Taikurin taivas
 

Kirjasarja: Taikurin matkat
Osan nimi: Aamun ensi ajatuksia 2010
Kirjoitukset ovat syntyneet vuonna 2010
Kirjoitus ja valmistus: Harri Koivisto
 
Kirjoitukset on poimittu kirjoittajan omalta kotisivulta www.piiras.com
 
Lukijalle

Tämä teos on pieni osa Taikurin matkasta ja kasvusta.

Koska piiras-sivusto on jo laajaksi kasvanut ja lukijan on sieltä vaikea löytää asioita, päätin kerätä matkan vaiheita erillisiksi "kirjoiksi" lukemista ja löytämistä helpottamaan.

Tämä kirja on vuodelta 2010, jolloin oltiin matkalla johonkin uuteen.
 

 

 Tervetuloa mukaan.
 


            

              Aamuinen ajatus 2010


 Aamu maassa hiljaisessa,
 - hiljaisuuden hiljaisuus.
 
 

26.04.2010
Katsotte ohi

Te katsotte kaikki
jonnekin kaukaisuuteen,
katsotte minusta ohi,
kuin ois joukko enkelten
viipynyt pikku tovi,

 

antaneet sanasen
aamuväsynyttä kantaen,
korvaan hiljaa kuiskaten: 
-Salaisuuksia!

  *

 

 

23.04.2010
Jos maailma sitoo

Kuinka sitoo tämä maailma
ihmisen mieltä,
mieltä, joka tahtoisi olla vapaa,
ilossa,
onnessa,
hän korkeampia arvoja tapaa.

Vaan, murheen vallassa
hän on vankina,
ajatusten,
taakkojen raskaitten, kantaja.

Niistä pitäisi olla vapauttaja!

Siks' ilo mielelle
on matka vapauden kielelle,
ja vapauden kielellä kuulla voi,
miten näkymätön kauneus
sielulle soi.

Jos huolet myrskyää,
mustuu herkkä ihmisen mieli,
sammuu kauneuden kieli,
lukittuu ovet sisäisen ihanan maailman,
sitä vain hetkiksi raotan,
ja suljen kiinni kuin raskaan oven,
vajosin synkkyyden loveen.

Ylös! Ulos! synkkyydestä,
poista pois, mi mieltäsi masentaa,
ilo ja vapaus avartaa,
maailmaa kaunistaa,

maailmaa, mi kaunis
on kauniin katsella,
ruma rumalle huokailla.

Jos jokin on, mi sitoo sinut
murheen, varjon, maahan,
musertaa sinut,
saat ain' uuden syvän haavan,

nouse pois!
puhdista ajatuksesi,
astu sivuun,
sano hyvästit sille,
mi sitoo sinua,
ole vapaa itsesi kanssa
ja lähellä korkeampaa minua.

Näin säilyt terveenä ajassa,
ja kasvat ajattomassa,
opit,
kuulet,
ihania luulet,

etsit ilojen tietä,
joss' murheet on pieniä,
nouset nopeasti sieltä,
loistat ympärillesi valoisaa mieltä.

  *

 

 

23.04.2010
Kestä vielä viikko

-Se huoli jo pian minut tappaa,
minä huokasin sinulle,
ja sinä vastasit minulle:

"Kestä vielä viikko",
sinä sanoit kuin sanoilla enkelin,
vaik' et itse niihin uskokaan.

Joku kuitenkin
sanoi ne sinulle sanomaan,
minua, tuskaista kuuroa,
sanoillasi vahvistamaan.

Minä kuulin ne,
siks' hämmästyin,
kuinka sinä oisit voinut ne tietää,
piirtää eteeni tulevaa
- minun omaa unelmaa.

-"Kestä vielä viikko,
se pieni palanen on vain",
sen vahvistuksen kuin salaisesti
oppaakseni sain,
sisälleni tallettain.

  *

 

 

23.04.2010
Ilo itää

En olekaan kuollut,
minä nousen taas,
riittävä uni minut vapahtaa,
ja kantavat sanat: -Kestä vielä viikko,
se kohta on käyty,
viimeinen taistelu nähty.

Sit' hyppään mä sivuun
etsin iloja vain,
ja tietäni kuljen
kynä ihmeitä laulain.

Eikä masenna mua murhe,
min vääryys päälläni pitää,
tulevan ilo,
jo ylläni itää.

  *

 

 

23.04.2010
Huhtikuussa

Joka vuosi huhtikuussa
on muutosten aika mulla,
yks' porras käyty
vuoden mittainen,
uus' kasvu
elon taistelulla.

  *

 

 

23.04.2010
Vapautesi muista

Minä aamulla suosta nousin,
suosta,
murheen taisteluista.

Jokin vain,
kun levon rauhaisan sain,
minua vahvistain kuulin sanat:
-vapautesi muista.

  *

 

 

20.04.2010
Sanojen voima

Jotta
   runo,
      asia,
kantaisi,
toiselle iloksi,
   ja apua antaisi,

on sanoissa oltava voima
   kuin salainen,
voimassa kasvaen,

voimassa,
   mi tavoittaa lukijan,
lukijan sisällä kasvavan.

Voimaton sana on voimaton,
   ei koeteltu,
tunnoton.

Koetellun sanassa
   voima on,
sanansa ei ole tunnoton,

vaan,
sanoihin kätketty salaisuus,
sisälle istuu kuin siemen uus,

antaa uskon,
   antaa voiman,
      antaa kasvun uuden tien,

lupauksen:
   sinut edelleen vien.

  *

 

 

20.04.2010
Murtuu ja muuttuu

Kun ihminen murtuu
     hän muuttuu.

Mikä muuttuu,
     mikä murtuu?

Mieli!

se maailmalle suuttuu,
maailmalle
     min toivoisi toisin olevan,
asioiden,
elämän,
     toisin kulkevan, kuin kulki,
kuin jokin näkymätön
    tien edestä sulki,

sen tien,
     minkä mielessään kuvitteli,
elämän kulkua
     eteensä haaveili.

Ei toteutunutkaan se,
     tuli muutos,
     tuli koetus rinnalle,
ja suru mielelle.

Sen elää läpi,
     oppii jotain,
kasvaa sen kautta.

Oliko koeteltu onnekas,
     vaiko raukka?

  *

 

 

08.04.2010
Väärä kuva

-Jopas on
murheiseks' käynyt
tään kulkijan tie,
joku jo aattelee,
kun runoilija tummia
vain kirjailee.

Vaan, jos tarkemmin kuulet,
vaik' julmiksi luulet,
on tarkoitus sanojen tulevain,
kaiken tään näkyvän takaisen,
vain lohduttaa toista kulkijaa,
tietä kuin edeltä valmistaa:

-Ei pelättävää
ole tulevassa lain,
tämän ilmoittajan osan
itselleni sain.

Ja kun elämän pelko:
se kuolema julma,
on poissa,
voit elää päivissä joissa
ilo ja rauha
on seurassasi sun,
ei pelkoa silmissä,
elät elon haaveillun.

  *

 

 

08.04.2010
Kahden maailman vaikeus

Kuinka onkaan vaikeaa
elää kahta maailmaa,
joss' toinen ain' toista syö,
sinisen maan vihollinen
on arkinen työ.

Vaan, jos hetken löydän
rauhaisan,
silloin jo porttien taakse
tavoitan,

luo ihmisten,
   olentojen,
      ikkunain,
ja ovien salaisten.

Voi kuinka onkaan vaikeaa
elää kahta maailmaa...

vaan, minä odotan
ja mieltäni avarran,
ett' taas kerran
kun vapaudun siteistä maailman,
salaisuuksia tavoitan.

  *

 

 

31.03.2010
Voi tätä ihanaa maata!

Voi tätä ihanaa maata!
miss' lupaukset pitää
ja totuudet kuulen,
…niin luulen,

toisin kuin tuolla,
aidan takana,
portin, mistä tulin,
sen takanani suljin.

Vaan, elämä jatkuu
portin molemmin puolin,
osa minusta on täällä,
sileän sinisen pinnan päällä,
ja osa toinen viel' koluta saa
maata karheaa,

miss' elo hetkin niin julmaa
ja mieli levoton,
huonosti nukutun yön jälkeen
olo voimaton.

-Hei! odottakaa!
te keijut ja tietäjät,
kaikki sinisen maan ihanat elävät,

teidän kanssanne viihdyn,
pian tänne iäksi jään,
ja sinisen levon tyynylle
painan yöksi pään.

 

  *

 

 

02.03.2010
Näen portteja takana portin

Näen portteja takana portin,
pieniä ovia, mistä sisälle puikahtaa,
soita, jotka upottaa,
pimeitä metsiä ja tunneleita,
ihmistä pelottavia.

Näen iloja, joist' nauttia tahdon,
suruja, joihin en kajoaisi,
näen pelkoja,
unelmia ja toivoa,
ja tietenkin myös rakkautta,
elämän moninaista kauneutta
ja salaisuuksien kuolemaa.

Ei mikään turha polku!
aika paljon sille mahtuu:

kirkassilmäistä iloa ja rauhaa,
elämän raskasta taakkaa,
rohkeutta kulkea pystypäin,
pelkoja, murheita, joiss' alla päin,
elämän ja viisauden kasvua,
tulevien utuista haikua,
kaikesta väsyneenä kasaan taipua,
viimein maahan vaipua,

Tätä kaikkea aavistellen näin
- kuljen viisauden taloille päin.

  *

 

 

01.03.1010
Ihmiselämän tarkoitus

Jo aamusta varhain
mun mieltäni painaa
tää ihmiselämän tarkoitus
- ei anna rauhaa.

Jostain muistin,
miten määräytyy käytös,
isä, äiti, nuoruus,
näin sanovat viisaat,

vaan, entäs jos,
syy olisikin kauempana,
jossain ihmiselon takana,
ettei kaikki vain selittyisi sillä,
ihmissuhteella,
   luonteella,
      kuin sattumalla.

Jos kaikki selittyisikin
eloa suuremmalla,
tavoitteella,
mi määrää elämän kulun,
suurella suunnitelmalla,
mi rakentaa jokaiselle
ennalta määrätyn polun.

  *

 

 

18.02.2010
Sanat, vaiko teot

Ovatko tärkeämmät
sanat,
vaiko teot?

Jos sanot, etkä tee,
oletko oikeassa,

jos teet, vaikk'et sano,
oletko väärässä?

Kumpi on tärkeämpää:
sanoa,
vaiko tehdä?

Sanoa, rakastan,
tai osoittaa sitä teoin.

  *

 

 

Minä mietin

Minä mietin,
elänkö elämäni kevättä,
vaiko syksyä,
elänkö elämäni vähenemistä,
vaiko uuden syntyä,
elänkö kajastavaa kirkkautta,
vaiko sumun läheisyyttä.

Minä elän kaikkea tätä,
menneisyys ei minua rauhaan jätä,
eikä tulevaisuus,
tulevien haaveet mun,
ei toiveet, miss' tavoittaisin
elämäni haaveillun.

  *

 

 

Yksi sana

Yks' sana tärkeä ihmisen,
yks' sana huolimattoman ajatuksen,

yksi sana voi merkitä paljon
yksi sana - yötäni valvon.

  *

 

 

05.02.2010     05.15-
Ei salaisuutta sanoilla

Ei salaisuutta sanoilla,
salaisuus on sanojen takana.

Sanat ymmärtää voi,
salaisuuden aprikoi.

Ei tahto ole piilottaa,
min eteen tuoda tahtoo,
salaisuudet aukeaa,
ken sanan taakse ratkoo.

Valkea maa - luminen maa,
se mieltä rauhoittaa,
löytää sieltä ystävän,
siks' rauhoittaa mieltä ihmisen
maa valkea, luminen.

Punaisella paikkansa,
sillä oma virkansa,
sit' ei kuvaella lain,
paikka vaivain.

Ja vihreä on täällä,
teidän keskellä,
vihreä,
kaunis vihreä maa,
sit' vedet, aurinko,
kasvattaa.
Sen karut paikat, vaaleat,
rikkaudet omistat.

  *

 

 

05.02.2010     05.40-
Muuten tuuleen katoaa

Kuvittelen,
joku tarjoaa olusen,
kysyy kuvauksen.

-Siin' voi käydä niin,
ett' nousen taivaisiin,
vaan siit' ei kannata puhua,
ellei kukaan muistiin kirjoita,
sanoja, mit' lausuttu
virtana sanojen maan,
vain kerran ovat ne tulollaan
sit' katoavat kokonaan pois,
ei uudelleen enää
- tuulen viemää.

Siks' tärkeä on
ensin kirjoittaa,
muistiin piirtää kuvaus tarkkaan,
sitten vasta esille laittaa,
muuten tuuleen katoaa.

  *

 

 

05.02.2010     05.50-
Sankari(t)

Jos synnytin mä sankarin,
mi maita kuljeksi,
sit' enkel' varjeli,
taisteli ja arvuutteli,
mit' takana kaiken näkyvän,
näkymättömän,
sillä senkin takana vielä
on uutta näkyvää,
uutta uuden takana,
pysyvää.

Siellä kulkee Haanoi,
kulkee yksinänsä,
vaik' ei yksin kuitenkaan,
salaisuus on seuranaan,
sen salaisuuden paljastaa
hän matkallaan.

Ja seurassaan on kaveri,
koala, pikku sankari,
joka koko ajan
potkii munkkeja.

 

 - Heei, emmä enää oo potkinnu.
 
- Oletpas, juuri äskenkin.
 
- Jaa, mut emmä enää… Onks ne muuten noita?
 
- Ai mitkä, mitä?
 
- No noita…noi munkit.. tai siis kivet   eiku siis, sanat?
 
- Siis, mitä niistä?
 
- NIIETTÄ ONKS NE NOITA! noita mitä sä just kirjotat?
 
- Jaa, juu, on ne.. niitä sanoja, ei munkkeja eikä kiviä..

 - Joojooo, mut emmä enää potki niit. Eihän ne vaan oo menny rikki
 
- Eei varmaan, paikka vain vaihtunut… menneet ehkä senat sakaisin.
 
- Hä?
 
- Eei mitään - kiva kun et enää potki niitä.
 
- Joo, emmä enää.

 - Koala! sä potkasit taas.
 
- Ai… E! mä kompastuin.
 
- Just joo (huokaus)

  *

 

 

05.02.2010     06.55-
Vihko päättyi

Nyt päättyy vihko keltainen,
moni sata sivuinen,
ja matka muutamien kuukausien.

 

Tuoll' alussa uumoilin:
"Siit' alkavi elo
ja vaihe uus',
uus' elon tuttavuus…
Sivut tyhjiä vielä,
vaiko sanat jo piirretty lie,
esiin, mun tehtäväni,
esiin saattaa
niille näkyvyyden tie."

Se on nyt tehty,
sanat esille saatettu,
kirjoitettu, taisteltu,
tämä hetkisen matka,
sanoja outoja saatu.

Osa matkasta on tässä,
kirjan sivuilla,
yötä valvottu,
aamuja varhain,
se on kirjoittajan hetki parhain.

Talletan tään,
ja hyllyssä jo
tyhjän vihkon nään,
samanlaisen,
vaan kuinkas sattuikaan,
väriltänsä sinisen,
sinisen kuin tää maa,
joss' kulkija taivaltaa.

  *

 

 

04.02.2010     aamulla
Valtakuntien salaisuus

On aina jokin valtakunta
valtakunnan takana,
toinen valtakunta,
hohkaa salaista.

Siel' tavat ovat toiset,
yleensä kauniit,
kauniimmat kuin täällä
maan päällä.

Siel' ihmiset, 
asukkaat kummalliset,
tai sitten samanlaiset,
arvonsa vain erilaiset,
oikeudenmukaiset,
ylemmät,
     jalommat,
         kauniimmat.

On myös pimeyden valtakuntia,
pelottavia,
kuin rangaistusta kaikki,
sinne jokin sattumus
vangiksi heitti.

Salaisuuksia salaisuuksien takana,
missä ihminen ois turvassa?

Ei turvassa hän täällä,
onko jossain maa,
joss' rauha lankeaa,
joss' toteutuisi kaikki se,
mit' kaipaa sisälle.

Etsin salaisuutta oikeaa,
mi turvaa tulevaa,
ei leiki mielikuvilla,
eikä viihdytä,
ei pelollansa
herkkää kiihdytä.

Miss' on se maa,
     tai aika,
          paikka,
               tila,
mi ei ois pila totuuden,
olisiko se
vaik' maa tää sininen?

-Yksi paikka sininen,
toinen vaalean harmaa,
kolmas kirkkaan keltainen,
yksi valkoinen.

Ei ole paikkaa yhtä vain,
ei pakopaikkaa lain,
elon kulku elämän,
tään osan jostain sain.

Jostain tulit tänne,
jonne jatkat täältä,
maan päältä,
taso kasvun ihmisen,
oudon kehityksen.

  *

 

 
01.02.2010    aamulla
Lunta luvassa

Aijjaaa... jotain sellaista juu,
oli uutisissa eilen.

Katsotaan, miten kaikki käynnistyy,
katsos kun;
ensin on runojen maa,
joka kahvi kupposen takaa jo kurkistaa,
sinne on kuljettava ensin - sinne runojen maahan tietty,
- siel' on mun mielitietty.

  *

 

 

01.02.2010    10.00
Maailmoitten kansalainen

Kuin kolmen maailman kansalainen,
joiss' kulkija samoaa,
yhden on hereillä ollessaan,
toisen on sisällä jossain,
ja kolmas maa
on unien maa,
joss' öisin kulkee, nukkuessaan.

Onko vielä muita maita,
joihin ulottua?

On, on haavemaa,
toivon, tuskan, maa,
sitä kiihkeästi tavoittaa,
sen joskus saavuttaa,

se on unelmien,
mielikuvien maa,
väliin näkyy kirkkaana,
taas hetkin katoaa
- ajatukset avartaa

Ja sitten on
pyhän kuoleman maa,
ja syntymän maa,
sit' ihminen
ei osaa hahmottaa,

juuri kun sen saavuttaa,
katoaa kaikki mennyt,
iloisna jo tähyää tulevaa,
jost' ei tiennyt.

Tuttua huomaa takaa vuosien,
elon maallisen,
mit' ennen kulki,
ennen kuin tuli,
muistot tullessa mielestä suli,
kun aivot uudet ajattelevi,
mieli muita tekevi.

Vaan, takana ihmisaistien,
takana silmien,
     korvien,
          tuntojen,
takana arjen askareitten
on maa,
miss' kaikkea kerralla voi tavoittaa.

Ja se maa,
se maa unien, unelmien,
outojen kuvien sininen maa,
on sisällä syvällä ihmisen,
hän sinne halajaa.

Ja sen myös aikanaan
hän nähdä saa.

  *

 

 

30.01.2010
Menneet - ja tulevat

Kuinka kauniisti soivat,
          kuinka kauniisti soivat,
tääll' menneitten mestareitten sanat,
tehneet hekin valat
kulkea tää tie,
mikä allani minua
vuorostaan vie.

Kuinka kauniisti soivat,
          kuinka kauniisti soivat,
sanat, laulut,
ehtoolla tehdyt,
aamuvarhaisella aatellut,
taistellut.

Kuinka kauniisti,
kuinka kauas ne kantavat
menneestä meille,
- kantaako ääneni minun
uusille teille.

Kuinka kauniisti kantavat
nuottien muistot,
kuvaukset, kauniit puistot,
kuinka kestävät
menneitten tietä ne vielä,
- vaan, meitä ei sinne
enää voi viedä.

Meidän on mentävä
uusia teitä,
ei menneitä
- poijes heitä,

ja katsottava edelle,
miten muuttuvi maa,
miten hetkin
kuin taivas jo katoaa.

Rakennettava tie
uusien käydä ja nähdä,
mitä kaikkea kypsynyt maa,
joka uusia sanoja kaiuttaa.

Menneet on menneet,
ei kanna ne enää,
jäljellä kauneus,
ei puhkovaa terää.

Se terä oli silloin,
aamuin miss' illoin
sanat soljuina kulkivat,
kuulijat sydämissään tunsivat.

Vaan, sydämet kaikki vaihtuneet,
runoilijat, laulajat, haihtuneet,
on menossa aika,
on menossa uus,
jossa rakennettava
tämän hetken tulevaisuus.

Täss' kohdassa tietä
ei mennyt voi edelle viedä,
mennyt on mennyt,
paikkansa siellä,
kulkijat kulkevat edelleen
sillä tiellä.

Vaan uudet on kulkijat kumaraiset,
suoraselkäiset kaunokaiset,
sanat on vaihtuneet,
teot ja työt,
miten toista autat,
miten lyöt.

Siks' rinnalla käydä uusin sanomin,
uusin ajan askelin,
kuultava, kuuluttava,
ajan mukaan,
vanhasta ajasta
ei vahvistu enää kukaan.

  *

 

 

19.01.2010    05.00
Miks' valvon

Miks' valvon mä virkein mielin,
hiljaisin kielin,
ei sanoja,
ei ajatuksia,
ei salaisuuksia - toiveita vain.

Hiljaisuus,
vuoteeni vierellä valo,
ikkunan takana kaupungin äänetön kajo.

Mieli rauhallinen,
olo turvaisa,
elon hetki huolia vailla,
nainen, ystävä, rinnalla,
vaik' ei juuri tässä,
oman vuoteensa lämpimässä.

-hiljainen valvoja

  *

 

 

18.01.2010
Runojen lume

Runojen lumeen,
kuin uneen
hautauduin heti aamusta varhain,
sanojen kulku parhain.

Uni on lumetta,
runot valkeaa lunta,
runojen valtaunta,
kaukainen maa
lumetta tuntematonta.

-lumen hiihtäjä

  *

 

 

18.01.2010
Kaksi maata, kaksi maailmaa

Vaikka kuljetkin sinä kaukaisissa,
henkien maissa,
kuljet myös kehosi mukaan,
eikä sitä portin sisälle
ole saanut vielä kukaan.

Kaksi maata,
kaksi maailmaa,
niissä ihminen kasvaa
ja niistä voimaa,
unissa toista tavoittaa,
palatessa arki aukeaa.

Maa tuntematon
tuntemattomaksi jää,
vaikka kuvin,
aamuisin muistoin,
matkaansa tavoittaa,
kuvien merkitystä arvuuttaa.

Kuvat ovat kuvia,
ei kieltä ihmisen,
muistot menneitten,
nekin kirjattu sinne,
myös tulevain salat
- minne, mitä elämä tuo,
onko ymmärrykselle lupaa,
- ja kuka luvan suo.

-hiljainen kulkija

  *

 

 

15.01.2010
Luonnon lait

Ei vapaa ihminen luonnon laista,
vaik' kulkisi hän missä maissa,
läheisissä, kaukaisissa,
vaikka näissä uusissa ihanissa,

ei vapaa hän ole kehonsa kautta;
aika käy,
aikansa laskettu kaikelle,
ikuisuus ei näille silmille näy.

Siks' kuljettava maita rinnan,
toinen on vähenevä - minkäs sille,
toinen on ikuinen - minkäs sille,

vaan toisen kautta toiseen kurkottaa,
kunnes maailma vaivoista vapauttaa,
silloin on jäljellä vain yksi maa,
 - onnellinen vapaana taivaltaa.

-hiljainen kulkija

  *

 



14.01.2010
Kaukainen ajatus

Ajatuksen kaukaisen,
aamulla kuulin huokauksen:
kuinka arvaamaton onkaan elon tie,
uusi hetki sinua jo muualle vie.

Et tietää voi, sinä ihminen,
millaisen elon merkityksen
tullessasi sait,
suunnan jostain kaukaa
päiviisi hait.

Saitko tehtäväksesi hyvää,
vaiko lie pahaa,
ja kuka sen sanoo,
   mikä hyvää,
      mikä pahaa.

Toiselle köyhyyttä,
toiselle kaikkea yltä kyllin,
iloa, surua, julmuutta,
 - elon tarkoitusta.

Sitä arvaa ei kukaan,
mitkä eväät saa tullessaan mukaan,
miten aukeavat lahjat elon myötä,
kaiken eteen on tehtävä työtä.

Ja kuka sanoo lopussa,
elitkö elon oikeudenmukaisen,
jos puuttui paljon,
 - oliko väärin se,
jos runsaudesta nauttii toinen,
 - älä tuomitse,

sillä ihminen matkansa tarpoo,
kuin piirrettynä ennen aikaa,
ja jälkeen sen
elää uuden tulevaisuuden ilman aikaa
 - kaikki kuin taikaa.

-hiljainen kulkija

  *


08.01.2010
Portille laulun

Portille laulun,
laulan nyt lauluni sulle,
entinen tieni,
toit suuresti iloa mulle,
oi, minne se haitui,
minne haitui mun eloni virta,
minne haihtui
maa ja sen vehreä pinta.

Portille laulun,
sinä kutsut nyt sisälle tulla,
kutsut mun käydä
tie kivinen tarjolla sulla,
oi, sinun kiviisi
jalka ei sattua taida,
tarjolla sanoja,
takana eloni taistelon vaiva.

Suljettu portti,
portti, takana menneet on tieni,
menneet on menneet,
muistot taakseni vieni.
Uudella tiellä
kulku lupauksia suuria täynnä,
kulkijan seura
ain' kulkijaa läsnä.

Oi, voimaasi anna,
sinä mestari sanojen suurin,
voimaasi anna,
näen maassa väkevän muurin.
Palaa ei
takaisin koskaan mun tieni,
oi, minua raukkaa,
olen tälle tielle niin pieni.

Kuuntele kulkija,
kuuntele sanojen pinta,
taakse jo jäänyt
on sanojen virtaava virta.
Oi, jäljellä pinta,
pinta välkkyvä kutsuva vainen,
ja välkkeen alla
maailma salainen.

  *