Vuoren Welho


 

 

26.11.2008
Tänä aamuna

Tänä aamuna vaan, mun mieltäni painaa,
jokin, jokin vain,
huolia matkassain.

Vaikka kirjannut aiheesta: elä tässä ja nyt,
…elämä ON tässä ja nyt,
niin silti, kun elämää katselen kaikkineen,
maailmaa,
omaa elämää ja unelmaa,
ja sinua, uskollista rakasta siellä,
olen välillä kuin hukuksissa tiellä,

vaikka se tie,
se onkin mun allani koko ajan vain,
hetkin iloa, hetkin surua,
ja uupumus vaivanain.

Tänään on huolien monttu, ma luulen,
..
hei Welho! sua kutsun, kuuletkos,
kerro mitä näet,
sinua mielelläni kuulen...

 

Sinä jo tästä minulle edeltä puhuit,
toissa yönä minua valvotit ja haastelit,
tuleviako rinnallani katselit...

Sitku

Sitku,
sen jälkeen kun,
kun olen saavuttanut sen, olen onnellinen.

Olet kuin kaiken aikaa matkalla,
pyrkimässä jonnekin,
odottamassa,
tekemässä tekoja tulevan eteen,
…ja kuitenkin:
sinä olet tässä,
olet elämässä.

Olet siinä,
tässä kohdassa ja paikassa,
olet perillä,
levossa.

Sen kun näet,
ei elossa mitään muuta,
ei suurempaa kuin haave tulevaan,
ja hetki tämä,
elämä.

Jos rauha on tässä,
saavutetussa elossa ja elon hetkessä,
olet onnellinen ja perillä.

Katoaa kaikki suuri pyrkimys,
moni yritys,
hermostuttava epävarmuus,
pelko tulevasta
ja tulevan olevasta,
elon taistelusta.

Tässä ja nyt on elämä,
mennyt on päättynyt,
uusi, sitä ei ole,
tai jos se on, sekin on tässä,
hetkessä näkyvässä.

Vain tämän hetken sinä voit nähdä,
et eilistä enää, muistoissa vain,
sen elit, vai etsitkö vain,
elitkö hetkiä tulevain,
sen hetken unohtain.

Huomista et tänään nähdä voi,
sen avaa sinulle aamun koi,
teit sen eteen, tai olit tekemättä,
elämäsi hetki on nyt ja tässä.

-Welho

 

-Haluatko etäisyyttä minusta?


Ei ei kulta, ei siitä ole kyse lainkaan, ei siitä.
Ennemminkin päinvastoin, kanssasi olla haluan
ja touhuta kaikenlaista,
se on kanssasi niin mukavaa,

ja tanssia,
se sinun kanssasi on kaikkein parasta.

Itsestäni vain huoleni johtuu,
omasta olostani,
tämän hetken epävarmuudesta.

Jokin vain tänään...
sanojako, runoja, ennakoi,
pitääkö tämä kirjoittaa ulos ja jakaa,
eihän elämä aina ole vakaa,

kyllähän sitä ihminen iloissa pärjää,
onnen hetkensä vaalean punaisella värjää,
vaan, kun huoli harmaa,
tai suru musta,
epävarmuuden punamusta,

ne tunteet ois hyvä kirjata ja jakaa,
moni muukin ain hetkin
päiväänsä raskaana mataa.


-Ota paperia taskuun ja lähde vähän ulos.
Nauti hetkestä - nauti siitä, että juuri nyt kukaan ei vaadi sinulta mitään.


Kulta, minua kyyneliinkö tahdot,
kuinka niin koskettaa vähäisillä sanoillasi voit,
uskoa hetkeeni soit.

Olet oikeassa,
vaan ihmettelen, miten osasit sanoa noin,
kun niin monesti katsot kuin toisin,
et sallisi löysäilyä,
...voi, kunpa muuta tehdä voisin.

Vaan, en voi,
en osaa mennä, en tulla,
en tänään oikein ees olla,

ja sitten sinä sanot minulle:
Nauti hetkestä,
nauti siitä, että juuri nyt
kukaan ei vaadi sinulta mitään.

Kuinka osasitkaan olla rohkea,
antaa minulle elämän toivoa,
ja uskoa,
tää hetki on minua varten,
järjestetty sanoilleni varta vasten.

 

Welho vastaa: Niin...

Ei ihminen aina parhaimmillaan

Katsos,
ei ihminen aina parhaimmillaan,
eikä onnistuja ollenkaan,
huonokin hetki voi olla parhain,
nousit väärällä jalalla ja liian varhain.

Kuinka monesta huonosta hetkestä,
kuinka monesta masennuksesta,
kaukaisiin katoamisesta,
pakenemisista,
onkaan kasvanut elämä uus',
rakentunut uudenlainen tulevaisuus.

Miksi kantaa huolta päivästä,
yhdestä elämän hetkestä,
jossa huono olo,
elämän epävarmuus,
toivottomuus,
tai kehon tila pelottava,
kaikki mielessä raskaana,

miksi siitä kantaa huolta,
parempi etsiä siitä kuin toista puolta,
sen kääntöpuolta,
mitä takana sen,
hetken ja masennuksen.

Jospa pysäytti vain ja näytti,
salaisen toiveesi täytti:
Oi, kunpa saisi ees hetken olla,
oman itsensä kanssa
elämästä kuin kuutamolla,
yhden hetken vain,
kuunnella rauhassa ajatustain.

Ja jos sitten sinä sen hetken saat,
jokin sen aina sinulla avaa,
älä turhaan tutki merkkejä sen,
ei välttämättä oireita sairauden,

on, jokin vain,
hiljainen hetki seass' vaivain.

Jos kunnossa olisit,
et tässä nyt ois,
olisit jo kiiruusti juossut
jonnekin pois.

Siksi, ota tämä hetki,
sinua varten vain,
sisäisen itsesi kuunteluun,
levossain.

Ota se lahjana,
ei sellaista ulkoa anneta,
ei kukaan sano sinulle: 
Lepää päivä, 
matkaa hetki,
ei mukanas' ees huolen häivä,
tee vaikk' luontoon oma retki.

Ajattele, jos se järjestettiin sinulle
itsesi tähden vain,
tai jonkin suuremman ohjauksen
kuin käden kaukaisen,

jos sillä vaikka tarkoitus suurempi olla vois',
uskotko,
moni elämä on
elämän pyörästä sen tuloksena
juossut pois.

En kuolemaa tarkoita, en todellakaan,
vaan uutta suuntaa tulevaan,
min yksi hetki vain mieleen toi,
kun rauhaisissa korvissa
uuden torvet jo soi,
… sen sinulle hiljainen hetkesi toi.

-Welho

--- 

 

 

21.11.2008
Täss' jo kykitty kyllin

Ajatuksissa,
aamuisessa kahvipöydässä,
pari päivää menosta hiljenneenä,
yks' nilkan pieni säie vain,
jo tukea seinistä käsilläin hain.

Jokin vain pisti, kun unestani heräsin,
varoen astelin.

Pöydällä eessäni lappunen,
min kirjoitin viikko sitten,
siinä jaloiltani kyselen:

"Oi, jalat,
jaksatteko te vielä,
minua viedä,
illalla jumpata,
sen päälle viel' esitystä treenata,
kaiken tämän viikon koluamisen jälkeen,
tanssien ja tuhansien askelten,
pyörähdyksien ja ponnistusten,
kiireisten töihin juoksujen,

jaksatteko vielä kantaa
tätä helevatan rankaa,
joka vain ikääntyessään
yhä enemmän painaa,

…on teille minusta aika lailla vaivaa,
minusta ja mun hullutuksista,
ja kunnon kohotuksista."

Sitten jo kiire minua taas vei,
vastausta en kuunnella ehtinyt,
sanoin vain: hei, ...taas mennään!

Ja sitten,
muutama päivä tuosta,
keskustelusta,
sinä hiljaisesti vastasit,
sinä vasen jalkani mun,
kipeä kohta nilkassasi sun.

Vastaatko nyt, sinä vasurini?
Mikä on sun tilasi?
Joko pian mennään taas,
johan täss' on kykitty kyllin,
nenästä palloja nypitty,
kotona kyyristelty.
Eikös jo mentäis' taas?

Ooottaisit sen tikun,
sen jarrun sieltä poois,
oi, miten elämä taas ihanaa olla vois…

-Vaikene, poika!, sanat kuulen vain
menoani rauhoittain.

Kun tilaasi kyselit,
jotain jo aavistelit itsekin,
voimiasi laskeskelit,
tunsit: liian kovilla jo kehosi on,
olemuksesi voimaton.

Lepo tarpeen,
lepo pienikin vaikka,
ja oma koti on turvallinen paikka.

Olla vain hetki ja rauhoittua,
antaa elimistön palautua ja vahvistua.

On sinusta taakkaa, painava mies,
ja askeltes' määrä on suuri,
kuka niitä ees laskea ties'.

Ei rikki ole mikään, yks' "tikku" vain,
yksi säie pieni
hermostoa koskettain.

Ei tarvitse se muuta,
ja sinä näytät jo mutruista suuta.

Ole ja lepää vain hetkinen,
voimasi palautuu, ole onnellinen.

-Aai, Welhoko se siinä,
minä luulin, että jalkani minulle puhelisi.

-Jalkasi tunnen,
sinutkin kaikkineen,
olenhan vuoresi Welho,
tiedän jokaisen askeleen.

Jalkasi sanoja sinulle välitin,
kipeää kohtaasi silitin,
sille voimia annoin,
sinua täällä hiljaisuudessa
salaisesti kannoin.

Kyllä se siitä,
katso eespäin vain,
liika rasitus on aina
tie vaivain.

-Noh, jokos nyt mennään taas?
Jokos nyt..

-Voi, rauhaton on mielesi sun,
ja ajatuksesi vallaton.

Viel' aikaa on sinulla touhuta ja mennä,
tanssisaleja koluta ja taivutella,
jumpata ja juosta,

vaan, rajasi muista,
ei nuoruus ikuinen oo matkalainen,
jo keho kullakin on kuluvainen,
olkoon elosi kuitenkin rauhainen.

-harri ja Welho

--- 


 

23.10.2007 klo 03.20
Sanojen hallinta

Sanoi eräs viisas: hallitse sanasi,
älä anna niiden tulla, elämääsi häiritä,
ota valta itsellesi, oma elosi tärkeä.

Mitä sanot siihen sinä, vuoreni velho,
mitä vastaat siihen,
onko oma elämä tärkeä?

-Onhan oma elo tärkeä, se elettävä,
kasvettava, kuunneltava, opittava,
toteutettava oma unelma, jos sellainen on,
sitä kunnioitettava, kuunneltava,
elämä hallittava,
synnyttävä, rakastettava, kuoltava,
jostain tultava, jonnekin matkattava.

Vaan sanoja hallittava,
lentäviä, vapaita,
niillekö sanottava:
-En ehdi nyt, tule uudelleen huomenna.

Se sana meni kuin lehti tuulen mukana ohi,
ellet sitä ottanut, haaviisi saavuttanut,
se meni menojaan,
jatkoi matkojaan.

Putosiko jonnekin ja maatui,
palasiko takaisin, vaiko toisen haaviin,
sitä et koskaan tietää saa,
se on mystiikkaa.

Jos annat mennä vaikk' tavoitit,
sen hallinnallasi kadotit,
et tietää enää voi,
mitä se matkassaan toi,
meni menojaan,
ei aikaan saanut tekojaan.

Valitse siitä, hallinta ja kadotus,
vaiko sanojen vapaiden saavutus,
oivallus min matkassaan kantoi,
päästitkö ohi, vai otitko min sinulle antoi,
minkä mukaansa lähteissään sai,
tarkoitti saatavaksi, totta kai.

-harri

--- 

 


18.10.2007
Kaksi maata

Katso, kuuntele, tuomaria,
suuren maailman sanoja,
miss' avoinna kaikki on edessään,
miss' tieto kulkee perässään,
miss' kaikki on auki silmäisi katsella,
tilaa tarkastella.

Katso maata käsillä olevaa,
katso maata tulevaa,
katso kuuta, mi täällä näkyy,
ihan muuta siellä näkyy.

Ei loista siellä kuu, ei tähdet tuiki taivahalla,
ne oppaina ovat vain maisella matkalla,

kuinka kadota voi kaikki rajan takana,
kuinka kadota voi maiset valot,
pimeys synkkäkö kaiken takana,
yksinkö pimeyttä halot.

Ei pimeys ole maailman takana,
ei tyhjään putoa uusi maailma,
avautuu silmille uusille uutta nähdä uusilla valoilla.

Ei kirkkaus suurempi, vain toisenlainen,
katsella, kulkea, erilainen,
ei tähtien mukaan tietä käydä,
ei aikoja niistä lasketa,
ei loista kuu öisellä taivaalla,
ei painovoimansa vaikuta.

Kätten työt kauaksi jää,
eivät uuteen mukana kulje,
ei silmä surusta sulje,
ei huoli leivän, ei huomisen,
ei suhde ihmisen läheisen sydäntä särje,
…ei sydäntä oo,

toinen on maailman muoto,
toinen on tila, toisin käy tie,
uuteen maailmaan käy ihminen,
se ikuisuuteen vie.

-harri

---

 

 

16.10.2007
Kaukainen hedelmäpuu

Istuin rinnalla tietäjän,
katselimme maailmoja uusia.

-Näetkö tuon?, hän kysyi.
-Näen, minä vastasin.

-Näetkö tuon kummun tuolla?
-Näen.

-Näetkö tuon valon mi eessämme loistaa?
-Näen, …olen nähnyt sen koko ajan, vaan en ole uskonut sitä valoksi,
pelännyt vain kangastukseksi.

-Näetkö tuon puun, mi kukkivi kauniisti, oksillaan hedelmiä niin runsaasti?
-Näen, näenhän minä sen.

-Se on sinun runojesi puu, lehdet ovat sanoja, hedelmät runoja,
linnut mi tulevat ja menevät on sun lukija.

-Eikö ollutkaan kangastus se näköni,
min toivoin koko ajan olevan mun tulevani?

-Eei, kuva on oikea, vaan niin kaukainen vielä,
hohtaa jo, …on se siellä,

onhan sinne viel' mäkiä ja nousuja,
vaan ylimpänä loistaa sun unelma,
katso ain sinne ja vahvistu,
kun voimasi tunto on poissa, älä lannistu.

-harri

--- 

 

 


05.10.2007
Voi tätä vuorta!

No, näinhän minä jo aikaa sitten, ett' tää vuor on melkoinen sanojen vuor,
vaan en tiennyt että tää jo tuttu ol' muillekin,
täällä jälkiä on monien mestarien,

tääll' kulkeneet on kumpuin kuvaajat,
kirkassilmäin tiiraajat,
hirvenmetsästäjät,

tääll' on latuja miss' on ollut hyvä hiihtäjän hiihdellä,
kuljeskella kultaisia kauniita, multaisia raskaita, teitä,
tavoitanko täällä korkeuksissa jo pian heitä.

Purot ne lorisee, sanat villinä virtana eestäin käy,
kivellä istun ja onkeni vapa vatkaten väpäjää,
kuin nostaa en ehtis niin paljon kuin ohitse käy,
virran päätä, sen lähdettä, ei missään näy.

Tääll' kuljen ma vuorella yksinäin,
…vai liekö kuitenkaan yksinäin,

tääll' on ääniä niin paljon,
ei lintuja pelkin,
laulelee ilmassa sana herkin min tavoittaa mun korvani kasvaneet,
aivoitukset kauas kantaneet.

Miss' on tää vuori, en tiedä en tunne,
mutta outo tää on, ja outo on tie,
joka vain kapeammaksi vie,

vaan mitä kapeammaksi käy,
sen enemmän seuraa mun rinnalla käy,

leijuvat siin' ja sanoillaan kantavat,
antavat voimia, olkaani nostavat,
sanovat: "Älä hellitä poikanen, jaksa viel'
onhan meitä muitakin tällä samalla tiell',

vaikk'ei tää vuori ookkaan maallinen,
ei lie taivainenkaan,
mutt' unelmain, unelmain kauniitten vuori se on,
ja sinulle pienelle viel' niin tuntematon.

Katso, katso tuonne yllääll',
kuin kirkas on taivos, kuin heleät keveät sen pilvoset,
kuin kirkas on aurinko tääll',
ja hyvä käydä joka sääll'.

Ja jos vaikk' myrskykin hetkisen pauhailee,
sua siipi suuri tääll' suojelee,
löytää turvan sun sielusi väräjävä,
katseesi kirkas hätäisä.

On täällä lepokin, on mättäitä miss' venyttää suoraks',
taipua kerälle pehmeän sammalen,
kirkasvetisen puron rannallen.

Hyvä tää on, tää vuori mit kulkea saat,
kaunoinen, niin kaunoinen,
kasvaa kanssasi maailmast' etääntyen, uusia tavoittaen,
salaisuuksia mukanaan kantaen,
…ja niin paljon viel' antaen."

-matkalainen

---

 

 

25.09.2007
Sinä voisit ymmärtää minua, ystäväin

Sinä voisit ymmärtää minua,
luova luovaa tavoittaa,
unelman omaavaa arvostaa,

…sinä voisit ymmärtää minua,

kun sanat mieleni valtaavat ain aamusta saakka,
herätessä kuin kytkeytyy jonnekin kiinni,
en pääse irti,

olen vain avoinna ja annan mennä,
sanojen virran vilistä.

Voiko näin elää,
pitääkö vyötä vain kiristää,

kuunnella mitä kaikkea minulle varattuna,
uudelle päivälle kuin jonoon laitettuna.

 

-Poimi, poimi, poikasein,
anna sormiesi näppäimillä laulaa,
sanojen virta ylläsi pauhaa,
ei anna ne rauhaa,

niin paljon on sanoja maailmaan tulla,
paljon vielä aikaa sinulla,

kirjaa muistoon kaikki, min mielessäsi kuulet,
turhia pelkäät, uhkakuvaksi tulevaasi luulet.

Ei sanat lopu, ei aikakaan,
matkaat viel' outoon tulevaan,

siell' kiirivät rinnallasi uudet tiet,
sanasi oudot muualle viet.

Ei hetki, min elät, ole arvostelun aika, ei paikka,
ei silmäsi näe, ei korvasi tulevaa kuule,
älä itse elämääsi luule,

jokin osa sinussa vain tietää, vaikkei nää,
tämä kaikki on vielä tärkeää,

…vaikka elät yksinäistä elämää.

-?

Siin' ennustusko elämän,
yksinäisen tehtävän,

täyttää maailma sanoilla,
runoilla, kuvilla, ajatuksilla,

siin' tehtäväkö elämän,
yksinäisen tehtävän,
elettävän elämän.

-harri

--- 

 

 

19.09.2007
Lahja

Tämä on lahja, ei rangaistus, tämä unelman vuori.

Hetkin katson kun kuljet,
silmäsi suljet ja huokaat.

Onhan vuorella rinteensä,
kallioseinämät korkeat,

väliin on mentävä alas,
ennen kuin pääsee ylös,

…tämä on sinun työs.

Unelman vuori on unelman vuori,
   unelman,
      kaivatun toiveen,
         kauan etsityn, odotetun,
            viimein tavoitetun.

Unelma kuvaa sisäistä toivetta,
vuori matkaa raskasta.

Niissä sanoissa,
siinä nimessä, on sanottuna kaikki,
vaiva ja palkka,

matka kulkijaa paljon kitki,
…vaivaansa itki.

-vuoren velho

--- 

 

 

18.09.2007
Miksi täytyy kirjoittaa niin paljon

Sano, miksi täytyy kirjoittaa niin paljon,
miksi en lepoa sanoistani saa,
miksi ne minua aina juoksuttaa?

Miksi en voisi olla vain,
katsella, kulkea maailmaa,
tietä rauhaisaa?

-Sanat elävät ja kasvavat,
virratessa vahvistuvat.

Ain suurempi aukko kasvaa niiden tulla,
välittäjän tehtävä sinulla.

Kuin muuri sanojen välissä,
maailmassa kylmässä.

Muurin takana sanojen meri ja sanojen maa,
pieni halkeama liruttaa.

Lirutus hiljainen muuria syö,
vaikka onkin kova työ,

aikanaan liru puroksi,
puro virraksi,
virta joeksi,
joki pauhuksi.

Näin on kaikessa,
ei ainoastaan sanoissa.

Pienestä kasvusta suurta,
kauniita hedelmiä suuresta puusta.

Sanojen tulva onnea tuo,
leviää laajalle,
moni sanoista voimaa juo.

-vuoren velho

--- 

 

 

17.09.2007
Kohtasin Velhon

Kohtasin Velhon vuorellain,
kun yksin kuljin aatoksissain.

Katseli miestä joka marjoja poimi, supsutti hiljaa itsekseen,
pieni kyynel vieri poskelleen.

-Olen vuoresi Velho, unelman vuoresi asukas,
onko päiväsi ollut raskas,

haluatko kulkea hetken rinnallain,
istua mättäälle ja kuunnella,
mitä minulla sanoja, ajatuksia.

-Jos Velho, et sanoja kuulla tarvitse,
murheita, pelkoja, esittää,
toiveita eteesi piirtää,

sinä tunnet tieni ja aatteeni,
kaukaiset menneet vuoreni,

sinä tiedät miksi marjoja poimin,
miksi huokaan kuin viimeisin voimin.

-

Syödessäni kulki aatteeni näin,
taas kerran mietin, miten elän päivinäin:

Virkoja,
tärkeitä tehtäviä,
ihmisillä tehtävänä,

minulla sanani vain,
kulkevat aina matkassain.

Onko runo päivän työ,
siitä saatava uni, hyvin nukuttu levollinen yö.

Voiko sanojen kirjoitus olla työ,
vaikka ei leiville lyö.

-Sanat ovat ikuisia, muista se aina,
lupaus min jo aikaa sait, mieleesi paina.

Ne puhuvat vielä silloin,
kun sinua ei enää oo,
muistosi jäädä voi kohtaloon.

Millä mittaat tiesi määrää,
työtäsi mi pieneltä näyttää,
jos se vielä vuosikymmenten jälkeen
tuleville tietä näyttää.

Mikä on arvokasta silloin,
mikä arvokasta nyt,
kun sanojen taitaja jo kylmennyt.

Oliko se jota teki, tärkeää,
oliko sanat mitkä muistiin piirsi,
aikaa kuin tuleville siirsi,
…oliko se merkittävää.

Kaukaa kun katsoo,
ei työtä enää ole,
sanoissa kulkeneet ajatukset eivät paikallaan pole.

Ne elävät, kuin elävät tänäänkin,
puhuvat, kuin puhuivat silloin,
kun kirjoitit ne yksinäisin illoin.

Onko se tärkeämpää kuin työ nyt,
sanojen työ vasta alussa, ei päättynyt.

Oletko vastauksesta hämmentynyt.

-vuoren velho

---