,
elämä raskasta
ja nyt niin yksinäistä.

Onneksi on lapset,
ja se vanhin tytär joka kaiken hoitaa!

Parissa minuutissa tuo kaikki,
olemus tyyni, rauhallinen,
...omani unohdin,

olkaansa hellästi kosketin,
-onpas sinulla, osaaottavasti totesin vain
ja voimia tuleviin päiviin toivotin.

Hän seitsemänteen jäi,
minä vielä jatkoin,
edelleen silmin liikuttunein.

  *

 

 

13.07.2010
Ihmemaa    (tekstiviesti)

Jo kutsuu mua ranta taas,
tääll' sanojen virtaavien ihmemaass'
kun kaikki kuin avoinna juttelevat mulle,
avaavat silmiä kauneudelle...

Hyvin menee
sisällä tuvassa
koneen ääressä
- ja sanoja!

Vaan, nyt uimaan!

Molskis!

  *

 

 

02.08.2010
Kesä

Irti elämästä,
kiinni elämässä,
katoavassa,
matkassa ympäri Suomen,
mietteissä:
-Mitä tuokaan huomen.

Vapaus,
se oltava on,
muuten olen onneton.

Vapaus,
omien tekojen mies,
sen Suurempi minulle
jo edeltä ties.

 
 
Jo katosin
askeliin arkisiin
rinnalla toisen kulkeviin,
se vapauden vapaalta syö,
arki ihana korville lyö.

 
 
Kulkea,
   nähdä,
nauttia luonnon helmassa tanssien,
tutustua uusiin,
   nähdä,
      kuvitella,
vapaudelle uhitella,
kuin hetkeksi unohtaa se unien maa…

-Vaan palaja,
palaja takaisin oman itsesi omaksi
elämäksi somaksi,
joss' itse päätät,
päiväsi järjestät,
rakennat omasi tulevaisuuden
- ihan uuden.

 
 
Katkaista elämän kulku,
kasvulle sulku,
löytää taso syvempi,
alempi, ylempi…

rauhan se vaatii,
   yksinäisyyden,
      hiljaisuuden,
kuunnella puhetta kaukaisen maan
takana arjen vaik' kauniin
- harmaan.

 
 

Keholla aistia,
maistia elon kauneutta ja moninaisuutta,
ihmisten kätten töitä,
kesäisiä ihania öitä,

vaan, tiedä ei monikaan
sen elon ihanuutta,
mi takana silmän,
korvan kuulemasta,
aavistaa voi
- kuulostaa unelmalta.

 
 

Kuin kesän kauneus,
kuumuus
ja virvoittavat veet,
vaik' matkaa monenlaista teet,
et kauniimpaa löydä,
mi mielessäsi,
   sisälläsi,
      unelmissa,

kauneus,
   herkkyys,
      hiljaisuus
tulee sun luo,
maailman uuden
etsijän syliin tuo.

 
 

Siis, elää kahta maailmaa,
näkyvää ja tulevaa,
joss' kauneus kilpailee kauneuden kanssa,
toinen todellisuudessa,
toinen unelmassa,
kuin kuutamon kudelmassa.

Ja kun päivä uus' aamunsa saa,
silmänsä kirkkaudelle raottaa,
katoaa kaikki mi kaunista kerran oli,
katoaa huoli ja murhe
- vanha kuoli,

syntyi uudeksi uusi,
katso, kuinka suureksi
jo kasvanut istuttamasi pihakuusi.

 
 

Sulkia vapaitten lintujen;
sulkia,
   untuvia
      pikku höyheniä,
kuin maahan varisseita vapauden sanoja.

-Et poiminut,
et kuunnellut,
et muotojaan tutkinut,
kerrottavaa ois ollut kullakin,
historiansa,
tarinansa,
kuinka kerran kiinni oli kiinteässä,
kunnes irtosi ihana lento
- yksinäinen on niin vapaa
ja tuulissa hento.

 
 

Odota vain
kun aukeavat koskesi hanat,
kuinka kastelee sanojen virta kuivan maan,
kuin kivisen erämaan,

kuinka pauhinalla,
kuinka soidessa upean soiton,
kuulet jo virran koiton.

 
 

Ei kulje sanojen virta,
ei kulje kuin yksin vain
- osan sellaisen sain,
vaik' ympäri maata
elon onnea hain
- sanoja oottelin turhaan vain.

 

Yöllä vihdoin nostivat päätään,
kuplivat,
kyselivät: -Joko tulla saa,
olis niin paljon asiaa.

  *

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Ja koski se kuohuu...
(lataus kestää hetken, 
koko 20,5M)

 

 

 

02.04.2010
Pääsiäisen hetki

Istuimme keskellä kalmojen,
molemmat yhden oluen
keväisen päivän aurinkoisen hetken,
Pääsiäisen.

Katselimme,
mietimme,
menneitä tervehdimme yli sadan vuoden taa,

  ))

kaunis kumpu,
ja hetki,
lintujen laulua,

   

…jatkamme matkaa.

  *

 

 

09.03.2010
Aurinkoinen aamu

Kaunista,
pikku pakkasta,
hohtavat hanget,
korkeat nietokset,
jonnekin kauas
lausun kiitokset.

 

Lintujen laulua,
palokärkien pärinät,
aamuiset värinät,
toinen katulampun peltistä kupua,
toiselle pystyyn kelottuneesta herkkua,
hauskaa vuoropuhelua.

Hanget jo kutsuvat: Hiihtämään, hiihtämään!
järven jäälle viilettämään,
ja lähisaareen makkaralle,
savuiselle, koppuralle.

Ja runo!
yks' runo tai ajatus, min synnyttää
luonnon hiljaisuus
ja järven miljoonat välkkyvät tähdet,
keväinen kirkas aurinko…

- oi, sinä häikäiset.

  *

 

 

09.03.2010
Rannan kuistilla

Täss' istun hetken
vanhan savusaunan kuistilla,

 

katselen järvelle,
sen kauniita rantoja
ja maisemia.

 

Otin oman luvan,
kuistille toisen saunatuvan,
ajattelen jotain,
jotain kaukaista,
mennyttä, tulevaa,
elon viel' salaista unelmaa.

Jääpala jostain,
puusta, mun viereeni rasahti,
salainen vartijako muistutti:
-Tää ei ole sun,
tämä ihana aurinkoinen paikka.

Vaikka toisaalta ajattelen:
-Tämä kaikki on minun,
mit' silmilläni katselen,
kokonaisuuteen kuulun,
siihen sulaudun.
 

Jo aamulla kuvasin kauneutta,
auringon voimaa
ja järven välkkyviä tähtiä,
vaan, viel' kauniimmaksi päivä käy,

viel' kauniimmaksi…
oi tätä rauhaa…
yks' ti-ti-ti jossain,
ei muita maisemassa näy.

Jälkeni tuohon ikuistin,
rantaan
järven jäälle,
siihen piirryin:

 

-Minä olen!

Ladulta siirryin tähän

   

kirjoitan vähän
elon hetken kuvausta,
elon, mikä katoava,
kuin tuo latu hetken päästä,
ei elämä minuakaan täällä säästä.

Katoan ajallani pois,
kuin tuo latukin,
siirryn muistoihin,
kuin siirtyivät toiset ennen minua,
-oi, mummo ja pappa,
hetken täss' muistelin myös sinua.

Jälkeeni jää vain läheisille muistot,
niin…
ja jos hyvin käy,
myös nämä,
kuvaamani elon ihanat puistot.

Tämäkin saunakuisti tässä,
jonkun tuntemattoman,
Jalannin järven talvisen maiseman.

 

Joku joskus ajattelee,
muistelee,
ehkä kapuaa tänne,
istuu tähän penkille

 

ja huokaa jälkeeni:
-Täss' istui se runoilija kerran,
kuvasi hetkeä,
kauniin maaliskuisen päivän hiihtoretkeä,
ja peilasi tiensä
vuos'kymmenten taa

-tässä istuva silloin
minut hetkeksi tavoittaa.

Nyt jatkan matkaa.

  *

 

 

09.03.2010
Tuuli

Ja kun tuuli käy hänen ylitseen,

 

ei latuja enää näy.

  *

 

 

09.03.2010
Koivusaaressa

 

Vaan, eihän täällä enää voi kirjoittaa,
aurinko pilveen,
tuuli tuimasti puhaltaa,

 

nokka valuu viholle,
kylmää iholle.

Pikku virkistys janojuomasta,
pian itseni löydän ladun uomasta,
lumikuopasta.

 

Kiitos juomasta,
purkitetusta lammaspaistista,
tuplapukista.

Ja nyt himaan!
tuli kylmä.

  *

 

 

06.02.2010
Voimani katosivat

Voimani katosivat,
nenä tukkoiseksi,
oloni yksinäiseksi,
uniseksi.

En jaksaisi mitään,
en hiihtää,
en kirjoittaa,
en ruokaa laittaa…

vain kiivetä katonrajan
yläpetin lämpöön
ja hetkeksi kaiken unohtaa.
 
 
-Lepo tärkeä,
vaik' vain sanoja,
sanojen työ on raskasta;
valvottuja öitä,
aikaisia aamuja
ja muita maailmoita.

Jokainen sana kuluttaa
ja voimia syö
- sanojen työ.

  *

 

 

05.02.2010
Vaaleansininen talo

Minun pitäisi löytää
vaaleansininen talo,
joss' ois vaaleansininen torni,
ja tornissa valo.

Sellainen talo
minua rauhoittaisi,
vapauttaisi maallisista,
toisi eteen kuin taikaa,
en eläisi aikaa,
siinä hetkessä vain,
olisin onnellinen ain'.

Mikä siinä,
vaaleansinisessä talossa,
ja sisällään loistavassa valossa?

Siel' jokin on,
ajaton,
ja maailma vaaleansininen,
salaisten kuvauksien.

  *

 

 

04.02.2010     15.40-
Rauhassa

Rauhassa,
kaukana,
tavoitan kuin sanoja taivaista,
lumen keskellä,
valkean auringon,
etsin kuutamon,
ja toivon,
ett' kaikki ois läsnä,
minulle täällä,
lumivalkean keskellä.

Elämä!

  *

 

... jatkuu alla... 

 

04.02.2010     15.45-
Huumaannun

Olen onnellinen,
huumaannun,
talvesta,
    lumesta,
        kaikesta.

Olen onnellinen elämästä,
ja sen vaiheesta,
min arvuutti suurempi,
kuvitteli… ei!
     päätteli… ei!
          päätti!
tehtävän minulle sääti:

Mene! ja kirjoita kaikki
min elämä suo,
se sinua
minua lähemmäs' tuo.

  *

 

..jatkuu alla...

 
04.02.2010     15.48-
On tapoja

On tapoja lähestyä totuutta,
itseä vähän huumata,
kadota arjesta,
löytää muuta,
arjen takana olevaa
suuruutta.

Suurempi suuruus,
kuin suurempi maa,
suuruutta maasta
voi tavoittaa.

Huumaannu hetkeksi
ja löydä tie,
se sinua lähemmäksi
suuruutta vie.

  *

 

...jatkuu alla...

 
04.02.2010     16.00-
Ihmisen takana

Ihmisen takana,
aistien,
on suurempi,
- vapautta aistien.

Katoa hetkeksi,
löydä tie,
salaisuuksiin
se sinua vie.

Salaisuuksiin,
mit nähdä ei voi,
ei kuulla,
maailma korville soi.

Vaan hiljaisuus,
huumaus,
luminen, valkea maa,
jotain suurempaa
voit saavuttaa.

Siks' katoaa ihminen
hiljaisuuteen,
     kaukaisuuteen,
          rauhaan,
eroon maailmasta,
sen melusta ja vaateista,
ja löytää sen,
ensimmäisen,
mi suurempi maata
ja maailmoita,
suurempi ajatuksia ihmisen,
- löytää ikuisuuden.

Ei tietenkään sitä nää,
se kaukana,
kaukana häämöttää,
vaan ymmärtää sen,
suuruuden,
voiman suuremman
ja kauneuden,
mi takana ihmisen,
- näkee suuremman ymmärryksen.

Ei maailma ole tässä,
ei elämäkään,
ei silmä, korva,
ei käsi tuntea voi,
paikkaa suurta,
miss' ihana musiikki
lakkaamatta soi.

Siks',
ole onnellinen,
jos hetkeksi tavoitat sen,
hipaisuus suuren suuruuden.

Älä koskaan unohda,
ett' elämä
on osa suuruutta,
kaikkeutta,
mist' osanen sinä oot,
pääset suuruuden suosioon,
vaik' kuljet tiesi,
kuin kuljit sä vain,
saavutit, tai et,
ajatuksiaan,
min maailma päällesi puki,
sinä onnellinen, onneton,
se kirjoissasi luki.

Vaan, suurempi suuruus
ei katsele sua,
min teit,
min tekemättä jätit,
min elit,
miten taistelit.

Sinä teit sen työn,
sen osan suuruuden, pienuuden,
täytit merkityksen.

Veit edelle tietä,
mi piirretty on,
eteesi suuren kohtalon.

Se suurempi on,
kuin ymmärrys ihmisen,
teit,
toteutit,
osan totuuden.

Oi, osaisitpa olla
siit' onnellinen!

  *

 

...jatkuu alla...

 
04.02.2010     16.13-
Tämä riittää tästä

Tämä riittää tästä,
salaisuuksien elämästä,
miss' hetkisen kävit,
jotain suurempaa näit,
kirjasit sen,
elon merkityksen.

Sen kuulee hän,
ken kuulla voi,
riemulaulu
korvissaan sanoista soi.

  *

 

...jatkuu alla...

 
04.02.2010 16.16-
Minullahan menee

Mullahan menee koko ilta,
kun kirjoitan tään puhtaaksi!

-Mitä muuta sinulla,
kuin välittää salaisuutta,
suuruutta.

Mitä muuta sinulla,
sanojen sanojalla.

-Niin (huokaus)

-Ei sinulla muuta tehtävää,
kuin välittää,
löytää tie
ja kertoa se,
olla uskollinen,
etkä ketään tuomitse.

  *

 

 

 
03.02.2010
Isä, äiti

Mikä isä, äiti, on,
alku elämän,
kasvun uuden tehtävän:
alulle laittaa,
eteenpäin viedä,
enemmäst' ei koskaan tiedä.

Saada aikaan kasvu uus',
turvata tulevaisuus,
siin' on isän, äidin, tehtävä,
- tärkeä.

  *

 

 
01.02.2010
Jos puolikkaan

Jos tästä söisin puolikkaan,
puolet söisin vain,
ois makeata hetkisen
mun suussain.

 

Toisen puolen jättäisin,
sen puolen lähtöni hetkeen,
kun auto ois pakattu,
mieleni keveä,
valmis lumiseen talveen,
siihen odotettuun - hiihtoretkeen.
 

(Ja tuon kokonaisen,
sen perille säästäisin,
sen siellä kera ensi olusen,
talvikarjaisun päästäisin - YÄÄK!

…olutta ja voisilmäpullaa…yääk!

 - Ja eiku ladulle!)


- pöhkö!
 
- Aai, sinä et sitte halunnutkaan mukaan, vai.
 
- Juujuu mukaan mukaan! Hieno runo… tosi hieno runo, on se... tosihie...
 
- Juh, eiks ookki.
 
- O… pöhkö!

  *

 

 
29.01.2010
Valmis olen

Valmis olen
kuulemaan enemmän,
silmin kirkastunein näkemään uutta,
 - outoa tulevaisuutta.

Valmis olen
kasvamaan,
vaik' vähennystä se aina on,
 - tulevaisuus tuntematon.

Valmis olen
uuteen tiehen,
uuteen maahan kaukaiseen,
 - kulkuun sisäiseen.

 
 

Kone lämpenee, siis minä,
sormet näppäimillä,
kuulo tarkkana muissa maissa kaukaisissa,
unelmissa,
kuulla viel' joskus viel' enemmän,
paremmin,
kauniimmin,
kauniimmin kuin ennen tätä,
tätä tietä on kokematta jätä.

  *

 

 
28.01.2010
Kuin tasatahtia

Minä kuuntelen ääniä kaukaisen maan,
minä katselen ihmeitä sen,
 - ihmettelen:

Kuinka kaukana onkaan lähellä,
kuin tasatahtia kävellä,

ja toinen käveleekin kohti kaukaisuutta,
toinen iäisyyttä.

 

- Ai-ett' mitä? kumpi?
 - Mitä, kumpi?
 - Nii-että, mihi täss oikee ollaan matkalla, ja kumpi?
 - Aai tuo, niin... ei se koske sinua, et ehkä ymmärrä, katsos kun...
 - Mutt, eihä tässä oo ketään muita ku me... kato ny ME!  mä...ja sä!
 - Niin no, noo...minä kerron toisella kertaa, jooko.
 - Toisella kertaa...toisella kertaa... höh.

 - Hei, äläkä taas potki niitä...
 - Aijjoo...sori.   Sanoja? höh.

  *

 

 

29.01.2010
Kaukana vaiko lähellä

Miss' on se sulkain maa,
mun mieleni tavoittaa,
miss' kaukana,
vaiko lähellä,
 - siellä aina ystävä.

Tuoll' kajastaa se sulkien maa,
ei kaukana täältä,
vaan, ei se ole täällä,
 - lähellä.

Siel' tavat saman tapaiset,
vaik' onkin eri maa,
siellä sanat ihmistä 
ain' tavoittaa.

Kasvavat siellä valmihiksi
suunnitelman mukaan,
ja ellei niitä sulka toisi,
ei osaisi niitä kukaan.

Suuruus suurempi sulkien,
suurempi ihmis-ymmärryksien,
mielikuvien,
vaan paikka,
ihanaa valoa, vaivoja vailla,
sinne yhteys kulkijalla.

  *

  

 

19.01.2010
Roskapankki

Askel kylmässä illassa
matkaa taittamassa.
Loisti valo kuin kutsuva maa,
turvallisuutta kajastaa,
ja nimensä luottamusta,
hyvää sijoitusta - Roskapankki,
ei hukkaan mee köyhän lantti.

 

Hytisevä kulkija sisään piipahtaa:
-Otan tuon tarjouksen, kaksi ja puoli.
Onnellisena väsynyt
huuliaan nuoli.

-pakkasen kulkija

  *

 

 

15.01.2010
(Eino Leino -luennon jälkeen)
Mestaria katsoin

Mestari kulki täällä,
sanojen pintojen päällä,
joss' virta pauhulla kulki,
sanat vauhdilla julki.

Ei lepoa, ei rauhaa, antaneet,
ei aina untakaan,
vain viina villin mielen
sai rauhoittumaan.

Ja rakkaus,
mi sielussa soihtuna paloi,
etsi kohdetta ja valoja valoi,

vaan, ei!

ei kestänyt mieli
pysähtyä vierelle toisen,
rinnalle suostuvaisen.

Minä kirjoitan!
minä kirjoitan vain,
ajatus ainainen laukata sai,
kaiken muun jo unohtain.

Siinäkö jäljet mestarin,
hetkessä eloni, voimani, kulutin,
vaik' oisin tahtonut,
oi, tahtonut oisin niin paljon viel' muuta,
elää rauhassa…

sitä ei runoilijalle suoda.

-hiljainen kuuntelija

  *





14.01.2010
Kaunista - ja karua

Kaunista,
puut huuruisia harsoista.

 

Kylmä luminen maa
jakaa kauneuttaan.

Miten virkistää mieltä,
tekee mieli poiketa tieltä ja muistiin kuvata,
jotain salaisesti elämälle luvata,

jotain, mihin herkistää tämä luonnon kauneus,
valkeus keskellä synkän ajan
 - minä jo liikuttua alan,

ja vertailen maita ja maailmoita,
missä kaunista,
missä en viihtyisi laisinkaan,
 - jonnekin haluaisin viel' matkustaa.

Vaan, tämä maa,
tämä, jossa salaisesti kuljen,
jossa hetkin jo silmäni suljen
ja ihmettelen miten karua,
ei lainkaan kauneutta,
vain sinertävää kuivuutta,
 - ja suurta hiljaisuutta.

Sitä rauhaa kyllä arvostan,
enkä siitä luopuisi pois,
 - voi kunpa täälläkin kaunista ois!

-Kauneus suurempi täällä,
kuin on maan päällä,
kuulen kuin jonkin suuremman huokaavan,

aamuhämärä tämä vasta,
ja hämärä kuljettaa lasta,
jonka silmät eivät ole auenneet vielä,
eivätkä korvat ymmärtämään
hiljaisuuden kieltä.
Tältä tämä näyttää - päältä.

Vaan pinnan alla piilossa
on ihana maa kaikelta suojassa,
sen näyttää tahdon, siksi kuljetan
ja muistan sun sisäisesi unelman.

  *


 

Eino Leino huokaa: "Kalliit on laulujen lunnaat"

Näin kait se on,
vaan kuinka upeat on kunnaat
joss' kulkija käy,
vaik' määränpää
ei elämän elävälle näy.

Mutta matka, jota kulkija käy,
avaa silmät näkemään sen
vaik' määränpää ei näy.

  *

 

 

14.01.2010
Kaukana

Ällös itke, kultasein,
vaik' tieni kaukana käy,
 - runoilijaa ei juuri nyt näy,

kuljen maissa,
uusissa kaukaisissa,
se painaa niin
ja voimia vie,
en voi tavata sinua,
minua hetken vie tää outo tie.

  *

 

 

21.12.2009 04.00-
Kuulee korva hiljainen

Kuulee korva hiljainen
ajatuksen kaukaisen,
ajatuksen, min huokaili talven tuuli,
- näin ihmislapsi ensin luuli,

vaan, joulun öinen hiljaisuus,
salaisuuksien hauras kajo,
jossain,
jossain kaukana
loistaa ikuisuuden kirkas valo.

-hiljainen kulkija

  *

 

 

08.11.2009
Elän elämäni unelman

...tuon tunnelman,
elän elämäni unelman,
kuuntelen, katselen, mitä elämä minulle soi,
mitä tietämättäni rakensi,
mitä eteeni kuin salaa toi.

Nähnyt en kaikkea kaiken alussa,
näin vain hetken sen,
kiivailen, taistelen, ettei muuttuisi mikään,
pelokas mieli, turvaton olo,
en ole ihminen, en mikään.

Vaan aika kun käydä sai edelleen,
kasvatti mieltä,
antoi viisautta,
antoi ihmiset rinnalle,
enkelit vierelle,
avasi eteen maailman uuden,
esitteli tarkoittamansa tulevaisuuden.

Nyt vasta minä näen,
vuosien, vuosien päästä,
vaikk' tuntui, ei elämä säästä,
lyö kuin lyötyä, lyötyä vain,

minä huomaan,
takaa lyöntien,
pelokkaitten askelien,
niin paljon enemmän sain,
vaikk' vanhaa pitkään sisälläni hain.

-hiljainen kulkija

  *