Hoitavat sanat


Sillä, täytyyhän ihmisellä jokin apu olla
kuin ase, jolla ulottua
vaik' sukupolvien taa
mi herkkää kulkijaa tänään rasittaa.

 

Tässä hoitavat sanat.

Suosittelen, että kuuntelet tuon runon. Otat hyvän asennon ja rauhoitut kaikesta. Hiljennyt hetkeksi, ja annat vain ajan mennä. Kesto noin 8 minuuttia.

Mitä sinulle tapahtui?

 -

04.09.2014

Hoitava matka    (kuuntele tästä)

Kuntoutus on turhaa
jos kuntoutettava ei tottele
ellei elämästään poijes laita
mi vaivan on aiheuttaja.

Sillä syy säteilee;
joko ulkoinen
tai syvä sisäinen
vaivaa aiheuttaen.

Vaan, ei se ole aina helppo
poistaa tapa
tottumus
tai vaik' ihminen
tai työ
mi sairastavaa koko ajan
vaivoilla, syyllä lyö.

Se poistaminen on työ!
 

Tai, jos aiheuttaja on kokemus
haava sisäinen
tai jokin pelko kaukainen
vaik' sukupolvien takainen
… niin, miten poistan sen
kuin tuntemattoman jännityksen.

Poistanko sen puhumalla
jos en ees muista
tiedä koko asiasta
… vain tunne sisäinen
kaukainen
vaivat aiheuttaen.
 

Vai, josko meditoin
luotan ett' syvä tuntematon tie
tuntemattomuutta koskettaa
vaivast' vapauttaa.

Voiko vaik' rukous
luottamus ett' Isä hoitaa
vihan, kaunan kauas karkottaa
- minut vaivoistani vapauttaa.

Oisko noista apu?

Vaiko lääke syvälle ulottuva
kivun pinnast' poistava
elon rauhoittava
tajunnan tuhoava oireineen
- outoine sivuvaikutuksineen.
 

Minkä teen minä tälle
päivittäiselle vaivalle
joka kipuna kehooni heijastuu
jostain kaukaa?

Jos aiheuttaja on lähellä;
sopimaton ystävä
tai harrastus keholle liian ankara
- se on vain poistettava
jätettävä pois
ettei vaiva ikuisesti seurana ois.

Sillä se!
 

Vaan, miten sanon hyvästit
sille sisäiselle;
kaukaiselle tapahtumalle
surulle, ikävälle
riitojen runtelemalle herkälle mielelle
pahoille sanoille
silmien polttaville katseille.

Miten sille
miten niille sanon: -Lähde!
-Jätä minut rauhaan!
-Luotain pakene!
 

Ei jää kuin tuo
mi kantautua voi tuntemattoman
kaukaisen luo.

Ei jää kuin tuo!

Äläkä itseäs päiviltä juo.

Vain sana voimallinen
voi yltää luokse salaisien
unohdettujen
piiloon painettujen.

Sillä, täytyyhän ihmisellä jokin apu olla
kuin ase, jolla ulottua
vaik' sukupolvien taa
mi herkkää kulkijaa tänään rasittaa.

On ainoastaan sana!
jolla voi ulottua näkymättömien taa
- ja tuo sana
ihmisen vapauttaa

taakoista
peloista menneitten polvien
tunteista lapsuuden
kärsimyksistä elon aikaisen.

Sana?
 

Mikä sana niin vahva olla vois
ett' sen voimalla
ois aiheuttaja pois?

Mikä ois se voimallinen sana
ja kellä ois valta sanoa
ett' ihminen vois vaivastaan parantua?

On sellainen mies ollut.
Ollut ehkä useampikin
jolla valta voimallisin
ylitse ajallisen vallan
läheisiä auttaen.

Ja on heitä tänäkin päivänä
salassa
joku kuin huomaamatta
kantaa voimallista asetta
ajan ja vallan yli.

Hän on kärsivälle
kuin vapauttava syli.
 

Ja sinä, kärsivä
etsi se rakas ystävä
joka voi sanoa
ja sanoilla vapauttaa
kauas syvälle koskettaa
kipujen juurille
pienille tai suurille
ja sanoilla parantaa ne
mit' vaivoja aiheuttaa ajalliselle.

Ja nyt se salaisuus
mi viel' piilossa ollut on
se salaisuus sanojen kuin kohtalon.

Kas, ei elämä kulje niin
ett' ihminen itse
vois sukeltaa syviin
ja kuin touhuta
parannella siellä
oudoilla teillä. - Ei!

Vaan, sanottujen sanojen kautta
vapautuu salaisia voimia
joilla on valta toimia
ajallisen ja ajattoman yli
- antaa ajalliselle se syli
mitä hän etsinyt on
tietä kuin kohtalon.

Ja sanojen sanottujen takaa
herää kuin polku
joka kuulijan sisälle matkaa
kulkee syville tuntemattomille
koskee syvälle unohtuneille unelmille
tavoittaa pelot salaiset
elot ankarat, julmuudet.

Ja kulkevat ne sanat
ne voimat sanojen takaiset
hiljaisesti
omien aistien takana
jossain kaukana
näköjen, kuulojen ulottumattomissa.

Ja jos kuulit sinä sanoja
puhetta
vaik' jotain kaunista sanojen kulkua - sinä katoat!
ajasta ajattomuuteen
jonnekin itsesi syvyyteen
ja kulkee kuin hoitava henki siellä
menneitten teillä.

Ja koskettaa sinne
auttaa tuonne
rauhoittaa tuon muiston
pelastaa tuosta pelosta ja pälkähästä
ankarasta elämästä.

Ja kun loppuvat sanat
luetut, kuullut
sinä palajat takaisin tähän aikaan
ja sinä huomaat:
et kuullut sanaakaan
et ees muista sitä tarinaa

sinä vain olit, ja elit
syviä hetkiä koit
sisälläsi terveyttä loit.

- Ja olosi on vapaa.
 

Jos ihminen sellaisia sanoja tapaa
hän huomaa sen
niitä kuunnellen
ett' jotain hyvää tapahtui mulle
minä kuljin omille teille
enkä ympäristöstä mitään tiennyt
en ees sanoista
jotka minut matkalle laittoi
omille sisäisille.

Sellaiset olivat ne voimalliset sanat
jotka voimia liikuttavat
eikä niitä ees sanoista erota
jotka sisältävät voimia
vaan, niillä on valta
salaisesti toimia

- ja antaa ihmiselle
ajalliselle voimia.

  *
 

 

- - -

Tässä alla aikaisempia sanoja jo vuodelta 2006

 

24.02.2006
Hoitavat sanat

Auttaa ja palvella ihmistä,
on tehtävä suuri maassa.
Vaikutuksensa kaukana taivaassa.

Olla lähellä,
kulkea rinnalla,
vaikuttaa arjessa elämän hinnalla.

Tuoda onnea,
kantaa surussa,
lohduttaa onnen ja surun murussa.

Ei kestä ihminen yksinään,
ei jaksa elämää erillään,
ei kulkea tietänsä väärää,
turhissa asioissa päivänsä häärää.

Ei jaksa ihminen yksinään jos tiensä toisesta eriää.
Ei etsiä osaa ystävää, joka rinnalta häviää.

Siksi sanoilla kauniilla kantaa voi,
ihmistä mi surussaan, ikävässään, vaikeroi.

Ilokin taakka on tavallaan,
sotkee pään ajallaan.

On siinäkin rinnalla hyvä olla,
antaa sanoillaan turvaa ahdingolla.

Voi, työtä ois paljon,
kantaa heikkoja, vahvoja.

Mi heikoin on täällä, hän vahvin on.
Vahvimmalta näyttävä heikoin on.

Sanat taitavat koskettaa voi kumpaakin,
tuoda onnea, lepoa toisellen.

Kulkee rinnalla yksinään,
ei jätä yksin elämään.
Vaan aina uskollisesti matkassa kulkee,
yön-väsyneen hellään syliinsä sulkee.

-harri

---

 

 

27.02.2006
Ihmiselämän tarkoitus, osa 1 - minä ihmettelen

Minä ihmettelen, miksi "hoitavat sanat" näin kaukaa lähti.
Ei päivittäisiin pureutunut,
ei ilossa viipynyt,
ei murheisiin, huoliin uponnut.

Miksi lähti näin kaukaa, kuin tähtien takaa.
Sieltä vähin erin paikkaan missä ihminen mataa.

Onko syy tällä suurempi kuin arvata osaan,
että ensin ois näytettävä, mikä näyttelee mitäkin osaa.

Miten suuri on kokonaisuus,
minne jatkuu äärettömyys.
Minne ihminen kaikessa matkalla aina.
Tänäänkin, vain yhtenä maanantaina.

Että näyttäisi, sinun paikkasi on pieni rinnalla tään kaiken suuren.
Osasi vähäinen ihmiskunnan tulevaisuuden.

Ja sitten osoittaa, sinä tärkeä olet paikallasi.
Elät ja kasvat omaan kohtaloon.
Suoritat tehtäväsi, teet työsi.
Nukut rauhaisasti yösi lepoon..

Olet yksi pala tätä kaikkeutta vain,
tärkeän osan kokonaisuudesta kerran sait.

Siksikö lähtee tää määritys näin kaukaa,
että ihminen paikkansa tietäisi.

Ettei luulisi jotain liian suurta,
ettei kuvitteli mahdottomuutta.

Vaan ymmärtäisi paikkansa pienuuden,
näkisi sen kautta itsensä suuruuden.

Ja kaiken sen välin iloiten sietäisi.

-harri

---



27.02.2006
Ihmiselämän tarkoitus, osa 2 - matkaa tarkoitukseen

Mikä on ihmisen tarkoitus tässä elämässä
muuta kun syödä, nukkua ja tehdä työtä.

Katsoa kun ruoka kasvaa.
Katsoa että kaikki elämän kasvu saa rasvaa.

Ihmetellä lapsia, hoitaa heidät kaikkea jatkamaan.
Että elämä menisi menojaan

Elää arkea ihanaa, elää arkea raskasta,
katsella ja kuunnella maata ja taivasta.

Näin on ihminen kasvanut, näin tähän hetkeensä saapunut.

Aina myös viisaita ollut, jotka kehitystä muuttaneet.
Ideoineet ja suunnan toiseksi vaihtaneet.

Tuoneet uutta, poistaneet vanhaa,
kasvun eteen nähneet vaivaa.

Nyt on aika, kaikki kuin valmiilta näyttää.
Kaikkea kaikilla ja hyvyyttä paljon.
Vaan kuitenkin, toisaalla kuin hinnan maksaneet,
vähäiseltä näyttävät, vatsat pulleet.

Ei tasan jakaannu hyvyys täällä,
ei kaikilla edes kattoa päänsä päällä.

Ei kaikilla ruokaa, ei vaatteitakaan,
toisilla omaisuus hipoo taivaitaan.

Mikä on tää paikka, mikä kaiken tarkoitus,
kun näin epätasoin jakautuu omistus.

Siitä vasta kysymykseen,
elämän salattuun tarkoitukseen.

Kaikkea on kaikessa oltava.
On oltava hyvää, on oltava pahaa,
on oltava puutetta, on oltava rahaa.

On oltava kuntoa kovaa ja kestävää,
on oltava kurjuutta, ei mitään pestävää.

On oltava rakkautta, ihminen onnensa kanssa,
on oltava tyhjyyttä, yksinäisyys öin päivin matkassa.

On oltava lapsia ja menoa paljon, on oltava lapsettomuutta.
On oltava turvaa maallista, taivaallista, on oltava turvattomuutta.

Aina vastakohta vastakohtansa löytää.
On vain oltava, se tekee koko ajan työtään.

Yhdellä hyvä yhtäällä, toisella samasta paha toisaalla.

Ei tasan käy onnen lahjat, sanotaan.
Vaan tasan käy kokonaisuus, se jo nyt arvataan.

Tulos on yksi, kun kaikki yhteen lasketaan,
kun plussista miinukset poistetaan.

Tulos on yksi, yks' maailma, yks' pallo vain.
Sen ihminen omakseen kerran sai.

Kuin perustaa tuo kaikki yllä on elämälle,
sen monimuotoisuudelle,
sen tärkeydelle kaikelle kaikessa,
että kaikkea olisi pallolla matkassa.

Ettei olisi vain yksi kansa,
ei yksi perhe, jossa ihminen eläisi vain kera rakkaimpansa.

On oltava moninaisuutta,
on oltava monenlaista kulmaa,
on oltava arjen pulmaa,
on oltava kokemusta julmaa,
on oltava ilon ja onnen hurmaa.

Vain kaikesta syntyy kokonaisuus,
vain kaikesta kasvaa yhtenäisyys,
vain kaikesta rakentuu elämän tarkoitus,
ihmisen elämän paikka ja merkitys.

Nyt... mikä on tää ihminen mi täällä mataa.
Tekee työtään, kasvaa ja rakastaa.

Suunnittelee ja kehittää uutta,
odottaa ain parempaa tulevaisuutta.

Elää kurituksessa ja päiviään sinnittelee.
Aamuisin väsyneitä silmiään siristelee.

Touhuaa, harrastaa, on tärkeä jossain.
On ystäviä, on yksin, pelkää piiloissaan.

Mik' on tää ihminen,
mik' on tää maa.
Mik' on tää pallo alla tähtisen taivaan.

Mitä ovat nuo kirkkaudet taivaalla,
mitä on tää synkeys maan.

Mihin matkalla on tää kokonaisuus,
mihin jatkuu ääretön avaruus.

-harri

---

 

 

24.02.2006
Ihmiselämän tarkoitus, osa 3 - mikä on elämä

Mikä on tämä ajan rahtunen, joka asettuu syntymän ja kuoleman väliin.
Mitä ihmeen merkitystä tällä on.
Miksi me olemme täällä ja touhuamme kaikenlaista.
Täytyyhän tähän olla jokin järkevä syy, ajatellaan.

Järkevä!
Ihmisellekö järkevä.
Ihmisen järjellekö sopiva. Sillä selitettävä tarkoitus.

Ei sitä ihmisen järjellä selitetä.
Ei järki yllä ymmärtämään, miksi elämä on. Tai miksi sitä ei ole.
Sillä onhan paljon elämää, jota ei ole.
Me näemme vain elämän jota on.

Vaan miksi se elämä on, jota me näemme ympärillämme.
Miksi on sitä kaikkea mitä tunnistamme ja ymmärrämme.

Miten paljon onkaan sellaista mihin itse emme tavoita.
Miten paljon meillä onkaan elämää, jota joku toinen ei koskaan tavoita.
Miten paljon on elämää jota kaiken aikaa tavoittelemme.
Miten paljon meillä onkaan, josta haluaisimme pois luopua.

Elämä ei koskaan ole täydellistä, vaan ihminen aina tarkkailee ympäristöään.
Haluaa enemmän.
Haluaa pois jotain.
Haluaa ottaa sellaistakin, johon hänellä ei ole mahdollisuutta, ei oikeuttakaan.
Haluaisi antaa pois sellaista, josta ei voi irti päästä.
Haluaisi omistaa kuin kaiken, voimatta sitä kuitenkaan toteuttaa.
Haluaisi jopa elää ikuisesti, ymmärtämättä kuitenkaan, mitä se käytännössä todella tarkoittaisi.

Mutta me elämme, arkemme soljuu askareissa.
Teemme päätöksiä, muutamme elämämme suuntaa.
Yhdistymme asioihin ja ihmisiin, eroamme niistä.
Kasvamme ja kehitymme, tulemme hyviksi ja taitaviksi.
Sitten vähin erin kaikesta taidollisuudesta vähenemme.
Tieto ajaa meistä ohi, vaikka niin paljon osasimme ja löysimme, keksimme.
Mikään ei pysy paikallaan.
Jäämme jälkeen, kuihdumme, ja lopuksi kuolemme pois kaikesta vaivamme näöstä.

Siinäkö se on kuvattu ihmisen elämä.
Niin, ja lapset tietenkin, jotta kehä jatkuisi, elämän kehä. Kehitys johonkin parempaan ja suurempaan tämän elämän keskellä.

Onhan kehitystä ollut paljon, sen jokainen näkee vuorollaan. Ei ihminen ole tänään sama, ei ympäristö varsinkaan, kuin sata vuotta sitten. Tai tuhat vuotta.

Miksi me täällä olemme ja elämme ja kasvamme, vähenemme ja kuolemme. Lähdemme pois.

Elämän mysteeri, johon etsimme vastausta…

Olen aiheesta jo kirjoittanutkin muutama vuosi sitten. Katso kirjoitus ihmisen pullistelut ->
Vaan voiko tämä hetki antaa elämästä vielä enemmän. Sen tarkoituksesta ja tavoitteesta kaiken kehityksen ja iankaikkisuuden näkökulmasta. Katsotaan…

-harri

 

25.02.2006
Ihmiselämän tarkoitus, osa 4 - elämän tarkoitus

( ...yllä oleva jatkuu tässä... )

Elämän tarkoitus on matkata maailman halki.
Kulkea avaruuden halki ja kansakuntana kasvaa.

Onhan jokaisella tehtävä tavallaan ja matka ajallaan,
että kokonaisuus toimisi,
että kaikki eteenpäin kasvaisi,
että tulevaisuus eteen tulisi.

Sillä tulevaisuus on ihmisen tarkoitus.
Ei tämä päivä, ei tämä hetki, vaikka se tärkeä onkin.

Kaikki tähtää tulevaan,
edessä olevaan kasvuun ja uuteen maailmaan.

Tämä tila täällä, tämä näkyvä,
on kuitenkin vain häviävä.

Ei tämä ole tavoite,
tämä on vain matka jonne ihmisen kehitys häntä vie,
ja jonne on vielä pitkä tie.

Siinä matkalla kaikki kerätään,
tieto, taito, kokemus, ymmärrys,
se kaikki on kasvun edellytys.

Siksi on niin paljon työtä, touhua, kokemusta,
opiskelua ja harrastusta,
että tämä kasvu joskus sen määränsä saa,
ihminen tuloksensa saavuttaa,
jossa etsitty on viisaus kaikki,
koettu tunteet ja hetket omat,
ihanat ja kauniit,
koetukset suunnattoman kovat.

Ne kaikki kerää tietoa pankkiin,
miten elit, miten olit,
mitä tunsit, miten kuolit.

Siitä syntyy kokemusten elin,
joka kaiken inhimillisen tietää, tuntee, näkee ja osaa.

Siinä on sen kaiken tulos,
ihmisen tie täältä tuonne,
sen kasvu alusta loppuun.

Ja sitten on se syy,
miksi kaikki tämä vaiva, ja ympyrä täyttyy.
Alkaakseen uuden tavallaan,
omalla uudella ajallaan.

Ja kaikki tämä kertynyt tieto ja taito on perustaa ja pohjaa sille,
mille tielle elämä jatkaa,
kehittyneemmälle kauemmas,
yhä vain kauemmas suuntautuvalle,
uudella tavalla kasvavalle,
ei nälkää näkevälle,
ei koskaan kuolevalle.

Tällainen on matka tään ihmisen pienen,
maan, joka yhdessä matkaansa tekee.

Ei tarpeeton ole yksikään, ei turhaa tietä, ei paikkaa,
vaikka joskus näyttäisi, että elämä kuin turhaa laukkaa.

Kaikki vie eteenpäin yhtä ja samaa,
tavoittelee sitä uutta ja parempaa tavan takaa.

Saavuttaa tavoitteensa aikanaan,
jossa jokainen, pienikin, oli matkalla paikallaan.

Siksi tarpeellista on jokainen hetki,
olla elossa ja elää,
olla tässä,
olla kohdallaan elämässä.

Täyttää paikkansa, hoitaa työnsä,
nukkua rauhaisasti yönsä.

Syntyä, elää, kasvaa ja kuolla.
Jatkaa taivaltaan toisella puolla.

-harri

---

 

 

04.02.2006
Ikävä mennyttä ystävää

Onko sinulla ikävä ystävää, joka luotasi lähti jo varhain.
Elikö kanssasi onnessa, oli sylissä ystävä parhain.

Oletko yksin ikävissäsi, muistot kauniit sua öisin kantaa.
Päivä, onneksi joskus, hieman lepoa toisesta antaa.

Vaan elä, rakas ystäväni, muistosi kauniit aina
uudelleen ja uudelleen, eihän ne mitään paina.

Voi kyynelet tuoda ne poskellen, kasvosi kalpeaks kääntää.
Vaan ilo ennen eletty, ei sitä kannata mihinkään säästää.

Elä uudelleen ja uudelleen, sitä vartenhan muistot on suotu.
Poissa ollessaan lähtenyt uudelleen vierelle tuotu.

Hän rakas oli aikanas, elitte hetkenne kauniit ja herkät.
Nyt poissa, mielessä muistot ja ikävät pelkät.

Ole kiitollinen, sinä päiväsi elit, sait onnesi kukkuloilla kiitää.
Katsella taivaita ja kauneutta maan, ihailla lintuja miten ne liitää.

Sait uida ja matkata maailman ääriin, teot kaikki niin kauniita, ei mitään väärää.
Ei vääriä ole ne tänäänkään, jos vaik' toinen toisaalla häärää.

Sinulla hetkesi oli, siitä kiittäen nauti.
Lahja elämän retken, päälläsi oli kuin tauti.

Kaikki aikanaan poistuu, poistui ihminen kaunis ja hellä.
Elät yksin kasvoin kalpein, et voi häntä enää lähennellä.

Vaan muistoissa, oi muistoissa, viel' kulkee yhteiset tiet,
siellä hän rinnallasi on.
Voima se on, vaikka voimaa syökin, elämä kuin lohduton.

Joskus näet, mikä tarkoitus kaikella oli, kun tiesi on määräänsä päässyt.
Sinä elit, sinä loit oman maailman,
täytit paikkasi, ei elämäsi karkuun päässyt.

-harri

---

 

 

22.02.2006
Muista sydäntäsi

Sydän on herkkä, se työtään tekee.
Yöt päivät sykkii, ei hetkeäkään lepää.

Herkästi tuntee kehon haavat ja vammat,
Elää mukana, kantaa ja ottaa kannat.

Siks' läpättää välillä miten sattuu,
kun tuntee tuskat ystäväin,
kantaa murheet omat,
elää hetket niin somat.

On sillä osansa kaikessa,
ei ainoastaan verenkierrossa.

Tunteisiin osaa ottaa,
niitä kantaa ja niihin voimia antaa.

Ei yksin ihminen muuten jaksais,
ellei sydän mukana voimaa antais.

Jos on iloa, pump..pump..pump,
jos on surua pumputi..pumputi…pum.

Jos on onnea tosi suurta,
silloin jo takoo ennätystä uutta.

Kestää, kestää, kestää vain.
Ihmisen omaisuus arvokkain.

Siks' huolehdi, helli, kuntoa anna,
muista pitää rakkaimpana.

-harri

---

 


24.02.2006
Kaunis kuolema

Kuolema kantaa mukanaan taakkaa,
mainetta pahasta teosta, kuin ihmistä vahingoittavasta.

Sehän vain pois korjaa maailman sylistä.
Vapauttaa kuoren kahleista ja elon tuskasta.

Ilostakin kyllä, ja silloin sen kuvitellaan julma olevan, kun se ihmisen kuin hyvän keskeltä pois tempaa.

Vaan ei kuolema ketään tempaa, se ottaa vain kuin tykönsä.
Se on tila, oikeastaan se on vain hetki, tapahtuma.
Kuin yksi silmänräpäys, ja kaikki muuttuu.
Samoin kuin syntyminenkin, se alkuperäinen. Ei se ulostulon hetki.

Siis kuolemahan on vain se muutoksen hetki, vanhan tilan loppu ja uuden tilan alku.

Tätä hetkeä pelätään, kun sillä on maine kuin väkisin ottajana, julmana viikatemiehenä, joka ihmisen ankarasti pois sivaltaa.

Oikeammin se on kuitenkin vapauttaja, ihmisen pois päästäjä elämän kahleista ja sen rasituksista ja huolista. Hyvästäkin hetkestä kyllä.

Vaan se, mitä sen jälkeen tapahtuu, on aina parempaa kuin se, mistä täällä lähdetään.
Se olkoon se lohdullinen näkymä tähän asiaan.

Syntymähän tässä kuin suurempi vahinko on, kuin elämästä vapauttava hetki.
Syntymän jälkeen on aina vääjäämättömästi edessä pois lähteminen ja väliajan elämän vaivat.
Jos on kyllä ilotkin, ei sitä pidä vähätellä.

Kuolema on julma sana. Vaan voisihan sillä olla kauniimpikin ilmaus.
Ilmaus, mikä kuvaisi sen hetkeä jotenkin suloisemmin, että pelot sitä hetkeä kohtaan poistuisivat.

Sehän on kuin armahtava syli.
Kaiken vapauttaja.
Kaikista huolista poistaja,
vaivoista vapauttaja.

Kaikista tunteista ja ikävistä kahleista pelastaja.
Kaikesta ajallisesta pois päästäjä.

Eikä sinne yllä enää mikään täällä maan päällä oleva instanssi, ei vaikutus.
Ei suru, ei velvollisuus, ei täytyminen.
Ei kipu eikä särky.
Ei väheneminen, ei tuska.
Ei ikävä ja murhe.

Ei rakkauskaan, vaikka elämä ois onnekasta juuri silloin ollut.

Mitään ei kuitenkaan jää puuttumaan, jos vaikka hyvän keskeltä lähti.
Sitäkään ei surra kannata.
Pahasta jos lähtee, se jo suuri ilo on.
Tämä vain olisi hyvä nähdä näin.

Toisaalta, onhan sillä lie virkansakin, siis kuoleman maineella, muutenhan ihmiset pian sankoin joukoin itsensä omin käsin portista toisaalle kiidättäisivät, vapautuakseen kaikesta ja siirtyisivät liian herkästi ja kesken kaiken kuin uuden alkuun tyhjän pöydän ääreen.

Niinhän monet tekevätkin ja heidät siitä tuomitaan, vaikka he etsivät vain vapautta elämän paineista ja koetuksista.

Eihän siinä mitään pahaa ole.
Niinhän me kaikki elossa olevatkin teemme.
Yritämme kaikin keinoin pahoista ja ikävistä asioista vapautua joka päivä.
Tai varjella itseämme, ettei mitään ikävää sattuisi.

Kuolema, siis se pieni hetki, on kuitenkin vapauttaja täältä.
Ei julma tuomari, joka vain viikatteella sujauttaa meidät jonnekin pimeyden tuonpuoleiseen.
Ei, ei ollenkaan niin.
Vaan onneen ja uuteen ihanaan alkuun ja mahdollisuuteen jatkaa uudessa muodossa ja uudessa tilassa uusin voimin.

-harri

---