Taikurin taivas

Kirjasarja: Taikurin matkat
Osan nimi: Aamun hiljaisuudessa
Kirjoitukset ovat syntyneet vuonna 2011
Kirjoitus ja valmistus: Harri Koivisto
 
Kirjoitukset on poimittu kirjoittajan omalta kotisivulta www.piiras.com
 
Lukijalle

Tämä teos on pieni osa Taikurin matkasta ja kasvusta.

Koska piiras-sivusto on jo laajaksi kasvanut ja lukijan on sieltä vaikea löytää asioita, päätin kerätä matkan vaiheita erillisiksi "kirjoiksi" lukemista ja löytämistä helpottamaan.

Tämä kirja on vuodelta 2011, jolloin oltiin matkalla johonkin uuteen.
 

 

Aamun hiljaisuudessa

Aamuisia sanoja vuodelta 2011

 Tervetuloa mukaan.
 


                 - Herääjj-Jo!

           Aamun hiljaisuudessa 


Aamulla kuuntelen hiljaisuutta
luotaan kaukaisuuksia
  ja kyselen
kuin tyhjyyteen huutelen...

 

13.12.2011

Kun kohdattiin

Ei kukaan tässä elämässä
tule pumpulista
ei kukaan
vaik' toivoisin niin
kukin elossaan joutunut
jo monesti eksyksiin.

Ja kaiken keskeen
kun kohdattiin
silmiin katsottiin
ihastuttiin…

niin…

ei kukaan täss' pumpulista
ei kukaan
vaik' toivoisin niin
jouduin kanssasi uuteen
- jouduin eksyksiin.

Itseni hukkasin
elämäni kadotin
sinua niin rakastin
ja kaipasin kuin hullu
           - ja vieläkin -

Vaan…

en tullut pumpulista
- ei kumpikaan meistä
kohtasimme
irtosimme
elomme hetken teistä
- ja olimme niin onnellisia meistä.

    

… Enkä tullut pumpulista
et tullut sinäkään
mutta seurassasi jouduin
eloni eksyksiin.

  *

 

 

30.11.2011     03.30-

Välkkyvin silmin

Yötä valvon
en unta saa
ajalliset arkiset mieltä rasittaa
vaiko liian aikainen uni
joka jo yhdeltä yöllä pois suli.

Harjoittelin mielessäni esityksen askeleita
luin puhelimesta posteja
huokailin vuotavaa kattoa
...ja muistelin tulomatkaa
moottoritiellä satasta
huonosti syöneenä
juoneena
aamun aikaisesta heräämisestä väsyneenä.

Auton hetkin huomasin
kulkevan omiaan
silmin avoimin
voi maailman kadottaa.

Tauko!
Pidä hyvä mies tauko!
ja syö jotain…

pari banaania ja suklaata
suussa niin makoista.

Vaan, siinä yhtäkkiä
sata lasissa
näin silmäkulmassa kirkasta valoa
kauniita värejä
kesken harmaan sateisen iltapäivän
näin kauniin kirkkaan häivän jostain
…jostain
ja kun silmäni käänsin katsomaan
- se katosi
ja taas kun katseeni tiehen
se palasi.

Apua!

Vaan onpa kaunista, mä aattelin
tauko-banaania haukkasin
ja muutaman palan suklaata
- jo alkoi vireys ratissa palata.

Ja katosi ne kirkkaat
kuvat ja välkkeet
ja pääsin perille
mökille
miss' ootteli mua vuotava katto
ja matolla makaava kuollut hiiri.

Tupa lämpimäksi
pari lasia viiniä ja kabanossia
ja ysin uutisista pussiin unten maille.

Ja nyt… yötäni valvon
valvonut jo yhdestä
… kohta kolme tuntia.

Perhana! kohta ma keitän kyllä kahvit.

Mutta, sitä ennen
vielä öinen ajatus
se äsken mielessä vilahti
kuin se matkan kirkas
joka pian taas katosi…

että pitääkö Taikurin pelätä
elonsa
kehonsa puolesta
kun monet niin kuuluisat kirjoittaa parasta
vast' raihnaisena.

Ja minä kun toivun joka vaivasta
ja kirjoitan parantavista sanoista
joilla itseänikin koettelen.

Jos tulee joku kipu
tai vaiva
sanon vain sen sanan
ja odotan
ett' sanalla itseni vaivasta vapahdan.

Noo, ei sanalla pelkällä kaikki
välillä auttanut kirurgin veitsi
mutta sitten taas mennään
kuin ei vaivoja olisikaan.

Ja jo taas huokaan
tätä elämän lakia:
kaiken tulee hajota ja kadota.

Joku, jokin
vain kestää pidempään kuin toinen
mutta lopputulos aikanaan
ain' samanmoinen.

Mutta,
siihen asti mennään vaik' silmät vilkkuen
tanssissa hihkuen
ja sanoja muistiin kirjaten
elosta nauttien.

Ehkä joku sallimus viel' säästelee mua
kun tuntuu
että aina se lähettää
jonkin avun mun luo

No, tätäkö mun piti
nyt yöllä valvoa ja muistiin piirtää
arkista ajatusta
hetken humausta…

 

Ja pieni vesisade
hetkin kattoon ropsahtaa
- ja Taikuri takaisin nukahtaa - jos hyvin käy…

Ja kävihän se!
vast' kymmeneltä Taikuri heräsi
ja katolle hän kiipesi.

  *

 

 

17.11.2011     04.30-

Väreitä ja voimaa

Sinä ajattelet
      sinä kuvittelet…

- sinä säteilet.

Kaikki säteilee energiaa
kaikessa on voimaa
  koskettaa
    auttaa
      parantaa
musertaa
  hajottaa.

Riippuu voimasta
ja säteilyn suunnasta.

Joku syö
  lyö
toinen kantaa
  voimia antaa
    lepoa ja rauhaa.

Esineissä on energiaa
voiman säteilyä
  ihmisissäkin
    eläimissä
      koneissa
        laitteissa
kaikessa näkyvässä:
  ilmassa
    maassa
      vedessä

ja näkymättömässä
jossa suurin väre kaikessa
suurempi kuin maallisessa.

Ja jos on väre maallinen
johon yhtyy henkinen
se näkymätön
     ihmiselle ihmeellinen
siin' on värettä enemmän
kuin vain pelkän elävän.

Mutta kaikessa on värettä:
  kivissä
    kalliossa
      metsissä
        vesissä
auringossa
  kuussa ja tähdissä
- ihmisissä.

Ja väreet siis
syö tai lyö
tai kantaa ja voimia antaa
- jopa parantaa.

Ja sinua kiinnostaa nyt kysymys
Graalin maljasta
ja vanhasta arkista
joss' kannettiin tauluja
joss' oli voimia.

Jos joku on tekoa "taivaallisen"
se sisältää myös suuren värähdyksen.

Jos kosketus
  tarkoitus
    tehtävä
jää siihen jälkiä
kosketuksen voimia ihmisen
mi omasi voiman värähtelyjen.

Siks' kaikessa on voimia
se joko syö tai lyö
tai kantaa
ja voimia antaa.

Näin on myös sanassa
musiikissa
se joko syö, tai lyö
tai kantaa
ja voimia antaa

sen väreen mukaan
mikä siihen antajalta:
sanojalta
   sanoittajalta
säveltäjältä
   sävelen antajalta.

Ja on sanoja ja sanoja
ja on säveliä ja säveliä
eri voimaisia.

Itsessäsi sinä tunnet sen
onko väre voimallinen
yhteinen

ja se suuntaan sinua vie
millainen on eteesi
piirretty tie.

En sanonut, hyvään tai pahaan
köyhyyteen tai rahaan
sillä väreen suunta on tie
se sinua vie.

Ja huomasitko
miten lähti sinusta voimia
kun muistiin piirsit sanoja
vaik' oli ne kauniita

sillä, vaik' antaessaan saa
antaessaan myös antaa.

Jos samalla kantaa
siinä myös voimia antaa.

Ja tunnet
miten flunssasi hetkeksi paheni
kun sanasi lähteissä paransi.

Ei ilmaista sanaa olekaan
ei värettä voimatonta.

Joku ain' maksaa
voimaansa antaa
ja väre mi liikkeelle lähti
siihen mukaan voimaa lähti.

 

... jatkuu yltä  

Vaan, älä sure
jos voimaa lähti
sen toinen - lukija
vastaan otti.

Ja jos sana viel' kosketti
helpotti tai paransi
usko se vain
se osasi oli vaivain.

Ja ajatuksen
min synnytti kun toinen luki
- helpotti
se palasi sinulle takaisin
kiitoksin
vaik' ei ois hän huomannut lain
ett' helpotuksen sanoista sain.

Täss' liikumme maissa niin kaukaisissa
ja värähtelyissä
ajatuksissa aivojen takana
vaik' ei kaukana

salaisissa voimissa
miss' sanojen voimat kantavat
voimaansa antavat

ja vaikuttavat alas
ain' päälle näkyväisen maan
ihmiseloa helpottamaan.

Siks' älä sure
jos voimaa lähti
sinä saat sen aina takaisin
miten muuten toimisin
ellei kiertokulku kuin voimallinen
kosketus voimien salaisien.

Joku sanoo
ett' jos voimaa lähtee
tekee omissaan.

Vaan, voimaa lähtee aina
  jokaisessa sanassa
    teossa
      kosketuksessa
vaik' teko ois hyvä
palveleva.

Sillä se on kuin laki
vaik' ois voima kulkenut ihmisen läpi.

Siihen aina ihminen
myös omaansa
sydämensä lämpöä
auttamisen halua.

Ja löytyyhän tähän myös esikuvia
mm. Mk 5.25-34.

  *

 

 

 

11.11.2011     02.22-

Suuria huokailen

Minä huokailen
ja voimaa anelen nyt keskellä yötä

- tämä on työtä!

Ja kiitän kaikesta
  ilosta
    vaivasta
      ja porteista raskaista
teistä ja ihmisistä
joiden kautta olen tänään se
jonka tullessa ymmärsin:
-Tämä tehtävä valitse!

Vaan, ketä minä kiitän
keneltä voimia
  viisautta
    sanoja anelen
kenelle huokaukseni huokailen…

sitä tässä yön sylissä
taas kerran kyselen.

Joskus mä huokaan: Oi, Herra varjele!
Ja: Oi, Jumala,
auta minua olemaan urhea!

Vaan, mikään nimi ei sinulle oikeutta
… ihmisten keksimä
kielille kääntämä
vääntämä.

Sillä suurempi sinä olet
kuin yksikään nimi
vaik' nimi ois hyvä olla
jonka puoleen kääntyä
- etsiä lohdutusta.

"Voimaksi" sinua huokaillut
sinä jokin suuruus
- olen kokeillut.

Ja kaikki sinua kuvaa
vaan, nyt epäilen…
vain kovin pientä osaa.

Ja, jos ei ole nimeä
onko silloin olemassa?

-On, on!
vaik' ois tuntematon.
Ei se olemasta poista
vaik' ei ihminen tiedä
ja monia nimiä ei ees kuulla siedä.

Ihminen antaa nimen
muodostaa kuvan
saa siihen luvan
ja sen mukaan elää
ja kiitoslaulut korkeimmalle helää.

Onhan ihminenkin
kuin kuva salainen
ja nimi kuvaamaton
osa tuntematon.

Vaik' sanoisit: -Hiekan jyvä,
olen minä siinä.
Jos sanot: -Taivaan tähti,
siinäkin minä olen.

Ja jos vain huokaat: Oi, Herra!
olin minä siinäkin.

Ja Jumala
kuin mielikuvista suurin
- jollekin kuitenkin pieni.

"Minä olen" on tuttu
kuin käsittämätön
eikä sillä voi ketään kutsua
ei sen puoleen huokaista.

Eikä nimi saa olla
jotain kaukaista
sillä, "Minä olen" tässä
ihmisen elämässä
  sisällä
    lähellä.

Eikä nimeä ole
- ei tässä maassa
ei tulevassa
olen vain olemassa
ja jos huokailet… olen paikalla.

Ja ellet usko
ei uskosi minua poista.

Ja vaikea se onkin:
  uskoa uskomatonta
    nähdä näkymätöntä
      kuulla kuulumatonta
        tuntea tuntematonta…

vaikea ihmiselle
vaan ei vaikea ihmisen sisäiselle
jossa… Minä olen.

  *
  

 

06.10.2011     05.05-

Monta on taitoa

Monta on taitoa
ajallisen
hyödyksi ajallisen matkan.

Monta on vainoa
ajallisen
vaivaksi ajallisen matkan.

Monta on kasvua
ihmisen
kasvuksi ajallisen matkan.

Monta on kasvua
ajallisen
kasvuksi iäisen.

  *

 

 

06.10.2011     05.20-

Monta on ihmistä

Monta on ihmistä
ajallisen
monta on iloksi siellä.

Moni on ystävä
rinnalla
ajallisella tiellä.

Monta on ystävää
ikuista
aikain ajattomien takaa

ystävä ystävän kohtaa
he yhteistä matkaa jakaa.

  *

 

 

06.10.2011     05.35-

Monta on tehtävää

Monta on tehtävää
ikuista
monta on matkaa
täällä

monta on katsetta
kaukaisien
monta on ikävää
iäisien
monta on murhetta
matkan päällä.

  *

 

 

06.10.2011     05.45-

Monta on toivetta

Monta on toivetta
unelmaa
monta toivetta alusta saakka.

Moni toive on matkalla
melkoinen taakka
moni unelma uskomaton
rankka.

Vaan, silti minä tiedän
mikä osani on
- elän ennaltasuunnitelmaa.

  *

 

 

07.10.2011

Monta on rinnalle

Kuinka monta on rinnalle kulkemaan luotu
kuinka monta ihmistä ihanaa
kuinka monta
joita matkalla rakastaa
ja kuinka monta
joita vihaa.

Elämä on kuitenkin
                       - ihanaa!

  *

 

 

06.10.2011     05.50-

Työn jälkeen

Kuin päätteeksi päivien hermoilun
ajallisten huolien matkan
sain lahjaksi sanoja iäisen
nyt tietäni toisaalle jatkan.

  *

 

 

20.06.2011

Oman itsen herra

Oman itsen herra
on mies
- tai nainen
joka on itsenäinen

joka ei anna
määrätä askeleitaan
ei suostu eloon rinnalle rakkaan
vaik' kuinka ihastunut ois
palava rakkaus
on omista askelista pois.

Ja vapaa on hän
ken ei haikaa luokse toisen
vaik' ois yksin
ymmärtää arvon suurenmoisen
omien askelten.

Ja vielä…
jos ajatus ei soimaa
vaik' kulkee hän omiaan
eikä pakko pakota
elon kuvioitaan.

Oman tiensä herra
on mielensä vapaa
joka ei kärsi
vaik' ei ketään hän tapaa

on kehonsa tarpeista vapaa
ja toisen
vaik' yksin hän yönsä makaa

ja hetkin
toisen rinnalla kulkien
hän haaveilee onnesta
omien askelten.

Ja, jos joku näistä
ei hetkeä täytä
hän ei vapaalta näytä.

  *

 

 

05.05.2011

Unelman kasvot

Katson kasvojasi…
   - sinulla on unelma

silmäsi väsyneet
ilmeesi iloton, huuli värähtää
- itkettää
kyynel kielii murheesta
syvästä pettymyksestä.

-Se on suuri, sinulle joku viel' huolissaan huokaa,
-liian suuri!
edessä kuin ohittamaton muuri.

Unelma, niin…

se on raskas yksin kantaa
oi, jospa joku sinulle
   lisää voimia antaa

kantaisi tämän väsymyksen
   pettymyksen hetken yli
antaisi sinun viel' kerran nähdä
millainen on unelman täyttymyksen syli.

  *

 

 

07.05.2011

Unelman renki

Katson kasvojasi
   kuin pudonneita
ilon kannatus on poissa
totuus, huoli, piirteissä noissa
joilla tulisi unelmaa eteenpäin viedä
…on kuin ois
se jossain kaukana vielä.

Jos unelma ei etene
   ilolla
      innolla
anna olla sen
   anna olla hetkisen
anna sen huokaista ja voimia kerätä
ehkä hetken päästä
   uusin voimin uuteen herätä.

Sillä, niin kauan kuin
       unelmasi on sinun
- yksin sinun -
se onkin raskas tie
se ei sinua vie.

Vaan, unelmallakin on kuin sielu
   voima sisäinen
      mieli unelmien
- omansa!

ei se, mikä sinulla on
vaan se, mikä sillä itsellään
sillä voimalla
      se etenee kuin itsestään.

Unelma on kuin mustasukkainen
se ei osaansa jaa
se tahtoo itse itsensä toteuttaa

ja siinä se käyttää ihmistä
joka on sille ystävä
- ei käskijä.

Ja unelmalla on aina aikansa
sen esille nousta
ja valmistua
- sillä on tehtävä: toteutua!

Ja tuo pitäisi
unelman ystävän ymmärtää
kuunnella tarkoin sisintään
    miss' kuiskivi unelman henki.

Muista, sinä olet vain
   - unelman renki.

  *

 

 

07.05.2011

Unelman suuruus

Ja vielä…

mitä merkittävämpi on se unelma
    joka syö sun voimia
sen pitempi on
    sen valmistumisen tie
ja sen pidemmälle se sinua vie

pitkälle itsestäsi pois
   itselleen sopivaksi muokaten
ett' tekijä
   ihan uudenlainen ihminen ois
- ettei unelma joutuisi antamaan
omaa kunniaansa pois.

Ja tässä se mittari
   unelman suuruuden
kuinka suuren se joutuu
   tekemään sinussa muutoksen

ja vastustus
   min muutos aikaan saa
sinua vain vahvistaa.

Ja sitten,
   - se tärkein vielä:

unelman tarkoitusta
   ei kukaan tiedä
eikä ihmissilmä paljasta
   sen laajuutta.

Se voi olla suuri
   ja helppo havaita
se voi olla myös pieni
   vaikea ees huomata.

Vaan, maassa unelmien
ei ole suurta ei pientä
sillä pieni voi olla juuri se suuri
ja suuri, niin…
olla suuri, tai pieni.

Siksi, ei unelmaa
tule silmin katsoa
ei punnita ihmismielin
ei arvostaa ihmiskielin

sillä unelman todellisuus
   voi olla salassa
tai sen todellinen hedelmä
   viel' kaukana tulevassa.

  *

 

 

03.05.2011

Ei helky

Oi, miksi mun sanani sammuivat taas
ei helky
   mun eloni kannel.

Vain hiljaisuus aamulla seuranain
   ja toivo
      kuin toivo ikuinen
matkassain.

Ja pää riipuksissa joutsen.

Siemenvettä ma kaipaan
   vaan, toivoa uskalla en
se monesti kulkee
   seass' murheiden, muistojen.


 

Missä on
   mun sanojeni
      runojeni maa

ja missä talo
se pieni mökki
      ja torni! mist' kurkottaa
sanojen maailmaa.

Kuin riivitty
raavittu tyhjäksi
on seinät nää
vain hiljaisuus väräjää

vaan ei puhu!  se
ei pukahda mulle

pitäis' päästä jonnekin kauas
kauas pois
   …maaseudulle
joss' kuunnella
katsella taivasta ja anoa
sanoja jostain korkealta
rukoilla.

  *

 

 

03.05.2011

Siemenvesi

Minulle siemenvedeksi kelpaa tää
min kirjoitti mestari kerran
olen yrittänyt
totellut kuin tietämättäin
ja kulkenut jo melkoisen verran.
 

"Mitä voin minä sille, jos maailma
vain mulle se virsinä helkkää,
jos rytmejä on ilot ihmisten
ja surut on sointua pelkkää.

Ja minkä minä taidan, jos elämä tää
vain mulle on suuri runo,
mihin saimme me Luojalta langat vaan
ja Luojalta käskyn: puno!
                            (Eino Leino, Laulajan laulu)

Ja,
minä olen punonut yhteen
   sanoja
      runoja

kaivannut
parkunut: -Anna!

Ja vastaukseksi saanut: -Oi, poikani, kanna!

Ja kantanut oon minä sanoja
kantanut elämän taakkaa
kuin tyhjästä oppinut luottamaan:
mua suurempi käsillään kantaa.

Ja minä punon
minä punon niin että sormeni säkenöi
piirrän muistiin min ikinä ehdin
sanat edelläni jo kaukana kulkee
runoilija huokaa ja silmänsä sulkee:
-Minä kirjoitan! Minä kirjoitan!
En väsy, minä taakkasi alla
sanojasi poimin kaikkialla.

Vaan hetket ne,
kun langat on loppu
kun viimeisen viritin vihkoni viiruun
minä huokaan: -Miks' lopetit, sinä suuri,
sormeni viel' näppäimillä väräjää
odottaa elämää

... sanat on mun onneni juuri.

Ja sinä huokaat vain: -Pitää elää välillä
että voi olla ystävälle ystävä.

Kas' ei sanat pelkästään onnea tuo
vaan, elämä
mi nöyränä juo
se sanat uudet tuo sun luo.

Sillä elämätön elämä
on kuin sanaton runo
kuka sanoi, että tyhjästä runosi puno.

Näkymätön vaate se ois,
ja joku vaik' viel' uskoa vois,
vaan tyhjä on tyhjää
ei kanna se lain,
valuu pois kuin vesi päältä sulkain.

Siks' sanat
ja elo
sitten sanasi puno
siitä syntyy runo
jolla sisältö, voima,
on kantaa toista
ja voimaa antaa.

Suuremman on hetkin pakko
runoilija-raukkaa kantaa.

Mutta voima on siinä
että hetkin saa kantaa toinen,
kun huomaa: Olen heikko
enkä lainkaan suurenmoinen.

  *


 

 

27.04.2011

Katso ihmistä

Älä katso elämää
   Oi, katso ihmistä!
kuinka luet hänen silmiään
   - niissä on elämä.

Sillä elämä,
sitä ei ole
ellei ole ihmistä
      - ja ihmisen sisintä
jota voi lukea silmistä.
 

No, jo kysymään taas:
-Entäs, ellei ole silmiä
tai silmä sammunut
   sairauden tähden
      onnettomuuden
         unettomuuden?

-Silloinkin
sinä katselet silmiä
etsit ihmisen sisintä
ja jos et niitä nää
katselet ilmeitä, eleitään
kuuntelet sanojaan
tunnet käden kosketuksen
- näet kyynelen.

Sisin pyrkii esiin
itseänsä ilmentää
monin tavoin värähtää.
 

No entä, jos ihminen
ei liiku enää ollenkaan
syystä tai toisesta
on vain paikallaan
   ei värähdä
      ei hievahda
ja vielä,
… jos ei ole edes sanoja?
Silti on hän elossa.

-Sisin elää
kuulee ja kuuntelee
odottaa ja toivoo yhteyttä
vaikka se on kuin pelottavaa
      ei tulisi pelätä

elävän tulisi herätä
      ja ymmärtää:
kuoren sisällä
      on elämää.

 … Ja syntyy yhteys
kuin ylitse näkyvän maan
yhteys
   mi näkymättömän tavoittaa.

Ihminen rakastaa
siksi
   lue
      kuuntele
         puhele
ja kosketuskin tuntuu
heilauta elon herkkää huntuu.

  *

       -Koala, mitä sä teet?

koala: hmmn ... mää kattelen sua!
Harri: Miksi?.
koala: No-ku ... sä et liiku olleskaa ... nii-ett' ... jos sussa kuitenki on jossain sisällä jotain elämää
Harri: Mitäh?
koala: No-ku ... sä tossa just kirjotit että pitää kattella ... ja jutella ... ja
Harri: Älä höpsi ... minä nousen ihan just... menes nyt siitä tuijottamasta
koala: Höh... mitä sä sit kirjotat tommosii.

  *

 

 

20.04.2011     noin klo 06

Kultainen kaupunki

Aamuinen aurinko kultaa maan
kuin muistuttaa kauneudesta
      jonkin taivaan
miss' kultaiset on kasvonsa sen
mistä syvällä sisälläni unelmoiden.

Tämä kultainen hetki
    kesti vain hetkisen
pian harmauteen palautuen

… mutta, minä näin sen
kesken unestani -
kultakaupunkia parvekkeelta ihailen.

  *

 

 

20.04.2011

Kuolleena syntynyt

Minä kuolleena synnyin…

voiko elon alkaa vähemmästä
voiko kaari olla komeampi
      kuin kuolemasta kuolemaan
ja kuolleena aloittaa
      elon kylkeä vuolemaan.

Voisiko ihminen olla
      jo kuolematon
kun elämällään kuoleman voitti

- ja kuoleman jälkeen
         elämä koitti.

  *

 

 

20.04.2011

Kohtaaminen

Kahden ihmisen kohtaaminen
   arkea
      ja niin suurta

ja jos
- kuin niin monesti -
kuin taivaallista juurta.

Miten kuljetti maailma
miten valmisti elämä
että tiet kerran kohdalleen:
   silmät silmiä kohti
      käsi käden tunsi 
         sydän sydämelle hohti...

- Oi, olet ihmeellinen!

Ja kellot jossain kaukana soi
ne herkkä kuulla voi.

   *

 

 

19.04.2011

Olen elänyt

Kuinka osaisin minä lähestyä
kuinka esille pyrkiä
runojani julki tuoda
ett' kuulijat kautta maan
sais' sanojeni onnesta juoda.

Itse olen elänyt
nauttinut
joka sanan kuin eloni kolosista kaivanut

piirtänyt muistiin
      kuin suuremman johdatuksessa
tavoittanut taivaita
unelmia muistoon piirtänyt
sanoillani vuoria siirtänyt

iloinnut
itkenyt rinnalla toisen
sanoiksi pukenut
      hetken niin suurenmoisen.

Ja hän
   ken on kättäni käskenyt
aamutuimaan herättänyt
kadulla kaiken keskeen pysäyttänyt
      … on ollut minulle hyvä

sanoihin monesti piilotettu
on tiedon jyvä.

Ole hyvä!

  *

 

 

15.04.2011

Koala jo meinaa luopua hatusta

Harri: Katos koala, mulla on jo keväinen kuva... tuolla ylhäällä.
koala: Höh!
Harri: Mitenkäs sinä, pannaankos sinullekin jo kukka nahkaan.
koala: Hä?

Harri: Nii-että, eikös jo heitettäis toi hiippalakki nurkkaan ja siirryttäis kevääseen. Katsos, ... kohta on jo kesä.
 
 
  koala: ...Joulu on kiva. 

Harri: No on on, mutta onhan se kesäkin kiva… vai mitä.
koala: ...o!
Harri: No! mikäs siinä sitte… annapas se hattu tänne, niin minä keksin  sulle jotain muu...
koala
: Eee…i!

Harri: Noo, … anna nyt. Katonn-nyt ulos, miten siellä jo aurinko paistaa
koala: … häikäsee.
Harri: Nii'i... ja minä ajattelin lähteä jo luontoon kävelylle…
koala: Mevv-vaa.

Harri: Ja ottaa sinut mukaan…
koala: ai!
Harri: Mutta en kyllä tuossa tonttulakissa ota, johan ihmiset ihmettelis että mikä ihmeen tonttu sillä on muk...
koala: …. okei

Harri: OHO!  Heei katsos tätä… mitenkäs olis tällainen sulka sulle…väritkin sointuis niin hyvin.

    koala: ..mrmmrrrr…
 
Harri: Ja otetaankos jo noi siivetkin pois… ei sinusta tainnut olla siihen enkelikuoroon.
koala: …eikä susta laulajaks...

  *

 

 

14.04.2011     05.40-

Oi ihminen, haaveile!

Ihmeellist' on ihmiselo
kuin tarpeita
   haluja täynnä
ja pienestä taimesta alkaen
   tahtoo ain' uutta nähdä.

Kuin itsestään eteen tulevat
   monet asiat
rakentuvat suunnat
   elon perustat.

Sitten alat etsiä
   toivoa
      kaivata
ja toiveittesi edestä esteitä raivata
jotta löytäisit sen
   tien omien unelmien.

Ja kuin suurin ihme on se
- itse elon jälkeen siis -

Oi, ihminen haaveile!

Ja haave
unelma jostain uudesta
ehkä jostain suuresta
alkaa käydä sinua kohti.

Ja jos viel' ääneen sen huokailet
kuin rukoilet jostain sitä
voi edessäsi tapahtua vaikka mitä!

Ja tässä kohden
kannattaa olla tarkkana
sillä moni haave
voikin tuoda vastuksia
   muutoksia
      monenlaisia uusia asioita eteesi
kaataen pian vaikka
   koko elon veneesi.

Karsii pois monet turhat
ja alkaa viedä kohti sitä
mit' uneksiva joskus
kuin salaisesti pohti.

Voihan se piankin edessäsi olla
vaikka joku ihminen
ihmissuhde uus
jokin kaivattu tuttavuus.

Tai sitten asia
jota huokailit
voi olla pitkän tien päässä
ja se rakensi sinusta
koko elon kestävän etsijänsä.

Ja sillä tiellä
matkallasi haaveeseen
saat tutustua
omaan aamuiseen aaveeseen
joka peilistä sua tervehtää
kun elosi arvot värähtää.

Toinen toisensa perään
katoaa jotain tuttua pois
että sitä haaveesi uutta
sijaan mahtua vois.

Siinä voi mennä terveys
   työt
      ihmiset
         talot ja tavarat
vaikka kaikki tulevasi turvat

sijaan saat 
kasvusi uudet hurmat
   - entisen elosi surmat
ja vähin erin ne
   unelmasi piirteet
kasvaa eteesi 
   huokauksesi haaveet.

Ja joskus, eräänä päivänä
   sinä olet se
kasvoit ja saavutit sen
   kuvan salaisten unelmien.

Itsekö sen teit?
Omako oli syysi kun haaveilit?

Vai toteuttiko tien
   joku suurempi
ett' voimansa sinussa näytti
oman haaveesi kautta
   tahtonsa täytti.

Ja vielä,
oliko haave kuitenkaan sinun
vaiko sen
   sinua suuremman
joka kauttasi toteutti
   jonkin upean unelman
vaikka koko elosi kestävän kudelman.

Nii'in, mieti sitä, sinä ihminen
jo ole elostasi onnellinen.

  *

 

 

08.04.2011

Elämän kulku

Elämän kulku
ei ihmistä säästä
ei pihdeistään päästä

se vie!
kas, edessä on tie:

välillä sataa
välillä paistaa
ja pitkiä jaksoja
   pilvipoutaa.

Vaan pilvisistä et paljoa muista
päivän paisteetkin katoaa
mutta sateiset päivät
   mieleesi jäivät

ne kostutti maan
   kasteli
      kasvatti uutta
jost' kukkia
   hedelmiä
      elämän suloisuutta

vaikka...
kaikella aina
on taipumus lakastua
   ja kuolla pois
miten elämä
toisin kulkea vois.

  *

 

 

06.04.2011
Rakkauslaulu (yhellaine)

Rakkaus on rajua

Rakkaus on rajua
ja rakkaus on rankkaa
keinuttaa miestä
   kuin laineille lilluvaa
      keltaista leluankkaa.

Rakkaus on hauskaa
jos on se myös julmaa
siin' ei kantajaltaan kysellä
   -oisko jotain pulmaa.

Läpi vaan!
   ja kaikesta läpi
todellista voiman hurmaa
siin' matkassa vaik' toisia surmaa

se, näes,
   ei lue lakia
heiluttaa vain koko elämän vatia.

Ja kaunista… se on myös
kaunista alussa
ja välillä myös matkassa
yhteisissä suloisissa illoissa
   ja aamuissa
toinen toisensa sylissä

… ja päivällä toista ootellessa
kuin sisälmykset liekeissä.

Ja siinä menee
   - jos hyvin sattuu
kaik' talot ja tavarat
vaan onhan edessä
   maisemat kauniit ja avarat
ja ruusujen tuoksut
ja ne pistävät piikit

mutt' väsyneitten silmien kirkkautta
kun salaa rakkaasi luo hiivit
   - ei voita mikään

…muu kuin aika vain
se aina vakavin
   on vastustajain.

 

Mutta!
jos jonkun sä elostasi muistat
kun päiviesi päässä
ennen kuin ratsusi selästä suistat

sinä muistat ne kiihkeät hetket
   kun roihuten sisälläsi paloit
      - ja öisin - lempesi valoja valoit.

   

  *

      -Hei..psst.. hei.. kuule!

Harri: Aai, hei koala. Jokos sulla on taas toi hattu...
koala: Se nukkuu... ssshh.  Mut' kuule.
Harri: No?
koala: Toi sun runos tossa...
Harri: Niin, .. etkö pitänyt?
koala: Eiku.. siinä on kyllä ... jotain tuttua...
Harri: Jaa jaa... sellaista se on... elämä ... ja rakkaus.
koala: (huokaus) nii joo ... nii.

  *

 

 

01.04.2011

Salakavala negatiivisuus

Voiko ihminen
olla negatiivinen
vaik' tarkoittaisi vain hyvää
ois rinnalla onnellinen?

Negatiivinen toiselta ain' voimia syö
negatiivisuus
   on raskas työ
siihen ei riitä oma voima
eikä tahto tahallinen

se on tila sisäinen
min synnytti kiukku
   väärin kohtelu
toive
   ajatus paremmasta
      ihanasta unelmasta joka ei toteudu
siitä seuraa uupumus
   kiukku
      hermostus
vaativa, raskas ajatus kohden sitä
jolta odotetaan… ties mitä.

Näin negatiivisuus on kavala
se kytee kuin salassa
niin riidassa kuin torassa
kuin myös onnen huumassa
salaisessa toiveessa.

  *

 

 

30.03.2011
(Ystävälleni, jolla on unelma)

Kuin kirkas täysikuu

Odottaa
   unelmaa
tai oikeaa hetkeä
   unelman edetä
on raskasta
kun aina tahtoisi lähteä
   kuin omin päin
      viemään sitä eteenpäin

vaikka aina unelmalla
on se oma paikkansa
   ja aika
kun kaikki on valmista:

oma kasvu
   oikea hetki johon tartu
ja tilanne
   tarve
      ihminen
mitä varten se unelma suotu

sillä
ethän sitä itsellesi tarkoita
   vaan toisille
tarvitseville
ja sille hyvälle
jota varten sen sait
kun kerran
- ehkä jo kauan sitten -
sen seuraasi hait.

Jos se on oikea unelma
   jolla ihmisiä palvella
tai viedä eteenpäin jotain suurta
- vaik' ihan pientä sen osasta vain -
on sillä myös toteutumisen aika
kun kaikki tarpeellinen
on valmista.

Siihen saakka
   kasva
      kehity
         opi
             ja vahvistu
että, kun se päivä edessäsi on
et ole unelmasi kanssa voimaton
sillä hetkellä
   sinulla kaikki oikein on.

Ja siivet
ne tarttuvat unelmaan
jotka odotuksen pitkinä vuosina varttuvat
ja nostavat lentoon sen
   jota varten olet elänyt
      tästä hetkestä uneksien.

Eikä hukkaan
ole mennyt yks' hetkikään
   ei tehty työ
      ei valvottu hermoiltu yö
vaan kaikki kuin yhteen sulautuu
   vaivat
      itkut unohtuu
paistaa kuin kirkas täysikuu
siitä hyvän valo heijastuu

ja kaikki on auki!
sun eespäin mennä

oi, lennä!
   oi, lennä!

anna unelmasi mennä
jonka kuin kasvatit sinä
elosi vuosina pitkinä.


 

  -Mutta… eikös… sullakin… ole joku… unelma?

Harri: Jaa… Hei! ...mitäs sulle on tapahtunut?
koala: Eei mitää.... se pesi mut.
Harri: Kuka?
koala: NoT-TOOi! 

Harri: Ai niin... no, tytöt on semmosia... ne huolehtii... meistä pojista. Ja pipokin lähti siin' samalla, vai.
koala: Näköjään... mä-en kyl...

Harri: ...niin, onhan minulla...unelma - tai siis meillä yhdessä - minulla ja sinulla.
koala: Joo! mulla ja sulla… meill'on unelma. Millos se muuten on sitte valmis?
Harri: Jaa mikä?
koala: No se mun… tai siis se… meidän… unelma?
Harri: Een minä tiedä… ehkä piankin… en tiedä.
koala: Höh! (huokaus)mä en kyllä jaksa oottaa mitää unelmiivuosiiiha tyhmää.

Harri: Mitä sanoit, koala, minä en kuullut.
koala: Nii… mä aattelin vaan ett… pitäiskö meidän sit ryhtyy hommiin… joteski.
Harri: Juu, pitäis kai. Kiva kun sinä olet aina niin innokas uusiin asioihin.
koala: Oonvai… niin juu, … mitäs me sit tänään tehtäs sen eteen… mä en kestä!

Harri: Ai, mitä sinä et kestä?
koala: Eei ku mä sanoin ett mitähän nyt pitäis tehdä.
Harri: Nii'i, mietitääs sitä hetkinen. Eikös olekin kiva kun meillä on tämä yhteinen unelma.
koala: O... tosi kiva... ja tää mun karva on nyt kyllä  iha hirvee...

  *

 

 

29.03.2011

Loppusuora aukeaa

Loppusuora aukeaa
siihen kaiken panostan
sitä varten
   on vaivaa nähty
valvottu öitä
   tehty töitä
      kiristetty vöitä

kuntoa vaalittu
eloa taisteltu
   iloittu
      tanssittu
         laulettu
sanoja yhteen haalittu

ja nyt - viimeinen suora
kuin näytön paikka: Voimaa on!
   tietoa
      taitoa
elämän kokemusta aitoa
sen tuskaa
   ja kauneutta

ja kalkkiviivoilla kurkotus
- kun sen aika on -
               olin voittamaton!

ja kun maalinauhan katkaisen
kaiken vaivan unohtaen
minä huokaan: Oi, mikä tulos!
                           Olihan melkoinen kierros.

 

Ja nyt
viimeisen suoran auetessa
muutosten kevään
   ja muutosten kuun
minä eloon taas herään
ja aukaisen suun
   lauluun
      sanojen virtaan
         heitän kuin kukkia veden pintaan
ja luoksesi tuun
iloiten unohdan kaiken muun
         - luon kukkivan runojen puun.

 

Ja aurinko kaartansa kurkottaa
   pidemmäs
      pidemmäs
            ja valoa lisää!

paistaa tupaan
   ain' sieluun saakka
kirpoaa mielestä talven taakka
ratkeavat ympäriltä
   kiristävät vangitsevat vyöt

kohta tulee taas kesä
      ja sen ihanat valoisat yöt.

 

Linnut, jo herätkää!
laulunne raikukoon
pesänne valmistukoon

perhoset eloon!
          kärpäset…

kukkaset hoi!
lumet lähtee
kohta taas kukkia voi.

Koittaa jo kevätaamun koi.

 
      -Mikä sun tuli… heei, mikä sun tul…

Harri: Eei mikään… heräsin vain liian aikaisin.
koala: Aha… no hyvä… mä jo pelästyin, ett' mikä sulla nyt taas alkaa.
Harri: Ei kait tässä mitään. Juon vain aamukahvit ja menen takas pehkuun.
koala: Jaa, no hyvä… ihan hyvä. Saaks-mä tulla sun vierees.
Harri: Saat, tule vaan… mutt' älä sitten kuorsaa.
koala: Höh!

 

Harri: Paa silmät kii.
koala: Mite?
Harri: Ai nii... öitä.
koala: Mut... nythä on jo aamu.
Harri: Joo mut se on kesäaikaa... nuku vaan.
koala: Mut eiks-se kuit...
Harri: NUKU!
koala: joojoo ... äkäpussi

Harri: Mä kuulin ton.
koala: Nii mä sanoin ett oisko yöpusun paikka (yöäk)
Harri: Et sanonu.
koala: Envai.
Harri: Et... nukun-nyt.
koala: joo

  *

 

 

28.03.2011

Kaksi tulta

Ihminen kohtaa ihmisen
sydän sydämen
tuntee sisäisen yhteyden 
sylin lämpöisen.

Se mielenrauhan vie
avautuu eteen uusi tie
   mist’ ei tiennyt vielä eilen
ei ees haaveksia osannut
ei sisällään uskonut.

Jokin jossain vain ehkä toivoi
jokin kipinä,
mi odotti tulta roihuavaa
ja yhtäkkiä...  kaikki palaa.

Ja tuo palo
tuo sisäinen kuuma tuli
mielestä kaikki muu
      hetkessä suli pois
-Voi kun tuo ihana
      minun omani olla vois.

Kaksi tulta ihanaa
sisäisiä kilvan korventaa
vetää puoleensa niin
      ettei unta saa
toinen toistaan
      ylen aikaa tavoittaa.

Ja kohdatessa:
voi sitä huulien hehkua
   sydänten sykettä
      ihon kihelmöintiä

kun ei tiedä
miten toista koskettaisi
mitä sanoisi;  
   tunnustaisiko tunteensa
      uskaltaisiko
         osaisiko.

Voi ihmistä
miten pienestä
   hän syttyi tulehen:
      yhdestä katseesta
         kauniista sanasta
            hellästä kosketuksesta

ja siinä sitä sitten ollaan
sen suuren roihun keskellä
jost’ ei pääse
   ei yli
      ei ali
eikä voimia lopettaa
   ei edes halua
      ei tahtoa
mitään varoa.

Suin päin vain tuleen
siihen ihanaan uneen
mi herätti ihmisen eloon
eloon taas kerran
- tai kerran ensimmäisen

sai sisälleen merkin
polttomerkin iäisen
min poltti toisen tuli
   - rakkaus sisään tuli.

 

  -Ja järki suli !

Harri: Koala! älä nyt sotke mua.
               ... vai onkos... sulla kokemusta...

koala: e..i ... tai o ... vähä

            
  -mmm.. pus.. mm

Harri: (huokaus) voi tätä kevättä!

  *

 

 

25.03.2011
Aamuinen ajatelma - 

Elämän tiet

Piirtele mielesi mukaan
   elämäsi kaaria
      elämäsi suuntia

luuletko, että ne kulkevat niin
   ilman myrskytuulia
jotka siirtävät kulkua kummuille
   siirtävät soille
      kaukaisille aroille.

Aurinko osuu
   ja aurinko laskee pois
kuka elämän tuntenut ois

ja kulkusi kaikki
kuin kautta outojen tien
sinut seikkailuihin vie

avaa eteesi portteja
joist' et tiennyt lain
huokaat: -Minä ihan muuta hain.

Ja matkasi päässä
   kun katselet taa
mielesi huokaa:
   -Olihan matka
      ja olihan taival
jos oli hauskaa
   oli myös vaiva.

Onnesi hetkissä
      ain' kultaa kaiva.

  *

 

 

24.03.2011

Kun sattumalta luin tuon sivun yläreunan johdannon:

"Aamulla kuuntelen hiljaisuutta
luotaan kaukaisuuksia
  ja kyselen
kuin tyhjyyteen huutelen..."

siitä sanat jo kulkemaan...

 

Tyhjyys on tyhjyyttä silmille

Vaan tyhjyys on tyhjyyttä silmille
ei sisäiselle mielelle.

Tyhjyyteen kannattaa huudella ja uskoa
siellä jossain
jossain kaiken takana
on paljon toivoa

sillä silmä ihmisen
ei mittaa mittoja suuruuden
se näkee vain vajavaisen
hetken ajallisen.

Mutt' ihmisellä on
   myös silmä toinen
     - suurenmoinen -
ja sitä silmää ei silmä nää
se kaukaisuuksia tähyää
kaukaisuuksia kaukaisuuksien taa
jota näkevä silmä vain tavoittaa.

Vaan kaukana
   voi olla lähellä
ja lähellä
   voi olla kaukana

mutta ajattomuudessa
ei ole aikaa, ei matkaa
siks' mieli sisäinen
kuin salamana
matkoja taittaa

ja silmä sisäinen
näkee kaukaisen
ja samalla hetkellä
myös läheisen
   hetkellisen.

Onneksi olen ihminen.

  *

 

 

18.03.2011

Sormet jo hipoo

Mitä minä teen
kun taas kyselen
   tulevia utelen
      olevia
         unelmia
elämän kuvitelmia
   odotuksia, joist' ei mitään varmuutta
      vain sisäisiä uskoja
luottamuksia.

Mitä minä teen
kun näitä taas kyselen?

-Pahastako, sinä ajattelet,
tietää tulevan kulkua
sen kuvia
mitkä eteesi piirtyvät.

Siinähän ne jo ovat
aivan silmäisi edessä kaikki
et vain näe niitä
herkkyytesi nähdä ei riitä

mutta sisäinen tuntosi on tarkka
ole vain rohkea
hae vahvistusta.

Näet, olet oikeassa
vaikka viime päivät
ovat olleet raskaita
ei ulkoisesti, vaan sisäisesti
se kuin tyhjä
   ja tyhjänä huutaa
kaipaa tulevaa
   ja sen uutta suuntaa.

Se tietää
   mikä edessäsi on
ja sinne jo etsiytyy
kurkottuu
vaik' ei vielä yllä
mutta hipoo sen sormet jo
toteutuu luvattu kohtalo.

Ja sinä näet
kun sitä nyt kyselet
ettei mikään ole ollut turha
ei yksikään piirto
ei yksikään kuvaus
      "kuin pieni sana"
sillä pienikin voi olla suurta
- etkö muista
sun sulkiesi maata.

Ja jos hiljaisuus ylläsi makaa
se vain kasvua takaa
sillä hiljaisuudessa hyvä itää
ei menossa
suuressa pauhinassa
vaikka silläkin ain' paikkansa.

Mutta kasvu kaikkinensa
on hiljaisuuden hedelmä
eikä kovalla menolla
voi mennä sen edelle.

Eikä katoa
- vaik' oiskin hetki hiljaista -
mikään siitä
   mikä luvattu on
mikä eteesi piirretty
se on nyt
- aivan tuota pikaa -
eteesi tehtäväksi siirretty.

Siitä
ja tästä kaikesta
voit kysellä

ja minä sinulle vastaan
   nyt toisen suulla
joka paremmin
   voi sanojani kuulla
ja kuvia katsella
johon itse et yllä vielä

- minä olen siellä.

  *

 

 

24.03.2011

Ihmisen suuruus

Ulottuvuus ihmisen
salaisuus kaikkineen
on yhteys ylitse näkyvän
yhteys näkymättömän.

Salatako salaisuus?
   Salatako salattu?
Miksi opiksi se
ellei sitä tuoda esille?

Kas, ihminen on suuri
suurempi kuin itse luuli
   syvempi
      korkeampi
eikä kulje hän yksin hetkeäkään
voima kulkee vierellään.

Miksi salata sellaista
mikä voimaksi on
ihmisen ulkoinen on heikko
mutta sisäinen suuruus
    ei ole voimaton
         - se vain on tuntematon.

Jokaisella sisällään
on tunto herkkä
ja yhteys ylitse näkyvän maan
salaisesti salaisuuksia tavoittaa.

Joku kuulee kuin äänen
varoituksen
joku unista uusia lukee
joku toista huomaamattaan sanoilla tukee
joku arvaa vain
salaisesti tietämättään tietää
joku ei voi tietäjää sietää.

Mutta, ei ihminen ole pieni lain
vaik' heikko ja hauras ajoittain
vaan, jokainen heikkous
   vaivan hetki
      raskas ulkoinen retki
sisäisen vahvisti ain' vahvemmaksi
teki ihmisen sisältä suuremmaksi.

Ja hän tietää sen
   vaik' nuori ei usko
vanhemmalla jo on
   suurempi usko.

  *

 

 

11.03.2011

Luulin, odotan

Mitä minä luulin maaliskuulta:
   eloa syttyvää
      heräävää runoilijaa

… vaik' runot on hiljaa.

Aamulla mielen hiljaisuus
   voimattomuus…

Tahtoa ois vielä vähän
   - jääkö tämä nyt tähän? minä kyselen jo.

Joko sanottu kaikki
   mi osani on?

En usko sitä!

Viel' toivo sisäinen jossain
   minä odotan jotain…

                 - mutta mitä?

  *

 

 

03.01.2011   05.00-

Aamulla kuuntelen

Aamulla kuuntelen
hiljaisuutta
luotaan kaukaisuuksia
ja kyselen
kuin tyhjyyteen huutelen:
   -Onko siellä ketään
      onko sanoja
         ajatuksia
uusi vuosi alkanut - 2011!

Ei kuulu mitään
vain kellon vaimea raksutus
se ainoa ääni kuuleville korville.

Mutta jokin minut herätti
kello vasta viisi.

Tässä odotan
hiljaisuus ympärilläni
kynä kädessä

kasvot kohti tulevia
   kaukaisia
      salaisuuksia
jotain, jota en tunne lain.

Miksi herätit
kello vasta viisi?

Yöllä palelin
kylmän värinöitä
vaikka yöksi pukeuduin
kahden peiton alla
kodin lämpimässä.

Vuoteellani valvon
silmät suljettuina
kuin korkealla vuorella
kirkkaan tähtitaivaan alla
katsoen jonnekin
   kaukaisuuksiin
      käsittämättömyyksiin

vaikka tiedänkin
ei vastaus ole siellä
   tähdissä
      ja tähtien
         tähtisumujen takana

tuo kaikki vain heijastusta
vertauskuvaa suuremmasta
ihmisen tavoittamattomasta
joka tuntemattomaksi aina jää
vaikka yhä enemmän ymmärtää.

Ei vastaus ole siellä
vaan siellä
   min läpi katselen kuin ohi
vaikka se onkin siinä
   silmäin edessä

se näkymätön
läpinäkyvä
se outo aine joka sisällään
pitää salaisuuksia

aivan samoin kuin avaruus
sen tumma aine
tuntematon
läpinäkyvä näkymätön.

Siinä ne
salaisuudet
niin lähellä
ja niin kaukana

näkyvän takana
on silmillä näkymätön maa
tila toinen
kuin sähkökatkaisimen takana

sammuta valo
ja näkyväinen katoaa
avautuu näkymätön
johon silmä tottuen
voi aistia maailman uuden.

Aivan kuin vastaus
olisikin siinä
että mitä vähemmän näemme
voimme nähdä enemmän
eikä siinä
mitä enemmän näemme
sen enemmän ymmärrämme.

   - Peilikuvien maailma!

  *
 

 

03.01.2011   05.30-

Kaukana ja lähellä

Kulkee kaukana
   kaukainen maa
ei ääntä sen kuulla voi

kulkee lähellä läheinen
sitä kuuntelen
ihmettelen:
   -Miten niin lähellä
voi olla niin kaukana
ja
miten niin kaukana
voi tulla niin lähelle

ett' koskettaa voisin
katsoa kuin silmästä silmään
kuulla vienonkin huokauksen
tuntea ohituulahduksen.

Tässäkö kuolematon
kuolevaista tavoittaa
kuolevainen kuolematonta
koskettaa käsi koskematonta
silmä huomaamatonta
korva kuulematonta

vaan, maun sinä tuntea voit
tuoksunkin
läpi hiljaisuuksien

ja mieli
kuin portti ihmisen
on portti mielikuvien
totuuksien

miss' ihminen itse portille jää
portilta kuolematon
   jatkaa elämää.

  *

 

 

 

04.01.2011

Väsyttää… ja voimat on poissa.

Ei yksikään ihminen

Kuolematon
   ei yksikään ihminen

sinulle paljastin nyt salaisuuden
sillä kuollessaan
hän lakkaa olemasta ihminen
   ja muuttaa muotoaan.

Ihminen
on lihaa ja verta
luita
ja kaikenlaisia muita aineita
- ja sisällään hän on henki

ja muotonsa näkyvä
on vain tuon hengen renki

näkyväisen sija
hetkellinen koti
- älä sitä vastaan sodi.

Se annettu sinulle matkalle
tälle pienelle ajalle
jost' nyppisit osasi
antaisit omasi
   näkisit
      kokisit
         tuntisit
omisit osasi tien

- minä sinua vien.

Kuinka vaikea
onkaan nähdä ja tuntea
elon tarkoitusta
sitä syvempää kuin tämä
kun ajallisen ahneus
ois niin paljon hyvempää
ett' keskitymme kuin yksin tähän
ajallisen hyvän eteen

ja piirtyy kuin veteen
se sisäisen saanti
puhkaisi pinnan ja viilsi
   umpeutui
      arpeutui
katosi muisto pois
vain hetkisen laineet
- kuin mitään ei ollutkaan ois.

Vaan, ei katoa
ei yksikään piirto
ei veden viilto
ei yks' laineenkaan poimu
vaan, muisto jäljelle jäi
   sen kokemus
      teko arvokas
olit omalla paikallas'.

Vois' arvostella eloa ihmisen
tekojaan kuin pieniä
   turhia
pahojaan - vaik' murhia -
iloja ja suruja
kuin ajallista turhuutta
vailla mitään tarkoitusta

mutt' ei yksikään piirto
veden pinnan viilto
ollut piilossa
joku sen näki
jotain se teki kokonaisuuden hyväksi
eikä ees itse tiennyt
että sekin edeltä tiedetty
kuin tekojen kirjassa
josta sen ajallaan otti
- ja tehtynä palautti.

On kirjaan kirjattu
tää tekojen tie
ja kuka tietää
minne ne teot aikanaan vie.

Sitä kirjaa vois' kutsua
suunnitelman suureksi kirjaksi
täynnänsä tekoja
tapahtumia

vaan, tunteita
se ei kertoa voi
tunteita, miten kaiken koit

ne elät sinä
ja muistoosi piirrät
veden pintaan syväsi viillät

ja peittyen talteen
siirtyen matkasi arpeen
sinä kannat ne kaikki
ja annat osasi sun

- näin täyttyy
      suunnitelmani mun.

Kuten näet
   ei niin pientä piirtoa
      ei veden viiltoa
         lainetta
aihetta ihmisen
ettei sillä paikkaa
suunnitelman salaisen
- kuin iäisen.

 

Ja niin väsynyt
kun herätessä olinkaan
voimaton kaikkeen
- hyvä kun ees aamukahvin -

niin silti minä kuulin ja uskalsin
tuon veden viillon
kun itseni ummistin

se sulkeutui jo
ja arpeutui
vain laineet hetkiseksi
rivit kirjoitetut muistoksi aamuhetken tään
- itsekin taas enemmän nään.

  *

 

 

05.01.2011

Oppilas

Oppilas
   ja opettaja
siitä syntyy
   opetus
      kasvu
         kehitys.

Opettaja
viisaampi kuin oppilas
   jolla tiedon jano.

Ellei ole janoa
ei ole kasvua
eikä kasvun halua.

Vaan, jos kaikki kohdallaan
oppilas
   jolla jano ja kasvun halu
opettaja
   jolla tieto ja taito
ja yhteys aito
   mi luo kasvun, kehityksen

vaan, jokin suurempi viel'
määräsi suunnan sen.

Kuin sattuma
   mi ohjasi
      antoi tiedon janon
         ja sisäisen ymmärryksen.

Jos muistat
mistä sait sen
suunnan valinnan
ja päätöksen.

Jokin pieni hetki vain
   toisen esimerkki, into
      jokin puhe, laulu, esitys
         sisäisen halu, kaipaus
mi syttyi siitä
sen jälkeen… kuin mikään ei riitä.

Onnellinen hän
kell' elämän halu ja palo
kell' suunta suurempaan
                             enempään
kell' opettaja hyvä ja aito
   jolla opettamisen taito.

Ja oppinsa kullakin
opettajansa
ei toinen toistaan parempi
jokin vain johdatti omalle tielle
- ei muu ois edes kyseeseen tullut -

ja jos muuta luulossaan koitti
pian jo epävarmuus
   kuvitellun innon voitti.

Siks' kullakin paikkansa auringon alla
työnsä, tehtävänsä
ett' vois kasvaa kokonaisuus
elää tahdon sisäisensä.

 

Ja opettajat vaihtuvat
ett' ois kullakin ain paikkansa
ett' kasvaa vois' oppilas opettajaksi
asiansa osaajaksi, taitajaksi
oman osansa antajaksi.

... Ja sitten tulee uus'
jot' opettaa oppilas opettajaksi kasvanut
matkallaan uutta maistanut

hän enemmän antaa
toinen enemmän saa
tulevaa
he yhdessä rakentaa.

  *

 

 

07.01.2010

Voimaton kysymyksineen

Joku syy voimattomuuteen
jokin ajatus hiljaisuuteen
jokin syy:
   -Miks' en jaksa!

-Voimaton, odota!

 

Ei auttanut ohjaus äidin
ei isän toive yhteisestä

ei vienyt muoti
  ajan henki mennessään
jokin muu
  kyti sisällään.

Miten kulki tie
vai, oliko ees tietä
jokin vain vie
   ajasta aikaan
      paikasta paikkaan

tuo ihmiset, lapset
erottaa, antaa
kaiken kadottaa
ihmistä rakentaa.

Oliko tie?
Mikä minua vie?

Miksen tehnyt sitä
miksi en ollut toisin
miksi en valinnut tuota
miksi olen … nyt tätä?

Oliko tie?
Ja jos oli, mihin se vie

kun yhtäkkiä vain
kaiken keskeen
repäisi kaikesta vanhasta pois.

Antoi innon jättämään
lähtemään johonkin
  uuteen tuntemattomaan
jost' en tiennyt ennen
vain joitain ripauksia
kuin kynnen alusia vuotten mennen.

Ja sitten
   yhtäkkiä
      yhtenä hetkenä kesken  päivää:
-Jätä kaikki
   aloita alusta uus'
      rakenna erilainen tulevaisuus.

Ei arvannut kukaan
   en itsekään
ett' alkoi matka
   umpimetsään
jot' en tuntenut lain
kuin salaisen tehtävän sain.

Kuka keksi sen?
   - Itse en!

Oliko tie?
Mikä minua vie?
Ja edelleen
   se umpimetsään vie.

Jos olisin silloin
valinnut sen
tai tehnyt tuon
ollut toisin
ottanut tehtävän
ollut muussa suurenmoisin

... tänään, niin luulen
ois asiat kuitenkin toisin.

Vaan, oliko tie?
Mikä minua vie?

Joskus mietin
kun itseni hukkaan:
-Miksen sitä
   miksi olen tätä
      miksi en niin tai näin
         elämä kuin väärin päin.

Oliko tie?
Putosinko sivuun
   eksyin
      kadotin
         itseni hukutin
outoihin upposin … outoihin …

ja uusiin kasvoin
moni vanha mennä sai
oli luovutettava pois.

Toisinko elämä olla vois?

Oliko tie? Jokin valtatie?
Kadotinko sen
vai löysinkö vasta
   kun aloin ymmärtää arvokasta.

En tiedä - oli kai -
otettiin pois
tie pienille
   mutkaisille poluille vei
yksinäisille
   hiljaisille
      opettaville
kuin salaisille
itselle ja muille
naurusuille.

 

Mikä teki ihmisestä
kuin ikuisen oppilaan
mikä tutustutti
outoon opettajaan.

Mistä usko
   luottamus:
nää hiljaiset polut
   on elon tarkoitus.

Mistä usko kullekin
   omiin unelmiin
mistä luottamus
   tutkimattomiin tuleviin.

Jokin ääni sisäinen
   jokin tieto, tunne:
-Minun on mentävä tuonne.

Ja kun menin
   aukesivat ovet
jokin sisäinen tyydyttyi
   elo tyyntyi.

 

Vaan, silti minä ihmettelen
kun ihmiskulkuja katselen:
miten kulkevat monet
   kuin tietä vailla
elonsa kaikkea hyvää vailla

ja kuulen kuin sisälläni sanat:
-Ei tiet ole kaikkea vailla
   vaan kaikkea täys'.
Tarkoitus teitten
   ei ihmisille näy.

Ei teitä mitata silmin ihmisten
tarkoitus ylittää ymmärryksen
   ja ihmis-oikeudenmukaisen.

Ei ihminen ole mittari maailman teihin
tie on arvokas
   mihin ikinä se veikin

ja moni kuin näkymätön
   voi olla suuri
vaik' ihminen sitä
   jo hukatuksi luuli.

  *

 

 

08.01.2011

Päiväsi mukaan voimasi   (1/5)

Voimaton, kuule!

Päiväsi mukaan on voimasi.
Kehosi väline vain
toteuttaa työ
   tehtävä
kulkea edellä
etsiä teitä tulevain
avata portteja unelmain.

Vaik' käsi
mi piirtää totuutta
ei ole raskasta
on raskasta
vastaanottaa suuruutta.

Joku jossain voimia syö
näkymätön
   on raskas työ.

Jokainen ajatus
   sananen
vaati voiman sen
millä tieto
   taito
      ulottuvuus
yhteys tuntemattomaan
   on mahdollisuus.

Vaan, salvat
   on raskaat avata
painot
   tuntemattomissa kulkea
ja niillä matkoilla
   voimasi vähäiset
      asiat iäiset.

Siksi olo voimaton
raskaasta työstä
vaik' raskas ei kynä
ei käsi mi kirjoittaa
tieto on raskas
mit sana
mukanaan kantaa.

Siks' ei kestä ihminen
   edessä suuruuden
lannistuu taakkansa alla
raskaita sanoja kaikkialla.

Ja jos toinen ei tue
   ei kanna
voimia hetkiin anna
tehtävä mahdoton
sana sanomaton…

        … jatkuu alla …

  *

 

 

... jatkuu ...

Käsi kädessä vahvemman  (2/5)

Vaan, jos
käsi kädessä vahvemman
   tukijan
      kantajan
voi jaksaa päivän
   yhden päivän vain
sanan kuorman matkaani sain.

Ajattele taas
   peilikuvia
miss' kevyt on raskasta
raskas kevyttä:
näkymätön
   tuntematon on raskasta
näkyväinen kevyttä.

Yks' sana
   on painava totuudessa
keho hento
   näkyvässä.

Kuinka kestäisi keho
   sanojen taakan
kuinka kulkea sanojen tien
siks' sanon monesti:
              -Minä sinua vien.

Hullutus silmille ihmisen
vaan, joku näkee eron
näkymättömän, näkyväisen
tietää ett'
kevyt ei kulkea sanojen tie
jo matkaan valmistuminen
   voimia vie.

Siks' ei ilotella vakavilla
ei leikitellä
   painoilla painavilla.

Kynä ei paina
   ei piirto sen
vaan, ilmestys
   esille tulo sanojen

se voimat syö
sanojen saattajan
   on raskas työ.

    … jatkuu alla …

  *

 

 

... jatkuu ...

Vääryys väsyttää  (3/5)

Ja vääryys
   sun voimasi väsyttää
vääryys
   ja pahat teot

ja kuten juuri kirjoitit:
"Vaik' paha sais' palkkansa
ei se helpota
koska kuitenkin on pahuutta.

Eikä pahaa aina
pahalla palkita
sen tehtävä on: Vahvista!

ett' hyvä vahvemmaksi pahaa
…ett' hyvä kasvaisi
         vahvemmaksi pahaa,

Ja jos sana on hyvä
paha painaa
ja jalostaa
hyvää vastaanottamaan.

Siin' yhteistyössä
   paha ja hyvä
ja suurempi on aina
   hyvä.

Siinä vastaus voimattomalle:
                       -Voimaa on!
mutt' sanojen taakka
kuin pohjaton.

                ... jatkuu alla ...

  *

 

 

... jatkuu ...

Voimattomuus on voima  (4/5)

Se päivästäsi voimat syö
sanojen tie
   on raskas työ
…sanotaan se vielä kerran
mutt' aina jaksat
   sen päivän verran.

Ja katsos,
   salaisuus suuri:
Ei sanoja haeta voimassa
   vaan voimattomuudessa juuri.

Ja kuten huomaat:
Voimattomuudessa juuri
   on auki sanojen tie
voiman tunnossa
   tie jo pian muualle vie.

Ja voimattomuudessa juuri
   tulisi kiittää
      ei kirota
sillä voimattomuudesta
   voi pian virota sanojen jälkeen
palata kuin terveeksi jälleen.

Ja ajattele:
Jos sanat jo näin raskaat
   ja ollaan portilla vasta
miten painavatkaan silloin
   kun avataan todella arvokasta.

Vaan,
voimasi hetkiin ain annetaan
yhteen matkaan kerrallansa
eihän tätä muuten
   ihminen jaksa.

Ja voima juuri
on se voimattomuus suuri.

Ja se myös
   on se merkki
kun jotain
   kuin itsestä lähti

ja katso,
   taivaalla loistaa
      sinulle oma tähti.

Siinäkin yks' salaisuus
joka tästä kulkemaan lähti.     >>

Nyt minä ymmärrän...

             ... jatkuu alla ...

  *
 
 

 

08.01.2011

Ilman sinua

Kultaseni,
ellei minulla olisi sinua
minulla olisi vain runot.

Mutta ajassa minulla on sinut
ja runot

vaan, ellei olisi aikaa
minulla olisi vain runot ilman sinua

   - voi minua!

  *

 

 

... jatkuu ...

Nyt minä ymmärrän  (5/5)

Nyt minä ymmärrän itsekin
ei kyseessä ole voimattomuus
   vaan suuret painot
      mi voimia syö
eikä auta tähän
edes hyvin nukuttu yö.

Mutta, minä luulen
   kuin niin monesti ennen:
kun tehty on työ
mi voimat syö
minä palajan takaisin
kuin syvistä kaivoksista
raskaista unelmista

ja saan levätä
iloita ja nauraa
   -  ja sen hetken sanattomuus
jo taas mun mieltäni painaa
eikä anna rauhaa.

"Päiväsi mukaan voimasi"  - Loppu -

  *

 

 


14.01.2010

Lupaukset

Lupaukset
   on tarkoitettu pidettäviksi

ja jos et aiokaan pitää
   älä silloin lupaa.

Lupaaja
   joka ei aiokaan lupaustaan pitää
on epävakaa
   - hän huijaa
käyttää väärin hyväkseen toista
   joka uskoi
      ja pettyi lupaukseen
         joka ei pitänytkään.

Eikä asia ole
lainkaan yksinkertainen
sillä petetyksi tuleminen
on sisäisesti raskas asia.

Se syö petettyä syvältä sisältä
vaikuttaa hänen terveyteensä
   uneensa
      elämänhaluunsa
         iloisuuteensa

ja jos kyseessä viel' herkkä ihminen
tilanne jo vaarallinen
   - henkisesti ja fyysisesti.

Pettäjän tie voi olla helppo
mutta petetyn tie
   on aina raskas
      riitoineen
         mielialan vaihteluineen
            ihmisarvon menetyksineen.

Jos mahdollista
sellaisesta tulee pysyä erossa
   jo oman turvallisuuden tähden
sanoa vain rohkeasti:
   -Nyt minä lähden!

Eikä odottaa
   ett' rauha menee
      ja terveys

- mielenrauha ja mielenterveys.

Sillä ihminen kestää monenlaista
mutta vääryyttä
hän kestää huonosti
   ja epäoikeudenmukaisuutta.

Se voi olla vaikka kuolemaksi.

  *

 

 

29.12.2010    05.25-

Tavoitit suuruuden

Oisko kuolematon
   runo
      sävellys
         taiteen työ
synnyttänyt pimeyden yö
   hiljaisuus
      kuva kaunis mi sisälläni
ääni hellä ja hento
kynän kiivas lento.

Oisko synnyttänyt
   se kuolemattoman kuolemattomuudesta
tilassa näkyvän
korvin kuulevan.

Näin se on.

Kuva hiljaisuuden
piirto katoamaton
kuin johdattanut ois
   kättä joku toinen
ajatuksen
piirron antanut
kaukaisia tavoittanut.

Sinä kuulit sen
tavoitit suuruuden maan salaisuuden
toit tänne sen
kuin suuremman huokauksen
   katoamattomuuden.

                    ... jatkuu alla ...

   *

 

 

... jatkuu yltä ...

29.12.2010    05.45-

Ja niitä onkin paljon

Ja niitä onkin paljon
   kuvia
      säveliä
         sanoja sanomattomia
            korvin kuulemattomia
nähty silmillä
   sisäisillä
ajatuksen
   hienoilla sävyillä
katoamattomuuden
   siemenellä
mi ihmisellä 
matkassaan voi avautua
   kasvaa
      kukoistaa
salaisuuksia maahan kuljettaa
   kuin huomaamattaan
                     unest' uinahtaa.

                    ... jatkuu alla ...

   *

 

 

... jatkuu yltä ...

29.12.2010    05.45-

On kuvattu kulku

On kuvattu kulku kuolemattomuuden
   sen herkän hienouden

kuinka valua outoja salaisia teitä
   koskettaa syvälle meitä.

Sillä, vain se
   voi koskettaa katoamattomuutta
mi katoamattomuudesta kohti käi
se sinne kasvamaan jäi.

 

Kuinka suuresti se kaipaakaan
   kosketusta kaukaisen maan
kuulla kuin sanomaa
   salaisuuden maan
sillä mennyttä
   tulevaa
tavoittaa.

Sitä etsii se kuin kotia
   paluuta
      ikävän kohdetta mist' tullut
         minne menossa
täällä näkyväisen maassa
silmän tavoittamattomassa.

Ja se ikävä on suuri.

 

Siihen ikävään
   luo lohtua joulu
juhla kaukaisen kuvan
   sävellys salaisesti valunut
      piirto kaunis koskettava
         tuttuja tunnistava
tuttuja tunnetun tulevan maan
ne syvällä sisällä tunnetaan.

Vain kuolematon
   voi koskettaa kuolematonta
      kasvattaa katoamatonta
         luoda turvaa turvattomalle
kaukana kulkevalle.

Vain kuolemattoman kosketus
kaukaisen kaipuun huokaus
lähestyi sieltä
antoi armonsa avata
kuulijaa siunata.

Armonsa on - hyväksyä ehdoitta omansa.
Siunata on - vahvistaa matkalla
                            kohti takaisin paluuta.

  *

 

 

 

29.12.2010    06.00-

Sinä kaukana kuljet

Oi,
   jos oisi nyt sananen
      piirron hento veto
joll' tavoittaa voisin kaukaisen
jossa tuoksuis' tulevan koto.

-Sinä kaukana kuljet
kaukaisen maan
   sisimpäsi hetkin tavoittaa.

Sinä halaat sanaa pienoistakin
itket äärellä kuvasen
   joss' yksi piirto
      yks' sanan paino
sinua muistuttaa
suuri
   sun juurtasi rakastaa.

Ja sinä kuulet sen
huokaat takaa kyynelien
on jossain joku
   se rakkaus suuri
joka kosketti
   minua juuri.

  *

 

 

29.12.2010    06.00-

Sinä kaukana pelkäät

Oi,
   sinä kaukana kuljet
      matosten maa
sinä kaukana
   pelkäät kuolemaa
vaik' kuoleman portti
   on elämän tie
tämä elämä
   kohti sitä vie.

Vaan, tarkoituksensa tällä
elolla
   ei sattumaksi
      kiusaksi
         pelkäksi iloksi, suruksi
ole tämä matkanen
kasvun pieni rahtunen

kokemuksia elit
ja matkallasi keräsit
niillä virkansa kaikilla
   ja kaikella
tulevien kuvilla
   rakenteilla.

Ei ymmärtää voi ihminen
   tätä rakennelman suuruutta
elämän, kuoleman, salaisuutta
joss' kuolemaa
   ei ole laisinkaan
vaan, kaikki on elämää
   muu katoaa.

Vain kokemus
   kulku
jäljelle jäi
muistot min keräsi matkalla maan
ne salaisia jalostaa
   ja vie uuteen tulevaan

joka muuttuvainen sekin
   ei ihminen yksin
      ei piirinsä sen
maan kautta
etsii kehityksen
kasvaen unelmaan suureen

min piirteli käsi
aivoitteli ajatus ylhäisen
   suuruuden
jot' ei kuvata taida yksikään
sillä vain näkymätön
   voi näkyvää käsittää.

Jo aamu taas hämärtää
   aamu uusi uuden maan
sillä eilinen
   meni menojaan

se palaja ei
   ei sen teot
      sen kuvat
mutt' säilyvät
   vain unelmat sisäisen maan
      joka siementä kantaa mukanaan.

  *

 

 


29.12.2010    06.35

Suuri suunnitelma

Ei ole tarpeen
   ajattomia enemmän kuvata
ja ajalliset
   menevät menoaan
toteuttavat tekoaan mi
   toteuttaa suurta suunnitelmaa
vaik' kaikki
   mennessään katoaa.

On vain se hetki
mi huomenna väistyi jo pois

oi, jos elämän ymmärrystä
viel' enemmän olla vois'.

Kiitoksen kellot
   ain' runsaammin
      suurelle sois.

  *

 
 

20.01.2011
(aamuinen ajatus koneen ääressä)

Kirja on kirjattu

Ja kirja on piirretty
ajalle talteen
min jouluna kirjasin
vuoteella maaten.

 

Hiljaisuudessa tallensin
kuin joulun henki ois puhunut mulle
kuuliaisesti välitin
sen kaiken nyt sinulle.

Ymmärrys ylempi olla täytyis'
ymmärrys nähdä ja kuulla
ettei elämä kuluis'
vain hetkiä, päiviä, luulla

sillä toivo jostain suuremmasta
viel' sisällämme elää
ja jouluna
…ain' jouluna salaisesti
toivon kellot helää.

  *

 

 

20.01.2011    00.10-

Salainen ovi

Olen pinta näkyväisen
ja sisälläin on ovi
siit' ei mennä sovi

mutta siellä
ihmisen sisällä
on yhteys olevaisen taa
ihminen kuollessaan
harsoa raottaa

ja käy toiselle puolelle
   uuteen maahan
tilaan
   mit' ei tunneta täällä
      maan päällä.

Mutta se on
portti salaisuuksien
   portti tulla
      ja portti mennä

tullessa pukeutua
   lähteissä riisuutua
vapautua ajallisista
   - ja iloita tulevista.

  *

 

 


22.01.2011

Elämän päätökset

Tehdä elämän päätöksiä
ja päättää niistä itse
   suunnasta
      teoista
haluista
   ja niiden toteutuksista
      - tehdä päätökset itse.

Siin' säilyy oma suunta
ei toinen vie
      - se on oma tie.

Kuunnella toista
tai toisia
ei liene pahasta
mutt' jos toinen sanoo sinulle
   mikä on oikea
      ja mikä väärä
saattaa tiesi pian
      olla mennyttä

kulkeudut urille
mille ei ollut tarkoitus
kohtaa elämän raskaus.

Omalla tiellä
toteutuu oma unelma
ei sitä toiset nää
sisäisesi sen ymmärtää.

Vaatii vain herkkyyttä
   kuulla se
uskoa ja rohkeutta
   toteuttaa
ja elon tarkoitusta
   tavoittaa.

Niin,
niin monella on
toinen tien vienyt
ohjannut omaansa tahtoon
sisällä kuin jatkuva kapina
kun itse toisin tahtoo.

Vaikea paikka ymmärtää
kun joskus on myös niin
ett' toisen kautta toisen tie
vie unelmiin.

 

     koala: Ai siis, ettt…

Harri: Aai, huomenta koala. Mites sulla?
koala: Kattelin vaan, ja kuuntelin sua…
Harri: Ai tätä vai?
koala: Nih.

Harri: Aamulla kekkasin.
koala: (huokaus) ...niii'i
Harri: Siis, et... pitäny, vai?
koala: …hmmm… siis, älä kuuntele… ja kuuntele kuitenkin
Harri: Joo… on se kai…vähän… vaikee…paikka.
koala: O! … on se. Ois vaan jääny nukkuun.

Harri: Mitä sanoit… en kuullut?
koala: Nii-että…toi sun kukka on jäätyny tuolla parvekkeella
Harri: Ai, onvai. Mutt' … miten se nyt tähän liittyy?
koala: Tuli vaan mieleen.

Harri: Mutt' kuulehan...tonttu, joulu meni jo.
koala: Mull-on … aina joulu…se on kiva.
Harri: (huokaus)

koala:  Enkä mä tota sun olut-juttuuskaa tajunnu.
Harri:  Aai etvai?  Kuule, otas tosta purkista huikka... niin alkaa sullakin taju kasvaa. Hetkeks.
koala:  EN! ...ota. Eikä koalat juo olutta.
Harri:  Ai niin, no ilmankos... sä et tajuu.
koala ...pöhkö!

  *

 

 

17.01.2011    00.30

Testamentti

Jos minä katoan
   ... tai alan kadota
jos alan kulkea
   kohti porttia
sitä viimeistä täällä
   maan päällä

josta matkaan läpi uuteen
   tulevan tulevaisuuteen
joss' elo toisenlaista
   ... toisenlaista ...
en tiedä
   onko lie kaunista
vaan, jollain toisella tavalla
   kasvattavaista.

Siis, jos minä katoan
   ... tai alan kadota
muista minua
   tällaisena kuin nyt
ennen kuin olen tilastani
   hämmentynyt

ja ennen kuin
hämmennän sinua tavoillani
   teoillani
      hassutuksillani
          unohduksillani
oudoilla tarinoilla
ja jokapäiväisillä vaivoillani

kun minusta alkaa
tulla vähin erin joku toinen
ehkä ihan harmiton
tai monella tavalla
         ihan uskomaton.

Jos jokin vaiva mun päälleni
sisälleni
joka minusta minut syö
lähestyy hetki
kun tehty on
   tää päivän työ

tai päivien
tulee sijaan
   hetket unohduksien.

Vaan, eihän mikään ikuista
ei sinullakaan, rakkaani
aikanasi osasi sulla
kuten nyt kuvittelen minulla.

Vaan, minä tiedän
sehän on vain irtaantumista täältä
   ajasta
      ja maan päältä.

Joku lähtee nopeasti
   hetkessä
kuin täysissä mielen
   ja kehon voimissaan

toinen vähin erin
   kaiken kadottaa
muotoja
lähtöjä
tapoja niin monia
harvoin kovin suloista
   kaunista 
      ja rauhaisaa.

Mutta huolissani
   en ole silloin
en ole nytkään
sillä minä ymmärrän
- tai uskon -
tämän tien näin
nyt jo ymmärrän
   kaiken kerran päättyvän.

Tapa vain
   on arvoitus minulle
arvoitus myös muille
   - sinullekin, ystäväin.

Tietysti toivon,
   ett' jotenkin voisit
nauttia minusta
   kun vielä olen tässä
jotenkin kait
   järkevässä tilassa

vaan,
aikani käytän
   kun kaikkea kirjaan
      ja esille laitan
omaa tietäni ja matkaani
   niin innolla taitan
ett' unohdan
   kuin kaiken muun
      ain' hetkin
ja hetkiseksi
   luoksesi tuun.

Ja jos, tai kun,
   minä vähetä alan
en ehkä itse sitä ymmärrä
tai sitten sen
vähenemisen tajuan
ja salassa
   salaisesti
      itse itseäni kiroan
ja tilaani
   vaivaani
      kaiken katoavaisuutta

vaikka jossain
   syvällä sisälläni
onkin se turva ja luottamus
- tämä vain päättyy
   ja alkaa toinen, uusi.

Mutta, jos senkin kadotan
tuon uskoni kuvan
enkä tajua enää sitäkään
muistuta minua siitä:
lue minulle näitä
   miss' itseäni ja muita
oon vahvistanut
   tuleviin rakentanut.

Ja toisaalta
josko suuresti
   ees väliä sen
jos vaikka tietämättömänä
   vähenen
tuleehan se aika kuitenkin
   jonnekin kaiken
      hiljaisuudessa tallensin.

Katselen ne sitten
   kun aikaa taas on
vai, onko se lie
   jo ajaton.

Epäilen, aika taas
   jokin uusi
matka jatkuu
   toinen aikakausi.

Vaan, jos hyvin käy
ett' pitkään viel'
   saan piirrellä näitä kuviani
       suloisia tulevia

niin, vahvistuu tuo kaikki
   mi kohtaa minua
ja sama - näin uskon -
   kohtaa myös sinua.

Tämä nyt vain tämmöisenä
kuin välitestamenttina tänään
   - välitilinpäätöksenä

ett' ajattelen näitä
   ja tiedän tulevan
      tunnen itseni varautuvan
sillä, yksi hetki
   yks' päivä
kaikki voi olla toisin
vaikka mitä
      siltä toivoisin.

-

Unista jatkan
   aiheeseen liittyen
sillä niillä osansa
   valtakuntien vaihdossa
- uuteen saa
   jo edeltä tutustua.

  *

    

     koala: (pikku yskintää) .. kröhöm ... 
                                           mites mun ... sitten ... jos ... sä ...


Harri: Aaai, älä huoli, ystäväin, ... een vielä aikaan.
koala: Mutt jos sä alat ... jotenkin ... kadota ... siis enemmän ku ny
Harri: Nooh ... mietitään sitä joskus. Ehkä minä sitten testamenttaan 
                                                                                sut jollekin.
koala: Häh?

  *

 

 

28.01.2010

Valkea ruusu

Minä ruusun kukan
   kauniin sain
puhtaanvalkoisen

- muotojansa ihailen.

Mistä osasi
   lehtensä asetella
      terälehtensä
mistä vartensa suoran
   ryhdikkään

- kuin ihmeen
   edessäni nään.

Eikä kukkaa toista
   samanmoista
löydy ruusutarhoista

kukin oman
   muotonsa saanut
tuntemattomista.

  *

 

 

 

31.01.2011

Vastakohtien elämää

On mentävä kauas
että voi nähdä lähelle

ja on katsottava lähelle
jotta voi nähdä kauas.

On mentävä hiljaisuuteen
jotta voi kuulla
mitä hiljaisuus puhuu

melulla, äänillä,
kovalla menolla
voi vaientaa sisäisen
salaisen kaipauksen.

Vastakohtien elämää!

On oltava pieni
jotta voi tulla suureksi
ja ylhäinen
jotta voi alentua.

On oltava paikallaan
jotta voi mennä kauas
ja jo takaisin alkuun
- mentävä kauas
jotta voi nähdä lähelle.

Tullaanko tästä taas
jonkin kuin mystisen äärelle?

On vaivuttava uneen
jotta voi liikkua

on kuoltava
jotta voi taas elää

on sokeuduttava
jotta voi nähdä

on sairastettava
jotta voi parantua

on sammutettava valo
jotta voi nähdä pimeydessä

on tultava köyhäksi
jotta voi tulla rikkaaksi

on tultava vanhaksi
jotta voi tulla uudeksi.

On menetettävä
kuin elämän tarkoitus
jotta voi löytää sen.

On menetettävä ihminen
jotta voi löytää itsensä.

Menetettävä uskonsa
jotta voi löytää sen.

Uusi löydettävä
on piilotettuna ain' vanhan taa
ja vasta menetyksen jälkeen
uusi porttinsa avaa.

-Apua! jo huokaa
   mun kehoni vähenevä
-Anna minun jotenkin
täss' hullutuksessa säilyä!

  *

 

 

09.02.2011    04.50-

Mihin katosi

Mihin katosi
   arjen kauneus
runoistani pois

mihin luonnon
   kukkien kuvaus
kuin ei lainkaan niitä ois

mihin tämä hetki
   sen tapahtumat ja tunteet
ihmisen kasvu
   ja kasvojen uurteet
elämän kauneus
   ja sen puutteet.

Tämä hetki
   on runoistani pois
kuin elämä ei iloa
   onnea sois.

Ja sanojen mestari
on ollut niin hiljainen
ei huokaile minulle
   - ollut jo monta päivää...

-Hetken lepo sanoistasi, sen hiljaisesti kuulen
uuden edessä
on hyvä levätä

sanat oli raskaat
vaik' jo kannoit ne
omin voimin
   ei kasvu etene.

Odottaa sinua jo
kuin myrsky taivaanrannalla
uusien sanojen pauhina
- näkyvät jo
   eivät ole kaukana

mutta hiljaisuus
   on runoilijalle kauhea
on kuin ois
   hän vailla kotia.

Elämä on kaunis
   vaan on se myös julma
millainen on kunkin
   katsantokulma

kaunista harvoille
   ja kauneutta vain hetkin
arki on arkea
   kestettävä julmuudetkin.

Se kaikki on elämää
ja kasvun koulua
   - elämän totuutta.

Ei runoilijan tehtävä
ole tehdä kaikesta kaunista ja hauskaa

ne hetket eteen
   vain hypähtelevät
sitten vaimenevat muistojen kirjoihin
palataan arjen arvoihin.
 

On piirretty nyt
ääriviivat ihmisen
   elon
      menneen
         tulevan
            - salaisen unelman
ne arvonsa saa
myrskypilven tultua
   päällesi uutta sataa.

Siks' ei hetken lepo
   vaik' päivä kuin viikolta tuntuisi
ole pahasta
arkea rakasta
ja sen pieniä touhuja
   - kasvata muistoja ja unelmia.

  *

 

 

16.02.2011

Hiljaisuudesta kaukaisuuksiin

Jo hiljaisuutta vaikeroin taas
   sanojen
      näkyjen
vähäisyyttä

ja aamusella jotain luin
oudosta ikkunasta kurkin
- taas haarniskan päälleni puin...
 
 

Ihminen on aina kiinnostunut
menneistä, ja varsinkin tulevista
      - ja ufoista.

Menneet
mistä olemme tulleet
ja mitä kaikkea aiemmat polvet tehneet

tulevat
täyttyvätkö unelmat
ne ihanat kuvat
   jotka mielessäni
ovatko jo piankin edessäni

ja ufot
tunnistamattomat lentävät
   ja niiden sisällä elävät
ja mistä kaukaa
   kuinka lujaa ja miten
      ja mitä varten?

Kuin pelkkiä kysymyksiä
niitä niin paljon
ja vastauksia vähän
- osaisinko jotain vastata tähän.

”Tulevist' ei kukaan tiedä”, sanotaan
menneet ennustaa tulevaa, uskotaan
vaan, kun katsomme olevaan...
- ei tällaista ole ennen ollut
ja pian tämäkin kaikki kauaksi jää
teot nopeasti historiaan häviää.

Ja kuka kaivaa menneet merkinnät
kuka niistä kuvan oikean rakentaa
- ihminen teoistaan paljon salaa
ja kieli
jota silloin käytti
ihan muuta kuvasi ja näytti.

Mutta, yksi on aina varmaa:
ihminen rakentaa unelmaa
ja toivoo ain' parempaa tulevaa.

Ooi! minä jo huokaan taas
kuinka voisin noista suurista kirjoittaa
   menneistä
      tulevista
         ufoista
            unelmista
ja piirtää ne tähän päivään
tähän olevaan, josta 
   putkin
      silmin
         korvin kuulevin
tähyämme suuntiin
joissa arvoituksia arvoituksien perään

- ja kohta taas
kuin unestani herään:
   katselin
      kuuntelin
         ihmettelin
en ymmärtänyt lain
paljon outoa unesta
   seuraani sain.

  *

     -Voi eei !  Ois lähteny vaik' luisteleen...

Harri: Ai, huomenta koala. Sanoitko jotain...mä en kuullu.
koala: Sanoin vaan, ett' aattelit taas alkaa aikamatkaileen.
Harri: Joo! eiks ookkin kivaa.
koala: o ... tosi kivaa. (huokaus)

  *

 

 

24.02.2011

Missä oot, runoilija?

Lukijani suloinen minua seurailee
kyselee, ett' missä oot runoilija!
kun olet niin hiljainen.

Ei hätää, täällähän minä,
arkisia toimia vain
sanoja uusia odottain.

Tuttua minulle on hiljaisuus
sanojen vähäisyys
suorastaan loppuminen
hetkin kuin uskon kadottaminen
...siin' olen nyt taas
      - hiljaisuuden maass'.

Mutta, olihan siellä ennustus minulle:       >>
taivaanrannalla kuin myrskypilvet
uusia sanoja riippuen
minua odottaen
     - tai minä heitä,
ei kai elämä minua hukkaan heitä.

Kiitos kun huolestuit, ystäväin.

 
Ja siitä minä vihkon syliini
kynän käteeni
pytylle istahdin
   - ja kirjoitin

kirjoitin kiivaasti hiljaisuudesta
   huolesta
      sanojen kuolemasta
ja huomasin
minä virkosin kuin koomasta
   - runoilijan kuolemasta:

Huoleksi nousee hiljaisuus
sanojen väkeväin voiman puute
kuin runoilijan elämän uute
kun arkisiin tiputti sanojen pilvistä
   kaukaisista
      unelmista
         sanattomista kuvitelmista
ja huoli
runoilijan kuolemasta.

Vaan minä tiedän
olen elänyt ennenkin
monesti hiljaisuutta maistaen
      kuin uskoni rajalle asti
sitten, kuin käsi suuri
      takaisin eloon nosti.

Ja minä iloitsin
ei sanat kadonneetkaan
ei runoilija kuollut
vaan pauhinalla viel' suuremmalla
kynällä vauhdikkaalla
uusia sanoja kuin taivaan täydeltä

kynä kevyt
muistutti väräjävää höyhentä
kun kirjoitin yön ja aamun
kasvot kuin haamun minä huokasin:
   -Jo pelkäsin, että minut unohdit,
vaik' hiljaisuudessa vain kasvatit
sisäistäni tuleviin valmistit.

  *

    -Voi eei, jokse alkaa taas! Tässä olikin hetken
                               aika rauhallista.

  *

 

 

25.02.2011

Suuri pieni ihminen

Siin' seisoo kaksi hahmoa
vaik' en heitä nää
      - erilaista elämää.

 

Ihminen ain' määrittää
ett' eloa ei ole
      ellei sitä näe
ja jos on, se on näkyvää

näkyvää meille
meidän näkeville silmille.

Ja sanoopa vielä viisaudessaan:
-Elon oltava aina tällaista
   samanlaista
ja samoista alkuaineista
ja jollei ole ilmaa, happea
elo mahdotonta.

Mielenkiintoista!

Jos katson maailmankaikkeutta
   sen suuruutta
      syvyyttä
         kaukaisuutta
            hiljaisuutta
loputonta
   määrätöntä
      ääretöntä

ja sit' siellä on
yks' pienen pienen pieni piste
kaunis tosin
suuren kauneuden keskellä
ja siellä pienellä pisteellä
asustaa pieni ihminen
jolla on pienet aivot

ja hän sitten
sieltä pieneltä pisteeltä tähyää
ja pienillä aivoillaan määrittää:
-Tää kaikkeus on tällainen
ja elämä voi olla vain tätä
mitä itse näkee silmillä.

On sillä otsaa!
   vaikka hän erikoinen onkin
suorastaan suurenmoinen luomus
ja niin taitava moneen
ja jos oikein tarkasti katsoo
niin voi!
miten moneen myös aivan taitamaton:
   vihainen
      kiukkuinen
         tuhoava
vaik' samaan aikaan
  niin suloinen ja rakastava.

Ja tämä siis
elämisen ainoa tapa ja muoto:
Hauras ja hento
jonka lyhyen elonsa päässä
on aina varma kuolo
silmiltä pois katoaminen
näkyvän hajoaminen.

Ja edelleen
tälle maailmoitten määrittäjälle
elon muodon määrääjälle
on epäselvää
tuo arjen jokapäiväinen väistämättömyys:
Mitä tapahtuu hälle itselleen
kun päättyy tää näkyväisyys.

*

      koala: Hei, mitäs mulle sit tapahtuu...ku...mä kuolen?

Harri: Sulle?
Koala: Nih!
Harri: Jaa, totaaa... niin, mutta... ethän sinä kuole. Tai siis, ...voi kuolla.
koala: Ai! Miten-ni?

Harri: Noku... mitenkäs sen nyt... nätisti sanoisin...
koala: No! .. no, sano!
Harri: Niin no, kun sinä olet... nukke.
Koala: Höh! Ite oot. Katon-ny, mä liikun tälleen, pyörin, mun kädet
          
liikkuu...pää kääntyy... kato näin... kato...katotsä? - sä et kattonu.
Harri: Katsoin katsoin.

koala: Eläks-mä sitte joteski ikusesti, vai?
Harri: Voi olla...
koala: Entäs sittes-sä... eläksäki aina?
Harri: Hmmm... enpä tiedä... johonkin rajaan asti kai.
koala: Mihin rajaan?
Harri: Jaa'a, enpä osaa sanoa...

koala: Mitäs sulle sitte... ja mulle... ja mihin sä sittem-meet?
Harri: (huokaus) Jaa... sitä pitää viel...
koala: Mä tuun sun mukaas.
Harri: Minne?
koala: Emmätiä... sinne mihin säki.
Harri: No hyvä... sitte meidän kummankaan ei tarvitse olla yksin.

koala: Joo, kiva. Aika jännää. … hei mihin me sitte oikee men...
Harri: Mietitään sitä... ehkä se vielä selviää kunhan tässä elellään.
koala: Joo, mietitään... millastakohan se on.... Entäs nää mun muut
           kaverit, tuleeks neki?
Harri: Jaa... tulee tulee...

koala: No hyvä... kaveria ei jätetä... vai mitä Hartza.
Harri: Juu, ei jätetä.. ei.
koala: Kuulittekste kaverit! Alkakaas pakkailla, kohta mennään!
Harri: Rauhoitu, koala. Ei tässä kait ihan vielä olla mihinkään lähdössä.
koala: Jaa...no... ootellaan sitte.. ootellaan.. ...Mut millo sit!

Harri: No ei sitä ainakaan pelkuriksi voi väittää.

  *