Kesä 2008 -  sadetta ja paistetta


 

26.08.2008
Katso runokivellä, samaa kesää   >>

 

Minäkö yksin?

Olihan minulla seuraa,
en minä yksin,
tiikelijellona istui siinä,
minun edessä ja ihmeissään tuijotti,
mitä minä oikein teen,
kun kahvikupposen äärellä,
sanojen matkassa meen.

-tiikelijellonan kaveli

--- 

 

 

27.07.2008
Elämän valinnat

Jokainen teko,
sana,
jopa yks' silmän katse,
voi vaikuttaa tulevaan,
hyvään tai pahaan.

Katsoit ystävällisesti,
se jo toisen päivän muutti,
hyvällä mielellä
jo kolmatta kosketti.

Sanoit pahasti ihmiselle, joka sinua rakasti,
hän kolmannelta ilon päivän varasti.

Jos enemmän teit,
jos toisen tapoit,
teolla tai sanalla,
seuraus monelle vakava.

Jos tekemättömäksi teko,
lähtemättömäksi merkittävä lähtö,
tai, vaikka yks' päähänpisto,
tanssiin haku,
elämässä jo toisenlainen maku
seurassa toisen ihmisen,
hellän ja läheisen.

Yks' teko vain,
yksi tuulen vire,
silmän katse tai huokaus,
on tapahtumien ketjun laukaus,

jos sen peruuttaa voisi
ja teollaan seurauksen muuttaa,
pian koko maailman muualle suuntaa.

Näin jokainen teko, pienikin,
ajatus tai kosketus,
on elämän lupaus,
tai suuri rangaistus.

Siks', yhden silmän katseenkin muutos,
aamuisen ajatuksen unohdus,
on tapahtumaketjun korjaus,
erilaisen elämän kuljetus,
toteutuneen unohdus.

Kuinka suuri voikaan olla
yhden ainoan teon vaikutus,
koko elämän muutos ihanaan,
tai kadotus.

-harri

-

 

 

27.07.2008
(Äiti kertoi mummunsa tarinan)
Pienen talon tyttö

Älä sie katsele, tyttöni,
rikkaitten talojen poikii,
et yllä sie sinne,
liian kaukana kulkee rikkaitten mieli,
toppuutteli tyttöstä äidin kieli.

Mie näytän viel, hän aatteli,
nuoruuden tuittuinen tyttönen,
kauniskin,
vilkas, vikkelä olemus,
kohtas' silmänsä ison talon poikasen.

Innostui poika silmillään siristävillä,
katseli tyttöä pienen mökin,
ei aatellut kiihko,
ei puheista piitannut,
kirkon parvella sormusta sormissaan pyöritti,
tytölle silmää vinkkasi.

Kylään kutsui tyttönen poikasen,
rikkaan talon perillisen,
ihan vain kiusaksi isälleen,
näyttääkseen, minähän saan,
kenet minä tahdon vaan.

Puhemies matkassaan
saapui poikanen ison talon,
silmissä pelokas kiilto,
taskussa kihlojen viilto.

-Ähäkutti, aatteli tyttönen,
katsoha sie, isä, minkä mie saisin,
vaikk' naapurissa onkin suloisin vaalea poika,
miun syömmein tahto.

Näki isä poikasen aattehen,
näki taustalla vaurauden,
…ja selkeä nuori mies,
hyväähän se vain ties.

-Sie otat tuon, hän sanoi,
menet vihille kera kyläilevän,
kun kerran kylähän pyysit,
omahan on syysi.

Ei auttanut tyttösen kuin suostua,
kunnioittaa isän tahtoa,
niin… tämähän oli vanhaa aikaa,
tytöillä ei aina omaa valtaa.

Jäi naapurin vaalea haaveiseksi kuvaksi,
iltojen pikku itkuiksi,
vaan, yhteinen tie ison talon pojan kanssa,
silmiä avasi kulkeissa.

Täähä onkii järkevä mies,
eihä täs kait hassummi käyntkää, hän aatteli,
elämänsä tien
rinnalla pirruuttaan hankitun miehen onnellisena asteli,
ja elämää kiitollisena katseli.

Äidin kertomasta tarinasta muisteli

-harri

---

 

 

13.07.2008

Toinen on kaukana

Oon ennenkin mä elänyt kesää,
miss' toinen kaukana,
jo rakenteli uutta pesää,

kaipasi jotain,
kaipasi sanoillaan minua,
toisaalle jo toinen vetää sinua.

Oon ennenkin mä elänyt kesää,
ei yhteistä pesää
enää kauan jälkeen tään,
sen silmistäsi tunnistan,
kun sinut jälleen nään.

Mä yksin,
yksin taas hetkeksi jään.

-

Ei kaunista sanaa,
ei yhtä kuvaa,
ei ikävän lirutusta,
ei muiston kosketusta,

olet kaukana,
mielesi ajatuksissa jossain
tulevien unelmissa,
minulle vieraissa.

Olet kaukana,
matkan takana,
vaan viel' kauempana
kulkevat mietteesi sun,
… oletko sinä yhäti mun.

-harri

-

 

 

14.07.2008

Kesän vanki

Minä kesän vangiksi mökkiini jäin,
kaikki suunnitelmat
edestäni vilahtavan näin.

Minä aattelin, ett' kaupunkiin,
kirjojen tekoon,
sitt' Kinaporiin tiistaina,
se ois ollut ihanaa, ja viisasta.

Vaan toisinko tieni tarkoitus,
suunnitelman uuden loi suunnittelija suuri,
runoilija suustaan kirouksen kuuli,

pölkkyä nosti
puun hakkuuta tehdessään,
kuin sähköiskun tunsi selässään,
siihen paikkaan kauhun hetkeksi jää.

Kirpos' kädestä työt,
kirpos' kirves ja saha,
pulikat sahatut pitkin pihaa,
halonhakkaaja pian puitansa vihaa.

Työt seisahtui,
lähtö peruuntui,
minä tänne jäin,
tikkusuorassa, pystypäin,

ei taivu selkä,
se araksi käi,
runoilija mökkiinsä vangiksi jäi.

Haaveeksi katseet,
kohtaamisen riemu,
nähdä tiistainen Kinaporin väki,
ja lepyttää minulle vihainen Inkeri-täti.

Istua pystyn ja kirjoittaa,
sitäkö tämä kosketus tarkoittaa:
"Kirjoita, kirjoita poika,
tie eessäsi käy,
tien päätä ei vielä näy."

Tää lupaus kuulumattomien sanojen,
on seurana yksinäisen.

Vaan unissani äsken näin,
minä olin siellä ja edessänne käin,
näin kasvot kauan kaivatut,
hetkin jo unohdetut.

Minä tulen,
kun sallimus vaivastani vapauttaa,
käsi suurempi minua nyt painaa,
ja mieltäni rauhoittaa.

-kesän vanki

  *

 

 

14.07.2008

Älä suunnittele

Älä suunnittele,
älä tulevaasi kuvittele,
mä sanat kaukaiset muistin,
kun selässäni sähköiskun tunsin,
pölkyn käsistäni pudotin,
… olin yksin.

Kävelen vielä,
tavaroita maasta haravalla poimin,
oi, mitä minä tein,
tulevia päiviä juuri suunnittelin.

Yks' hetki vain,
suunnitelmani täss' hetkessä unohdin,
minä selkäni loukkasin,
… ja juuri kun kaikesta niin onnellinen olin.

Käskykö runoilijalle,
nyt kirjoita
ja kaikki muu hetkeksi unohda.

Vain istu ja odota,
tulee sinulle kohta sanoja taivaan täydeltä,
et siitä nyt mihinkään katoa.

-

Miks' koskit sa selkääni,
miksi henkeni salpasit,
minut siihen paikkaan pysäytit,
juuri kun oli kaikkea niin paljon,
tulevat eessä ruusuiset,
ja tehtävät suloiset.

Silloin sinä kosketit,
sormesi sähköisen selkääni upotit,
runoilijan tuoliin pudotit.

-

Kaikella aikansa taivaan alla, sinä sanot vain,
kaikella aikansa kulkea ja touhuta,

kaikella aikansa matkata maailman ääret,
laukkuja pakata.

Aikansa maata ja levätä,
tutkia teitä, joita eteesi piirtyi,
ne nyt hetkeksi siirtyi.

Vaan, minkäs teet,
omissa käsissäkö luulit,
jotain muutakin kuulit,

vaan ei hätää,
yks' hetki vain ja kaikki taas palaa,
runoilija tietänsä levollisena halaa.

-

Lepää ja hoida itseäsi, ei kiirettä…

Juu, vaan kun ehdin jo vähän suunnitella tulevia päiviä,
kirjoja tehdä, äitiä,
tulevien touhuja,
ne kaikki yhdessä sekunnin osassa katosivat,
työt pysähtyivät,
suunnitelmat sammuivat,
askelet loppuivat,
vain tuoli jäi,
ja kynä ja paperi,
runoilija kirosi,
pöydän ääreen varoen istahti,
edessään vain vihkonen,
… mielensä hiljainen.

E i pitäisi suunnitella, olen aina ajatellut,
nytkin ne turhiksi tulivat,
yhdessä hetkessä sulivat,

jäi vain tämä pöytä ja tuoli,
ja kirjaava käsi,
jokuko lie tämän tarpeelliseksi näki.

Loppui matka min edessäni kuvittelin,
loppui ennen kuin alkoikaan,
puut pihalle sikin sokin,
kirves kannon päähän,
hiljeni saha,
autoa ei kukaan aja,
mökistäni tuli nyt hiljainen maja.

Vaan ääni kuin sanoisi:
"Nyt kirjoittaa, kirjoittaa ala,
edessäsi näköala uusi",
ilmoille kirous,
huusi runoilija huokauksen,
vaikk' tietääkin,
ei kädessä ihmisen,
ei ajat ajatuksen,
ei menot ain' mielen mukaiset,
suuret ja kaukaiset.

Lähellä voi olla kaikki,
lähellä on elämä,
ja tehtävä tärkeä,
kirjoittaa ja lukea,
lukijaa sanoilla tukea,

ja kantaa häntä,
kell' vaivana liikkumattomuus ja paikalla olo,
siin' sinullakin nyt hiljainen kolo.

-

Tuntea hetki,
oppia näkemään ja kuulemaan,
kuinka eletään paikallaan.

Nähtävä se on, koettava,
ei vain luultava,
toisilta kuultava,

nähtävä, koettava,
tunnettava tunteet,
huokaistava,
kaikki jätettävä,
vaikk' ois tärkeä,

jättää siihen vain sijoilleen,
makaamaan paikalleen,
käden koskematta,
selän nostamatta,
sahan sahaamatta,
kirveen halkomatta,

siihen vain, ei muuta,
suuta annettava hiljaisuudelle,
suunnitelmalle uudelle,
mi hetkessä eteesi avautui,
edelliset meni menojaan,
… ne unohtui.

-

Nyt, miten sinä kuljet tietäsi,
mikä on sun mielesi,
kiroatko vain,
voivotat onnetonta tilaasi,
vaiko kuuntelet sanoja hiljaisen mielen,
kaukaisen kielen,
mi sanoilla kantaa sinua,
ajattele suurta runoilijaa,
elämän voimaa, minua,
joka sanoillaan nyt kantaa sinua.

-

Jos voiman annan koneen äärelle,
siin' kirjata voit vaikk' koko kirjasen…

-
Miks' käy minulle aina näin,
jos jonkin vaivan,
sanojen maihin silloin käin,

kuinka kulkevat vuolaitten vetten lailla,
kuinka hyppelevät mättäillä sanojen mailla,
kuin mieltä vailla.

Miks' vaiva,
kun maallisista hetkeksi vapauttain,
hanoja hiljaisten sanojen raottain.

-

 

 

13.7.2008
Nuoruuteni istutus  (koivu ikkunan alla)

Minä muistan vielä sen päivän,
kun sinä istutit minut ikkunasi alle.

Olin pieni,
vaan odotuksesi suuret:
pian kasvaisin,
tupaasi auringolta suojaisin.

Olin kaunis siinä ikkunasi edessä,
eräänäkin jouluna puit minut jouluisiin
koristeisiin ja valoihin.

Olin aina silmäisi alla,
sinä minua ihailit.

Tein kaikkeni että kasvaisin nopeasti,
taloasi suojaisin,
olisin silmillesi suloinen,
kaunis puu.

Ja minä kasvoin,
aloit alaoksiani katkoa,
kun ne tulivat niin pitkiksi
ja löivät kasvoihisi ohi kulkiessasi.

Halusin koskettaa sinua.

Minä kestin sen, oksieni katkomisen,
ja olit oikeassakin,
olin viel' kauniimpi,
kun ne olivat poissa polultasi.

Vaan nyt, yllättävänä kesänä vuos'kymmenten jälkeen
sinä aloit katsella minua toisin silmin;
miten korkea se jo onkaan, sinä sanoit,
ja, voi miten pimentää taloa,
ei anna sisälle enää valoa.

Minä aloin vapista.
Kuulitko lehtieni heläjävän tyynenäkin ,
kuulitko sen,
olin pelokas ja murheellinen.

Minä katselin ilmettäsi huolestunutta
siitä, kun olin niin suuri.

Sitähän minä olen yrittänyt,
kasvaa nopeasti sinulle suojaksi.

Juureni menivät upeasti maita myöten,
kuten verisuonet käsivarsissasi.
Osa meni jo talosi alle,
olit niistäkin huolissasi ja aloit katkoa niitä.
Se sattui.

Ja sitten, eräänä kesäisenä aamuna oli vieressäsi mies,
oranssisessa puserossa ja kone kädessä.
Katselitte minua ja suuntia viittoilitte.

Minä pelkäsin teitä,
sinuakin, jonka ilona olen ollut nää vuodet,
istuttajaani,
kuin isäni oisit.

Käsin viittoilitte, että tuonne puita vasten vain,
...silloin pörähti kone.
Tunsin viiltävää kipua ja tärinää.
Irtosin maasta,
juurestani minut irrotit.

Kaadoit minut ystäviäni vasten,
jotka seisseet siinä kanssani nää ihanat vuodet,
joiden kanssa olemme sinua katselleet
ja toimiasi mittailleet.

Vaan, tätä emme arvanneet.
Muutkin pelkäävät nyt,
mikä päähäsi iskenyt.

Minä kaaduin,
mies minut palasiksi pätki,
oksani irrotti ,
maahan eteesi minut jätti.
Puhelitte viel' hetken, sitten se lähti.

Katselit minua siinä maassa edessäsi,
mitä lie aattelit,
en ymmärrä sinua,
istuttajaani,
vuos'kymmenten ystävääni.

Mitä pahaa minä sinulle tein,
valonko vain sinulta vein.

Etkö sitä tarkoittanutkin,
kun minut siihen laitoit,
nyt elämän lankani taitoit,
ystävyytemme siteen iäksi katkoit.

-


16.7.2008
Minä kostin sinulle

Minä kostin sinulle, vaikk' sydämeeni sattui,
minä kostin, kun minua nostit,
palaa vain, minkä minusta pätkit.

Minä pinnistin viel' viime voimillani ja painoani lisäsin,
sinä selkäsi loukkasit. Huomasitko?

Ilmettäsi katselin, kun siinä vierelläni ihmettelit,
selkääsi pitelit ja voihkit.

Minä sen tein,
vaan en teostani iloinnut,
olin vain niin suuttunut.

Siin' oot nyt päiviä kulkenut
pätkieni ympärillä ja katsellut,
mihinkään et ole koskenut,
et ole pystynyt,
et ole taipunut.

Minä kyllä sinua nyt säälin,
en tahdo että kärsit, en tietenkään,
minähän aina sinua ihailin.

Vaan, miks' menit sa kaatamaan minut,
miks' palasiksi runkoni kauniin,
ja tuhannen tuhannet lehteni nyt läjänä vain,
kuivuvat rinnallain.

Minä itken, kun tuollaisen vaivan sinulle
suutuksissani aikaan sain.

-

15.08.2008
Elämän uskollisuutta

Etpä tiedäkään, rakkaani,
sinä istuttajani,
et elämän salaisuutta tunne,
tämä viime huokaukseni vielä kuule.

Vaikk' olet jo minut pieninyt,
palasiksi pilkkonut,
siistiin pinoon pihallesi kuivumaan asetellut,

minä silti olen vielä siinä,
jokin elämän henki ja lanka,
…ajattele, …puulla,

ja kuinka uskollinen minä sinulle olin ain' loppuun saakka,
vaikka sinä ketale, menit minut kaatamaan,
…olin mukamas sinulle pimentävä taakka,
se mieltäni vieläkin askarruttaa,
…pieni katkeruuden siemen, minä huomaan.

Olisin niin mieluusti ollut siinä,
mökkisi ikkunan edessä,
seissyt sun vierellä.

Vaan, vieläkin minussa on elämän voima,
pienissä palasissa,
halkovajassa,

halutessasi tupasi lämmitän,
kuumennan saunasi kipakaksi
ja huokaan siinä sen viimeisen kerran:
Ihana oli kanssasi käydä
vuos'kymmenten verran,

sitten lähden pois,
kuin minua ei koskaan ollutkaan ois.

Vain kanto pihallasi minusta viel' hetken muistuttaa,
kunnes sekin paikkaansa lahoaa,
kaikki katoaa.

Sinäkin, istuttajani,
isäntäni, kuin isäni,
sinäkin kohta olet elänyt oman ikäsi,
kanto sinustakin hetkeksi merkiksi jää,
kunnes sekin uuteen ulottuvuuteen häviää.

Istuta minut uudelleen siellä,
jos kohtaamme vielä, uudella tiellä.

Anteeksi oon antanut tään tekosi julman,
haluan seistä rinnallasi,
kuunnella huokauksiasi,
tuntea kätesi varttani vasten,

...tällaista on elämä luonnon lasten.

-pihakoivusi

---

 

18.07.2008
Miksi tällainen vaiva?

Miks' minulle tällainen vaiva,
onhan ihana kesäloma.

Ois ollut niin paljon kaikenlaista,
elo nyt vaivaista.

-Katso ympärillesi,
katso kättesi töitä,
nukuttuja öitä,
valvottuja kesäöitä,

kaikkea on,
onko jotain puuttunut,
vaikka oletkin vaivaasi suuttunut.

-Ei.

-Niin, ei, vaan katso kättesi työtä,
katso mitä vaivasi on tuonut myötä,
…sekin on työtä,

sanoja kirjannut, joit' et arvosta,
pidät niitä kuin turhina hetkin,
vaikka joidenkin kauneuden näetkin.

Kättesi työt pihasi puistossa,
ne vain hetken muistossa,
vaan, sanojen virta viel' kauan kulkee,
monen sielun sisällään syliin sulkee.

Ei sana aina suurelta vaikuta,
vaan, entäs jos siinä onkin voima?

Ei sana, mi silmin suurelta, ole suuri,
sillä sana pienikin vaikka,
oikeassa kohden eloa on onnellinen paikka.

Jos sanon sinulle taas kerran:
ett' sanojen tähden,
sanojen tähden vain,
vaivasi kautta suuren onnen eloosi sait, sinä et usko,
niin moneen on mielesi toivo,

vaan, enemmän ovat sanat, kuin ovat kättesi työt,
enemmän kuin muille annettu apu,
sanoilla matkassaan ikuisuuden kaapu.

Ne kulkevat jälkeesi vuotten tulevain,
apua, iloa, antain.

Siin' ei kukaan sure,
ett' vaivasi kautta sen esille sait,
enemmänkin kiittävät, ett' sellaisen,
kesän kauniin keskeen, päällesi sait,
sanoja eteen istutettuna,
sanojen maasta hait.

Sellaisen lahjan sait,
vaikk' mielessäsi valitit kuin osaasi ankaraa,
jokin sisälläsi kuitenkin kiitollisena huokaa.

-harri

--- 

 

16.7.2008
Sielun vaihto

Vain hetkeksi sijaa antaa,
toista heikkoa hetken kantaa,

ei sielua vaihtaa voi ihminen,
sehän on sen ihmisen kuvajainen,
sen sisäisen,
ulkoinen on vain kuori,
elämä päätteissään
sen päältään kuori.

Tään kävellessä kirjasin,
kun eilisiä puheitamme muistelin,
ett' joltain ois sielu vaihtunut,
kun oli liian raskasta,
ladattu haulikko
jo rannan yksinäisyydessä matkassa.

Palasikin takaisin voimissaan,
muuttuneessa kuosissaan.

Vielä ma mietin ihmistä,
jolla sisällään kuin monta henkeä,
miten jakautua voi persoona moneksi hahmoksi,
toinen toiselleen viel' tuntemattomaksi,
ja itselle myös,
kuka milloinkin kehossa
suoritti päivänsä työn.

Jakautua ihminen moneen voi,
pelko uuden kuoren päälle toi,
päälle oman herkän,
mik' kestänyt ei taakkaa ihmisen.

Pakeni taakse vahvemman,
etsi turvaa suojaavan,
pääsi hetkeksi pälkähästä,
kuin koira veräjästä,

vapauden tunteen toi,
uuden kuoren sielulleen,
sisäiselle hahmolleen.

Vaihtaa voi viel' paikkaansa,
itse tahtomattansa.

Miten palata takaisin,
miten pelokas uudelleen esiin?

Hetkin kurkkii paikkaansa,
takaisin palaa suojaansa,
kysymys on vaikea,
jos rakentuu moniin pesiin.

-harri

---

 

13.7.2008
Kaukainen maa

Katsoin elokuvaa Ensimmäinen yhteys,
kaukainen maa,
siell' elämä kuolemaa tavoittaa.

Vain hetken matkan päässä,
aika menettää aikansa,
matka mittansa,
pieni ihminen tajunsa,

ei ymmärrä, että se oli tässä,
vaikka oli niin kaukana,
madonreikien takana.

Selittää rei'äksi, vaikk' paikallaan,
matkan teki ajassaan,
katosi vain hetkiseksi ja oli siellä,
miss' aika ajaton,
mitta mitaton,
miss' ihminen iätön,
sisäinen kuolematon.

Joku nähnyt sen,
ajatuksen,
vilaukselta vain,
kaukaisia tavoittain.

Kaukaisia, jotka ovatkin tässä,
uudessa tilassa, näkymättömässä,
miss' maailma uusi, toisenlainen,
miss' kauneus silmän ymmärtämätön,
ajatuksen käsittämätön.

Miss' tähtitaivaat uudenlaiset,
satumaiset,
läheiset, vaan tänään niin kaukaiset.

Huokasi kaukaisen matkalainen, se mieleeni jäi:
"Oi, oispa tänne lähetetty runoilija,
hän osannut ois tään kauneuden kuvata."
Kuvat kauniit nyt sanoitta jäi,
kaikki niin nopsaan käi.

Ma mukana elin ja katselin,
kulkua mielikuvien,
oliko enemmän kuin unten maa,
min silmät sulkien tavoittaa.

…Sulkien…,

nyt muistinkin,
tuon sulan pienoisen,
toitko sanoja minullen,
sanoja kaukaisen matkasi takaa,
tässä matkasta väsynyt maassa makaa.

Ja minä onneton huomaamatta,
ruohonleikkurin terällä sinua silitin,
kunnes muistin:
oi, sinä pienoinen,
kaukaisen maan matkalainen,
sinä aamulla olit siinä,
mökkini pihanurmella.

Sinut poimin,
siipesi suorin,
vaan kuin niin monesti tässä maailmassa,
hyvän ja pahan taistelussa,
pieni ja puhdas tuntea saa,
maailmaa kavalaa.

-harri

--- 

 

04.06.2008
Kaupunki ja kesän ensi aurinko

Ois runo mun kirjattava päivästäni,
kesästä, mi puhkesi juuri,
helle kaupungin herätti,
kesään synnytti.

…on vapaus arvo suuri.I

Istun tässä,
syrjäisellä penkillä,

vaikka kaupungin äänet ympärillä
tässä rauha,
lintuin laulu.

…terveys ihmiselle tärkeä.

Uuden vihkon aukaisin,
se tyhjä on vielä,
yksi sivu vasta,
odotan täyttyvää lupausta,
sanoja sanojen valtakunnasta.

…mietin oikeamielistä kohtelua.

Tieni on ollut pitkä,
tää eloni tie,
runoilijan tie lyhyt viel',
kasvua vasta, ma luulen,
rohkaisun sanoja ympäriltäni kuulen
ja aattelen

…ihmisen arvostusta,
elämänaikaista kannustusta,
arjessa näkyvää rakkautta.

Tuli kesä,
tähän asti lupaili vasta,
luonnon kauneutta,
aurinkoa.

…ajattelen mielen ja hengen parannusta,
sielun sisäistä vapautta,

kuin korkeimman armahdusta väsynyttä kohtaan,
pimeydestä ihmisen valoon nostaa.

-harri



Tekstiviesti:

Kuinka rakastuin ma kesäiseen päivään,
kaupunkiin ja sen kallioihin,
polttavaan helteeseen,
virvoittaviin rantoihin.

Kuinka rakastuinkaan ma vapauteen.

-

 

Jatkuu kohta...